Mikä kesti ?

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Sands » 24 Syys 2011, 14:18

Kirja oli nostettu lähemmäs ja avattu pöydälle Jackin silmien eteen, vaikka ei tuo oikeastaan lukenut siitä sanaakaan, katseli ja esitti vain, kuunnellessaan ohimennen Madamen ja tuon toisen miehen keskustelua. Madame Poison oli aina turhankin antelias, mutta ehkä se oli vain hänen tapansa näyttää, että miehistön jäsenet olivat kullanarvoisia. Silti tuo sankari ei tahtonut ottaa rahapussia vastaan, nakatenkin sen kolahduksen kanssa pöydänreunalle lääkärin viereen. Se sai Jackista sentään reaktion, miehen nostaessa silmänsä kirjasta, kääntäen varsin neutraalin katseensa Frediin.

"En väitä vastaan," hän sanoi, tarrautuen pöydällä lojuneeseen veitseen, minkä terän hän sitten ujutti sievästi poikkipäin pussukan nyörin alle, nostaen sen terällä lähemmäs itseään pöydänreunalta roikkumasta. Vaikka tuo toinen mies oli selvästikin vihainen lääkärille kiittämättömyydestä, tiesi Jack kuitenkin, ettei vielä voitu puhua pelastamisesta ja parantamisesta menneessä aikamuodossa. Fred oli ehkä tehnyt suurimman osan hänen työstään jo valmiiksi, huonosti tosin, mutta aina jokin pystyi menemään pieleen ja paranemisessa kesti kauan. Vieras mies oli tehnyt nyt enemmän kuin hän, mutta ei se loppupeleissä välttämättä jäisi niin, puoleksi ihan Fredin omasta syystä, mutta puoleksi aivan haavojen luonteesta. Käyrä veitsi sujahti takaisin tuppeen takin alle piiloon.

"Siitä vain, sitä vartenhan se sänky on siinä," Jack ilmoitti väsyneelle ja haavoittuneelle tytölle, laittaen myös lukulasit päähänsä Fredin poistuessa huoneesta. Nyt kun oli taas hiljaista ja rauhallista, pystyi lääkäri syventymään kirjaansa. Nukkuvasta Evelynistä ei paljon melua koituisi.
"Olen tässä. Jos tarvitset jotain, ilmoita. Tai jos jostain syystä minua ei näy, tulen luultavasti pian takaisin, joten turhaan nouset ylös," hän jatkoi silmät kirjassa, rennomman asennon ottaessa.



((Haha, joo. Aina on kiva käydä ärsyttämässä raukkoja hahmoja. :D Kuinka kauan kestää, ennen kuin Jackilla tai Fredillä on musta silmä? Find out in the next exciting episode of Jack and Fred Go to Space: the Movie: the Musical: the Game: the Animated Series))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Kitty » 24 Syys 2011, 15:31

Evelyn

Tyttö naurahti miehen sanoille, juu hevosen tuo saisi pitää, kärrytkin varmaan, mutta miekan Evelyn tulisi kyllä hakemaan takaisin. Toivottavasti Frd vain hoksaisi putsata sen verestä jottei menisi pilalle.
Jack sanoi että sänky oli nukkumista varten joten tyttö saisi jäädä siihen, eipä hän tosin lupaa ollut kysynytkään mutta miten vain.
Pian silmät painuivat laiskasti kiinni ja Evelyn nukahti niille sijoilleen, tässä oli nyt ihan hyvä olla.


//Dudiin, kiitokset kummallekkin =D Ja pelaillaan toki uudestaankin =3
Kitty
 

Edellinen

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron