Kirjoittaja Vahti » 06 Tammi 2014, 20:34
Karhuntakku oli kuin ei olisi kuuntelevinaan Kalman kaunispiirteisiä sanoja siitä miten karhumiehellä oli sydäntä... Oikeasti, oliko tuo rakki lyönyt päänsä pienenä vai syntyikö tämä tuollaisena typeränä naiivina otuksena? Karhuntakku oli karhu, äreä ja vihainen olento joka mieluummin heittäisi rakin takaisin jokeen kuin kuuntelisi tämän koko yötä kestävää vinkunaa.
Mutta Karhuntakku tunsi itsensä liian laiskaksi lähteä raahaamaan rakkia takaisin joelle, kun oli juuri nyt löytynyt hyvä paikkakin... Ehkä hän tunkisi tyynyn toisen kuonoon tai jotain, tukkisi toisen turvan pysyvästi niin johan saataisiin olla rauhassa. Karhuntakku heitti toisen käsivartensa silmiensä ylle, peitoten pimeässä pesässä takkatulen hämärän valaistuksen.
"Meidän?"
Karhuntakun keho jännittyi joka lihas värähtäen. Jos se nyt ei hiljene-! Syvä huokaus, Karhuntakun rentoutuen ja laskien mielessään ampiaisia. Vain yksi yö, yksi yö ja se lähtee. Kyllä hän jaksoi tätä yhden yön, hän oli Karhuntakku, ja hän tunsi itsensä henkisesti liian väsyneeksi alkaakseen jahtaamaan tuota rakkia, tappaa se -sekä siivota jäljet kodistaan sillä varmasti verta tulisi lentämään-, suolistaa se, vetää nahka, suolata nahka ja paloitella sekä säilöä liha ja niin edelleen.
Eip, aivan liian paljon hommaa tuon hiljentämisessä kuin kestää hammasta purren sitä yhden yön.
Joten, louskutelkoon leukojaan.
"Juu juu, olet kapinoija", Karhu totesi enempää välittämättä asiasta. Tehkööt mitä huvitti ihmisten kanssa, hänelle se oli aivan sama.
Karhuntakku hymähti, kuullessaan toisen pojan kasvaneen jo aikuiseksi, karhumiehen miettien omia jälkeläisiään... Joita ei ollut. Hänellä ei ollut ainuttakaan kunnon tervettä karhunpenikkaa tuolla maailmassa, siirtämässä hänen vertaan eteenpäin muihin karhusukuihin. Toisaalta, ehkä parempi niin, vähemmän tällaisia tyhmiä karhuja jotka tekevät mitä tahansa typerien, hemmoteltujen ihmisneitojen tak- MITÄ HITTOA!?
Se hiivatin rakki hyppäsi HÄNEN sängylleen ja nyt se NÄYKKI häntä!?!?!?!
"MITÄ VIT-!?" Karhuntakku ärähti, reaktiomaisesti "sievästi potkaisten" ylimääräisen karvaotuksen sängyltään alas. Se oli vaistomaista, ei tahallista, oikeasti. Mutta ei käynyt kieltäminen etteikö Karhuntakku saanut siitä hieman nautintoa kun sai huitaistua toisen pois.