recognition


Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3843

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ma Tammi 29, 2018 2:15

Re: recognition

Hetkeksi Noel ehätti omiin ajatuksiinsa vaipua kertomansa myötä, käsivarsien laskeutuen ottamaan tukea polvista, kun runnottua kehoa käytiin taivuttamaan aavistuksen kumaraan, epäryhdikkääseen asentoon jälleen. Se erikoisempi silmäpari kuitenkin nousi nuorukaiseen joka jälleen udellen häntä lähestyi. Sinällään Henryn utelias tapa lähestyä seikkaa ei haitannut, mutta kirottu tiesi, ettei hänelläkään ollut vastauksia kaikkeen mahdolliseen, joka häntä ja sitä erikoisempaa tosimuotoa koski. Kaikki valkeni hänellekin vain testaamalla, kokeilemalla ja tekemällä itselle rumia asioita – ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun Noel itseään olisi viiltänyt tai leikellyt, ja tutkinut kuinka haavansa paranivat tässä muodossa jälkiä jättämättä, tai kuinka myrkyt häneen vaikuttivat… Eihän sitä ollut hauskaa ajatella, mutta ei hänelle kukaan ollut täällä vastauksiakaan kertomassa, ellei hän itse.
”Kuolisin. Nälkiintyisin ja heikkenisin. Samalla tavalla kuten nälkiintyvä ihminen tai mikä tahansa elollinen olento”, temppeliherra hymähti Henryn kantamia tavaroita silmäillen, ”Olen kyllä kokeillut sitä, montaa muutakin kurjaa asiaa kohdallani… älä tosin kuvittele, että yksikään niistä olisi ollut millään tapaa mieluisa kokemus”.

Miksi pojalta täältä sidetarpeita löytyi, sitä saikin sitten varmaan arvuutella mielessään ellei kysyä kehdannut – ja eihän Noel viitsinyt sitä edes harkita, nyt kun puhe oli lähinnä hänestä. Henry oli vastauksensa ansainnut, jos langennut niihin vastauksen osasi antaa. Ei temppeliherra viitsinyt keskustelua yllättäen enää kääntää toisaalle, sillä se olisi varmasti saanut häntä vain sapettamaan uudelleen.

Kahta kertaa sitä haltiaviinapulloa ei tarvinnut erikseen kenraalille tarjota, kun tummatukka kävi sen käteensä noukkimaan. Ei se ollut ensimmäinen kerta, kun eliitti vastaavanlaisen pullon sisältöineen näki, sitä kun oli tullut litkittyä ympäri mannerta vuosien saatossa yhtä ja toista väkijuomaksi tarkoitettua myrkkyä, merimiesten äkäisistä rommeista sitten puhumattakaan. Artania yltyi kuitenkin jälleen puolittaisella hymyllä ja huvittuneella, hymähtävällä naurahduksella Henryn vaivautuneeseen tokaisuun mokomasta litkusta, kenraalin kuitenkin availlen pullonkorkkia tottuneena ja kylmiltään siitä pitkän kulauksen otti suutaan verenmausta puhdistamaan. Siinä samalla toinen käsistä ojentui poimimaan jalkapuolen tarjoaman kangasrievun itselleen, tietäen kyllä että se kyljelle isketty lävistys ja suuremmat haavat olisi fiksua siistiä, jotteivat ne pitkään iholla häiritsisi seuraavan päivien aikana.
Pullon huuliltaan alas laskien, sai Noel selvittää kurkkuaan nopealla rykäisyllä, temppeliherran sen lyhyen hetken vain istuen paikoillaan tokenemassa ja keräilemässä ajatuksiaan kasaan.
”Pienet vammat eivät hirveän pitkään ihollani viivy. Isommat kyllä vaativat huomiota sen sijaan… tuskin niihin yhtä herkästi kaatuisin mitä tavallinen kuolevainen…”, arpinaamainen mietti hymähtäen, kipeällä selällään taas ryhdin takaisin hakien itselleen ja lähtien sitä riepua viinaan kostuttamaan, ”Mutta toisaalta en kyllä tahdo lähteä kokeilemaan paremmin mitä sattuisi, jos annan haavojeni ja vammojen vain olla ja kehittyä…”.

Syliinsä aluksi vain katsahtaen, lähti temppeliherra varovaisesti siistimään aluksi sitä sotkuista kylkeään ja haavan seutua, joka näytti harvinaisen häijyltä. Se jälki tuntui yhä polttelevan nahan alla, kenraalin kuitenkin sivuuttaen pelkällä irvistyksellä ja kulmien kurtistuksella viinan tuoman kivun, kun raaka neste kävi lihaa pyyhkimään.
”Se kerta kun pyysin mahdollista audienssia kanssasi. Kun Briarin kyläpäällikkökin oli täällä vieraana ja Fritz päätti hankalaksi heittäytyä…”, Artania aloitti, huuliensa välistä sähähtäen ja sanansa liueten takaisin kurkkuunsa äkkiseltään, kun kirottu uuden avohaavan ylle ehätti, ”Tämä oli se mistä halusin kanssasi keskustella. Constantinen painostus tosin ei ole auttanut asiaa lainkaan, mutta kaiketi se pässinpää on pysytellyt hiljaa kaikesta huolimatta tähän saakka, vaikka kovasti on uhonnutkin kertovansa asiasta sinulle itse”.
”Jänistin, rehellisesti sanottuna”, partaleukainen kohautti kulmiaan ja naurahti surkuhupaisana, katseensa kohottaen jalkapuolen kasvoille, ”Kuten sattuneista syistä tein aikanaan myös isäsi kohdalla. Harald tosin oli kaikkea muuta paitsi utelias asian suhteen silloin – Fritz puolestaan tuikkasi minut tuleen jo kertaalleen kun tosimuotoni näki. Vahingossahan hän sen teki, mutta tulipahan selväksi etteivät liekit minua tapa”.
”Vanha pässinpää on kyllä omaa lajiaan virkaveljenä – hyvä mies ja isä, mutta ei hän liene sinuakaan päästävän helpolla? Kuka minä tosin olen sanomaan… enhän… edes tunne sinua muuten kuin Kuninkaana”, Artania yritti pitää hiljaisuuden loitolla, toisaalta ehkä myös estää Henryä kyselemästä häneltä asioista olemalla itse äänessä, vaikka kenraali olikin harvinaisen huono keskustelemaan mistään varsinaisesti. Mutta se mitä hän viimeiseksi sanoi, sai eliitin näyttämään jopa aavistuksen hölmistyneeltä ja mietteliäämmältä. Eihän hän Henryä tuntenut, kuin herranaan. Lily oli kiukutteluihinsa saakka Artanialle tuttuakin tutumpi. Ystävä, salarakas taho… – mutta Henryn Noel tunsi vain hiljaisena pojankoltiaisena, jonka kasvua ja valtaistuimelle nousemista Artania oli saanut seurata vain vierestä.


//CRIMIN KEITTIÖPALVELUT NYT VUOKRATTAVISSA. Perus Crim, pörisee ja on mukamas hauska. Määhän puren Timin puolesta jos joku kehtaa pihaan tulla mun vahtivuorolla. Otan siihen vielä Pipan ottaan mallia//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 29, 2018 4:13

Re: recognition

Henry hymähti, temppeliherran kertoessa näivettyvänsä jos miekkaansa ei käyttänyt aika ajoin. Kaikkea muutakin eliitti oli kuulemma aikanaan kokeillut, Henryn kommentoimatta asiaa yhtään sen enempää. Se kuulosti muutenkin aiheelta, mistä Noel ei halunnut puhua – ja aiheelta, josta Henry ei välttämättä halunnut kuulla. Tietenkin, jos eliitti nyt haluaisi paremmin alkaa avautumaan siitä, kyllä siniverinen kuuntelisi, mutta kuningas itse päätti olla kyselemättä sen enempää aiheesta.

Viinapulloa hänen ei tarvinnut sen enempää markkinoida eliitille, tuon tarttuen tarjoukseen heti ja ei aikaakaan kun haavoittunut oli jo pullon avannut. Henry ei voinut kuin pienesti virnistää, siinä samalla muistellen miten itse oli aikanaan ensimmäisen hörpyn jälkeen yskinyt ties kuinka kauan – Noelille väkevä viina ei kuitenkaan moisia reaktioita näyttänyt aiheuttavan, eikä Henry ollut siitä yhtään yllättynyt. Lienikö tuolla edes makuaistia? Ja oliko alkoholilla edes mitään vaikutusta "aaveisiin"? Tosin, tuskin Artania vain huvikseen viinaa joi, jotain iloa tuon piti siitä saada.
Ne pohdinnat jäivät taka-alalle, temppeliherran käydessä paremmin kertomaan haavoistaan ja siitä, ettei varmaan kaatunut niihin yhtä helposti mitä tavalliset kuolevaiset. Silti, vaikka näin uumoili, ei eliitti ollut valmis testaamaan sitä teoriaa, ei ainakaan nyt.
"Lienee hyvä ajatus", Henry naurahti, "En haluaisi menettää yhtä eliiteistäni".

Monarkki seuraili vierestä, kun temppeliherra haavojaan lähti katsomaan kuntoon, ollen kyllä valmiina auttamaan jo tarve tuli. Ei hän ehättänyt sitä kyllä ääneen sanoa, kun Noel lähti kertomaan, kuinka oli jo aikaisemmin aikeissa kertoa tästä salaisuudestaan hänelle. Nyt kun mietti, se kävi järkeensä. Tämän salaisuuden paljastuminen selitti myös yhtä jos toistakin muiden käytöksestä, tai ainakin Fritzin ja Lilyn suhteen. Kenties myös velhonkin, Hans kun oli silloin tällöin kovin salamyhkäisesti vihjaillut, että kuninkaan tulisi katsoa tarkemmin mitä ylensi ja mihin virkoihin. Silloin Henry oli luullut, että kyse oli Roswellista – vaikka demoni oli jo pidempään toiminut neuvonantajana – mutta moiset vihjailut velholta olivat alkaneet sopivasti vasta, kun Artaniasta eliitti oli tullut...

Nuori siniverinen naurahti heleästi, vilpittömästi, eliitin kertoessa jänistäneensä asian kertomisesta kuninkaalle. Miksi? Tuntui niin hassulta, että joku ei olisi uskaltanut hänelle kertoa salaisuuksiaan, varsinkaan tämänkaltaisia. Henryhän oli tunnetusti suvaitsevainen ja ymmärtäväinen, ehkä vähän liiankin, tai niin hänelle jaksettiin kertoa.
Hymy säilyi kasvoilla, Henryn ollen jopa osin huvittunut – niin hirveältä kuin se kuulostikin! – kun Artania kertoi Fritzin tuikanneen hänet tuleen kun temppeliherran tosimuodon oli nähnyt. Se kuulosti jotenkin niin kolossin toiminnalta, vaikka kyseessä oli ilmeisesti ollut vahinko.

"Fritz on kyllä oma persoonansa. Mutta tekee työnsä ja ajattelee vain meidän parastamme – omalla ärsyttävällä tavallaan", Siniverinen vastasi temppeliherralle, "Ja tuo mielipiteensä kyllä esille, olivat ne sitten haluttuja tai ei... En voi sanoa olevani samalla kannalla hänen kanssaan taruolentojen suhteen, mutta olkoot hän oikeutettu mielipiteeseensä. Ei hän silti minun mielipidettäni muuta".
"Mutta ei hänkään minua tunne, varsinaisesti. Harva tuntee, jos siitä lähdetään", Henry jatkoi, hymähtäen surkuhupaisasti, "Kovin moni on keskittynyt ennemmin siihen, mitä minä en ole, verrattuna isääni...".
"Mitä taas tulee jänistämiseesi kertomisen suhteen, niin ihan turhaan se oli. Vaikeaahan tuollaisesta varmasti on kertoa", Siniverinen lisäsi, astuen samalla aivan eliitin viereen, napaten tuon kädestä sen viinaisen rätin ja kävi varovasti vielä tuon selän suunnalta haavaa puhdistamaan, ennen kuin omatoimisesti lähti haavaa sitomaan, käsillään kehottaen eliittiä toista kättään kohottamaan ja suoristamaan ryhtiään, "Mutta olisin toki arvostanut enemmän, jos olisit tästä kertonut itse, vapaa-ehtoisesti, etkä näin... pakon edessä".
"Olisinko sitten ylentänyt sinut eliitiksi, jos olisin tiennyt tästä?", Kuului retorinen kysymys haavan sitomisen yhteydessä, "Enköhän. Eipä tämä salaisuus taida mitään asemassasi muuttaa nyt muutenkaan".
"Ja pysykööt salaisuutesi myös meidän välisenä... Uskoakseni Fritz ja siskoni eivät ole siitä eteen päin kertomassa, joten en minäkään".



// YAYAYAY. Vuokraan sut kokkaan ja Ivyn sit tiskaan, kerta Ivy ja Nipustin jo sitä Ivy tiskausfirmaa oli pistämäs pystyyn. Ja miten niin mukamas, mie ainaki nauran niin et meinaa pissa tulla punttiin. Ja apua älä opeta pipaa yhtään aggressiivisemmaks, siitähän tulee hirvee tappaja doggo jos se oppii puremaan //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3843

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ti Tammi 30, 2018 3:16

Re: recognition

Temppeliherra tuhahti kuunnellessaan jalkapuolta, nuorukaisen puhuessa hänelle Constantinesta. Kyllähän Noel oli sen juntin tuntenut pitkään, voiden jopa väittää heidän olevan ystäviä, vaikka omanlaisensa erimielisyytensä siinäkin suhteessa täytyi omata. Mutta ilmeisesti Fritzikään ei Henryn sanojen mukaan nuorukaista juuri tuntenut. Heiltä vanhemmilta oli jäänyt täysin välistä Haraldin jälkeläisiin syvemmin tutustuminen, joten oliko se ihmekään jos vanhoillisemmat ja Haraldia seuranneet katsoivat ohitse nuoren Scarlingtonin tapaa johtaa kansaa, tuollaisen… omanlaisensa soveliaisuuden ollessa niin uudenlainen piirre heille. Varsinkin Constantinelle, joka nimenomaan omasi jyrkän luonteen ja omat periaatteensa ja mielipiteensä, joista vanhaa luupäätä tuskin sai minnekään käännettyä. Toista oli Noelin kohdalla, joka tähän saakka oli pyrkinyt ja onnistunut sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin ja muutoksiin toisinaan voidakseen näkymättömämmin sopeutua toisille aikakausille ja jälkipolvien seuraan. Kaiketi tämä oli alku jälleen seuraavalle. Ehkä hänellä olisi viimein tilaisuus tutustua Haraldin poikaan paremmin ja uskoutua Henryn palvelukseen siten, kuten nuorukainen hänen toivoi suvun rinnalla pysyvän.

”Tiedänhän minä sen…”, harmaahapsi naurahti kuninkaan mainitessa sen salailun olleen turhaa, arpinaaman antaen Henryn napata kostean rätin kädestään ja siistiä sillä selkäpuoltaan nähdessään sinne paremmin. Mitä pidempään se panttaaminen oli jatkunut, sitä vähemmän arvoa Noel oli nähnyt totuuden kertomisella. Tottakai hän arvosti totuutta. Mutta Artania ei koskaan ollut välittänyt muutoksista. Vaikka kuinka Henry vakuuttikin, ettei tämän salaisuuden ilmi tuleminen asemaansa tai muutakaan muuttaisi, uskoi Noel sen tuovan kuitenkin jälleen omanlaisen säväyksen kaikkeen kuten aina ennenkin oli käynyt, pitipä salaisuus tiettyjen tahojen välillä kuinka hyvin tahansa.

Syvään sisälle hengittäen kenraali sen ryhtinsä toi suoraksi ja kättään nosti, kuten siniverinen ohjasi, luottaen siihen että Henry saisi siteet paikoilleen jos tuolle työrauhan soi.
”En minä asemani muutosta kuitenkaan pelkää”, Artania kävi toteamaan nuoremmalleen pian, ”Vaan isällenne antamani lupauksen pettämistä”.
”Valat… ovat minulle tärkeitä”, eliitti kurtisti kulmiaan hymähtäen, ”Usko ei niinkään, ei enää, vaikka sen rippeitä tulen aina mukanani kantamaan - mutta pidän tärkeänä jatkaa sitä minkä itse aikanani opin niille, jotka haluavat sitä pyhää voimaa ja valoa kantaa. Minä lupasin Haraldille uskovani sen taidon eteenpäin Lilylle. Vannoin suojelevani teitä ja kruunua edelleen, kun hänestä aika jättäisi…”.
”Ilman asemaa johon minut nimesit… olisin yhä vain näkymätön muiden joukossa. Salaisuuteni käytyä ilmi, ei minulla ole kuitenkaan syytä piilotella jälleen enää täysin”, harmaahapsi katsahti olkansa ylitse monarkkia sanojensa perään puolittain hymyillen, ”Vaan valaista vierelläsi sillä polulla, jota sinä päätät kuninkaana kulkea”.

”Tekopyhäähän se on tällaisen rähjäisen, väsyneen ja alkoholinhuuruisen vanhan kurpan sanoa”, Noel naurahti rennommin ruskeasilmäiselle kuitenkin, katseensa takkatulen loimuun kääntäen, ”Mutta olen täällä nyt, jos vastauksia haluat. Ja uskollisena kruunulle, mitä ikinä tulevaisuus tuo tullessaan”.



//Ollaan sit hirvee teho-team. Ihan niikö me siinä kokkipelissä, joka kahestaan pelattiin läpi tuskanhiki otalla. VARO VAARAA//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 30, 2018 4:20

Re: recognition

Sentään Artania ymmärsi jänistämisensä ja pelon olleen turhaa, mutta toisaalta Henry kyllä ymmärsi toisen päätöksen olla kertomatta. Hän olisi varmaan tehnyt samoin temppeliherran tilanteessa! Kyllä hän tiesi kuinka vaikeaa se saattoi olla, kertoa nyt salaisuuksia, jos sitä panttasi ja panttasi. Lopulta tuntui todellakin täysin turhalta edes kertoa, kerta elämä tuntui rullaavan ilman sitäkin.
Kuulemma se aseman menettäminenkään ei ollut pelko, jonka takia salailu oli jatkunut. Sen sijaan temppeliherra pelkäsi pettävänsä lupaukset, jotka oli antanut edesmenneelle kuninkaalle. Henry ei sanonut asiaan mitään, kuunteli vain, kun Artania kertoi valojen olevan tärkeitä itselleen. Sinällään oli hassua kuulla, ettei temppeliherra ollut niinkään uskossa enää, mutta kaiketi sekin oli ymmärrettävää, kun otti huomioon eliitin tilanteen...

Huomio kohosi haavojen sitomisesta eliitin kasvoihin, tuon vilkaisten olkansa yli siniveristä, Henryn virnistäen pienesti Noelin huomautellessa, että olisi varmaan pysynyt näkymättömänä muille, ellei olisi eliitiksi kohonnut. Saattoi olla hyvinkin totta, mutta nyt sitä oli kaiketi turha murehtia enää.
"Niin kauan, kun et ole vaaraksi kenellekään, en näe syytä tuoda salaisuuttasi julki tai sitä levittää. Mutta en voi estää, jos muiden kautta tieto leviää – tai päätät itse salaisuutesi esimerkiksi oppilaillesi paljastaa. Uskon että päätös on sinun ja sinä teet mitä haluat sen suhteen", Henry koki tarpeelliseksi sanoa, vielä viimeistellessään harsojen sidontaa. Lopulta kun suurimmat haavat oli sidottu, lähti siniverinen konkkaamaan takaisin nojatuolin puoleen.
"Mutta olen kiitollinen siitä, että olet täällä", Siniverinen jatkoi, "Kiitollinen uskollisuudestasi kruunulle. Ja kiitollinen siitä, kuinka olet sisartani auttanut – hän tuskin on helppo oppilas, mutta ilman sinua, uskoisin hänen olevan hukassa. Lily kun otti isän kuoleman todella raskaasti...".

"Onko Noel Artania oikea nimesi?", Henry kävi kysymään eliitiltään, samalla kun alas istui ja katseensa tuohon palautti, "Kuinka vanha oikeasti olet?", olihan Artania maininnut joutuneensa "aikapäiviä" sitten tappamaan miehensä henkimiekalla, mutta se ei ollut oikeastaan tarpeeksi tarkka aika-arvio. Ainakin eliitti näytti olevan samaa ikäluokkaa, mitä virkaveljensä Fritz, mutta se ei tainnut olla lähelläkään oikeaa ikää...
Henry halusi tietää niin paljon Noelista ja tuon tilanteesta, mutta hän ei kehdannut lähteä kyselemään heti kaikkea, varsinkaan niitä vaikealta tuntuvia tai kuulostavia aiheita. Varmasti heille tulisi useampikin tilaisuus jutella ja tutustua toisiin paremmin, sikäli mikäli temppeliherra sitä halusi – ties vaikka tuota ei kiinnostanut itse kuningasta tietää sen paremmin. Jos näin oli, ei Henry tietenkään aikonut eliittikenraalia siihen pakottaa.



// TEHOTYTYT. Ai perse se kokkipeli. Tahon pelaa taas, TAHDON OLLA KOKKIPOJO //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3843

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Kesä 02, 2018 4:35

Re: recognition

Palavan oranssi katse silmäsi äkkiseltään niitä harsoja, jotka Henry oli saanut kiinnitettyä paikoilleen, ennen kuin kulmien alta siirtyi seuraamaan monarkin kulkua nojatuolilleen. Kenraali saikin kohottaa päätään aavistuksen jottei niin äkäiseltä ja tuomitsevalta olisi näyttänyt - eihän hän ollut nuorelle miehelle mistään vihainen. Ennemminkin helpottunut tuon hyväksyvästä asenteesta ja avusta, jota Noel ei ollut halunnut hyväksyä kohdalleen vielä hetki sitten. Mutta kaiketi sekin oli johtunut täysin siitä kireydestä, kun kipu ja viha olivat pinnan alla velloneet, ja musta enkeli oli niitä halunnut nuoremmalta piilotella kaiken varalta.
Sanat Lilystä ja siniveristen isän kuolemasta saivat paladiinilta lähinnä pitkän ja syvän nyökkäyksen, jonka myötä eliitti jäi tuijottamaan lattianrajaan mietteliäänä tovin, havahtuen kuitenkin ajatuksistaan ajan tasalle Henryn kysymysten myötä.
"Kyllä. Noel Zacharian Artania. Aimandin poika – tosin en edellistä käytä missään yhteydessä enää sattuneista syistä, olen pyrkinyt pitämään menneisyyden ja historian suvustani vain omana tietonani. Tuskin löytäisit enää kirjaa josta sukuni viimeisestä haarasta on mainintaa", harmaahapsi hymähti muutaman kerran lähinnä itsekseen huvittuneena, samalla suoristautuessaan paremmin ryhtiinsä.
"Israfiel taas... on lisänimi sille toiselle, synkemmälle puolelle. En muista enää olenko sen virallisiin papereihin allekirjoittanut osana nimeäni", kenraali hieraisi partaansa pohtien, nähtävästi kuitenkin muuttuen totisemmaksi.

Se omanlainen menneiden muistelu teki mielestä aavistuksen apean. Ehkä jopa jollain tasolla melankolisen, kun kenraali kävi äkkiseltään niitä ensimmäisiä kymmeniä vuosiaan lävitse ajatuksissaan ja tarttui pullon kaulaan paremmin uudelleen hukuttaakseen mahdolliset murheelliset muistot mielestään tyystin. Ei hän halunnut näyttää apealta Henryn edessä.
"Olin lähemmäs neljänkymmenen kun puolustin Nahoria joukkojeni kanssa haltioilta", partaturpainen muisteli Henryn kasvoille katseensa kohottaen, "Siitäkin on jo monta sataa vuotta. Neljä? Vaiko peräti lähemmäs viisi?".
"Nimeni tuli tunnetuksi kun surmasimme Nahorin hyökkäystä johtavat, sen jälkeen joukkoni irtautui luostarin suojelijoista armeijan asepalvelukseen. Kenraalin arvonimen lisäksi aloin opettaa jo vanhempana sotilashistorian omaavana nuorempia temppeliritareita täällä kaupungissa, ja samoihin aikoihin isäsi nimitti minusta opettajan Lilylle. Josta taas aikanani siirryin sinun palvelukseesi eliitiksi".
"Pian kaupunkiin siirtymisen myötä menetin kuitenkin edellisen elämäni...", Noelin katse laski terävästi lattianrajaan, miehen näyttäen siltä kuin olisi siinä mahdollisesti muka nähnyt hiiren tai pölypalleron viilettävän ohitse, "Ja ne joiden vierellä siihen saakka olin kenraalina kulkenut - sellaisina kuin olin oppinut heidät tuntemaan".

"He ovat yhä kanssani, missä ikinä olenkin, minne ikinä menenkin", viekkaan kiusoitteleva hymy nousi vanhan temppeliherran kasvoille, katseensa noustessa samalla arvioiden Henryyn, "He ovat täällä nytkin. Tässä huoneessa, meidän seurassamme". Kummitustarinoitahan oli aina hauska jakaa muille! Vaikkei tässä ollutkaan silkka tarina kyseessä, vaan viiden vanhan sielun aaveet kulkivat aina Artanian mukana, ja runsas määrä muita sieluja, joista Noel ei niinkään välittänyt. Mutta he olivat täällä, Henry ei vain heitä kyennyt näkemään tässä ja nyt, ellei kirottu toisin olisi päättänyt.


//Ens kerralla kokkipelissä pelataan sil koiralla ja kissalla, niin voidaan ropettaa mäitsii ja timii//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Kesä 02, 2018 6:59

Re: recognition

"Otan tuon haasteena", Nuori siniverinen hymähti, Artanian kertoessa, että suvustaan tuskin löytyisi mistään enää mainintaakaan. Todennäköisesti eliitti oli oikeassa, mutta jos Henry, joka koko lyhyen ikänsä oli kirjojen parissa viettänyt, löytäisi jostain jotain mainintaa Artaniasta, toisi hän sen heti näytille Noelille. Ja sitten he voisivatkin varmaan yhdessä kätkeä tai tuhota sellaiset kirjat, sikäli mikäli Artania piti mielellään sukujuurensa piilossa muilta.
Temppeliherran nimi kuitenkin oli ja piti, eliitin vielä mainiten lisänimensä, Israfielin. Siniverinen painoi sen nimen muistiin, mutta ei aikonut sitä käyttää, ellei Noel itse niin toivoisi. Ehkä parempi vain pysytellä niissä tutuissa nimissä, niin yleisesti kuin kahden keskenkin.

Nuoremman miehen katse terävöityi, siniverisen selvästi keskittyen mielenkiinnolla kuuntelemaan temppeliherran kertomaa menneisyydestään. Kuulemma langennut oli ollut jo Nahorin suuren hyökkäyksen aikaan olemassa. Se pisti ajattelemaan tilannetta täysin uudelta kannalta. Tietenkin historiasta kiinnostuneena henkilönä Henry olisi heti keksinyt kysymyksen jos toisenkin menneistä, mutta ehkä nyt ei ollut hyvä aika alkaa eliitiltä tenttaamaan tietoa, mitä tuo ei ehkä halunnut edes muistaa — Jos edes muisti, tuskin temppeliherra nyt ihan kaikkea vuosisatojen takaa oli pääkopassaan pitänyt.
Katse seurasi vanhemman katsetta lattian rajaan, kun eliitti sinne niin terävästi vilkaisi, aivan kuin jotain oli nähnyt. Ehkä Artania näkikin jotain, mitä Henry ei, sillä hän ei lattialta erottanut mitään kummallista. Hitaasti katse kohosi takaisin langenneeseen, tuon alkaessa puhua "heidän" olevan täällä kaksikon seurassa. Henry ei koskaan ollut hirveästi pitänyt aaveista ja kummituksista ajatuksena, siinä oli jotain omalla tavallaan karua ja surullista, jäädä nyt kuoleman jälkeen kummittelemaan. Ja nyt kun Noel vihjaili edesmenneiden tovereidensa olevan läsnä, nousi sitä vähemmästäkin iho kananlihalle. Hetken siniverinen tuijottikin varovaisenkysyvänä eliittiään, vilkaisten siinä nopeasti ohi huoneen pimeisiin nurkkiin, kunnes naurahti pienesti, hieman hermostuneesti.

"Sinulla ei liene yksinäisiä hetkiä sitten, jos aina seurassa olet", Henry hymähti, niskaansa nopeasti hieraisten, "Olen... Pahoillani. Tuskin kykenen edes kuvittelemaan, mitä olet kokenut ja kuinka paljon menettänyt vuosisatojen saatossa. Kuulemma pitkäikäisten ei ole helppo elää ihmisten keskellä, juuri sen takia, kun muut ympärillä vanhenevat ja kuolevat ajassa, joka itselle tuntuu silkalta silmänräpäytykseltä".
"Mutta vaikutat siltä, ettet halua nyt menneitä murehtia", Siniverinen jatkoi, toivoen voivansa hieman tilannetta piristää, ettei koko keskustelu liian apeaksi jäisi, "Kerroit ottaneesi yhteen vihollisen kapteenin kanssa. Kenen? Ilmeisesti tunnistit hänet, tuskin hän itseään esitteli ennen kuin sinut tuohon kuntoon saattoi...", Henry kysyi, miettien millaisesta vastustajasta oli ollut kyse, jos langennut eliittikenraali oli noin pahasti osumaa ottanut...


// :DDDD Sun pitää pelaa Mäitsil ni voit sit huutaa kui tyhäm Timi on //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3843

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Kesä 02, 2018 11:06

Re: recognition

Kyllä Noel pisti merkille Henryn käytöksen, lähinnä itsekseen sille hymyillenkin. Kunhan poika ei hänen takiaan mitään yöuniaan menettäisi kuitenkaan, niin Artanian ei tarvitsisi olla pahoillaan siitä tavastaan kiusallaan nuorempiaan härnätä kummituksia paikalle manailemalla. Vanhempi yhtyikin siihen nauruun huvittuneena, lohdullisesti hymyillen siniveriselle joka nurkkiin oli ehättänyt pälyillä ja arveli ettei kenraalillaan yksinäisiä hetkiä ollut. Pahoitellen kuitenkin pian myös sanojensa jälkeen kykenemättömyyttään kuvitella sitä, miten paljon kenraalinsa oli ehtinyt menettää näiden satojen vuosien aikana.
Ihmistä ei oltu tehty elämään niin pitkään - Noel oli sen kantapään kautta oppinut. Sitä toisinaan toivoi voivansa elää kuten haltiat, nauttia vuosisadoista rauhassa, elää niin kuin hetki ei olisi merkinnyt yhtään mitään. Ja varsinkin jos eli väen keskellä, joiden tiesit lähtevän itseäsi aikaisemmin. Toisinaan se aavemainen seura oli Artanialle niin karua, että hän halusi vain vetää tajunsa kankaalle keinolla millä hyvänsä sen sijaan että olisi kuunnellut niitä kutsuja rajan toiselta puolen. Oli kai ihme että hän oli yhä säilyttänyt ymmärryksensä sellaisena kuin se oli. Vai oliko siitäkin kiitos Herran ja jonkin suuremman valon, joka hänen tietään kaikesta pimeydestä huolimatta tuntui ohjaavan?

Vielä viimeisen nopean kulauksen myötä eliitti laski sen pullon kädestään alas läheiselle pöydäntasolle, sähähtäen viinan poltteelle kurkkunsa pielillä samaan aikaan kun Henry puhettaan jatkoi. Hän katsoi kuninkaaseen, painuen kumaraan sen verran että kyynäränsä jalkoihinsa nojasi ja kätensä risti mietteliäänä eteensä. Noel hymyili. Vasten varmaan sitä oletusta jonka Henry oli ehättänyt kuvitella. Mutta ei hän halunnut antaa keskustelun ajaa ajatuksiaan, keskustelua tai tilannetta enää synkemmäksi. Jos enkeli jonkun osasi pitää itsellään, niin se oli tunteensa. Silkalla lämpimällä hymyllä oli tapana vaikuttaa toisiin positiivisesti ja jättää taakseen ankean hetken, jos kukaan ei edes ehättäisi luulla että toinen oli mielensä pahoittanut jostain, tai muuten synkkämieliseksi heittäytynyt.

Mutta kenen kanssa Artania sitten oli paininut aikaisemmin? Se Henryä tuntui kiinnostavan.
"Kenraali Winderin, Sinisen kuiskauksen kapteeni", eliitti aloittikin rauhallisella äänellä, erikoisen palon syttyen miehen silmiin samalla, "Olen törmännyt heihin ja häneen muutaman kerran aikaisemminkin, hän on jotain... epäinhimillistä. Pelkkä miekanisku ei riitä kaatamaan häntä".
"Hän oli vähällä listiä Constantinen yksi kerta...", katseen lattiaan laskeutuen Artania muisteli, "Se oli ensimmäinen kerta kun paljastin itseni Fritzille. Sitten oli se yksi myrskyinen talvi. Palasin vuorilta juhliinne yhteenoton jäljiltä. Ja nyt tämä". Sen perkeleen olisi pitänyt olla jo haudassaan, samoin kuin Winderin. Mutta ei... sen myötä Artania kävikin kurtistamaan kulmiaan äkäisempänä ja totisempana, erikoisen epäonnistumisen tunteen viiltäessä sen rauhallisen ja tyynen pinnan rikki hänen mielessään.
"Mutta suurimman vahingon sai aikaiseksi se noidan demoni. En tiedä kuka hän oli, tai miksi paikalle saapui ottamaan osaa, mutta syystä tai toisesta hän halusi minut pois sieltä", kenraali hymähti, päänsä painaen kämmeniinsä ahdistuksen alkaessa kalvaa jälleen rintaa, "Mutta välini Kuiskauksen suhteen ovat moniselitteiset, henkilökohtaiset. Minä... tapoin Windereistä vanhimman aikanani. Ja yhden eliittirykmentin kapteeneista, jonka se perkele ilmeisesti korvasi".
"Minä lähestulkoon sain heidän sukuunsa kuuluvan nuorukaisen tänään päiviltä...". Oliko se nimettävissä jo jonkinlaiseksi pakkomielteeksi jahdata Winderit hautaansa?



//NO NIINPÄ. "Timi perkele, et kaiva kuoppaa sinne kaakeleihin, nyt ne kinkut laudalle ja grilliin et saadaan päivällinen pöytään!!!!"//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13903

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Heinä 23, 2018 5:02

Re: recognition

Katse pysyi yhä odottavana eliitissä, Henryn kuitenkaan hoputtamatta vanhempaansa vastaamaan hänen kysymykseen. Ei hän edes halunnut pakottaa Artaniaa vastaamaan, mikäli temppeliherra päätti, ettei halunnut yhteenotostaan puhua. Kauaa siniverisen ei tarvinnut odottaa, kun eliittikenraali suunsa avasi, ja kertoi ottaneensa yhteen itse Sinisen Kuiskauksen kapteenin kanssa. Kyllähän Henry Kuiskauksen tiesi ja oli jopa tavannut Winderin, vaikkei tuota pahemmin tuntenut. Kuiskauksen kapteeneista hän ei tietänyt sen enempää, muutama kun oli jo vaihtunutkin hänen elämänsä aikana, ilmeisesti. Artanialla oli kuitenkin enemmän kokemusta kyseisen kapteenin kanssa ja kuulemma mokoma oli melkein Fritzinkin kaatanut aikaisemmin. Siitä yhteenotosta Henry oli tainnutkin lukea raportin, mutta ei voinut sanoa muistavansa yksityiskohtia, mikäli niitä oli edes kerrottu raportissa.

Kapteenista puhe vaihtui noitaan, Henryn kohottaen kulmiaan pienesti. Ilmeisesti Kuiskauksen kapteeni ei ollut yksin paikalla, vaan tuota oli auttanut tuntematon noita, joka eliitin sanojen mukaan oli halunnut temppeliherran pois paikalta ja siinä näemmä onnistunut. Eipä se kai yllätys ollut, että vihollisella oli taikaa taitavia ystäviä ja liittolaisia, ties vaikka kyseinen noita oli kapteenin puoliso tai virkaveli, Henrystä kun tuntui hassulta, että vihollisen kapteeni yksikseen Nahorissa olisi liikkunut. Mutta tässä menisi koko yö, jos nyt alkaisi pohtimaan ja arvuuttelemaan mitä kukin oli tehnyt, missä ja miksi. Joten sen sijaan Henry päätti keskittyä vain Artaninan kuunteluun, temppeliherran kertoessa väliensä Kuiskaukseen ja varsinkin Winderiin olevan moniselitteiset, jopa henkilökohtaiset. Ja se taas johtui siitä, että Noel oli aikanaan tappanut Haukansilmän veljen.
Henry oli hieman hämillään, koittaen mielessään sulatella ja yhdistellä suhdekiemuroita yhteen. Ilmeisesti Winder kantoi kaunaa Artanialle veljensä kuolemasta ja täten kahden eliitin yhteenotot olivat aina enemmän henkilökohtaisempia, kuin muut taistelut? Ja myös Winderin alaiset olivat kaiketi jollain tapaa siinä sotkussa mukana? Ja ilmeisesti Fritz, ainakin lohikäärmeenkaataja tuntui kovin äänekkäästi kaunaansa Kuiskausta kohtaan ilmaisevan silloin tällöin. Se ei ollut uutinen, että Fritz ja Winder olivat ajan saatossa ottaneet joukkoineen yhteen useamminkin...

"... En tiennytkään Windereiden sukuun kuuluvan ketään nuorta, jos nuorinta prinssiä ei lasketa", Henry lopulta avasi suunsa pohtien, kun Artania kertoi melkein tappaneensa Winderin sukuun kuuluvan nuorukaisen tänään. Tosin, eipä Henry ollut kovin hyvin perillä haltioiden aatelissuvuista, mitä nyt pintapuolisesti tiesi jotain, lähinnä tietenkin Cúthalioneista.
"Hän ei tainnut olla sotilas...", Siniverinen lähti arvailemaan, katseen tutkien langennutta, "Lienikö edes kenellekään vaaraksi?", varovaisesti tiedusteltiin, Henryn pikkuhiljaa alkaen ymmärtämään tapahtumienkulun. Jos hän oikein arvaili, oli Artania ensin yrittänyt tappaa nuoren, joka taisikin olla liikkeellä vihollisen kapteenin ja sen noidan kanssa, joten Artania oli sitten saanut nokkiinsa.
He olivat sodassa, kyllä, mutta siniverinen ei pitänyt siitä, että haltioita tai taruolentoja vainottiin ja tapettiin muuten vain. Joten sikäli mikäli tämä Winderin nuori oli ollut täysin harmiton, ei hän katsonut hyvällä sitä, että Artania oli yrittänyt tuon tappaa. Mutta, eihän Henry tiennyt totuutta tapahtumista, eikä nyt kyllä alkaisi eliittiään sättimään tai tuolta vastauksia vaatimaan.

"Sinun lienisi parasta levätä", Henry huomautti vielä, ryhtiään suoristaen sijoillaan, "Voit jäädä tänne, jos haluat piilossa pysytellä — tietojen mukaan kun sinun pitäisi olla tällä hetkellä Nahorissa, luostarilla, eikö? Moni saattaisi ihmetellä, jos nyt käytävällä kävelisit vastaan".



// :D:D:DD Timi syö kaikki kinkut ennen kun ne ehtii edes grilliin. Ja älä perkele ku toi koira on vaan laajentanu tota kuoppaansa tos päätypihas, mun pitää täyttää se jollain... //
Edellinen

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia