Under The Surface || Aksu

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Joulu 2012, 21:52

Taistelu yli polven yltävässä hangessa ei koskaan ollut mukavaa. Kuitenkin sellainen oli nyt edessä, mutta lumen ja pakkasen ei annettu haitata menoa ensimmäisten teräaseiden kalahtaessa yhteen. Tärkeintä oli nyt saada vihollisia pois ratsujensa selästä. Kuiskaus ei ollut ratsujenselästä taisteleva yksikkö, ellei laskettu korkeahaltiaa. Nashira ja Iriador hoitivatkin hienosti vihollisia hajalleen ja jopa kumoon, muun kuiskauksen pysytellessä visusti pois araslhûgin sarvien tieltä. Sitä mukaan mitä kaaos ratsujen ja ratsastajien välillä alkoi kehittyä, siirtyi taistelu nelijalkaisten selästä maahan.
Darius hypähti alas vauhdissa olevan yksisarvisen selästä siinä vaiheessa, kun liian moni vihollinen ei näyttänyt enää keikkuvan hevosten selässä. Pituuttaan muuttava keihäs kiskaistiin esiin, jonka jälkeen silmäpuoli lähti liikkeelle. Nopeatempoinen, alati liikkeessä pysyvä taistelutyyli piti miehen liikkeellä, sitä mukaa kun vihollisia keihäänvarren päähän ilmestyi. Kenraali koetti kuitenkin vältellä rivisotilaita ja etsi sitä joukonjohtajaa, sillä totta kai elitistinen, itsekeskeinen mies halusi itse kaataa ansioiltaan suurimman vastuksen.

Lohikäärme kävi siirtymään varovasti puidenoksia pitkin lähemmäksi taistelua, silmät palaen mielenkiinnosta. Petomainen puoli heräsi heti, kun verenhaju leijui sieraimiin ja kuuli hätääkärsivien olentojen huutoja, oli kyseessä sitten humanoidi tai nelijalkainen ratsu. Juuri tällä hetkellä Pumpkin mietti vain, miten onnekkaita jotkut metsäneläimet olivat, kun pääsivät raadoilla mässäilemään.
Vaikka taistelu kokonaisuudessa oli mielenkiintoinen, kiinnitti punainen peto huomionsa tuttuun hahmoon ja tuon ratsuun. Mokoma sarvipäinen peuraeläin oli täysin tuntematonta lajia lohikäärmeelle, mutta naaras osasi jo nyt sanoa, ettei halunnut sen kanssa yhteen ottaa. Vaikka liskon voittomahdollisuudet olivatkin yhteenotossa hyvät, vältti tultasyöksevä silti kamppailuja.
Tarkka katse seurasikin tuon panssaroidun sotaratsun menoa, ihaillen jopa eläimen sisukkuutta. Kuitenkin, leikki loppui lyhyeen sarvipäisen kaatuessa maahan, jonka myötä myös ratsastaja lensi selästä. Lähemmäs hivuttautunut lisko päästi ilmoille pienen sähähdyksen, joka tuskin kantautui taistelun ylitse kenenkään korviin. Jännityksestä tärisevä lisko oli jo upottanut kyntensä lähimpään puunrunkoon huomaamattaan, naaraan seuratessa intensiivisesti nyt Iriadorin kompurointia pystyyn

Darius oli löytänyt kohteensa ja otti yhteen ilmeisesti kenraaliarvon omaavan ihmisen kanssa. Ei tuo turhaan arvoaan ollut ansainnut, mieshän osasi pistää kiitettävästi vastaan eliitille. Tosin, kukapa sitä ei taistelisi täysin voimin ja viimeiseen asti, kun oma henki oli kyseessä. Raskasvarusteisesta ihmisestä ei kuitenkaan ollut vastaamaan nopean ja notkean miehen vauhtiin.
Haukansilmän huomio herpaantui vain hetkeksi, kun Nashira meni alas. Totta kai Darius välitti jokaisesta alaisestaan ja kaatuneita tultaisiin muistamaan, mutta jos hän ei jotakuta halunnut menettää, niin Iriadoria. Darius oli itse kuitenkin kiireinen ottaessaan yhteen kenraalin ja tuon apuun pyrkivien sotilaiden kanssa, joten tieto Iriadoria lähinnä oleville sotilaille lähetettiin telepaattisesti. He saisivat katsoa, ettei sokeaa käytäisi kaatamaan ylivoimalla. Kyllä Iriador osasi itsestään huolen pitää, kunhan ei saisi liian montaa vastusta päälleen samaan aikaan. Joukot olivat kuitenkin tasaväkisiä lukumäärältään, ihmisiä oli muutama enemmän, jos tarkasti alettiin laskemaan
Valitettavan moni ihmisistä kuitenkin pörräsi lähempänä Iriadoria, kuin Dariusta. Jokainen pystyssä oleva kuiskauksen jäsen oli yhtä kiireinen mitä muutkin, mutta silti tiimityö pelasi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Joulu 2012, 23:00

Ote miekoista tiukentui entisestään kun korkeahaltia sai haettua tasapainonsa takaisin pehmeässä hangessa. Sokean katse tuijotti suoraa eteenpäin, värähtämättä, kun punapää alkoi erotella pikaisesti ääniä ympäriltään omiin kategorioihinsa. Vaimeammat jätettiin lähes kokonaan huomiotta ja kosken pauhaaminen vieressä pyrittiin ohittamaan myös, korkeahaltian täten pyrkien erottamaan pelkästään voimakkaammat äänet lähistöltään. Hajuaistista ei ollut iloa kirpeässä talvisessa ilmassa, eikä aurakaan tarjonnut aistittavaa kuin kahden metrin matkalta sokean ympäriltä, joten Iriador pyrki luottamaan kuuloonsa nyt enemmän kuin mihinkään muuhun.
Punapää näytti ilmeisesti turhan helpolta saaliilta sijoillaan, yhden vihollisen eliiteistä siirtyessä härkkimästä toista kuiskauksen sotilasta toverinsa luota. Eiköhän tuo osannut pitää itsestään huolen väsytetyn suippokorvan kanssa, kun hän taas voisi niitata turhan kokemattoman näköisen nuorukaisen itse maahan sillä välin. Miehen silmämääräinen arviointi meni kuitenkin pahasti vinoon, joskin tuo ei sitä itse ollut vielä keksinyt.

Sokea silmäpari kääntyi tuijottamaan kohden reippaasti lähestyviä askelia, punapään käydessä välittömästi reagoimaan liikkeisiin kun aggressiivisesti päälle käyvä vihollinen pyrki suomaan haltialle helpon ja nopean lopun. Iriador väisti ja löi toisen miekan sivuun lyhyemmällä miekalla, samaan aikaan tavoitellen omaa osumaansa pidemmällä miekallaan.
Viholliselle ei annettu tilaisuutta vaihtaa kantaansa hyökkääväksi, Iriadorin pyrkiessä pitämään tuota auransa sisällä ja suomaan ihmiseliitille nopeita hyökkäyksiä joka suunnasta. Sokeana oli vaikeampaa etsiä haarniskan heikkoa kohtaa, joskin punapää oli oppinut jo sen, että ihmiset jättivät turhan useasti kainalonsa suojaamatta itseään panssaroidessa. Pelkkien oletuksiensa lisäksi mies suorastaan myös testasi, oliko puolustus kovempaa tietyillä alueilla, jolloin iskuja alettiin suoda kyseisille alueille aina vain enemmän. Lopulta vastuksen väsyessä riittävästi, riitti yksinkertainen teleporttaus temppu sotilaan taakse ja turhankin tarkat miekan iskut oikeisiin paikkoihin kaatamaan tuon kuolleena maahan.

Punapäälle ei suotu hetkeä hengähtää, kun uusi loinen oli jälleen sokean kimpussa. Asiasta ei tehnyt mieluisaa myöskään lähestyvän ratsukon ääni, joka kävi lyömään muutaman haltian pois tieltään ennen matkansa jatkamista Iriadoria kohden. Oli sääli, ettei punapää kyennyt minkäänlaiseen pitkänkantaman hyökkäykseen, joten hän ei voinut kuin odottaa ratsukon nopeaa lähestymistä.
Tuon odottamisen rikkoi kuitenkin Nashira, joka päästi lähes karjaisun tasolla olevan äännähdyksen, pakottaen itsensä pystyyn ja sinkoutui syvässä hangessa kuin ohjus isäntänsä luokse. Punapäätä häiritsevä sotilas pukattiin sarvilla nurin ja tallottiin armottomasti hankeen - jonka jälkeen peura teki jotain harkitsematonta. Se puski viimehetkellä myös Iriadorin nurin, nakkasi kovin säälimättömän oloisesti korkeahaltian itsestään kauemmas kohden jyrkkää joen pengertä, ottaen näin itse vastaan vihollisen eliittiratsukon iskun. Niin vihollinen kuin Nashirakin kaatuivat rymisten hankeen josta Iriador tosin oli harvinaisen epäkiinnostunut ilmalentonsa aikana.

Aseet lensivät käsistä jonnekin lumen sekaan ensimmäisen maahan laskeutumisen myötä. Haarniska kolisi sokean päällä, ellei siitä jopa lähtenyt osia irti raskaan maahan mätkähtämisen seurauksena. Punapää kirosi ääneen valuessaan nyt alamäkeen, käsien hapuillessa kokoajan vierestä jotain mihin olisi saattanut tarttua. Veden voimakkaan virtauksen äänet alkoivat olla nyt turhan lähellä. Niin lähellä, että ne herpaannuttivat Iriadorin ajatuksia turhan tehokkaasti muualle kuin olennaiseen. Hyvin hatara, nuoren puun verso soi Iriadorille kuitenkin hetkeksi tilaisuuden pysäyttää reipas alamäkeen valuminen ja kääntymään jalat menosuuntaan päin.
Metallista taotuilla kengillä oli vaikeaa saada liukkaasta lumesta mitään sijaa, ellei niillä potkinut kovempaan hankeen sopivia jalansijoja. Tuota epätoivoista ylöskiipeämistä ei kuitenkaan kestänyt kauaa, nuolen suhahtaessa sievästi halki ilman, maalitaulunaan korkeahaltian suojaamaton kämmen jolla versosta pidettiin kiinni. Aikaisemmin Nashiraan hevosensa kanssa törmännyt sotilas oli ehättänyt napata jostain jousen itselleen ja suoritti viimeisen iskunsa suippokorvalle, joka kämmen lävistettynä tietty parkaisi ja päästi puusta irti. Epätoivoinen kiroaminen halkoi ilmaa, kunnes mieli tyhjeni täysin punapään loiskahtaessa päätänsä myöten veden alle ja katosi muitten näköpiiristä sen siliän tie..
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Joulu 2012, 00:24

Se yksi ääni kantautui kenraalin korvaan paremmin, mitä muut. Se yksi tuttu ääni, joka parkaisi kauempaa. Yksisilmäinen käänsi katseensa saman tien suuntaan, jossa Iriador oli ollut, vaan ei ollut enää. Mitä korkeahaltialle oli tapahtunut? Mihin tuo oli mennyt? Darius ei ollut ehtinyt seuraamaan Iriadorin tapahtumia keskittyessään omaan taisteluunsa, mutta nyt hän toivoi syvästi sitä, että olisikin keskittynyt ennemmin pääsyyn Iriadorin luokse, kuin tämän kenraalin kaatamiseen. Se hetken herpaannus oli koitua Dariuksen kohtaloksi, silmäpuolen etsiessä hätääntyneesti katseellaan punapäistä haltiaa. Vihollinen ei aikonut pysähtyä, vaikka haukansilmä pysähtyi. Tappava hyökkäys ehätettiin kuitenkin ottamaan vastaan, ennen kuin se maaliinsa ehätti. Telepaattisesti taistelun ohesta käytiin kyselemään tiesikö joku, mitä oli tapahtunut. Yksi sotilaista kertoi Iriadorin tippuneen jokeen.
Se, jos mikä pisti lisäpuhtia kamppailuun. Äkkiä viholliset alas, jotta Darius saattoi mennä auttamaan vettä pelkäävää sotilasta. Ehkä olisi hyvä tästä lähtien pitää korkeahaltia kaukana joesta. Yllättävä lisäpuhti ja tarmo kenraalissa yllätti vastustajan, joka sen hetken hämmästelynsä takia koki nopean, armottoman kuoleman kenraalin keihäästä. Saman tein Darius lähti ottamaan ripeitä juoksuaskelia hangessa, kohden jokea, huomatessaan kuitenkin kolmannen osapuolen puuttuvan tilanteeseen

Toisin kuin Darius, oli Pumpkin nähnyt koko tapahtumaketjun. Jo siinä vaiheessa, kun Iriador alkoi tippumaan kohden raivoavaa jokea, olisi naaras halunnut syöksyä paikalle, mutta päätti olla sekaantumatta. Tämä ei yhäkään ollut hänen taistelunsa! Kuitenkin, Iriadorin parkaisun kiiriessä ilmoille ei lohikäärme voinut enää vain katsoa sivusta. Heti Iriadorin parkaisun perään, päästi lohikäärme ilmoille karjahduksen ja kynnet repien kaarnaa lähti liikkeelle.
Käärmemäinen pujotteli nopeasti oksien seassa ja syöksähti joelle, kohtaan, johon Iriador oli tippunut. Totta kai muutama ihmissotilas yritti ampua jousilla liskoa, joka paikalle oli tupsahtanut. Kaikki olettivat sen olevan haltioiden liittolainen, suippokorvien puolella liskoja oli ennenkin nähty! Kuiskauksen jäsenet olivat kuitenkin yhtä ihmeissään lohikäärmeestä, mitä ihmisetkin. Mitä lisko paikalla teki? Dariuksella oli tietenkin omat skeptiset ajatukset: Nuori lisko oli tullut kyttäämään helppoa ruokaa. Kaksi rotua otti yhteen, ruumiita tuli ja lisko saisi syödäkseen. Ilmeisesti serpentti ei malttanut odottaa taistelun loppumista, vaan lähti sen yhden ainoan perään, joka kauemmas oli nyt ajautumassa: Iriadorin.

Tietenkään Iriador ei enää ollut samassa kohtaa jokea. Lohikäärme lähti liitämään lähellä joenpintaa virran mukana, etsien hyisestä, tummasta vedestä merkkejä punahiuksisesta. Edessä, vähän matkan päässä, korkeahaltia kävi pinnalla.. Salamana oli lohikäärme syöksähtänyt kohden paikkaa, jossa Iriador kävi pinnalla. Tämä ajojahti jatkui jonkin aikaa, lohikäärmeen tavoitellen Iriadoria vedestä. Virta oli kuitenkin yllättävän voimakas ja joka kerta, kun haltia painui veden alle, menetti Pumpkin näköyhteyden toiseen. Tämä kohteen tavoittelu muistuttikin erehdyttävästi saalistamista, jos sivusta katsoi.
Yllättäen vastaan tuli jää. Paksu, kantava jää. Naaras hätääntyi, laskeutuessaan lähes täysin lumesta puhtaan jään päälle. Hätääntynyt eläin käänteli päätään etsien jotain merkkejä korkeahaltiasta.
Jään alta Pumpkin saattoi pian erottaa hahmon. Lohikäärme kävi raivoisasti raapimaan jäätä rikkoakseen sen, välillä jopa hypähdellen jäänkannella siinä toivossa, että se antaisi periksi. Lisko ei painollaan kuitenkaan saanut jäätä rikottua, joten peto avasi kitansa ja lähti syöksemään tulta kohden jäätä. Ei siinä samaisessa kohdassa, missä oli Iriadorin nähnyt, vaan sivummalla. Eihän hän halunnut ottaa riskiä, että kun jää antaisi periksi ja Iriador nousisi pintaan, kärventyisi tuo saman tien.

Kun jäätä oli sulatettu sen muutaman sekunnin ajan, kävi naaras hypähtämään jään päällä, joka viimein antoi myöten. Alta aikayksikön sukelsi serpentti vihdoin veteen. Aikaisemmin hän ei ollut muuta kuin eturaajoillaan veteen koskenut, mutta nyt ei lisko edes miettinyt olisiko kannattanut säilyttää itsensä kuivana vai ei.
Veden alla käärme ui sulavasti Iriadorin luo ja varoittamatta kaappasi tuon otteeseensa. Haltia kourissaan Pupmkin ui takaisin avannolle ja lennähti ulos vedestä. Lentäen Iriador kannettiin jäälle, rannan tuntumaan ja laskettiin maahan. Mieshän painoi haarniskansa kanssa! Peto kävi muutamaan otteeseen nuuhkimaan tiedottomuuden rajamailla seikkailevaa haltiaa, kunnes lähti puhaltamaan lämmintä ilmaa sieraimistaan kohden haltiaa.
Iriador Kidasta kumpuileva ääni kävi toistamaan miehen nimeä, lämpimän ilman käydessä puhaltamaan vasten korkeahaltian kasvoja. Lohikäärme itse seisoi puoliksi haltian yllä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 11 Joulu 2012, 01:26

Voimakas virta kuljetti punatukkaista haltiaa aina vain kauemmas tapahtumapaikalta. Niin nopeasti, ettei kukaan kuiskauksesta ehättänyt riittävän aikaisin puuttumaan tapahtumiin.
Iriador meni täysin sekaisin tajutessaan jälleen kerran olevansa joen hyytävässä syleilyssä, omassa pelkoelementissään. Tästähän oli muodostumassa jo jonkinlainen perinne, ottaen huomioon viime talven tapahtumat kun korkeahaltia oli saanut maistaa vastaavanlaista avantouintia Dariuksen kanssa. Tosin, nyt Iriador oli yksin. Yksin vedessä, eikä hän osannut millään tapaa edes uida! Kastuneet vaatteet haarniskan kera painoivat nyt reilusti enemmän kuin olivat maalla tehneet, mikä sai virran voimalle yksin vastaan taistelun tuntumaan aina vain turhauttavammalta.

Aina kun siihen oli tilaisuus, pyrki Iriador ponkaisemaan itsensä joen matalasta pohjasta takaisin pintaan niillä vähäisillä voimilla, mitä pelko jätti valmiiksi tärisevään kroppaan jäljelle. Pinnalla käynnistä ei kuitenkaan paljoa ollut iloa, sillä se pieni hetki minkä pää vedenpinnalla ehti viettää, kului sisälle vedetyn veden ulos yskimiseen. Räpiköimisestä huolimatta punapää ei ottanut pysyäkseen pinnalla hetkeä kauempaa, jonka jälkeen painui aina vain uudestaan veden alle.
Silkka paniikki sai Iriadorin yrittää hengittää myös veden alla, huonoin tuloksin. Hapen loppuminen alkoi nopeasti sumentaa mielen. Kylmä vesi ja kylmyyttä lisää hohkaavat metallisen haarniskan rippeet päällä kangistuttivat kehon nopeasti niin toimintakelvottomaksi, ettei punapää edes pyrkinyt enää pääsemään takaisin pinnalle. Viimeinen asia minkä Iriador varsinaisesti tiedosti ennen silmien painumista kiinni, oli virran heikkeneminen ja yhä vain syvemmälle veteen vajoaminen. Näinkö se kaikki sitten loppui? Eikä hän ollut edes ehtinyt hyvästellä muita..

Vaikka Iriador lipui jonnekin tajuttomuuden rajamaille, kykeni tuo kuitenkin vielä erottamaan yläpuolelta kuuluvat tamppaavat ja raapivat äänet, jotka lopulta muuttuivat kuin.. jään lohkeamiseksi? Äänet olivat liian epäselviä. Sumeita ja kuuluivat korkeahaltian mielestä aina vain kauempaa, lopulta kadoten kokonaan.
Rauhalliseksi muuttunut virtaus kuljetti haltiaa hitaasti eteenpäin, samalla kun yllä oleva varustus painoi tuota aina vain lähemmäs pohjaa kohden. Ennen kuin Iriador kuitenkaan ehti pohjaa edes hipaista, kävi joku tarttumaan mieheen ja kiskoi tuon takaisin pinnalle, raahaten yhä lähes tajuttoman Iriadorin joen rannalle turvaan.
Punapää oli lohduton näky siinä maatessaan. Hengityksensä oli vain pelkkää pihinää ja rohinaa veden tehdessä tuhojaan hengitysteissä. Keho värisi kauttaaltaan niin selvästi, että sen saattoi paljain silmin nähdä. Nuoli, joka nuoremman kämmenen oli lävistänyt, törrötti nyt enää vain puoliksi paikoillaan, sillä sen pitempi varsi oli käynyt katkeamaan joessa tempoessa. Haava kuitenkin valui yhä verta, vaikka kylmyys oli saanut verisuonet siinä supistumaan. Kylmyys ilmeni myös Iriadorin hyvin kalpeasta ihonsävystä ja sinertävistä huulista.
Lämmin ilmavirta kävi toistuvasti lopulta pyyhkimään korkeahaltian märkiä kasvoja. Iriador olisi saattanut vaikka vannoa että olisi kuullut jopa oman nimensä lausuttavan! Ääni ei kuitenkaan ollut miehelle tuttu. Tai niinhän punapää luuli. Jos mies olisi ollut yhtään kykenevä reagoimaan mihinkään, olisi suippokorva takuulla saanut ihmetellä Pumpkinin läsnäoloa.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Joulu 2012, 02:42

Haltia ei käynyt reagoimaan nimensä lausumiseen. Hätääntyväksi käyvä lohikäärme ei keksinyt muuta keinoa, kuin koettaa pitää Iriador mahdollisimman lämpimänä. Vaikka itsekin oli käynyt hyytävässä vedessä vierailemassa, ei Pumpkin tuntenut kylmää. Joko hänellä ei vain ollut kylmä, tai sitten hän ei huolestuneisuudeltaan kyennyt huomioimaan omaa huonoa olotilaa. Lämpimänilman hönkimisen lomasta kävi pienehkö lohikäärme tutkimaan nuolenpätkää, joka korkeahaltiassa törötti. Sen pahemmin harkitsematta kävi Pumpkin kidallaan tarraamaan nuolenvarteen ja muutaman pienemmän nykäisyn jälkeen säälimättä repäisi sen irti. Lohikäärme oli suhteellisen yksiselitteinen olento: jos kehossa oli jotain ylimääräistä, piti se ottaa pois. Mikäli kehossa oli jotain vikaa, piti se korjata. Sattui se tai ei. Pumpkin ei ollut tunnettu hellävaraisuudestaan

Taistelu oli ohitse. Ihmiset saatiin kaadettua, vaikka kuiskaus kärsikin henkilövahingoista. Ei ollut koskaan mukava menettää hyviä sotilaita, jokainen yritettiin aina viimeiseen asti pelastaa. Ja jos ei hengissä pystytty pitämään, niin ainakin ruumiit vietiin omaisten luokse, jotta he voisivat hyvästellä rakkaansa.
Darius oli noussut Bluen selkään ja ottanut mukaansa muutaman sotilaan. Ratsut oltiin komennettu nopeaan raviin joenviertä pitkin, virtauksen myötäisesti. Totta kai Darius halusi löytää Iriadorin, meni siinä sitten vaikka koko loppu elämä! Tosin, Dariuksen elämä olisi varmasti aikalailla loppu, jos hän löytäisikin korkeahaltian ruumiin. Sydäntä puristi edes ajatella. Ei Darius halunnut menettää Iriadoria, ei tällä tavalla! Jos hän olisi ollut lähempänä, olisi kenraali voinut auttaa alaistaan paremmin. Tietenkin silmäpuoli syytti itseään taas kaikesta, vaikkei syy loppupeleissä ollut yksinomaan hänen. Yllättäen etäämmältä kantautui huudahdus.. Huudahduksen myötä yksisarvinen kannustettiin laukkaan. Iriador oli vielä elossa?!
Tovi joenvartta seuraten, osui näkökenttään se sama punainen lohikäärme. Serpentti oli lähes kiertynyt Iriadorin ympärille, nuuhkien tuota tai nuuhkimiselta se näytti aivan kuin olisi etsinyt paikkaa mistä lähteä syömään haltiaa.

Alta aikayksikön oli Darius vetänyt esiin jousensa ja alkoi nyt ampua kohden lohikäärmettä. Ensimmäinen nuoli osui kohteeseen, liskon lavan kohdalle, saaden punaisen käärmeen karjahtamaan.
Pumpkin totta kai oli niin keskittynyt Iriadoriin, etten ollut huomannut lähestyviä ratsukkoja. Nyt kun ensimmäinen nuoli osui liskoon, kävi naaras karjahtamaan silkasta yllätyksestä ja kivusta. Vihan ja hätäännyksen sekoittama katse kohosi kenraaliin ja tuon sotilaisiin, heidän lähestyessä. Mitä Pumpkin teki? Lähti perääntymään ja tyhmyyttään tai no, suojeluvaistonsa johdattelemana raahasi myös Iriadoria mukanaan. Pitkin jään pintaa, keskemmälle jäätä. Kauas reunasta, johon ratsastajat saapuivat. No miltä tämä raahaaminen sitten näytti haltioiden silmään? Siltä, että peto yritti pitää kiinni löytämästään saaliista, eikä halunnut luopua ateriastaan. Väärinkäsitysten ketju oli lähtenyt käyntiin.
Darius hypähti alas satulasta ja jatkoi nuolien ampumista, lohikäärmeen perääntyessä yhä kauemmas. Pumpkin kävi karjumaan hyökkääville haltioille, tajuamatta edes kuinka uhkaavalta ja suoraan sanottuna eläimelliseltä vaikutti. Jos hän olisi vain pysähtynyt ja päästänyt irti Iriadorista, asia olisi voinut ratketa sillä. Tai jos lohikäärme olisi vaihtanut illuusioonsa tai edes puhunut karjumisen sijaan.

Laske irti sotilaastani, sinä vähäjärkinen lisko! Darius kävi karjumaan lohikäärmeelle, laittaessaan jousen pois ja veti esiin keihäänsä. Nopeampi askel kävi viemään lähemmäksi perääntyvää lohikäärmettä, joka kuitenkin pysähtyi. Kenraali ja lohikäärme ottivat yhteen, lähes kirjaimellisesti pyörien Iriadorin yllä. Kumpikin varoi astumasta korkeahaltian päälle. Darius oli hyökkäävä osapuoli, kun taas Pumpkin keskittyi täysin väistelemiseen. Mikä taas herätti kysymyksiä Haukansilmän päässä, miksei lohikäärme hyökännyt? Miksi se vain väisteli? Jos se pelkäsi, miksei se lähtenyt pakoon?
Yhteenotto oli sinänsä huvittavan näköistä. Kenraalin pyörivät ja alati liikkeellä pysyvät hyökkäykset väisteltiin lähes yhtä taidokkaasti, hypähtelemällä ja syöksähtelemällä terän tieltä pois, kaksikon kiertäessä kehää Iriadorin ympärillä. Lopulta Pumpkin teki ensimmäisen hyökkäyksensä ja yksinkertaisesti löi pitkällä kehollaan kenraalin kauemmaksi.

Darius lensi iskun voimasta kauniissa kaaressa kauemmaksi, liukuen jäätä pitkin vielä pidemmälle. Kenraalin iskeytyessä jäähän, päästi koko jääkansi itsestään varoittavan rasahduksen.
Iriador! Lohikäärme kävi jälleen herättelemään korkeahaltiaa, jonka luokse syöksähti, samalla kun kuiskauksen sotilaat lähestyivät ja Darius kävi kampeamaan itseään toisessa suunnassa ylös varovasti, jäällä ei kannattanut turhan tarmokkaasti riehua..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 11 Joulu 2012, 03:33

Iriador makasi eväänsä väräyttämättä paikoillaan, värin alkaen hiljalleen palata takaisin tuon huulille ja kasvoille. Se oli ainoastaan Pumpkinin ansiota. Jos käärme ei olisi punapäätä lämmittänyt, olisi tuo vajonnut jo aikaa sitten syvään tajuttomuuteen josta herääminen olisi jäänyt pelkäksi haaveeksi. Nyt korkeahaltia saattoi kuitenkin pysytellä vain puoliksi tiedottomassa tilassaan, kykenemättä kuitenkaan vieläkään reagoida mihinkään ympärillään tapahtuneeseen kunnes
Räjähdysmäinen kipu levisi yhtäkkiä kämmeneen ja puoliksi käsivarteen, saaden punapään räväyttämään silmänsä auki ja karjaisemaan niin lujaa kuin kurkusta sillä hetkellä lähti. Ehjä käsi hakeutui puristamaan rikki mennyttä kämmentä ja värjäytyi samalla hetkellä verestä punaiseksi. Karjaisu aiheutti myös ikävän ketjureaktion haltian kirjaimellisesti oksentaessa aikaisemmin joesta nielemänsä vesi sisuksistaan ulos, joka sai Iriadorin tuntemaan olonsa entistäkin heikommaksi, joskin helpottuneemmaksi, kun henki otti taas kulkeakseen paremmin.

Korkeahaltia haukkoi hetken henkeään kuin kuivalle maalle nostettu kala, luhistuen hyvin pian kuitenkin takaisin kylmää maata vasten. Haalea aura ilmestyi punapään ympärille. Se oli reilusti tavallista pienempi, sitä tuskin erotti valkeasta maasta. Se kuitenkin riitti kertomaan Iriadorille sillä hetkellä enemmän kuin tuhat sanaa.
Haltian vierellä oli joku. Joku reilusti häntä kookkaampi, käärmemäinen olento. Lohikäärmekö? Peto se joka tapauksessa vaikutti olevan. Otuksen läsnäolo ei saanut kuitenkaan Iriadoria hermostuneeksi, vaan pikemminkin.. rentoutuneeksi. Punapää ei tiennyt mistä se johtui, mutta vaistosi, ettei olento tahtonut hänelle pahaa. Iriador aisti olennosta vieläpä jotain tuttua, muttei saattanut saada päähänsä missä olisi tuon samaisen tutun tunteen aikaisemmin aistinut.
Olennon yllättävä karjaisu sai kuitenkin korkeahaltian säikähtämään pahanpäiväisesti ja tuo hätkähtikin kirjaimellisesti maassa maatessaan. Otus lähti yllättäen vetämään Iriadoria kauemmas. Perääntyikö tuo jotain? Jos punapää olisi saattanut keskittyä muuhun kuin itseensä juuri sillä hetkellä, olisi tuo varmasti voinut myös huomata paikalle saapuneen kuiskauksen. Shokki ja paniikki riipivät kuitenkin yhä nuoremman mieltä, eikä Iriadoria mukanaan laahaaman olennon uhkaavat karjahdukset auttanut asiaa sitten yhtään.

Alitajuisesti toinen käsistä nousi suojaamaan pään syrjää ja osittain toista korvaa johon kuitenkin kantautui erittäin odotetun henkilön karjaisu. Darius?! Oliko kuiskaus täällä? Miten he olivat ennättäneet näin pian paikalle?! Vasta nyt punapää alkoi miettiä, mitä olikaan tapahtunut mutta ei hän kyennyt muistamaan. Shokki oli pyyhkinyt tapahtumaketjun kokonaan pois Iriadorin mielestä, ja ehkä niin oli toistaiseksi parempi.

Kenraalin ilmeisesti turhan komennon jälkeen kaksikko alkoi mitellä korkeahaltian ympärillä, tilanteen rauettua lopulta siten, että mustatukka lyötiin kauemmas sokean luota. Toinen tuttu ääni kävi kuitenkin kutsumaan miestä pian tuon jälkeen nimeltä, saaden Iriadorin nostamaan yllättyneeksi lueteltavan katseen nyt ensimmäistä kertaa kunnolla äänen suuntaan. Muut saivat näin myös kunnon elonmerkin korkeahaltiasta.
Pu-pump..kin?, Iriador sai ähistyä. Kyllä sen täytyi olla Pumpkin. Mutta Pumpkinhan oli.. lohikäärme? Punapää yritti kammeta itseään surkeannäköisesti puoli-istuvaan asentoon, Sitä.. ei saa.. satuttaa, nuorukainen käski käheällä äänellään muita, kumoten itsensä sanojensa jälkeen kuitenkin ähkäisten takaisin nurin jäälle. Korkeahaltia tahtoi tarkoituksella kommunikoida muille yleiskielellä, sillä hän tahtoi myös Pumpkinin ymmärtävän.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Joulu 2012, 03:57

Viimein Iriador kävi osoittamaan kunnolla elonmerkkejä, saaden naaraan virnistämään pienesti. Virne kuitenkin katsoi nopeasti sotilaiden käydessä liiankin lähelle. Ennen kuin kukaan ehti hyökkäämään, oli Iriador kammennut itsensä puoli-istuvaan asentoon ja sai ähkäistyä käskyn tai pyynnön ettei lohikäärmettä saisi satuttaa.
Dariuskin saapui paikalle, lähestyen nyt varovaisemmin tilannetta. Sotilaat seisoivat paikoillaan Iriadorin sanojen myötä, katsoen kenraaliin, odottaen käskyä. Haukansilmä tuijotti petoa suoraa silmiin, Pumpkinin puolestaan pitäen pientä murinaa, samalla kun jatkoi Iriadorin lämmittämistä puhaltaen lämmintä ilmaa sieraimistaan. Lohikäärme ei kuitenkaan rikkonut kertaakaan katsekontaktia silmäpuolen kanssa. Ilmeisesti Iriador tunsi lohikäärmeen ja se oli ystävällinen, ainakin korkeahaltialle. Se myös selitti suomukkaan äskeisen käytöksen paremmin kuin hyvin. Lohikäärme oli vain suojellut Iriadoria, vaikkakin tässä tilanteessa se suojeli haltiaa täysin väärältä kohteelta.

Anna sotilaani meille, hoidamme hänet kuntoon Kenraali lähti lähestymään jälleen Pumpkinia, joka päästi kidastaan sähähdyksen. Sillä samalla sekunnilla oli Darius pysähtynyt, joskin Haukansilmän ilmeestä saattoi päätellä, ettei hän aikonut pyytää enää toistamiseen nätisti.
Yllättäen Pumpkin tarrasi hellästi kiinni Iriadorista ja lennähti haltia käsissään takaisin joen penkereelle, laskien Iriadorin nyt lumeen, turvallisesti maalle. Jäällä ei kannattanut turhan pitkään riehua, vaikka se nyt vaikutti kestävältä. Sitä ei koskaan tiennyt, jos mokoma alta pettäisi ja edessä olisi uusi uimareissu.
Jos olisin rakentanut lumilinnan, veisin sinut nyt sinne.. Naaras naurahti korkeahaltialle, puhaltaen vielä viimeisen kerran lämmintä ilmaa kauttaaltaan miehen päälle, ennen kuin perääntyi, antaen näin tilaa kuiskauksen kenraalille ja sotilaille lähestyä nuorta sotilasta.
Darius saapui tarkistamaan Iriadorin tilanteen, siinä missä mukaan lähteneet sotilaatkin. Lohikäärme perääntyi kunnioittavan matkan päähän, valmiina lennähtämään pois mikäli joku hyökkäämään kävisi. Vielä se ei halunnut pois lentää, vaan varmistaa, että uunituore ystävä oli kunnossa ja tulisi selviämään. Tosin, eipä liskolla ollut varaa epäillä haltioiden ensiaputaitoja, omansa kun olivat niin kovin alkeelliset.
Oletko pahasti loukkaantunut? Darius tiedusteli korkeahaltialta, odottamatta tuolta kuitenkaan turhan tarkkaa vastausta. Kenraali tunsi Iriadorin ja tiesi ihan hyvin, että vaikkei olisikaan pahemmin loukkaantunut, oli koskenlasku ollut tarpeeksi toiselle, jotta korkeahaltialle saattoi antaa taas muutaman viikon lomaa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 11 Joulu 2012, 17:02

Sotilaiden lähestymisestä kielivät äänet lakkasivat, mikä sai Iriadorin henkäisemään kerran syvempään. Hän ei todellakaan tahtonut, että pientä lohikäärmettä käytäisiin teurastamaan tästä hyvästä joskin punapää ei olisi yhtään yllättynyt, vaikka Darius mielessään olisi toivonut saavansa repiä pedon kahtia. Kyllä hän kenraalin tunsi. Paremmin kenties kuin muut yhteensä.
Korkeahaltian olisi tehnyt mieli huomauttaa Pumpkinille, että sen lämmittäminen valui kaikin puolin harakoille. Vain kasvot kykenivät aistimaan selvästi lämpimän ilmavirran, mutta läpimärät vaatteet ja metalli yllä jäädyttivät yhä liiankin tehokkaasti Iriadoria. Kroppa ei pahemmin kipua tuntenut kylmyydeltä, lävistettyä kättä lukuun ottamatta. Näin ollen sokea ei myöskään saattanut olla lainkaan varma siitä, oliko rikkonut itseään enempää kaiken tämän tohinan ohessa. Punapää olisi saattanut shokiltaan jopa myös vannoa, ettei pahemmin raajojansa enää tuntenut siinä maatessaan.

Darius pyysi Pumpkinia luovuttamaan Iriadorin takaisin omilleen. Käärme tosin kävi vastaamaan miehen pyyntöön sähähtämällä ja lähti tarraamaan kiinni punapäästä, joka henkäisi yllättyneesti kun maankamara katosi hetkeksi alta. Joen penkereellä Pumpkinin huomautukseen lumilinnasta Iriador naurahti heikosti.
Kiitos, punapää tyytyi tokaisemaan. Kumpa olisikin ollut jokin toinen tapa, kuinka sokea olisi saattanut kiitollisuuttaan nyt osoittaa Pumpkinille. Olihan tuo sentään pelastanut hänen henkensä, josta Iriador oli äärimmäisen kiitollinen. Ei hän vielä tahtonut kuolla. Ei näin nuorena. Ei vielä kun niin paljon oli näkemättä ja kokematta.
Eniten punapäätä kuitenkin mietitytti miksi Pumpkin oli häntä ylipäätään auttanut ja puolustanut joskin vääriltä tahoilta tosin. Se jäi kenties ikuiseksi arvoitukseksi..

Lohikäärme kuitenkin poistui Iriadorin luota, antaen kuiskauksen miehille tilaisuuden lähestyä punapäätä paremmin. Hyvin kankein ja voimattomin liikkein kävi sokea kampeamaan itseään jälleen maasta ylös, kääntyen vasemmalle kyljelleen saadakseen paremmin puristettua oikealla kädellään vasenta, vuotavaa kämmentä. Siitä oli takuulla hajonnut jotain, sillä kipu ei kielinyt pelkästä haavasta.
Dariuksen kysymykseen ei annettu vastaukseksi kuitenkaan minkäänlaista reaktiota. Iriador vain tärisi paikoillaan, pitäen suunsa visusti kiinni. Hän oli yhä shokissa. Tietämätön siitä millaista mielen ja kehon välistä kamppailua oli kenties käynyt vielä uiskennellessaan. Eikä hän tiennyt missä oli. Puhumattakaan siitä kuinka jäässä punapää oli! Lopulta korkeahaltia soi kenraalille pienen päänpudistuksen vastaukseksi tuon aikaisempaan kysymykseen. Se sai luvan riittää.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Joulu 2012, 18:01

Kenraali sai kysymykseensä vastaukseksi vain päänpudistuksen, mikä riitti tähän hätään. Iriador oli elossa eikä ainakaan ihan heti kuolemassa, se tieto riitti Dariukselle. Nyt oli kuitenkin tärkeintä saada korkeahaltia äkkiä lämpimään. Niinpä Iriador autettiin ylös, nostettiin ratsaille ja joukko suuntasi takaisin lopun kuiskauksen luokse. Muut olivat sillä välin huolehtineet muista loukkaantuneista ja nostaneet kaatuneet mukaan matkaan. Iriadoria autettiin paikan päällä parhaan mukaan, mutta tärkeintä oli nyt päästä pian takaisin kaupunkiin. Ei vain Iriadorin takia, vaan muidenkin loukkaantuneiden. Pari oli haavoittunut niin pahasti, ettei ollut varmaa, selviäisivätkö nuo kaupunkiin. Matkaa lähdettiinkin taittamaan nyt huomattavasti ripeämpään tahtiin, aikaa ei nyt ollut hukattavana. Toivoa sopisi, ettei matkalla tullut mitään muuta hidastetta vastaan.

Pumpkin katseli kuiskauksen perään hetken, ennen kuin itse lähti omille teilleen. Nuolet naaraan piti repiä irti itsestään ja senhän tuo myös tekikin, pienten vaikeuksien kautta. Oli jokseenkin haikeaa jättää hyvästit näin epävirallisesti korkeahaltialle, tietämättä miten tuo loppujen lopuksi selvisi koskiseikkailusta. Naaras kuitenkin oletti, että haltiat pitivät omistaan huolen. Ehkä hän vielä joskus tulisi tapaamaan punahiuksisen haltian, mutta todennäköisyys oli.. häviävän pieni. Ei hänellä ollut edes saumaa käydä haltioiden kaupungissa, ihmisilluusionsa herätti negatiivista huomiota ja lohikäärmeenä hän joutuisi vain hankaluuksiin, ellei sattunut olemaan haltioiden liittolainen. Pumpkin oli seikkailunhaluinen, mutta ei sentään itsetuhoinen yleensä.


Päivä oli alkanut jo hämärtymään, kun kaupunkiin oli saavuttu. Matka vei suoraan sairastuvalle, jonne haavoittuneet jätettiin hoitajien hoiviin. Yksi loukkaantuneista oli menehtynyt matkalla, valitettavasti. Loput kuiskauksesta hoitivat ratsut lepäämään Darius huolehti Nashiran lepäämään, kukaan muu kun ei halunnut lähelle sarvipäistä jukuria jonka jälkeen kenraali päästi miehensä vapaalle. Oma aika oli nyt ansaittu, eikä kuiskaus ollut heti lähdössä tekemään uusia tehtäviä. Asioita oli muutenkin hoidettavana taholla jos toisellakin, joten tämän päivän saattoi viettää leväten.
Darius kävikin vierailemassa asunnollaan, vaihtoi vaatteensa ja lähti sitten sairastuvalle. Kenraali kävi tarkastuttamassa suurimmat ruhjeensa, ennen kuin suuntasi tapaamaan korkeahaltiaa, joka jälleen oltiin vuodeosastolle tuupattu. Eihän tuo nyt ainakaan vuorokauteen minnekään voinut lähteä sieltä. Oveen käytiin koputtamaan jälleen kolmesti, ennen kuin kenraali astui sisään ja sulki oven perässään.
Et sitten voi vastustaa uimista joessa? Kenraali totesi kuivahkosti vitsin, joka tuskin nauratti kumpaakaan osapuolta tällä hetkellä. Iriadoria vähiten. Askel vei toisen vuoteen luokse, istumaan jakkaralle pedin viereen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Joulu 2012, 00:28

Punapää käytiin auttamaan ylös maasta. Kankein askelin nuorukainen nousi joukon mukana tulleen Nashiran selkään, joka oli ottanut pieniä naarmuja sinne tänne taistelun ohessa. Naaraspeuran yllä oleva haarniskakin oli ottanut yhteentörmäyksissä sen verran vahinkoa, että se oli paikoin lommoilla. Ei kuitenkaan niin, että se eläintä näytti haittaavan nimeksikään. Naaras myös nuokutti päätään alhaalla isäntää tuotaessa sen vierelle. Eihän se mitään ymmärtänyt korkeahaltian vesifobian päälle, saati ehtinyt ajatella impulsiivisena toimijana ennen tekoaan että Iriador olisi saattanut luisua jokeen. Se oli kuitenkin pahoillaan nyt, kun se vielä saattoi. Pyysi punapäältä jopa anteeksi saamatta siihen kuitenkaan minkäänlaista vastausta sokealta.
Iriadorin käsi sidottiin ja kylmyyttä hohkavat panssarit laskettiin pois miehen päältä. Märät vaatteensa punapään tosin oli pidettävä suurimmalta osin päällään tosin, nekin alkoivat hiljalleen kohmettua hänen päällään kylmän ilman johdosta mutta nuorukainen sai ylleen kuitenkin lämpimämmän takkinsa.

Matka kaupunkia kohden jatkui aikaisempaa ripeämpään tahtiin sattuneista syistä. Iriador tutisi Nashiran selässä tuon koko matkan, odottaen vain että pääsisi mahdollisimman nopeasti sisälle lämpimään. Lopulta tuokin odotus palkittiin.
Punapää itse ei ollut yhäkään kiinnostunut muusta kuin itsestään. Hän tiesi että kuiskaus oli kärsinyt vahingoista. Hienoja taistelijoita oltiin menetetty mutta se todellakin oli pienin Iriadorin mietteistä sillä hetkellä, kun hän ei kyennyt enää tuntemaan raajojaan lainkaan. Hyvä jos hänen pääkopassaan majailevat aivot eivät olleet ehtineet jo kehittää itselleen jäistä kuorta! Sokea pääsi kuitenkin muitten haavoittuneiden lailla viimein sairastuville sulamaan. Darius lupasi hoitaa Nashiran takaisin lepäämään, joten punapään ei suotta tarvinnut jäädä huolehtimaan ratsustaan. Onneksi..
Sairastuvalla Iriador sai kuivat, lämpimät vaatteet yllensä. Parantajat korjasivat hajonneen kämmenen luunmurtumia myöten sisältäpäin. Ulkoinen paraneminen jätettiin kuitenkin ajan ja punapään omalle vastuulle. Korkeahaltian sulaessa jäästään kävi myös ilmi, että tuo oli rikkonut joitain luitansa todennäköisesti sen aikana, kun oli uiskennellut joessa päin kiviä ja kantoja. Murtumat eivät olleet kuitenkaan niin fataaleja, että ne olisivat Iriadorin kaataneet useammiksi viikoiksi sängynpohjalle, vaan muistuttivat paljolti pelkkiä hiusmurtumia. Ikäviltä ne silti tuntuivat, vaikka pieniä olivatkin.

Iriador sai sairastuvilta oman huoneensa tyypillisesti. Ettei jopa olisi ollut vakio huoneisto, jossa punapää oli useamman kerran jo ehtinyt maata. Avara huone ilman turhia esteitä. Huone, jossa nuorukainen sai olla yksin ja rauhassa. Tehdä mitä lystäsi, ja usein se tekeminen rajoittui pelkästään sängyssä kököttelyyn. Korkeahaltia tiesi kuitenkin jo etukäteen kuka olisi hänen luokseen heti ravaamassa, kun saisi järjestettyä itselleen sopivan sauman tapaamiseen. Eikä tuota ihmettä tarvinnut edes odotella kaukaa.
Kolme koputusta, jonka jälkeen ovi aukesi ja painui kiinni. Punapää hymähti sängystään ja katsahti äänen suuntaan, vaikkei mitään kyennyt näkemään.
Sinä taas et ilmeisesti voi vastustaa seuraani, Iriador totesi toisen kuivaan vitsiin, kiskaisten sitten molemmat peittonsa päänsä ylitse, Tai ylipäätään minua.., punapää vielä myhisi peittojen alta hiljaa, virnuillen piilossaan enemmän kuin laki salli.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Joulu 2012, 01:11

Iriador näytti viihtyvän hyvin vällyjen välissä, eikä ihmekään. Kylmän koskiseikkailun jälkeen varmasti halusi pysyä mahdollisimman lämpimässä. Darius ei ihmetellyt, vaikka korkeahaltia olisi flunssan mennyt nappaamaan tämän päivän saattelemana. Se ei loppujen lopuksi kenraalia vaivannut, hän oli tyytyväinen, että korkeahaltia sentään elossa oli. Pikku flunssasta ei tarvinnut niin suuresti huolehtia.
Sokean sanat saivat kenraalin virnistämään pienesti, samalla kun silmäpuoli kävi istahtamaan sängyn reunalle.
Onko se sitten suurikin yllätys? Kenraali kysyi yllättävän lempeästi hymisten, samalla kun kumartui puoliksi Iriadorin ylle, asettaen kätensä tuon molemmin puolin Kaiken jälkeenkin?.
Toinen käsistä kävi vetämään peittoja pienesti pois korkeahaltian yltä, sen verran, että Darius sai nuoremman kasvot näkyviin.
Aiheutat vielä joskus minulle sydänkohtauksen matalalta puhuva kenraali tokaisi rauhallisesti nojautuessaan yhä lähemmäksi Iriadoria Sekö on elämäntehtäväsi nyt? En voi kehua pitäväni siitä tunteesta, kun pitää pelätä koska sinä henkesi heität. Iriador oli sotilas, tietenkin tuo vaaransi henkensä joka kerta kun töitään teki, oli aina riski menettää henkensä. Siltikin, Dariuksesta tuntui että moisia sattui Iriadorille vähän turhankin usein. Johtuiko se vain siitä, että kenraali välitti kumppanistaan enemmän, mitä muista alaisistaan?

Et kertonut että sinulla on lohikäärme
Lempeänhempeä ääni muuttui vakavammaksi, kenraalin tuodessa nyt esille joella riehuneen lohikäärmeen Lohikäärmeen, joka ei vaikuttanut kovin ystävälliseltä Jos ei laskettu otuksen käytöstä Iriadoria kohtaan.
Darius ei voinut sanoa pitävänsä tästä Iriadorin tuttavasta, sillä olihan hän ja kuiskaus kokonaisuudessaan kokenut kovia lohikäärmeiden suhteen. Jos lisko ei ollut virallisesti haltioiden puolella, katsoi Darius tuon viholliseksi. Hän ei aikonut alkaa leikkimään kilttiä liskoille, jotka eivät taistelleet samoissa riveissä. Ei sen jälkeen, mitä kuiskaus koki Oraakkelin kanssa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Joulu 2012, 01:57

Ei oikeastaan, Iriador mumisi peiton alta, patjan heilahtaessa pienesti kun Darius siirtyi jakkaraltaan istumaan sängyn laidalle ja laski kätensä nuoremman molemmin puolin. Niin paljon kuin punapään olisikin tehnyt mieli jatkaa piilotteluaan lämpimän peiton alla ja laittaa vastaan, antoi sokea kenraalin silti vetää peiton pois kasvoiltaan. Jokseenkin helpottunut ilme lepäsi nuoren kasvoilla tuon tuijottaessa eteensä, vaikkakin Dariuksen seuraavat sanat saivatkin sen tyytyväisyyden katoamaan siksi hetkeksi Iriadorin naamalta.
Haukansilmä välitti hänestä. Kyllä Iriador sen tiesi, mutta tuntui aina silti pahalta kun toinen päivitteli kuinka pelkäsi kumppaninsa heittävän henkensä. Punapää pelkäsi samaa. Mutta enemmän hän pelkäsi sitä, että itse selvästi kokemattomampana ja näkövammansa kanssa heittäisi henkensä ennen Dariusta, suoden kumppanilleen harvinaisen harmaat hetket tulevaisuuteen. Todennäköisyys siihen oli selvästi suurempi kuin siihen, että pätevä kenraali kävisi kuolemaan taiston tiimellyksessä.
On. Ehdottomasti. Vedänhän jo valmiiksi ongelmia puoleeni kuin magneetti ja pidänkin siitä kamalasti. Ja sinua kun on niin kiva kiusata, Iriador heitti sarkastisesti vitsaillen, Sinun ei ole pakko miettiä tuota nyt.., punapää kuitenkin lisäsi vakavammin, haikeammin perään.

Iriador oli juuri kääntämäisillään kylkeä ja selkänsä Dariukselle, kun Haukansilmä otti puheeksi Pumpkinin eikä kuulostanut lainkaan niin lempeältä kuin oli vielä hetki sitten tehnyt. Miehen vielä puhuessa, väänsi punapää itsensä istumaan.
Se ei ole minun, korkeahaltia ilmoitti ykskantaan, Se on itsenäinen olento kuten sinäkin. Kyllä varmaan itseäsi puolustaisit jos joku ampuisi sinua jousella, Iriador vielä lisäsi. Sokean katse oli tuima tuijottaessaan valtaosan ajasta suoraa eteenpäin, katseen käydessä kuitenkin harhailemaan toisinaan milloin minnekin. Iriador ei pitänyt lainkaan siitä, että Darius otti hänen uuden tuttavansa puheeksi. Pumpkin oli asia, johon sokea tällä hetkellä tahtoi viimeisenä keskittää ajatuksiansa. Oli mukavampiakin tapoja viettää aikaansa Dariuksen kanssa, kuin alkaa kinastella jostain turhanpäiväisestä; kyllä, Iriador tiesi tasan tarkkaan ettei tästä tulisi mukavaa keskustelua.
Sinäkö määräätkin keiden kanssa vietän aikaani ja ketkä lasken ystävikseni?.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Joulu 2012, 02:13

Sarkastiseen vitsailuun vastattiin vain pienellä tuhahduksella ja asian annettiin sitten olla, kuten punapää oli lisännyt. Eipä heidän kannattanut käydä samaa keskustelua läpi joka kerta, kun toinen köniinsä otti. Silti, joka kerta kun jotain tapahtui, aina ensimmäisenä mielessä oli toisen selviäminen ja kumppanista huolehtiminen. Kaikkein raastavinta oli se, ettei näitä läheisiä tunteita saanut näyttää kenellekään ulkopuoliselle. Oli jo tarpeeksi, että yksi eliittikenraali ja kuningas tiesivät tästä salasuhteesta.
Kuten olettaa saattaa, ei Iriador vaikuttanut pitävän kenraalin esille nostamasta puheenaiheesta. Siinä missä Iriador vääntäytyi istumaan, kävi Darius peruuttamaan pois korkeahaltian tieltä, antaen tuolle tilaa nousta ylös.

Kuivahkosti kenraali kävi hymähtämään Iriadorin tuodessa esiin itsepuolustuksen, mikäli joku kävisi nuolia ampumaan. Liskon oma vika, mitäs oli käyttäytynyt niin eläimellisesti. Korkeahaltia kertoi kuitenkin lohikäärmeen olleen itsenäinen otus, eikä kuulunut kenellekään, varsinkaan Iriadorille.
Kyllä Darius vastasi ykskantaan Iriadorin kysymykseen, samalla kun nousi ylös sängyn reunalta Minä ja velvoitteesi. Mikäli lisko on laskettavissa viholliseksi, olisi se pitänyt tuhota jo heti ensikättelyssä. Tiedät sen varsin hyvin. Tiedät myös, että jos säästämme vihollisia, saa kuningas siitä ennemmin tai myöhemmin tietää ja Hänen Majesteettiaan me emme halua suututtaa, emmehän? Ajatus vihaisesta Aranista puistatti kenraalia ja nostatti niskakarvat pystyyn. Silloin kun siniverinen suuttui, halusi Darius päästä mahdollisimman kauas siitä miehestä.
Ensi kerralla sinä joko tapat sen Darius jatkoi, kuulostaen nyt siltä omalta itseltään: Jäätävältä ja päättäväiseltä eliittikenraalilta, antamassa määräyksiä alaisilleen Tai vangitset. Jos et kumpaakaan tee, minä itse henkilökohtaisesti teurastan liskon ja kenraali myös tarkoitti sitä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Joulu 2012, 02:45

Iriador ei voinut olla ärsyyntymästä siitä mitä kuuli. Kulmat painuivat asteen terävämpään kulmaan ja kädet nousivat välinpitämättömästi puuskaan nuoremman syliin. Hän ymmärsi Dariuksen pointin, muttei silti sulattanut sitä ettäkö tuo muka hänen suhteensa määräsi. Oli sitten kumppani, esimies tai vaikka koko maailman kuningas määräisi Iriador myös itse jatkossa sen, kenet hän laski toveriksi ja kenet ei. Hän seurusteli tasan niiden henkilöiden kanssa keiden hän halusi lukuun ottamatta tietenkään vihollisia. Mutta Pumpkin ei ollut vihollinen.
Siinä missä Darius, nousi punapää myös ylös peittojen alta. Huterasti, kuten olettaa saattoi, nuorempi seisoi paikoillaan murtumien ilmoittaessa heti läsnäolostaan kehossa. Se kipu ei kuitenkaan estänyt Iriadoria seisomasta, saati sitten liikkumasta.

Luuletko että vain nyökkään sinulle vastaukseksi ja teen kuten sanot? Et valitettavasti ole äitini, joka saisi minut ehkä tekemäänkin niin, korkeahaltia tokaisi, Jos Pumpkin ei olisi tuonut minua takaisin sieltä joen pohjasta, olisin hukkunut! Sitäkö sinä olisit toivonut? Että olisit saanut onkia veden raiskaaman ruumiini yksin vedestä ylös? Sekö olisi ollut parempi kuin että lähes tuntematon pelastaa sinut ilman varsinaista syytä.., Iriador pauhasi tuohtuneena.
Korkeahaltia asteli hieman kauemmas Dariuksesta. Nyt hän muisti taas sen, miksi ei koskaan ollut välittänyt aatelisarvon omaavista. Turhan suuruudenhulluja. Typeriä. Arvostelevia. Iriador oli iloinen etteivät hänen arvonsa riittäneet niin korkealle. Hän oli tyytyväinen porvari luokkaan kuuluvana, vaikkei sitä erikseen käynytkään mainostamaan kenellekään. Iriador ei myöskään pelännyt uhittelemista Dariukselle. Mies sai vapaasti käydä vaikka kuristamaan hänet hengiltä, jos tuo otti liian itseensä hänen mielipiteensä.
Todennäköisyys siihen uudelleen törmäämisestä kuulostaa minusta turhankin olemattomalta, Iriador sanoi lopulta, Se ei ole vihollinen.. mutta miksipä sinä sitä ymmärtäisit, punapää kävi vielä mumisemaan perään itsekseen, ennen kuin marssi takaisin Dariuksen luo.

Jäätävä tuijotus nousi miehen silmien korkeudelle.
Saat vapaasti tappaa sen jos mielit, mutta tiedä, että minä en sen käärmeen henkeä uhkaa vaikka niin erikseen käskisit, korkeahaltia ilmoitti. Se todella oli vähintä mitä hän Pumpkinin hyväksi saattoi vielä tehdä..
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Joulu 2012, 10:05

Iriador kävi kampeamaan itsensä ylös siinä missä kenraali nousi. Nopeasti oli Darius kääntynyt kohden korkeahaltiaa, valmiina ottamaan tuon kiinni mikäli toipilas meinaisi kompuroida tai horjahtaa. Darius ei kuitenkaan koskenut Iriadoriin, sillä tunnelma nyt oli hieman.. kireä ja kenraali tiesi, että nuorempi joko vain löisi kädet irti itsestään tai mottaisi haukansilmää koskemisesta. Kaiken onneksi Iriador sai pidettyä itsensä tolpillaan. Kuten Darius oli osannut odottaa, kävi korkeahaltia sanomaan vastaan kenraalille. Joko ihan vain periaatteesta tai kiusallaan, Haukansilmä pysyi kuitenkin hiljaa ja antoi korkeahaltian pauhata minkä jaksoi. Punapää toi kuitenkin esille hyviä pointteja siitä, kuinka lisko oli nimenomaan pelastanut korkeahaltian varmalta kuolemalta. Harmi, ettei Darius osannut antaa kiitosta siitä lohikäärmeelle, pässinpää kun oli.

Iriador vakuutteli kuitenkin, ettei todennäköisesti tulisi törmäämään Pumpkin nimiseen lohikäärmeeseen enää. Lohikäärme ei kuulemma ollut vihollinen oli tai ei, silti tuo oli uhka. Katse seurasi, kuinka korkeahaltia palasi kenraalin luokse, ilmoittaen ettei itse aikonut miekkaansa kohottaa lohikäärmettä kohtaan.
Ja sinä uskot vilpittömästi, että sillä lohikäärmeellä ei ole taka-ajatuksia? Kenraali kysyi yllättävänkin rauhallisella äänellä Et usko, että se saattaisi olla vain yksi vanhimpien kätyreistä? Haukansilmä oli kuullut huhuja siitä, kuinka vanhimmat kykenivät tai ainakin yksi heistä alistamaan toisia liskoja tahtoonsa. Mistä sitä koskaan tiesi, jos tämä oli vain vanhimpien peliä? Leikkiväthän nuo kuninkaan kustannuksella, ehkä he halusivat myös ärsyttää kuninkaan eliittejä?
Se on vainaa, jos minä vielä näen sen Darius hymähti lopulta, katsoen maltillisesti Iriadoriin. Kenraali ei olisi halunnut luoda näin kireää tunnelmaa, mutta se oli kaiketi väistämätöntä kun aiheet olivat mitä olivat.
Sinun pitäisi levätä Pidä toipumispäiviä, ilmoittaudu kun olet valmis tehtäviin Rauhallinen ääni totesi, ennen kuin kenraali kääntyi ympäri ja alkoi tekemään lähtöä, kävellen kohti ovea.



// end? O3O DEL?! DELDELDELDELDELDELDELDELDELDELDELDEL DELDELDELDELDELDELDELDELDELDEL //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron