The Night Fantasy

Dynamo

Kesä oli mennyt juuri ohi, vaikka se yhä koetti taistella syksyä vastaan. Tästä taistosta punaruskea fechi oli kiitollinen, sillä nyt hän sai vielä hiukan lisäaikaa kerätä jonkinasteen rasvakerrosta talvea varten. Eihän se ollut varmaa saisiko se lainkaan saalista muutamaan päivään kun pahimmat pakkaset paukkuisivat. Mutta vaikka kesän lämpö yhä viipyi luonnon yllä, oli vesi muuttunut viiltävän kylmäksi. Dynamo oli löytänyt pienen sillan, joka meni joen yli, ja katsoi nyt sen toisesta päästä uskaltaisiko hän mennä yli. Kun ei tehnyt mieli kahlata tai lähteä uimaan... Punapää nuolaisi huuliansa, ja meni sitten sillan vierelle katsomaan tarkemmin alikiitävää vettä, upottaen karvattoman kätensä veteen ottaakseen siemauksen ja huuhtoakseen hiukan kasvojansa. Laskiessaan karvaisen takamuksensa joentörmäälle, ehti Dynamo miettiä hetken aikaa. Lucas oli sanonut rupeavansa hänen mestarikseen, että hän pääsisi pois. Mutta siihen se jäi, Lucas ei ollut tarvinnut häntä, ja koko elämänsä orjana elänyt metsästäjä tunsi olevansa hukassa ja yksin. Katse nousi taas taivaisiin, ohi lentäviin lintuihin. Miten Dynamo kaipasikaan veljiänsä! Burst, Volume, Flame, ainoat kolme fechiä hänen lisäkseen, kaikki kolme olivat kateissa, tai ainakin yhden kohdalla, kuolleita. Häntä kiertyi osittain jalkojen päälle, ja korvat luimistuivat, Dynamo tunsi itsensä vanhemmaksi kuin aikoihin, hän tunsi itsensä aivan uupuneeksi ja väsyneeksi, vaikka hän ei ollutkaan tehnyt mitään. Hän oli vain odottanut, ja se oli hänet uuvuttanutkin...

[[Sovittu Pappiksen kanssa \o Katsotaampa kauanko menee vastailla täältä päästä...]]

//Heere I am! :DD

Nion

Syksy. Nion oli lukenut ja nähnyt piirrettyjä kuvia monien eri maiden syksyistä ja itse hän oli sitä mieltä, että kotikylän syksyä ei voittanut mikään. Cryptin syksy oli vasta aluillaan, mutta Nion oli silti vaivautunut metsään katsomaan kuinka kesä kävi tappioon tuomittua taistelua. Siinä oli jotain traagista ja surullista, mutta kuitenkin jotain ihailtavaa. Välillä mies pysähtyi kuuntelemaan metsän ääniä ja kuiskaksia. Niillä tuntui olevan oma kielensä, jota ne puhuivat. Nion oli pienestä pitäen pohtinut, mistä metsät aina puhuivat. Niiden kuiskaukset olivat niin kaunista kuultavaa, että haltia sulki hetkeksi silmänsä kuullakseen paremmin. Mene, ne kuiskivat, jatka... etene... liiku... mekin liikumme...olemme elossa... Tätä Nion ei tietenkään kuullut, mutta hän jatkoi silti matkaansa ja kuuli kuiskausten sijaan joen solinan. Hän ei kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota vaan jatkoi matkaansa suoraan eteenpäin, kunnes näki joen. Ja jonkun, joka osoitti, että Nion ei ollut ainoana nauttimassa metsästä. Tosin mies arveli toisen yleisilmeestä, ettei tämä juuri nauttinut olostaan. Nion lähestyi toista hitaasti, mutta kuuluvasti. Toinen näytti niin petomaiselta, että vaistomainen puollustushyökkäys ei olisi ehkä ihan mahdottomuus.

Dynamo

Korvat heilahtivat samantein, kun hän kuuli jotain, valppaasti ylös ja samantein alas. Katse kiristyi hiukan, mutta Dynamo ei jaksanut liikkua paljoakaan, jos ei laskettu muuta kuin pään ravistelua. Toinen jaloista nousi hiukan raaputtamaan paksua hiuspehkoa toisen korvan takaalta, ja laskeutui sitten, kun askeleet lähenivät. Ilmeisesti se joka oli tulossa lähemmäs oli huomannut hänet, askelten äänikin muuttui. Kovempi ja äänekkäämpi, jolloinka Dynamo antoi korviensa nousta hiukan, vaikka katse olikin yhä vedessä. Kun ääni tuli tarpeeksi lähelle, nosti Dynamo nopeasti katseensa, eriparisilmiensä katsoessa tarkkana punaisten hiusten lomasta. Jalat liikahtivat täsmälleen samaan aikaan, ja Dynamo oli yllättäen kaikilla neljällä raajalla, matalana ja valmiina, mutta asennostaan huolimatta hän ei ollut vielä hyökkäävä, ainoastaan puollustava.
"Jos tappelua tahdot, niin päälle vain, jos taas asiaa ei ole niin jatka matkaasi.", punapää murahti tuolle samantein. Haltiahan tuo oli, joten tuo olisi varmasti sopuisa taruolennon nähdessään... Dynamo ei oikein tahtonut nyt jutella oikein kenellekkään, hän vain odotti Lucasta. Tosin taisi olla turha toivo että hän enää muistaisikaan punaturkkista koiranpuolikasta. Katse pysyi tiukasti haltiassa, joka näin lähempää katsottuna ei tainnut olla aivan tavallinen haltia. Kyllä Dynamo oli laittanut tarpeeksi monta haltiaa kylmäksi että osasi sanoa jos joku oli erillainen.

[[Noin, sainhan vastattua ees jonnekkin... ]]

Nion

"Mitenkä?" Nion sanoi kuullessaan, että toinen otushan osasi puhua ja oli kaiken huipuksi jo valmiina taisteluun.
"Ehei, en minä taistelua kaipaa," mies tokaisi heiluttaen kieltävästi kättään.
"Olen vain nauttimassa syksystä!" hän jatkoi. Nion ei ollut ottanut edes miekkaansa mukaan, koska oli päättänyt, että, jos tänään törmäisi mihinkään vihamieliseen, hän ottaisi jalat allensa ja livistäisi. Tänään ei tuntunut olevan sopiva päivä vuodattaa verta.

Dynamo

Dynamon korvat luimistuivat entisestään tumman haltian kysyessä tarkemmin. Oliko tuo hidas vai eikö tuo ennen ollut fechiä nähnyt? Kun tuo vielä jatkoi - ei muka tappelua tahtonut, jokainenhan tällä saarella tapella halusi! - ja kertoi vain tulleensa nauttimaan syksystä, punaturkkinen murahti, laskien takamuksensa takaisin joen penkkaan ja tuijottaen synkästi jokeen.
"No nauti jossain muualla!", tuo ärähti, mutristaen sitten huuliansa. Nyt ei ollut todellakaan hyvä hetki jutella toisten kanssa, ainakaan Dynamon mielestä. Korvat valuivat hiukan alemmas, ja olkapäät kohosivat hiukan, Dymo koetti mielessään rauhoitella itseänsä. Haltiat olivat olleet hänen pitkäaikaisimpia vihollisiaan, mutta vasten hänen tahtoansa. Nyt hän oli vapaa sielu jo, joten ei varmaan kannattaisi vihoitella, vai mitä? Vanhat tavat vaan olivat niin jumissa jo, ja sitähän sanotaan ettei vanha koira uusia temppuja opi. Tosin eihän Dynamo kovinkaan vanha ollut, eihän?
"Metsässä on miljoonia muitakin paikkoja, miksi istua täällä?"

[[Argh, anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi tämä kammottava kesto, vaikka etukäteen varoitin että nyt on vastailut hakusessa niin en ihan tälläistä tarkoittanut!]]

//Eipä tuo mitään :D

Nion

Toinen vaikutti hyvin ärhäkältä, mikä sai Nionin harmittelemaan hiljaa mielessään. Toivottavasti tästä ei nyt oikeasti synny tappelua.
"Tämä joki sattuu nyt olemaan niin kaunis paikka", Nion vastasi sen kummempia selittelemättä toiselle. Joen verkas virtaus eteenpäin oli jollain tavalla rauhoittava näky, vaikka joki ei ollut millään logiikalla rauhallinen. Joissain paikoissa se kyllä virtasi rauhallisesti eteenpäin, mutta jonkin mutkan jälkeen se saattoi yltyä vuolaaksi koskeksi tai jyrkäksi vesiputoukseksi.
"Ja eiköhän näin suuressa metsässä ole tilaa kaikille", Nion totesi hymyillen.

//Mahtavaa, Maailmanparantaja-Nion!

EDIT// Ja näin monien kuukausien jälkeen taidan viimeinkin vetää nionin pois.