Uusi Elämä


Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 28, 2008 6:53

Uusi Elämä

Lily, Black

Yhdeksäs kuukausi.. yhdeksän kuukautta siitä oli kulunut, kun Aran oli pistänyt Lilyn paksuksi ja kaiken järjen mukaan, pian piti synnyttää. Ja se pian oli nyt.
Lily oli aamulla jo saanut muutaman, erittäin voimakkaan supistuksen, mutta nyt Aamupäivällä supistukset olivat alkaneet tihentyä. Aluksi Lily ei edes kiinnittänyt niihin pahemmin huomiota, mutta lopulta kipu alkoi olla jo lievästi sanottuna sietämätön. Lily oli koko aamun pysytellyt Blackin seurassa, joka oli kokoajan pitänyt silmällä Lilyä ja varoitellut tätä jo etukäteen. Black tiesi kyllä että Lilyn oli aika jo synnyttää pikku hiljaa, mutta ei Lily sitä sen pahemmin tiennyt.. eihän hän koskaan ennen ollut synnyttänyt ja kesiajalla ei pahemmin tällaisista asioista valistettu.
Jos Blackilta kysytään, Lily oli ollut melko pelottava, kun synnytys oli käynnistynyt. Kivusta huolimatta Lily oli hymyillyt, jopa nauranut ja välillä lähes itkenyt kivusta, mutta silti hän oli kokoajan hokenut iloisena että lapsi syntyy nyt. Silloin kun synnytys oli käynnistynyt, he olivat olleet matkalla huoneeseen, jossa synnytyksen oli määrä tapahtua. Kätilöinä olivat haltijoiden puolella olevia naisia, kukaan ihmisten puolella ei saanut tietää lapsen isän alkuperää, eikä edes nähdä lasta.
Kätilöt, jotka auttoivat Lilyä, olivat vannoneet valan etteivät puhuisi näkemästään kenellekään eikä se ollut vain kuoleman uhalla, mikäli nämä asian menisivät möläyttämään kellekään, heidän koko perheensä tapettaisiin, mutta heidät jätettäisiin eloon ja kieli leikattaisiin irti se uhkaus riitti. Lisäksi heille oli luvattu kunnon palkkio työstä sekä siitä, että pitäisivät suunsa kiinni.. ainahan raha kelpasi. Eihän tähän hommaan oltu valittu ketään sellaista, johon Aran ei luottaisi Tämäkin asia oli sovittu Aranin kanssa kirjeitse, silloin kun Lily tämän kanssa vielä kirjeitä oli vaihtanut.
No, takaisin synnytykseen. Lily ei enää pysynyt jaloillaan kivun takia, joten Blackin piti kantaa tämä huoneeseen, jossa kätilöt olivat jo valmiina. Heille oli jo kerrottu että prinsessa oli saanut supistuksia, joten he olivat kerinneet valmistautua. Kaikki oli valmiina, enää piti saattaa lapsi maailmaan. Black oli kerinnyt vain laskea Lilyn pedille, kun yksi naisista oli saattanut hänet ulos huoneesta ja läimäissyt oven nenän edestä kiinni. No, ei siinä mitään, ei Black edes olisi halunnut nähdä synnytystä, joten hän oli ihan tyytyväinen että hänet oli lähes kirjaimellisesti heitetty pihalle.

Joten nyt Black seisoi käytävässä katsellen nokkansa edestä suljettua ovea ja kuuli kuinka Lily huusi ja kuinka joku yritti häntä rauhoitella. Se.. ei ollut kovinkaan kivaa kuunneltavaa, joten Black käveli vähän kauemmaksi, ettei kuulisi kaikkea niin selvästi. Totta kai Blackin päässä alkoi pyörimään se mahdollisuus, että Lily kuolisi synnytyksessä.. mitä sitten? Olihan Lily vasta nuori ja tämä oli hänen ensimmäinen synnytyksensä, mutta Lily oli sen verran energinen ja terve ettei tälle kai mitään sattuisi.. kai. Pitäisikö Ophelia hakea paikalle varmuuden vuoksOpelia.. ehkä hänellekin pitäisi ilmoittaa tästä? Olihan Ophelia sentään Lilyn paras ystävä, eikä sitä nyt voinut kieltää etteikö Ophelia myös Blackin ystäviin lukeutuisi.. niitä nyt sattui olemaan vai Ophelia. Ei hän ketään muuta ystäväkseen laskenut..
Sen enempiä miettimättä Black lähti kävelemään kohti linnan ovia, kiristäen samalla viittaansa hieman kun astui ulos. Aurinko paistoi jo mukavasti, mikä taas ei Blackiä pahemmin miellyttänyt. Kevät aurinko oli hänen mielestään kaikkein ärsyttävin aurinko. Lumi oli jo melki sulanut linnan pihalta, sinne kun paistoi koko päivän aurinko ja Crypt nyt sattui olemaan sen verran etelässä, että kesä tuli hieman aikaisemmin. Tosin tähän aikaan vielä muualla oli kunnon kinokset lunta, eikä ilmakaan ollut mikään maailman lämpimin, joten turha kuvitella että pihalla pystyi jo kesä vetimissä hyppimään.
Black käveli normaalien, pitkin ja rauhallisin askelin Ophelian kappelille, hieman nyrpistäen nenäänsä päästyään kappeli terassille.. hän ei juuri nyt olisi halunnut mennä lähelle kappelia, vampyyri veri huusi sen verran lujaa että se oli puhkoa tärykalvot. Black nosti sauvansa ja kopautti pari kertaa sen kärjellä oveen, jääden sen jälkeen odottamaan että Ophelia luikkisi pikku kappelinsa pikku ovelle pienesti hymyillen.. miksi kaikki oli niin pientä?! Black ei yhtään pitänyt kappelista, sen kattoon kumautti aina päänsä.. ainakin hän.
Ophelia?! Black huikkasi varovaisesti oven takaa, peruuttaen pois terassilta ja jäi kappelin eteen seisomaan.

// Ivyy! It's time!! HURRY! \o/ //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 28, 2008 9:54

Ophelia

Siitä oli jo aikaa... Kokonaiset yhdeksän kuukautta kun he olivat viimeksi haltijoiden kylässä joutuneet käymään. Yhdeksän kuukauden rauha oltiin siinä mielessä heille suotu ja se on ollut ainakin Ophelialle hyvin merkittävää, näin Lilyn raskaudenkin takia. Ophelia oli käyttänyt tätä kultaisen rauhaista aikaa hyväksensä, tänäkin aamuna hän oli herännyt tavalliseen tapaansa, hoitanut aamuaskareensa ja rukoillut jokapäiväisen rukouksensa Lilyn, Blackin, Anemonen, edesmenneiden vanhempiensa ja monen muun puolesta koko muun valtakunnan ohella.
Kaikki oli hyvin, mitään merkittävää saatika mullistavaa ei ollut kantautunut ainakaan Ophelian korviin, sanottakoon että oli siis ollut melko rauhaisaa.
Säätkin olivat olleet suotuisia, sekin oli ollut yksi hyvistä puolista, ainakin kaunista ja valoisaa säätä rakastaville. Tämä päivä oli ollut Ophelialle itselleen myös muullakin tavalla hyvin merkittävä, hänen vanha papittaren asunsa oli jäänyt pieneksi ja tänään hänelle oltiin toimitettu uusi, muuten samanlainen mitä edellinen mutta kokoa isompi. Totta kai Ophelia oli tästä mielissään, hän halusi kasvaa isoksi, oppia uutta ja kehittyä ihmisenä. Ainoa ulkonäöllinen ero joka löytyi nyt kolmentoista ikävuoden papittaren asusta oli mustaan otsapantaan lisätty suuri koru, joka omasi aquan sinisen, ehkä vähän vihertävän sävyisen värin.

Aikansa Ophelia oli ihastellut uutta asustettaan, kunnes oli päätynyt syventyä viimeisimpään kirjaan jonka oli Blackiltä saanut.
Kirja käsitteli yrttejä, hyvin yksinkertainen kuva kirja joka sisälsi kuvia kasveista, näiden nimet ja pienen selostuksen mihin nämä auttoivat ja missä niitä kasvoi. Ophelia oli opiskellut tunnollisesti kasvien tuntomerkkejä ja niiden nimiä ulkoa. Sitä oli kulunut käärö jos toinen omien olojen opiskelun parissa jota Ophelia suoritti mielellään makuukammarinsa, patjansa vierellä lattialla. Asiaa tietenkin häiritsi aina välillä varsinainen työnteko, se että joku tuli tunnustamaan syntinsä tai tuli muuten vain keskutelemaan Ophelian kanssa jumalasta, tai sitten jokunen pölypallo oli pistänyt pahasti silmään ja Ophelia oli päätynyt hätistämään näitä luudanvarjen kanssa ulos ja päätynyt sitten jynssäämään koko paikan putipuhtaaksi.
Ophelia lueskeli mustakantista kirjaa kaikessa rauhassa sängyllänsä, kunnes ovelta kuuluva koputus havahdutti hänet todellisuuteen. Ophelia laski kirjan tyynyllensä ja nousi sitten sängyltänsä, kävellen kappelihuoneiston puolelle ja kuuli sen jälkeen Blackin äänen kutsuvan häntä.
"Black!" Ophelia päästi iloisehkon huuto hihkauksensa ja ripeytti askeliaan ovelle, avasi tämän ja näki Blackin seisomassa hieman loitommalta hänen kappeliltaan.
"Black! Mitä sinä...Täällä..?" Ophelia hihkaisi jälleen, hymyillen samalla pienesti mutta hyydytti sitten äänensävynsä että hymynsä kun jokin ei hänen päänsä sisällä osunut kohdalleen. Totta kai Blackia oli mukava nähdä, mutta tämä ei yleensä tullut yksin hänen kappelilleen, tämä kun ei jumalasta hänen kanssaan puhunut, sitä aihetta melkein jopa välteltiin. Toiseksi, nyt oli jo yhdeksäs kuukausi, mikä yhdisti samantien Lilyyn. Naiset synnyttivät lapsen yhdeksän kantokuukauden päästä, sen verran Opheliakin tiesi ja olihan sitä jo hieman odoteltukin että synnytys käynnistyisi.
"Haen viittani!" Ophelia huudahti, kääntyen sisälle kappeliinsa ja astui juoksuaskelin sitten ulkoilmaan punainen viitta harteillansa. Hän ei kerennyt sulkemaan edes kappelinsa ovea kun hän oli jo juoksemassa kohti linnaa. Lily synnytti! Sen oli pakko olla niin! Jokin hänen sisällään kertoi sen.

"Onko hän kunnossa?" Ophelia kysyi höyryävältä hengenvedoltaan Blackiltä, sekin pelko kun oli Ophelian mielessä käynyt että Lily saattaisi menettää henkensä synnytyksessä. Varsinkin kun tämän äidille, kuningatar Elisalle oli käynyt niin, tosin vasta toisessa synnytyksessä.
"Koska supistukset alkoivat?" Ophelia kysyi pian perään saapuessaan sisälle linnan suureen sisääntulokäytävään. Ei hän tiennyt mitä sillä tiedolla tekisi, mutta tällä lieni -kai- hyvä määrittää mitä vaihetta synnytyksessä käytiin, ei Ophelia kerennyt sen enempää asiaa ajattelemaan! Ophelia kapusikin seuraavaksi toiseen kerrokseen vievät rappuset ylös, pitäen hameestaan kiinni ettei kompastuisi kiireltään jalkoihinsa.
Kyllä, kiire! Ophelia halusi pitää huolen että synnytys sujuisi hyvin, että Lilyllä kaikkia sujuisi hyvin pyörräyttäessään maailmaan uutta elämää.
"Minä menen sisälle! Haluan pitää huolen että kaikki sujuu hyvin!" Ophelia sanoi pysähtyessään Lilyn huoneen oven eteen, koputti pari kertaa tämän oveen ja raotti sitä sen verran että mahtui itse luikahtamaan sisään ja sulkemaan sitten oven, yrittäen samalla sulkea korvansa mahdollisista huudoilta ja valmistua näkemään mitä Lilyn synnytyksessä tulisi tapahtumaan.

//UAAAAAGH!!*---->*//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 28, 2008 11:16

Black, Lily

Pian Ophelia tulikin ovelle huudahtaen Blackin nimeä ja pienesti hymyillen.. lähes heti perään tuli kysymys, mitä Black siellä teki. Black ei edes kerennyt avaamaan suutaan, kun Ophelia oli jo hihkaissut hakevansa viittansa. Ilmeisesti tämä oli käyttäny hoksottimiaan ja ynnännyt yksi plus yksi ja tullut oikeaan tulokseen, Lily synnytti. Ei siihen kyllä neroa tarvittu, näin Blackin mielestä.
No, pian Ophelia tuli takasini ja Black lähti kävelemään tämän vierellä kylmän viileästi kohti linnaa.. vaikka Ophelia pitikin kiirettä, Blackille riitti että hän otti vain pari askelta, pysyäkseen Ophelian tahdissa.
"Kyllä hän kai kunnossa on, minä en sitä tiedä kun kätilöt heittivät minut pihalle" Black vastasi ensimmäiseen kysymykseen.
"ja supistukset alkoivat aamulla, synnytys on vasta käynnistynyt.." Black lisäsi, heidän kiiruhtaessa ylös rappusia.
Toisaalta Black ihmetteli mikä kiire Ophelialla oli? Eihän tämä ollut kätilö, eikä Black uskonut että Ophelia menisi sis--
Hän meni sisälle... ja jälleen kerran Black jäi oven ulkopuolelle. No, mikäs siinä, ei Black yhäkään halunnut nähdä synnytystä. Pitäisikö kuninkaalle kertoa? EI! Tämähän voisi tehdä Opheliat ja rynnätä sisään ovesta ja sitähän tässä vähiten haluttiin! Vauvan piti "kuolla" synnytyksessä, niin ettei edes kuningas kerennyt näkemään lasta. Lopulta Black asteli seinän viereen ja nojautui seinää vasten, ristien kätensä puuskaan ja jäi odottamaan että saisi jotain tietoa.

Lily huusi, puri hammasta ja pari kirosanaakin siinä lensi, mutta koitappa itse synnyttää! Ei todellakaan helppoa. Lily oli tuntenut olonsa erittäin yksinäiseksi, kun Black oli tuupattu ulos ovesta ja hän oli jäänyt lähes tuntemattomien naisten kanssa.. lisäksi hän tunsi itsensä erittäin ipanaksi, kun kaikki naiset olivat häntä vähintään 20 vuotta vanhempia! Piru vie, mihin tässä oli ryhdytty?! Ensin kanniskellaan muutama kuukausi ylimääräistä painoa ja nyt sitten suurien tuskien kera pukattiin maailmaan uusi elämä.
Synnyty oli jo mukavalla alulla, olihan sitä jo kestänyt reilun tunnin verran.. äkkiä se aika kului. Mutta ajan kulumisesta huolimatta, Lily oli vasta noin kymmenen minuutiia kerennyt makaamaan sängyllä, kun Ophelia jo ilmestyi oven rakoon ja hyppeli sisälle.
"Luojan kiitos OpheliaMNGH!!" Lily sai sanotuksi, kunnes taas huusi kivusta ja keskittyi hengittämiseen.
Siinä hän makasi hengitellen ja voihkien, jalat koukussa jo valmiiksi. Ympärillä hääräsi noin viisi naista, jokainen tiesi mitä heidän piti tehdä. Tosin yksi tuntui olevan paikalla vain rauhoitellakseen Lilyä ja pitääkseen tätä kädestä... mutta sehän ei Lilyä paljon auttanut! Hän halusi Blackin!! No, hyvä että Ophelia oli paikalla, muuten Lily olisi ruvennut huutamaan ties mitä kirosanoja suustaan.
"O--Ophelia anna kätesi" Lily sanoi irroittaen toisen kätensä lakanoista ja kurotti Opheliaa kohti, tarratakseenn hänen käteen kuin hukkuva oljenkorteen.
"missä Black on?!" Lily kysyi purren hammasta, kun kipu vain yltyi. Synnytys alkoi pikku hiljaa käynnistymään.. no oli jo aikakin, olihan lapsi tavallista hieman myöhemmässä, mutta kunhan saataisiin se nyt ulos niin sitten vasta voisi rentoutua!
Kätilöt huutelivat toisilleen ohjeita mitä piti tehdä ja tuoda ja viedä ja vaihtaa ja ja.. Lily ei edes jaksanut välittää mitä he huutelivat, mutta ainoat sanat mitä hänen korvansa poimivat, olivat "pää näkyy jo" ja "työnnä". Lily ei edes osannut kuvitella, että synnytys sattui näin paljon.. mutta pakko se oli tehdä.
"Missä Black on?!" Kuului uudestaan, kun Lily sai hengähtää parin sekunnin ajan, ennen kuin piti jälleen ponnistaa "Missä Black on?! Haluan Blackin tänne, Haluan Blackin tänne nyt!" Lily huusi kuin viimeistä päivää, melkein itkien.
Lilyä rauhoitellut kätilö nousi samantien sängyltä ja lähti käytävälle hakemaan velhoa (vaikka ei tätä niin mielellään olisi edes nähnyt).

Black oli kuunnellut käytävässä hiljaa itsekseen ääniä, joita kuului huoneesta... juuri sillä hetkellä hän toivoi olevansa kuuro. Äkkiä ovi aukesi ja yksi naisista pyysi häntä tulemaan sisää? Black katsoi naista erittäin kysyvästi, mutta ei sen enempää jäänyt miettimään kun kuuli Lilyn huutavan häntä kuin olisi ollut suurempikin hätä. Black käveli sisään - katsoen kiltisti muualle - kunnes pääsi istumaan Lilyn viereen, kasvot kohti hänen kasvojaan, pitäen katseensa tiiviisti Lilyn kasvoissa.. häntä ei yhäkään huvittanut nähdä synnytystä, onneksi Lilyllä oli sentään alushame päällä. Lily tarrasi muitta mutkitta Blackin käteen kiinni ja puristi niin kovaa että Black oli huudahtaa kivusta, missä vaiheessa Lilystä noin vahva oli tullut?!
Lilyn kasvot olivat hikiset ja posket aivan punaiset. Black nosti toisen kätensä Lilyn päälaelle ja silitteli tämän hiuksia, samalla kun Lily huusi kuin syötävä.
Lopulta tultiin viimeisille suorille. Vauva tuli maailmaan, ensin pää, hartiat, yläkeho ja lopulta koko vauva oli ulkona. Siinä vaiheessa Lily meni aivan rennoksi ja näytti hetken siltä että hän olisi jo kuollut, kunnes hän naurahti pienesti ja raotti silmiään.
Hetkeen ei kuulunut mitään, muuta kuin Lilyn raskas hengitys, kunnes vauva päästi suustaan jumalattoman rääkäisyn ja alkoi itkemään ja huutamaan. Blackin olisi tehnyt mieli peittää korvansa, mutta hän ei uskaltanut irroittaa käsiään Lilystä, siinä pelossa että tämä voisi kuukahtaa yks kaks.
Kätilöt pesivät lapsen ja kietoivat hänet kapaloihin ja lopulta ojensivat lapsen Lilylle. Tällä välin Lily oli vaihtanut asentoaan hieman mukavampaan, nousten pienesti istumaan saadessaan lapsen syliinsä.
"Teillä on nyt terve ja kaunis poika vauva" kätilö sanoi hymyillen, antaessaan pienen pojan Lilyn syliin.

Saatuaan hengityksensä kunnolla tasattua, hän alkoi hymyilemään erittäin lempeästi katsellessaan pientä, hieman punoittavaa vauvaa, joka oli nyt kiltisti hiljaa ja hengitti tasaiseen tahtiin. Pojalla oli puolisuipot korvat, pieniä kullankeltaisia hiuksia hieman, sekä erittäin söpö nenä. Silmien väriä Lily ei vielä nähnyt, vauva kun piti silmänsä visusti kiinni vielä.
"Voitte poistua nyt.." Lily sanoi pienesti kätilöille, pitäen katseensa yhä lapsessa. Naiset niiasivat ja poistuivat sen kummempia kyselemättä. He tiesivät että heidän piti olla juonessa mukana ja käydä sanomassa kunikaalle että vauva oli kuollut synnytyksessä.
"Eikö hän olekkin suloinen?" Lily kysyi hymyillen, melkein itkien onnesta. Hänen mielestään vauva oli suloisin mitä hän oli koskaan nähnyt, olihan hän sentään Lilyn oma poika.
Black ei sanonut mitään... hän oli melko apaattinen vauvaa kohtaan, loppujen lopuksi, hän ei ollut lapsen isä... vaan Aran. Black suuteli pienesti Lilyn otsaa, vilkaisten samalla vauvaan joka tuhisi erittäin suloisesti.. no... täy.. täytyi myöntää että.. että oli... se.. Blackinkin.. mielestä... melko suloinen... mutta sitä hän ei sanonut, eikä tulisi sanomaan ääneen!!
"hei pikku kaveri" Lily aloitti puhumaan vauvalle, silitellen etusormellaan tämän nenää hymyillen yhä onnellisena.

// RUN! AND IT'S OUT!! HALLELUJA! PRAISE THE MOTHER!! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 29, 2008 5:33

Ophelia

Ophelia uskalsi kääntää katseensa Lilyyn ja tämän kätilöihin vasta päästyään sisälle huoneeseen ja saatuan suljettua tämän oven perässään. Käännähtäessään ympäri, Ophelia näki sängyllä makaavan Lilyn ja viitisen kätilöä hääräilemässä ympäriinsä, kanniskellen rättejä, lämpimästä vedestä höyryäviä vesisankoja ja rauhoittelemassa Lilyä joka ähki ja puhkui sänkynsä pohjalla ja kykeni kaiken senkin hääräyksen ohelta huomaamaan hänetkin.
"Lil-!" Ophelia oli vastaamassa tälle takaisin mutta sätkähti tämän seuraavasta tuskanhuudosta ja oli puraista siinä samassa oman kielensäkin poikki. Lilyn kasvoilta suorastaan hehkui tuska ja kipu, eikä se ollut Opheliasta ollenkaan mukavaa nähdä Lily sellaisena! Mutta Ophelia oli päättänyt pysyä mukana loppuun asti ja se päätös myös piti...
Kätilöt eivät kiinnittäneet huoneeseen saapuneeseen papittareen kovinkaan paljoa huomiota, kaikki kun olivat täysin keskittyneitä lapsen maailmaan saattamisessa eikä Ophelia näitä häiritä halunnutkaan! Hetken Ophelia vielä päätti pysytellä pois kätilöiden tieltä, katsella muina miehinä kätilöiden hääräämistä ja kurkku kankeana Lilyä joka kohta ojennutti kätensä häntä kohden ja pyysi häntä antamaan omansa. Siinä kohtaa Ophelia ei aikaillut saatika välittänyt muista ihmisistä vaan käveli nopein askelin Lilyn luokse, tarttui tämän käteen hellästi puristaen ja yritti hymyillä tälle tervehdykseksi samalla kun istahti polvilleen sängyn vierelle.
Sen enempiä rauhoittelevia sanoja Ophelia ei kerennyt vielä lausumaan kun Lily kysyi missä Black oli.
"Kä-käytävällä!!" Ophelia huudahti vastaukseksi kun tunsi Lilyn otteen puristuvan omassa kädessään ja kätilöt alkoivat olemaan jo rauhattomia. Lily synnytti, kyse ei ollut vain välaikaisista supistuksista, Lily tosiaan synnyttäisi nyt lapsen, seuraavan kruunun perillisen haltijoiden kuninkaaksi.
'pää näkyi jo!' Kuului huudot ja kannustukset jotta Lily ponnistaisi. Ophelia piteli kaksin käsin Lilyn kättä omassaan, hänestä ei tämän enempää apua valitettavasti ollut, ei vaikka Ophelia olisi kuinka halunnutkin.

Lily puhkui ja pähki aikansa, kysyen toistamiseen missä Black oli. Ophelia ei tiennyt mitä vastata toistuvaan kysymykseen, hänessä itsessään kun syttyi outo paniikin omainen tunne kun Lily huusi lähes kyyneleet silmissä aviopuolisoa luokseen. Ophelia uskaltautui irrottamaan katseensa sekunnin murto-osaksi Lilystä kätilöön joka nyt nousi ja lähti ovelle, sen enempää Ophelia ei tätä seurannut kun Lily huusi jälleen kuin oltaisiin henkeä viemässä ja Ophelia yritti parhaansa mukaan rauhoitella tätä vaikkei hänen äänensä paljoa yli Lilyn huudon kuulunut. Tärykalot soivat ja kättä puristi kun Lily huusi ja ulvoi, se oli pientä, Lilystä näkyi suurempi tuska mitä Ophelian naamalta saattoi pieneltä hampaiden puristukselta vääntyä.
Sitten Black tuli sisään, kuten Lily oli toivonutkin ja pian he olivat siinä molemmat pitelemässä Lilyn käsistä kiinni, Ophelia toisessa ja Black toisessa kun Lily ponnisteli viimeisiä ponnistuksiaan. Ophelia oli ulvahtaa kivusta kun Lily puristi hänen kädestä viimeisen ponnistuksen kanssa, siinä purtiin hammasta ja pursitettiin silmiä kiinni kunnes Lilyn tuntuva ote viimein heltyi ja Ophelia uskalsi avata silmänsä. Lily ei näyttänyt elonmerkkejä... Lily ei näyttänyt elonmerkkejä! Ophelia nosui enemmän pystyyn ja tarkkaili Lilyn kasvoja lievästi sanottuna huolestuneena, kunnes tämä raotti silmiänsä ja osoitti elonmerkkiä pienellä ja väsyneellä naurahduksella.
Ophelian katse nousi syvän huokauksen mukana kattoon ja kiitti jumalaa lähes tulkoon äänesti, sitä ehti jo parin sekunnin aikana pelästyä.
Sitten Lilyn synnyttämä lapsi osoitti elonmerkkejä, kamala rääkynä ja huuto kuului lapsen suusta kun kätilöt veivät tämän pestäväksi ja kapaloitavaksi. Ophelia nousi, yrittäen avittaa Lilyä asennon vaihdossa mutta Lilystä löytyi vielä puhtia selviytymään siitä yksinkin eikä kauaakaan kun pieni ja pehmeän näköinen nyytti tuotiin Lilyn käsivarsille.

Siinä se nyt oli... Pieni ihm-tai no puoli-ihminen joka tulisi tulevaisuudessa hallitsemaan haltijoiden kansaa... Ophelia katseli pienen vauvan kasvoja, kuin vakuuttaakseen itselleen että siinä se nyt oli, suloisena, viattomana ja avuttomana siinä Lilyn sylissä. Lilyn raskauden aikana Ophelia oli vältellyt ajatusta, kosketusta, puhumista, mutta nyt se oli siinä, pienenä nyyttinä, rauhallisesti nukkuvana, tietämättömänä maailmasta ja sen julmuudesta saatika hyvyydestä... Vaikka tällä näyttikin olevan melko mukavat oltavat siinä Lilyn sylissä, eihän tämä enää edes itkenyt. Ophelia väänsi suunsa pieneen hymyyn eikä kyennyt pidättelemään paria pientä liikutuksen kyyneltä silmäkulmissaan, se tosiaan oli nyt siinä, yksi jumalan ihme lisää, ei muulla väliä, sillä Lilykin näytti onnelliselta.
"Hän tosiaan on kaunis..." Ophelia myönsi ääneen ja hymyili syvälle poskiin uurtuvaa hymyä samalla kun silmät pidättelivät kyyneliä, pieni poika vauva tosiaan oli kaunis, lienikö perinyt kauneutensa äidiltänsä. Ophelia oli istuututunut sängyn vierelle toistamiseen, jääden ihastelemaan vauvaa siitä, eikä sanonut hetkeen siis mitään.
Huono puoli lieni tässä se, että he joutuisivat luovuttamaan pienokaisen Aranille hyvinkin pian sen jälkeen kun kaikille oltiin täysin vakuuteltu että lapsi olisi kuollut.
"Keneksi me hänet ristimme..?" Ophelia kysyi siirtäessään nyt enää vain pienesti ja lempeästi hymyilevät kasvonsa vauvasta takaisin Lilyyn.

// HALLELUJA! \o/ //
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 29, 2008 6:08

Black, Lily

Lily piteli yhä pientä poikaansa sylissä, katsellen tämän pieniä kasvoja. Hän kyllä kuuli Ophelian kysymyksen, mutta ei siihen heti osannut vastata mitään.. minkä niminen lapsesta tulisi?
"Meinaatteko tosiaan ristiä hänet? Eikö pelkkä nimeäminen riittäisi.." Black huomautti.. olihan poika puolihaltija, näillä tuskin oli mitään ristiäisiä omassa uskonnossaan.. eikä Black pahemmin muutenkaan kannattanut ristiäisiä, ateisti kun oli.
"Totta kai!" Lily sanoi nostaen katseensa ensin Opheliaan ja siitä Blackiin "Minä haluan kastaa hänet, sitä Aran ei saa päättää" Lily sanoi, siirtäen katseensa takaisin vauvaan, joka äännähti pienesti.
"Ophelia saa kastaa hänet" Lily totesi, mutta se nyt oli päivänselvä asia.. eiväthän he voineet marssia kirkkoon ja sanoa papille että kastappa mukula.. lapsenhan piti yhä olla kuollut.
"no.. miten vain, ei ole minun lapseni" Black sanoi, vilkaisten yhä apaattisesti lapseen joka vikisi ja kiehnäsi itsekseen Lilyn sylissä, koittaen ilmeisesti päästä pois kapaloista.
"Mitä jos olisi?" Lily kysyi, nostaen katseensa lievästi järkyttyneeseen Blackiin, mitä Lily tuolla kysymyksellä tarkoitti?!
"Mitä jos sinullekkin syntyisi joskus poika?" Lily tarkensi kysymystään ja Black katsoi häneen kuin hulluun... Blackillä poika?! Ei tulisi kesää.
"Mitä jos nyt ensin edes nimeäisit tuon.." Black sanoi ja sai samassa Lilyltä kylkeensä tökkäyksen.
"Hänet.." Black korjasi, tajutessaan virheensä.. Blackille lapsi tulisi olemaan tuo, eikä hän...

Tosin sitten Blackin mieleen nousi kysymys, mitä jos hänelle sattuisi tilaisuus tappaa tämä poika? Loppujen lopuksi, olihan poika haltijoiden prinssi ja Aranin poika, mutta tämä oli myös Lilyn lapsi.. ja kun Black katsoi Lilyä ja näki tämän onnen mitä äiti voi lapsestaan saada, ei Black edes voinut kuvitella tappavansa lasta.. vaikka hän sillä saisikin vietyä Aranilta jotain tärkeää, siinä samalla hän veisi Lilyltä.
"Anton.." Lily sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja jatkoi "Anton on hyvä nimi.. ei liian haltijamainen" Lily selitti, silkutellen jälleen etusormellaan vauvan nenää.
Black ei sanonut mitään, hänellä ei ollut minkäänlaista mielipidettä vauvan nimen suhteen, joten hän pysyi hiljaa.. hänelle oli aivan sama, olisiko vauva Anton vai Erkki. Sitten vauva räväytti silmänsä auki. Lilyn silmät laajenivat hämmästyksestä, eikö vauvojen silmät pysyneet kiinni vähän aikaa? Ei ilmeisesti..
Vauvan suuret, suloiset ja kirkkaan vihreät silmät pyörivät vauvan päässä, aivan kuin hän ei ennen olisi maailmaa nähnyt... no, eihän hän ollutkaan. Lily hymyili erittäin lempeästi ja iloisesti, kun vauvan silmät kiinnittyivät häneen ja vauva sai pienen, iloiselta kuulostavan äännähdyksen aikaan.
"Hei pikku ka--" Lily kerkesi aloittamaan, kun Anton alkoikin jo jokeltamaan iloisesti kuullessaan Lilyn äänen.. kyllähän lapsi äitinsä äänen tunnisti. Lily ei voinut enää olla nauramatta iloisesti, nähdessään Antonin kiemurtelevan kapaloissa ja jokeltavan iloisesti, silmät loistaen elämästä.
"Haluatko sinä pidellä häntä?" Lily kysyi Blackiltä joka pudisti päätään. Black oli muutenkin jo peruuttanut kauemmaksi ja seisoi nyt sängyn reunalla.. hän ei edes halunnut katsoa lasta silmiin.
"Entä sinä? Haluatko sinä pidellä häntä?" Lily kysyi kääntäen katseensa Opheliaan.

// CUUUUUUTEEEEEEEEEEHHHHH!!! *kiks* *_* //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 29, 2008 8:13

Ophelia

Ophelia hymyili sängynreunalta pienelle lapselle, kohottaen päänsä tästä sitten Blackiin. Kyllä Opheliakin oli ajatellut että lapsen kastaminen olisi siinä mielessä ollut jollain lailla ehkä väärin kun lapsi oli puolihaltija, mutta olihan tämä myös puoli-ihminen ja Lilyn lapsi! Joten sinänsä se oli ihan yhtä lailla myös oikein....
Ophelia siirsi katseensa nyökäten ja yhä iloisena hymyillen Lilyyn kun tämä esitti selvän kantansa että lapsi ristittäisiin ja jäi sitten taas katselemaan rauhallisia vauvan kasvoja. Aranilla ei olisi siihen mitään valtaa... Niin, tuskin he tätä tulisivat tätä tälle sen erikoisemmin erikseen edes kertomaan, joten ei siitä mitään haittaakaan voinut olla. Ophelia kohotti katsettaan jälleen hieman Lilyn puoleen ja nyökkäsi pienoisen harkinnan jälkeen, hän kastaisi siis lapsen, eihän sitä voinut kukaan muukaan sisäpiiriläinen -puhumattakaan ulkopuolinen, paitsi kylän pappi- tehdä pätevänä! Eikä Ophelialla itsellään ollut sitä mitään vastaan.

Ophelia katseli vielä hetken hymyillen pienokaiseen, välittämättä siitä mitä Black sanoi, mutta säpsähti kun Lily pamautti ilmoille kysymyksen. Mitä jos lapsi olisikin Blackin? Mitä jos Lily synnyttäisi tulevaisuudessa Blackille pojan? Ophelia katsoi silmät pyöreinä ensin Lilyyn ja sitten Blackiin, ei ideassa mitään vikaa mutta... Niin, suostuisiko Black sitten ikinä siihen että hänen lapsensa kastettaisiin isän pojan ja pyhän hengen nimeen? Opheliaa vähän epäilytti, mutta sitten oli Lily ongelmana ja kyllä Ophelia mielellään tämänkin kastaisi, mutta sitä lieni turha vielä tässä vaiheessa pohtia... Kunhan he nyt saisivat ensin nimettyä Aranin ja Lilyn yhteisenkin.
Ophelia puristeli vain päätän ja jäi taas hymy pällistelemään pientä nyyttiä, aivan kuin ei olisi tätä jo nähnyt. Olihan se ihmeellinen, uusi elämä, varsinkin kun oli itse päässyt todistamaan sen syntymää.
"Anton...?" Ophelia toisti kuullessaan tuon nimen tulevan Lilyn suusta ja katsahti tätä kysyvästi. Ei liian haltijamainen... Totta. Anton siis, se oli sopiva. Sopiva haltijoiden prinssille että ihmisten prinsessan pojalle. Seuraavan kerran kun Ophelia kerkesi laskemaan katseensa Lilystä lapseen, tämä räväytti silmänsä auki ja paljasti suuret vihreät silmänsä maailmalle. Ophelia sai kieltämättä pienen hätkyn, hän ei ollut uskonut että tämä vain yks kaks aukaisis silmänsä ja lähtisi pällistelemään maailmaa! Eikä siinä vielä kaikki, Anton jopa äännähti, saaden Ophelian pällistelemään tätä silmät suurina kuin maailman kahdeksatta ihmettä. Ophelia katsahti Lilyyn iloisesti naurahtaen kun tämä tervehti pientä Antonia, joka taas sai Ophelian naurahtelemaan vielä enemmän lähtemällä jokeltamaan iloisin ja kirkkain kasvon äitinsä äänen kuultua.

Ophelia hymyili nyt leveästi Lilyn viereltä Antonin jokelteluille ja kapaloista pois pääsemis yrityksille, kunnes katsahti -yhä hymyillen- Blackiin Lilyn kysyessä että halusiko tämä pidellä Antonia. Vastaus oli kielteinen eikä Ophelia ihmetellyt Blackin kantaa yhtään... Olihan hänkin toisaalta samaa mieltä, mutta Lilyn niin iloisensa näkeminen sai hänetkin iloiseksi ja kyllä se oli loppujen lopuksi pakko myöntää ettei lapsessa ollut pahaa pienenkään hiuskarvan vertaa.
Sitten Lily kysyi samaa Ophelialta ja samassa Ophelian ilme kirkastui ja suupielet kohosivat hymyyn.
"Saisinko?" Ophelia kysyi kuin lupaa ja otti Antonin sitten vastaan Lilyn käsivarsilta omilleen, nousten tietenkin samalla jaloilleen. Pieni ja lämmin nyytti oli melko kevyt Opheliankin kätösillä, kunhan Ophelia oli ensin vain saanut tästä kunnollisen ja pitävän otteen, ei hän halunnut lasta käsistään tiputtaa heti sen saatuaan. Pieneltä vauvalta löytyi nenä, kaksi kirkasta silmää ja pienen pieni suu, tietenkin myös korvat, kaksi jalkaa kymmenine varpaineen ja kädet kymmenine sormineen, mutta niitä ei kapaloiden suojista oikein nähnyt.
"Voi kun hän on suloinen..." Ophelia sanoi hymyillessään pienesti sylissään olevalle Anttonille.
"Hehe..! Niin muuten Lily... Tiedän kyllä miten asiat ovat sujuneet näinkin hyvin tähän asti, mutta entä tästä? Aiommeko nyt sitten pitää häntä Blackin asunnolla kunnes olemme saaneet viestin Aranille lapsen syntymästä?" Ophelia sanoi siirtäessään kysyvän katseensa Antonista Lilyyn. He eivät voineet piilotella Antonia Lilyn huoneessa enää kovinkaan kauaa ja Blackin asunto oli loogisin vaihtoehto piilossa pysymiselle kunnes he sitten joutuisivat sanomaan hyvästit vastasyntyneelle että tavatulle Antonille.

// <___< Geez! It's just a baby! //
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Touko 30, 2008 4:15

Black, Lily

Lily ojensi Antonin varovasti Ophelialle, kun tämä selvästikkin halusi pidellä pientä poikaa. Saatuaan lapsen syliinsä, Ophelia nousi seisomaan ja samassa Lily pötkähti sängylle ja huokaisi syvään... oli se synnyttäminen vienyt veronsa, hän ei siitä sänstä pariin tuntiin minnekkään liikkuisi! Se oli varma se. Lily nyökkäsi pienesti Ophelialle, kun tämä sanoi Antonin olevan suloinen.. niinhän hän oli, näin Lilyn mielestä ainakin. Anton jokelteli ja katseli ympärilleen, tutustuen uuteen maailmaan johon juuri oli putkahtanut.
Heti kun lapsi oli Ophelian sylissä, Black istui takaisin sängyn reunalle ja silitteli Lilyn päätä. Black ei halunnut olla lähelläkään tuota lasta ja olikin pudota sängyn reunalta kuullessaan Ophelian seuraavan kysymyksen!
"MITÄ?!" Black huudahti nousten ylös sängyn reunalta ja vilkaisi lapseen. Tulisiko tuo nyytti hänen asuntoonsa siksi aikaa, kunnes paketti saatiin Aranille?!
"kyllä, Anton majailee sinun luonasi sen aikaa kun--"
"Minähän en tuota nyyttiä ala nurkissani hoitamaan!" Black sanoi osoittaen etusormellaan Antoniin, joka oli jostain kumman syystä lopettanut jokeltamisen ja katsoi silmät pyöreinä Blackiä.. kuinka miehestä voi lähteä noin suuri ääni?
"Ei häntä muuallakaan voi pitää! Sinun asunnossasi ei käy kukaan melki koskaan! Siellä hän on turvassa.. paitsi sinulta.." Lily sanoi nostaen katseensa hitaasti Blackiin joka jäi tällä kertaa sanattomaksi.
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, jonka rikkoi Antonin pieni äännähdys. Black vilkaisi Ophelian sylissä olevaa nyyttiä ja osakseen erittäin kysyvän katseen vauvalta. Black tuijotti lasta ja lapsi tuijotti häntä eikä kumpikaan sanonut mitään.. kunnes Anton alkoi parkumaan kuin henkeä olisi viety.
"Mitä sinä nyt teit?" Lily kysyi Blackiltä nousten jälleen istumaan ojentaen käsiään kohti Opheliaa, saadakseen Antonin syliinsä... tuskin Ophelia halusi rääkyvää lasta pidellä.
"En mitään! En yhtikäs mitään, lapsi ei vain pidä minusta!" Black sanoi aivan kuin selitellen suurtakin vääryyttä, jota hän olisi tehnyt.

Lily hyssytteli Antonia sen verran, että poika taas rauhoittui.. ei ollut kovin suotavaa että "kuollut" lapsi rääkyi, nyt piti vain toivoa ettei kukaan ollut oven takana kuuntelemassa.
"hyvä on.." Black mutisi lopulta puoli ääneen, astellessaan kauemmaksi sängyn luota.
"niin ja sinä saat viedä hänet sinne" Lily lisäsi ja Black pysähtyi kuin seinään, kääntyen hitaasti ympäri ja katsoi Lilyä erittäin kysyvästi.
"minä? miksi?! Etkö sinä itse vo--"
"Ensinnäkin, minä en tästä ole nousemassa pariin tuntiin ja lapsi pitää saada pois paikalta mahdollisimman pian. Toiseksi, vaikka nousisinkin ja kykenisin kävelemään, en saisi mitenkään kuljetettua lasta piilossa pois, toisin kuin sinä! Sinulla on viitta jonka alle mahtuu piilottamaan vaikka Ophelian kokoisen tytön, joten sinä saat luvan kuljettaa lapsen pois täältä! Eikä kukaan varmana pysäytä sinua matkalla, harvemmin kukaan edes uskaltaa puhua sinulle" Lily selitti.
Olihan siinä järkeä.. jopa Blackin mielestä, mutta pelkkä ajatuskin siitä että hän joutuisi kantamaan lasta viittansa alla, ei oikein houkutellut.. ties vaikka tuo pikku piru menisi ja kusaisisi hänen kaavulle! Lopulta Black nyökkäsi pienesti, aivan kuin alistunut koira.. hän tiesi ettei muuta vaihtoehtoa ollut, eikä hän viitsinyt juuri nyt alkaa vänkäämään Lilyn kanssa, aikaa kun ei ollut paljoakaan eikä hän uskonut Lilyn juuri nyt jaksavan kuunnella vastaväitteitä.
"mutta siitä matkasta ei tule mitään jos tuo-- hän rääkyy koko ajan" Black huomautti nyökäten kohti Antonia.

Lily nosti Antonia pienesti, niin että pystyi puhumaan tälle kasvotusten. Vauva hymyili kuin naantalin aurinko nähdessään äitinsä kasvot, eikä Lilykään voinut olla hymyilemättä.
"Olehan kiltti poika ja pidä suusi kiinni, kun Black setä vie sinut turvaan, joohan?" Lily sanoi. Black tuhati pienesti "Black setä" nimitykselle, mutta menköön.. hänen puolestaan he olisivat voineet vain tukkia vauvan suun jollain!
Sitten Lily ojensi Antonia Blackille, joka äännähti äänekkäästi nähdessään vauvan kasvot jälleen.. enää vauva ei hymyillyt, kuten oli äidilleen tehnyt.
"voi pyhä pask--"
"Älä kiroile.. Ota nyt hänet" Lily keskeytti Blackin kiroamiset ennen kuin pikku puolihaltija olisi kuullut elämänsä ensimmäisen ruman sanan, alta vuorokauden ikäisenä!
"entä jos pudotan hänet?" Black kysyi astuen askeleen lähemmäksi vauvaa.
".... milloin viimeksi olisit pudottanut jotain?" Lily kysyi, hänen muistinsa mukaan Black ei koskaan ollut pudottanut mitään ja jos olikin pudottamassa, hän oli saanut sen ilmasta kiinni.
Lopulta - erittäin vastenhakoisesti - Black otti vauvan, pikku Antonin syliinsä ja piteli poikaa hetken aikaan. Antonin ilmeestä näki ettei tämä pitänyt ollenkaan olostaan, mutta silti pikku puolihaltija piti suunsa kiinni. Black nosti oikean kätensä vasten vatsaansa, pidellen sillä kädellä kiinni Antonista ja siirsi sitten viittansa pojan eteen... se toimi täydellisesti. Black näytti täysin normaalilta pitkän viittansa kera (jota käytti yleensä ulkona..), eikä kukaan voinut edes epäillä että viitan alla oli pieni lapsi.Nyt vain piti toivoa ettei Anton alkaisi rääkymään.
Black ei sanonut mitään vaan lähti samantien kävelemään ovelle ja poistui paikalta, kohti omaa asuntoaan. Sauvan kolke kaikui vielä käytävässä, kunnes se vaimeni lähes äänettömiin.
"Ophelia.." Lily aloitti pistäessään taas maaten sängylle "Mene hänen perään.. ihan vain varmuuden vuoksi. En usko että Black vauvaa satuttaisi, mutta.. tiedät kyllä..." Lily sanoi ja valmistautui jo henkisesti siihen, että joutuisi esittämään isällensä lapsensa menettänyttä äitiä.

// "WOOOOOOOOOOOOOOOOOT?!" *hämmästys suuri O_______O* soreeh, innostuin D: //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 31, 2008 2:24

Ophelia

Ophelian katse siirti Lilystä nopeasti Blackiin kun tämä parkaisi ehdotukselle että vauva majoitettaisiin tämän luokse... Siinä Lily sitten yhdistyi samaan ja Black mitä arvattavemmin alkoi vänkkäämään vastaan. Ophelia mulkaisi Blackia nuhtelevasti kun tämä lähti osoittelemaan etusormella Antonia, joka oli muuten nyt myöskin kumman hiljainen kaiken jokeltelun jälkeen.
Ophelia käänsi katseensa takaisin alas Antoniin ja jäi hiljaa katselemaan tätä ja sitten Blackia, joka ei liikkunut saatika tehnyt juuri minkäänlaista elettä. Toisinkuin Anton. Ophelia oli saada sydänhalvauksen kun pieni nyytti hänen käsissään alkoi parkumaan yks kaks täyttä kurkkua, hyvä ettei pudottanut tätä käsistänsä!
"Uah! Ei hätää Anton! Ei mitään hätää..!" Ophelia yritti sanoa jotain rauhoiteltavaa samassa kun tajusi antaa Antonin takaisin ylös istahtaneelle Lilylle joka taas syytti Blackia ja tämä puolusteli syyttömyyttään Antonin itkukohtaukselle.
Ophelia varmisti että Lily sai otettua Antonin kunnolla käsiinsä ja peruutti sitten pari pientä askelta tästä, jääden katselemaan kuinka Lily rauhoitteli Antonia hiljaiseksi.

Se tosiaan oli melko kohtalokasta jos lapsi pitäisi paljonkin ääntä ennen turvapaikkaan pääsyä, jota myös Blackin asunnoksi kutsuttiin... Kirkkoonkaan kun tätä ei voitu viedä. Ophelia nosti katseensa sängyltä Blackin takaraivoon ja kuuli kun tämä lopulta myöntyi... Ääni kellossa tosin vaihtui aika nopeaan kun Lily kertoi Blackille että tämä sai myös viedä Antonin...
Ophelia jäi vain pällistelemeään eikä sanonut mitään kun nämä kaksi alkoivat väittelemään asiasta, eikä kyllä Blackaan enää paljoa kun Lily selitti oman kantansa. Ophelia nyökkäili sitä mukaan mitä Lily puhui. Lily ei mihinkään liikkuisi, tämähän oli juuri synnyttänyt! Sekin oli myös totta että Blackhän onnistuisi kuljettamaan Antonin asunnolleen kenenkään näkemättä viittansa suojissa! Ophelia oli samaa mieltä siis tässäkin seikassa, mutta myöskin siinä ettei asiasta tulisi mitään jos Anton alkaisi itkemään kesken kuljetuksen.
Sitten Lily alkoi puhumaan Antonille... Pyysi tätä olemaan kiltti poika ja pitämään suunsa kiinni kun Black setä veisi tämän turvaan. Ophelia esti nipin napin pienen hymyn syntymisen suupielellensä kun Lily nimitti Blackia Black sedäksi Antonille, mutta toisaalta myös hämmästyi kun Lilyn ojennellessa Antonia sitten Blackin syliin, tämä tosiaankin piti suunsa kiinni kuten Lily oli pyytänytkin. Black puolestaan kavahti pientä lasta kuin olisi pelännyt sen puraisevan! Sitten Black meinasi kirota ja Ophelia oli sulkemassa jo korviaan kun Lily puuttui asiaan ja kehoitti Blackia vain ottamaan Antonin viittansa suojiin. Black yritti vieläkin vastaan, pudottaisi lapsen? Ophelia ei muista Blackin pudottaneen koskaan mitään, eikä oikein uskonut että tämä olisi niin hidas etteikö saisi kiinni pudottamaansa.

Joten lopulta, Black otti lapsen vastaan. Ophelia katseli hiljaa sivusta kun Black otti pienen ja hiljaisen pojan käsiinsä, piteli tätä hetken ja peitti sitten viittansa suojiin.
Ophelia kurottautuili sivulta toiselle, mutta ei nähnyt Blackissä näin mitään poikkeavaa! Sitä oli ohikulkijoiden mahdotonta edes epäillä että velho piilottelisi jotain matkallaan omalle asunnolleen. Sitten sen enempiä hyvästejä, Black postui paikalta Anton mukanaan ja jätti hänet ja Lilyn kaksistaan tämän huoneeseen.
Ophelia huokaisi pienesti katsellessaan sulkeutunutta ovea, mutta käännähti Lilyn puoleen kuullessaan tämän ääneen.
"Niin Lily..?" Ophelia kysyi hieman päätän kallistaen. Lily halusi hänen menevän Blackin perään... Vaikkei uskonutkaan että tämä lasta satuttaisi, mutta varmuuden vuoksi. Ophelia nyökkäsi ja hymyili lempeästi kävellessään Lilyn sängyn viereen ja madaltui ja halasi sitten tätä kevyesti.
"Älä huoli, pidämme hänestä huolen kunnes olet saanut levättyä." Ophelia sanoi irrotautuessaan tästä ja suuntasi sitten ovelle.
Ophelia raotti ovea, mutta loi katseen vielä Lilyyn ennenkuin pujahti ovesta ulos.

Ophelia suuntasi käytäviltä uloskäynnille ja pihamaalta sitten Blackin asunnolle. Ophelia tiesi että Lily joutuisi seuraavaksi esittämään sydänmurtunutta isälleen, olihan tälle ja kaikille muillekin uskoteltu että lapsi olisi kuollut, vaikka todellisuudessa tämä olisikin nyt rääkymässä velhon asunnolla täydessä elämässään. Pihamaalla oli ihmisiä tavalliseen tapaansa hoitamassa vero tai muita asioitaan, mutta kestään näistä ei näyttänyt merkkiäkään siitä että velho olisi mennyt ohi rääkyvä lapsi sylissänsä, se nimittäin olisi kerännyt katseita tämän asunnolle jo aika paljolti ja pitkälti.
Ophelia siis oletti, että Anton oli pysynyt Lilyn -ja heidän- toiveiden mukaisesti hiljaa ja kipitti suoraan pihamaalta sitten velhon oven eteen ja koputti pari kertaa, peruuttaen sitten muutaman askeleen taaksepäin siltä varalta että Black avaisi oven tavalliseen tapansa niin, että vähän varomattomampi saattaisi menettää pärstänsä oven auki paukahtaessa.

// *mottaa lihanuijalla* DDDD< Uaaagh! //
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 31, 2008 4:19

Black, Lily

Lily hymyili pienesti kun Ophelia käveli sängyn vierelle ja halasi häntä, tosin hän oli itse niin väsynyt ettei jaksanut kuin nostaa toisen kätensä ylös ja taputtaa Ophelian selkää. Hän nyökkäsi pienesti Ophelian puhuessa, hän luotti siihen että ainakin Ophelia pitäisi Antonista huolen, jos nyt Black joitan omaansa saisi päähänsä. Lopulta Ophelia luikki ulos ovesta ja Lily rojahti huokaisten makaamaan sängylle, sulkien pian silmänsä..
Black käveli erittäin nopein ja pitkin askelin halki pihamaan, kohti omaa asuntoaan. Hän oli erittäin kärttyisän, jopa pienesti kärsivän näköinen, eikä ihme! Anton kyllä pysyi kiltisti aivan hiljaa, vaikka viime metreillä vikisikin pienesti. Black pamautti oven perässään kiinni, jätti sauvansa oven pieleen ja viitan naulakkon. Hän otti Antonista kaksin käsin kiinni ja piti tätä mahdollisimman kaukana itsestään. Black nyrpisti nenäänsä ja katsoi pientä vauvaa suoraan silmiin, jotka olivat lähellä tulvia kyynelistä. Miksi kaikki pitivät vauvoja suloisina? Black vihasi vauvoja, lapsia yleensäkkin!.. paitsi nyt Anemonea ja Opheliaa.. kyllä, Black laski Ophelian vielä lapseksi ja sitähän tämä olikin! Lilyn Black laski nipinapin aikuiseksi..
"Paras olla sitten kiltisti ta--" Black aloitti mutta lause jäi kesken kun pikku Anton laattasi hienolla kaarella velhon viitalle! Black huudahti ja oli siinä samassa pudottaa Antonin, mutta sai pidettyä kätensä kiinni tässä.
"Senkin pikku pi--" Black aloitti jälleen, mutta lause jäi kesken kun ovelta kuului koputus.
Black otti Antonin kainaloonsa, käveli ovelle ja tällä keraa raotti sitä pienesti, nähdäkseen kuka ovella oli. Opheliahan siellä, LUOJAN KIITOS! Black nappasi Ophelian olkapäästä kiinni ja vetäisi tämän erittäin nopeasti sisään ja pamautti oven kiinni. Sitten Black tyrkkäsi Antonin Ophelialle ja peruutti erittäin nopeasti kauemmaksi.
"Katso nyt! Katso mitä tuo piru teki!" Black sanoi osoittaen oksennus läikkää kaavussaan... ei naurattanut!
Black riisui kaapunsa ja vei sen pyykkikoriin, ettei sen haju levinnyt oleskeluhuoneeseen. Sitten Black ravasi pesemään kätensä, aivan kuin olisi saanut Antonista jotain pöpöjä.

Tällä välin - kun Black juoksenteli ympäri asuntoaan, kun raivotautinen hamsteri - Anton oli alkanut taas hymyilemään ja jokeltelemaan, kun oli päässyt Ophelian sylkkyyn. Poika hymyili pienesti ja yritti saada käsiään vapaaksi kapaloista, jotta olisi voinut paremmin tutkia ympäristöään. Olihan se outoa pienelle pojalle, joka juuri oli tullut maailmaan.. kaikki oli uutta ja jännittävää, kaikki piti saada kokea ja tuntea, nähdä ja kuulla! Ikäisekseen Anton käyttäytyi melko.. älyllisesti.. mistä lie johtunut..
Lopulta Black tuli takaisin paikalle, mutta pysytteli mahdollisimman kaukana Antonista.. Ophelia saisi hyysätä nyyttiä, Black ei siihen enää koskisi! Kaiken lisäksi vauvalla tuntui olevan jotain Blackiä vastaan.. mistä lie sekin johtunee.
"ungh... kuinka kukaan voi haluta omakseen jotain tuollaista.." Black mutisi puoliääneen, vilkaisten Antoniin.

//*KOPS* JAUTS! >'O Evil! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 31, 2008 5:58

Ophelia

Ophelia odotteli kiltisti oven ulkopuolella, odottaen että ovi lennähtäisi sepposen selälleen ihan minä hetkenä hyvänsä ja lennättäisi ilmavirrasta hänen hiuksensa puolelta toiselle. Mutta vastoin kaikkia odotuksia, ovi aukenikin vain raolleen ja Ophelia saattoi nähdä hyvin pienen osan Blackin kalpeista kasvoista.
"Hei Black, minäÄ'Ä--!!" Ophelia kerkesi puhua puolikasvoiselle velholle kun varoittamatta tämä oli tarttunut häntä olkapäähän ja ennenkuin Ophelia kunnolla edes tajusi mikä silmissä vilisi, Black oli vetänyt hänen sisälle pimeään tönöönsä ja tyrkkäissyt pienen nyytin hänen käsiinsä. Ophelia katsahti ensin pientä Antonia käsissään ja nosti katseensa tästä äimänkäimänä sitten Blackiin joka manasi pientä oksennus läikkää kaavullansa.
Ophelian tajuttua tapahtuneen, pieni pakonomainen hymy nosui hänen suupieliinsä että hänen oli pakko peittää se toisen käden kämmenensä taakse, hyvä ettei tirskahtanut ääneen! Ei Ophelia niinkään vahingonilosta, se oli vain huvittavaa nähdä Black sillä lailla kärttyisenä jostain mistä niin pieni ja alta vuorokauden ikäinen lapsi saattoi tehdä, eihän pienet vauvat nyt tahallaan puklanneet toisten vaatteille!

Ophelia ei kuitenkaan sanonut mitään, ei hän huvittuneisuudeltaan kerennyt ja Blackillä tuntui muutenkin olevan kiire vatteiden vaihdossa ja muussa peseytymisessä.
"Olithan sinä kiltti poika, etkös ollutkin?" Ophelia puhui luodessaan katseen alas Antoniin ja hymyili pienesti tämän jokeltelulle ja pienelle pullaposkiselle hymylle. Tämä oli ollut kiltisti, ei tämä ollut ainakaan rääkynyt ja se mikä kerkesi ennen hänen tuloansa tapahtumaan, hän ei laskenut kenenkään viaksi. Anton vain jokelteli ja ihmetteli maailmaa mihin oli vasta hetki sitten putkahtanut. Anton oli Ophelian mielestä muutenkin ihmeellisen energinen -että älyllinen- vastasyntyneeksi, mutta tämän kaiken pystyi kaiketi selittämään sillä että tämä oli puolihaltija... Niinkuin kaikki Blackin tekemiset pystyi selittämään sillä, että tämä oli velho.

"Hehe! Älä ole tuollainen... Lapset tuovat paljon iloa maailmaan. Onhan sinullakin Ane. Ja näithän sinä kuinka onnelliselta Lilykin näytti saadessaan pidellä Antonia, vaikka hän onkin jonkun niinkin kamalan kuin kohtuuttoman sopimuksen tulos..."Ophelia vastasi Blackin mutinoille huomattuaan tämän palanneen takaisin oleskeluhuoneen puolelle.
"Tiedätkös... Ajattelin usein Lilyn raskauden aikana, että oliko meillä oikeutta olla syyttämättä itseämme hänen surusta. Vaikka sitäkautta saimmekin pitää oman henkemme. Vaikka Lily sanoikin ettei se ollut meidän vikamme, että päätös oli hänen. Mutta nyt... Kaiken tapahtuneen jälkeen Lily näytti pitkästä aikaa oikeasti onnelliselta, joten osasin antaa itselleni myöskin anteeksi. Tosin nyt kun ajattelee, on melko harmillista että hän joutuukin luopumaan lapsestaan." Ophelia jatkoi katsellen Antoniin ja heilutteli etusormeaan tämän edessä.
"Tarkoitan siis... Tai pikkemminkin pelkään, että Lily tulee taas surulliseksi. Kun viemme yhdessä Antonin sitten Aranille ja Lily joutuu jättämään hyvästit." Ophelia selitti vielä ja hiljeni, katsellen yhä pieneen Antoniin.

// Yes... YES I AM! MWAHAHAHAHAHAAA!! //
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 31, 2008 6:44

Black

Black vain nurisi itseksensä jotain, kun Ophelia huomautti että lapset tuovat maailmaan paljon iloa.. no, riippui keneltä kysyttiin. Olihan Blackillä tosiaan Ane, mutta silti.. Ane oli poikkeus, se siitä, piste. Lily kyllä oli näyttänyt onnelliselta saadessaan Antonin syliinsä, mutta se ei Blackiä lohduttanut, ottaen jälleen huomioon mistä Anton oli alkunsa saanut.
Sitten tuli puheeksi se, kuka oli syyllinen ja mihin.. Black oli istunut alas ja katsellut tiiviisti lattiaan, mutta nyt hän nosti katseensa Opheliaan ja kuunteli tätä hiljaa. Black ainakin syytti itseään tapahtuneesta, hän jopa oli syyttänyt Lilyä ja Opheliaakin.. Aran OLI tarjonnut toista vaihtoehtoa.. mutta kukaan muu - paitsi Black ja Aran - ei ollut suostunut siihen. Black olisi ihan hyvin antanut sen hipin hirttää itsensä, mutta Lily päätti itse uhrautua.
Lily tosiaan näytti onnelliselta... pitkästä aikaa.. sen Blackkin oli pistänyt ylös, mutta.. hän ei ollut iloinen. Ja nyt kun tarkemmin ajatteli, Ophelian puheissa oli järkeä. Lily saattaisi jälleen vaipua alakuloon, kun olisi aika heittää hyvästit Antonille.. tosin Blackillä oli pieni kutina perseessään, etteivät ne tulisi olemaan hyvästit.. kun ajatteli Aranin tempauksia, mutta tämä sai luvan jättää Lilyn rauhaan!
Ophelian lopetettua huoneeseen laskeutui hiljaisuus, jota häiritsi vain Antonin ajoittainen tuhina ja ähkiminen, kun pikku kaveri yritti yhä saada käsiään vapaaksi. Black oli siirtänyt katseensa Opheliasta Antoniin, joka ei juuri nyt kiireiltään kerennyt edes vilkaisemaan velhoon. Black tuhahti pienesti, nousi ylös ja käveli Ophelian eteen, kumartuen katselemaan Antonia. Poika jähmettyi kuin pakaste lohi nähdessään velhon lähellään, ihmekkös tuo. Black tutki poikaa katseellaan, yhtä pistävästi ja jäätävästi kuten aina. Lopulta hän vetäytyi kauemmaksi ja tuhahti pienesti, ennen kuin Anton olisi alkanut uudestaan rääkymään.
"En siltikään halua lapsia.." Black aloitti, kävellen nojatuoliin istumaan "Koska se on periytyvää.. psykoottinen viha, yksi paha, kaksi hyvää.. se paha periytyy aina, vain harvoilla on poikkeuksia. Yleensä paha periytyi isän puolelta ja hyvät äidin puolelta" Black selitti, olettaen että Ophelia pysyi nyt kärryillä.
Se tosiaan oli yksi syy miksi Black ei halunnut lapsia. Ei hän halunnut että kukaan joutuisi kokemaan sen saman mitä hän... uskokaa pois, Black oli tappanut vihansa vallassa enemmän ihmisiä, kun kukaan muu. Ei hän siitä ylpeä ollut, mutta ei hän osannut katuakkaan. Ophelia saisi varmaankin sydänkohtauksen, jos kuulisi Blackin taustat paremmin!

// ..... oookay. Pysytääs vaihteeks lyhyemmissä 8DDD //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 31, 2008 8:52

Ophelia

Hiljaisuus otti vallan, se ei toisaalta haitannut kun Ophelia oli puheidensa mukana vaipunut omiin ajatuksiinsa, jumittaen katseensa pieneen Antoniin joka ähki käsiään vapaaksi. Opheliaa murehti enää vain se mitä jäähyväjäisissä tulisi tapahtumaan. Anton Aranille ja menoksi, niinhän? Se kyllä tiedettiin mitä Aran luonteeltaan oli, otti haluamansa vaikka väkisin. Se hieman pelotti, mutta olihan heillä Black. Kaikki kun pysyisivät omalla puolellaan niin kaikki olisi hyvin... Tällä ainakin lohduttauduttiin.
Ophelia havahtui omasta maailmastaan huomatessaan Blackin tulevan lähemmäksi ja katsahti tähän kun tämä kumartui pällistelemään paikoilleen jähmettynyttä Antonia. Ophelia katseli molempia melko ilmeettömänä siihen asti kunnes Black vetäytyi kauemmaksi. Hetken oli ollut turvaton olo, mutta ei Black tekisi mitään Antonillekaan, ei ainakaan kun oli järjissään.
Ophelia vilkaisi vielä Antoniin, lähtien hytkyttämään tätä hiljaa ennenkuin Black avasi suunsa ja sanoi ettei silitkään haluaisi lapsia... Ophelia katsahti tähän ehkä astetta kysyvänä, jääden paikoilleen kuuntelemaan kun Black nojatuoliin istuuduttuaan alkoi selittämään psykoottisesta vihasta, sen periytymisestä, kahdesta hyvästä ja näiden periytymisestä...

Ophelia jäi hetkeksi hiljaiseksi, hän ei arvannutkaan että tatuoinnit, nämä hyvät ja pahat periytyisivät sillä lailla. Jos totta puhuttiin, Ophelia ei tiennyt että tatuoinnit olivat tosiaan synnynnäisiä! Hän oli uskonut että nämä oltiin jälkeenpäin tehtyjä...
"Eheh... Sitä en tiennytkään." Ophelia tunnusti pienellä hymyllä että naurahduksella ja katsahti sitten Antoniin, vapautti toisen kätensä ja lähti löysäämään hieman tämän kapalointia, jotta tämä saisi kätensä vapaaksi kuten oli yrittänyt näitä jo jonkin aikaa saada.
"Mutta ehkä sinä muutat mielesi... Ja eihän sillä mitään kiirettäkään ole kun Lily ei ole kruununperillinen ja kuningas on vielä terve ja voi hyvin." Ophelia sepitti vielä hölmöllä hymyllä Blackille ennenkuin keskittyi taas siihen että Antonilla oli kaikki hyvin.


// OMAGE! IT'S A MIRACLE! //
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Kesä 01, 2008 1:40

Black

Niin, eihän sillä tosiaan kiire ollut... Vielä oli aikaa eikä Blackin ja Lilyn edes tarvinnut hankkia lapsia! Henryhän se tässä seuraavaksi kuninkaaksi oli pääsemässä, se oli hänen ongelma sitten jatkaisiko sukua vai ei. Vaikka Black kyllä epäilikin ettei Henrystä koskaan tulisi kuningasta tätä menoa.. mutta siinä tapauksessa Blackistä tulisi kuningas ja se oli viimeinen asia mitä hän halusi! sitten lapsen jälkeen..
"No.. toivotaan ettei Lily uutta ipanaa heti halua.." Black sanoi lopulta, katsellen jälleen Antonia.
Anton oli saanut kätensä vapaaksi, kun Ophelia oli löysännyt hieman kapaloita. Pikku puolihaltija heilutteli käsiänsä edessään ja puristi kämmenensä nyrkkiin ja avasi ne. Hassua, pieni ihminen tutki omia käsiään, kun ei niitä aikaisemmin ollut nähnyt. Blackille kädet olivat täysin normaali asia, mutta Antonille ne olivat uutta.
"tuosta tulee sitten kuningas.." Black totesi ohimennen, tapittaessaan nyrkkiään heristävää Antonia.
"Lilyn ei parane kiintyä siihen.." Hän jatkoi, raapien jälleen poskeaan "Nythän on sota ja näyttäisi siltä että sota jatkuu vielä pitkäänkin. Mikäli haltijat häviävät sodan, heidät tullaan kaikki tappamaan tai orjuuttamaan, mukaanlukien myös Anton... ja koska tämä on kuninkaallinen, hänet tullaan todennäköisesti tappamaan." Black selitti.. ja tottahan se oli.
Lilyn ei parannut kiintyä poikaansa liikaa juuri tuosta syystä. Sitten JOS JA KUN Antonia oltaisiin tappamassa, Lily ei voisi puollustaa tätä. Siinähän paljastuisi koko juttu ja sen jälkeen voisi myös Lily olla hirsipuussa. Joten Blackin mielestä olisi vain hyvä jos Anton saataisiin mahdollisimman nopeasti Aranille, vaikka jo tänään! Tosin se oli täysin mahdotonta, kirjeen kulkeminen Aranille kesti ehkä päivän, joskus jopa kaksi ja sama rumba takaisin päin... joten korkeintaan neljä päivää Anton olisi täällä. Mutta sekin kuulosti Blackin korvaan liian pitkältä ajalta. Jos hän olisi tiennyt reitin haltijoiden kylään, hän olisi voinut itse käydä nakkaamassa koko nyytin Aranille ja pistää puolikylää siinä sivussa matalaksi.. mutta kun hän ei osannut sitä reittiä.
"Joten mitä nyt? Odottelemmeko vain että Lily tulee?" Black kysyi siirtäen katseensa viimein irti Antonista... miksi hän edes tuijotti ipanaa, jos ei siitä kerran pitänyt?!
Anton oli hoksannut että käsillähän voi tarttua johonkin! Ihmeellistä! Nyt hän etsi lähettyviltään jotain mihin voisi tarrata ja tunnustella, mutta ei löytänyt muuta kuin kapalon reunat, joita oli jo uhkaavasti tunkemassa suuhunsa.. miksi vauvojen piti tunkea suuhunsa aina kaikki, mitä saivat käsiinsä?

// HALLELUJA! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1753

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 03, 2008 5:11

Ophelia

Ophelian ei voinut kuin naurahtaa kevyesti siihen mitä Black seuraavaksi sanoi. Niin, sai toivoa ettei Lily ainakaan heti sitten haluaisi lapsia, näin Blackin kannalta. Opheliasta se taas olisi kerta kaikkiaan suloista että pikku Lilyjä ja Blackejä vipeltäisi ympäri linnan käytäviä leikkimässä hippasleikkejä! Mutta siihen lieni vielä pitkä aika... Ajankohtaisempana oli nyt Anton, tämän vienti Aranille ja elämä sen jälkeen. Ophelia katseli alas Antoniin kun tämä avasi ja puristeli omia pieniä nyrkkejään, mitä mahtoi tämä pieni poika miettiä? Pelkästään omat kädet olivat tälle ihmeelliset, tämä ei tiedostanut olevansa kuninkaallinen saatika sitä että tulisi pian eroamaan äidistään.. Ja tapaisi isänsä. Niin... saattoi vain toivoa ettei Antonin isäpapalla ollut mitään suurempia suunnitelmia Antonin vastaanoton kanssa, kunhan kaikki pysyivät omalla puolellaan niin kaikki sujuisi..? Se taas oli eri asia oliko heillä varaa ajatella niin...

"Heh, niin tulee..." Ophelia totesi hiljaa saman katsellessaan yhä Antoniin, mutta käänsi sitten katseensa tästä Blackiin. Ilme muuttui tästä kysyväksi ja tästä taas ilmettömän vakavammaksi kun Black lateli syytä miksi Lilyn ei parantanut kiintyä omaan lapseensa. Se oli totta... Mutta kuten Black itse sanoi, sotaa tulisi jatkumaan varmaan vielä pitkälti, sitä ei välillä tiennyt uskalsiko -varsinkaan heidän- edes poistua linnanmuurien sisäpuolelta ja olla varpaillaan vai uskaltautuiko ihan metsään asti. Orjuutta ja kuolemaa, sitä Ophelia ei ollut vielä sillä tavalla ajatellut, ei ole ollut kovinkaan ajankohtaista että oltaisiin varmoja kumpi osapuoli tulisi voittamaan. Enemmänkin Opheliaa huolestutti yhä se eroaminen, Lilykun oli Ophelian mielestä jo kiintynyt -näin Blackin sanoin; liiaksi- Antoniin. Lilyhän oli kiintynyt lapseensa jo raskauden aikana...
Ophelia nyökkäsi hiljaa ja siirsi katseen takaisin Antoniin, korjattaen hieman otettaan tästä puutuneilta käsiltään ja lähti sitten ottamaan askelia kohti Blackin viereistä nojatuolia.
"Voimmeko muuta? Sanoin jo Lilylle että pitäisimme huolen Antonista sen aikaa kunnes hän voisi paremmin. Lienee parasta siis olla vain kärsivällisiä..." Ophelia vastasi istuutuessaan viereiseen nojatuoliin ja loi katseensa takas pieneen nyyttiin sylissään. Heh, nyt kun Anton oli saanut vapauden käsiinsä niin ei liennyt ihme että tämä yritti tarrautua ja tunkea suuhunsa kaikkea minkä näki. Ophelia otti kaksin sormin kapalon reunalta kiinni ja vetäisi sitä kauemmaksi, irti, vaikkei varma ollutkaan siitä voisiko pieni vauva moiseen tukehtua, mutta ei vara venettä kaatanut.
"Pitänee vain toivoa ettei Antonille tule nälkä." Ophelia sanoi hetken päästä hieman naurahtaen, jos Antonille muu hätä tulisi niin jos ei Black niin Ophelia huolehtisi siitä. Tai ainakin yrittäisi, pitäni vain luottaa että Blackilla olisi jotain ylimääräisiä rättejä mihin kapalon vaihtaisi.

// LUUNA SANCTA! Luin Grimm's mangaa! Tunnustan! Oh this pain!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 13555

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Kesä 04, 2008 2:47

Black

Voimmeko muuta? emme, emme voi. Niin Black ajatteli.. nyt heidän piti siis vain odotella että Lily tulisi.. toisaalta olisi aivan mahtavaa, jos he pääsisivät ipanasta jo tänään eroon! Black ei todellakaan haluaisi kakaran rääkyvän ja kuolaavan hänen asunnossaan.. onneksi Ophelia oli täällä, muuten Black olisi saanut hermoromahduksen. Ja tosiaan.. piti vain toivoa ettei Antonille tulisi nälkä.. millä he muka pikku pojan ruokksivat? Ei ollut ruokivaa rintaa juuri nyt paikalla eikä Blackillä mitään tuttipulloja kaappien nurkissa ollut... jostain sattuneesta syystä.
Anton ähkäisi pienesti kun Ophelia veti häneltä hänen ensimmäisen 'suupalan' pois, ennen kuin hän edes kerkesi sitä suuhunsa tunkea! Ilkeää! niin ilkeää! Anton alkoi ähkimään lisää ja tarrasi kapalon reunaan uudestaan ja lähti tunkemaan sitä suuhunsa ja alkoi lutkuttamaan kangasta aivan kuin kuvitellen saavansakkin siitä jotain irti.. kangas ei maistunut kovinkaan hyvältä, ei ollenkaan, joten Anton sylkäisi sen melko pian ulos suustaan ja alkoi ähkien etsiä jotain uutta käsiinsä, minkä voisi sitten tunkea suuhunsa.

"..... sillä taitaa olla jo nyt nälkä.." Black huomautti katsellessaan Antonin touhuja, kun pikku mies yritti jostain löytää jotain suuhun pantavaa.
Sitten se tapahtui.. täysin varoittamatta ja aivan yllättäen. Anton alkoi parkumaan kuin viimeistä päivää ja tällä kertaa Black heitti kädet korvilleen ja katsoi kärttyisenä naama auki parkuvaan kääröön.
"Hiljennä se! tässähän tulee pää kipeäksi!" Black huudahti ja piteli käsiä korvillaan, tuntien samalla kuinka hänen päänsä nykäisi pienesti... ei nyt, ei juuri nyt. Black nousi ylös ja ravasi kaapilleen, nappasi lääkepurkin ja veti samantien kaksi pilleriä.. Tomtom kyllä sanoi että nämä olisivat vahvempia mitä edelliset, mutta silti.. tuskin liika-annostukseen voisi kuolla? Hah, toivossa oli hyvä elää.

// ......oookaaaaaay.... creeeepyyyyy... *NNNNNNJAAUUUUUUUU* //
Seuraava

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö