Lähetetty: 05 Kesä 2008, 00:25
Ophelia
Pikkuinen ei luovuttanut vaikka Ophelia olikin jo kertaalleen vetänyt kapalon reunan tämän pikkuisista käsistä vaan lähti ähkien taas tavoittelemaan oman kapalonsa reunamaa. Ophelia hymyili pienesti eikä estänyt Antonia tällä kertaa kun tämä niin paljon sen eteen ponnisteli että jotakin käsiinsä taikka suuhunsa saisi... Ja tuskin se niin kuiteskaan oli että pieni vauva voisi niin isoa vain nielaista ja tukehtua. Niinpä Anton pian lutkuttikin omaa kapaloansa tyytyväisenä hampaattomassa suussaan eikä Ophelia tehnyt elettäkään tämän estämiseksi. 'Tyytyväisyys' tosin loppui kun Anton sylkäisikin juuri vaivoin saamansa reunan suustaan ja Black huomautti että tällä taisi jo nyt olla nälkä.
Ennenkuin Ophelia kerkesi Blackia moittimaan siitä miksi inhimillisiä olentoja kutsuttiin saatika kommentoimaan takaisin Antonin mahdollisesta nälästä, pieni hiljainen ja rauhallinen nyytti hänen sylissään oli alkanut aivan varoittamatta itkemään ja rääkymään kuin henkeä oltaisiin viety! Ophelia tietenkin säikähti, vilkaisi tuskaisena Blackiin joka vaan käski häntä hiljentämään tämän valitellen päätänsä! Joten sen enempiä miettimättä Ophelia otti paremman otteen Antonista ja nojautti tämän olkapäätänsä vasten ja nousi ylös lähtien kävelemään oleskeluhuoneessa, hyssytellen pientä Antonia sillä välin kun Black itse lähti hyllykölle noutamaan lääkkeitään. Tai näin Ophelia ainakin uskoi.
"Ei hätää pieni Anton, Lily tulee pian... Äitisi tulee pian, yritä olla urhea poika siihen asti." Ophelia hyssytteli, keinutteli ja silitteli pienen vauvan selkämystä tämän rauhoittamiseksi, olematta kunnolla varma mitä hänen oikeasti kuuluisi tehdä, ei Ophelia ollut vauvaa ennen sen erityisemmin hoitanut!
Oliko Antonille nälkä? Sitä ei tietty ja Antonissa haisi -tällä hetkellä- vain pienen vastasyntyneen vauvan, nukkamainen ja lämmin tuoksu... Joten Ophelia alkoi hymisemään, tavallaan siis laulamaan ilman sanoja rauhallista ja pehmeää sointua, hyssytellen ja yhä silitellen Antonin selkää, yrittäen hiljentää tämän ennenkuin kukaan keksisi tehdä ratsiaa velhon taloon kuullessaan Antonin kovan parkunan.
// >__> Okay... Who's creepy? //
Pikkuinen ei luovuttanut vaikka Ophelia olikin jo kertaalleen vetänyt kapalon reunan tämän pikkuisista käsistä vaan lähti ähkien taas tavoittelemaan oman kapalonsa reunamaa. Ophelia hymyili pienesti eikä estänyt Antonia tällä kertaa kun tämä niin paljon sen eteen ponnisteli että jotakin käsiinsä taikka suuhunsa saisi... Ja tuskin se niin kuiteskaan oli että pieni vauva voisi niin isoa vain nielaista ja tukehtua. Niinpä Anton pian lutkuttikin omaa kapaloansa tyytyväisenä hampaattomassa suussaan eikä Ophelia tehnyt elettäkään tämän estämiseksi. 'Tyytyväisyys' tosin loppui kun Anton sylkäisikin juuri vaivoin saamansa reunan suustaan ja Black huomautti että tällä taisi jo nyt olla nälkä.
Ennenkuin Ophelia kerkesi Blackia moittimaan siitä miksi inhimillisiä olentoja kutsuttiin saatika kommentoimaan takaisin Antonin mahdollisesta nälästä, pieni hiljainen ja rauhallinen nyytti hänen sylissään oli alkanut aivan varoittamatta itkemään ja rääkymään kuin henkeä oltaisiin viety! Ophelia tietenkin säikähti, vilkaisi tuskaisena Blackiin joka vaan käski häntä hiljentämään tämän valitellen päätänsä! Joten sen enempiä miettimättä Ophelia otti paremman otteen Antonista ja nojautti tämän olkapäätänsä vasten ja nousi ylös lähtien kävelemään oleskeluhuoneessa, hyssytellen pientä Antonia sillä välin kun Black itse lähti hyllykölle noutamaan lääkkeitään. Tai näin Ophelia ainakin uskoi.
"Ei hätää pieni Anton, Lily tulee pian... Äitisi tulee pian, yritä olla urhea poika siihen asti." Ophelia hyssytteli, keinutteli ja silitteli pienen vauvan selkämystä tämän rauhoittamiseksi, olematta kunnolla varma mitä hänen oikeasti kuuluisi tehdä, ei Ophelia ollut vauvaa ennen sen erityisemmin hoitanut!
Oliko Antonille nälkä? Sitä ei tietty ja Antonissa haisi -tällä hetkellä- vain pienen vastasyntyneen vauvan, nukkamainen ja lämmin tuoksu... Joten Ophelia alkoi hymisemään, tavallaan siis laulamaan ilman sanoja rauhallista ja pehmeää sointua, hyssytellen ja yhä silitellen Antonin selkää, yrittäen hiljentää tämän ennenkuin kukaan keksisi tehdä ratsiaa velhon taloon kuullessaan Antonin kovan parkunan.
// >__> Okay... Who's creepy? //