Samuel
Kuolema, se tulee jokaiselle aikanaan. Lakkaat olemasta, pyyhkiydyt elävien kirjoista. Muistoisi pyyhkiytyvät ja kuolet tuntien kipua tai et ollenkaan. Kaikki tärkeä olet menettävä ja lopullisesti. Menetät kaiken, kuolet.
Samuel heräsi, kylmä hiki valui pitkin otsaa. Kamala uni... Tarkoittiko se minun loppua? Samuel ajatteli ja pyyhki hikistä otsaansa. Hän oli kyllä jo tiennyt ettei eläisi kauan, sillä olihan hän lapsesta asti tiennyt että sodassa kuollaan. Tosin mies ei ollut aavistanut että se tulisi näin aikaisin. Samuel käceli joen reunoja myöten, hän kumartui reunalle ja roiskaisi vettä naamalleen. Ääni joka sai miehen hermostumaan ei loppunut. Kuolema. Se hoki, sillä se yritti sanoa että Samuel kuolisi aivan pian, näkemättä seuraavaa aamua. Oliko tässä hänen koko surkea elämänsä? Oliko kaikki hänen tekemänsä aivan turhaa, ettei häntä enää tarvittu tässä maailmassa. Kaikki aivan turhaa, se kaikki aivan turh aan ponnisteltu... Niinkö sitten oli. Samuelin turhaan eletty elämä, jossa oli vain ripaus onnellisia hetkiä. Nyt tämä surkea elämä tulisi katoamaan tästä maailmasta. Mies hymyili, hän alkoi kävellä hiljalleen pitkin jokea. "Kiitos. Että sain tavata sinut..." Mies supisi ja käveli. Lähestyvä vaara ja vihollinen oli tt
ulossa. Loputon pimeys.
//Täs ois.