Kirjoittaja Pappis » 25 Maalis 2010, 18:06
//Suskari Ivorin kanssa tänne : D
Felipa Thore
Keskipäivän auriko loi säteitään sulaville lumikasoille ja paikoittain valkoisten läikkien välistä pilkisti pieniä ruohotilkkuja. Felipa pysytteli tiukasti näiden tilkkujen kohdalla, koska hän ei suinsurminkaan halunnut kastella tassujaan turhaan. Sitten on koko pesä tulvan vallassa. Felipa taiteili takajaloillaan pienistä lumettomista läikistä toiseen, pariin otteeseen meinasi tasapaino julmasti hylätä. Metsässä lauloi pari lintua keväälle, mutta kuului tavanomaisten metsän äänien seasta muutakin. Felipa ponnisti ja loikkasi muutaman metrin päässä odottavalle harmaalle kivelle kuulostelemaan. Laskeutuessaan kevyesti kivelle, hän nosti etutassunsa suippojen korvalehtiensä taakse ja sulki silmänsä.
Kevyttä solinaa... Puro? Ei, joki... Felipa aukaisi silmänsä ja virnisri niin, että hänen terävät kulmahampaansa paistoivat kilpaa auringon kanssa. "Tänään syödään kalaa~!" sininen haltia julisti metsälle myhäillen. Felipa kääntyi hiljaisen solinan suuntaan ja ponnisti lähimmälle puulle siinä suunnassa.
Ponnistus, ote, heilautus, ponnistus, ponnistus, ote, heilautus. Felipa loikki oksalta toiselle, joen äänen voimistuessa hänen korvissaan. Valkoisen tassun kynnet upposivat jylhän tammen paksuun oksaan ja pysäyttivät liikkeen, mikä sai Felipan jalat heilahtamaan oksan yli. Hän kietoi pitkän häntänsä oksan ympäri, irroitti kyntensä oksasta ja hän jäi istumaan siihen oksalle. Felipa katsoi edessään olevaa paikoitellen vuolaasti virtaavaa jokea. Eräässä kohdassa pintä väreili aina silloin tällöin ja sen alla näköi heikosti kalan väreilevä varjo. Felipa etsi katseellaan lumettoman paikan kala-apajan läheltä ja sen löytäessään loikkasi sille. Hän kävi istumaan joen rannalle ja jäi tuijottamaan silloin tällöin väreilevää virtaa herkeämättä.
Pieni... Lehti... Vieläkin pieni... Viimein! Silmänräpäys ja Felipan pitkä käsi käväisi pinnan alla, upotti kyntensä kalan pyrstösuomujen läpi ja vetäisi sen pinnan ylle ja rannalle. Yli kymmen senttinen särki haukkoi henkeä pehmeää maata vasten. Felipa nuolaisi huuliaan ja puraisi särjen kaulan poikki. Ja saman tien kieleensä kuullessaan, että jokin otus lähestyi häntä.