Moon Escaping

Rannan tuntumassa on useita vaarallisia karikkoja. Osaa ei ole edes kartoitettu vieläkään. Seireenit tapaavat laulaa näillä karikoilla, houkutellen kokemattomia ja varomattomia merimiehiä surmansuuhun.

Valvoja: Crimson

Moon Escaping

ViestiKirjoittaja Mori » 22 Loka 2015, 14:07

Izenik

Tähdet. Satoja, tuhansia ja miljoonia tähtiä, jotka suuri ja pilvetön taivas sisälsi. Tuo suuri taivas oli voimallinen ja samalla niin rauhallinen. Yhtä rauhallinen kuin mereltä puhaltava kostea merituuli. Se heilutteli karikoiden lähettyvillä istuvan henkilän huppua. Tämä henkilä istui äänettömästi ja tuijotti taivaalle ikään kuin kuunnellen tähtien laulua. Melkein voisi luulla, että tämä henkilä oli yhtä jylhän ja kylmän kallion kanssa, jonka päällä hän istui. Hän oli niin paikallaan, mikään ei tuonut vihjettä, että mies olisi elossa. Kuitenkin Izenikin katse laskeutui lopulta meren syvään ja kaukaiseen horisontiin, josta johtunut liike sai todistaa hänen "elossa" olonsa.
Mies sulki silmänsä ja kuunteli tuulta ja meren pientä loisketta, kun se osui karikoihin. Hän piti tästä, rauhallisuudesta. Hän tunsi melkein itsensä lipuvan takaisin kuolleiden valtakunnan rauhallisuuteen, mutta hän ei päässyt sinne. Sinne hänellä ei ollut luppaa ennen kehonsa tuhoamista tai sielun poistoa tästä kehosta.

Izenik laske kätensä kalliota vasten ja ponnisti itsensä ylös seisomaan pyhkiäkseen näkymätöntä pölyä vaatteistaan. Yö oli pitkällä, mutta se ei Izenikin menoa haitannut. Mies kun nautti kuun valosta ja siinä kylpemisestä. Hän käveli pitkin karikkoa tuijottaen ylös tähtiin silmillä, jotka heijastivat tähtiä. Ainostaan hän silloin hän tunsi jonkin tapaista kuolevaisuutta alla suuren taivaan. Hän laski päänsä alas ja potki hieman maata jalkojensa alla. Mitään yöllä ei kylläkään tapahtunut, se oli se huono puoli unettomuudessa tai unen näkemisen kyvyttömyydessä.
Ainoastaan merituulen humina korvissaan mies käveli veden ääreen ja otti kenkänsä pois vain upottaakseen jälkensa kylmään veteen. Tuota kylmyyttä hän ei kuitenkaan tuntenut. Nämä tavallisten kuolevaisten kärsimykset ja nautinnot olivat evätty maakasasta rakenetulta keholta. Hän uitti jalkojaan hetken vedessä, sitten hän veti jalkineensa jalkaan ja jatkoi tyhjän päiväistä kuutamokävelyään.

Jossain vaiheessa hän alkoi kuulla ääniä, turtuneella kuuloaistillaan. Epävarmalta tuntuva asennon muutos ja katse kohti ympäristöä. Silmät tarkkailivat nopeasti ympäristöä, mutta yhtä huonot aistit hänellä oli kuin ihmisellä, joten kuunvalossa ei oikein nähnyt mitään. Sitä vaikeutti myös se, että Izenik oli vielä turta omien aistiensa kanssa, eikä välittänyt tehdä niille mitään, kuten terävöittää niitä hieman enemmän. Hänelle kuolema oli vanha ystävä siitähän se johtui.
Ympäristöä tarkkailessaan Izenik oli alkanut kävellä pois päin rannasta ja vedestä.

//Dakum! Tartten sua :D
Mori
 

Re: Moon Escaping

ViestiKirjoittaja Niehku » 07 Tammi 2016, 17:42

Nadale Arthendálion

Yö oli satumaisen kaunis ja niissä maisemassa kelpasi kenen tahansa oleskella rauhassa itsekseen tai miksei seurassakin. Nadale sattui juuri nyt kulkemaan yksin, näin kauniisti sanottuna. Todellisuudessa nainen oli saattanut itsensä pinteeseen ja juoksi henkensä edestä. Häntä ajoi takaa kuusi aseistettua miestä ja tällaisissa tilanteissa Nadale kirosi sitä, ettei viettänyt maalla tarpeeksi aikaa. Näissä maastoissa hän oli kulkenut viimeksi kauan aikaa sitten, joten oli hyvin vaikea arvioida parasta mahdollista suuntaa edetä. Alue piti varmasti sisällään myös yksittäisiä luolia tai sen tapaisia, minne olisi voinut piiloutua, muttei merirosvolla ollut hajuakaan niiden sijainnista. Ainoa kiitettävä asia tällä hetkellä oli se, että Nadale on haltia, jolle on ominaista liikkua sulavasti ja äänettä, mikäli vain halusi. Tosin metsässä ei voi voinut täydessä vauhdissa täysin ääneti, sen nyt tiesi jokainen. Haltia saarnasi mielessään myös sitä, ettei omannut parempaa kestävyys kuntoa.

Kasvillisuutta ei ollut paljoa, eikä Nadale halunnut eksyttää itseään tämän enempää. Häntä hengästytti, mutta niin kauan kuin takaa kuului huutoja sekä ohi menevien nuolien suhina, täytyi hänen jaksaa. Oli harvinaista, että kapteeni liikkui aivan yksin, nyt ei ollut uskollista miehistöä turvana. Syy tähän oli yksinkertainen; merirosvous. Nadale oli kuvitellut selviävänsä tehtävästä yksin, mutta toisin kävi.

Veri maistui suussa. Jalat olivat lyijyä. Hieltä ei voinut säästyä. Uuvutti. Oli pakko päästä lepäämään edes hetkeksi, niimpä Nadale suuntasi rantaa kohden, missä oli lukemattomia karikoita, joiden suojiin hän voisi ehkä piiloutua.

//Tättärääääää//
Niehku
 

Re: Moon Escaping

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Tammi 2016, 18:19

Kylmät askeleet kävivät vastaan tuulen viimaa, kun mies vastusti luontoäidin voimaa. Hupun reuna otti tuulen kanssa kisaa siitä, kumpi voittaisi. Pysyisikö huppu miehen säröilevän ilmeen peitteenä vai pyyhkäisikö tuuli sen pois. Tuota hurjaa taistelua huppu kävi hyvän aikaa, kunnes Izenik kohotti katseensa kohti metsän rajaa, josta tuntui näkyvän tumma hahmo kovassa kiireessä. Sillä samaisella hetkellä tuuli teki voitokkaan liikkeen ja sai hupun pois miehen päältä.
Izenik siristeli silmiään, hän ei nähnyt kunnolla, mutta hän ei voinut kieltääkään, etteikö joku olisi tulossa tänne päin. Hahmo oli pieni, näin aluksi. Laiha siluetti, mahdollisesti nainen. Jokin kirkas väri kuitenkin pisti kaikesta hämäryydestä huolimatta silmään. Ne olivat hiukset, jotka hahmo omasi. Aina lähemmäs ja lähemmäs tuleva siluetti erottui selkeämmin ja sitä selkeämmin nuo oranssin väreissä hohtavat hiukset erottuivat. Izenik ei tiennyt mitä nainen juoksi pakoon, mutta kaukaa kuului huutoja, hyvin pieniä sellaisia. Saattoi hän syyttää omaa kuuloaankin siitä, että ne kuulostivat niin pieniltä.

Mies vetäisi hupun takaisin kasvojen suojaksi ja asteli eteenpäin. Hän vilkaisi taakseen. Nainen oli mahdollisesti hakemassa suojaa karikoilta. Hän ei taar perustanut karikoita piilopaikaksi, eikä katsonut, että hyötyisi millään lailla naisen auttamisesta. Mitä hän välittä, jos yksi elämä päättyisi tai jos nainen... Izenik pudisti päätään kevyesti karistaen nuo ajatukset. Hän tunsi kyllä, mutta ei tiennyt mitä tehdä tai miten toimia. Kai sitä piti vain mennä sitten tilanteen mukaan. Mies avasi suunsa, mutta ei huutanut. "Tänne! Tänne päin, täällä olet turvassa!" Izenik puhui tummalle naishahmolle ja viittoi tätä tulemaan lähemmäksi. Hän ei tiennyt miksi edes jaksoi tulla toisten elämään mukaan, mutta kai vaihtelu hieman virkisti.
Izenik lähti astelemaan takaisin sinne, mistä oli tullutkin. Hän huitoi toiselle ja viittoi pientä piiloa, johon naisen siro keho saattaisi mahtua juuri sopivasti. Izenik itse ei katsonut tarpellikseski edes piiloutua, kerta ei ollut tilanteeseen millään lailla osallinen. Mies katsoi naista tuon lähestyä. Haltia tai mitä suippokorvista nyt erotti, vaatteet eivät taas kielineet mitään miehelle. Aseistettu nainen oli, mutta mies ei siitä välittänyt. Hänen ei tarvinnut aseita pelätä.

Izenik odotti, josko hänen tarjoamansa piilopaikka kelpasi tai sitten nainen hakisi omansa ja se siitä. Mies itse pyörähti kankeasti ympäri ja katseli metsään päin edelleenkään näkemättä mitään hyvin. Huudot kuuluivat nyt paremmin ja tumman kasan metsän reunalla hän saattoi erottaa silmillään. "Missä nainen? Etsikää hänet! Hän on varmasti mennyt piiloon jonnekin!" Kuului huutojen seasta.

//:D
Mori
 

Re: Moon Escaping

ViestiKirjoittaja Niehku » 07 Tammi 2016, 23:17

Nadale Arthendálion

Ei mennyt kauan aikaa kun Nadale oli saapunut karikoille ja tuon touhu nyt näytti suorastaan epätoivoiselta. Hänen askeleensa näyttivät hyvin heikoilta ja rintakehä kohoili kovasta hengityksestä. Äkkiä hän kuuli kuitenkin ääniä aivan toisesta suunnasta. Käsi tarttui automaattisesti miekan kahvaan ja nyt hän näkikin kuka hänelle oli puhunut mahdollisesta turvasta. Mies kääntyi ja viittoili naista seuraamaan. Nadale tuijotti tätä hetken ja mietti, laittaisiko itsensä entistä pahempaan pulaan vai voisiko tämä vielä pelastua. Takaa kuuluvat huudot kävivät kuitenkin vain selkeimmiksi, mikä tarkoitti vihollisten vain lähenevän. Kapteeni ei miettinyt enää enempää - syteen tai saveen!

Salaperäinen mies osoitti oivan näköistä koloa naiselle. Nadale ei vieläkään mitään sanonut vaan ryömi kippuraan koloon ja toivoi parasta. Miesjoukon äänet kuuluivat nyt niin selkeästi, että haltia vei kätensä suunsa eteen, ettei hengityksensä kuuluisi niin voimakkaana. Viholliset näkivät sen saman miehen, joka oli naiselle piilopaikkaa ehdottanut. He juoksivat miehen eteen uhkaavan oloisina.
"Sinä siinä! Varmasti näit täällä jossain naisen, sellaisen oranssitukkasen, valkea paita ja shortsit. Missä hän on?" yksi miehistä kyseli kiivaana. Hän viittoili muita hajaantumaan lähimaastoon etsintöihin. Haltia kuunteli, paljastaisiko mies hänet. Jos näin kävisi, hän ehtisi ehkä vielä paeta. Todennäköisesti hän kuolisi jousiaseen nuoleen, sillä nyt etäisyyttä ei ollut niin paljoa mitä aikaisemmin.
Niehku
 

Re: Moon Escaping

ViestiKirjoittaja Mori » 08 Tammi 2016, 14:59

Nainen ryömi kolon tummiin varjoihin, edes tuon oranssit hiukset eivät erottunet kunnolla sen pimeydestä. Izenik tuijotti koloa hetken, ikään kuin miettien oliko nainen enää kolossa ollenkaan vaiko nielaisiko pimeys tuon. Mies käännähti ja liikahti hieman kauemmaksi kolosta, kun kauhea joukko miehiä, aseineen ja aggressiivisen asenteen kanssa tulivat häntä vastaan. Ensimmäinen mies joka tuli näkyviin huusi hänelle. Ilmeetön kivikasa liikautti kasvojaan toisen puoleen, kunntämä kysyi oliko hän nähnyt naista ja selitti naisen tuntomerkeistä. Mies vakuutteli jopa, että hän oli varmasti nähnyt jonkun menevän ohitse. "En näe hyvin pimeässä." Izenik totesi sen kummemmin vastaamatta koko tiedusteluun.
Miehiä hajaantui hieman ympäristöön etsimään ja mies, joka nyt näytti tuijottavan häntä kovin epäuskoisena oli tarttumassa häntä kiinni olasta. Käsi läsähti olkaa vasten kireästi ja yrityksenä puristaa olkaa kasaan. Niin kuin normaalit ihmiset varmasti reagoisivat tavalla, jota voisi kuvailla kipuna ja polville sortumisena, mies seisoi paikallaa ja tuijotti toista suoraan silmiin. Mies ihmetteli, miten toisen olka oli nion jäykkä tai siis kova ylipäätään. Lisäksi kankaan alla tuntuva iho oli kylmä ja miehen katseessa oli jotakin, joka sai miehen päästämään irti.

"Mikä sinä olet?" Mies älähti ja vilkuili levottomana toista päästä varpaisiin. "Kaksijalkainen, niin kuin sinäkin ja ei, en ole nähnyt naista täällä päin." Izenik vastasi, kun äkisti kauempaa kuului huuto. "Hei! Täällä on ihan varmasti jotakin!" Eräs miehistä huusi ja osoitti koloa, jonne Izenik oli opastanut naisen piiloon. Hän näki, kuinka mies veti teräaseen vyöltään. Huomio kiinnittyi pian kuitenkin siihen, kun hänn edessään oleva mies löi häntä kasvoihin.
Tasapainohan siinä meni ja mies oli maassa. Huppu peitti hänen kasvoilleen tulleen lisäsärön. Lyöjä marssi teröasetta pitelevän luokse ja veti oman aseensa. "Tule ulos nainen, niin voimme käsitellä tämän joko siististi tai erityisen likaisesti," kehotus ei ollut kovin mukava.

Izenik nousinitse ja käveli kolon eteen, ehkä vähän turhutuneena, kerta oli suostunut omasta tahdostaan sekaantumaan kokoasiaan. "Siellä on vain tavaroitani, ei siellä ketään ole," hän vakuutti hieman laiskasti heiluttaen kättään. Miehet ärähtivät ja toinen heistä avasi suunsa samaan aikaan, kun antoi miekan laulaa melodiaa sanojensa kanssa. "On tai ei ole! Varmistamme sen tietysti näillä, mutta sinä olet tiellä!" Miekan välkehtivät sluetti ehti osua Izenikin näkökenttään, mutta ennen kuin hän ihmisen reflekseillä ehti mitään tehdä oli jo miekka sivaltanut hänen kätensä taivaan tuuliin. Käsivarsi tömähti pehmeään rantahiekkaan ja maahan veren sijaan tipahteli pieniä sirpaleita.
Hänet tönäistiin pois tieltä luullen tietysti että hän poti nyt mahtipontista kipua kätensä menettämisestä. Toisin kuitenkin oli, mutta ettäkö hän jaksaisi taistella tätä mitätöntä taistelua, ehei. Tämä oli naisen taistelu. Mies veti selästään pyöreäksi asetetut aseensa ja sujautti ne kolon reunalle sanoen: "Näytä parastasi. Käyn hakemassa käteni," niin tylyltä ja välinpitämättömältä se kuulostikin, hän toioi naisen tarttuvan hänen aseisiinsa.
Mori
 

Re: Moon Escaping

ViestiKirjoittaja Niehku » 23 Huhti 2016, 22:05

Nadale Arthendálion

Mies, joka oli opastanut kapteenin piiloon koloon, valehteli takaa-ajajille päin naamaa, etteikö olisi koko naista nähnyt. Nadale kuunteli tilannetta tarkasti, hän ei nähnyt muualle kuin kolon suulle, eikä takuulla ottaisi riskiä näkeäkseen enemmän. Tuolloin hän nimittäin olisi vihollistensa näkökentällä. Haltia koitti tasata hengitystään, sydän jaksoi yhä hakata lujaa.

Vähän ajan päästä yksi miehistä tuntui kummastelevan, mikä salaperäinen kulkija oikein oli. Tämä sai Nadalen silmät hiukan laajenevan uteliaisuudesta, hän olisi halunnut nähdä tilanteen. Ihmistä tuo oli ainakin päälle päin näyttänyt ja sitä mies tuntuikin väittävän. Pian huomio kiinnittyi siihen koloseen, jossa nainen piileskeli. Nadale alkoi miettiä toista suunnitelmaa varalle, jos viholliset eivät pian häipyisi. Kolohan oli oikea paikka saada kunnolla turpiinsa, sillä siinä todellakin oli vain yksi suuaukko ja ainakin yhdellä oli aseenaan jalkajousi. Hänet voitaisiin ampua sekunnissa kuoliaaksi. Nadalen tulisi olla hyvin nopea, käsi asettui miekkaan kiinni. Kapteenia alettiin uhkailla, kuinka tilanne selvitettäisiin. Juuri kun nainen oli aikeissa astua ulos, salaperäinen mies yritti vielä valehdella. Haltia päätti vielä odottaa.

Hetken kuluttua kolon suulle kuitenkin ilmestyi kaksi teräasetta, jotka oli asetettu pyöreäksi. Kapteenia kehotettiin näyttämään parastaan, niiden avulla.
"Käteni...?" nainen mietti ihmeissään. Oliko mies juuri menettänyt kätensä? Miksei hän huutanut kivusta?
"Äkkiä, ammu hänet sinne!" kuului käsky ja Nadalen oli aika havahtua todellisuuteen. Hän ehti kuperkeikalla pyörähtää kolosta, samalla tuo tarttui miehen aseeseen ja toisella kädellään sivalti omalla miekallaan lähellä ollutta ampujaa ikävästi jalkaa. Tämä kaatui ja seuraava naisen isku olikin tappava.
"Päätit sitten valita sen likaisen tavan... Täältä sitä sitten pesee!" Joukon komentaja karjui ja antoi käskyn tappaa haltia.

Nadale vilkaisi nopeasti kädessään olevaa miehen kummallista asetta. Hän ei ollut ikinä aikaisemmin tuollaisella taistellut ja häntä huoletti, osaisiko hän käyttää sitä tarpeeksi hyvin. Toisaalta, ainakin nyt hän oli hyvin varusteltu ja saattaisi voittaakin vihollisensa. Salaperäistä miestä ei taistelu tainnut sen koommin kiinnostaa, haltialle se sopi, kunhan tämäkin ei alkaisi olemaan vastaan. Ja miksi olisi? Eihän Nadale tuolle ollut mitään tehnyt. Naista oli nyt vastassa viisi miestä.
Tilanne oli kaikin puolin haastava. Kapteeni taisteli hyvin harvoin yksin näin suurta joukkoa vastaan, yleensä hänellä oli vähintään kaksi miehistöstään puolellaan. Onneksi Nadalen sisko oli opettanut pari kikkaa juuri tällaisten tilanteiden varalle. Elwyn kun oli paljon kokeneempi taistelemaan yksin monia vastaan.
Lisäksi haltia oli edelleen uupunut juoksemisesta, juuri nyt kun pitäisi tehdä nopeita liikkeitä ja keskittyä. Uupumus vaivasi varmasti myös osittain miehiä.

Nadale antoi tahallaan vihollisten saartaa itsensä, saadakseen aikaan niin kutsutun hurrikaani-liikkeen, jolloin sai osuttua edes johonkin kehon osaan. Heti kun jollain miehistä katse välttyi haavoittuneeseen olkapäähän tai jalkaan, iski Nadale uudelleen ja uudelleen.
Nopeasti haltia tottui vieraaseen aseeseen ja totesi sen olevan tehokas. Miehiä oli jäljellä enää kaksi. Pelkillä mustelmilla nainen ei tästä selviäisi, muutamia naarmuja oli jo tullut, mutteivat olleet tappavia. Toisen miehestä hän kamppasi maahan, samalla kun heitti oman miekkansa keskelle toisen miehen näköä. Maahan kaadettu jäi myös sille tielle makaamaan.

Taistelu oli ohi ja kapteeni lysähti hiekalle istumaan tasatakseen viimein hengityksen.

//Pahoittelut kestosta!//
Niehku
 

Re: Moon Escaping

ViestiKirjoittaja Mori » 24 Huhti 2016, 18:24

Huutoja ja muuta ihme sählinkiä tapahtui maakasan takana, kun hän haki maahan tömähtämeen kätensä. Hän vilkaisi oma käsi kädessään naisen puoleen, joka oli hypännyt ulos kolostaan. Tuo piteli hänen asettaan ja miekkaa. Mies katseli taistelua kuin elokuvaa. Samalla hän liitti kätensä takaisin itseensä ja kokeili sen toimivuutta. Nainen liikkui melko omaperäisellä liikeellä, houkutteli joukon lähemmäs ja alkoi villinä pyörimään ympyrää. Siihen tarkoitukseen hänen aseensa oli ehkä vähän pieni, mutta miekka teki suurimman osan tästä työstä. Sitä paitsi nainen näytti pärjäävän ihan hyvin. Tuo selkeästi oli kokenut taistelija tai sitten tämä oli vain aloittelijan tuuria. Ei tuo kuitenkaan näyttänyt pitävän siitä, että joutui taistelamaan viittä vastaan. Kukapa olisi.

Izenik ei niinkään harrastanut taistelemista ellei kyseessä ollut hänen pieni suojattinsa, joka nyt hääri jossain hakemassa itselleen ruokaa. Ehkä tuo oli lähtenyt hakemaan ruokaa läheisestä joesta tai sitten vain kaataisi metsässä kauriin. Mies oli jätetty katselemaan kuuta.
Lopulta koko kaunis näytös tuli päätökseensä ja nainen näytti olevat todella uupunut, kun noin sortui hiekkaan. Izenik lähti kävelemään kohti naista ja taisi muutaman miehen kädenkin päältä kävellä, mutta mitä se häntä kiinnosti. Hän seisahtui vasta naisen vierellä ja kyykistyi. Hän tarttui aseeseensa. "Hienostihan se meni", hän totesi ja katsoi nyt tähtisilmillään naista. "Mutta tämä toimii näinkin", hän sanoi ja irroitti aseensa osat niin, että niistä tuli kaksi käsiasetta. Ase kasattiin pian ja asetettiin takaisin selkään. Hän hymähti pienesti ja ojensi sitten vain kätensä naiselle. Auttaisi nyt tuon edes ylös maasta. "Mikä heillä sinua vastaan oli?" Izenik päätti vain kysyä, kerta oli sotkenut itsensä tähän kaikkeen.

Izenik ei ollut herrasmies, hän ei ollut tunteva mies eikä hän ollut sellainen mies joka tekisi sympatiaa kehenkään. Hänen oli vaikeaa näyttää tunteitaan jos kykeni niihin lainkaan. Hän tunsi niin paljon tällä hetkelläkin hän ihmetteli miten elävien keho voi olla niin lämmin. Hänen omansa oli kylmä kuin routainen maa. Se oli jotekin niin lohdutonta, mutta kateutta hän ei tuntenut. Ei hänellä ollut varaa tuntea sellaista. Hän oli vain kuolleen velhon hylätty sätkynukke, joka oli tehnyt miten oltiin pyydetty.
"Izenik", hän sanoi ja esitti vain nimensä toiselle. Se ainut nimi, jolla häntä oltiin kutsuttu.
Mori
 

Re: Moon Escaping

ViestiKirjoittaja Niehku » 03 Touko 2016, 22:19

Nadale Arthendálion

Nainen katsoi eteensä hiekkaan puoliksi avoinaisilla silmillään, hän kuuli miehen kehuvan tätä. Kapteeni vilkaisi tätä väsyneen oloisena, hymähti ja pyyhkäisi kosteaa otsaansa. Toinen esitteli, kuinka tämän aseestaan sai myös kaksi miekkaa. Nadale nyökkäsi pienesti. Tuo ei olisi häntä taistelussa auttanut, kolmea kättä kun ei omistanut. Nadalelle tarjottiin auttava käsi, johon autettava tarttui kiittäen. Kapteeni asetti kätensä lanteilleen.
"Sanotaanko vaikka näin, etteivät he olleet tyytyväisiä tekemäämme sopimukseen." haltia vastasi lyhyesti. Hän ei halunnut heti paljastaa ammattiaan, tai ainakaan sitä pahempaa osuutta eli salakuljetuspalveluja. Hänen täytyi aina olla varuillaan vieraille ihmisille, joskus tuo jopa valehteli ainakin puolet elämästään jos tilanne sen vaati.

Tässä tapauksessa hän ja nyt kuolleet miehet olivat todellakin tehneet sopimuksen nimenomaan rahdin salakuljettamisesta. Sopimukseen oli merkitty arvioitu tavaran saapumisaika kohteeseen, kuitenkin oli päässyt käymään niin, että rahdin tulo päämäärään oli viivästynyt päivän verran. Asiakas oli ollut sen verran iso taho, että se käytti kaikkensa löytääkseen Nadalen ja niin oli löytänytkin ja tässä lopputulos. Mies esitteli itsensä.
"Nadale." haltia vastasi. Äkkiä hän muisti, mitä oli tapahtunut juuri ennen taistelun alkua.
"Se sinun kätesi... Mitä tapahtui?" tuo kysyi katsellen Izenikin molempia käsiä, eikä niissä nähnyt mitään erityisen poikkeavaa.
Niehku
 

Re: Moon Escaping

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Touko 2016, 22:12

haltianainen kertoi, ettwivät kuolleet miehet tyytyneet sellaiseen sopimukseen, jonka tämä oli heille antanut. Izenik vain nyökkäsi. "Ei sitten tainnut olla oikein miellyttävä, kerta halusivat henkesi siitä hyvästä", hän totesi ja katseli oransseja hiuksia. Niitä hän oli harvoilla nähnyt pitkän elämänsä aikana. Oikeastaan se vain johtui siitä, ettei hän päässyt katselemaan ulkomaailmaa silloin. Menneisyydessään, jonka hän muisti isännän olemassa olon myötä, hän oli vain ollut palvelija. Ei hänelle oltu suotu oikeutta katsella toisia elämän muotoja.
Neiti esittäytyi Nadaleksi. Izenik nyökkäsi tälle ja sai pian huomata kuinka nainen kiinnitti huomionsa hänen käsiinsä. Mies vilkaisi omia käsiään ja katsoi takaisin naista. Hän odotti ehkä jonkin näköistä kysymystä. Sieltä se sitten tuli. Hänen kätensä ja mitä hänen kädelleen oli tapahtunut. Izenik katsoi kättään joka oli hetki sitten leikattu ja nyt se oli paikoillaan kuin koko tapahtumaan ei olisi koskaan tapahtunut. "Eräs tappamistasi miehistä vain leikkasi käteni", hän sanoi rauhallisesti ja kovin välinpitämättömästi. Hänen kehonsa ja hänen elämänsä. Ei yhden käden irti leikkaaminen mitään ollut.

Hän mietti hetken ennen kuin jatkaisi sanomisiaan. Ei sitä syytä taikka suotta pitäisi mennä sanomaan toiselle päin naamaa, ettei hän ollut sillä tavalla elävä olento. Hän, jonka sydän ei hakannut. Hän jonka keho ei vuotanut verta. Oli myös vaarana, että nainen voisi nähdä hänessä myyntipotentiaalia ja yrittää taltuttaa hänet. Toisaalta harvoin häntä pystyisi tajuttomaksi edes lyömään, kun mies ei edes unta kaivannut.
Hän kuitenkin ojensi sanaa sanomatta kätensä uudestaan kohti seisovaa naista. Hitaasti hänen sormensa alkoivat murentua ja pienet sirpaleet lähtivät taian omaisesti leijailemaan ympäri naista. Pian koko käsi oli kadonut aina tuon olkaan asti. Käden sirpaleet liikkuivat spiraalin muodossa naisen ympärillä. "Olen tavallaan eloton", hän totesi rauhalliseen ja kylmään sävyyn. Se selittäisi ehkä naiselle suurimman osan hänen kätensä liitäntä mekanismeista ynnä muusta sellaisesta. Kyllähän Nadale voisi halutessaan kysellä, ehkä mies salaa alitajuisesti halusikin sitä, koska kaipasi salaa seuraa. Hän ei kuitenkaan näyttänyt sitä lähes järkähtämättömillä kasvoillaan. Niin ilmettömät ne olivat. Ainoastaan hänen tähtiä heijastavat silmänsä soivat jonkin tapaista eloa tähän tympeään ilmeeseen.

Käden sirpaleet lähtivät hitaasti takaisin kohti miehen olkaa ja liittyivät takaisin yhdenksi, kunnes käsi oli taas täysin ehjä. Izenik vilkaisi hetken ruumiita ja sitten kättään, jota puristi pariin kertaan. Käsi laskettiin takaisin lantion seuduille ja mies katsoi toista odottavasti. "Sinun olisi varmaan parasta siirtyä tästä hieman kauemmaksi, jos joku näkee sinut tällaisen tuhon keskellä, voit joutua vaikeuksiin", hän totesi vähät välittämästä itsestään. Hän voisi aina paeta pienimmästä raosta jos tarve oli.

//Mun piti jo edellisessä sanoa, ettei haittaan jos vastaukset venyy UvU
Mori
 

Re: Moon Escaping

ViestiKirjoittaja Niehku » 19 Syys 2016, 21:23

Hei, miun on kyllä pakko vetää tää peli jäihin, en tiiä vielä miten pitkäksi aikaa :/ koulu syö aikaa.
Niehku
 

Re: Moon Escaping

ViestiKirjoittaja Mori » 20 Syys 2016, 07:39

Tämä selvä o/
Mori
 


Paluu Karikko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron