Kirjoittaja Lörri » 03 Syys 2013, 20:54
/ Itseasiassa voi olla niin, että mulla vilisee säännöt päässä, mut olin siinä käsityksessä, että NPC on vapaata riistaa (niinkun tuo hevonen esim.jos sitä nyt voi edes NPCksi sanoa), mut tää tämmönen vakituinen sivuhahmo, miksi näitä nyt kutsutaankaan, sitten ei? Äääh, no joka tapauksessa, jatketaan :D Riisutaan piispa! Tarvii selvittää toi, koetin ettiä tietoa, mutten löytäny...joka ei tarkota ettei sitä ole ;) Ja pahoittelen jo etukäteen, mulla voi mennä piispat ja paavit sekasin, piispaa tarkotan vaiks paavista kirjoittaisin, saa huomauttaa...joudun korjaamaan sen aika usein :D /
" Jumalanpilkkaa!!" Jylähti Albinus vaikuttavalla äänellään. Tälläistä hänen ei tarvitsisi kuunnella! Albinus koetti sivaltaa olentoa, mutta isku meni ohi, koska hän joutui tekemään nopean väistöliikkeen estääkseen toisen asetta sivaltamasta jalkaansa. Albinus heilautti kättään taitavasti estäen vihulaista osumasta, ja sitten miekat kalahtivat yhteen. Vastus oli voimakas, Albinus tunsi, muttei merkittävästi voimakkaampi kuin piispa itse. Vääntö kesti aikansa, mutta sitten toinen pääsi irtautumaan, ja iskuja sateli nopeasti kohti Albinuksen raajoja. Piispa ei saanut hyökkäystä aikaiseksi, vaan joutui keskittymään torjumiseen. Vihulaisen sanat sivalsivat ylepän miehen korvissa, ja hän tunsi miten päässä musteni raivosta. Albinus kuuli, miten hänen omasta kurkustaan karkasi karhea murina; kuin vartiokoiralla. Suupielissäkin pärskyi sylki, tehden miehestä entistä eläimellisemmän oloisen. Samalla hetkellä toisen nopea isku pureutui piispan pyhään sääriluuhun, ja hän nytkähti kivusta karjaisten alaspäin. Nopeasti hän kuitenkin katsoi, ettei kallisarvoiseen virkakaapuunsa ollut tullut naarmuakaan. Nyt raivo sai miehen sellaisiin voimiin, että hän sai oman rytminsä haltuun, ja koetti raivoisasti päästä työntämään lähellä nopeasti taiteilevaa vastustajaansa etäämmäs, jolloin peli olisi piispalla. Hän vuoroin työnsi massallaan ja välillä sivalsi, tavoitteenaan saada miekkansa terä uppoamaan vastustajan kylkiin.
Nuori Albinus oli kauhun vallassa noudattanut setänsä selvää ja terävää komentoa, ja juossut niin lujaa kuin jaloistaan pääsi. Pahimman paniikin mentyä hän kuitenkin havahtui, ja hidasti vauhtiaan, jolloin hän näki ratsunsa, joka oli karauttanut hitusen hänen ohitseen, hiljentäen nyt sekin vauhtiaan. Oppipoika pysähtyi täysin, ja jäi aloilleen läähättämään ottaen tukea vierellään olevasta jyhkeästä puusta. Mitä hän oli tekemässä? Juoksemassa karkuun kuin mikäkin lammas! Nuoren Albinuksen kunnian ja velvollisuuden tunto ei antanut hänen enää suostua moiseen! Jättää nyt setänsä yksinään tuollaisen kahelin armoille! Viis siitä ettei hän osannut ottaa osaa miekkamittelöihin, hänen oli palattava! Hetken hengiteltyään hän kutsui ratsuaan, joka sitten ravasikin hänen luokseen säyseästi. Nuorukainen kiipesi sen selkään, ja kääntyi ympäri, palatakseen takaisin joentörmälle, josta taistelun äänet kantautuivat ilkeinä hänen korviinsa.