Dynamo
Kesä oli mennyt juuri ohi, vaikka se yhä koetti taistella syksyä vastaan. Tästä taistosta punaruskea fechi oli kiitollinen, sillä nyt hän sai vielä hiukan lisäaikaa kerätä jonkinasteen rasvakerrosta talvea varten. Eihän se ollut varmaa saisiko se lainkaan saalista muutamaan päivään kun pahimmat pakkaset paukkuisivat. Mutta vaikka kesän lämpö yhä viipyi luonnon yllä, oli vesi muuttunut viiltävän kylmäksi. Dynamo oli löytänyt pienen sillan, joka meni joen yli, ja katsoi nyt sen toisesta päästä uskaltaisiko hän mennä yli. Kun ei tehnyt mieli kahlata tai lähteä uimaan... Punapää nuolaisi huuliansa, ja meni sitten sillan vierelle katsomaan tarkemmin alikiitävää vettä, upottaen karvattoman kätensä veteen ottaakseen siemauksen ja huuhtoakseen hiukan kasvojansa. Laskiessaan karvaisen takamuksensa joentörmäälle, ehti Dynamo miettiä hetken aikaa. Lucas oli sanonut rupeavansa hänen mestarikseen, että hän pääsisi pois. Mutta siihen se jäi, Lucas ei ollut tarvinnut häntä, ja koko elämänsä orjana elänyt metsästäjä tunsi olevansa hukassa ja yksin. Katse nousi taas taivaisiin, ohi lentäviin lintuihin. Miten Dynamo kaipasikaan veljiänsä! Burst, Volume, Flame, ainoat kolme fechiä hänen lisäkseen, kaikki kolme olivat kateissa, tai ainakin yhden kohdalla, kuolleita. Häntä kiertyi osittain jalkojen päälle, ja korvat luimistuivat, Dynamo tunsi itsensä vanhemmaksi kuin aikoihin, hän tunsi itsensä aivan uupuneeksi ja väsyneeksi, vaikka hän ei ollutkaan tehnyt mitään. Hän oli vain odottanut, ja se oli hänet uuvuttanutkin...
[[Sovittu Pappiksen kanssa \o Katsotaampa kauanko menee vastailla täältä päästä...]]