Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

Luolastot ovat erittäin suuret maanalaiset luolaverkostot. Tänne voi eksyä, jos ei tiedä minne kulkea. Luolien ja käytävien seinillä on outoja kuvioita ja tarinoita kerrottuna kuvin. Huhutaan että täällä olisi aikoinaan asunut kadonnut kansa, mutta siitä ei ole mitään todisteita.. muuta kuin nuo maalaukset. Pimeää, kylmää ja vaarallista. Luolastoissa asuu myös jos jonkinlaista taruolentoa, mutta kiistämättä vaarallisin otus, mihin täällä voi törmätä, on lohikäärme.

Valvoja: Crimson

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 07 Syys 2015, 16:42

Lokene huomasi vanhimman yrityksen hätyytellä karvaläjää niskastaan tiehensä, naaraan vaihtaessa suunnitelmakseen vain pysytellä hampaineen kiinni vanhemman uroksen niskassa. Aina siihen asti ainakin, kunnes vanhus lähti kaatamaan itseään jälleen nurin, Lokenen liiskaantuessa kerran jos toisenkin Oraakkelin alle, ennen kuin seuraavan kerran naaras osasi kiepauttaa kehoaan ympäri. Se läiskähti omalla painollaan maata vasten jaloilleen leukansa irrottaen vanhimmasta, mutta kovin ketterästi ponkaisi kultaharjaisen ylitse liitäen hieman kauemmas tilanteesta vetämään henkeä äskeisen riuhtomisensa väsyttäessä sitä kovin.

Vaernin suupielistä valui maahan hopeiset verinorot, tuon käydessä suutaan raottamaan hitusen. Tietenkään uros ei ollut selvinnyt siitä Oraakkelin rusentavasta painosta yllään vammoitta, joita taisi sisäisesti olla enemmän kuin mitä ulkoisesti kykeni näkemään. Vaimea murina kumpusi myös Puolikäärmeen kidasta, Dariuksen väittäessä ettei suostunut lähtemään ennen kuin Vaern lähtisi – pitikö tuo oikeasti raahata täältä itse pois silläkin uhalla, ettei Haukansilmä tuntunut lentämisestä välittävän, ja Oraakkeli varmasti lähtisi kaksikon perään sillä samalla sekunnilla jos karkuun niin yritettäisiin…
Huijatkoot, jos ei reilua peliä kestä”, sarvikruunuinen kuiskaili yhä pystyyn yrittäessään, päänsä käännähtäen villisti kuitenkin sivulle katsomaan Winderin pelokkaan henkäisyn myötä. Archelaus kirjaimellisesti rynni hullunlailla päin, joka sai Lorythaksen yrittämään nopeammin pystyyn mutta suotta, kun vanhin jo kiisi ohitse Dariuksen perään. Sydän jätti silkasta säikähdyksestä taas lyöntejä varmasti väliin, kunnes katse erotti sen pienen punaisen serpentin, joka Mardukin jaloista syöksähti Winderin avuksi.
Saga…”, kuusisarvinen puolipeto henkäisi, hakiessaan siivillään äkkiä tasapainoaan ja ampaisi niiltä sijoillaan Archelausin perään.

Hopeakäärme seurasi hetken jalan perästä, lopulta kohoten siivilleen matalalla liitäen joka tuntui pitkälle serpentille helpommalta tavalta edetä tässä maastossa. Mutta tarpeeksi nopeasti Lorythas ei hätiin ehtinyt, Oraakkelin syösten kidastaa liekkejä kohden kaksikkoa – ja sitä seurasi Pumpkinin rääkyvä huuto, joka ajoi Lokenenkin kauempaa jälleen liikkeelle. Aivan uudenlainen palo syttyi hopeaverisen silmiin, sinisen leimun vain kirkastuessa hiljalleen valkeaa kohden, kun se puolustamisen tarve kasvoi äärimmäisiin mittoihin Hopeakäärmeen rinnassa. Nyt jos koskaan piti toimia ja antaa sen petopuolen viedä vain julmasti eteenpäin – ja sen hirviön herätessä, jyrähti Oraakkelin vierelle laskeutuva Vaern hyytävästi vanhemmalle urokselle. Se kävi kurottamaan kaulaansa Archelausta kohden, Puolikäärmeen tarraten leukansa vanhuksen alaselkään kitansa kuumuudesta hohtaen ja pakottaessa Ajankiitäjän pysähtymään niille sijoilleen työntyessään painollaan tuota vasten ja kaataessa isompaansa kumoon.
Serpentti polki voimakkaasti jaloillaan vanhinta maahan tuon ylitse rumasti astellessaan, käyden hakemassa kidallaan lujan otteen niskasta, sieltä samasta paikasta jota Lokene oli ehättänyt jo omalta osaltaan raadella, Vaernin lähtiessä vuorostaan kiskomaan vanhempaa mukanaan kauemmas tilanteesta. Aivan sama kuinka paljon Archelaus painoi, kuinka paljon tuo vastaan pisti, se petoveri tuntui tekevän Lorythaksesta vahvemman ja periksiantamattoman juuri nyt kun ystävät olivat pulassa ja oman asemansa osoittaminen ja itsensä kruunaaminen olivat tärkeintä.
MINÄ OLEN JUURI SINUN TURMIOSI, ARCHELAUS!”, julma ääni jyrähti, Vaernin pakottaessa itsensä lyhyeen ilmalentoon, jonka myötä tuo paiskautui Oraakkelin omaksi kilvekseen tuoden vasten kiviseinämää. Koko rinne tärähti, ylhäältä vyöryvien kivien ropistessa liskokaksikkoa päin, kun Lorythas kävi hakkaamaan vanhimman päätä vasten kivikkoa muutaman kerran, lopulta pyyhkäisten vanhemman liskopedon kallolla syvemmän uran kallioon. Toinen vahvoista takakoivista lyötiin painamaan joutsenkaulaisen pään vasten maata, serpenttiliskon käydessä kiertämään vanhimman selkäpuolelle, käyden sen suuremman siipiparin pehmeään juureen upottamaan hampaansa ja kiskomaan ylöspäin.
Miksi uskoisin valheitanne ja tulisin sellaiseksi kuin halveksitte minun aina olevan”, Lorythas sähisi riuhtoessaan päällään edestakaisin, samalla sitä laavamaista massaa taas suupielistään tihkuen vasten vanhinta, “En ole vain säälittävä äpärä ja uhrilahja – olen itseni ja arojen valtias, nuorempiesi kaitsija ja kruunattu tuhonkylväjä!”.

Samaan aikaan vain hieman kauempana Delathos oli Iriador apunaan kiirehtinyt lähemmäs Winderiä, joka Pumpkinin kanssa oli maahan lennähtänyt. Kuuraparta kieräytti nuoremman kauemmas itsestään, punapäisen jäädessä kirjaimellisesti vain tumput suorina tuijottamaan eteensä, tietämättä varsinaisesti mitä oli tapahtunut – mutta se punaisen serpentin valitusta sattui kuulla. Äänistä, ja ilmassa tuoksuvasta rautaisensuolaisesta hajusta päätellen Pumpkiniin oli sattunut pahemmin – mutta serpentin sijaan Iriador oli enemmän huolissaan Dariuksesta…
Tummahipiä vilkaisi taakseen nopeasti Lorythaksen huutaessa ja rytinällä törmätessä vanhimman kanssa kauemmas rinteeseen – sentään puoliverisestä oli jotain hyötyä tässä tilanteessa, vaikka se ei kamalasti lohduttaisi jos kumpikaan liskopedoista seuraavaksi heidän kimppuunsa yrittäisi.
Darius!”, tummahipiäinen kuitenkin sähähti, kääntyen paremmin kaksikon puoleen yrittäessään Pumpkinia yhdellä kädellään kääriä kenraalin yltä pois. Serpenttiin oli sattunu, sen kyljessä oli julman näköinen haava, eikä Pumpkinin valitus jättänyt siinä vieressä kylmäksi. Kapteeni kuitenkin tarrasi kenraalin toisesta kädestä, pystyyn kurottautuen ja käyden kiskomaan silmäpuolta pikkuliskosta hieman kauemmas, ennen kuin uudemman kerran viereen kumartui. Vaikka yltäpäältä veressä olikin, vaikutti esimies olevan päällisin puolin selvinnyt suuremmilta vammoilta, “Oletko edes hereillä enää…?

Paikalle kaahotti myös Lokene, joka ensimmäisenä oli pikkutoveristaan huolehtimassa. Se äänteli surkeasti ymmärtäessään Sagaan sattuneen, äidillisen vietin ajaessa vanhempaa naarasta nuolemaan ystävänsä haavaa ja pysymään siinä lähellä turvana. Vanhempi naaras aisti myös jonkin suuremman lähestyvän Archelausin lisäksi tätä paikkaa – mutta se jokin tuli jostain taivaalta, jostain todella korkealta aavemaisen kolinan ja ulinan tullessa myös lähemmäs, joka vuorten rinteitä pitkin tuntui kaikuvan. Koko solaa alkoi peittää harvinaisen nopeasti myös sankka usva, joka peitti allensa kaiken ja vaikutti poistavan näkyvyyden myös suurimmalta osin alueelta. Hyvä jos metriä edemmäs turvastaan saattoi enää nähdä…


//HNNNNNNGH. Kelaa hei romaanit Aksulta on aina parhaita. Sit aina kamalassa hypessä kertaisin niitä menemään <3 Mä niille kuiduille näytän kohta jonkun toisen pimeen kolon jos et nyt lopeta you know (DDDDD HIRVEE ELÄINTARHA <3 MINITIMEJÄ JOOOOO, nyt mäkin tahdon minitimin. Tahdon sen Corgin >8( Ivy voi olla myös meidän puolesta nättinä, niin meidän ei suotta tarvi vaivautua//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Syys 2015, 17:55

Lorythas oli saanut itsensä ylös ja kävi jälleen Oraakkelin haastamaan, syöksyen vanhempansa niskaan ja pakottaen tuon kaatumaan niille sijoilleen. Mikäli Lorythas ei tuota olisi tehnyt, olisi Archelaus saanut Sagan ja Dariuksen päiviltä seuraavan hyökkäyksen myötä. Mutta nyt tuo kaksikko oli päässyt karkuun, joskin selvästi osumaa ottaneena. Nuorempi uros ei aluksi saanut Ajankiitäjän huomiota puoleensa, vaikka selässä riehuikin, joutsenliskon yrittäen pyrkiä ylös uudestaan ja uudestaan päästäkseen Winderin perään - turhaan. Vasta siinä vaiheessa, kun Lorythas otti kiinni samasta kohdasta mistä siskonsa oli raadellut ja lähti raahaamaan vanhinta toiseen suuntaan, oli Ajankiitäjän pakko kiinnittää huomionsa toiseen urokseen. Se sähisi, kiemurrellen Vaernin otteessa minkä kykeni, joskin sen ruumiin rakenteella ei kyennyt juuri nyt kääntymään pahemmin mihinkään suuntaan. Siivet olivat tiellä, vanhin saattoi vain koittaa pyrkiä jaloilleen ja repiä itseään irti toisen uroksen otteesta, joskin sekin oli niin riskialtista, ettei kannattanut. Mikäli hän liikaa riuhtoisi ja Vaern ei päästäisi irti, saattaisi toinen uros kyetä riuhtaisemaan kaulanikamat sijoiltaan.

Jostain Vaern oli löytänyt voimaa, jolla vanhinta käydä mukanaan ilmalentoon nostamaan hetkellisesti, paiskaten sen päätteeksi Ajankiitäjän vasten kiviseinämää. Ehkä osasyynä tähän niskanpäälle pääsyyn oli myös se, että toisin kuin Vaern, ei Archelaus kyennyt raivonsa huippuhetkillä ajattelemaan inhimillisesti saatikka rationaalisesti. Peto halusi vain tappaa sen yhden kohteen jonka oli valinnut, eikä täten älynnyt katsoa yhtään omaa puolustustaan, saatikka sitten käyttää hyväkseen niin fiksusti sitä yliluonnollista painoaan saatikka voimaansa. Ja olihan Archelaus loppupeleissä vanha lohikäärme. Ei se kestänyt saatikka jaksanut niin paljon, mitä Lorythas, vaikkakin Oraakkelin voimavarat riippuivat täysin sielujen määrästä, mitä tuo viimeaikoina oli kerännyt.
Syystä tai toisesta Archelaus ei myöskään vastannut mitään Lorythasille. Se ei puhunut enää, äänteli vain sähisten ja karjuen kuten vähäjärkinen peto konsanaan. Isku kallioperään oli saanut vanhimman tokkuraiseksi hetkeksi, sen nyt koittaen keräillä itseään Seyrin painaessa hänen päänsä maahan. Hetken joutsenlisko paikoillaan makasikin kovin velttona, kunnes kävi karjumaan silkasta kivusta, nuoremman lähtiessä kiskomaan nyt kultasiipisen siipeä irti, laavamaisen massan polttaessa nahkaa päälle tippuessaan. Se pyrki ylös, turhaan, koittaen kiemurrella irti kahta kauheammin Seyrin otteesta. Yritti kierähtää ympäri, saadakseen Vaernin alas selästään.

Saga antoi itsensä rullaantua irti haltiasta, tuon yksikätisen ystävän tullessa kenraalinsa tilaa tarkistamaan. Tokkuraiselta kenraali vaikutti, käymättä aluksi mitään edes vastaamaan tai reagoimaan Delathosin häntä kauemmaksi liskosta kiskoessa. Oli tuo hengissä, se riitti Sagalle tiedoksi, sentään hän ei ollut osumaa ottanut turhaan! Tosin se oli laiha lohtu, kivun väreillessä kyljestä koko kehoon. Ei haava kovin syvä ollut, mutta todella ruma. Saattaisi Pumpkin kuiviin vuotaa jos jäisi tähän nyt pitkäksi aikaa ihmettelemään. Mutta tietenkin se kipu tuntui hirveältä, varsinkin kun Saga ei yleensä ollut tottunut taistelemaan saatikka sitten osumaa ottamaan tässä mittakaavassa! Haava kun ulottui reippaasti läheltä etujalkoja aina takajalkojen toiselle puolen kyljellä.
Pienesti pikkulohikäärme päätään kohotti surkeasti kujertaen Lokenen saapuessa paikalle, kykenemättä kuitenkaan sen pahemmin liikkumaan. Joka paikkaa kolotti pakkolaskun myötä ja Saga katsoi paremmaksi pysyä paikoillaan, nyt kun Lokenekin kaiken lisäksi sitä haavaa ensitöikseen lähti tohtoroimaan.

Darius avasi silmänsä kuullessaan tutun äänen, kykenemättä kuitenkaan siihen esitettyyn kysymykseen mitään vastaamaan. Aluksi katsominen kirveli, Haukansilmän jo peläten menettäneen Iriadorin tavoin näkönsä, mutta jahka hetken taivasta tuijotti niin alkoi taas erottamaan hahmoja. Delathosin näin ensimmäisenä, Kenraali irvistäen pienesti noustessaan nopeasti istumaan. Hän kuuli sen tuskaisen karjunnan takaa, ponkaisten heti ylös ja käännähti ympäri luullessaan Lorythasin jälleen olevan pulassa - mutta tällä kertaa Hopeakäärme näytti repivän oraakkelin siipiä. Haukansilmä otti yhden askeleen kohti isompia lohikäärmeitä, käyden kuitenkin romahtamaan saman tien alas. Toinen jalka ei kantanut lainkaan ja nyt kun tokkurastaan selvisi, alkoi säärestä myös säteillä kipu. Ilmeisesti pakkolaskun myötä Winder oli jalkansa lyönyt johonkin ja toivoa sopi, ettei luu ollut murtunut. Vihloi aivan julmetusti, kenraalin kuitenkin kaikesta huolimatta kammeten itsensä takaisin ylös. Vaivoin pysyen juuri ja juuri pystyssä, vaikuttaen siltä ettei ihan täydessä terässä ollut äskeisen jäljiltä.
"Katsokaa... ettei se vuoda kuiviin..", Ensimmäinen sekava käsky kävi, Dariuksen vilkaistessa Sagan puoleen. Tuo liskonkutale oli pelastanut hänen henkensä, ei Darius voinut sallia sen nyt kuolevan sen johdosta. Kukaan ei kuitenkaan käynyt lähestymään haavoittunutta lohikäärmettä. Ei kukaan varsinaisesti uskaltanut, nyt kun suurempi lohikäärme sen turvana oli haavaa nuolemassa - ties vaikka nuo tähän asti ystävälliset liskot nyt aggressiivisia olisivat, kun haavoittuneita olivat.


// Arvaa muuten ketuttaako kun mä sitä luuria vaihdoin ja ne meidän vanhat whatsapp keskustelut katos nyt multa taivaan tuuliin. TAi on ne tos vanhas luuris viel tallel mut yhyyy >: ET NYT TUNGE NIITÄ KUITUJA KOLOIHIN :---D PALJON ELUKOITA NIII. Corgeja on kans pakko saada! Nii Ivy on nätti, me sit istutaan pieruverkkareis sohvan nurkas ja piereskellään menemään samalla ku ropetetaan tai pelataan destinyy //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 07 Syys 2015, 19:19

Delathos seurasi vierestä kuinka pikkuhiljaa Winder osoitti jälleen elonmerkkejä silmiään raottaessaan auki, sen myötä pongahtaen ylös. No, sentään tuo oli elossa, vaikka näyttikin kivulta irvistäen syystä tai toisesta. Kuuraparta katseli maasta polvistuneena Haukansilmän perään tuon yrittäessä pystyyn ja lähemmäs liskopetoja. Jos tuo olisi edes yrittänyt lähteä pidemmälle, olisi kapteeni käskenyt jonkun lyödä Darius maahan – jo oli kerran nähty mitä kävi, jos Oraakkeli iskisi uudemman kerran silmänsä Haukansilmään! Ja punaisen serpentin lisäksi ei juuri nyt ylimääräisiä loukkaantuneita tarvittaisi enempää…
Kuuraparta kävi kampeamaan itsensä vaivoin pystyyn, seuraillen miten kummallinen sumu kävi rinteiltä alas laskeutumaan. Toinen kulma nousi kysyvästi sitä seuraillessa – ei Del ollut moista nähnyt koskaan ikänsä aikana, joka pisti aivan uudella tavalla kylmät väreet kulkemaan niskaa pitkin, kun näkyvyys kauempana temmeltävään suurempaan liskokaksikkoon alkoi hiljalleen heiketä. Jotain oli tekeillä, mutta kukaan ei kyennyt varmaksi sanomaan oliko siihen syynä itse Ajankiitäjä, paikalle aikaisemmin saapunut nelisiipi joka Oraakkelia vuorostaan retuutti vai jokin muu.

Iriador huokaisi helpotuksesta Dariuksen äänen kuullessaan – sentään tuo oli elossa, se lohdutti mieltä valtavasti tässä muutenkin jo hankalassa tilanteessa. Darius kuitenkin käski katsomaan ettei joku kuiviin vuotaisi, mitä ilmeisimmin puhuessa Pumpkinista sillä hetkellä. Punapäinen ottikin omatoimisesti lähestyäkseen punaista serpenttiä, josta Lokene piti huolta. Kaikessa rauhassa, hitaasti, saaden varovaisuudestaan huolimatta Lokenen epäilevän katseen kohoamaan puoleensa – mutta karvaläjä myös tunnisti punapäisen, Lorythaksen ystävän, ja vaikka se hieman kävi pienemmän haltian lähestyessä irvistämäänkin, päästi se lopulta korkeahaltian polvistumaan pikkunaaraan vierelle.
“Pumpkin…”, sokea hymisi rauhallisesti, hätkähtäen pienesti kun valkea naaras turvallaan puski pienesti häntä vasten ja puhalsi lämmintä ilmaa päin. Sen katse oli anova ja apua pyytävä, ei Lokene halunnut menettää Sagaa tänne mistään hinnasta ja halusi luottaa siihen, että luokse tullut punatukka voisi jotain tuon vuoksi tehdä.
“Nyt on minun vuoroni auttaa sinua, kiitoksena siitä talvesta”, sokea jatkoi rauhallista puhettaan, kokeillen varovasti serpentin nahkaa ja selvitteli itse haavaan kuitenkaan koskematta kuinka pitkälle se vuotava ruhje ylsi. Sen myötä punapäinen yksinkertaisesti lähti kiskomaan pitempihelmaisen takkinsa helmaa hajalle. Hyvässä lykyssä se peittäisi leveydeltään ainakin suurimman osan haavasta, jos sen saisi punaisen serpentin ympärille kierrettyä muutaman kerran – Pumpkin kun ei mikään isoin mahdollinen liskonkutale ollut, mutta sitä parempi näin niin kuin tässä tilanteessa. Mutta sitä iriador ei kykenisi tekemään yksin, vaan tarvitsisi jonkun apua Sagan haavojen sitomisessa…

Mutta se usva todellakin alkoi peittää allensa koko solan, eikä Vaern olisi osannut siihen kiinnittää huomiotaan Ajankiitäjän siipiä repiessään, ellei ilmassa olisi sen kaiken päälle alkanut haista outo, sähköinen käry. Se käry, kummallinen kolina taivaalta ja voimistuva tuulenujellus ei kuitenkaan ajanut Puolikäärmettä Oraakkelin kimpusta, ennen kuin jostain kauempaa myös pienemmät lohikäärmeet lähtivät kuorossa huutamaan joukoin. Ne lensivät kovin matalaltakin tästä kyseisestäkin solasta poispäin kamalalla kiireellä laumoittain, aivan kuin pakoon jotain, lopulta karaten nousevan sumun myötä näköpiiristä jonnekin. Ne lohikäärmeiden huudot kiinnittivät myös Kuiskauksen sotilaiden huomion, osan jo peläten että liskopetojaryntäisi solaan nyt lisääkin – mutta ne lensivätkin vain ohitse.
Kaikki lähemmäs haavoittunutta liskoa – joku katsoo Winderin perään ettei tuo yritä uudestaan tapattaa itseään!”, kuuraparta huudahti, tarratessaan lähemmäs tulleista sotilaista kiinni ja patistaen noita pienesti työntäen rohkeammin lähemmäs naaraskaksikkoa. Nyt piti pysyä ryhmänä, sillä jos joku hukkuisi usvan keskelle yksin, saisivat nuo sinne myös itsekseen jäädä harhailemaan ja odottamaan että näkyvyys paranisi.
Tähän saakka Lorythas oli kyennyt Ajankiitäjän alhaalla pitämään rimpuiluista huolimatta, mutta nyt se siivenjuuren repiminen lakkasi kun Vaern tajusi katseensa tuijottavan jotain valtavaa olentoa päin, joka usvan takaa alemmas katsoi itseään paljastamatta. Kaksi silmäparia tuijotti alas valkeiden liskojen puoleen, sumupilvestä kyeten erottamaan myös syystä tai toisesta pientä salamointia sähkön rätistessä hieman etäämmällä, saaden hopeaverisen seisahtumaan ensin täysin sijoilleen. Aivan kuin koko taivas olisi laskeutunut alas, mikä ajatuksena saikin Lorythaksen jo arvailemaan mistä oli kyse… eihän… tuo kyseinen olento pilvien keskellä ollut itse Taivaanturmelija?!

“Archelaus”, valtava naaraskäärme hymisi huvittuneen yleiskielellä rauhallisesti pilviinsä kääriytyneenä, saaden kumealla äänellään maan värähtelemään sanojensa tahdissa, “Kuten myös sinä, arojen valtias, joksi itseäsi nimität”. Yliparantaja Ajankiitäjääkin suuremmassa olomuodossaan oli saapunut paikalle seisauttamaan turhan pitkälle jo yltyneen taistelun. Shyvana oli nähnyt jo tarpeeksi - se oli saanut tarvitsemansa vastaukset ja nähnyt mitä halusi – kenenkään ei tarvinnut tämän enempää käydä ketään satuttamaan, päivän menetykset oli jo koettu.
Vaern kohosi Ajankiitäjän yltä muutamalla siipieniskulla ylös, lehahtaen harvinaisen äkkiä hieman rinnettä ylemmäs, katsoen ettei vanhempi yrittänyt enää kimppuunsa käydä tai perään tulla. Nelisiipi kävi kummallisen nöyräksi taas, sen kirjaimellisesti perääntyessä hitaasti kauemmas päänsä alhaalla kuin kumartuneena tuon suurimman naaraan edessä, siipien myötäillessä siinä missä kehokin maata. Se oli silti yhä valmis puolustamaan itseään Oraakkelilta, mikäli tuo perään lähtisi.
“Eiköhän tähän ole hyvä lopettaa”, Taivaanturmelija totesi, päätään kääntäen paremmin nähdäkseen usvansa lävitse Winderin ja tuon täällä yhä olevat joukot. Siitä lähti outo ulina kun Pandemona liikkui, eikä vain ohuen nahkan peittämästä kallosta, silmäkuopista palava valo siirtynyt aluksi edes järkevästi niitä edellisiä sijainteja myötäilemään! Ne katosivat täysin näkyvistä, ilmestyen sitten taas kirkkaampina tuijottamaan alemmas, kun naaras nojasi päätään hitusen taas lähemmäs terävän tuulenpuuskan piiskatessa sen myötä alemmas sumupilviin. Tuulenkantajan silmät vain tuijottivat alas, sen hymistessä rauhallisesti näin lähempää katsellessaan niin mitättömän kokoisia haltioita, etenkin Haukansilmää pilvimuuriensa lävitse.
“Kumppanini taisi kohdella teitä kovin kaltoin – mutta oma oli syynne, kun tänne varoituksista huolimatta tulitte. Opitko ehkä, Darius, tästä jotain?”, Shyvanan tuttunpuoleinen ääni tiedusteli kenraalilta, jonka kanssa hän oli tänään aikaisemminkin keskustellut ja suojatikseen tuon kumppaneineen ottanut. Näytti jopa siltä että valtava naaras olisi virnistänyt pilvien lävitse sanojensa myötä.


//KAIKI MEIDÄN PASKET JUTUT NOOOOOOO! KUIDUT KOLOIHIN MENEE NYT, ET VOI ESTÄÄ. Elukkavuoren tarvitsen. Sinne voin sitten kissanpentuihin hautautua. Katsoa vierestä kuin sä vyöryt sit sinne marsuläjää. Corgeja tarvitaan! Ivy on tommonen edustava maskotti, päästään me vähemmällä kun voidaan istua niissä hajonneissa verkkareissa ja hypitään päin seiniä meidän ropetuksien takia//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Syys 2015, 20:22

Saga kävi raottamaan pienesti silmiään sokean haltian tullessa lähemmäksi, toistaen hänen kutsumanimeään. Lisko hymyili, vaikka eihän tuollaisesta pärstästä osannut sanoa varmaksi irvistikö se vai hymyilikö - vai oliko kyseessä kenties vain perusilme. Sähähtelevä, väsynyt naurahdus karkasi pikkukäärmeen kidasta Iriadorin sanojen myötä, Pumpkinin siirtäessä päätään hieman lähemmäs Iriadoria näin maata pitkin. Se antoi korkeahaltian tulla lähelleen ilman vastarintaa, naaras luotti punapäiseen täysin - ehkä jopa typerän sokeasti.
"En saa tarpeeksi palkkaa tästä", Naaras hymisi heikosti, kuitenkin hiljentyen kuin salamaniskusta, kun se aavemainen usva kävi lipumaan alas vuorenrinnettä. Jälleen, se sama, painostava tunne. Jälleen ylinaaras oli paikalla...

Darius mulkaisi pahasti kapteeninsa suuntaan tuon käskiessä jonkun katsomaan kenraalin perään, mikäli tuo uudestaan itsensä yrittäisi tappaa. Ei Haukansilmällä ollut nyt ajatustakaan lähteä enää lähemmäs liskokaksikkoa, varsinkin kun usva lipui alas vuorelta - oliko se sitten yksi Ajankiitäjän tempauksista vai mitä? Joka tapauksessa, Winder otti keihäänsä esiin ja heilautti sen täyteen mittaan, sitä apua käyttäen nyt nilkutti lähemmäs muita kuten kapteeni oli ohjeistanut. Parempi pysyä yhdessä nyt, kun näköetäisyys lyheni, vaikka Haukankatse kyllä näki sumussakin paremmin mitä normaaleilla silmillä. Lähemmäs peruuttaessa katse kävi kääntymään Iriadorin puoleen, joka Sagaa oli mennyt hoitamaan. Sentään punapää oli kunnossa, se oli tärkeintä nyt. Ei Darius tiennyt pärjäsikö sokea yksin pikkukäärmeen kera, vai olisiko pitänyt mennä auttamaan, mutta juuri tällä hetkellä kenraali katsoi parhaimmaksi pysytellä pystyssä ja valmiustilassa, usvan käydessä peittämään heidät alleen. Puhumattakaan siitä oudosta, selittämättömästä kolinasta minkä tuo usva mukanaan toi. Tuulen ujellus tietenkin herätti epäilyjä sen suhteen kuka kyseessä saattoi olla, mutta mitään Winder ei osannut varmaksi sanoa. Ei hän tiennyt vanhimmista niin paljon...

Vanhin päästi ilmoille pitkän, kumpuilevan karjahduksen Vaernin päästäessä viimein irti Oraakkelista. Tuo kampesi itsensä ylös, ojentaen kaulaansa sähisten nuoremman uroksen suuntaan, näyttäen siltä että olisi tuon perään lähtenyt. Mutta ei. Joutsenlisko jäi niille sijoilleen sähisemään hetkeksi, ennen kuin lähti askeltamaan kauemmas nuoresta uroksesta, kadoten sumuun. Se näytti surkealta. Kultasiipinen vuosi verta sieltä täältä ja sen toinen etusiivistä roikkui melkein kokonaan irti selästä, laahaten näin rumasti maata liskon vieressä. Mutta mitään merkkejä kivusta vanhempi ei näyttänyt ilmaisevan, askeleen ollen vakaa ja rauhallinen. Se ei näyttänyt välittävän Taivaanturmelijan saapumisesta millään tavalla, vaikka todellisuudessa Archelaus oli raivona.

Haukansilmä tuijotti täysin hiljaa noita suuria silmiä, jotka usvasta erotti. Ilmeisesti kyseessä oli nyt Yliparantaja tosimuodossaan - vaikka ei tuota kovin erottanut sankasta sumusta. Mitä tuo teki täällä, se oli sitten seuraava kysymys. Vanhin naaras kävi kuitenkin suunsa avaamaan, ilmeisesti läsnäolollaan tai viimeistäänkin sanoillaan saaden uroskaksikon pois toistensa kimpusta. Tähän oli kuulemma hyvä lopettaa? Ei sillä, Darius oli samaa mieltä jos siitä lähdettiin.
Sitä tunsi itsensä entistä pienemmäksi, niiden valtavien, kirkkaiden silmien kääntyessä haltioiden puoleen. Naaras vaikutti olevan huomattavasti suurempi mitä itse Ajankiitäjä, jos näin silmistä piti kokoa alkaa arvelemaan! Totta kai se herätti kunnioitusta naarasta kohtaan - joskin tuo oli muutenkin kokonaisuudessa pelottavampi ja kunnioitusta herättävämpi, mitä Ajankiitäjä.
Kaikesta pelosta huolimatta Haukansilmä kävi nyrpistämään nokkaansa, naaraan sanat kuullessaan.
"Opin, ettei teihin voi luottaa sittenkään", Eliitti kävi sähähtämään virnuilevalle naaraalle, "Tiesit että hän oli täällä! Tiesit että ne olivat hänen liittolaisiaan! Miksi ihmeessä lähetit meidät kuolemaan?!".

"Itse sinä tänne tulit", Archelaus jyrähti, yllättävänkin läheltä haltioita. Siinä missä heidän huomionsa oli valtavassa naaraassa, oli siipeensä ottanut Ajankiitäjä kävellyt vain muutamien metrien päähän haltiajoukosta - joskin ei tuota erottanut lainkaan sankan sumun seasta, "Aran sinut tänne lähetti. Et syytä kumppaniani omasta typeryydestänne".
Darius hiljeni, tuijottaen sumuun, suuntaan josta Archelauksen ääni oli kuulunut. Meinasiko vanhin vielä hyökätä, kun tuolla tavoin lähemmäs oli hiippaillut? Ehkä oli syytä vain tukkia suunsa ja olla kerrankin nöyrä ja kiitollinen siitä, missä tilanteessa ja asemassa oli näiden kahden kolossaalisen lohikäärmeen kanssa...



// KAIKKI KAKET MENNYTTÄ. Emmä haluu kuituu koloihin mut voisin ottaa sitä HK sinistä. Eikun mitä nyt taas Crim herran jumala. Elikkovuori yes. Paljon kaikkea söpöä. Ja niinpä. Ivy hoitaa myös oven avauksen jos joku ovikelloa kehtaa tulla soittamaan. Me voidaan hajota siellä sohvalla tähän hypeen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 07 Syys 2015, 21:20

Vaikka Iriador kävikin kirjaimellisesti tärisemään pelosta kuullessaan sen harvinaisen tutun äänen, yritti tuo silti keskittyä Pumpkinin haavojen käärimiseen. Sokea kohotti varovaisesti pikkuserpentin kehoa vetääkseen kangasrievun palasen kertaalleen liskon alta, vetäen sen sitten kiristämään kevyesti sitä haavaa vasten että verenvuoto ottaisi tyrehtyäkseen edes hitusen. Tästä eteenpäin jonkun oli tultava auttamaan, mutta punapäinen oli niin jähmettynyt sijoilleen Yliparantajan puhuessa, ettei sokea saanut suutansa millään tavalla auki. Myös Delathos oli jäänyt vain katsomaan niitä valtavia, hohtavia valoja usvan keskellä, tietämättä lainkaan mikä helvetin olento tuo nyt sitten oli. Kokoluokaltaan se muistutti Ajankiitäjää itseään, mutta ääni oli naaraan – ja kovin tutunpa naisen vielä. Kuuraparralle nousi päällimmäisenä mieleen, kuin olisi puhutellut mokomaa ääntä tänään aikaisemminkin… oliko Winderin pentele tuonut vanhimman vielä Kuiskauksen tuville mukanaan?! Se punatukkainen ja koreasti pukeutunut neitoko oli ollut Lohikäärmeiden äiti?!
Pakkasherra nyrpisti nokkaansa, tuntiessaan kuinka se raivonkihinä lähti taas täyttämään päätä uudemman kerran omien ajatustensa tähden, vaikka kuuntelikin mitä kenraali ja naaraskäärme keskenään puhelivat. Ja kuinka niiden sanojen myötä usvan seassa näkyvät silmäparit ottivat lähestyäkseen entisestäänkin haltioiden ylle, pilvien antaessa sen verran myötä että Taivaanturmelijan kallonmuotoa saattoi siitä läpi hitusen paremmin arvioida. Liskohan oli valtava… puhumattakaan miten se sähköinen tunne ilmassa alkoi nipistellä ihoa, suurempien salamoiden iskiessä jossain ylempänä rinnettä vasten, joka sai pikkukiviä vierimään alas solaan sieltä täältä.

Pandemonan katse seurasi kuinka loukkaantunut kumppaninsa raahautui surkeanoloisena lähemmäs, naaraan ollessa kuitenkin valmis pakottamaan kiukkua kihisevän Archelauksen haltioista kauemmas jos tuo vielä noiden päälle yrittäisi. Ei Shyvana tahtonut kumppaniaan heikkona nähdä, sen heikentäessä yhtälailla myös naarasta, jos Marduk nokkiinsa otti.
“Nähdäkseni lähtisittekö tänne tietämistänne varoituksista huolimatta”, naaraskäärme naurahti, “Että luottaisitteko sokeasti tuuriinne, kuten viime kerralla”.
“Tai ehkä halusin vain nähdä, pistäisitkö Aranille vastaan tietäessäsi, mikä vaara vuorilla teitä odottaisi? Tietäessäsi, että vieressäsi teitä kuuntelin”, Shyvana hymisi päätään humisten taas taemmas vetäen, naaraan käydessä rinteelle nostamaan toisen etukoivistaan ja kurottautumaan paremmin matalan vuorijonon ylitse. Sen huomasi tulevan entistäkin lähemmäs, vaikkei mokomaa kyennyt pilviverhon takaa vieläkään näkemään, kun sähköinen käärme toista etukäpäläänsä ojensi niin kovin lähelle haltioita – tarjotakseen sitä kuitenkin vain Archelausille käpälälleen kumppaninsa poimiakseen voidakseen tuon tuskia helpottaa.

“Mutta ei, sinä sokeasti häntä koipien välissä myönnyit suoriltasi tulemaan tänne. Se on omaa syytäsi Winder – vaikka hienostihan te pärjäsittekin noin yleensäkin”, Taivaanturmelija haltioita omalta osaltaan kehui siinä hymistessään, “Olisit iloinen että elossa yhä olet, sen sijaan että suutasi soitat minulle ja esität typeriä kysymyksiä”, naaras naurahti, osoittamatta lainkaan minkäänlaista merkkiä siitä että närkästynyt olisi. Ei sen tarvinnut yksinkertaisesti välittää. Shyvana olisi voinut pyyhkäistä kerralla koko vuoriston kuolleeksi sitä halutessaan ja jatkaa siitä eteenpäin pidemmälle mantereelle, mutta ei sillä ollut syytä yhden pikkuriikkisen haltian vuoksi mieltään pahoittaa naaraan tietäessä kyllä hyvin, että oli itse mokomat tänne ajanut siellä hovissa silloin vieraillessaan aikaisemmin. Se oli ollut vain osa onnistunutta suunnitelmaa.

“Mitä taas Hopeakäärmeeseen tulee”, kolossaalinen naaras virnisti, “Hän on täysin oma lukunsa tässä… koitoksessa”. Hieman kauempana rinteellä yhä nöyrästi maahan tuijottavalla loukkaantuneella hopeaverisellä ei ollut minkäänlaista ajatusta tai aavistusta siitä, mistä Pandemona puhui. Kuten hän oli aavistellutkin, oli hän sokeana juossut naaraan punomia nyörejä pitkin. Oli tehnyt niin kuin tuo oli tahtonut – mutta miksi Ajankiitäjän kumppani oli halunnut hänen ottavan yhteen vanhinta vastaan? Ei nelisiipi kehdannut kysyä. Tuo ei kehdannut avata suutaan. Ei edes katsoa naaraskäärmeeseen päin, toivoen vain tuon jättävän heistä jokaisen rauhaan. Oli painostavaa olla se kirkkaan katseen alla, jolle henkensä kuului vieläpä tietäen, että Adrammelech voisi pelkällä läsnäolollaan korjata sen karanneen sielun talteen jollainen Lorythas oli.
Hitaasti se pelokas, ahdistunut katse kuitenkin siihen kirkkaisiin valoihin vastasi, tuulenkävijän selvästikin taas Vaerniin puoleen katsahtaen.
“Osoitit olevasi veroisemme”, sanat saivat Lorythaksen kohottamaan päätään siitä kivisestä kalliosta hämmentyneenä hitusen ylemmäs, “Veresi on arvokas ja se kuuluu minulle, vaikken pidäkään siitä miten kumppaniani kohtelit, saat silti elämäsi pitää, mutta tulet siitä myöhemmin maksamaan haluamallani tavalla”.

Pitikö siitä nyt sitten iloinen olla… ei Lorythas tiennyt, sen päänkin painuen katuvanoloisena taas vasten niitä kiviä, kun siivetkin pamahtivat velttoina vasten kivistä kalliota nelisiipisen käydessä henkeään vetämään ja voimiaan keräämään. Ei hopeanvalkean serpentin tarvinnut mitään ääneen sanoa, Vaern tiesi Shyvanan kyllä tietävän ettei Puolikäärme voinut sanoa sille kieltäen vastaan. Tuntui taas niin kovin mitättömältä, menneisyyden aaveiden tuntuessa palaten taas kiertämään kehää Hopeisen ympärillä, tuon taas muistaen miten Archelauskin oli ääneen siitä puhunut niin että varmasti jokainen haltioistakin oli ymmärtänyt. Voi kunpa kukaan ei olisi kuullut. Voi kun kaikki olisivat ehättäneet sen unohtaa, eivätkä olisi naaraskäärmeen sanojakaan kuulleet…


//LIIRUM LAARUM PEVKELE :-----DDDDD Nyt se HK takasin sinne pakettiin, ei pistetään prinssinakkeja koloihin nyt Aksu ei nyt. Aksu rauhottuu. Nyt rauhotutaan ja otan kulauksen batterya asiaan kuuluvasti, vai miten se meni. PALJON SÖPÖJÄ JUDDUI JOOOOOO. Ivy hoitaa joooo. Ottaisin mielelläni yhden Ivyn tänne vastaileen ovipuhelimeen aina söpösti silleen moshi moshiiiii//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Syys 2015, 22:32

Darius kävi puremaan hammastaan yhteen, jottei olisi valtavalle naaraalle huutanut. Tietenkin hän lähti ennemmin vuorille, kuin olisi jäänyt sinne Aranin kanssa - tai odottanut rangaistuksekseen jotain muuta! Vaikka Yliparantaja oli luvannut suojella heitä Aranilta, ei Darius voinut enää olla varma siitäkään. Ei ainakaan tähän väliin, kaikkien vaistojen sanoessa jälleen, ettei liskoihin kannattanut luottaa. Aran olisi varmasti keksinyt Dariuksen kiusaksi jotain, naaraan varoituksista huolimatta. Tai sitten kuningas olisi varmasti löytänyt porsaan reiän ja käyttänyt sitä hyväksi rankaisunsa suhteen - Shyvanahan oli luvannut suojella Winderiä ja tuon kumppania, mitään puhetta ei ollut sitten lopusta kuiskauksesta, eihän? Saatikka Winderin siskosta! Ja muutenkin aihe alkoi mennä turhan henkilökohtaiseksi kenraalin makuun, nyt kun paikalla oli Kuiskauksen sotilaita muutama ja Lorythas. Ei Darius halunnut noiden tietävän tästä sotkusta, sotilaiden sen tähden ettei asia noille varsinaisesti kuulunut ja Lorythaksen sen tähden, ettei tuo omaa päätään vaivaisi hänen ongelmillaan.
Uhmakkaasti se Haukankatse tuijotti naaraaseen, jonka pään äärirajat saattoi sumusta erottaa paremmin, nyt kun tuo lähemmäksi nojautui, käyden kuitenkin lopulta puhumaan Hopeakäärmeestä.

Siinä vaiheessa, kun Shyvana kävi mainitsemaan Lorythaksen olevan puhdasveristen veroinen, kävi Marduk naurahtamaan halveksivasti.
"Tuo roskako? Meidän veroinen?!", Haavoittunut vanhus kävi karjumaan, "Se on yhtä lailla veroisemme, kuin ihminen haltioiden joukossa. Se ei kuulu tänne, sen pitäisi olla jo kuollut".
"Suunnittelet jotain sille", Archelaus jatkoi lähtien askeltamaan sumussa edestakaisin, sen askelten tärisyttäen kivistä maata allaan, "Jotain mitä en näe. Jotain, mistä en pidä".
"Sillä ei ole arvoa meille. Sillä on vähemmän arvoa, mitä Aeschylusilla. Se äpärä sentään tuo helmiä. Se äpärä sentään voi nostattaa meren, siinä missä taivas putoaa ja manner murtuu tahdostamme!", Selvästi vanhus purki nyt jotain patoutumiaan, tai kenties silkkaa kiukkua äskeisen yhteenoton johdosta. Olihan vanhus tavallaan hävinnyt, jos olisi loppuun asti reilua peliä pelannut. Seyr olisi saanut vanhuksen hengiltä helposti.
"Olet muutenkin käynyt koppavaksi, Inanna. Opi paikkasi naaras, ennen kuin minä sen sinulle näytän", Ympyrää kiertänyt Oraakkeli kävi nyt askeltamaan turhankin läheltä haltioita, tuon ääriviivojen erottuen sumun seasta. Totta kai se pisti kaikki varuilleen, tuohan heidän kimppuun oli alun alkaen pyrkinyt - varsinkin Winderin. Jos he jostakusta nyt kauemmas halusivat, niin Ajankiitäjästä.

"Taidat olla huono häviäjä", Darius kävi yllättäen - tyhmyyttään jälleen - suunsa avaamaan, kuunneltuaan tarpeeksi Ajankiitäjän herjaa Hopeaverisen suhteen. Vaikka kolahtihan se tavallaan Archelauksen verratessa Lorythasia ihmiseen haltioiden joukossa. Se kyllä kertoi tarpeeksi, kuinka paljon tuo vanhus arvosti puoliveristä kyläpäällikköä. Mutta ehkä tuo puhui suutuspäissään? Kuten inhimilliset olennot, joilla oli tapana vihaisena sanoa asioita, joita eivät ehkä tarkoittaneetkaan?
"Ja sinä, Aamutähti, olet harvinaisen typerä", Oraakkeli jyrähti jälleen lähtien ottamaan askeleita nyt suoraan kohden haltia eliittiä, "Kumppanini lupasi suojella sinua Häneltä, mutta ei minulta. Älä koettele hermojani, Haukansilmä, sinun ei kuuluisi enää olla edes elossa!".
Siinä missä Ajankiitäjä selvästi tuli lähemmäs, lähti Darius linkkaamaan kauemmas omistaan. Mikäli tuo vanhus nyt päälle meinasi käydä sittenkin, Darius mielellään johdatti mokoman kauemmas Kuiskauksesta ja naaraslohikäärmeistä.



// oon yhä niin ylpee tästä t: aksu ja 5 min paintissa. Aksu rauhottuu nyt hetkeks joo. Mut älä nyt kun mul on jääkaapissa puoltoista pakettia HKn sinistä ku isä osti sitä ja hiillosta taas tonne. Syötän ne kyl varmaan Timille ku toi haluu nannapalloon maggaraa :-D Batteryn avulla rauhottuu. Tutkittu juttu. Siinä vaihees ainakin rauhottuu ku hypätään seinään. JUDDUI JOOO. Ivy hoitaa kaiken. Sun pitää kato kysyy Ivyltä tuleeko se sun ovipuhelinvastaajaks //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 08 Syys 2015, 00:14

Nyt ne silmät kääntyivät ensin, pään seuratessa katsetta ja valojen hakiessa oman paikkansa niistä kallonkuopista naaraskäärmeen päässä, Archelausin avatessa turpansa halveksivaan nauruun. Mutta Shyvana vain virnuili kumppaninsa kiukkuisuudelle, tuon selvästikään hyväksymättä sitä, että naaras halusi pitää puoliveristä heidän vertaisenaan. Kyllä Lorythaskin ne sanat kuuli, kuitenkaan minkäänlaista elettä korkeammalla rinteellä tekemättä tai yrittämättä vanhimman sanoja kieltää. Ei Vaern kokenut olevansa Shyvanan sanojen arvoinen, nuoremman uroksen ollen pitkälti yhtälailla samaa mieltä ennemmin Mardukin kanssa tässä asiassa. Ei Lorythas ymmärtänyt mitä vanhimmat hänestä halusivat, hän oli vain puoliverinen kyläpäällikkö, joka oli koko ikänsä kasvattanut lohikäärmeitä ja pitänyt Briarin erossa sodasta ja sen osapuolten selkkauksista tähän saakka…
Puheiden vaihtuessa naaraan koppavuuteen, nosti Yliparantaja päätään sumun seasta jälleen korkeuksiin, naaraan pysyessä kuitenkin hiljaa. Kyllä se paikkansa tunsi, mutta oli myös oppinut ottamaan nykyisin valtavasta olemuksestaan hyödyn, jota se ei aikaisemmin ollut huomannut. Olisi voinut jopa sanoa Pandemonan ottaneen kumppanistaan mallia, kun se nyt oli alkanut allaan olevasta maailmasta kansalaisineen kiinnostua yhä vain enemmän ja enemmän, ja siitä Marduk sai syyttää vain itseään.

Oraakkelin käydessä pilvestä erottumaan, alkoi vaistomaisesti valkea naaras Pumpkinin vierellä murista matalalta. Jos haavoittunut uros kehtasi käydä heidän kimppuunsa, olisi Lokene iskemässä sen niskaan uudemman kerran ja vaikka valmis tekemään vanhuksesta samantien lopun. Se ei ollut enää samassa kunnossa kuin silloin, kun naaras oli käynyt sen kimppuun – kyllä Lokene erotti Mardukin raahaavan toista siipeään, josta lieni kiitos kuuluvan Lorythasille. Ja Vaernista puheenollen…

Nelisiipinen kaarsi usvapilven seasta Dariuksen ja Archelausin väliin, jääden vain muutaman metrin päähän itse Mardukista. Nuorempi piti kaulaansa ylväästi pystyssä, siivillään peittäen sinipukuiset, kovia kokeneet sotilaat taakseen – ja se vahva jousisoitinmainen jylinä värisytti maata puolipedon alla tuon käydessä huumana hohtavaa kitaansa raottamaan ja uhittelemaan vanhemmalle jälleen pitääkseen kauempana haltioista.
“Mutta kukaan ei sanonut ettenkö minä olisi suojelemassa häntä sinulta, vanhus”, Lorythaksen sähisevänkuiskaava ääni varoitteli vanhinta, nuoremman vielä astahtaessa entistä lähemmäs joutsenkaulaista pakottaakseen tuota perääntymään. Se varsinainen perääntymiskäsky tuli tosin lopulta Tuulenkantajalta, joka jysäytti valtavan, kirkkaan salaman aivan suurempien liskopetojen vierelle, sen kamalan jyrinän pistäessä korvat vinkumaan itse kullakin. Sentään Vaernin siivet suojasivat sotilaita siltä kirkkaalta välähdykseltä, paremmassa kunnossa olevan nelisiipisen seistessä värähtämättä paikoillaan, vaikka paniikki siitä lähes päin osuneesta salamasta päällimmäiseksi nousikin. Puhumattakaan siitä miten ympärillä kävi rätisemään pienempien salamoiden käydessä kiivaasti ilmassa yläpuolella lyömään…
“Sinä, Archelaus, et päätä mitä mieltä minä olen ja ketä arvokkaana pidän”, naaraskäärmeen ääni jyrähti voimakkaampana, moniäänisenä yläilmoista, valtavan pään valuessa taas usvapilven keskeltä alemmas, etummaisen silmäparin tarkkaillessa urosparia allaan, sivuilla olevien mennessä miten mielivät niiden pitäessä silmällä lähinnä haltioita ja nuorempia naaraita.
“Sinulla ei ole sijaa verrata sitä limanuljaskaa tähän - olet vain kateellinen, koet asemasi uhatuksi kun suosin nuorempiasi, Dryearathem”, naaras ivasi kumppanilleen, “Sinulle se paikkasi pitäis osoittaa, mokoma suurisuinen kurppa, saat pian itse nuolla haavasi kuntoon jos luulet minun katsovan sormieni läpi sitä, kuinka valituilleni puhut”, sanojen myötä uusi jyrähtävä salama pamahti Mardukin jalkoihin varoitukseksi siitä, että seuraava kyllä pamahtaisi päin korventamaan vanhimman kultaisen harjan hiilenmustaksi.

Valituille? Mistä ylinaaras sitten puhui taas, ei Vaernilla ollut siitä minkäänlaista hajua tai tietämystä… mutta tavallaan sitäkin enemmän uteliaisuutta saada tietää, mitä Taivaanturmelija oikeastaan oli suunnitellut. Omalla tavalaan se valoi aivan uudenlaista uskoakin itseensä Hopeakäärmeen nyt tietäessä Shyvanan… suosiessa häntä, syystä tai toisesta. Pitäessä liskonpuolikasta vertaisenaan puhdasveristen kolossien silmissä – mutta sen uskon lisäksi moinen vertaus myös pelotti. Kuulostikin siltä, kuin vanhimpien välit eivät yhteen menneet sillä tavoin, mitä Puolikäärme oli aina kuvitellut suurista…
“Joten rauhoituhan, lähdemme kotiin ja kaivan kiukusta kasvaneet timantit takamuksestasi väkisin taas irti niin johan mielesi kirkastuu”, naaras kävi naureskelemaan tahallaan, tarkoituksella kumppanilleen ivaten tuota vain ärsyttääkseen, “Ja mitä sinuun tulee, Du’ul”, naaras puhutteli sievemmin Lorythasta, joka tähän saakka oli Mardukia pitänyt silmällä, kääntäen silmänsä kuitenkin sinne korkeuksiin ja laskien taas päätään nöyremmin alas vaikka Shyvana niinkin arvokkaasti häntä puhutteli.
“Katsohan että pikku ystäväsi pääsevät täältä matkalle kotiinsa, ja palaa sitten omiesi tykö”, Shyvana hymisi, naaraan saaden Lorythakselta vain hiljaisen, myöntyvän ja syvän nyökkäyksen sanoihinsa – mutta minnekään mokoma ei käynyt vielä poistumaan, Taivaanturmelijan odottaessa Archelausin lähtevän nyt mukaansa. He olivat osansa hoitaneet, heitä ei täällä enää tarvittaisi.


//Voi perkeleen spärdö nyt :------DDDDD harmi etten mä oo mun pöytäkoneella, linkkaisin tähän jotain hienoa mun kuvakansioiden kätköistä. AKSU VETÄÄ HENKEÄ JOO. Senkin lenkki jemmaaja. Timi the makkarahirmu. Kelpais kyllä Päitsillekin 8) Battery on niinku semmonen täydellinen hermojuoma – aina siihen saakka kunnes tekee mieli hyppää pärinöissään päin seinää. Ivy hoitaa niiiiii! Oikeesti se vastais siihen ovipuhelimeen semmosella tekkenrääkäsyllä…//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Syys 2015, 08:29

Oraakkelin askel pysähtyi niille sijoilleen, Hopeakäärmeen käydessä kaartamaan usvan seasta hänen ja haltioiden väliin. Vielä tuo nulikka jaksoi yrittää uhota hänelle, siinä missä Archelaus oli viittä vaille valmis luopumaan tästä muodostaan ja vaihtamaan todelliseensa - karistaen sen kivikuoren yltään ja timanttisena järkäleenä murskaten kaikki koko solasta niille sijoilleen! Kuin myös ne haltian perkeleet, jotka ratsuille olivat lähteneet taivaltamaan.
Darius kuin myös pysähtyi paikoilleen, Lorythasin tullessa väliin. Tietenkin se helpotti hieman oloa tietää, että Seyr oli yhä valmis "aamutähteään" puolustamaan, mutta Darius ei olisi halunnut enää tämän enempää vaarantaa Hopeakäärmeen henkeä. Tuon ei edes pitäisi olla täällä, jos haltia kysyttiin. Olisi vain pysynyt kylässään, eikä puuttunut heidän typeriin tempauksiin.
Vaikka uhkaavalta näytti, ei toisilleen mahtaileva uroskaksikko koskaan yhteen ehättänyt ottamaan. Sumusta iskeytyi valkea salama kahden nelisiiven väliin, tehden selväksi sen, ettei heidän kannattanut enää yrittääkään ottaa yhteen. Vanhimman katse kääntyi Tuulenkantajaan, tuon käyden sähisemään uhkaavasti naaraalleen joka pienempiä salamoita iski pitkin rinnettä. Lorythas saatikka Archelaus eivät näyttäneet minkäänlaista pelkoa päälle päin naaraan uhitteluille, siinä missä haltiat kävivät säpsähtämään korvissa soivaa salamaniskua.

Ajankiitäjä jatkoi murinaansa läpi Shyvanan puheiden, käymättä kuitenkaan enää verbaalisesti naarastaan haastamaan. Ei tämä tulisi jäämään tähän, kyllä vanhuskaksikko asiasta tulisi varmasti vääntämän kahden kesken paikalta poistuttuaan.
"Kehtaatkin", Ajankiitäjä sähähti murinansa lomasta, Yliparantajan antaessa uuden nimen Hopeakäärmeelle. Kyllä Marduk tiesi mitä tuo tarkoitti. Hän myös tiesi, että Seyr sai tuon nimen vain, jotta Pandemona voisi sillä halveksua vanhimman mielipidettä puoliverisestä.
Saga oli käynyt naurahtamaan pienesti Yliparantajan sanat kuullessaan, löhöten reporankana yhä maassa. Se ei jaksanut reagoida mihinkään pahemmin, vaikka Ylinaaraan läsnäolo herätti pakottavaa tarvetta vain poistua paikalta. Ei Sagasta valitettavasti ollut kuitenkaan poistumaan sen sileän tien, ei ainakaan omin voimin tähän hätään.
"Asetu vielä kerran tielleni, Poika...", Hitaasti Ajankiitäjän pää kääntyi vielä kerran kohden Vaernia, vanhemman liskon sähisten uhkaavasti nuoremmalleen, "Ja minä pidän huolen, ettei sinusta jää edes muistoa tähän maailmaan".
"Ja pidä Aamutähtesi pois reviiriltäni. Jos se vielä kerran tänne tulee, lasken sen omaisuudekseni - Ja minä teen omaisuudellani mitä huvittaa", Noiden sanojen myötä tappionsa kokenut vanhus lähti kävelemään kauemmas tilanteesta, kohden Shyvanaa, kadoten usvan sekaan kovinkin nopeasti - selvästi poistuen pian paikalta kokonaan, kun Ajankiitäjän aura katosi tilannetta painostamasta.

Darius ei voinut sanoa pitävänsä siitä, kuinka hänestä puhuttiin kuin jostakin... Elukasta, omaisuudesta, puhumattakaan siitä että nuo nyt olivat jo haltia- ja yleiskielellä kutsuneet häntä Aamutähdeksi, mutta mitään Winder ei sanonut. Piti suunsa tällä kertaa visusti kiinni, tuijottaen sen hetken Seyrin ohi joutsenliskoa, joka sumuun katosi. Värisevä, helpottunut huokaus karkasi kenraalin suusta, tuon kuitenkaan kykenemättä vielä rentoutumaan täysin. Sentään Ajankiitäjä näytti nyt poistuneen ja jättäneen heidät rauhaan kaikesta uhostaan huolimatta, mistä kiitos taisi kuulua nyt Seyrille ja Yliparantajalle. Miksi ihmeessä Yliparantaja tilanteeseen oli puuttunut, sitä eliittikenraali ei tiennyt, eikä kyllä ollut ihan varma siitäkään miksi Lorythas paikalle oli sopivasti kaartanut. Ilmeisesti Hopeakäärmeen läsnäolo oli Taivaanturmelijan tekosia, siinä missä myös Kuiskaus oli täällä tuon toimesta. Naaras taisi ollakin juonikkaampi ja monimutkaisempi tapaus, mitä Winder oli osannut odottaa...



// SPÄRDÖIIIII. Ei mut älä huoli, multa näitä löytyy. Koodista puheen ollen, joko korjasit kotisivut? VEDIN HENKEÄ. Päitsi ei saa makkaraa kun Timi syö kaiken. TO THE WINDOW. TO THE WALL. Dissaaks Ivyn tekkenrääkäsyjä? :----D Loliraptori ei nyt ole tyytyväinen! Propellit pyllyyn ja menoks. Ei saatana oon ollu kuudesta asti hereillä silleen "jaksanko nousta ja mennä vastaamaan kun himottaa oh god muo himottaa niin" ja sit nousin ja käytin Timin ja tässä on nyt tulos. Also päässä soi HEI HEI FRANKLIN, HASSUTELLAAAN. Hyvää huomenta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 08 Syys 2015, 14:06

Puolikäärmeen pää kohosi alaviistoon Mardukin uhitellessa, näyttäen jopa siltä että nuorempi uroksista olisi taas valmistautunut hyökkäämään vanhemman kurkkuun kiinni tuon uhkaillessa Winderiä. Mutta sen sijaan Lorythas tyytyi vain jyrisemään uhitellen, suoristautuen hitaas taas pystyyn kun Archelaus lähti kuin lähtikin paikalta tepastelemaan tiehensä. Valot Shyvanan kallonkuopista taas siirtyivät itsekseen ensimmäisenä seurailemaan miten kumppaninsa luokseen jolkotteli. Vanha naaras virnisti mokomalle myrkkyturvalle, siinäpähän kiukuttelisi niin paljon kuin mieli huonon häviönsä merkiksi, Pandemona voisi tuota sitten kiusallaan sättiä takaisin.
Me poistumme nyt”, naaraskäärme hymisi nyt haltiakielellä, valtavan ujelluksen ja kolinan jälleen täyttäessä ilman, kun kolossaalinen käärme lähti kääntymään paremmin kohti korkeimman vuoren rinteitä, “Ja jätämme teidät rauhaan – toivottavasti emme tapaa näissä merkeissä enää näillä kallioilla, kertokaa se myös Aranille, tai lähettäkää mokoma itse seuraavan kerran vierailemaan luonamme”. Niiden sanojen myötä itsekseen naurahteleva Shyvana lähti paremmin kiipeämään vuorenrinnettä ylemmäs, sen koosta johtuvan kolinan kuitenkin lakatessa ja voimistuvan tuulen vain lähtiessä vinkumaan pitkin korkeita huippuja, valtavan luikeron myös kadottua sumun seasta täysin näkyvistä. Vaern tunsi niiden painostavien aurojen kaikkonevan kauemmas, uroksen kyetessä viimein rauhoittumaan silminnähden, kun se siipensä laskosteli nätisti takaisin selkäänsä. Jääden kuitenkin sitä toista takasiipeään selvästi aristaen vielä roikottamaan toiselle kyljelle puolittain…

Delathos oli kaikessa hiljaisuudessaan seurannut vierestä tuota… kummalliseksikin nimitettyä keskustelua. Kätensä yhä aseensa kahvalla leväten, kun vanhin oli aikaisemmin uudestaan lähemmäs yrittänyt, sitäkin suuremmalla syyllä kun Seyr oli väliin paahtanut. Olisi saanut kuolla, noin käsipuolen mielestä. Olisi jättänyt Ajankiitäjän edes jotenkin tyytyväiseksi, tuo kun vaikutti poistuvan paikalta vastentahtoisesti ja katkeruudessa kylpien. Se fakta, että pitempi serpentti lähti kääntymään sijoillaan ympäri nyt paremmin heitä päin, ei kuitenkaan näyttänyt muutenkin tilaanteesta ja kunnostaan väsynyttä kuurapartaa ilahduttavan. Hänellä oli vielä kana kynittävänä Seyrin kanssa, ainakin sen maagisemman puolen mielestä, joka pintaan alkoi hiljalleen taas työntyä, punaisena palavan katseen vain tuijottaen valkeankaunista, verestä tahriutunutta olentoa. Jonka silmiin pakkasherran katse otti noustakseen - mutta sen sijaan että se sininen, arvokas katse olisi tuota tulisieluista kapteenia rauhoitellut, tuntui se vain raivostuttavan tummahipiää entisestään.
En kaipaa enää uusinta ottelua kanssasi, kuuraharjainen typerys”, Hopeakäärme lausahti kovin tympääntyneenä päätään tuodessaan matalammalle, samalle tasolla tuon kohden lähestyvän haltian kanssa, joka ei enää niin ystävällisesti takavasemmalla halunnutkaan pysyä. Eikö äskeinen ollut opettanut mokomalle mitään? Siitä viime kertaisesta sitten puhumattakaan?

Kyllä nelisiipi huomasi toisen olevan valmiiksi huonossa hapessa ja haistoi sen lihan käryn, joka pakkasherran magian korjaamista haavoista lähti. Mutta sen sijaan että puolipeto olisi tuota idioottia käynyt enää säälimään kaiken tämän jälkeen, siirsi serpentti toista etukäpäläänsä miekkaansa kohottavaa kohden, ja kirjaimellisesti tönäisi sormillaan hyvin keveänoloisesti tummahipiän johonkin läheisiin kuiviin puskiin, “Joten kytke tuo asenne pois yltäsi ja rauhoitu”, Puolikäärmeen kuiskaava ääni hymähti haltian perään. Delathosista karkasi yllättynyt älähdys, kapteenin lennähtäessä sievässä kaaressa kuivaan risukkoon, joka sentään hieman alastuloa pehmitti. Mutta niille sijoilleen tummahipiä jäikin taas makaamaan, kiroten ääneen selvästi jotain ja itsekseen sähisi menemään minkä kerkesi kierähtäessään siitä risukosta kovalle maalle mätkähtäen. Hetken kuuraparta jopa mietti miksi rintaa yllättäen kivisti, ja mitä hän risupuskassa teki... kyeten kuitenkin päättelemään vihansa ottaneen taas itsestään vallan, jälleen… ja mitä ilmeisimmin Seyrin takia.
Hetken serpentti vain tuijotti tummahipiäisen perään, huomion kiinnittyessä sen myötä lähemmäs astelevaan Lokeneen, joka päällään puski velipuoltaan vasten sitä kiintymystään osoittaessaan. Olihan puoliverinen osumaa ottanut, mutta tuo oli kuitenkin selvinnyt ottelusta vanhinta vastaan elossa – sitä Lokene piti tärkeänä ja hienona tekona, ollen itse ainakin ylpeä Lorythaksesta.
Tarvitsetko apua?”, sinisilmäinen tiedusteli vuorostaan Iriadorilta, joka yhä sitä kangasriepua puristi Sagan ympärille, nuoremman kyetessä vain nyökkäämään hiljaa siihen tuttuun ääneen vastaukseksi. Punapäinen oli yhä kovin säikähtäneessä olotilassa kaikkien niiden kovien äänien takia, sokean vain tuijottaessa eteensä kuin olisi aaveen nähnyt. Sentään tuo vielä jotain kuuli ja ymmärsi vanhimpien lähteneen, mutta muuten Iriador oli pelosta jäykistynyt niille sijoilleen…

“Pumpkinin haavat täytyy saada sidottua”, valkea uros kävi rauhallisesti toteamaan, lähestyessään pikkuserpenttiä lähemmäs ja kuroi päätään lähemmäs Sagaa, “Vaikka miten ärsyttävä pikkunilkki aamuisen jälkeen olitkin, pärjäsit tänään silti hyvin. Ehkä on Lokenen vuoro katsoa sinun perääsi vuorostaan”, Vaern hymisi rauhallisesti haavoittuneelle serpentille, Lokenen vierellä naksauttaen vaativasti leukojaan veljensä sanoihin. Ei Lorythas halunnut nähdä Sagan kuolevan ja menehtyvän tänne, vaikka punainen serpentti melkoinen kiusankappale välillä olikin. He kyllä veisivät sen takaisin kotiin, haavat parsittaisiin kuntoon ja pikkuinen naaras saisi kaikessa rauhassa taas tervehtyä ja voimistua kuntoon. Ja siinä valkeakarvainen naaras oli varmasti valmis ystäväänsä auttamaan.


//No sulta niitä löytyy joo :----DDDDDD EN OLE KORJANNUT VIELÄ. En oo käyny pöytäkoneella hetkeen taaskaan… HIENOA ÄITI. Timi senkin ahmatti, päitsikin tahtoo palasen. En dissaa Ivyn tekkenrääkäsyjä, se oli erityisen kaunista. Propelli perseeseen ja tutu ympärille, johan lentää perkele! SENKIN HIMOTUSAKSU, voi kun ois itekin jaksanu nousta aikasin – sen sijaan vedin uuden särkylääkkeen naamariin ja unta lisää kaaliin ja hyppäsin ylös vasta lähempänä kahtatoista. POIS NE KILPPARIT AKSU ET ALOTA (DDDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Syys 2015, 14:59

Vanhimmat poistuivat. Enää kukaan ei ottanut yhteen kenenkään kanssa ja tilanne rauhoittui, jokaisen saaden pitää henkensä tällä kertaa. Mutta kovin selväksi Oraakkeli ja Yliparantaja tekivät sen, ettei vuorille kannattanut enää näissä merkeissä tulla. Tämän jälkeen Dariuksella ei ainakaan ollut aikomusta, mikäli Hänen Majesteettinsa heitä tänne oli uudemman kerran lähettämässä, saisi tuo kyllä keksiä jonkun muut siihen hommaan. Kuiskaus pysyisi tästä lähtien kaukana Mor vuorista, selvästi he eivät olleet tänne tervetulleita.
Winder seuraili hetken, kuinka valtava naaras lähti poispäin lipumaan, ennen kuin huomio kääntyi Lorythaksen puoleen, joka Delathosia lähti puhuttelemaan. Kuurapartainen näytti siltä, että meinasi nyt syystä tai toisesta nelisiipeä lähteä haastamaan, mutta ennen kuin ehätti edes harkita moista, kävi Seyr heittämään käsipuolen läheiseen pusikkoon. Darius sähähti, katsellen kulmiensa alta Hopeakäärmeen puoleen, mutta ei sanonut mitään. Tietenkään kenraali ei katsonut hyvällä omiensa mukiloimista, mutta toisaalta, oli Delathos sen ansainnutkin kaiketi... Kapteeni näytti joka tapauksessa olevan kunnossa ilmalennostaan huolimatta. Jotain kränään kyläpäällikön ja kapteenin välillä selvästi oli, mitä ilmeisimmin se yhä liittyi viimetalven tapahtumiin tavalla tai toisella.
Käsky kävi kuitenkin yhdelle sotilaalle mennä katsomaan kapteenin perään tuon lähtiessä katsomaan käsipuolen pois puskista, siinä missä kenraali itse koitti linkata lähemmäksi omiaan jälleen.

Pumpkin kävi hymisemään huvittuneen uupuneesti Vaernin hänelle puhuessa. Vaikka olikin reporankana maassa, ei se näyttänyt luovuttaneen minkään suhteen, jaksaen yhä virnuilla ja tuijottaa ympärilleen, seuraillen parhaansa mukaan tilannetta.
"Minä olin laatuseuraa aamuasi piristämässä", Pieni naaras raotti kitaansa jotta ääni ulos lipuisi, "Et vain osaa arvostaa elämäntarinoitani".
"Teidän kannattaisi lähteä. Kylässä hän saisi varmasti parempaa hoitoa...", Darius avasi suunsa päästyään lähemmäksi tilannetta, katsellen pientä liskoa maassa.
"Mitä? Heti hoputtamassa meitä pois, etkä aio edes kiittää minua?", Saga virnuili maasta.
"Kyllä minä ajattelin, en vain--"
"Olet sinäkin röyhkeyden huippu", Punasuomu keskeytti hätäiset selittelynsä aloittaneen kenraalin, selvästi vain vitsaillen sanoillaan.
"... Kiitos", Haltia sai lopulta sanotuksi jahka pikkulohikäärme oli suunsa sulkenut, saaden Sagan vain hymisemään tyytyväisenä kiitoksen kuultuaan. Tietenkin oli mukava saada tunnustusta teoistaan, vaikka ei varsinaisesti kiitosta olisi vaatinutkaan. Pumpkin lähti kuitenkin yrittämään kammeta itseään ylös huonosta kunnostaan huolimatta. Ei se enää halunnut vain maassa makoilla, ehkä Winderin ehdotus kylään palaamisesta olisi muutenkin paras vaihtoehto nyt tähän väliin.

"Et saisi puuttua meidän sotkuihin tällä tavalla", Telepaattinen viesti kävi kuulumaan nyt Lorythasille, Dariuksen tuijottaen puheidensa lomasta seesteisesti pikkunaarasta, joka ylös pyrki, "Luulevat teitä vielä haltioiden liittolaisiksi, mikäli vihiä saavat avunannoistanne. Vaarannat kyläsi aivan turhaan takiamme, Lorythas", Darius uskoi Seyrin kyllä tietävän sanomattakin, kenestä haltia puhui. Mikäli ihmiset saisivat tietää Seyrin näinkin kärkkäästi yhtä haltioiden eliittijoukkoa suojelevan, lähtisi siitä varmasti huhu jos toinenkin liikkeelle. Ja ennen kuin kukaan ehtisi niitä huhuja edes korjaamaan, oli yksi nimeltä mainitsematon vihollisen eliitti varmasti marssittamassa sotajoukot Briarin porteille, vain jotta saisi tuhottua "Vihollisen liittolaisia". Jo viime yhteenoton aikana Fritz oli heti olettanut Kuiskauksen tulleen auttamaan liittolaisia, mikäli tämä apuun saapuminen puolin jos toisin jatkuisi, ei sitä idioottia saanut varmasti vakuutettua siitä, että Briar ja Kuiskaus olivat vain sovussa ja kenties jonkinlaisessa liittoumassa - eivät itse Haltioiden joukot kokonaisuudessa Briarin kanssa.


// Multa löytyy vaikka Mitä. T Dari. NNNNNGHHHH Sit ku maailma ei enää hajota ni käväse ainaki nopeeta se yks tekstipätkä muuttaan - tosin jos uusia liittyjiä tulee ni luulis niiden nyt sen verran fiksuja olevan et lukevat sen pakollisen koosteen ja täten saavat tiedon päivitetyistä säännöistä 8)))))) Päitisi ei saa mitään, timi syö Päitsinkin. Ivy the tekken master. HIMOTUS ISKI NIIN no älä nyt kun menin sit takas nukkumaan heti kun olin vastannu, kun aamu lenkin jälkeen olikin vähän väsyneempi olo :---D KILPPARIT EI MEE MIHKÄÄN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 08 Syys 2015, 15:52

Suurin urospuolisista kävi virnistämään Sagan piruille Winderille. Sentään tuo suupaltti jaksoi yhäkin tapojensa mukaisesti suutaan soittaa minkä kerkesi, ehkä se oli hyvä merkki, vaikka pikkunaaras nyt takkiinsa oli ottanutkin. Iriador vierestä kävi punaista serpenttiä auttamaan tuon pyrkiessä ylös, suoden tukeaan parhaansa mukaan loukkaantuneelle, samalla kun kävi viimeistelemään sen takinhelmasta revityn sidemäisen kappaleen käärmeen ympärille. Kyllä se hetken pitäisi, toivottavasti riittävän kauan, vaikka liskon tiheä ja lämmin veri tuntuikin kankaasta lävitse vuotavan paikoitellen sieltä, mistä tuota oli pahemmin sattunut. Hellästi sokean käsi jatkoi punaisten suomujen silittelyä, punapäisen pysytellessä vain hiljaa Pumpkinin vierellä.

Dariuksen telepaattisen viestin myötä nelisiipinen kävi päätänsä liikauttamaan paremmin kenraalin puoleen, haltian väittäessä ettei Lorythas saisi näin heidän sotkuihinsa sekaantua. Kyllä Vaern tiesi ne vaarat mitä tästä voisi seurata pahimmillaan, mutta vihollinen ei yhäkään kykenisi ottamaan yhteen Briarin kanssa, ellei noilla ollut todisteita siitä että Briar kokonaisuudessaan olisi haltioita avittanut. Ja niin ei tulisi käymäänkään, jos se Puolikäärmeestä oli kiinni.
Valkea uros yritti hankalasti pistää hetkeksi maaten kiviselle alustalle, seuraillessaan Sagan menoa ja kuinka Lokene kävi nuoremman luokse piristyneemmin tepastelemaan kun pikkuinen siten sisukkuuttaan osoitti. Hopeaharjaisen pää laski vasten maata, puolipedon näyttäessä hetkeksi vain yrittävän rauhoittua aloilleen tästä kaikesta, jälleen voimiaan kerätäkseen kotimatkaa varten… edessä olisi pitempi matka taas kotiin, mutta sentään sen saattaisi taittaa rauhallisemmassa tahdissa kuin tänne tultaessa. Mutta samalla Lorythas tuntui taas vain masentuvan niille sijoilleen muistellessaan hetki sitten sanottuja asioita...
Ja näinkö kiität minua siitä, että pelastin teistä jokaisen hengen?”, Hopeakäärme hymähti telepaattisesi osin huvittuneena naurahtaen kuiskailevin äänähdyksin, liskopedon kääntäessä suurta päätään poispäin kenraalista, “Että pelastin sinun henkesi, asettamalla itseni naamatusten Ajankiitäjän kanssa?”.

Ei Vaern tiennyt mitä olisi pitänyt enää ajatella mistään. Hän oli asettanut henkensä pantiksi siitä, että ystävänsä pääsisivät pälkähästä. Että oli ehtinyt tänne ajoissa, kaikesta muusta huolimatta, juonikkaan naaraskäärmeen tullessa siten sanailemaan ja säikyttelemään. Jos Lorythas ei olisi tänne ehättänyt… ei Puolikäärme oikeastaan halunnut edes ajatella, mitä siitä olisi seurannut. Jos ei olisikaan koskaan kuullut syystä tai toisesta Winderistä ja Mir Valdorenista enää, noiden vain yhtäkkiä haihtuessa tästä elämästä kuin tuhka tuuleen…
Lorythas päästi pitkän huokauksen, koettaessaan samalla liikuttaa sitä Oraakkelin repimää siipeä, jota kivisti niin sairaalloisesti. Sen juuri oli hieman repeytynyt, valkeita höyheniä oli varissut sinne tänne, selvästihän se loukkaantunut oli, mutta ei sitä saattanut lähteä vertaamaan siihen mitä Vaern oli Ajankiitäjän siivelle onnistunut tehdä. Mahtoi muutenkin ottaa egoon hävitä nuoremmalle uroolle, ja sitten vielä oman kumppaninsa suusta kuulla tuon kutsuvan puoliveristä äpärää kruunatuksi. Jotain suurempaa Shyvanalla oli mielessä, ei Lohikäärmeiden äiti muuten tällaista näytöstä olisi järjestänyt heille kaikille, tuon tuntuneen tahallaan hankkiutuneen eroon Mardukin vuorilla lymyilevistä liittolaisista Kuiskauksen avulla. Mutta miksi? Miksi juuri Kuiskaus? Selvää ainakin oli, että vanha naaraslisko oli halunnut Lorythaksen mittelevän Ajankiitäjää vastaan syystä taikka toisesta, vaikkei ollutkaan antanut omasta puolestaan sen päättyä kekenkään kuolemaan – ja mitä siitä sitten pitäisi ajatella?! Olla nyt vanhimman kruunattu, tulla tunnustetuksi puhdasveristen arvoiseksi niinkin jylhän ja pyhän olennon toimesta…

Pandemona minut tänne ajoi…”, Seyr kävi ajatusmyrskynsä keskeltä toteamaan telepaattisesti Dariukselle, pedon kuitenkaan katsomatta Winderin suuntaan laisinkaan, “Se naaras on aloittanut oman pelinsä, teimme juuri niin kuin se halusi meidän tekevän - vaikkei Taivaanturmelija selvästikään laskenut täysin teidän selviävän tästä sen perusteella mitä se Briarissa puheli…”.
Du’ul, on siinäkin taas nimi…”, Puolikäärme hymähti viimein ääneen, ilmeen siivellisen pedon kasvoilla näyttäessä entistäkin ahdistuneemmalta Lorythaksen kääntäessä päätään haltioiden puoleen silmäillen.


//Voi ei, JA EI :----DDDDDD Jahka mä kykenen nousemaan sohvani mukavammasta nurkasta ja laskeutumaan tolle niskat hajottavalle sijalleni… Timi ei saa syödä Päitsiä tai mä teen Timistä kinkun >: Ivy on meidän tekken jumala. MUTTA OIKEIN, senkin aamuvirkku. Kuin sä kykenet, mä en edes batteryn voimalla nousis liikkeelle. KILPPARIT HEITÄN JOKEEN NYT JUMALAUTA, ALAN KOHTA LAULAAN SULLE URPOA JA TURPOA! Urpo on karhu, TURPO ON KARHU//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Syys 2015, 16:35

Darius painoi kasvojaan alaspäin Lorythasin sanat kuullessaan. Kyllä hän oli kiitollinen Hopeakäärmeelle, vaikka sitä nyt ei heti ensimmäiseksi ääneen käynyt sanomaankaan. Ja nyt se kiitos ei enää tuntunut luonnolliselta, joten haltia piti suunsa kiinni ja häpeillen muualle katseli. Silti, oli väärin että Seyr oli heitä sillä tavalla tullut puoltamaan - varsinkin kun vastustajana oli itse Ajankiitäjä. Mitä ihmettä Seyr edes ajatteli haastaessaan sen kivijätin?! Mitä jos Archeluas nyt päättäisi joku kaunis päivä vain istua Briarin päälle siitä hyvästä, että nuorempi uros häntä nöyryytti yhteenotossa? Jälleen se syyllisyys kävi nousemaan pintaan, ahdistuksen painaen rintaa. Tämä kaikki oli Dariuksen syytä, taas. Lorythasin ei olisi tarvinnut asettaa itseään vaaraan ja haastaa Ajankiitäjää, jos Winder vain olisi muistanut itseään satuttaa viimeisen Briar vierailun jälkeen. Mitään tämänpäiväisistä ei olisi tapahtunut, mikäli Winder ei olisi ollut niin hajamielinen idiootti. Lorythas olisi saanut olla rauhassa kylässään ja Kuiskauksen kaatuneet sotilaat olisivat vielä elossa, eivätkä murskana sortuneessa luolassa.

Saga otti mielellään vastaan sen tuen jota korkeahaltia hänelle soi. Tuntui mukavalta hakea turvaa nuoresta haltiasta, joka suomujakin niin hellästi silitteli. Nuoren lohikäärmeen pää kävikin nojautumaan paremmin vasten Iriadorin olkaa, naaraan puskien varovaisesti kuononpäällään haltian kaulansyrjää.
"Olethan sinä kunnossa?", Naaras kävi hymisemään kuiskaillen sokealle, nuuhkiessaan tuon punaista pehkoa, väristen pienesti, seisomisen ottaen voimille.
"Ja sinä myös?", Kuului toinen kysymys lohikäärmekielellä Lokenelle, joka luokse oli jolkotellut jälleen. Vaikka itse taisikin se pahiten turpiinsa ottanut, halusi Pumpkin silti varmistaa, että muut olivat kunnossa!

Jalkaansa linkaten Darius oli lopulta käynyt lähestymään maahan käynyttä Seyriä, joka selvästi halusi hetken hengähtää ennen kuin poistuisi paikalta. Ymmärrettäväähän tuo oli äskeisen jäljiltä, hyvä ettei Hopeakäärme itseään pahemmin ollut satuttanut. Tuon toinen takasiipi oli pahiten osumaa ottanut, mutta ei se näyttänyt niin huonolta, että se olisi pitänyt tukia tässä ja nyt. Varmasti siihen sattui, mutta tuskin suurta hätää oli.
"Anna anteeksi...", Käsi kävi varovaisesti laskeutumaan toisaalle katselevan Hopeakäärmeen päänsyrjälle, Dariuksen lähtiessä hitaan rauhallisesti silittelemään valkeaa turkkia. Jokseenkin haikeana katsellen lohikäärmeen otsaa, kuunnellessaan kuinka Shyvana oli käynyt myös Briarissa tänään ja Yliparantajan takia Seyr oli paikalle saapunut. Jotain sillä naaraalla siis oli suunnitelmissaan selvästikin. Jotain, mitä he saattoivat vain arvuutella.
"Mitä se tarkoittaa...?", Haukansilmä kysyi Puolikäärmeen tuodessa esille taas sen nimen, jolla Pandemona oli häntä kutsunut, "Du'ul siis?", kuului täsmennys, vaikka moista tuskin olisi erikseen tarvinnut sanoa.


// :-----------DDDDDDD Oke nyt loppu. et ny nouse sieltä sohvan nurkasta ennen kun hajotus maksimus on ohi. No ehkä Timi ei sitten syö päitsiä tällä kertaa. JA IVY ON. Aamu virkku niii. Emmä tiiä, en vaan saanu unta ja sit Timi tuli ja droppas sen perkeleen pallonsa päin mun näköö silleen "MENNÄÄKS :D:D:D:D:D:D". EI URPOA JA TURPOA. Miksei.... you know.... postin tuo. Postin tuo. POSTIN TUO PATE JOKAISEN LUOOOO //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 08 Syys 2015, 17:36

Iriador naurahti ääneen, uskaltaen jo hymyillä kun Pumpkin lähti häntä sillä tavoin puskemaan. Valoihan se taas rohkeutta takaisin ja sai olon rennommaksi, kun tiesi toisen olevan kutakuinkin kunnossa ja tilanteen ympärillä rauhoittuneen sen verran että voisi jälleen hengittää. Etenkään ei tarvinnut enää pelätä, että kukaan suurempien liskopetojen jalkoihin jäisi, Seyrinkin puhuen niin matalalta, että liekö tuokin oli maaten laittanut hetkeksi.
“Olen kyllä, ei tässä hätää ole”, punapäinen hymyili jatkaen pikkuliskon mukavantuntuisten suomujen silittelyä siinä ohella, koittaen olla välittämättä siitä että Seyrin ratsu kävi kujertaen lähemmäs astelemaan heidän seurakseen. Pienempäänsä kuononkärjellä käyden toiselta puolen tukemaan Iriadorin apuna kevyesti.
Tietenkin olen”, lempeän matala ääni kujersi Sagalle. Olihan Lokenekin osumaa ottanut sinne tänne, paikkoja kivistäen etenkin kun Oraakkeli oli päälle rysähdellyt, mutta kyllä suurempi naaraista oli kunnossa. Se oli korkeintaan uupunut, vaikka tuskin sitä uupumusta kykeni vertaamaan Lorythaksen kohdalle mitenkään – tuohan se heistä eniten oli Ajankiitäjää vasten paininut…
Karvaläjä käänsikin katseensa hetkeksi maahan laittaneen nelisiiven puoleen, jota Darius oli jälleen lähestynyt. Se arvioi tilannetta hetken, nähden kyllä ettei haltiakenraalista ollut Vaernille harmia. Toveruksiahan nuo olivat kuitenkin, ei Lorythas muuten olisi tänne sillä tavoin kiirehtinyt, ellei olisi joskusta niin kamalasti välittänyt.

Sivusilmällä Hopeakäärme oli nähnyt Dariuksen lähestyvän, vaikkei puolipeto osoittanutkaan heti miestä noteeraavan millään tavalla. Vasta kun anteeksi pyytäen Haukansilmä koski päänsyrjälle, siirtyi se lumoavansininen katse tarkkailemaan haltiaa vierellä, joka keveästi häntä silitteli, Lorythaksen päästäen matalan, kujertavan äänen kurkustaan sen myötä.
Ei se mitään”, Lorythas hymisi rauhallisesti, tietäen kyllä hyvin ettei hänen tarvinnut alkaa Winderille alkaa väittää muuta vastaan, vaikka mieli olisi tehnyt. Ei hän jaksanut puhua muutenkaan, tuntui väkinäiseltä ja ahdistavalta taas yrittää pelkästään olla olemassa. Päässä tietenkin yhä ensimmäisenä pyöriessä se iva ja halveksunta, jota vanhin puoliveristä kohtaan oli osoittanut – tietenkin se oli satuttanut omalla tavallaan, eikä Lorythas sitäkään kyennyt unohtamaan tuskin koskaan. Lokeroiden sen vain kaikkien niiden muidenkin negatiivisten ajatusten mukaan, jotka mieltä ajoittain masensivat.

Puoliverinen päästi jälleen pitkän, kujertavan huokauksen kääntäessään nyt vihdoista viimein päätänsä kunnolla haukankatseisen puoleen, hellänvaroen jo viilenneellä kuononsyrjällä Winderiä vasten kiehnäisten. Kai se jonkinsortin kiitollisuuden osoitus oli, siinä missä Lorythas koki jälleen tarvetta läheisyyttä ja lempeyttä osoittaa kovia kokeneelle kenraalille kaikesta huolimatta. Vaikkei sitä samalla tavallaan tietenkään saattanut siitä nähdä, kun valtavan kokoinen liskopeto vain vasten puski – mutta Vaern uskoi, että Darius kyllä tiesi mitä Seyrin päässä liikkui tällä hetkellä.
Du’ul, Kruunattu”, Lorythas hymisi rauhallisesti selventäen sitä Inannan antaman nimityksen merkitysti, terävästi sitten lämmintä ilmaa hymähtäen sieraimistaan pian ulos, “… Vaikken kyllä ansaitse tulla kutsutuksi sellaisella nimellä…". Mutta eihän Lorythas voinut Taivaanturmelijalle vastaan sanoa. Hänen piti kunnioittaa sitä olentoa kaikkein eniten tässä maailmassa; etenkin nyt, kun ne välit vanhimpaan urokseen olivat tämän päiväisen myötä kutakuinkin viimeistäkin murua myöten hajotettu palasiksi.
Tuntuu kuin olisin entistä pahempi silmätikku jokaisen silmissä…”.
Vielä hetken nelisiipi vain täysin aloillaan lepäsi, ennen kuin nosti päänsä maasta ylös, kurottaen kaulaansa korkeammalle kallioisesta maastosta seuraillessaan miten pusikkoon nakattu kapteeni yhden sotilaan avulla oli jaloilleen taas ehättänyt. Delathos repi hiuksistaan roskia ja risunpalasia, tuimasti kulmiensa alta tuijottaen kyläpäällikön lohikäärmemuotoa kohden, vaikka punertavana palava katse siirtyikin heti muualle käsipuolen huomattua sarvikruunuisen tarkkailevan häntä. Ehkä oli parempi olla suututtamatta tuota lisää, vaikka minkäpä Del itselleen oikeastaan mahtoi… viime aikoina oli tuntunut muutenkin vaikeammalta hallita sitä toista puolta, aamuisin peiliinkin katsoessa tuntunut siltä ettei itseään olisi katsonut.

Voimme Lokenen kanssa kuljettaa teidät täältä ulos, omianne lähemmäs, niin teidän ei puolikuntoisina tarvitse jalkapatikkaan ryhtyä, puhumattakaan siitä jos pikkupedot käyvät verenhajun perässä tänne vielä liitämään”, Hopeinen kävi toteamaan Dariuksen puoleen katsoen lupaa pyytäen, “Sitten meidän on pakko lähteä kiirehtimään takaisin Briaria kohti, Saga täytyy saada parantajille ennen kuin huonommin enää käy”. Ja no, ehkä valkeat serpenttisisaruksetkin kaipasivat parantajien tykönä vierailua, vaikka Pumpkin se suurin syy nyt kotiin lähtemiseen olikin.


//(DDDDD Koskaan ei lopu, jos siitä lähetään. VARMANA NOUSEN, KATOTAANKO! Kohta nousee jotain muutakin, T Deli. Timi ei syö päitsiä joooooo. Mutta voi Timi, onko pakko nakella pallolla päin muita. TIMI THE TOUHOTTAJA. Urpo ja Turpo on niinku mega spärdöt. Meidän pitää terä urpo spärdö ja turpo spärdö wowiin! JA NYT. SE. PATE. TUNKEE NE POSTIT OMAAN HANURIINSA//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Syys 2015, 18:10

Pienin käärmeistä kävi hymisemään tyytyväisenä, kun Iriador ja Lokene kertoivat kyllä kunnossa olevansa. Hienoa, vaikka varmasti itse kukin nyt lepoa kaipasi enemmän tai vähemmän. Nyt kun vain kotiin pääsisi ja lepäämään jonnekin lämpimään, niin hätä ei ollut sen näköinen pikkukäärmeenkään osalta. Sinällään se olisi halunnut Iriadorin taas Briariin, mutta jokin kertoi Sagalle, ettei Kuiskaus tällä kertaa ollut kylään tulossa. Sääli sinällään, mutta eipä hänellä tainnut siihen mitään sanavaltaakaan olla. Ja no jos totta puhuttiin, ei tuo yksikätinen tainnut olla kovin tervetullut Briariin. Siltä se ainakin vaikutti, selvästi Seyrin ja N'drayerin välillä oli jännitteitä jostain syystä, eikä Saga siitä sen paremmin viitsinyt kysellä. Ei asia hänelle varsinaisesti kuulunut.

Darius koitti hymyillä Lorythasille, joka hänen puoleensa viimein vilkaisi. Jatkaen sitä uroslohikäärmeen silittelyä. Moinen tietenkin herätti sivusta seuraavien sotilaiden päässä kysymyksen jos toisenkin, tähän asti kun Winder ei pahemmin lohikäärmeistä ollut pitänyt koskaan - pelännyt jopa noita ja nyt esimies paijasi yhtä suurta liskoa kuin mitäkin koiraa. Kukaan ei varsinaisesti tiennyt Winderin ja Seyrin väleistä, minkä takia sotilaat olivatkin kovin hiljaa tilanteen suhteen, olettaen saavansa kuulla selityksiä jahka kotiin päästäisiin. Winderillä kun oli jo vaikka mitä selitettävänään.
Kenraali olisi vain halunnut painautua paremmin vasten Seyrin pehmeää turkkia ja jäädä siihen lepäämään, mutta ei kovin lämpimiä ja läheisiä tunteita viitsinyt nyt näyttää kun sotilaita oli läsnä. Pienesti Darius hymyili jälleen, kun Lorythas lähti kuononsyrjäänsä häntä vasten kiehnäämään, rapsutellen samalla paremmin uroksen päätä ja kuonoa. Hopeakäärme kertoi uuden nimityksenä tarkoittavan kruunattua, mikä totta kai herätti kysymyksiä. Miksi ihmeessä Yliparantaja tuollaisen nimen oli Seyrille antanut? Ehkä sillekin löytyi selitys, mikä he saisivat kuulla joskus vielä. Tai sitten eivät, ei naaraskäärmeestä voinut enää mitään varmaksi sanoa.
"Tuskin sentään..", Haltia hymähti Seyrin kertoessa tuntevansa olevansa silmätikkuna tahon jos toisenkin toimesta, "Toivottavasti...", kuului kuitenkin epävarma lisäys. Darius oli surkea lohduttamaan ketään, kuten jo monesti oli huomattu.

Lopulta Seyr kävi päänsä kohottamaan, Dariuksen ottaen puolittaisen askelen kauemmas toisesta. Haukankatse seurasi kuinka Seyr ja kapteeni vaihtoivat katseita, ennen kuin Lorythas ehdotteli että he voisivat kuljettaa paikalle jääneet kuiskauksen sotilaat pois solasta, lähemmäs ratsuille lähteneitä sotilaita. Pelkkä ajatus lentämisestä jälleen sai Dariuksen epäröimään hetkeksi, mutta toisaalta, se olisi nopein tapa pois täältä. Ehkä oli parasta olla kieltäytymättä avusta nyt, kun jokainen varmasti halusi mahdollisimman nopeasti vain kauas Mor vuorista.
"Mikäli siitä ei ole teille liikaa vaivaa", Darius tokaisi, vilkaisten pienimmän lohikäärmeen puoleen, "Ja mikäli hän kestää sen verran odotella parantajille pääsyä".
Saga tuijotti vain kysyvästi Seyrin ja Winderin puoleen noiden vaihtaessa sanoja. Toisin kuin kaikki muut paikalla olijat, ei hän ymmärtänyt haltiakielen päälle mitään, joten ei hän myöskään ollut varma mitä nuo nyt suunnittelivat. Mutta, pikkukäärme piti suunsa kiinni eikä lähtenyt kyselemään mitä oli nyt tekeillä, ehkä hänelle kerrottaisiin kohta mitä tapahtuisi - sikäli mikäli hän olisi vielä tajuissaan siinä välissä. Vähän alkoi jo heikottamaan paheneva verenhukka, vaikka korkeahaltia olikin haavan näin alustavasti sitonut, ei se silti estänyt veren vuotamista nyt jo kankaidenkin lävitse...


// NNNEVER. KATOTAAN NIIII. Ei nyt nouse mitään muuta kyllä, T Dari. Timi on vähän niikun Deli. Tunkee väkisin toisten sänkyyn ja lyö pallit naamalle. Eikun pallon siis. TIMI THE SPÄRDÖDOGE. Urpo ja turpo on mega spärdöt, kyllä. Ja ai perkele, miks meil ei oo jo urpo ja turpo spärdöjä wowissa? :DDDDD PATE TUNKEE PAKETTINSA KUULE IHAN JONKUN MUUN HANURIIN KOHTA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 08 Syys 2015, 21:38

Vaernin pää kävi heilahtamaan muutaman kerran puolelta toiselle, harjan seuratessa sitä ja hetken painovoimanvastaisesti se vain jäi leijumaan hetkeksi ilmavirtauksien mukana ilmassa.
Ei siitä ole vaivaa, samaan suuntaan olisimme joka tapauksessa kulkemassa - yksi lasku sinne tai tänne, ei se meiltä aikaa liikaa tässä vaiheessa varasta”, Puoiikäärme hymisi rauhallisesti. Sagan oli parempi vielä jaksaa, vaikka veren menetys pienempää vaikuttikin jo silminnähden heikentävän. Jahka tästä liikkeelel päästäisiin, ei siinä hetkeä pidempään kestäisi kun taas Briarissa oltaisiin – ja ainahan Lokene saattaisi Pumpkinin kanssa edeltä lentää tarvittaessa, naaraan ollessa paremmassa kunnossa mitä nelisiipinen, joka takasiipiensä tähden todennäköisesti joutuisi hidastelemaan muutenkin.
“Jaksathan vielä hetken”, sarvikruunuinen tiedusteli Pumpkinilta, joka heitä päin ihmetellen katseli, Lorythaksen käydessä itse siinä samalla kampeamaan ylös maasta, “Lennämme haltiat vielä muiden luo tähän lähelle, lähdemme siitä suoriltaan sitten kotiin”.

Kapteenisi tosin saisi puolestani vaikka kävellä perästänne”, Seyr myhäili sotilaiden saattaessa linkuttavaa kuurapartaa lähemmäs heitä viimein, tummahipiän ollessa saanut ilmalennostaan korkeintaan muutaman naarmun kasvoihinsa sen lisäksi, että ilmat olivat pihalle maahan lennosta lentäneet.
Tuki turpasi puoliverinen liskonkutale”, käsipuoli sähisi hampaidensa välistä, kuitenkin jokseenkin säikähtäneenä omatoimisesti yrittäessään kauemmas itseään tukevan sotilaan kera Hopeisen tuodessa turpaansa lähemmäs. Matalalta käsipuoli kävikin hymähtämään, haastavasti tuijottaen valkeaa liskoa, kun se voimakkaasti sieraimistaan puhalsi päin selvästikin yrittäessään ihan vain kiusallaan kaataa haltiasotilaita nurin.
Saat mennä Lokenen selkään”, Hopeakäärme arvioi, nopeasti ympärilleen katsahtaen paikalla olevia sotilaita, “Muuten voitte jakautua keskenänne kahdeksi ryhmäksi, kyllä me teidät kykenemme kantamaan helposti, jos vain selkään uskallatte”. Olisi nyt vähintä auttaa Kuiskaus vielä omiensa luokse kerta täällä oltiin… siltäkin varalta, että jos nuo johonkin vielä törmäisivät, olisivat nuo sentään yhdessä eivätkä erillään siellä täällä.
Paikalla olijat käytiin kuitenkin jakamaan kahteen ryhmään, Lorythaksen vaatien saada kuskata selässään ainakin Winderin. Sotilaita autettiin nousemaan aluksi Lokenen selkään, Delathoksen pitäen keulapaikkaa naaraan kaulanjuurella, jossa oli helpointa pysytellä ja niskakarvoista kiinni pitää. Ja takana olijat toisaalta myös tukivat omalta osaltaan pahiten loukkaantunutta kapteeniaan. Eivätköhän nuo selässä pysyisi, Lokenen kyydin ollessa kuitenkin niin tasainen, eikä sitä turhan korkealle tarvinnut edes nousta ilman varusteita.

Lokenen jälkeen toisten oli vuoro nousta nelisiipisen selkään. Vaern sai pistää puolittain maaten ja ojentaa etusiipiään alemmas, pois tieltä avittaakseen muita nousemaan helpommin selkäänsä. Kun jokainen tuntui olevan tukevasti istumassa kyydissä, Puolikäärmeen vielä varmistellessa että Iriadorkin selässään kykenisi pysymään muiden matkassa, nosti hopeaharjainen itsensä takaisin pystyyn. Se otti muutaman askeleen kokeeksi, samalla taimmaisia siipiään taas kokeillen siinä, kun kaikessa rauhassa Sagan luokse asteli.
“Tulehan, kannan sinutkin”, puolipeto hymisi pikkunaaraalle lempeästi toista käpälistään samalla ojentaen, että punainen serpentti voisi siihen pistää matkan ajaksi maaten. Kyllä Lorythas katsoisi, että tuo kyydissä pysyisi joka tapauksessa, siinä missä selässäänkin matkaavat.
Kaikki oli kyydissä. Solaan jäi vain verinen ja tampattu tanner, joka selvemmin alkoi jo erottua ympäriltä kun usvakin oli hälvennyt Pandemonan poistuttua paikalta. Hopeakäärme lähti levittämään niitä suuria siipiään, puolittain katsahtaen kyytiläisiinsä päin.
Pitäkää kiinni mistä vain kykenette”, Seyr huomautti, ennen kuin se yhteistuumin Lokenen kanssa lähti yrittämään ylös. Pumpkinia pitelevä käpälä tuotiin vasten rintaa, Puolikäärmeen kohotessa lähinnä takajalkojensa varaan ponnistaakseen maasta irti ja siivillään lähti sitten hakemaan korkeutta. Taimmaisiin siipiin koski, aivan kuten Lorythas oli uumoillutkin ja kiitos siitä kuului vain Archelausille, mutta ei se hirveästi lentoon vaikuttanut. Serpentin liikkeet olivat pehmeitä ja sulavia, mikä varmasti oli jo kertaalleen kyydissä olleelle kenraalille täysin uudenlainen kokemus siihen ensimmäiseen kertaan verrattuna, kun Vaern oli aroilla lähinnä liitänyt eteenpäin. Mutta kiitos Lokenelle, oli Hopeinen päässyt lentämistä kunnolla opettelemaan sisarensa seurassa. Vielä kun tätä vain harrastaisi enemmän, vahvistuisivat takuulla siipien lihaksetkin niin, että Vaern kykenisi pitempiä matkoja lentämään ja kikkailemaankin ilmassa – toistaiseksi kun eteenpäin pääseminen oli hänelle jo tarpeeksi…


//NNNNNGH. KATOTAAN JOO! Nousee ja lujaa nouseekin, T Deli. Oh god, Timi nyt ne pallit, eikun siis pallot alas. TIMI THE SPÄRDÖDOGE VOI METSÄSTÄÄ URPO JA TURPO SPÄRDÖN. No mut äläpä. Niin ultimate spärdöpari, ja me ei oltu vielä keksitty sitä. MÄÄ SEN PATEN MYRKYTÄN JOS SE MUN MAILLENI TULEE//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Luolastot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron