hydrophobia ||Crim

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Helmi 2012, 02:17

Iriador jäi kuuntelemaan ääniä ympärillään. Ulkoa saattoi erottaa pauhaavan tuulen ja hiljaista puhetta, sisältä taas - ei oikeastaan mitään. Oli hiljaista. Ehkä turhankin hiljaista. Kunnes askeleet kävivät lähestymään Iriadorin makuusijaa, ja silmät raottuivat taas hieman tarkistamaan kuka lähelle yritti. Dariushan se siinä. Pieni hymy nousi nuorukaisen suulle, kun kenraali kävi lopulta silittämään punaisia hiuksia. Iriador oli jokseenkin huolestunut siitä, mitä silmäpuoli tästä kaikesta tahollaan ajatteli. Nuorempi oli varmasti pelkkänä riesana tuolle. Turhanpäiväinen huolenaiheuttaja kaiken muun ohella. Ja se jos mikä tuntui ahdistavalta ja erityisen pahalta. Darius oli punapäälle kaikki kaikessa. Tärkeämpi kuin mikää muu. Tuntui inhottavalta aiheuttaa huolta tuolle, sekoittaa pää ajatuksella että punatukka olisi saattanut huonommassa lykyssä kenties kuolla sinne partioretkelle. Vaikkei kenraali käynytkään näyttämään huoltansa kirjaimellisesti, saattoi Iriador aistia sen silti ilmasta.

Korkeahaltia ummisti jälleen silmänsä. Kuunteli kenraalin sanat ja muodosti uudemman hymyn kasvoilleen. Kun käsi lopetti kuitenkin hiusten sukimisen, kasvot muuttuivat jälleen ilmeettömiksi.
Punatukka tahtoi sanoa jotain. Osoittaakseen että oli yhä elossa ja että jaksoi taistella kuolemaa vastaan. Ei hän niin helpolla elämästään luopuisi, vaikka kovasti keho ja mieli toisinaan jopa yhdessä yrittivät toista kertoa. Vasen käsi lähti varovasti liukumaan kohti Dariusta. Kun sormet lopulta hipaisivat - mitä oletettavimmin Dariuksen haarniskaa - pysähtyi käsi paikoilleen.
"Ethän lähde .. pois?", nuorempi kävi kysymään ja raotti silmiään hieman nähdäkseen Dariuksen. Miehen läsnäolo oli hänelle tärkeä. Eihän hän nyt yksin tahtoisi jäädä tässä tilanteessa! Eikä kumppanin seuraa saattanut korvata kukaan muu Sinisen kuiskauksen jäsenistä, jotka leirissä sillä hetkellä olivat. Iriador silti ymmärsi, että jos kenraali tahtoisi lähteä, tuo lähtisi, eikä punatukka sitä kävisi kieltämään. Moni muukin asia varmasti painoi tuon mieltä punahiuksisen ohella. Kuten mitenhän muut partiot olivat retkiltään selvinneet. Tosiaan. Mitä jos ihmiset olivat noitakin käyneet väijyttämään? Toivottavasti niin ei ollut. Hevosen selkään ei nuorukainen itse ollut enää valmis nousemaan ja muut haavoittuneet hidastaisivat joukkion kulkemista enemmän kuin tarpeeksi. Korkeahaltia ei jaksanut kuitenkaan jäädä arvailemaan pitempään mokomaa - muut miettikööt hänen puolestaan kyseistä. Ehkä olisi nyt parempi vain keskittyä omiin ongelmiin ja elossa pysymiseen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Helmi 2012, 10:29

Darius oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa, havahtuen niistä vasta tuntiessaan pienen kosketuksen. Katse kääntyi vilkaisemaan Iriadorin kättä, hakeutuen kuitenkin pian tuon kasvoille. Korkeahaltia kyseli, oliko Kenraali aikeissa lähteä pois. Darius hymähti pienesti samalla kun käsi nousi ottamaan kiinni Iriadorin kädestä.
En Oli lyhyt ja ytimekäs vastaus nuoremmalle, samalla kun Iriadorin käsi saatettiin takaisin vuoteelle, mutta kämmenestä ei päästetty irti.
Koita nyt vain levätä olen täällä kun heräät. Pysyn tässä kun nukut Kenraali lisäsi pienesti hymyillen. Hymy kuitenkin laski katseen kääntyessä takaisin teltan ovelle.
Tuuli sen kun yltyi. Toisia partioita ei ollut vielä näkynyt, vaikka oli jo korkea aika palata takaisin. Hämärä teki tuloaan ja lumimyrsky sen kun vain yltyi. Pihalta ei kuulunut pahemmin puhetta. Pian kuitenkin lähestyvä ratsukko ilmoitti takaisin tulostaan, tosin äänet eivät kuulostaneet turhan riemukkailta. Darius vilkaisi nopeasti Iriadoriin. Kenraali nousi ylös ja kävi peittelemään haavoittuneen kumppaninsa paremmin, ottaen sitten pari askelta kauemmas.
Palaan pian Darius totesi hiljaa, oli Iriador kuulemassa tai ei.

Haukansilmä poistui teltasta, käyden tarkistamassa tilanteen. Kävi ilmi, että yksi partio heidän lisäkseen oli joutunut väijytykseen. Eikä koskaan palannut. Toinen partio oli matkallaan takaisin törmännyt heihin. Mitään ei osattu varmaksi sanoa, mutta jäljistä päätellen oli muutaman hengen ryhmä käynyt haltioiden kimppuun. Lienikö ihmisiä, siitä ei ollut tietoa. Nyt Sininen kuiskaus oli kutistunut parilla sotilaalla, toivottavasti ei kutistuisi vielä kolmannella. Kaikesta huolimatta miehet päätyivät siihen, että olisi parasta odottaa aamuun, ennen kuin takaisin kaupunkiin lähdettiin. Myrsky ei tehnyt hyvää hevosille, jotka muutenkin olivat jo uupuneita. Lisäksi leiri oli niin hyvin piilotettu, ettei sitä tuskin nähnytkään. Vahtivuorot jaettiin ja ne joita ei pihalla tarvittu tarkkailemassa, vetäytyivät telttoihin lämmittelemään. Darius tietenkin Iriadorin luokse, kuten oli luvannut.
Kenraali käveli sisään telttaan ja suoraan takaisin Iriadorin viereen istumaan. Katse käväisi jälleen ovella hetken, kunnes siirtyi nuorempaan ja käsi hakeutui takaisin sivelemään tuon hiuksia.


// Jos teikä haluaa niin saat tehdä aikahypynkin seuraavassa viestissäs, sikäli mikäli Iriador ny nukahtaa, ni ei tarvii si sitä Ja hän nukkui ja nukkui ja nukkui pelaamista vetää o3o //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Helmi 2012, 20:54

Kun kenraali tarttui nuoremman kädestä kiinni, ei Iriador saattanut tehdä muuta kuin hymyillä hieman. Käsi saatettiin takaisin lepäämään, mutta siitä ei kuitenkaan päästetty irti. Dariuksen vastauskin lämmitti mukavasti mieltä.
Kiitos, korkeahaltia tuumasi toiselle vastaukseksi hetimiten, lähes kuiskaten. Oli hyvä tietää ettei mustatukka ollut hylkäämässä Iriadoria - ellei tietenkään ollut pakko. Eihän sitä koskaan ennakkoon saattanut tietää mitä tuleva yö toisi tullessaan. Toivottavasti ihmiset olisivat kuitenkin jättäneet väijytyksensä sikseen ja palanneet sinne mistä ikinä olivatkaan tulleet vähiten kai tässä enää kaivattiin että sotilaat kuiskauksen leiriin löytäisivät.

Hetken oli jälleen hiljaista, ulkona pauhaavaa tuulta lukuunottamatta, kunnes hiljaiset äänet kantautuivat punatukankin korviin ulkoa. Olivatko loput partiot saapuneet viimein takaisin? Darius kävi kuitenkin peittelemään nuorempansa ja ilmoitti palaavansa pian takaisin. Väsynyt katse seurasi perässä, kun kenraali poistui teltasta ja siirtyi sitten tuijottamaan teltan tuulesta heiluvaa kattoa.

Mitähän oli tapahtunut? Olivatko toiset selvinneet vastoinkäymisiltä? Entä jäisivätkö he vielä tänne yön ajaksi, vai pitäisikö matka takaisin kaupunkiin aloittaa välittömästi? Kysymykset rasittivat nuoremman mieltä. Iriador kävi jopa kurtistamaan kulmiaan hieman, kun kaikki tämä oli niin uutta hänelle. Olla epätietoinen kaikesta, maata vain avuttomana peiton alla ja olla muitten riesana.
Kylmä viima kävi taas puhaltamaan teltan suuaukon suunnalta, saaden punaiset hiukset heilahtamaan hieman. Puoliksi ummessa oleva katse siirtyi tuulahduksen myötä seuraamaan sisääntulijaa kenraalia tässä tapauksessa. Mies istahti jälleen nuorempansa viereen ja hetken kuluttua kävi silittämään hiuksia. Läheisyys tuntui hyvältä. Turhat ajatukset unohtuivat heti ja mieli kävi nauttimaan Dariuksen läsnäolosta silmätkin painuivat jälleen kiinni mielihyvän tunteesta. Keho sen sijaan kärsi kivuista enemmän kuin olisi ollut edes tarve, ja Iriador olisi tehnyt mitä vain saadakseen lievitettyä niitä edes hieman.
Anteeksi että minusta on vaivaa, korkeahaltia kävi välittämään telepaattisen viestin kenraalin päähän, Ei ollut tarkoitus aiheuttaa huolta sinulle tai kenellekään muulle näin, kuuluivat vielä toiset sanat. Suutaan tuo ei enää jaksanut avata, mutta onneksi se puhuminen kävi näinkin. Ainakin vielä hetken.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Helmi 2012, 21:20

Iriador kävi pahoittelemaan telepaattisesti vaivaa, jonka omasta mielestään oli aiheuttanut. Kenraali hymähti pienesti, pudistellen päätään huomaamattomasti.
Oli kyseessä kuka tahansa, ei tiimitoveria jätetä kuolemaan. Vahinkoja sattuu, jokainen ottaa joskus osumaa. Jos tilanne ei ole toivoton, käydään toveria auttamaan Enhän minä sinua sinne jäälle olisi voinut jättää.. monestakaan syystä Kenraali selitti telepatian avulla, samalla kun kävi riisumaan hansikkaitaan, jotta pystyi kunnolla sukimaan Iriadorin hiuksia.
Yksi pareista ei selvinnyt Kenraali kävi kertomaan päänsisäisesti Emme tiedä kaatoiko heidät se sama ryhmä, joka meidän kimppuun hyökkäsi, vai joku toinen.. oli miten oli, toivoa saattaa ettei yöllä tapahdu uutta väijytystä.. Kukaan ei kuitenkaan seurannut ketään leirille, joten on hyvin mahdollista, että leiri pysyy piilossa.

Kenraali ei halunnut turhaan korkeahaltiaa huolestuttaa, mutta näki tarpeelliseksi pitää tuon tilanteen tasalla. Olihan tuo sotilas, ei mikään neito pulassa jolle ei kannattanut mitään vaaroja mainita. Nyt Iriador tiesi, että yöllä saattaisi käydä jotain. Mutta toivo eli, ettei mitään tapahtuisi. Ryhmä oli pienentynyt kuuteen henkilöön, mutta pystyi silti pitämään puolensa. Olivathan he eliitti tasoa. Tosin, yksi heistä oli poissa pelistä kuntonsa takia.
Joten älä kehtaakaan mennä huonompaan kuntoon yön aikana.. huomenna vasta pääsemme kaupunkiin hoitamaan haavasi paremmin Kenraali totesi telepaattisesti.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Helmi 2012, 00:51

Punatukka henkäisi syvempään kuullessaan kenraalin uutiset. Oli harmillista, että hyviä sotilaita menetettiin tällä tavoin keskelle ei mitään, vain jonkin typerän väijytyksen takia. Mahdollisuus siihen että leiri löydettäisiin oli siis olemassa, joskin tosin pieni, kun ketään ei oltu tiedettävästi seurattu ja ulkona oleva tuisku ja tuuli peittäisivät nopeasti hankeen painuneet jäljet alleen, jos yhtä pahana jatkoivat myrskyämistään. Toivoa siis oli yhä. Ja vaikkei kokoonpanossa ollutkaan kuin viisi eliittiä jäljellä, jaksaisivat nuo varmasti pistää riittävästi hanttiin hieman suuremmallekin joukolle.
Sääli. Toivoa saattaa ettei yön aikana kävisi mitään, Iriador kävi vastaamaan telepaattiseti vanhemmalleen. Nuorukainen todella toivoi mitä sanoi. Jos vain säästyttäisiin turhalta verenvuodatukselta, sen parempi kaikille.
Äläkä huoli. En ajatellut kuolla vielä, Iriador kävi vielä toteamaan telepatialla Dariukselle. Tuo jaksoi jopa raottaa silmiään vielä ja hymyillä sanojensa perään pienesti.

Kauaa ei kuitenkaan hymyilyä kestänyt, kun puuduttavat kivut pakottivat nuoremman painamaan silmänsä takaisin kiinni. Asentoa korjattiin hieman ja käsi tuotiin vatsan päälle lepäämään. Iriadorin olisi tehnyt mieli kääntää makuuasentonsa toiselle kyljelleen, mutta vasemmalla puolella haittaa olisi aiheuttanut lävistetty kylki ja toisella taas hajonnut olkapää, joten ehkä selällään lojuminen oli toistaiseksi paras mahdollinen asento levätä.
Voimat olivat totaalisesti loppu, eikä nuorempi jaksanut jakaa enää mitään telepaattista viestiä Dariukselle. Ainoa asia mitä punapää jaksoi toivoa olikin, että hän säilyisi elossa yön yli. Hiljaisuus laskeutui telttaan ja Iriador antoi itsensä vaipua hiljalleen syvään uneen. Jopa pieneen tajuttomuuteen, josta tuota ei aivan herkästi hereille saisi.

***

Aamu valkeni. Pahin lumipyry ja tuuleminen oli jo ohitse. Kaikesta mahdollisesti yön aikana tapahtuneesta tiedoton punapääkin alkoi hiljattain heräillä unestaan. Silmiä raotettiin lopulta hieman, mutta ne painettiin heti takaisin kiinni, kun valo kävi taistelemaan niitä vastan turhankin kirkkaana. Jokaiseen lihakseen sattui. Päätä särki lievästi. Siitä huolimatta elossa oltiin yhä. Tai siltä ainakin tuntui. Tiedä sitten oliko kaikki pelkkää harhakuvitelmaa tuskin sentään.
Katse harhaili silmien avautuessa raolleen jälleen katossa. Kaikki eilinen palautui nopeasti nuorukaisen mieleen, saaden tuon myös voimaan heti pahoin ja tuntemaan olonsa huonoksi. Muitten huolestuttaminen tuntui pahalta. Suorastaan väärältä. Kivutkaan eivät olleet hellittäneet tippaakaan, mikä sinänsä huolestutti Iriadoria itseään. Silmät kävivät raottumaan uudemman kerran. Tällä kertaa jopa enemmän kuin viimeksi, kun valo ei tuntunut tekevän hallaa yhtä paljon kuin viimeksi.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Helmi 2012, 01:10

Nuorempi kävi vakuuttelemaan, ettei aikoisi kuolla vielä. Hyvä. Darius herättäisi Iriadorin henkiin ja tappaisi tuon henkilökohtaisesti uudestaan siitä hyvästä! Loppu viimein Iriador kävi hiljenemään, eikä jaksanut enää puhua. Edes telepaattisesti. Darius antoikin nuorempansa nukkua, istuen hetken tuon vierellä. Kunnes hakeutui makaamaan pehmeämmälle alustalle, koettaen itsekin saada unta hieman, ennen kuin oma vahtivuoronsa koittaisi yöllä.

Yö sujui kohtuullisen rauhallisissa merkeissä. Väijytystä ei tullut, vain muutama nälkäinen peto kävi katselemassa leirin lähettyvillä, verenhajun leijaillessa metsässä. Kuitenkaan minkäänlaista hyökkäystä ei tullut eläintenkään osalta. Vahtia vaihdettiin tavallista useammin, joten yö oli uuvuttava itse kullekin. Varsinkin kun yöllä myrskysi, mutta onneksi tuo lumimyteri kävi laantumaan aamua kohden. Kun päivä alkoi valjeta, alettiin myös harkita liikkeelle lähtöä.
Hetken keskusteltuaan toisessa teltassa muiden sotilaiden kanssa, kävi Darius suuntaamaan kulkunsa kohden Iriadorin telttaa. Kenraali astui sisään, saaden huomata punatukan olevan hereillä. Ainakin jotenkuten.
Huomenta Kävi tervehdys kenraalin astellessa täysissä pukeissa peremmälle Voitko jo paremmin?
Haukansilmä kumartui nuoremman puoleen ja tarkisti tuon sideharsot, näin päällisin puolin. Ne pitäisi vaihtaa jossain vaiheessa, mutta nyt ei ollut aikaa.
Päivä on selkeä... Alamme tekemään pian lähtöä.. uskotko pystyväsi ratsastamaan yksin, vai tuletko saman ratsun selkään kanssani? Darius kävi kysymään, katseen noustessa nuoremman kasvoja tutkimaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Helmi 2012, 11:45

Kauaa ei punapää kerennyt yksin tekemään heräilyään teltassa, kun kenraali astahti sinne sisään tuoden mukanaan hyisen tuulahduksen raikasta ulkoilmaa. Jo huomattavasti pirteämpi katse kääntyi seuraamaan, kun Darius toivotti kättä heilauttaen huomenensa ja kävi nopeasti tarkastamaan haavoja pitelevät siteet.
Huomenta, myös punatukka toivotti lopulta, tosin eväänsäkään liikauttamatta.
Vasen käsi kävi lopulta nopeasti pyyhkäisemässä molemmista silmistä yön aikana niihin muodostuneet vähäiset rähmät tiehensä, ja kun näkö oltiin saatu kutakuinkin kunnolla takaisin, siirtyi nuoremman katse vilkaisemaan nopeasti nyt itsekin sideharsoja. Haavat olivat vuotaneet ilmeisesti vielä hieman yön aikana. Eivät kuitenkaan turhan paljon, mutta riittävästi että vielä illalla valkeat liinat olivat värjäytyneet osittain punaisiksi. Näky sai Iriadorin huokaisemaan pienesti ja painamaan päänsä syvemmälle tyynyyn.

Iriador ei joutunut hetkeäkään pidempään miettimään vastaustaan kenraalin kysymykseen. Silmät hakivat kontaktia Dariuksen omista.
Luulen että mieluummin tulen kanssasi saman hevosen selkään sen sijaan että ratsastaisin yksin. En tahtoisi ottaa sitä riskiä, että tipahdan alas vahingossa. Rikkoisin itseäni vain lisää, punapää tuumasi kulmaansa hieman kohauttaen. Eikö tuo ollut itsestäänselvyys, ettei hän hevosen selkään uskaltautunut heti yksin nousta! Eikä punatukka sitä yhtään pahakseen pistäisi, jos saisi arvon kumppaninsa kanssa saman hevosen selässä istua.
Tuttu virneenpoikanen nousi nuoremman kasvoille lopulta. Tuo tiesi, että siinä missä muutkin sotilaat, oli varmasti myös Darius joutunut pitämään vahtivuoroja yön aikana ja siten oletettavasti nukkunut olemattoman määrän pimeän aikana.
Miten yö sujui? nuorukainen kävi tiedustelemaan hieman kiusoittelevalla äänensävyllä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Helmi 2012, 17:30

Iriador ilmoitti, ettei halunnut ottaa tippumisen riskiä. Olisihan se parempi välttää moinen, turhaan sitä ottaa itseensä lisää vaurioita. Kenraali nyökkäsikin nuoremman sanoille, alkaen samalla päässään pyöritellä järjestelyjä. Hevosia oli nyt kaksi vähemmän, kuten ratsastajiakin. Yksi ratsuista oli toipilas, mutta kykeni silti kantamaan tietyn painon selässään. Mitään leiristä ei saanut jättää metsään, ei yhtäkään telttaa tai edes lyhtyä. Ihan vain periaatteen vuoksi. Jos vihollinen saisi käsiinsä jotain heidän tavaroistaan, olisivat nuo yhtä tietoa rikkaampia heidän armeijansa tavoista ja varusteista. Mitään ei siis kannattanut ilmaiseksi antaa.
Virneenpoikasen myötä päästi Iriador ilmoille kysymyksen, joka sai väsyneenoloisen Dariuksen vilkaisemaan kulmat kurtussa nuorempaa.
Hyvin. Sillä välin kun sinä nukuin niin ainoat asiat mitkä yötä saattoivat häiritä, olivat sudet Toivottavasti sait levättyä, sillä kun lähdemme matkaan, emme aio pysähdellä Darius totesi nousten ylös nuoremman viereltä Jos pystyt, ala valmistautua Palaan pian, käyn kertomassa tilanteen muille.
Noiden sanojen myötä kenraali poistui jälleen kerran teltasta ja ohjeita alettiin jakamaan miehille, jotka jo valmistautuivat purkamaan leiriä.

Kun suunnitelmat oltiin lyöty lukkoon, palasi Darius Iriadorin luo. Pieni virneen poikanen käväisi kenraalin kasvoilla, mutta se muuttui kuitenkin pian pahoittelevan huvittuneeksi.
Tulet varmaan pitämään siitä ideasta, että matkamme takaisin aroille kulkee joen ylitse Kenraali pamautti ilmoille päivän matkasuunnitelmasta osan, josta Iriador ei varmasti ollut yhtä innoissaan, mitä muut. Mutta se reitti oikaisi huomattavasti. Ja kaikki halusivat mahdollisimman nopeasti kotiin, ennen hämärää.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Helmi 2012, 23:26

Ärsyttämisyritys oli osunut ja uponnut. Punatukka naurahti varovasti muutaman kerran Dariuksen kurtistaessa kulmiaan, mutta jäi sitten kuuntelemaan tarkasti kun kenraali kertoi vastauksensa toisen kysymykseen. Pieni huokaus pääsi nuoremman suusta kertomuksen päätteeksi. Vai ei pysähdyksiä? Koko pitkä matkako täytyisi jaksaa istua hevosen selässä? Ja kun makaaminenkin pelkästään sattui armottomasti. Kenraali tuskin kuuntelisi kuitenkaan hyvällä vastaväitteitä kyseisestä, joten ehkä suun kiinni pitäminen oli paras mahdollinen asia tässä tapauksessa.
Darius ilmoitti jälleen poistuvansa hetkeksi ja komensi punapäätä valmistautumaan, mikäli siihen kykeni. Teltan ovi heilahti ja mustatukka katosi siitä pihalle, jättäen Iriadorin taakseen ähkimään, kun nuorempi kävi vaivalloisen oloisena repimään itseään ylös vuoteesta. Lopulta tuskan täytteinen työ palkittiin, sillä punatukka sai itsensä kammettua istumaan sängyn laidalle. Tuskasta noussut hiki väritti nuoremman - vammoja lukuunottamatta - hyväkuntoista ylä kroppaa ja kasvoilla lepäsi hyvin kaikkeen kyllästyneen oloinen ilme.

Taistelussa oli kestänyt niinkin kauan, että Darius otti jälleen palatakseen teltan puolelle. Katse kävi seuraamaan toisen sisääntuloa, sitten kenraalin kasvoille nousevaa virnettä, joka ei taaskaan luvannut mitään hyvää. Silmäpuoli kävi ilmoittamaan, että he tulisivat ylittämään paluu matkallaan joen ja siitäkös Iriador ei ilahtunut. Hän oli saanut tarpeekseen mokomasta lätäköstä! Pitikö häntä vielä lisää koetella kaiken aikaisemmin tapahtuneen lisäksi! Kyllästynyttä ilmettä koristivat nyt vihaisen kulman ottaneet kulmat ja pää kääntyi samantien poispäin Dariuksesta.
Jos tarkkoja ollaan, en pidä ideastasi lainkaan, Iriador sihisi ja käänsi sivusilmällä katseensa kenraalin, kunnes koko pää käännettiin vanhempaa kohden, Oliko sinulla kenties jotain muutakin mieltä masentavaa ilmoitettavana?. Sanat sanottuaan lähti nuorempi yrittämään ylös sängyltä, mutta kyljestä sykkivä kipu pakotti Iriadorin lopulta takaisin istumaan sängyn laidalle. Turhan yrittämisen jälkeen tuntui siltä, kuin haava kyljessä olisi vain kasvanut ennestään ja alkanut vuotaa uudemman kerran, mutta punapää laski sen nopeasti pelkäksi vainoharhaiseksi ajatteluksi.
Olisiko herra kenraali niinkin avuliaalla tuulella, että ojentaisi minulle paitani, Iriador kysyi, pilkahdus ärtyneisyyttä äänessään.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Helmi 2012, 23:52

Iriador kävi ilmaisemaan ilmein ja sanoin mielipiteensä matkan kulusta. Darius tiesi ettei Iriador tulisi pitämään reittivalinnasta, mutta minkäs teet? Olisiko muille pitänyt käydä ilmoittamaan, että joukon nuorin ei halunnut ylittää jokea, koska pelkäsi vettä? Tuskin Iriadorkaan oli siitä vaihtoehdosta kovin innoissaan.
Muuta masentavaa? Ei. Se on vain joki, et sinä sinne huku. Kerta ratsastat kanssani Darius kävi rohkaisemaan nuorempaa. Vain joki.. niin, eihän moni jokeen hukkunut joka vuosi. Muuten vain joen pahimmat kosket tunnettiin niiden tappavista kuohuista, jotka olivat käyneet monen uhkarohkean sielun turmioksi.
Iriador yritti kammeta itsensä ylös, turhaan. Kenraali katseli hetken tuon menoa huuliaan mutristaen, kunnes Iriador kävi pyytämään apua. Darius hymähti. Kenraali käveli lähemmäksi nuorempaansa ja nappasi tuon vaatteet, kävellen sitten Iriadorin luokse. Darius kävi auttamaan Iriadoria pukeutumaan. Kun pää oltiin saatu ulos kaula-aukosta ja hihat pujotettua käsiin, eksyi kenraalin kasvot lähelle nuoremman kasvoja ja soivat tuolle pienen, nopean suudelman huulille. Niin, ettei kukaan varmasti nähnyt, huomannut saatikka kuullut.
Älä viitsi kiukutella Darius totesi pienen suudelman jälkeen, samalla kun vetäytyi kauemmaksi Iriaodrista.

Iriador autettiin pukeisiin, lämpimästi ja autettiin ulos teltasta. Leiri kasattiin ja aseteltiin kaikki irtaimisto hevosten selkään. Iriador autettiin Bluen selkään, jahka vankka sotaratsu oltiin satuloitu ja varmistettu, että tuo oli kunnossa. Poldoran selkään puolestaan kasattiin normaalia enemmän ylimääräistä painoa, nyt kun sillä ei ollut ratsastajaa. Iriadorin ratsu oli hyvä, mutta Darius ratsasti mieluummin omalla tutulla orillaan, kuin toisen ratsulla. Kun kaikki oli valmiina lähtöön, nousivat miehet ratsaille. Darius Iriadorin taakse Bluen selässä.
Ja ryhmä kävi liikkeelle. Kohden jokea, jolle ei turhan pitkä matka ollutkaan
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Helmi 2012, 00:40

Vain joki? Siinähän se kauhukuva piilikin! Tuskin Haukansilmä kuitenkaan hänen antaisi valahtaa alas ratsailta. Sen verran punapää saattoi ainakin esimieheensä luottaa.
Darius kävi kuin kävikin auttamaan nuorempaansa lopulta pukeutumaan. Ähisten ja puhisten paita saatiinkin lopulta päälle, ja olo tuntui heti huomattavasti lämpimämmältä. Sideharsot kävivät kuitenkin välillä inhottavasti hankaamaan vaatteita vasten, mutta punapää päätti olla kuitenkin näyttämättä mokomaa ulkoisesti kenellekään. Sitä ei suotu edes kenraalille.
Kun Darius kävi ohimennen suutelemaan Iriadoria, nousi korkeahaltian kasvoille pieni yllättynyt ilme. Katse kävi heti etsimään mahdollisia silminnäkijöitä teltasta, mutta koska ketään ei näkynyt itse mustatukan lisäksi, viitsi punapää rauhoittua hieman. Pienestä hetkestä otettiin irti kaikki mitä saatiin ja sen jälkeen näytettiin taas hapanta, kiusoittelevaa naamaa Dariukselle tuon toteaman jälkeen. Ehkä Iriador kiukutteli. Hieman. Mutta sekin johtui täysin vain tavallisesta poikkeavasta, avuttomasta olotilasta.

Kun paksu viittakin lopulta lepäsi nuoreman harteilla, autettiin mies ylös sängyltään ja talutettiin ulos. Toinen jalka ei tuntunut sietävän minkäänlaista painoa, ja punapää kävikin askellustaan eteenpäin ontuen oikeaa jalkaansa. Huolta pidettiin myös siitä, ettei kukaan vahingossakaan pääsisi koskemaan toiseen olkapäähän, sillä se olisi saanut aikaiseksi vain kiroamista ja kivusta merkkaavia äännähdyksiä. Katse pysyi kuitenkin maassa. Pieni häpeä oli ehtinyt vallata Iriadorin, kun toiset sotilaat kävivät ohimennen katsomaan taistelussa osumaa ottanutta toveriaan. Olo tuntui nyt vain entistäkin avuttomammalta.
Ääneen kiroten kävi nuorukainen nousemaan kenraalin yksisarvisen selkään. Vaikka Blue olikin haavoittunut eilen, vaikutti ori olevan kuitenkin siinä nyt toistaiseksi siinä kunnossa että se jaksoi Dariuksen alaisensa kanssa selässään kantaa. Poldorasta taas tehtiin tavarajuhta, jota tuo kookas tamma ei tuntunut pistävän millään tavalla pahakseen. Onneksi. Tamma osasi olla koppava, mutta hankalaksi se ei tällä kertaa tuntunut kuitenkaan heittäytyvän. Tiedä sitten mitä tuolla lumiauralla päässään liikkui ja mitä eläin myöhempää varten suunnitteli.

Kun kaikki tuntui olevan valmista, ja Iriador oli yksin saanut Bluen selästä ympärilleen tähyillä leirin viimeisiäkin tavaroita yhteen kasaavien sotilaiden toimia, nousi kenraali lopulta punatukan selän taakse ratsaille. Huventunut joukko lähti taittamaan matkaansa samantien eteenpäin, kun kaiken todettiin olevan mukana.
Onko reitti paljonkin aikaisempaa lyhyempi? punapää kysyi Dariukselta, mielessään vain se, että voisi ehdottaa vielä jotain toista mahdollista reittiä. Joen ylittäminen ei edelleenkään innostanut Iriadoria, vaikka tulokseen olikin tultu, ettei hän hukkuisi. Etenkään jos istui Bluen selässä Dariuksen kanssa.
Istuminen tuntui pahalta. Aivan kuin joku olisi vääntänyt veitsiä haavoissa jokaisen orin ottaman askeleen myötä ja vaikka kuinka nuoremman olisi tehnyt mieli istua suorassa, antoi tuo hiljalleen itsensä valahtaa kuitenkin jälleen pienesti nojaamaan taaksepäin vasten Dariusta.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Helmi 2012, 01:55

Matka alkoi, eikä aikaakaan kun Iriador kävi jo kyselemään, oliko tämä reitti varmasti lyhyempi, mitä muut vaihtoehdot. Darius hymähti itsekseen.
Helpoin lyhyistä reiteistä. Toinen lyhyempi olisi turhan vaarallinen näin pienelle joukolle.. Se veisi liian läheltä ihmisten kylää Darius kertoi, samalla kun virtaavan joen kuohun alkoi jo kuulemaan kauempaa.
Joki oli kuin kesyttämätön peto. Se virtasi voimakkaana kohdasta, josta kuiskauksen miehet ajattelivat sen ylittää. Musta joki ei houkutellut ketään astumaan syövereihinsä. Ratsut eivät halunneet käydä ylittämään sitä, sillä kukaan ei käynyt varmaksi sanomaan, kuinka syvää tässä kohdassa oli. Arviolta pari metriä, korkeintaan.
Muut ylittivät joen ensin. Poldora ja neljä muuta ratsukkoa kävivät ylittämään jokea, todeten, että virta oli ehkä turhankin voimakas. Yksi ratsukoista oli lähellä lähteä sen vietäväksi. Joki oli kuitenkin nopeasti ylitetty ja hevoset nousivat enemmän kuin mielellään toiselle rannalle.

Blue seisoi vielä toisella rannalla kaksi haltiaa selässään. Darius katseli vuoroin vettä, vuoroin toiselle rannalle nousevia sotilaita.
Sulje silmäsi Kenraali kävi lopulta toteamaan nuoremmalleen, samalla kun komensi ratsunsa liikkeelle.
Edes Blue ei ollut turhan innoissaan tästä ylityksestä tällä kertaa. Ratsu oli loukkaantunut, joskin ei pahasti, mutta sen verran että se kävi omia voimiaan epäilemään.
Ori kuitenkin kävi astumaan hyiseen veteen. Askel oli kuitenkin epävarma. Darius muuttui levottomaksi sitä mukaan mitä yksisarvinen otti askeleita syvemmälle voimakkaaseen virtaan. Keskivaiheilla jokea oli Bluella vaikeaa pitää kavionsa pohjassa. Virta tuntui vain voimistuvan. Pian tapahtuikin se, mitä kaikki olivat pelänneet. Bluen kaviot eivät ottaneet tukevaa otetta vedestä, vaan ratsu lähti virran mukana kulkeutumaan alajuoksuun. Blue kävi hirnahtamaan, panikoimaan suorastaan. Kenraali kävi vetämään hevosen ohjista, yrittäen ohjata tuota vastarannalle. Se ei kuitenkaan onnistunut, kun Blue ei saanut jalansijaa pohjasta. Yksisarvinen kävi iskemään takajalkansa pohjaa kohden, ottaen pienesti tuntumaa maasta mutta sillä samalla sekunnilla kun takajalat koskettivat pohjaa, kävi voimakasvirta kaatamaan ratsun kyljelleen.. jolloin myös ratsastajat tippuivat hyiseen veteen.

Dariuksen tajutessa Bluen katuvan, oli Kenraali käynyt kietaisemaan toisen käsivartensa nuoremman ympärille. Sekunti tuon jälkeen oli kaksikko painautunut hevosen mukana pinnan alle. Darius ei kuitenkaan päästänyt irti Iriadorista. Kaksikko painui syvemmälle pinnan alle, kunnes Darius sai otettua jaloillaan vastaan pohjasta ja ponnistettua kohti pintaa. Blue oli noussut ylös vedestä, mutta se panikoi ja räpiköi turhankin lähellä haltioita, ei siis ihme, jos tuon kavio jos toinenkin otti kontaktia Iriadorin tai Dariuksen kanssa.
Rannalla seisovat sotilaat hätääntyivät tietenkin, lähtien ratsastamaan virran mukana joen viertä, koettaen samalla keksiä keinon millä kaksikko saataisiin rannalle.
Darius käänsi itsensä selkä menosuuntaan, pitäen yhä Iriadorista kiinni. Nuorempi puristettiin tiukasti vasten omaa rintakehää, samalla kun toinen käsi kävi etsimään jotain mistä ottaa kiinni. Pian noita objekteja alkoikin löytymään..

Darius kävi törmäämään selkä edellä kiveen, älähtäen pienesti kivusta ja säikähdyksestä. Blue tuli kovaa vauhtia kohden kaksikkoa, joka kiveä vasten oli pysähtynyt, joten Dariuksen oli pakko kiepuattaa itsensä ja Iriador pois yksisarvisen tieltä, tai muuten he olisivat musertuneet massiivisen sotaratsun ja kiven väliin. Seuraava kivi kuitenkin oli jo odottamassa heti toisen jälkeen. Tällä kertaa siihen iskeydyttiin Iriador edellä. Darius yritti parhaansa mukaan pehmittää toisella kädellä iskua vasten kiveä, mutta ei sekään paljoa auttanut. Nyt he kuitenkin jäivät vasten kiveä paikoilleen jokeen. Kylmä virta pieksi vasten kehoa, hypotermian alkaessa vaarallisen nopeaan tahtiin tekemään tuloaan. Darius irvisti pienesti, samalla kun etsi jaloilleen sijaa kivestä, jotta pystisi pitämään itsensä ja Iriadorin paremmin paikoillaan. Sotilaat rannalla alkoivat etsiä köyttä, jolla vetää kenraali ja sotilas takaisin turvaan. Dariuksen ote Iriadorista ei käynyt heltymään, vaikka voimat alkoivat lähestyä äärirajojaan. Kylmässä, voimakkaasti virtaavassa joessa ei kestävinkään mies kauaa sinnitellyt.

Blue puolestaan otti osuman jos toisenkin vielä kivissä, kunnes sai kavionsa jälleen pohjaan ja lähti yllättävän päättäväisenä hyppimään kohden rantaa, nousten lopulta ylös hyisestä vedestä samalle puolelle, jolle muut miehet olivat jo päässeet
Viimeksi muokannut Aksutar päivämäärä 08 Maalis 2012, 17:12, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Helmi 2012, 02:52

Punatukka nyökkäsi pienesti kenraalin vastaukselle. Ehkä näin oli parempi. Parempi kuin joutua uudestaan ihmisten hyökkäyksen kohteeksi näin vähin joukoin. Nuorukainen pisti merkille vain hieman kauempana pauhaavan joen melskeen. Ääni ei ollut luokseen kutsuva. Sama tuttu ahdistus alkoi vallata nuorempaa sitä mukaan, mitä lähemmäs jokea käytiin, saavuttaen jonkin asteen huippunsa kun Iriador joutui vierestä seuraamaan muun nelikon ylitystä kuohuvan virran ylitse. Erityisesti katse tarkkaili Poldoraa. Eihän tuo omaa ratsuaan tahtonut menettää. Mutta vahva tamma suoriutui hyvin ylityksestä, lukuunottamatta muutamia lipsahduksia joita se oli ylityksen aikana vahingossa tehnyt.

Nyt koittaisi Bluen vuoro yrittää virta. Siinä missä massiivinen yksisarvinen, tuntui myös kenraali epäröivän oman hetkensä joen ylittämistä. Käsky kävi sulkea silmät ja niinhän Iriador totta vie tekikin Bluen laskeutuessa veteen. Sydän alkoi samantien takoa lujempaa rinnassa ja vasen käsi kävi tarttumaan lujempaa kiinni satulan nuppiin. Oikea taas puristettiin kevyesti nyrkkiin ja hammasta purtiin yhteen niin että sattui.
Punatukka kuitenkin aisti ilmassa, ettei kaikki mennyt aivan niin kuin suunnitellun piti. Blue takoi Iriadoriin jokaisella epävarmalla askeleellaan vain lisää pelkoa. Jos ori nyt lipsuisi askelissaan, ajautuisi koko kolmikko virran vietäväksi, ja sitä nuorukainen vähiten toivoi. Sääli, ettei toivomisesta ollut mitään apua, kun pian Iriador pääsi jälleen kerran kohtaamaan pahimman painajaisensa.
Silmät rävähtivät auki heti, kun hevonen alla tuntui lähtevän ajelehtimaan. Punapää kävi nojaamaan voimakkaammin vasten Dariusta, joka yritti kannustaa yksisarvista jatkamaan eteenpäin. Pianpa hevonen kuitenkin kellahti nurin ja kaksikko sen selästä tipahti jäisen veden syleilyyn.

Onni oli, että Darius oli osannut reagoida tilanteeseen tarpeeksi nopeasti. Käsi kävi kietaisemaan punatukan kiinni kenraaliin, mutta se ei kuitenkaan auttanut pitämään palavaa hätää nousta pois vedesta ja yltyvää paniikkia loitolla. Veden pinnan alle painuminen toi nopeasti mieleen lapsuuden hukkumisretken mieleen, jolloin paniikki otti vain yltyäkseen. Eikä asiaa helpottanut se, että Blue kävi turhankin voimakkaasti säikähdykseltään sätkimään kavioillaan toisinaan aikaisemmin haavoitettua kylkeä, milloin kipeää olkapäätä. Tulisi kestämään ikuisuus, jotta vammat paranisivat, jos vastoinkäymisiä alkaisi sattua yhtä tasaista tahtia myöhemminkin mutta sitä nuorempi ei kehdannut kuitenkaan edes ajatella. Fobia oli saanut tuon lamaannutettua täysin ja ilman Dariusta, olisi hän oletettavasti jo antanut itsensä hukkua.
Lopulta pari pääsi takaisin pinnalle. Iriador yski uppeluksissa sisäänsä vetämää vettä ulos minkä kerkesi, mutta tavallisesti rykiminen päättyi hetkeksi siihen, kun hyistä vettä käytiin ryyppäämään turhankin usein lisää hengitysteihin.
Kenraalin älähdys sai nuoremman vilkaisemaan tuota nopeasti, samalla kun punatukka pisti merkille miehen otteen ympärillään tiukentuneen entisestäänkin. Kauaa ei paikoillaan oltu, kun Darius kävi kiepauttamaan jälleen heidät virran vietäväksi. Nopealla vilkaisulla punatukka erotti, kuinka Blue iskeytyi aikaisempaa kiveä vasten tuuri oli matkassa, sillä jos Darius ei olisi jälleen kyennyt reagoimaan tilanteeseen riittävän nopeasti, olisivat he liiskaantuneet massiivisen orin alle alta aikayksikön.

Parkaisu pääsi kuitenkin Iriadorin suusta, kun hänen vuoronsa oli iskeytyä vasten kiveä. Hyinen vesi virtasi ohi vauhdilla, kohmettaen jo valmiiksi kylmyydestä kärsivää kaksikkoa entuudestaan. Tiedä kenraalista, mutta erityisesti tästä tapauksesta kärsi Iriador. Aikaisemman kivut olivat olleet jo riittävästi haitaksi ja nyt pelko oli pistänyt mielen entistäkin sekaisemmaksi, lamaannuttanut korkeahaltian täysin toimintakyvyttömäksi ja siihen päälle yltyvä hypotermia alkoi nopeastii tehdä tehtävänsä nuoremman kehossa.
Kivusta välittämättä, Iriador kiersi molemmat kätensä Dariuksen ympärille. Haavoittunutta olkapäätä vihloi enemmän kuin olisi ollut edes tarve, mutta punapää ei jaksanut välittää siitä tällä hetkellä. Ote oli luja, ja se piti. Pieninkin helpotus soi mielelle pienen pieneksi hetkeksi muuta ajateltavaa. Ja se oli riittävästi tällä kertaa.
Älä päästä irti, ole niin kiltti, olivat nuoremman viimeiset pelokkaat sanat telepaattisesti Dariukselle, kunnes tuo antoi liian monen yhtäaikaisen rasituksen alaisena itsensä vaipua tajuttomaksi ote vanhemmasta ei silti hellittänyt. Onneksi...
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Helmi 2012, 03:32

Ote ja jalansija kivestä olivat pitävät, joskin jokainen sekunti mitä vedessä vietettiin, vei valtavasti voimia. Oli kylmä. Niin perkeleen kylmä. Haukansilmän katse eksyi rannalle katsomaan, kuinka miehet löysivät köyden muiden kamppeiden joukosta ja kävivät irrottamaan sitä, jotta kaksikko saataisiin rantaan. Mutta kun oli niin pirun kylmä. Darius ei enää tuntenut jalkojaan. Selkä alkoi menettää tuntoaan. Ainoa mitä selkä kävi enää tuntemaan, oli pistävän voimakas virta vasten lihaksia. Se pistävän vihlova kipu iski luihin ja ytimiin. Leuka kävi tärisemään kylmyydestä. Hammasta purren kylmyyden merkin sai häivytettyä kivikasvoisen vakavamieliseksi.
Katse eksyi Iriadoriin tuon käydessä anomaan telepaattisesti, ettei Kenraali päästäisi irti. Ote nuoremmasta tiukentui entisestään, tuon menettäessä tajunsa. Nuoremman ote kuitenkin pysyi vanhemmassa, helpottaen näin kiinni pitämistä. Darius ei helvetin nimessäkään aikonut irti päästää. Iskekööt salama kirkkaalta taivaalta hänet kuoliaaksi, jos ote lipeäisi.

Käsky kävi miehille pitää kiirettä. Jokainen sekunti oli harppaus lähemmäs hypotermiaa ja kuolemaa. Suusta karkasi ilmoille huudahdus, joka selvästi kieli kenraalin turhautumisesta. Ja kylmyydestä. Hengitys alkoi käydä vaikeaksi. Kädet ja jalat uupuivat. Pian iskeydyttiinkin vasten kiveä kunnolla niin, että Kenraali kävi koko painollaan nojaamaan vasten Iriadoria, joka hänen ja kiven välissä oli. Irti nuoremmasta ei kuitenkaan päästetty, missään vaiheessa.
Raskasta. Niin kamalan raskasta edes pitää kiinni enää. Kenraali oli käynyt kalpenemaan suorastaan silmissä. Kylmyys alkoi jo peittelemään kenraalia unten maille. Köysi
Köysi lennähti lopultakin kaksikon luo. Se kävi iskeytymään pitkälti Dariuksen selän taa. Kenraali vilkaisi ympärilleen ja ojensi toisen kätensä sivulle, tarttumaan köyteen. Köysi kierrettiin käsivarren ympäri ja nyrkki otti tukevan otteen köydestä.. Jalka kävi lipsahtamaan kiveltä, paiskaten kaksikon uudemman kerran vasten kiven kovaa pintaa. Dariuksen sydän jätti lyönnin jos toisenkin välistä jalan lipsauksen myötä
Lopulta miehet kuitenkin kävivät vetämään kaksikkoa rantaan. Viimeisetkin voimanrippeet kulutettiin köydestä kiinni pitämiseen ja Iriadorin pitelemiseen. Kummastakaan ei päästetty irti. Ennemmin Darius olisi köydestä irti päästänyt, kuin Iriadorista. Ennemmin hän olisi kuollut nuoren kanssa kuohuihin, kuin selvinnyt ja elänyt sen tiedon kanssa, että antoi kumppaninsa lipua hyiseen hautaan, jota tuo oli pelännyt kuollakseen.

Lopulta ranta saavutettiin. Sotilaat kävivät auttamaan kenraalinsa ja nuorempansa kuiville, käyden kyselemään olivatko nuo kunnossa. Edes Darius ei enää vastannut miestensä huutoihin ja kysymyksiin. Kenraali vain piti kiinni nuoremmastaan. Ei hellittänyt, vaikka ontot äänet ympärillä toistelivat heidän olevan nyt turvassa. Kaikki oli hyvin, voisi päästää irti. Koskaan ei voinut päästää irti. Ei nyt. Ei koskaan.
Kun Kenraali irrotettiin väkisin nuoremmasta, kävi haukansilmä tekemään pari aggressiivisempaa liikettä sotilaita kohtaan, jotka hänen otteensa olivat käyneet repimään irti. Lopulta läpimärkä eliitti vaipui tajuttomuuteen, johon ei missään nimessä olisi halunnut painua


Silmä avautui kohtaamaan huoneen katon. Se suorastaan rävähti auki. Järkyttynyt ilme nousi koristamaan kenraalin aikaisemmin niin levollisia kasvoja. Mies nousi pedillään istumaan alta aikayksikön, vilkaisten ympärilleen. Lämmin ja rauhallisesti valaistu huone oli tyhjänä ylimääräisistä Vain Darius ja Iriador makasivat omilla vuoteillaan.
Koskiseikkailijoiden vaatteet oltiin riisuttu kokonaan ja tilalle vaihdettu lämpimämpää ja kuivempaa vaatetta. Dariuksella ei ollut hajuakaan paljonko kello oli. Kauanko hän oli tajuttomana ollut, missä päin maailmaa he olivat, mitä oli tapahtumassa ylipäätään?! Kenraali keräili itseään hetken, kunnes pomppasi ylös vuolteelta ja parin huteran horjuvan askeleen jälkeen päätyi Iriadorin rinnalle, kumartuen nuoremman ylle. Oliko tuo kunnossa? Epätoivon ja hämmennyksen sävyttämät kasvot tarkkailivat toisen kasvojen liikkeitä, toivoen erottavan edes jonkinlaisia elon sekä hereillä olon merkkejä. Toinen tärisevä käsi nousi nuoremman poskelle, samalla kun yhä kohmeesta kankeat huulet kävivät toistelemaan paniikinomaisesti nuoremman nimeä. Keho tärisi. Ei pelkästään jälkikylmetyksestä, vaan myös pienoisesta shokista.

Todellisuudessa kaksikko oli haltioiden piilopaikassa. Miehet olivat päättäneet, että kenraali ja pahasti haavoittunut sotilas piti saada nopeasti lämpimään. Piilopaikka oli lähempänä, mitä itse kaupunki, joten sinne oli käynyt matka, niin nopeasti kuin vain matka pystyttiin taittamaan.
Molempien ratsut oltiin viety lepäämään talleille ja muu kuiskaus oli käynyt kertomaan tilanteesta uteliaille, paikallisen rykmentin sotilaille ja kenraalille, mitä oli tekeillä. Kun kaksikko oltiin hoidettu kuntoon, ainakin niin hyvin kuin mahdollista, oltiin heidät jätetty lepäämään sotilastuvan huoneeseen..


// Insert Spiritus Electus here //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Helmi 2012, 04:23

Iriadorilla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli tapahtunut. Viimeinen järkevä muistikuva oli se, kun he olivat kenraalin kanssa tipahtaneet hevosen selästä. Ajautuneet virran vietäväksi. Se armoton pelko oli käynyt tuhoamaan tilannetajun sillä hetkellä, kun vesi oli vaatteet ensimmäisen kerran kastanut märiksi. Tuhoamaan viimeiset järkevät ajatusten rippeet, kun kylmyys oli raivannut itselleen tilaa luihin ja niitten ytimiin saakka. Se pelko oli tuonut mieleen ne hetket aikaisemmasta lapsuudesta, kun tuo viheliäinen kammo oli viimeksi käynyt kolkuttelemassa mielessä yhtä voimakkaana. Silloin kun punapää oli vähällä ollut hukkua. Kertaakaan ei sen jälkeen nuorempi ollut enää uskaltautunut samanlaiseen kontaktiin veden kanssa, ennen tätä.

Puolitajuttomana mies makasi vuoteellaan lämpimissä vaatteissa, peiteltynä. Siteet oltiin vaihdettu, kun koettelemuksista entisestäänkin kärsineitä haavoja oltiin saatu parsittua ensin parempaan kuntoon. Olkapää oli toistaiseksi entinen. Sen paranemisessa kestäisi seuraava ikuisuus. Kuntoutumisesta puhumattakaan. Ties paranisiko se ollenkaan - aika sen vain näyttäisi. Olisi ilmeisesti opeteltava vasenkätiseksi. Vaikka väkipakolla, jos ei muuten, nyt kun oikeasta kädestä ei ollut juuri mihinkään.
Pelästys oli käynyt pyyhkimään osan nuoremman muistista pois. Punatukalla ei ollut käsitystäkään siitä, miten he olivat vedestä ylös päässeet. Vai olivatko päässeet ollenkaan. Jos olivat niin missä he sitten olivat? Kauanko he täällä olivat olleet? Jos korkeahaltia olisi ollut vain tajuissaan, olisi tuo saattanut kysyä kysymykset heti ensimmäiseltä näkemältään. Entä Darius... Oliko kenraali itse selvinnyt koettelemuksista? Vai jäänyt sinne---. Ei, ei niin voinut olla. Vai voiko?

Sormet kävivät lopulta liikahtamaan. Kerran. Sitten toisen. Elonmerkkejä ei yhä kalpeilta kasvoilta tai muualla kehossa näkynyt toisinaan nopeita liikahduksia tekeviä sormia lukuunottamatta, mutta mieli havahtui värisevään kosketukseen poskella. Se oli lämmin. Ei niin lämmin kuin olisi saattanut olettaa. Mutta se oli jonkinlainen merkki, jonka saattoi tulkita sitenkin, että elossa oltiin yhä. Niin saattoi ainakin toivoa.
Kun sormet olivat alkaneet liikkua paljon vakaammin, hitaimmin liikkein, sen sijaan että olisivat sätkineet holtittomasti toisinaan, alkoivat myös pupillit silmäluomien alla liikahdella. Ensin pieniä värähdyksiä, sitten taas pidempiä siirtymisiä korkeintaan puoli silmää kerrallaan. Lopulta silmäluomet kävivät räpsymään hetkeksi, aueten aivan pienesti raolleen, mutta painuivat samantien takaisin kiinni. Oli vielä liian aikaista yrittää availla niitä. Sitä mukaan kun liikkeet alkoivat lisääntyä, alkoi kasvoilla kuitenkin heräillä pieniä, toistaiseksi melkeinpä olemattomia merkkejä mahdollisista kivun tuntemuksista.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron