Step on the ground | Lotdow

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Lotdow » 28 Kesä 2011, 00:17

Randy

"Kiitos", Randy sanoi kuuluvalla äänellä. Häntä ei oltu koskaan kehuttu. Hän pomppi innosta paikallaan ja halusi juosta ympyrää. Siis jos olisi ollut parempi juoksija. Hän tiesi nyt että Fred ei ollut demoni, ja että Fred tiesi hänen olevan demoninmetsästäjä.
"Joten, nyt kun tiedät kuka olen, mikä olen ja muuta", Randy sanoi ja pyöri ympyrää. Hän vilkuili ympärilleen. Hän loikkasi tasahypyn ja veti puukot saappaistaan. Sen oli tarkoitus olla hieno liike, mutta Randy päätyi istumaan maahan kun ei saanut jalkojaan ajoissa alle.
"et sattuisi tietämään yhtäkään paikkaa jossa olisi-" Randy aloitti mutta lause jäi kesken kun hän keikahti selälleen. Randy sujautti puukot takaisin saappaisiinsa ja nousi hieman nolona ylös.
"Niin aivan. Et siis sattuisi tietämään paikkaa jossa olisi-" lause jäi jälleen kesken kun Fredin takana liiteli keltainen perhonen. Randy huomasi sen heti ja loikkasi sen perään.
"Perhonen!" hän huusi ja yritti saada sen kiinni.Perhonen lensi ylemmäs ja Randy loikki puuhun sen perään.
"Odota minua!" hän huusi perhoselle. Perhonen jäi oksalle istumaan. Randy tuli heti perässä. Hän ojensi sormensa ja sai perhosen siihen.
"Jes", Randy totesi hiljaa ja laskeutui hitaasti puusta alas. Hän meni takaisin Fredin luokse ja ojensi sormella istuvaa perhosta hänelle. Randy hymyili ja katsoi Frediä silmät suurina.
"Ota", hän sanoi ja työnsi sormensa eteenpäin.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 28 Kesä 2011, 01:28

Fred

Randy näytti hyvin tyytyväiseltä, mikä hymyilytti Frediä. Hyvä niin.
"Niinpä tiedän", hän totesi ja mietti, mistä seuraavana puhuisi. Se ei vaikuttanut tarpeelliseltakaan, kun femurilla näytti olevan jo puheenaihe valmiina. Lause jäi kesken kun tämä kellahti selälleen ja nousi sitten takaisin ylös. Ihminen virnisti tuolle. Kuinka voi kaatua paikaltaan? Olipa huono tasapaino. Randy aloitti lauseen alusta, mutta se jäi jälleen kesken koska mies näki jossain perhosen. Fred hätkähti jälleen Randyn ohittaessa hänet hienolla loikalla.
Sus siunatkoon, Fred parahti mielessään. Randy katosi ylös puuhun ja tuli alas melkein yhtä nopeasti kuin oli kiivennyt ylöskin. Tyytyväisen näköinen hän ainakin näytti olevan. Randy yritti tarjota keltasiipistä perhosta Fredille.
"Hmm, en nyt tiedä", Fred sanoi vastahakoisesti. Perhonenhan vain karkaisi. Hän kuitenkin laittoi kätensä kuppiasentoon ja perhonen lennähti hänen kämmentensä keskelle. Se näytti hauskalta. Fred ihmetteli, mistä Cryptiin oli yhtäkkiä näin paljon perhosia tullut.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 28 Kesä 2011, 18:42

Randy

Randy katsoi tyytyväisenä kun perhonen istua nupotti keskellä Fredin kämmeniä.
"Paljon perhosia, kyllä. Kovin paljon", Randy mumisi itsekseen ja otti perhosen takaisen sormelleen sen lentäessä pois Fredin käsistä. Randy nosti sormensa korkealle ja perhonen lensi pois. Vähän matkan päästä heistä maassa lojui jotain paperista. Randy huomasi sen ja hänen silmänsä suurenivat jälleen kiinnostuksesta.
"Uu? Mikä tuo on?" Randy kysyi ja meni kiinnostuneena maassa lojuvan roskan luokse.
"Hmm? Kukas tämän on tänne jättänyt?" Randy pohti ja nosti roskan maasta. Hän loikkasi takaisin Fredin luokse ja nosti roskan tämän nenän eteen. "Kuule Fredie, sinun ei sopisi pudotella roskiasi sinne tänne", Randy sanoi vitsillä, vaikkei edes tiennyt kuka roskan oli sinne jättänyt. Hän sulloi sen taskuunsa.
"Ei sovi jättää käytännöllisiä esineitä maahan. Ei, ei sovi", Randy höpötti taas.
"Kavutaanko puuhun? Siellä tuulee mukavasti", Randy ehdotti ja katsoi Frediä.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 28 Kesä 2011, 20:30

Fred

"Miten sinä tulet noin hyvin toimeen perhosten kanssa? Onko se ominaista rodullesi?" Fred kysyi perhosen lepattaessa pois hänen kädeltään ja palatessa taas lähtöpisteeseensä. Randy pääsi pian taas vauhtiin huomatessaan paperinpalan maassa. Fred alkoi kiinnostua paperista itsekin ja kurkotteli katsomaan kuinka Randy poimi sen maasta. Femur syytteli ihmistä roskaamisesta ja tämä senkuin virnisti.
"Niin, pitäisi kai siistiä tapansa... Noh aivan, se paperi ei ole minun. Mitä siinä luki?" hän kysyi harmistuneena paperin kadotessa femurin taskuun.
"Öh, puuhun? En minä osaa kiivetä. Tai siis, eihän tuossa alhaalla ole edes oksia", Fred sanoi, nousi pystyyn ja katsoi puuta. Ylhäällä voisi olla kieltämättä viileämpää, mutta kiipeäminen ei tulisi kuuloonkaan tällä varustuksella. Tarvittaisiin kiipeämispuukot, köyttä ja vaikka mitä. Ehkä paremmat saappaat. Tai sitten vain rautaista tahtoa, hikeä, kyyneleitä ja verta, mietiskeli mies mielessään.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 28 Kesä 2011, 20:42

Randy

Randy seisoskeli puun juurella ja katsoi Frediä.
"Noh, perhosien kanssa tultu sen verran oltua. Kaipa se siitä sitten lähtee, en ainakaan muista että kukaan muu niitten kanssa olisi puuhaillut. Kamalan tylsiä, eivät tulleet koskaan", Randy totesi ja kohautti olkapäitään. Fred mietti että mitä paperissa oli lukenut? Randy ei ollut kasonut itsekkään. Hän veti vielä paperinpalan esiin ja avasi sen rytystä.
"Halvalla ", Randy vastasi. Hän sulloi paperin takaisin taskuunsa Se oli ilmeisestikkin jokin kirje leipurilta tai vastaavalta. Eihän mitään muuta saanut halvalla kuin jotain myynnissä olevaa, sen nyt tiesivät perhosetkin. Randy katsoi ylös puuhun.
"Jaahas. Pääsetkö parin puukon avulla?" Randy ehdotti toiveikkaana ja katsoi taas Frediä.
"tai voin noutaa sinulle laatikon, tai vaikka yrittää työntää sinua ylöspäin. Hei, se se vasta olisikin jännää! Kokeillaanko?" Randy innostui ja laittoi kätensä jo valmiiksi.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 28 Kesä 2011, 21:07

Fred

Ilmeisesti femurit eivät olleetkaan luonnostaan perhostieteilijöitä. No, se teki rodusta ainakin vähemmän koomisen. Fredin kävi melkein sääliksi Randya kun tämä kertoi ettei kukaan muu ollut halunnut tulla perhostelemaan hänen kanssaan.
"Halvalla", Fred toisti, nyökkäsi ja katsoi maahan pettyneenä. Hän olisi toivonut että lapussa olisi ollut jonkinlainen mielenkiintoinen sanoma tai viesti. Kenties jotain salaista. Mutta toistaiseksi lapun sanoma ilmaisi itseään halvalla.
"En tiedä, voinhan minä kokeilla", ihminen vastasi olkiaan kohautellen ja odotti jo että femur antaisi hänelle pari puukkoa käyttöön. Sitten alkoi kuitenkin selostus laatikosta ja pökkimisestä.
"Juu ei kiitos, en halua näyttää naurettavalta. Ja pääsen puuhun kyllä itsekin", Fred totesi itsevarmana, nosti kädet nyrkkiin lantioilleen ja katsoi puuhun.
...Tai sitten ei.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 28 Kesä 2011, 21:38

Randy

Fred ei halunnut kokeilla puuhun nostoa. Sepä harmillista.
"Pahus", Randy huokaisi ja katsoi ylös puuhun. Fred näytti varmalta siitä että pääsisi itse puuhun. Sehän sopi, kunhan hän tulisi latvaan vielä tämän päivän aikana.
"Jos pääset itse niin hyvä", Randy sanoi tyytyväisenä ja loikkasi puuhun. Hän vilkaisi lehtien välistä Frediä.
"Tuletko?" hän kysyi kärsimättömästi vaikka oli itsekkin vasta loikannut puuhun. Randy veti pari puukkoa vöistään esille. Hän näytti niitä Fredille.
"Vai kaipaatko kenties näitä?" Randy kysyi ja heilutteli puukkoja kädessään. Randyn alla oleva oksa ei näyttänyt pitävän Randyn painosta. Sen verran ohut se oli. Randy kapusi vähän korkeammalle oksalle, sellaiselle joka ei päästänyt tyytymätöntä ääntä.
"Jos tosin heitän nämä sinulle, niin en voi heittää niitä sinua päin. Tulisi vahinkoja", Randy huikkasi. Hän ei ollut varma kuuliko Fred.
"Mutta jos heitän nämä eteesi niin varo varpaitasi!" Randy huusi ja hymyili innokkaasti. Puukkojen heittäminen tarkalleen toisen eteen olikin aivan uusi juttu. Yleensä hän yritti heittää päähän, selkään tai rintaan. Uusia kokemuksiahan oli aina kiva saada, varsinkin kun oma nahka ei ollut vaarassa.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 29 Kesä 2011, 23:33

Fred

Fred jäi paikalleen änkyttämään kun femur oli jo puikkelehtinut puuhun. Vaivattomastihan se kävi noilla reisilihaksilla, ponnistusvoimilla ja kummallisilla varpailla mutta hei! Entäs Fred? Eihän hän pääsisi puuhun omin neuvoin! Tämä oli alentavaa, törkeää, ajattelematonta, ja...
Siinä samassa Randy jo esittelikin puukkoja käsissään. Ah, niin huomaavaista, kilttiä, ylen mukavaa.
"No helpottaisivathan ne kieltämättä vähän", Fred virnisti ja katsoi ylös puuhun. Aurinko häikäisi hieman lehtien välistä. Randy kuitenkin jatkoi matkaansa ylemmäksi ja ihminen irvisti tyrmistyneenä. Sehän karkasi! Yhtäkkiä puukkojen uhattiin jo saapuvan, joten Fred peruutti nopeasti.
"Okei, antaa tulla! Olen poissa alta!" hän huikkasi puun korkeuksiin ja peruutti vielä vähän. Ei teurastusta tänään, kiitos.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 29 Kesä 2011, 23:41

Randy

Aurinko paistoi niskaan ja lämmitti koko pään. Onneksi tuuli pelasti paahtumiselta. Fred oli siis valmis vaikka lause kuuluikin vähän vajaana Randyn korviin.
"Tulee!" Randy huusi ja tähtäsi Fredin eteen. Hän veti kätensä taakse ja heitti puukot Fredin luokse. Ne jäivät törröttämään maahan. Kas vain, sehän meni hyvin.
"Sitten vain kapuamaan korkeuksiin!" Randy kannatti Frediä innostuneena. Jos Fred olisi ensikertalainen tästä tulisi hauskaa seurattavaa. Rendy peruutti oksalla runkoa kohti ja katsoi alas. Hän odotti että näkisi Fredin kapuavan ylöspäin. Ehkä jopa putoavan takaisin alas pepulleen ja yrittivän uudestaan. Ja sitten kun hän olisi pudonnut viisi ertaa hän pyytäisi Randya nostamaan hänet ylös. Hyvä toimintasuunnitelma, mutta Fredin käsilihaksista päätellen hän ei putoaisi kuin korkeintaan kerran. Randy otti mukavan asennon oksalta ja repäisi yhden lehden irti ja alkoi rytätä sitä ruttuun. Sekin oli hänestä hauskaa, vaikka kaikkihan hänestä oli. Aurinko ei paistanut puun lehtien läpi ainakaan pahasti, mutta tuuli kulki kyllä. Ihanan viileää. Randy venytteli käsiään ja odotti Frediä.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 00:30

Fred

Puusta kuului varoitushuuto ja Fred jäi tillittämään silmät selällään maahan pudonneita puukkoja. Eipä olisi osunut kauaksi, jos Fred olisi jäänyt paikoilleen! Ihminen kääri hihansa, nosti puukot maasta ja tuumaili hetken puun juuressa.
"Kiitoskiitos, osaan kyllä", Fred sanoi hiirenhiljaa ja iski toisen puukon ylös hypähtäen hieman samalla. Hän hilasi itseään ylemmäksi jokaisella lihaksellaan ja iski toisen puukon vähän ylemmäksi. Tällä säällä kiipeäminen oli kieltämättä raskasta ja Fred tunsi puuskuttavansa jo nyt hiestä märkänä. Vähän noloa kieltämättä, mutta ei voinut mitään. Isku, hilaus. Isku, hilaus. Isku, hilaus. Harhaan osunut isku, hilaus ja pieni kompuroiminen jonka johdosta Fred melkein viilsi oman ranteensa auki, mutta väisti sen täpärästi ja sai vain kuorittua puuta hieman. Hän iski hädissään puukon uudelleen puuhun jottei putoaisi ja puuskahti huojentuneena.
"Tulossa ollaan", hän huikkasi katsomatta ylös ja jatkoi keskittyneenä matkaansa. Isku, hilaus. Isku, hilaus...
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 30 Kesä 2011, 09:49

Randy

Fred kapusi ylöspäin hitaasti. Randysta oli huvittavaa katsoa miten hän hilasi itseään yhä korkeammalle ja korkeammalle. Fred meinasi pudota ja Randy oli melkein valmis hyppäämään alas ottamaan kiinni.
"Ompas täällä mukavan viileää, harmi että sinulta menee hetki päästä tänne", Randy selosti oikein kuuluvasti. Hän otti yhden lehden lisäää puusta ja yritti tuulettaa sillä itseään. Vaikeaa kun oli niin pieni lehti.
"Selvä, jatka vain tulemista! Eikä mitään hätää olet jo ylittänyt puolivälin!" Randy kannusti ja keikkui oksalla. Randy taittoi yhden ohuen oksan yläpuoleltaan poikki. Sekin vain siksi että hän halusi nähdä mitä se sisälsi. Vihreää puuta, tyypillistä pienille oksille. Hän heitti oksan pois ja se putosi maahan. Fred ei tullut vieläkään. Kaipa hänellä menisi pitempi hetki kiivetä ylös kuin Randylla hypätä.
"Jos haluat voin hyräillä sinulle musiikkia kapuamisen iloksi", Randy sanoi ja vastausta odottamatta alkoi hyräillä hiljaista musiikkia. Randy heilutteli jalkojaan ja taputti oksasta rytmiä.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 15:53

Fred

"Njänjänjä", totesi Fred Randylle joka puhui yläilmojen viileydestä. Puuhun kiipeämisessä tuli niin hiki, että Fredin pitäisi heti ylös päästyään hypätä takaisin maankamaralle ja sukeltaa koko mittaansa myöten jokeen.
"Kiitos kannustuksista", Fred puhisi ja sai kuin saikin hilattua itsensä alimmalle oksalle. Miksi alimmankin oksan piti olla näin korkealla? Fred lysähti mahalleen oksalle ja piteli puukkoja käsissään. Hirveä hiki. Sitten ylempänä istuva femur alkoi hyräillä ja Fred pyöräytteli silmiään. Kaikkea sitä tästä vielä puuttuikin. Fred alkoi hyppiä ylemmäksi oksia pitkin ja hilautui välillä mahallaan oksien päälle jotta sai kunnollisen asennon päästäkseen ylöspäin. Hän yhtyi Randyn hyräilyyn vaikkei tiennytkään mitä tuo hyräili, ja pian hän tavoitti ylemmät oksat.
"Kas niin, ei edes mennyt kauaa", mies huokaisi, pyyhki hikeä otsaltaan ja ojensi puukot niiden oikealle omistajalle.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 30 Kesä 2011, 16:10

Randy

Randy vastaanotti puukkonsa. Hän pyyhki puukkoissa olevaa hikeä hieman housujensa lahkeeseen ja sujautti puukot takaisin piiloon.
"Ei mennyt kauaa. Ei, ei ollenkaan. Vain hetki", Randy totesi ja jatkoi hyräilyä.
"Jatkakaamme latvaan asti!" Randy totesi ja pompelehti oksalta toiselle aina ylös asti. Hän meni korkeimille oksille asti. Ne olivat tosin sen verran ohuita että piti tarrata useasta eri ooksasta kiinni, jotta pysyisi puussa. Tuuli viilensi niin mukavasti Randya että tämä päästi kielen ulos suusta. Hän keikkui ylhäällä ja katsoi alas Frediin.
"Tule tänne! Näkyy pitkälle, kyllä!" Randy huusi vetäen kielensä takaisin suuhunsa. Sieltä näkyikin. Joen ylitse aina kauas pelloille.
"Pahuksen matala puu. Voitaisiin mennä koko paikan korkeimpaan puuhun ja katsoa mitä näkyy", Randy höpötti muka jollekulle, vaikkei odottanutkaan kenenkään kuuntelevan. Idea oli kiinnostava. Kiipeämisestäkin tulisi hauskaa tai hyppimisestä ylöspäin pikemminkin. Randy katsoi maahan.
"Jos putoat puusta olet kuollut", hän mumisi itsekseen ja siirsi taas katseensa horisonttiin.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Agna » 30 Kesä 2011, 17:17

Fred

Ihminen nyökytteli tyytyväisenä.
"Aivan, olin aika nopea", Fred henkäisi, nosti kädet lantioilleen, nojasi puunrunkoon ja katsoi alas. Hmm, mukava pudotus... Hän nielaisi huomaamattomasti.
"Odota minua, vastahan minä sain pysähdyttyä!" Fred huusi uuden tuttavuutensa perään, mutta toinen meni jo korkeammalla. Onneksi jo tässä kohdassa puuta tuuli, joten seuraava taival olisi paljon vaivattomampi. Fred tuuletteli hetken itseään ennenkuin hyppäsi oksalta toiselle ja alkoi kiivetä kohti latvaa. Randyn luo päästessään hän katsoi itsekin maisemia. Ja maisemat vasta hienot olivatkin!
"Kylläpä kaikki näyttää pieneltä täältä katsottuna", Fred henkäisi ja katsoi pelloilla olevia viljelijöitä. Randyn mielestä puu ei kuitenkaan ollut tarpeeksi korkea, ja Fred mulkaisi häntä varoittavasti.
"En rupea kiipeämään heti alas ja etsimään sitten uutta, vielä korkeampaa puuta", hän tuhahti ja jatkoi maisemien katselua.
"Kuinka lohduttavaa", mies totesi femurin viimeisimpään lauseeseen ja kurkkasi alaspäin.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Lotdow » 30 Kesä 2011, 22:05

Randy

"Ei, en minä mitään korkeudesta. Se on vain metsälle kun jahtaan demoneita. Pysyn melkeinpä aina puussa, joten jos putoan jään alakynteen. Joskus demonit tulevat perässäni puuhun ja jos he putoavat puukotan heitä selkään ja PUM! Nekin ovat kuolleita. Eli toisin sanottuna: Jos putoat puusta olet kuollut", Randy selitti ja huitoi käsiään ympäriinsä. Hän osui melkein Fredin päähän. Randy vilkaisi alas.
"Tosin, käyhän se toki tässäkin tilanteessa", hän totesi hiljaa ja vilkaisi Frediä.
"Kuinka pitkä tästä mahtaakaan olla tuonne nurmikolle? Tuolle nurmikolle, joka vilisee itikoita ja hiekkaa. Sinne mistä kaikki kukat kasvavat ja-", Randy selitteli ja lopetti järjetessään ettei hänen puheillaan ollut päätä eikä häntää. Hän rykäisi ja aloitti alusta.
"Siis, kuinkakohan pitkä matkaalas on?" Randy katsoi Frediä. Randy tahtoi välttämättä tietää joten hän nappasi puukon vyöstää jälleen. Randy pudotti puukon ja laski sekunteja.
"Umm. Jotain kolme kai?" Randy pohti ja laski sormillaan.
"Jopas jotai, ne liikkuvat!" Randy hudahti innoissaan ja heilutteli sormiaan Fredin nenän edessä.
"Odota siinä Fred, niin haen puukkoni takaisin!" Randy komensi ja lähti alaspäin. Hän tumpsahti maahan ja nosti puukkonsanurmikolta. Hetkessä hän loikki takaisin Fredin luokse.
"Kauanko meni hakea?" Randy kysyi odottaen että Fred olisi laskenut aikaa.
Lotdow
 

EdellinenSeuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron