Izenik
Tähdet. Satoja, tuhansia ja miljoonia tähtiä, jotka suuri ja pilvetön taivas sisälsi. Tuo suuri taivas oli voimallinen ja samalla niin rauhallinen. Yhtä rauhallinen kuin mereltä puhaltava kostea merituuli. Se heilutteli karikoiden lähettyvillä istuvan henkilän huppua. Tämä henkilä istui äänettömästi ja tuijotti taivaalle ikään kuin kuunnellen tähtien laulua. Melkein voisi luulla, että tämä henkilä oli yhtä jylhän ja kylmän kallion kanssa, jonka päällä hän istui. Hän oli niin paikallaan, mikään ei tuonut vihjettä, että mies olisi elossa. Kuitenkin Izenikin katse laskeutui lopulta meren syvään ja kaukaiseen horisontiin, josta johtunut liike sai todistaa hänen "elossa" olonsa.
Mies sulki silmänsä ja kuunteli tuulta ja meren pientä loisketta, kun se osui karikoihin. Hän piti tästä, rauhallisuudesta. Hän tunsi melkein itsensä lipuvan takaisin kuolleiden valtakunnan rauhallisuuteen, mutta hän ei päässyt sinne. Sinne hänellä ei ollut luppaa ennen kehonsa tuhoamista tai sielun poistoa tästä kehosta.
Izenik laske kätensä kalliota vasten ja ponnisti itsensä ylös seisomaan pyhkiäkseen näkymätöntä pölyä vaatteistaan. Yö oli pitkällä, mutta se ei Izenikin menoa haitannut. Mies kun nautti kuun valosta ja siinä kylpemisestä. Hän käveli pitkin karikkoa tuijottaen ylös tähtiin silmillä, jotka heijastivat tähtiä. Ainostaan hän silloin hän tunsi jonkin tapaista kuolevaisuutta alla suuren taivaan. Hän laski päänsä alas ja potki hieman maata jalkojensa alla. Mitään yöllä ei kylläkään tapahtunut, se oli se huono puoli unettomuudessa tai unen näkemisen kyvyttömyydessä.
Ainoastaan merituulen humina korvissaan mies käveli veden ääreen ja otti kenkänsä pois vain upottaakseen jälkensa kylmään veteen. Tuota kylmyyttä hän ei kuitenkaan tuntenut. Nämä tavallisten kuolevaisten kärsimykset ja nautinnot olivat evätty maakasasta rakenetulta keholta. Hän uitti jalkojaan hetken vedessä, sitten hän veti jalkineensa jalkaan ja jatkoi tyhjän päiväistä kuutamokävelyään.
Jossain vaiheessa hän alkoi kuulla ääniä, turtuneella kuuloaistillaan. Epävarmalta tuntuva asennon muutos ja katse kohti ympäristöä. Silmät tarkkailivat nopeasti ympäristöä, mutta yhtä huonot aistit hänellä oli kuin ihmisellä, joten kuunvalossa ei oikein nähnyt mitään. Sitä vaikeutti myös se, että Izenik oli vielä turta omien aistiensa kanssa, eikä välittänyt tehdä niille mitään, kuten terävöittää niitä hieman enemmän. Hänelle kuolema oli vanha ystävä siitähän se johtui.
Ympäristöä tarkkailessaan Izenik oli alkanut kävellä pois päin rannasta ja vedestä.
//Dakum! Tartten sua :D