On todellisuus piinaa hetkittäin selvinpäin

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

On todellisuus piinaa hetkittäin selvinpäin

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 31 Elo 2010, 18:24

Jatkoa täältä. Sands. Saavu luokseni.

Raleigh Mallory

Päivä oli ehtinyt kääntyä jo illaksi, aurinko oli ehtinyt käydä taivaalla ja hämärä laskeutua uudelleen ennen kuin kaksi saapasparia ja hevosen jalat astuivat uuteen ihmiskylään. Raleigh hymyili vaimeasti hengittäen syvään tämän pienemmän kylän tuoksua. Ihmisiä oli vähemmän ja he vaikuttivat huomattavasti rauhallisemmilta kuin kylässä, josta he aamulla olivat lähteneet. Tässä kylässäkään Raleigh ei ollut poikennut kuin joitakin vuosia sitten, silloinkin vain ohikulkumatkalla muutaman hassun parin kenkiä myymässä. Nekin olivat olleet niitä aikoja kun Raleigh oli ollut alkoholisoitunut, joten kylästä ei ollut montaa muistikuvaa jäänyt. Baarin oven hän kyllä muisti.
"Hmmmh, kylläpä tuo alkaa vähän nälkä kaihertaa vatsaa... Mitä jos poikkeaisimme paikalliseen baariin muutamalle, kenties syömäänkin? Minä maksan." Raleigh hymyili leveästi astellen jalat jo automaattisesti kapakan suuntaan vieden kohti kyseistä lafkaa. Hevosensa tuo jätti talliin, riisuen varusteet nopeasti, suunnaten sitten huuliaan nuoleskellen kohti kapakkaa. Ihmiset katsoivat kaksikkoa vähän oudosti, mutta kengäntekijä ei siitä paljoa piitannut hymyillen vain kaikille ohikulkiessaan iloisesti, jokaista vielä suurin piirtein tervehtienkin. Hyvä ruoka ja juoma edessäpäin saivat miehen huomattavasti paremmalle tuulelle. Ehkä hän saisi puhuttua heille yösijankin... Joki loiskahteli kapakan takana itsekseen, parin veneen heiluessa mitättömässä, hivenen ränsistyneessä laiturissa, jonka päässä yksinäinen kylänmies istui onkivapa kourassaan piippua polttamassa, luultavasti vain vaimoaan paossa kalastuksen turvin. Kapakka oli surkean kokoinen ja jotenkin luotaan työntävä, mutta Raleighia se ei paljoa estellyt kävelemästä sisälle.

Tämä paikka ei ollut lähellekään niin kutsuva, saatika lämminhenkinen kuin edellisessä kylässä. Sisustus oli vanha kuin taivas, nurkista veti ja ilma oli jotenkin tunkkainen. Eikä asiakkaitakaan ollut kovin paljoa, pari hassua juopunutta miestä nurkkapöydässä. Tiskin takana seisova lihavanpuoleinen, läheisesti rupisammakkoa muistuttava nainen näytti siltä, että oli syönyt juuri kilon sitruunaa.
"Päivää, neiti. Voisimmeko matkakumppanini kanssa saada tuopilliset parasta oluttanne ja ruokalistat?" Raleigh hymyili astellessaan naisen eteen. Nainen tuijotti kaksikkoa hetken tylsänharmailla silmillään ja räkäisi sylkykuppiin.
"Kaksi tuoppia vaan?" Tuo kysyi oltuaan hetken aikaa hiljaa. Raleigh naurahti aurinkoisesti.
"Noh, näin aluksi." Mies vastasi hymy huulillaan. Nainen nosti tiskin alta kaksi kolpakkoa, jotka täytti oluella ja ojensi sitten kosteusvaurioista kärsineen ruokalistan kaksikolle. Raleigh kiitti ja tutkaili ruokalistan kovin suppeaa valikoimaa. Harmi, hän olisi halunnut syödä jotain hienoa ruokaa, mutta kai tämäkin vältti. Ei Raleigh pitänyt naisen käyttäytymisestä ollenkaan, mutta mikäli hän halusi saada kiemurreltua heille kaikki maksut tällä samalla reissulla, piti osata nuolla pyllyä.

Ei mennyt kauaa kun kaksikko istui lämpimimpään ja kuivimpaan nurkkaan joka räkälästä löytyi. Raleigh katseli ympärilleen hymy hyytyneenä.
"...kaipa tämä välttää.." Tuo mutisi lähes ääneti. Paikan kunto harmitti kovasti, täällä olisi ollut mahdollisuuksia enempäänkin, mutta mikäli elämäänsä kyllästynyt nainen oli paikan omistaja, ei Raleigh hämmästellyt yhtään murjun kuntoa. Kaipa täältäkin nukkumapaikat saataisiin... Irvistys. Metsäkin olisi varmaan melkein parempi. Haisi kamalalta.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 31 Elo 2010, 19:22

Baldramallach

Harmaa ja sumuinen aamu oli muuttunut harvinaisen kirkkaaksi päiväksi, päivä taas muuttui auringonlaskuksi, auringonlasku muuttui hämäräksi. Koko päivä oli mennyt kahdelta mieheltä ja hevoselta tarpoa edellisestä kylästä toiseen. Mitäs siinä, matkustaminen oli mukavaa epämukavien kenkienkin kanssa, eihän edes satanut, niin kuin eilen. Vaikka ei satanut, siitä huolimatta lohikäärmemies piti viittaansa tiukasti ympärilleen kierrettynä, huppu silmien edessä suojana. Raleighkaan ei muuten marissut matkalla, vaikka lohikäärme sitä vähän pelkäsikin. Tuo normaalisti puhelias ihmismies ei kyllä itse asiassa päästänyt inahdustakaan koko matkan aikana. Kyllähän tuo alkoi vähän muistuttaa elävää kuollutta kasvoiltaan ja liikkeiltään Olikohan Raleigh väsynyt?

Kylä oli pieni, paljon pienempi kuin missä he aamulla olivat. Ihmisiä löytyi kaduilta jokunen, mutta illan edetessä nuokin luultavasti katoaisivat taloihinsa. Kylän vieressä virtasi joki, jonka laineilla keinui pari venettä. Näyttipä joku olevan laiturilla kalassakin. Kylä tuntui vanhalta ja ränsistyneeltä, nämä ihmiset täällä eivät taitaneet arvostaa rakennusten ulkonäköä. Tai ehkä he arvostivatkin, mutta eivät olleet tarpeeksi rikkaita tekemään asialle mitään. Tai ehkä se vain oli turhuutta. Raleigh ilmoitti nälästään ja ehdotti ruokailua. Baldramallach mietiskeli nälkäänsä, hänhän söi eilen paljon, eikä voinut sanoa vatsansa mitenkään huutavan ruokaa nyt Mutta ihminen sanoi maksavansa aterian, joten eihän hän nyt sitä voinut väliin jättää. Eihän hänellä ollut rahaa maksaa omia aterioitaan, joten ilmaiset pitäisi aina ottaa. Ei kyllä ollut hänen seuralaisensakkaan yhtään sen rikkaampi, mutta omapa oli ongelmansa, keksikööt jotain. Vastausta odottamatta, ikään kuin automaattisesti ymmärtäen toisen hiljaisuuden hyväksymisen merkkiä, Raleigh jo lähti etsimään kapakkaa kylän poikki, vaikka ei sitä välttämättä etsimiseksi voinut sanoa kun toinen näytti tuntevan alueen. Baldramallach seurasi suutariystäväänsä, tuntien kaduilla seisoskelevien ihmisten katseen niskassaan. Tuntui, kuin kaikki olisivat lopettaneet tekemisensä ja kiinnittäneet huomion heihin. Pienessä kylässä muukalaiset olivat harvinaisia ja outoja, mielenkiintoisia tapauksia, joten ymmärrettäväähän se oli. Olihan tuo pari varsin omituinen näky muutenkin. Raleighia tämä ei näyttänyt haittaavan, mies tuntui muutenkin olevan hyvällä tuulella. Kapakan kärsineen, hieman lahonneelta näyttävä puuoven ruosteiset saranat päästivät kauhean äänen avautuessaan.

Kapakka ei näyttänyt yhtään sen paremmalta, kuin miltä sen olisi voinut uskoa ulkoa päin näyttäneen. Inhottavan tunkkainenkin paikka, haju kävi inhottavasti Baldramallachin sieraimiin. Näytti siltä, että hevoset eivät olleet ainoita eläimiä, jotka sietivät elää tunkkaisessa, pahanhajuisessa ilmassa, jos ihmiset tällaisessa paikassa viettivät aikaansa. Jos pyylevää, ryppyistä ja roikkuvanahkaista otusta tiskin takana voisi edes kutsua ihmiseksi. Lohikäärme nyrpisti nenäänsä ja antoi Raleighin hoitaa puhumiset tämä Luultavasti naispuolisen henkilön kanssa, seuraten sitten ystäväänsä tuon valitsemaan pöytään. Ruokalistaan lohikäärme ei edes kiinnittänyt huomiota, samaahan hän halusi, kuin viime kerrallakin.
"Paljon lihaa puoliraakana, ei maussteita" Baldramallach suhisi seuralaiselleen, joka tuntui muuttuneen siitä iloisesta ja aurinkoisesta paljon myrtyneemmäksi todella lyhyessä ajassa. Voisiko miestä syyttää, tämä paikka haisi. Kirjaimellisesti. Kapakkahan ihan näytti hajoavan käsiin, ei olisi ihmetyttänyt, jos hänen kokoinen mies rysähtäisi turhan lahon lattialankun läpi jossain vaiheessa. Sellainenkin täältä jostain varmasti löytyisi. Lohikäärmeen huppu pysyi silmien edessä tuon katsellessa edessä istuvaa miestä pistävällä katseellaan. Toivottavasti täältäkin pian pois päästäisiin
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 31 Elo 2010, 23:22

Raleigh Mallory

Raleigh nyökkäsi Baldramallachin jälleen hieman eksoottiselle ruokatoiveelle, muttei sanonut siihen mitään. Lopulta talon emäntä käveli kaksikon luokse kysyen, mitä kaksikko haluaisi syödä tänään. Raleigh antoi tilaukset pieni hymy kasvoillaan ja nainen poistui läskit vaatteidenkin alla hyllyen. Hetken aikaa kengäntekijä miekkonen tunsi äärimmäisen suurta inhotusta katsoessaan tuota huomattavasti sammakkoa muistuttavaa naishenkilöä. Raleigh irvisti vaimeasti itsekseen ja keskittyi tutkailemaan pöydässä olevaa palojälkeä. Se oli melko tuore ja haisi... kummalliselta. Mies kallisti päätään ja hörppäsi oluestaan vilkaisten Baldramallachiin ja hymyili tuolle.
"Sir, älkää antako oluenne väljähtää, tai se maistuu vielä pahemmalta." Hän sanoi. Ammattilaisten syvällä rintaäänellä hän tiesi mistä puhui. Tämä oli kyllä yhtä omituisimman makuisista oluista mitä hän oli maistellut pitkän uransa aikana. Mies hörppi oluensa suhteellisen nopeasti ja tilasi uudet oluet ruokaa odotellessa.
"Vähän erilainen kylä kuin edellinen, mh... Olen minä täällä kerran aikaisemmin käynyt mutta... paljoa muistikuvia ei kyllä ole. Muista kun tästä paikasta. Ja täältäkin vain tämä..." Raleigh leyhytteli ilmaa nenänsä alla. Siellä haisi pahalta. No, tämäkin haju katoaisi kummasti kunhan tarpeeksi alkoholia olisi kulautettu alas kurkusta ja kenties jotain melkein syötävää ruokaa saatu nenän alle. Ei mennyt turhan kauaa kun nainen palasi heidän luokseen kolauttaen useamman lautasen pöytään kuin Raleigh oli toivonut. Kulmat kohosivat lievästi tuon tutkaillessa omaa annostaan. Kala ei näyttänyt olevan ihan tuoreimmasta päästä ja liha ei ollut ihan täysin puoliraakaakaan, ollen lähempänä raakaa. Raleigh huokasi syvään ja etsi kalastaan terveimmät kohdat, jotka näytti naamaansa. Edelleen jäi nälkä, mutta silleppä ei mitään voinut. Ei hänellä ollut varaa kustantaa enempää ruokia tälle iltaa. Sitä paitsi, ihminen pärjää pidempään syömättä kuin juomatta. Toinen tuoppi kulautettiin moisen oivalluksen hyväksi alas kurkusta.

Jälleen Raleigh sai todistaa Baldramallachin mielenkiintoisia ruokailutapoja. Tuo katsoi miten vielä lievästi verinen liha katosi kiivaaseen tahtiin seuralaisen kitaan. Mies värähti vaimeasti ja käänsi katseensa pois ja tuo tilasi kolmannen oluen. Nainen tiskin takana alkoi näyttää jo vähän tyytyväisemmältä kun Raleigh hommasi enemmän ja enemmän velkaa.
"Joisitte Tekin. On epäkohteliasta olla juomatta jos tarjotaan." Raleigh sanoi hymyillen Baldramallachille ja hörppäsi kolpakostaan. Nyt ei tarvinnut enää pitää niin sikamaista tahtia juomisen kanssa yllä kun kolmas tuoppi oli alussa. Viiksiin jäi vaahtoa, jonka Raleigh pyyhkäisi nopeasti takkinsa hihaan ja katsahti sitten ympärilleen.
"...oikeastaan ihan mukavaa olla välillä vähän rauhallisemmassa paikassa. Eipähän tarvitse pelätä koko ajan henkensä puolesta. Se ei tiedätkös ole kauhean mukavaa, ainaisessa pelossa eläminen. Voin vain kuvitella minkälaista se siellä sotatantereella nyt on.." Tuo oli saanut osan energiastaan takaisin, oluen voimalla. Raleigh tuijotti hetken aikaa kolpakkonsa sisältöä jotenkin... vaisun, ehkä vähän mietteliäänkin oloisena. Hetken aikaa tuo vaikutti siltä, että kaikki maailman murheet olisivat kaatuneet hänen päälleen, mutta kasvojen jälleen noustessa ne valtasi tuttu, lievästi humaltunut hymy. Olihan se aika todellisuutta, että kun on vuosikymmeniä ryypännyt, ei se alkoholi heti elimistöstä lähtenyt, eli krapulaakin sai odotella pitkiä aikoja. Ei sitäkään ollut tullut koettua pitkiin aikoihin.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 01 Syys 2010, 15:20

Baldramallach

Lohikäärmeen silmät katselivat Raleighia tarkasti tuon kertoessa heidän tilauksensa kapakan emännälle. Hyvä, toinen muisti kaiken, eikä näyttänyt epäilevän mitään sen kummempia. Hän alkoi kyllä jo kaivata kunnollista ateriaa ja mieluusti levittelisi siipiäänkin jossain vaiheessa Hän ei ollut tottunut pysymään ihmismuodossaan kovin pitkiä aikoja. Tämä huono puoli tietenkin oli matkaseurassa, ne seuraisivat sinua joka paikkaan, ei omaa rauhaa, ei mitään. Voi kunpa hän pääsisi pian viettämään vähän omaa aikaansa jossain Baldramallach oli aivan uppoutuneena omiin ajatuksiinsa, päätään käteensä nojaten.

Baldramallach havahtui ajatuksistaan Raleighin taas kerran avatessaan suunsa. Toinen näytti ehdottavan hänen juovan mitä lie litkua tuopista löytyi. Ihminen oli juonut sitä edellisenäkin päivänä, joten kai tuo siitä sitten piti. Ainakin toinen ryypiskeli sitä nopeaan tahtiin. Olikohan se edes hyvää? Lohikäärme haisteli kultaista nestettä ja nyrpisti nenäänsä, päänsä äkkiä vetäen kauemmas. Se haisi pahalta ja tuskin maku oli yhtään sen parempi. Baldramallach ei ollut varma, tahtoiko edes ottaa selvää siitä asiasta, mutta ihmismies oli jo tilaamassa uusia. Ihmiset, lohikäärme tuhahti mielessään. Aina hoppuilemassa, aina äänessä. Onneksi ruoka kuitenkin tuli pian naaman eteen, sellainen hiljentää ihmisenkin. Lautasia kolautettiin pöytään monta kappaletta, täynnä ihanaa lihaa. Lihan haju oli erilaista, kuin edellisessä ruokapaikassa. Tämähän haisi enemmän siltä, miltä lihan kuuluikin. Näyttikin paremmalta ja punaisemmalta, niin herkulliselta. Baldramallach nuolaisi huuliaan ja kahmaisi lihanpalan kouraansa, repäisten siitä ison kimpaleen lihaa suuhunsa. Silmät suurenivat, tämähän oli ihan syötävääkin. Liha oli hieman sitkeää ja antoi hampaille pureskeltavaa. Lihasta löytyi joitain kovempia sattumia, jotka rouskuivat mukavasti hampaidenväleissä. Makua löytyi enemmän. Ei tämä ihan oikeaa ollut, mutta hyvin lähellä, tämän paikan ihmiskokit saivat kyllä kunniamaininnan. Tai ehkä kokki ei ihminen ollutkaan, paikan rupikonnanaamainen emäntä muistutti ehkä enemmän peikkoa ulkonäöltään. Peikot olivat kyllä haisevia ja ällöttäviä, mutta ehkä he ymmärsivät ruoan päälle, mistäpä hän sen tiesi. Eihän hän peikkojen kanssa ollut ruokaillut.

Ruoka katosi hurjaa vauhtia lautasilta lohikäärmeen kitaan, taaskin vain puhtaaksi kalutut luut jälkeensä jättäen. Ateriahan oli herkullinen. Raleigh ei ollut syönyt omaa annostaan loppuun, kai tuolla sitten ei ollut nälkä. Ikävä oli nakata hyvää kalaa hukkaan, joten Baldramallach vetäisi lautasen toisen naaman edestä lähemmäs itseään. Kala oli nopeasti nakattu miehen suuhun, se oli hyvää. Hän ei yleensä syönyt kalaa paljon, olihan kalastaminen hieman oudompi tapa metsästää hänelle, mutta kyllä sekin ihan syötävää oli. Mitä nyt vain ovat yleensä niin pieniä. Vatsa oli lohikäärmeellä pian täynnä, mukavan kylläisen olon taas vallatessa tuon mielen. Ehkäpä matkakumppani ei kuitenkaan niin huono idea ollut, jos tällaista saa syödä ilmaiseksi. Ison miehen kurkusta kuului hiljaista ja matalaa, tyytyväistä murinaa.

Raleigh vain jatkoi juomien tilaamista, eikä Baldramallach ollut juonut ensimmäistäkään. Taas toinen yllytti häntä juomaan, ja tympääntyneen tuhahduksen saattelemana lohikäärme tarrautui kolpakkoon juoden litkun alas yhdellä kulauksella. Kolpakko pamautettiin pöytään, eikä miehen ilme ollut muuttunut lainkaan. Kuinka pahaa juoma olikaan, miten tuo ihminen pystyi kittaamaan tätä litratolkulla hymyissä suin? Baldramallach työnsi omat tuoppinsa mieluusti Raleighin eteen.
"Pahaa," tuo murahti karheasti ja varsin monotonisesti. Lohikäärme paransi asentoaan heti, kun kuuli toisen avaavan suunsa. Toivottavasti tästä ei tulisi pitkä tarina. Nauttivatko kaikki ihmiset omasta äänestään vai miksi ne olivat aina äänessä, vaikka niille ei vastaisikaan? Ehkäpä sen vielä jokin päivä ymmärtää. Puhuisivat edes jostakin mielenkiintoisesta, ihmisillä näytti aina olevan mielessä tuo niiden tyhmä sota. Mitä humpuukia.
"Mitä ssitä turhaa ssotaa miettimään" hän suhahti terävästi hampaidensa välistä, välinpitämättömänä seiniä katsellen.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 01 Syys 2010, 16:01

Raleigh Mallory

Raleigh katsoi kummastuneena kun raaka kalakin katosi Baldramallachin suuhun. Mies tuijotti toista vähän typertyneen oloisena. Miten kukaan pystyi syömään niin paljon, niin huonosti kypsennettyä ruokaa... Hän olisi oksentanut jo useampaan otteeseen, saanut ruokamyrkytyksen ja maannut pari päivää vihertävä sävy kasvoillaan jossakin, missä tahansa mille saattoi majesteettisen kroppansa asettaa. Mutta tämä mies nakkeli lihat ja kalat suuhunsa suuremmin mukisematta. Lihasta tirskunut veri valui vielä Baldramallachin suupielellä, luoden miehestä suhteellisen barbaarisen kuvan. Raleigh katsoi toista kulmat lievästi kohonneina, muttei kuitenkaan alkanut moittimaan seuralaisensa pöytätapoja, vaikuttihan mies hyvin tyytyväiseltä vatsansa täyteen saatuaan. Sen sijaan iloisesti yllättynyt ilme valtasi Raleighin kasvot, eikä tuo kuunnellut syytä sille, miksei toinen halunnut juoda tätä mahtavaa nektaria, jota myös olueksi sanottiin. Hullu mies. Söi kuin villipeto, mutta olut ei kelvannut. Ei hän alkanut tätä kyseenalaistamaan, jäipähän enemmän hänelle, keinolla millä hyvänsä.
"No mikäli et tahdo niitä, niin kyllä minä ne juon pois.." Kengäntekijä hykerteli ja kappas vain, tuopit olivat nopeammin tyhjiä kuin Baldramallachin lautaset. Janoinen, janoinen mies.

Sotaa turha miettiä, mh...? Raleigh käänsi katseensa vielä puolillaan olevan viimeisen tuopin sisältöön sitä edestakaisin pyöritellen. Tottahan se oli. Hän ei halunnut sotkeentua moiseen turhanpäiväiseen teurastamiseen millään tapaa, ei ihmisten, eikä haltioiden, eikä taruolentojen puolesta tai vastaan. Ei Raleighista yksinkertaisesti ollut sellaiseen. Ei hän halunnut kenellekään mitään pahaa ja vielä vähemmän hän halusi katsoa vierestä kun toisiin sattui. Ei sellainen ollut tervettä, eikä sellainen ollut yhtään kivaa. Koko sota oli Raleighin mielestä erittäin pitkälle turhaa, typerää ja piti koko valtakuntaa pysähtyneenä. Katse kohosi hetken kuluttua uudelleen Baldramallachiin.
"Ettekö Tekään ole kovin innostunut asiasta?" Hän kysyi päätään pienesti kallistaen. Seuralaisen ruumiinrakenne olisi kyllä ollut ihan omiaan sotilaalle ja voimaakin tuolla vaikutti olevan sen verran, ettei olisi ollut mikään ongelma pysytellä hengissä sotatantereella. Toisaalta, ei Raleigh valittanut, ei hän minkään sotahullun kanssa olisikaan halunnut olla tekemisissä kovin pitkiä aikoja.
"...olipas hölmö kysymys. No, se on vain asia joka sattuu näinä päivinä olemaan hyvinkin monen kielellä." Raleigh huokasi taaksepäin tuolissaan nojaten ja risti jalkansa.
"Ei sillä, että se minulle itselleni olisi jotenkin mieleinen aihe." Hän mutisi ja hörppäsi kolpakostaan. Olut nousi hitaasti, mutta varmasti päähän. Kyllä tässä vielä useamman tuopin voisi hörppiä... Hikka iski. Raleigh kurtisti kulmiaan hikatessaan ja pudisteli päätään.
"On se tämäkin.." Tuo naurahti hiljaa ja tyhjensi sitten tuopin loput huiviinsa, hikan loppuessa. Tyytyväinen hymy kohosi kasvoille ja Raleigh katseli ympärilleen kapakassa. Mitenkähän sitä maksettaisiin tämä kaikki... Sitä kerkeäisi miettimään myöhemmin.
"Neiti, toisitteko vielä kaksi tuoppia oluttanne?" Raleigh liversi tiskin suuntaan. Kohta sammakonnaama oli kantanut kaksi piripintaan täynnä olevaa tuoppia pöytään murahtaen jotakin epäselvää, johon Raleigh ei keskittynyt kiinnittämään mitään huomiota vaan alkoi hörpiskellä uusista kolpakoistaan.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 01 Syys 2010, 18:01

Baldramallach

Baldramallach nyrpisti nenäänsä ällöttyneenä Raleighin kitatessa kaiken sen oksettavan oluen kurkustaan alas. Miten toinen pystyikään, siinähän oli vaikka kuinka monta täyttä tuoppia. Oksettavaa, mutta onneksi hän osasi jo sulkea ihmisen pois mielestään. Lohikäärmeen kieli kävi nuolaisemassa tuon suupielestä valuvan verinoron. Tämähän se oli parempaa maultaan, kuin tuo ihmisten roskajuoma. Mies venytteli käsiään tuolilla istuen lyhyen haukotuksen säestämänä, täysi vatsa sai hänet aina tahtomaan pientä ruokalepoa, etenkin kun ateria oli varsin suuri kooltaan. Ruokalepo kyllä olisi poikaa nyt, mutta eihän sitä tässäkään voinut lattialle käpertyä, sehän olisi vain ollut omituista. Baldramallach haki parempaa asentoa tuolissaan, tyytyen lopulta löhöämiseen. Hetken aikaa hän käytti silmiään kiinni, nautiskellen hetkestä ja lyhyestä hiljaisuudesta Olisi vielä vähän lämpimämpää niin hänhän voisi jopa nukahtaa tähän. Tuskinpa ihminen edes huomaisi pieniä torkkuja, huppu peitti sopivasti silmät ja eihän hän yleensäkään äänessä ollut, joten sekään ei paljastaisi.

Lohikäärme raotti toista kapeaa silmäänsä hitaasti, tutkaillen typerän kysymyksen kysynyttä miestä lievästi huvittuneena. Tuo vain kysyi kaiken, mitä päähän sattui putkahtamaan, eikö. Luulisi, että toisen mielipide ihmisten sotaan tuli ilmi jo viime kerralla, mutta ei. Ihminen taisi puhua vain puhumisen vuoksi. Lievästi huvittavaa, itse asiassa. Baldramallach nojasi hieman lähemmäs katselemaan Raleighia toisen ymmärtäessä tyhmän kysymyksensä. Ihmisillä tosiaan ei ollut mikään muu mielessä. Jos hänellä olisi tylsää, niin ehkä hän jopa voisi värväytyä sotaan taistelemaan, miksipäs ei. Hän ei helpolla saataisi hengiltä ja olisipa jotain tekemistä. Mutta hän ei nauttinut turhasta tappamisesta huvikseen, ruoaksi vain. Vaikka ainahan ne tapetut ihmiset voisi syödäkin Hm, liian paljon vaivaa, kun sitä voisi muutakin tehdä. Raleighia ei myöskään näyttänyt sota kauheasti kiinnostavan, mutta silti tuo sen aiheen itse toi esille. Ihmiset.

Ja mies tilasi lisää juotavaa, mahtavaa. Eikö toinen saanut ikinä tarpeeksensa? Baldramallachin mielestä toinen olisi mieluummin voinut tilata jotain pieniä kaloja, sopivia suupaloja täydelle vatsalle ja hyviä vieläpä. Kunhan kalat olisi jätetty perkaamattomiksi, parhaat palathan ne sieltä sisältä löytyivät. Ihmiset aina nakkasivat hyvät kohdat hukkaan, mitä haaskausta, lohikäärme tuhahti. Baldramallach katseli Raleighin hörppimistä käteensä nojaten.
"Ja miten, Raleigh Mallory, ajattelit makssaa kaiken tämän?" hän kysyi ässän terävästi suhahtaen, jopa toisen nimen muistaen, muistuttaen toista tuon huonosta rahatilanteesta. Ihminen tarjosi hänelle ruoat ja juomat, joten tuon oli parempi myös hoitaa maksut, ettei hän itse joutuisi ongelmiin täällä. Hän ei tahtoisi sekaantua ihmisten rahatilanteisiin.
"Ja miten on yöpymissen laita," mies jatkoi ottaessaan uudestaan mukavan löhöasentonsa. Lohikäärme mieluusti ottaisi huoneen jostain jo nyt, vaikka ei välttämättä vielä nukkumaan alkaisi, iltahan oli vielä nuori. Hän vain tahtoisi lepäillä hieman ja sulatella mahassaan olevia ruokia. Ja viettää vähän aikaa yksinään, tietenkin. Ottaisi myöskin mieluusti nämä epämukavat, liian pienet nahkasaappaat pois jaloistansa. Pienen lepotauon jälkeen hän voisi jatkaa illanviettoa, vaikka ei se tainnut muuta olla, kuin Raleighin juomista. Hän saisi vain katsoa vierestä toisen inhottavia touhuja. Ehkäpä hän saisi ihmisen ostamaan hänelle jotain herkullista
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 01 Syys 2010, 20:24

Raleigh Mallory

Raleigh katsahti Baldramallachiin tuon nojautuessa eteenpäin. Katsopas kummaa, toinen ajatteli miten hän aikoi nämä ruuat ja juomat maksaa. Kuinka kiintoisaa... Ei olleet aikaisemmin matkakumppanit, saatika ilmaisella ruualla ja siivellä matkustaneet ihmiset mitään maksutavoista kyselleet. Raleigh oli suorastaan lievästi yllättynyt, että toinen edes kysyi, vaikkei välttämättä välittänytkään Raleighin hengestä minkään vertaa. Sekään ei yllättäisi häntä ollenkaan, eihän hän ollut mitään rakkautta tässä kalastelemassakaan. Lähinnä vain seuraa, joka ei tappaisi häntä heti kun silmä välttää ja tämähän oli oikein oivallinen tilanne siihen. Vaikka Baldramallach olikin hiljainen ja kovin pelottavan näköinen, ei Raleigh ihan heti arvellut toisen käyvän häneen käsiksi, etenkään kun ystävällinen harmaahiuksinen mies oli tarjonnut miekkoselle ruokaa, yösijan ja vielä lisää ruokaa. Kenties seuraavan yösijankin. Raleigh räpäytti silmiään ja naurahti sitten vaimeasti päätään pudistaen. Toinen muisti hänen nimensäkin vielä, kaikki sitä eivät muistaneet...
"Tähän asti palveluni ovat kelvanneet. Teen armollisille ihmisille tai-... tietyissä olosuhteissa vähemmän ihmisille..." Raleigh nyökkäsi pienesti tiskin takana seisovan haahkan suuntaan. "..kenkiä parhaista materiaaleista mitä olosuhteet suovat, vieläpä pelkällä juoma-, ruoka- ja yöpaikalla. Mikäli palveluni eivät kelpaa, suksin nopeasti uusiin maisemiin." Näiden sanojen myötä selvisi sekin asia, minkä takia Raleigh niin palavasti halusi Baldramallachin seuraa sekä matkoille, että kaupunkeihin. Hän oli velkaa hyvin, hyvin monelle ihmiselle ja monet vieläpä halusivat hänen suurien velkojen takia hengiltä. Melkoiseen kuseen oli mies kerennyt itsensä saamaan, aina kun tosiaan ei kerennyt maksamaan velkoja samaa tahtia takaisin kun otettiin jo uutta.

"Kyllä me jostakin yöpaikan löydämme, eiköhän tästäkin kyläpahasesta jokin majatalo tai lato tai oikeastaan mikä tahansa löydy." Raleigh vastasi kättään heilauttaen. Hivenen naivistinen maailmankuvahan tuolla saattoi olla, mutta ei mies tyhmä ollut. Hän kyllä tiesi sanojensa kuulostavan hölmön ihmisen sanoilta, mutta hän oli jo tulomatkalla ehtinyt näkemään eräänkin vähemmän vuotavakattoisen ladon ja erään vähän hylätymmän oloisen pienen mökin, joka oli ainakin viimeksi (muistikuvien mukaan) ollut ihan hyvä yöpaikka. Siitäkin oli tosin jo vuosia, mutta ainahan sen paikan voisihan sen siitä huolimatta käydä tarkistamassa. Jos voisi yöpyä ilmaiseksi, niin aina vain parempi. Raleigh hörppi oluttaan nyt vähän rauhallisempaa tahtia, sen mausta nautiskellen silmät raollaan.
"...minulla ei vain nyt satu olemaan tarpeeksi materiaaleja kenkien tekoon, joten luultavasti joudun käymään metsällä jossakin vaiheessa... Mutta eihän tässä vielä kiire ole. Kasvattakaamme siis laskua vielä jonkin verran, ennen kuin intoudun katoamaan metsän uumeniin." Raleigh hymyili Baldramallachille niin että keltaiset hampaat näkyivät.
"Voi, taas minä olen hirveän epäkohtelias... Haluaisitteko, että tilaan Teille jotakin, sir?" Mies kysyi lämpimästi hymyillen. Ei häntä isot laskut pelottaneet, kenkäpareja nimittäin varmasti tekisi mielellään.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 01 Syys 2010, 23:08

Baldramallach

Ei ollut mikään ihme, että tämä mies oli korviaan myöten veloissa. Ahneet ihmiset eivät voineet odottaa maksua hetkeäkään, ja olivat heti toistensa kurkkuja raatelemassa auki. Raleigh ei kyllä tuntunut osaavan käyttää rahaa ollenkaan, sekään ei ollut ihme. Sehän tähän tilanteeseen oli toisen saanutkin. Kysymys näytti hieman hämmentävän miestä, ei kai tuo olettanut hänen muistavan, tai jotain. Kyllä hän muisti, lohikäärme ei tahtonut itse ongelmiin maksamattomien laskujen takia. Hän joutui seuraamaan ja vahtimaan tätä ihmistä, joten tuon oli parempikin maksaa hänen ruokansa. Raleigh vakuutteli pystyvänsä maksamaan tekeleillänsä, kengillä. Niillä samaisilla kidutusvälineillä, jotka Baldramallachin oli pakko vetäistä jalkaansa joka päivä ihmismuodossaan ihmisten takia. Niihin pieniin, hiertäviin, nahkaisiin sillipurkkeihin. Onneksi hänen jaloissansa oli paksu iho, muutenhan ne olisivat rakkuloita täynnä. Hän ei vain voinut ymmärtää, miksi ihmiset tahtoivat ottaa niitä kaikkea tällaista ruoka- ja juomamäärää vastaan. Kyllä hän mieluummin ne ruoat pistäisi parempiin suihin itse, kuin myisi kenkiä vastaan

Raleigh jopa sanoi, ettei emäntä ollutkaan ihminen. Tämä hämmästytti Baldramallachia, kyllähän hänestäkin niin tuntui, mutta Mutta miten toinen pystyi olemaan niin varma? Hänen pitäisi olla varovainen nyt, tämä hölmönoloinen mies olikin fiksumpi, kuin päältäpäin luulisi. Lohikäärme ei tahtonut jäädä kiinni.

Raleigh vakuutti myös heidän löytävän nukkumapaikan jostain. Ainahan se ei todellakaan ollut niin helppoa, mitä ihminen ei varmaan kokemattomana matkaajana ymmärtänyt. Baldramallach voisi aina nukkua jossain metsässä tai luolassa, jos oli pakko, mutta pakko myöntää, ihmisten rakennelmat olivat yleensä paljon lämpimämpiä ja kuivempia. Ja sellaisestahan tämä käärme piti, joten mieluiten hän yöpyisi sisätiloissa. Tietenkin Raleigh meni kertomaan vasta nyt, ettei tuolla edes ollut materiaaleja tehdä niitä kirottuja jalkaläpysköitä laskunmaksamiseen. Hienoa, aivan hienoa, mahtavaa suorastaan. Lohikäärme katseli miestä hieman epäuskovana, noinko hyvin toinen luotti omiin metsästystaitoihinsa. Ihminenhän tuo vain oli, eikä tuntunut mitenkään erikoisen vahvalta, nopealta tai omannut vakaita käsiä jousta varten Hyvinhän siinä voisi käydä niin, että toinen tulisi tyhjin käsin takaisin, eikä voinut maksaa laskujaan. Sehän tästä vielä puuttuikin Raleighilla oli vielä pokkaa ehdottaa, että tuo tilaisi vielä jotain. Tämä alkoi käydä huvittavaksi. Ihminenhän vain kerjäsi hankaluuksia asenteellaan, miten lohikäärme voisi olla tilaamatta jotain?

"Ruokaa. Kalaa. Paljon, pieniä," Baldramallach pyysi käheästi, mikään yllätyshän se ei ollut, että toinen oli taas ruoan perässä. Hän tahtoi nyt syödä kalaa, kun täältä hyviä kaloja nyt kerta saisi. Kalansisälmykset eivät kyllä tainneet olla mikään ihmisten herkku, joten niitä hän ei voisi tilata vaikuttamatta turhan omituiselta. Harmi, ne olisivat olleet nannaa. Mutta eiköhän puoliraaka kalakin aja asian. Ehkä hän sai toivoa, että kalat unohdettaisiin perkata
"Tahtoissin myöss levätä hetken aikaa, olen ssyönyt paljon" käärme suhisi hiljaisuuden jälkeen silmät seuralaiseensa katsahtaen. Toivottavasti toinen onnistuisi etsimään heille jonkin levähdyspaikan, mieluusti mahdollisimman pian. Lievä väsy alkoi jo tuntua toisen kehossa. Ruoka kaipasi rauhallista sulattelua
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 02 Syys 2010, 23:11

Raleigh Mallory

Raleigh nyökkäsi Baldramallachin ruokatoiveelle ja tilasi vadillisen pikkukaloja hörpiskellen oluttaan. Päässä alkoi pyöriä kaikkia villejä ideoita, mitä materiaaleja hän voisi hankkia töitään varten. Metsä vilisi eläimiä, etenkin yöaikaan, mutta hän olisi pahasti pulassa mikäli suuremmat villipedot äkkäisivät hänet pimeässä metsässä. Melkein pitäisi lähteä matkaan hevosen kanssa, mutta sekös se vasta sekoaisikin pilkkopimeässä metsässä, ja olihan sekin väsynyt koko päivän kulkemisen jälkeen. Pitäisi siis tyytyä omaan seuraansa ja vuosien aikana kertyneisiin metsästystapoihin, jotka oli havainnut hyviksi. Niistä ei toistaiseksi paljoa muistikuvia ollut, mutta eiköhän ne taas siinä tietyssä pisteessä tulisi takaisin mieleen takaumantyyppisinä, humalassa opittuina asioina. Ei hän muulloin osannut edes kulkea metsässä ääntä päästämättä, mutta kännissä sitä oli tullut opittua niin ihmeellisiä asioita, että ne muistettiin vain humalatilassa. Mielenkiintoinen ihmismieli.

Kalavati laskettiin pöydälle, taas puoliraakoja ja Raleigh oli melko varma, ettei niistä oltu otettu niitä olennaisimpia osia pois.. Ajatuskin sai jotain nousemaan kurkunperälle ja Raleigh joutui kääntämään katseensa pois epämääräisen hajuisesta kalavadista, vaikka rupikonnanaamaista naista hymyntapainen irvistys kasvoillaan kiittikin.
"Oletteko aivan varma että haluatt-..." Tyytyväisen kuuloinen mussutus keskeytti Raleighin sanat. Tuon kurkun perällä kävi vähän lisää jotain epämääräistä puoliraa'an kalan ja oluen sekoitusta mikä sai miehen irvistämään inhoavasti.
"Tuota... taidan käydä nurkan takana, mikäli se ei haittaa..." Raleigh mutisi ja nousi ylös tehden nopean poistumisen kapakasta etsien lähimmän paikan, jota 1900-luvulla kutsuttaisiin vessaksi. Sinne tehtiin nopea suoliston tyhjennys kummastakin suunnasta. Raleigh tuijotteli hetken aikaa joelle hivenen murheellisen oloisena. Siinä se vesi vain virtasi. Hetken aikaa miehen mielessä kävi hypätä yhteen veneistä ja katsoa, kuinka kauas virta hänet veisi... Lopulta joihinkin isompiin vesiin... Ehkä merelle saakka... Raleigh ei ollut koskaan nähnyt merta, mutta toivoi että jonain päivänä sekin olisi mahdollista. Unelmistaan havahtuessaan Raleigh nosti housunsa takaisin ylös ja suuntasi sitten takaisin sisälle. Puolisen tuntia silläkin reissulla mies ehti viettää ennen kuin viimein oli tajunnut palata takaisin.

"Anteeksi keskeytys." Raleigh sanoi istuessaan takaisin Baldramallachin seuraan ja katsoi tuohon.
"Niin, voisin tosiaan näyttää yösijan ennen kuin suuntaan minnekään metsään." Hän sanoi lievän vinosti hymyillen ja hikkasi vaimeasti. Hetken aikaa tuo mietti, uskaltaisiko jättää hevostaan seuralaisensa kanssa yhtään mihinkään... Toinen oli raastanut lihoja niin onnellisen oloisena, että se sai Raleighin epäilemään miehen luotettavuutta eläinten kanssa.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 03 Syys 2010, 18:39

Baldramallach

Baldramallach nuoleskeli jo tyytyväisenä huuliaan Raleighin tilatessa pyydetyn kala-annoksen. Ehkä tuhlari olikin hyvää seuraa, moni ihminen olisi varmasti jo lopettanut ruoan tilaamisen laskun pelossa, mutta ei tämä mies. Ehkä toinen vain ymmärsi hyvän ruoan päälle tai jotain ja halusi siksi ruokkia lohikäärmeen hyvin. Olihan tämän otuksen ihmismuoto suuri ja kaipasi paljon ruokaa täyttyäkseen. Kyllähän hän nyt oli jo täynnä, mutta pikku suupalat eivät ikinä olleet pahaksi

Baldramallachin nenä haistoikin pian ihanan hajun, mikä leijaili ilmassa. Pyylevä hapannaamaemäntä toi vatia täynnä kaloja tullessaan ja laski lautasen pöydälle, lohikäärmeen silmät seuraten astiaa silmä tarkkana. Vadin ei tarvinnut kuin koskettaa pöytää ja hän oli jo kalojen kimpussa, tunkemassa niitä suuhunsa hurjaa vauhtia. Näytti melkein siltä, kuin tuo olisi vain niellyt ne, mutta ei, kyllä hän siinä välissä ehti purrakin ne palasiksi. Raleigh näytti voivan pahoin ja nousi ylös, poistuen pikaisesti paikalta. Baldramallach vain tuhahti ja jatkoi kalojen hotkimista ja mausta nauttimista. Ruokaa ei taas ollut pilattu turhalla kuumentamisella, eikä kaikkia hyviä kohtiakaan ollut otettu pois. Kyllähän niitä olisi voinut ja saanutkin olla lisää, mutta hyvä se tämäkin. Lautanen oli hetkessä tyhjä, lohikäärmeen nuoleskellessa tyytyväisenä sormiaan. Nyt kyllä voisi olla sen torkun aika

Raleigh ei ollut vieläkään tullut. Baldramallach vilkuili ovelle ja naputteli pöytää, ihmetellen, mihin ihmeeseen ihminen oikein oli mennyt. Toivottavasti etsimään sitä nukkumapaikkaa. Lohikäärme otti mukavan asennon tuolissaan, ja tutkaili ympäristöään. Silmä ei kyllä oikein levännyt tässä paikassa, joten tutkiminenkaan ei ollut oikein mieluista puuhaa. Kapakan ovi narahti ikävästi auki, mutta Raleigh ei ollut tämän äänen takana. Kaksi pitkän matkan tehneen näköistä miestä miekkoineen käveli tiskin takana röhnöttävän emännän luokse kysymään kysymyksiä. Baldramallachia ei nyt oikein kiinnostanut nämä miekkoset, hän nautiskeli vain kylläisyydentunteesta ja sulki silmänsä hetkeksi, levähtäen. Kyllähän siinä odotellessaan ystäväänsä tulemaan takaisin hän kuuli pari asiaa, mutta tärkein taisi olla, että miehet kysyivät mahdollisista taruolentohavainnoista. Täällä niitä ei kuulemma oltu nähty vähään aikaan, mutta tuollainen kysymys etenkin aseiden kanssa yleensä tarkoitti, ettei miehillä ollut hyvät aikeet mielessään. Ainakaan, jos satuit tarueläin olemaan. Lohikäärme pisti tämän korvansa taakse, päättäen olla muuttumatta omaan, parempaan olomuotoonsa tämän kylän lähettyvillä Tietonsa saaneena aseistetut miehet tarpoivat ulos kapakasta, sen kummempaa huomiota nurkassa levähtävään Baldramallachiin kiinnittäen. Hyvä vain niin

Kovin pitkään ei kuitenkaan tarvinnut odottaa sen jälkeen, että hänen seuralaisensa saapui paikalle. Raleigh pyysi anteeksi ja lohikäärme vain murahti jotain, laiskasti vain toista silmäänsä raottaen ja katsoen toista.
"Vässyttää," Baldramallach kertoi asiansa lyhyesti ja ytimekkäästi miehelle, joka oli juuri tajunnut etsiä yöpaikan. Hän venytteli istumisesta puutuneita jäseniään ja nousi jaloilleen, pään melkein hipoessa kattoa. Toinen aikoi näyttää hänelle tien, ja hän seuraisi.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 06 Syys 2010, 22:12

Raleigh Mallory

Raleigh oli hädin tuskin takamustaan kerennyt laskemaan penkkiin kun Baldramallach oli jo jaloillaan, vaatien kengäntekijää yhden sanan voimalla kiiruhtamaan kohti hätäisesti keksittyä yöpaikkaa.
"Aha." Tuo nyökkäsi ja nousi ylös hörpäten oluensa loppuun. Raleigh vilkaisi konnannaamaista talon emäntää ja käveli tiskille vetäen maireimman, imelimmän hymyn kasvoilleen nojautuessaan tiskiin. Emäntä murahti hänelle jotain hönkäisten jotenkin mädän henkäyksen kohti Raleighin kasvoja. Hymy värähti hivenen mutta kunnialla Raleigh onnistui pitämään ilmeen suurinpiirtein samana.
"Kuulkaahan ehdotustani, arvon neiti. Huomasin, että jaloissanne olevat kengät ovat niin puhki kulutetut, ettei niillä voisi kävellä jalkojaan kastelematta edes kuivalla tiellä. Saanen siis avomielisyyttäni ja palveluhaluisuuttani ehdottaa Teille seuraavaa..." Raleigh lirkutti lirkuttamasta päästyään ja nojautui lähemmäs naista, joka oli jäänyt katsomaan häntä kenties pelkkää huvittuneisuuttaan tai mielenkiintoaan, mutta ei ainakaan imartelusta viehätyttyään. Tai kenties Raleigh oli onnistunut lirkuttelemaan naisen huomion puolelleen, mutta joka tapauksessa tärkeintä oli että huomio oli saatu.
"Kuittaan tämän illan ateriamme ja juomamme tekemällä Teille, ja vain Teille, hienoimmat, kalleimmat ja parhaimmat kengät, mitä tämä kylä on koskaan nähnyt. Mitäs sanotte? Älkää toki hermostuko, minä lupaan kautta sydänjuurieni, että pistän sydämeni ja mieleni täysin ja vain ja ainoastaan tähän." Raleigh puhui puhumistaan antamatta naisen kieltäytyä. Lopulta nainen murahti päätään pudistaen.
"Tee mitä tahrot tehrä, mutta katoos ny silimistäni ennenkä vejän sinut mukkaan suolipattaan." Tuo rupinaama louskutti sylki tiskille lentäen. Raleigh hymyili säteilevästi, kiitteli naista ylenpalttisesti ja kätteli tuon ylimpänä ystävänään ennen kuin käännähti ympäri kannoillaan ja hoiperteli ulos ovesta raikkaaseen ulkoilmaan.

"Huhhuh, tuon naisen jalkoja en kyllä tahdo nähdä eläissäni..." Raleigh mutisi värähtäen inhotuksesta. Hän saattoi vain kuvitella mitä niiden kuluneiden, hirveältä näyttävien ja haisevien kenkien sisäpuolella mahtoi olla.. Ei varmasti mitään kaunista katseltavaa, siitä Raleigh oli varma. Mutta nyt piti sitten keskittyä yöpaikan löytämiseen. Horjuvasti, mutta suhteellisen varman oloisesti kengäntekijä asteli pitkin kylmää, kohmeista tietä kauemmas kylän niin kutsutusta keskustasta. Ihmiset tuijottivat heitä edelleen, Raleighin alkaessa olla melko lailla sitä mieltä ettei näistä ollut ihmisiä kuin murto-osa. Kaikki asukkaat nimittäin olivat samaa lajia kapakan emännän kanssa, hyvin, hyvin rumia ja lievästi mädältä haisevia. Raleigh ei antanut tämän ikävän tosiasian häiritä hyvässä jamassa olevaa humalaansa jatkaen vain vähän kauemmas tietä pitkin kävelemistä.
"Ah, tässä. Tämä on hyvä paikka nukkua. Kuiva, kauempana... ihmisistä kuin muualla tässä kylässä voi olla ja kaiken hyvän lisäksi asukkaat karttavat sitä kuin... kuin... kuin kulkutautia, joten tämän pitäisi olla paitsi yksityinen, myös hyvin, hyvin rauhallinen." Raleigh hymyili leveästi Baldramallachille heidän seisahtuessaan tien laidalla olevan tönön eteen. Sekin oli varmaan ollut joskus ihan kunnollinen ja asumiskelpoinen hökkeli, mutta se oli nyt rapistunut ja näytti siltä, että seuraavan syysmyrskyn aikaan se lähtisi tuulen mukana uusille seuduille.
"Sisälle pääsee täältä..." Raleigh mutisi ja käveli talon takana olevalle ovelle, jonka avasi. Iloisesti yllättyen Raleigh totesi ettei hän ihan täyttä skeidaa ollut puhunut, kyllähän talo sisältä oli vielä ihan yöpymiskelpoinen.
"...eikä tästä tarvitse maksaa." Kengäntekijä hymyili ja kääntyi katsomaan seuralaistaan.
Mayhemfilia
 

ViestiKirjoittaja Sands » 07 Syys 2010, 18:35

Baldramallach

Kauaa ei tarvinnut ihmistä patistaa näyttämään nukkumapaikkaa, yksi sana vain, ja toinen oli jaloillaan. Ennen sitä tosin piti maksaa ruoka ja ne kauheat juomat, lohikäärme tosin oli pennitön, mutta ei se haitannut. Raleigh oli tarjoutunut jo maksumieheksi, eihän hän toista muuten seuraisikaan, vaikka mies oli myös rahaton. Parivaljakon kumpikaan osapuoli ei siis voinut maksaa laskua, mutta Raleighilla näytti olevan tilanne hallussa, jotenkuten. Raleigh hipsi kapakan tiskille paikan emännän luokse, Baldramallachin seuratessa häntä, vanhojen lattialautojen nitisten ja painautuen hänen allaan. Lohikäärme katseli, kuinka hänen seuralaisensa lirkutteli hapannaamaiselle emännälle laskusta, tarjoten kenkiä maksuksi. Baldramallach ei voinut kuin tuhahtaa mielessään, aina niitä kenkiä. Miten ihmiset oikeasti pystyivät sanomaan, että ruoka ja epämukavat nahkaläpyskät olivat yhtä arvokkaita? Emännällä oli kyllä oikea asenne, ollen tästä sopimuksesta hieman varuillaan, mutta jonkin ajan kuluttua tuo ei voinut kuin suostua ihmismiehen tyhmiin ehdotuksiin. Raleigh näytti ainakin tyytyväiseltä sopimukseen, mutta vastahan tuo oli sanonut, ettei omistanut tarpeeksi materiaaleja uusien kenkien tekoon. Sai nähdä, miten mies tästä sopasta saisi itsensä luikerreltua irti. Kasvot säteillen, Raleigh hoiperteli kapakasta ulos vähemmän suoraan kävellen, lohikäärmeen seuratessa toista perässä vähän aikaa mietittyään ovesta ulos.

Aikaa oli näyttänyt kuluvan jonkin aikaa ja ilta oli pimentynyt hieman viime kerrasta, kun Baldramallach oli ulkona käynyt. Ihanaa oli haistaa taas raikas ulkoilma tunkkaisen ja lievästi märän ja lahonneen puun sijasta, ihan vähään aikaan hän ei tahtoisikaan mennä uudestaan kapakkaan. Raleigh ilmoitti hoiperrellessaan, ettei koskaan tahtoisi nähdä emännän jalkoja, vaikka tuolle oli juuri luvannut kengätkin tehdä. Mitähän vikaa toisen jaloissa sitten oli? Lohikäärme ei edes uskonut ikinä nähneensä ihmisen jalkoja, nyt kun sitä tuli tässä mietittyä. Olivatko ne jotenkin ällöttävät? Eivät ihmiset mitenkään kauhean kauniista otuksia olleet, joten kai se oli sitten niin. Kuinkahan inhottavilta näiden vaaleiden ja karvattomien otusten jalat sitten olivat? Baldramallach värähti ajatuksesta. Suutarin työn täytyi olla kauheaa. Hitaasti hänen seuralaisensa johdatti heidät kauemmas kylästä, jonka teiltä ihmiset olivat jo alkaneet pikku hiljaa kadota illan edetessä. Silti ne muutamat tuijottivat heitä aivan yhtä tarkkaan. Kapakassa käynyttä taruolentoja jahtaava parivaljakkoa ei kuitenkaan näyttänyt näkyvän kylässä, ehkä he olivat jo lähteneet tai etsivät itselleen nukkumapaikan jostain kyläläisten luota?

Tie alkoi muuttua kapeammaksi ja vähemmän tallatuksi, minne ihmeeseen Raleigh oli heitä viemässä? Kylän keskusta jäi taakse, kuten ihmisten tuijottava katsekin. Baldramallach katseli humalaista miestä edessään hieman epäilevänä, tiesikö toinen yhtään, minne meni? Kai toinen tiesi, kun hetken päästä näkyviin ilmestyi Ränsistynyt ja hädin tuskin pystyssä oleva hökkeli tien vieressä. Ei kai tämä ollut oikea paikka? Ei sillä, että lohikäärme olisi ollut nirso nukkumapaikan suhteen, mutta pysyikö tämä paikka edes kuivana? Ihminen vakuutti paikan olevan hyvä, rauhallinenkin, mutta Baldramallach ei voinut olla kuulematta toisen vihjailua, että kyläläiset eivät välttämättä olisi ihmisiä ollenkaan. Tai ehkä toinen puhuikin hänestä. Hän ei ollut varma, mutta se hermostutti. Ei toinen voinut tietää hänestä. Mutta jos tuo näki kyläläisissä jotain omituista, niin ehkä Raleigh löytäisi hänestäkin jotain omituista? Pitäisi olla varovainen

Baldramallach kurkisti sisälle mökkiin arvostelevana. Ränsistynyt, kyllä, mutta kuivalta se näytti. Eiköhän täällä sitten voitaisi nukkua, hän tuumasi. Lohikäärme astui sisään seuralaisensa pitäessä ovea auki, kumartuen ovenkarmin alta. Ihmisten tekemät suuaukot olivat aina niin pieniä Sen kummempia odottamatta tai sanaakaan sanomatta, hän etsi itselleen mukavan ja kuivan nurkan, sinne käpertyen lattialle keräksi, vaatteitakaan pois ottamatta. Hetken aikaa lohikäärme etsi parempaa asentoa, ennen kuin asettui aloilleen. Tyytyväistä kuhertelua kuului tuon kurkun pohjalta.


((Derp))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Mayhemfilia » 07 Syys 2010, 21:43

Raleigh Mallory

Raleigh katsoi miten Baldramallach astui miehelle liian matalasta oviaukosta sisään ja käveli kuivimman oloiseen nurkkaan sinne käpertyen. Mies näytti hyväksyvän talon nopeasti, mikä sopi Raleighille täydellisesti. Vaikka se vähän kummalliselta tuntuikin, ettei Baldramallachin suusta kuulunut valituksen häiväkäään, Raleigh oli valmis hyväksymään sen. Ehkä se johtui siitä, että kengäntekijä oli tarjonnut seuralaiselleen ruuat ja juomat, joista jälkimmäisiä mies ei ollut huolinut (sekin sopi Raleighille paremmin kuin hyvin).
"Tuota... Mikäli olette tyytyväinen tähän paikkaan, hyvä. Minun on nyt joka tapauksessa lähdettävä hetkeksi tieheni, että saan... asiat hoidettua." Raleigh sanoi nurkkaan köllähtäneelle isolle miehelle.
"Nähkäämme taas kunhan palaan." Mies hymyili ja kumarsi pienesti ennen kuin kääntyi kävelemään ovesta ulos. Ovella tuo vilkaisi vielä olkansa ylitse suurikokoista miestä, joka oli ahminut juuri valtavan määrän ruokaa, eikä vaikuttanut voivan edes pahoin huonosti kypsennetyn lihan, saatika kalan takia. Se nyt ei voinut olla ihan normaalia... Hetkeksi Raleigh jäi vielä tuijottelemaan tyytyväisenä kurisevaa miestä. Hassua ääntäkin se piti. Ympäri kääntyessään kengäntekijämiekkonen oli törmätä seinään. Hymähtäen tuo sai kuitenkin viime hetkellä väistettyä ja sulki narahtavan oven perässään.

Hetken aikaa kylässä kuljeskeltuaan Raleigh oli saanut hevosensa kuntoon ja nousi sen selkään.
"No niin May, nyt ollaan vähän aikaa iha kahestaa.." Mies hymähti ja kannusti hevosensa raviin sen korskahtaessa tyytyväisen oloisena. Olihan se kopukka tyytyväinen kun huomasi, että siitä oudosta miehestä oli päästy eroon. Tältä erää. Tumma hevonen ravasi kevyesti pitkin tietä ulos kylästä rantaa kohti kauemmas kylästä Raleighin hyräillessä itsekseen sen selässä istuessaan. Oli mukavaa päästä ratsaille ja metsään. Siellä ei ollutkaan tullut käytyä vähään aikaan... Olihan se jo siis aikakin.

//No niin. Tiemme erkanevat hetkeksi. Morosss. o/ //
Mayhemfilia
 


Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron