Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 11 Joulu 2013, 16:48

Oltiin jo talvessa, kesä ja syksy olivat jo kaukana takanapäin pakkanen purren maata sekä jähmettäen jokien vesipintoja hönkäyksillään. Karhuntakku ei ollut sitten tänä talvena lähtenyt kohti Kleth vuoria majailemaan talvipaikkaansa, vaan huomattuaan olevansa myöhässä -ja taivaltaminen pyryttävässä lumessa ollen epämukava ajatus- retkeltään oli iso mies ärähtänyt, päättäen olla menemättä lainkaan vuorille. Hän viettäisi sitten tämän talven kotipesässään havupuun alla. Ainakin hänellä oli savustettua lihaa talven yli ja turkkiksia tarpeeksi pitämään lämpimänä. Vaikkakin näin karvaisena tuskin tarvitsi paljoakaan. Nytkin Karhuntakku teki matkaansa metsässä kohti jokea, jonka näki jo puiden välistä lähestyessään, yllään vain nahkaliivinsä sekä -housunsa. Mukanaan miehellä oli puukirveensä ja puinen sanko, sillä vedenhaussa hän oli.
Kirves oli mukana vain siksi, että joki oli pinnasta jäätynyt paksuksi. Karhuntakku ei pelännyt metsän villieläimiä -sillä yksi hän niistä pohjimmiltaan oli- tai varkaita koska hän piti itseään tarpeeksi vahvana sekä rujon näköisenä ajaakseen moiset pelkurit pois yhdellä mulkaisulla. Mies oli saapunut joelle siinä kohtaa, missä vesi virtasi melko kovaa syvyyttä ollen monta metriä ja jää oli niin paksua, että edes Karhuntakku ei sitä painollaan saisi rikki. Ellei sitten pomppisi hetken aikaa paikallaan, mutta hän ei ollut sentään hullu tai tyhmä että olisi kokeillut moista...

Iso karvainen mies seisoi hetken aikaa joen rannassa, katsellen puuterilumen peittämää jokea sen näyttäen enemmänkin nyt lumiselta tieltä, kunnes kokeili hieman sen vahvuutta. Toisen jalkansa siirtäen jäälle kauemmas rannasta, nytkyttäen painoaan sen päälle, jää hieman ratisi muttei tuntunut lainkaan antavan periksi.
Tyytyväisenä, mutta tietenkin edelleen varuillaan, karhumies siirtyi hitain askelin vähän keskemmälle jokea minkä levyys oli yli kymmenen metriä. Tässä oli myös paljon isoja kiviä, joten täytyi valita hyvä kohta veden nostamiseen, ettei kirves osuisi kiveen jään läpi ja menisi rikki. Löydettyään mielestään hyvän kohdan ilmeetön Karhuntakku pyyhkäisi lunta läpinäkyvän jään päältä isolla kämmenellään, tiiraillen oliko siinä kohtaa isoja kiviä. Sanko oli miehen vieressä jäällä kun taas kirves oikeassa kädessä jo valmiina.
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Joulu 2013, 21:21

Talvi, se oli Kalmalle yksi vuodenaika muiden seassa eikä aavekoira antanut valkoisen kuun valossa kimmeltävän lumen haitata työtään tälläkään kertaan. Ihmisten linnalta ja vähän muustakin aatelistosta oli annettu yhtä sun toista lappua ja kirjettä aavekoiran vietäväksi pitkin Cypritin saarta. Kirjeiden ja muiden lappujen sisällöstä aavekoira ei tiennyt tuon taivaallista, eikä ollut aikomassa niitä läpi käydäkkään, kenties joku tahtoi sukulaistaan tai ystäväänsä muistaa, tai sitten kenties salaisia sotasuunnitelmia haltoiden päänmenoksi. Kalma ei tiennyt eikä mustaa koiraa kiinnostanut tuon taivaallista lappusten sisällöt. Kalmalle oli vain pääasia että hän saisi raskaimman osan tehtyään palkkansa ja saisi palata ehjänä kotiinsa rakkaan vaimonsa tykö.. haltoita kun vilisi pitkin metsiä näinä päivinä, jopa joskus yöllä. Haltoista johtuen Kalma yrittikin käyttää mahdollisen vaikea kulkuisia reittejä hevosille, joilla nuo aasinkorvat yleensä kulkivat, etteivät nuo Kalman nähdessään voisi pahemmin seurata tai edes nähdä yönmustaa koiraa laisinkaan, vaikka paistoikin valkoista maisemaa vasten yhtä hyvin kuin tahra valkoisella paperilla.
Tällä kertaa Kalma oli valinnut kulkureitikseen kallioiden välissä olevan hyvin kapean kolmiomaisen ylöspäin kapenevan halkeaman, josta koiramuotoinen Kalma nahkaisen kaksipuolisen reppunsa kanssa mahtui kulkemaan melko hyvin suhteellisen pienen kokonsa ansiota. Mitä nyt ajoittain jäi hetkeksi aikaa jumiin lumen ja jään peittäessä kulkireittiä, mutta kaivamalla ja hieman kiipeämällä siintä selvittiin. Kalma ei olisi mitenkään voinnut kääntyä ympäri näin ahtaassa tilassa ja kantamusten jättäminen kalloiden väliin aineettomaksi muuttumisen ajaksi tietäisi sanomista tai rangaistusta pahimmillaan. Eikä kantamusten hakeminenkaan keskeltä halkeamaa houkuttanut kun muuten pitäisi valita toinen kulkureitti, joten kyllä tästä pienellä sisulla selvittäisiin. Hetkenhän se veikin kun aavekoira lopulta pääsi ulos halkeamasta lähelle jokea. Musta koira nuuhki ilmaa ja kuunteli hetken aikaa yön hiljaisuutta, mutta ei havainnut mitään hälyttävää missään jonka vuoksi olisi pitänyt ottaa jalat alle. Haltoita ei siis seurannut tai muutakaan ikävää ei ollut lähistöllä. Häntä heilahti ja koira jolkotteli kaikessa rauhassa joen luokse, lumen yltäessä koiraan puoleen väliin jalkoihin, pysähtyen ja varovasti astui lumen peittämälle jäälle.. Jää ritisi välittömästi koiran painon alla ja Kalma loikkasi samantien turvalliselle maankamaralle. Jää ei kestäisi siinä kohtaa, eikä ihme jokusen metrin päässä oli voimakkaasta virtausesta johtuva leveä aukko jäässä. Jää oli siis hyvin ohutta tässä kohtaa. Kalma jolkotteli joitakin metrejä kauemmas tästä heikosta kohtaan ja kokeili jälleen etujaloillaan painaen oliko jää turvallinen hänen pienelle elopainollensa. Jää ei ritissyt tällä kertaa koiran alla joten Kalman käveli jään päälle ollen kuitenkin vaivatunut mahdolliseen äkkisyöksyyn takaisin rannalle, mutta mitään ei tapahtunut. Jää kesti! Joten mietään sen suurempia miettimättä aavekoira lähti jolkottelemaan kohden vastarantaa, josta hän pääsisi mukavasti oikaisten ensinmäiseen kohteeseensa ilman pelkoa siintä että posti kastuisi tai edes itse.
Mutta kuten kaikki me tiedämme lumen alla olevaa jää on petollista kun sitä ei nähnyt kuinka paksu se olisi siihen astuessa jokaisella askeleella. Tätä seikkaa Kalma ei muistanut tällä kertaa ajatella näin lyhyellä, muutaman metrin matkalla, kun jää rätisi koiran jalkojen alla uhkaavasti. Koiran korvat pomppasivat pystyyn sillä sekunnilla ja Kalma pysäytti liikkumisensa. Jään rätisiminen pysähtyi samaan aikaan kuin koirakin ja Kalma tunsi kuinka sydän hakkasi tuhatta ja sataa rinnassa hännän taipuessa koipien väliin. Kalma nosti varoen toista etujalkaansa siirtyäkseen takaisin tuloreittiä pitkin, jonka jälkeen olisi voinnutkin laskea kolmeen kun jää koiran alla pettikin. Kuului molskahdus ja Kalma upposi veteen palaten kuitenkin pinnalle yrittäen koiran tassuillaan päästä ylös hyisestä koskesta, mutta tassut eivät tarrautuneet jäähän ja selässä oleva lasti alkoi painamaan nopeasti märkänä enemmän kuin kuivana. Kalma upposi uudestaan veteen kun tassut lipsuivat liukasta jäätä vasten, mutta yritti uudestaan pinnalle ja pääsikin muutamaksi sekunniksi mutta hyinen virtaus vei koiraa taakepäin saaden mustaturkin lyömään takaraivonsa jään reunaan yrittäessään pinnalla pysyä. Kalman havainto kyky katosi muutamaksi sekunniksi ja koira katosi jään alle, jossa kuitenkin tajunta palautui yhtä nopeasti kuin oli lähtenytkin. Se ei kuitenkaan ollut tässä tilanteessa mikään pelastus vaan Kalman herätessä oli koira kadottanut kaiken tajun siintä missä oli pinta ja missä pohja sameassa vedessä, silloin iski paniikki ja koira yritti paniikissa kauhoa sinne suuntaan mitä luuli ja piti jään pintana lyöden itsensä vain pohjassa oleviin teräviin kiviin useammin kuin kerran.

Kuun valo, juuri siinä kohtaa jossa oli Kalman aikasempi näkemä sula kohta, sai aavekoiran kuitenkin näkemään hetkeksi aikaa toivon pilkahduksen ja koiran musta pää nousi pintaan vetäen henkeä keuhkoihinsa köhien virran kuitenkin edelleenkin viedessä koiraa.. ja jos Kalma päätyisi uudestaan jään alle se olisi sitten menoa. Ehkä joku löytäisi sitten keväällä. Kalma muutti itsensä humaanisemmaksi ja käänsi itsensä ympäri juuri kun jään reuna tuli vastaan ja upotti sen pintaan terävät kyntensä lumen läpi jään pintaan, mutta jää petti toisen käden alta kun ihmismäis muotoinen aavekoira yritti nostaa itseään ylös jäälle. Kalma jäi roikkumaan hetkeksi aikaa yhden käden varassa jäiseen koskeen, mutta nosti nopeasti toisen kätensä ja iski sen uudestaan jään pintaa vasten käyden repimään itseään ylös hyisestä vedestä. Hidastahan se oli, mutta muutaman sekunnin voimain ponnistelun jälkeen Kalma pääsi ylös huohottaen ja täristen kylmästä juurikaan mitään tuntematta. Tähän ei kuitenkaan voisi jäädä joten Kalma nousi ylös seisomaan, jolloin jälleen kerran jää petti jälleen miehen alta räsähtäen, eikä Kalma ehtinyt juurikaan ottamaan mistään kiinni kun virta vei mukanaan upoten jälleen jään alle yrittäen paniikissa ja kylmän kankeana taistella virtaa vastaan. Eikä aavekoiralla ollut oikeastaan mitään hajua kuinka kauan edes kulki jään alla ja kuinka pitkälle virran mukana, jokainen sekuntti tuntui ikuisuudelta keuhkojen huutaessa happea ja kehon alkaessa kangistumaan kylmästä ja väsymään taisteluun, mutta Kalma ei ollut luovuttaja. Ei missään käydyssä taistelussaan, joten Kalma aikoi tehdä vielä viimeisen yrityksensä joka toimisi tai ei. Muuta hän ei keksinyt kylmän turruttamissa aivoissaan. Kalma kääntyi selälleen ja upotti kyntensä jään pintaa vasten yrittäen potkia, lyödä jopa raapia kynsillään jäätä rikki kohmeiselle ja uupuneella kehollaan saamatta juurikaan mitään aikaiseksi.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 13 Joulu 2013, 22:14

Karhuntakku näki että hänen valitsemansa kohta jään rikkomiseen ja veden nostamiseen oli hyvä: Ei ollut suuria kiviä tai tiheästi, ettei hän saisi ämpäriään kokonaan upotettua veteen saadakseen sen täyteen. Vesi virtasi veden alla kirkkaana ja voimakkaana, karhumiehen pystyen kuulemaan sen hyvin omatessaan muutenkin karhuille ominaisen erinomaisen kuuloaistin. Toisella polvellaan ollen Karhuntakku paransi otettaan kirveestään, kohottaen sen ja ollen valmiina iskemään jäähän aukon kun kesken kaiken tämä kuulikin jotain outoa. Nopeasti alas etenevä käsi ja kirves pysähtyivät muutaman sentin päässä jäästä, kuun valaistuksen heijastaen jäänpinnasta sen terää kun mies kuunteli.
Täysin paikallaan, hiljaa ja valppaana katse etsien äänen alkulähdettä.
Hän ei ollut sitä heti huomannut, ei kiinnittänyt huomiotaan jään alla virtaavan veden pauhu ollen myöskin häiritsevä osatekijä. Mutta kerran kuultuaan sen hän kuunteli vielä tarkemmin, erityisesti tuohon ääneen keskittyneenä, ja hän kuuli sen.
Vähän kuin... Kuin joku raapisi jäätä vasten, välillä kuuluen villi tömähdys kuin jäätä vasten olisi jotain isketty. Se oli epätavallista, sillä äänet tulivat jään alta.
Vaistomaisesti, sitä pahemmin ajattelematta mutta jälkeenpäin ärtyneenä toimintaansa ihmetellen, Karhuntakku oli raahautunut jäällä kohti epäilyttäviä ääniä jäällä, pyyhkinyt lunta pois tieltään ja hätkähtänyt.
Joku oli veden alla! Ja eleistä päätellen ei ollut mikään vesiolento, eli aivan väärässä elementissään.

Heti jälkeenpäin Karhuntakku katui sitä, ärtyneenä vaivasta minkä joutui näkemään, mutta edelleen toimien ilman kunnollista ajatusta. Ihmispuoltaan hän syytti, sen pakottaen hänet toimimaan niin typerästi. Olisi pitänyt mokoman ääliön hukkua, kun ei osannut varoa jäitä. Miten ärsyttävä piski...
Kirveen terä upposi jäähän, melkein iskeytyen jään läpi suoraan siihen jonka Karhuntakku vaistomaisesti yritti pelastaa. Kirves heivattiin huolimattomasti sivuun, se olisi tiellä, ja suuri karvainen kämmen iskettiin nyrkkinä jään läpi suurentaen aukkoa jäässä. Sama käsi tarrasi vedessä olevaan olentoon mistä nyt ikinä saikaan kunnolla kiinni, pidellen kaikin voimin paikallaan ettei tämä olisi mennyt virran vietäväksi. Toisella nyrkillään Karhuntakku rikkoi jäätä suurentaen avantoa.
Voimaa hänellä riitti, ei epäilystäkään, mutta iho oli ihmisellä silti hyvin hauras ja jään rikkomisen jälkeen karhumiehen vasemman käden rystyset olivat punaiset, päälimmäinen iho pinta riekaleina ja hieman verta tihkuen.
Kun avanto oli tarpeeksi iso näin äkkinäisessä hädässä, ilmeetön Karhuntakku pikemminkin repi kuin veti jään alla olleen ylös ja makaamaan tukevalle jäälle.
Hetken hengähdettyään andrenaliini pulputen suonissa ja saaden aikaa koota ajatuksiaan sekä tajuta tilanteen olevan ohi, karhumies päästi hätkähtäen irti hyvin ihmismäisestä olennosta ilme värähtäen inhosta. Hunajankeltaiset silmät tuijottivat katkerina ja värähtämättä märkää otusta.
Ihminen, hän oli pelastanut ihmisen.
Voihan hitto...
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Joulu 2013, 01:17

Paniikin ja hädan lomasta aavekoira tajusi kylmän kangistamalla päällään kuinka tai jokin siirsi lunta pois jään päältä laskeutuen hänen yllensä. Tähän hätään Kalmalla oli aivan sama kuka tämä henkilö oli tai missä aikeissa tuo oli, tämä henkilö olisi nyt hänen viimeinen oljenkortensa! Pieni heikko toivon liekki valtasi aavekoiran jo kylmettyneen ja läpeensä uupuneen kehon, joka sai aavekoiran yrittämään vielä kerran pysyä hengissä vaikka keuhkot olivatkin halkeamis pisteessä ja kylmä oli kangistanut kehon jo lähes täysin. Kalma iski aikaisempaa kovempaan kyntensä jäähän ja sen paksuun pintaan, sekä potkien jaloillaan jäätä.. kun kirves iskeytyi jään läpi tehden siihen reiän. Vaikka hieman shokkimaisessa tilassa olikin hätkähti aavekoira suuresti tätä asetta lopettaen sillä samalla sekunnilla jään läpi yrittämisen. Tietenkin Kalma ajattelin ensinmäisenä ettei tämä henkilö niin kiltti ollutkaan. Seuraavaksi jään läpi iskeytyi nyrkki joka tarrautui osittain aavekoiran takin sepaluksista ja osittain laukun nahkaisesta soljesta kiinni, jolloin Kalma hieman aikaisemmasta kirveen iskusta säikähtäneenä irrotti otteensa jäästä ja kiersi kohmeiset kätensä tämän vahvan miehen ranteen ympärille yrittäen saada tuon irottamaan otteensa, juurikaan mitään saamatta aikaiseksi. Keskittyminen kuitenkin tästä vieraasta henkilöstä siirtyi keuhkoihin jotka huusivat jo happea sisäänsä, jolloin automaattisesti Kalma yritti vetää suunsa kautta henkeä sisäänsä saaden vain vettä keuhkonsa täyteen ilman sijaan. Kalma körähti tuskaisena ilmakuplia ja alkoi rimpuilemaan paniikinomaisesti miehen otteessa jopa silloinkin kun tuo hänet nosti ylös hyisestä avannosta, jolloin Kalma sai vhidoinkin ilmaa keuhkoihinsa samalla kun köhi ja yski vettä pois keuhkoistaan pudotessaan tukevammalle jäälle täristen kylmästä kuin haavan lehti tuulessa. Eikä juurikaan reagoinnut siihen kun tämä pitkähkö mies päästi hänestä irti kavahtaen jääden vain yskimään vettä ulos keuhkoistaan ja vetämään henkeä keuhkoihinsa kuin ei olisi ikinä saannutkaan sitä painautuen tiukkaan sikiöasentoon silkasta kylmästä näyttäen kalpealta, likimain jopa sinertävältä. Märät vaatteetkin olivat alkaneet jäätymään kylmässä ja kuivassa pakkasilmassa, eikä Kalma juurikaan tuntenut mahdollisia vammojaan jos niitä oli vedenalla tullut.. ja no olihan noita. Joitakin isompia haavoja jotka eivät enää vuotaneet kiitos kylmän veden.

Kylmettymisestään ja tulevasta hypotermiasta huolimatta Kalma käänsi hieman katsettaan "auttajaansa" kohden yrittäen puhua tuolle mutta ei juurikaan saannut tärinältään mitään sanottua, ainakaan mitään mistä olisi selvää saannut. Ja tuo vieras, joka tuntui aavekoiraa säikähtäneen, kyllä varmasti nyt huomasi aavekoiran eripariset silmät.. kynnet ja ehkä hampaatkin jos tarkempi oli.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 14 Joulu 2013, 01:54

Karhuntakku ravisteli märkää kättään muutaman jämäkän kerran, pyyhkäisten sitä vielä liiviinsä pakkasen purren jo kosteaan ihoon. Mutta hänellä nyt oli kädessä hiukan "turkkista" ja hiukan korkeampi ruumiinlämpö kuin normaali ihmisellä, joten ei hänen kätensä nyt pahemmaksi menisi. Ja kun nyt hän jaksoi siirtää huomionsa takaisin tähän pelastamaansa ihmiseen, katsoen paksujen kulmiensa alta äreän näköisenä, hän huomasikin ettei tyyppi ollut kokonaan ihminen. Oli muutamia seikkoja jotka sen osoittivat, kuten nuo silmät sekä kynnet.
...
Silti, täysin turha juttu. Toinen oli sen verran pahassa kunnossa, sekä ottaen huomioon ympäristön, että toinen tuskin selviäisi ilman apua. Mitä mies ei aikonut tarjota. Hän oli tehnyt jo voitavansa eli hiilannut tyypin perseen ylös vedestä. Toinen varmasti osasi itse nyt hoitaa itsensä jotenkin, tai sitten kuolisi tuohon jääden jonkun metsäneläimen -ehkä ilveksen tai suden- syömäksi. Joten, ylös, vettä sankoon ja kotiin tältä yöltä.
Karhuntakku kohottautui seisomaan pyyhkien takapuoleltaan lunta, etsien kirvestä ja sankoa. Ne löydettyään ja haettuaan mies palasi takaisin avannolle jonka oli tehnyt, kahmaisten vettä sankoon.
...Hän ei olisi kyllä tehnyt avantoa jos ei olisi pelastanut tyyppiä, eli tavallaan hän teki kaksi asiaa yhdellä kertaa säästäen aikaa. Typerä tekosyy yrittää pelastaa jotakin säälittävää otusta.
Hän oli sentään karhu. Ja luonnossa heikot kuolevat ja vahvat elävät. Kyllä hän oli sen nähnyt monta kertaa.
...
Karhuntakku vilkaisi miestä, sitten ympäristöä.
Hän ei kaivannut nuuskijoita tänne, ja jos ne hemmetin suippokorvat -tai perhanan ihmiset millään tuurilla- löytäisivät tuon otuksen ruumiin täältä ne varmaan tekisivät pientä tutkimusta. Löytäen hänen kotinsa ja häiriten häntä.
Eip, hänen oli pakko ottaa tuo paskiainen mukaan.
"Pystytkö kävelemään?" Karhuntakku kysyi möreällä äänellä, kääntyen kokonaan pelastamaansa miestä kohti sanko täynnä vettä kädessä ja toisessa kirves. Silmät katsoivat vertailevasti tyyppiä ankaralla katseella.
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Joulu 2013, 02:34

Kalma ei erityisemmin kiinnittänyt mitä mies hänen ympärillään teki, tai edes mitä mieltä tuo oli pelastaessaan aavekoiran astetta isommasta pinteestä. Kalma keskittyi tälllä hetkellä vain omaan tilaansa ja siihen kuinka hänen oli kylmä! Vai oliko? Hän tärisi kyllä, mutta ei tuntenut kylmäänsä tai mitään muutakaan.. väsytti vain, olisi tehnyt mieli nukkua ja nukahtaa uneen josta ei koskaan tulisi heräämään. Kalma tiesi toki tuon, mutta ei pystynyt juuri nyt ajattelemaan kovinkaan selvästi. Pää oli kirjaimellisesti jäässä, kuten pian koko keho jos minnekkään lämpimään ei pääsisi.
Läheltä kuului ääni.. Kalma nosti päätään hiemanja katsoi pelastajaansa eriparisilla silmillään kuin ei olisi aluksi edes tajunnut mitä tuo oli kysynyt ja kieltämättä viestin perille pääsyssä saattoikin kestää tällä ajatuksen nopeudella. Perille kuitenkin viesti pääsi ja mitään vastaamatta sen erikoisemmin Kalma yritti kammeta itsensä ylös täristen ja hyvin kankean hitaasti päästen ehkä johonkin puoleen väliin kun jalat päättivät iskeä lopputilin ja mies putosi polvillensa irvistäen. Jalkoihin koski mielettömästi liikuttelu, lieko kylmästä vai muusta.
Kalma tuijotti hetken eteenpäin tyhjänä tajuten sen seikan ettei hänestä tippunut enää vettä.. hänen ihonsa oli alkanut jo jäätymään, kuten myös vaatteetkin. Mies nielasi tyhjää täristen ja lähti yrittämään ylös pääsyä vielä kerran, joka päätyi samaan lopputulokseen kuin aikasempi vaikka tällä kertaa syynä oli alla oleva liukas jää ja Kalma itse oli jäässä viimeistä palaa myöten, joka lisäsi liukkautta kenkien alla. Kalma vilkasi pitkää miestä vieressään joka odotti yllättävänkin kärsivällisesti pelastettua nousevan... tai sitten tuolla oli muuta mielessä, jota Kalma ei nyt kyennyt ajattelemaan jäisessä päässään.
"En halua kuolla.." Kalma ajatteli mielessään ja tällä kertaa vaihtoi muotonsa mustaksi koiraksi, joka nyt istui surkean näköisenä Karhun edessä häntä koipienvälissä turkki täynnä jää paloja tai kiteitä. Kalma yritti nousta uudestaan ylös "tutummassa" muodossaan.. no se ei ollut taidonnäytettä kun tassut lipuisvat jäällä ja koiralla oli selvästikkin vaikeuksia pelkästään seisomisen kanssa. Hitaasti ja hieman kankean näköisesti koira kuitenkin selvisi joen rannan läheisyyteen yrittäen hypätä vähemmän komeasti hieman korkeammalla olevalle rantatörmälle, joka vain päättyi siihen että koira pääsi puoliksi törmän päälle ja putosi takamukselleen takaisin jäälle. Koira uikutti hiljaa täristen käyden takaisin vain makaamaan.. Lihaksiin koski liikuttelu ja väsytti, hän tahtoi nukkua edes muutaman sekunnin.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 14 Joulu 2013, 02:57

Karhuntakulla nyt ei pahemmin ollut kiire: Hän osasi kotiinsa vaikka silmät sidottuna ja hän saattoi mennä miten mieli. Mutta kärsivällisyys hänellä oli niin ja näin, melko vaihtelevasti. Mies katseli paikallaan kulmiensa alta tuijottaen vedestä noukkimaansa olentoa, joka ei sitten näyttänyt millään pääsevän ylös parin yritys kerran jälkeenkään. Karhumies alkoi jo sen verran ärtyä toisen saamattomuudelle, että aikoi lähteä menemmään ilman toista, kun jäätyvä otus tekikin melko tutun tempun, mikä yllätti Karhuntakkua.
Niinkin paljon että tämän ilme vaihtui hetkeksi mulkoilevasta puhtaaksi yllätykseksi, kunnes tämä sai itsensä uudelleen koottua.
Vai että muuttuja toinen. Koirako?
Karhumies katseli nyt kädet puuskassa, hengityksensä höyrystyen, miten tämä... Piski teki matkaansa joen rannalle, Karhuntakku seuraten valppaana perässä. Hän ei luottanut toiseen, piste. Ja hän meinasi jo ilokseen todeta että päästäisiin viimein kotiin, kun nelijalkainen ei päässytkään joesta ylös painuen vain vikisten makaamaan jäälle. Karvainen mies katseli tätä näkyä hetken aikaa toinen kulma skeptisesti koholla, kunnes huokaisi puoliksi muristen. Miksi hänen piti mennä pelastamaan mokoma hyödytön vesihurtta? Ei siitäkään ollut paljon iloa hänelle!

"Hei, et nuku", Karhuntakku murahti tönäisten, tai puoliksi potkaisten, hurttaa perseelle kun toisen silmät alkoivat uhkaavasti sulkeutua. Mutisten jotakin karhukielellä, törkeyksiä varmaankin, Karhuntakku siirsi kirveensä sankoa pitelevään käteen, kyykistyi hurtan vierelle ja kahmaisi vapaalla kädellään kainaloonsa. Piski-ihminen oli todellakin kylmä ja jäässä, karhumiehen murahtaen tyytymättömänä kylmyydelle mikä puri häneen koirasta.
"Jos nukahdat, nyljen ja laitan sinut lihoiksi", Karhuntakku totesi tuumivaan sävyyn, alkaen puskea ylös rantatörmää enemmän tavaraa mukanaan kuin oli joelle tullut, muristen karhukielellä omaa tyytymättömyyttään tilanteeseen.
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Joulu 2013, 19:54

Kalma suorastaan säpsähti puoli tokkurassa oltuaan iskua takamukseensa ja katsoi säikähtäneen näköisenä koko jäinen ja kohmeinen keho jännittyneenä. Kalma ei ymmärtänyt sanaakaan mitä mies murisi itsekseen, mutta sen koira tajusi että tuo laskeutui hänen tasollensa.. ja sitten olikin koko koira ilmassa miehen kainalossa roikkumassa kuin päivän saalis konsanaan. Jos Kalma olisi yhtään paremmassa kunnossa ollut olisi koira äänekkäästi ja sitäkin agresiivisemmin laittanut tätä temppua vastaan, mutta ei nyt vain jaksanut kunnoltaan. Kunhan roikkui nyt mukana ehkä vähemmän mukavasta asennosta huolimatta.
Karvaisen miehen itsekseen puhelut saivat Kalman vilkaisemaan miehen päälle säikähtäneenä ja jättämään lievästä säikähdyksestä sydämmen muutaman lyönnin välistä. Eihän kai tuo nyt tosissaan!? Tosin.. mikäs haaste se olisi? Kalma oli yhtä virkeänä kuin pöllö päivällä, eikä juurikaan kyennyt itseään puolustamaan kohmeisen ja jäisen kehonsa tähden. Mutta jäisessä päässään Kalma oletti miehen vain vitsailevan, tai ainakin toivoi niin eikä näin ollen sanonut mitään. Sen näkisi sitten paikan päällä mitkä olivat todellisuudessa tämän miehen aikomukset pienempäänsä kohtaan.

Kalma roikkui raukeana, ajoittain kylmän ja uupumuksen yrittäessä ottaa vallan kehosta että mielestä koiran pään rotkahtaessa välillä alas, mutta aina uudestaan koira heräsi yrittäen pitää itseään väkisin hereillä kaikesta huolimatta. Hereillä pysymistä myös varmasti auttoi se että tämän miehen vaappuva kävely kun tuo tallasi hänenkin edestään eteenpäin lumihangessa. Kunnes saavuttiin oletettavasti herran kotiin kun mies avasi suuren puisen oven, jonka takana oli nahkasta tehty oviverho josta mies Kalma mukanaan astui sisään alas portaita, josta aukeni pieni mutta hyvin kodikkaan oloinen pieni kolo. Sitten Kalma löysikin itsensä lattialta urahduksen kera kun koira ei osannut varoa yhtään moista putoamista, saati ehtinyt ottaa sitä vastaan kiitos hidastuneiden refleksien. Kalma katsoi nyrpeänä ja loukkaantuneena lattialta miestä, mutta päätti olla hiljaa tällä kertaa.. etenkin kun mielenkiinnon vei takassa palava LÄMMIN tuli! Kalma nousi pystyyn hyvin hyvin kankeasti, kuin olisi kärsinyt rakko ongelmista ja lähti raahautumaan kohden lämmintä takkatulta samalla kun yritti ottaa lattialta hampaisiinsa suurehkon, mahdollisesti matoksi tarkoitetun, eläimen nahan ja lähti raahaamaan sitä mukanaan.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 14 Joulu 2013, 21:48

Karhuntakku yritti päästä nopeasti kotiinsa, niin nopeasti kuin oli mahdollista, haluten päästä eroon kainalossaan kannettavasta karvakasasta minkä kylmyys siirty inhottavasti karhumieheen. Onneksi hänen aiemmin tekemänsä jäljet paksussa lumessa olivat vielä olemassa, muuten hän olisi saanut tehdä enemmän työtä pyrkiessään lumen läpi kotiinsa, mikä sijaitsi suurten puiden ympäröimänä. Tai oikeastaan, hänen kotinsa oli tavallaan yksi noista puista. Sen alle kaivettuna juuria pahemmin vahingoittamatta, että ne kannattelivat Karhuntakun kodin kattoa.

Harva oikeastaan olisi huomannut sitä, jos ei tiennyt siitä niin kuin Karhuntakku. Nimittäin ovesta, mikä oli osaksi paksua puuta että kaarnasta tehty pinta, että se maastoutui todella hyvin puuhun. Mies avasi oven ja painui sisään nahkaverhon läpi sulkematta ovea, astellen pari hassua askelmaa alas sileäksi ja kovaksi tampatulle kotinsa lattialle. Sitten hän heivasikin hurttaihmisen lattialle, pudotti kirveensä ja laski vesisangon alas.
Sen jälkeen hän kääntyi napaten oksasta ja risuista tehdyn harjan nojaamasta seinää vasten, astellen ulos. Pyyhkien parin metrin päästä jälkensä harjalla, lumeen peittyen, hän palasi takaisin takaperin ovelle ja sulki sen.

Sisällä kotonaan Karhuntakku asetteli nahkaverhon takaisin kunnolla paikalle estämään kylmää ilmaa mikä pääsi oven raoista sisään, asetti luudan takaisin paikalleen ja pyyhkien lunta sekä kylmyyttä iholtaan että vaatteissaan kääntyi katsomaan "vierasta".
Mikä olikin todella surkea näky, yrittäen raahautua yksi Karhuntakun taljoista mukanaan kohti takkaa. Takassa oli tietenkin tuli, mikä varmaan oli koiraihmisen houkutteena, ja metallikahvoista roikkuen pieni pata missä poreili Karhuntakun kyhäämä keitto. Ei mitään erityistä. Vain juureksia, lihaa ja puun kaarnaa antamaan makua.
Ei hän mikään ihmekokki ollut, mutta hän ei ollut ainakaan vielä kuollut nälkään.
"Ihme rääpäle", Karhuntakku murisi hiljaa ottaen vesisangon ja kirveen lattialta, asettaen työvälineensä takaisin paikalleen hyllylle ja asetti sangon roikkumaan koukusta seinässä.
Karhuntakku ei tosin jaksanut hetkeäkään katsella surkeaa olentoa, joka ei pahemmin herättänyt hänessä mitään empatiaa, työntäen jalallaan toista perseestä lähemmäs takkaa kun nyt sattui menemään siitä itse ohitse.
Hänen kun piti hämmentää puukauhalla keittoa, nuuhkaisten sitä arvioivasti ja kauhan kohottaen hörppäsi lientä. Alkoi olla pikkuhiljaa valmista.
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Joulu 2013, 23:02

Kalma ei juurikaan kiinnittänyt huomiota sitä mitä Karhutakku teki sillä välin kun hän itse, niin ikävää kuin se olikaan myöntää, raahasi taljaa perässään harvinaisen vaikean näköisesti. Lihakset olivat edelleenkin kohmeessa uima reissun jäljiltä ja liikkuminen teki kipeää, tai no pikemminkin tuntui inhottavalta kun raajat olivat jäykkänä. Kalman kuitenkin onnistui saamaan tuleva makuualustansa haluamansa paikalle ja oli käymässä siihen tyytyväisenä makaamaan kun mies avasi jälleen suunsa ihmetellen nelijalkaista vierastaan ääneen, tai tuon touhuja. Kalma katsoi miestä pahasti ja luimisti korviaan, mutta pysyi vaiti ettei saisi miestä heittämään itseään takaisin ulos kylmään. Hän tuskin selviäisi ihmisten kaupunkiin märkänä tällä pakkasella vaikka turkin omistikin. Kalma asettui mukavasti makaamaan pää tassujen välissä talja alustallensa lähelle takkaa ja sen tuomaa sulo lämpöä, joka tuntui tällä hetkellä inhottavalla kirvelyltä pitkin kehoa kertoen että lämmin veri olisi taas lähdössä kiertämään koiran kehoa. Ehkä parin tunnin päästä Kalma olisi jälleen oma pirteä itsensä tai sitten iskisi se väsymys tuosta kaikesta seikkailusta ja koira nukahtaisi kuin pieni syli lapsi.
Koira vilkasi nopeasti seuralaiseensa ja hiljaiseen pelastajaansa miehen liikkuessa, mutta painoi päänsä takaisin tassujensa väliin ja sulki silmänsä osittain rauhouttuen takan mukavaan lämpöön, tai olisi kun yht`äkkiä häntä jälleen tuupattiin takamuksesta kohden takkan polttavia liekkejä. Kalma ei siintä juurikaan pitänyt vaan ärähtäen hampaitaan paljastaen murahti niskakarvat pörhistyen miestä kohden, mutta ei hyökännyt, kertoi vain ettei ollut pitänyt äskeisestä laisinkaan. Mies ei vain tuntunut olevan moksiskaan Kalman uhkailusta vaan kääntyi patansa luokse katsomaan oliko ruoka kypsää. Kalma napitti korvat luimussa miestä ja muristen sitten siirsi pesäpaikkaansa hieman sivummalle kauemmas takasta ja siihen jäi katsoen loukkaantuneen näköisenä tätä miestä pää jalkojen välissä.
"Olisi sitä voinnut sanoakin.." Kalma jurisi lähinnä itsekseen käyden irrottamaan vieläkin selässään roikkuvaa kaksipuolista laukkua. Kirjeet ja muut olisivat varmasti tuhoutuneet uimareisusta lukemis kelvottomiksi ja hän saisi siintä huutia, tai sitten ymmärrystä. Riippuen millä tuulella ne aatelis- ja kunikaallis kukot taas olisivat. Kun reppu oli irrotettu nousi koira hetkeksi seisomaan ravistellen jo hieman sullannutta turkkiaan tippuvasta vedestä, käyden sitten takaisin makuullensa.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 14 Joulu 2013, 23:47

Karhuntakku ei pahemmin hätkähtänyt vesihurtan ärähdyksestä tai hampaista, vilkaisten pahemmin hätkähtämättä toista sivusilmällä mennessään valmistuvan keittonsa luokse. Ja miksi hän tuollaista hytisevää otusta pelkäisi? Hän itse oli iso, vahva ja jos nyt kuolemaa tulee niin okei. Mutta hän taistelisi vastaan karhun lailla, viimeiseen asti. Ei hän ollut mikään säälittävä otus joka heti kuoli kun käskettiin, ei.
Vaikka hän olikin ihmismuodossaan.
Mitä tuli piskin puheluihin, Karhuntakku totesi yksinkertaisesti: "Oli helpompaa vain työntää." Ja se oli pienestä kiinni, ettei hän potkaissut toista takapuolelle joten toinen voisi olla enemmänkin kiitollinen. Siitäkin että Karhuntakku toisen pelasti vaikka olisi näin jälkikäteen mielummin ollut tekemättä. Mutta hän ei jaksanut nyt ajatella tilannetta, kodissaan ollen tuntematonta elikko jonka tarkoitusperiä tai alkuperää ei tiennyt. Saatikka mitä hän tekisi sille, kun jokin osa hänessä haroi vastaan yksinkertaista tapa, nylje ja laita lihoiksi periaatetta.
Jotakin hänen kyllä pitäisi tehdä toiselle lopulta, sillä hän ei halunnut kenenkään tietävän hänen olemassaoloaan saatikka olinpaikkaansa.
Se tiesi vain ikävyyksiä ja lisää turhia juttuja, jotka olisi voinut jättää tekemättä tai läpikäymättä.
Ei, Karhuntakku ei halunnut ketään nurkilleen nuuskimaan oli sitten mikä hyvänsä.

Koiran alkaen yhtäkkiä ravistelemaan, Karhuntakun tuntien osan tulevan hänenkin iholleen, karhumies mulkaisi koiraa. Sitä potkujalkaa kutitti nyt ikävästi...
Aivan sama, turha vaiva. Keitto oli nyt valmis ja sillä selvä, Karhuntakun napaten takan vieressä seinällä roikkuvan liinan, tarttuen se kädessään padan kahvasta ja otti padan pois liedeltä. Hän nosti sen yhdellä kädellään takan toisella puolella seinässä olevaan pitkään, paksuun koukkuun roikkumaan palamasta.
Pahemmin mitenkään huomioimatta Karhuntakku heitti muutaman halon takkaan, noutaen sitten hyllyiltään puukipan ja -lusikan, kauhastaen keittoa kulhoonsa ja istuen sitten pienen pöydän äärelle, minkä edessä oli kaksi puunrungosta tehtyä todella yksinkertaista tuolia vierekkäin.
Oitis mies alkoi syömään ruokaansa kaikessa hiljaisuudessa.
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Joulu 2013, 00:42

Kalma vilkasi ehkä hieman vahingonkin iloisena Karhutakun päälle kun mies mulkoili koiraa pahasti saatuaan hieman vettä päällensä ravistuksen yhteydessä, mutta asettui sitten mukavasti makaamaan alustallensa venytellen itseään kerran oikein raukean näköisesti. Sitten koira asettikin itsensä mukavasti taljan päälle, nappasi sen reunasta kiinni ja veti sen yllensä ikään kuin peiton. Ei Kalmalla kylmä ollut, tai no oli, mutta tahtoi vain hieman auttaa kehoaan palauttamaan tilansa normaaliksi. Sitä nopeammin hän pääsisi pois täältä, kauas miehen ulottumista.. josta ei osannut oikein sanoa mitä tuolla edes oli ajatuksena koiraa kohtaan, tai miksi oli edes pelastanut. Ehkä niitä voisi kysyä myöhemmin? Karvainen mies kuitenkin näytti käyvän aterioimaan tekemällään ruualla. Kalman olisi tehnyt hieman mieli itsekkin syödä jotakin lämmintä, mutta tällä kertaa väsymys oli se joka koiran voitti. Kalma veti pitkällensä sen erikoisemmin enää välittämättä toisesta osapuolesta samassa tilassa eikä mennyt oikeastaan kuin muutama sekuntti kun koira jo tuhisi omissa unissaan tyytyväisenä takka tulen lämmittäessä kylmettynytttä kehoa.

Yöuniksi nämä unet eivät kuitenkaan aavekoiran kohdalla venyneet vaan yöelämään tottunut aavekoira heräsi omia aikojaan tirsoiltaan saaden huomata että paikka oli pimeänä, lukuunottamatta takassa hiljalleen kytevää tulta ja sen tuomaa valoa. Koira katsoi hieman unisena ja kankeana ympärillensä.. Talon isäntä vaikutti nukkuvan, eikä koira tahtonut miestä herättääkkään. Kalma nousi talja peittonsa alta venytellen ja vaihtoi muotonsa humaanisemmaksi riisuen hieman vielä kostetat vaatteensa pois, jättäen ne nyt tähän hätään kuivumaan lattialle kerta muualle ei uskaltanut niitä sijoittaa, ja jättäen vain housut jalkaansa. Kalma katsoi kehoaan, siellä täällä oli mustelmia ja joitakin haavoja jotka eivät ainakaan aavekoiran silmään sen suurempaa hoitoa vaatineet ja toinen jalkakin tuntui hieman aralta liikuttaessa, mutta kesti onneksi painon. Päässäkin tuntui olevan kuhmu niskassa, mutta muuten aavekoira oli kunnossa. Ainakin elossa.. tai niin kauan kuin hänen pelastajansa niin päättäisi. Ihme yrmy.
Kalma eriparinen katse valui takkaan, joka oli hiipumassa, joten Kalma kävi hakemassa muutaman puun kopasta ja heitti muutaman halon takkaan vielä kituvan hiilloksen päälle ja kohta liekit taas löivätkin iloisesti. Mies hymähti ja käänsi katseensa sitten suurehoon pataan nousten kyykystä ylös ja käveli padan luokse kurkaten sen sisään. Pohjalla oli vielä jotakin.. Kalma vilkasi olkansa yli karvaistamiestä joka nukkui edelleenkin ja alkoi sitten mitään sanomatta tai miettimättä tonkimaan padan pohjasta ne viimeisestkin lihan palaset pohjalta. Hän ei kasviksiin koskisi! Ellei ollut porkkanaa... niistä Kalma piti vaikka vatsan pistivätkin sekaisin isolla määrällä.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 15 Joulu 2013, 01:28

Ruokailunsa jälkeen, syötyään pari kulhollista lisää keittoaan heittäen kaikki kaarnapalat tuleen palamaan, Karhuntakku vilkaisi nukkuvaa koiraa... Mutta nyt jo liian väsyneenä miettimään mitä sillä tekisi asetti lautasensa lusikoineen pöydällä syrjään, juoden ämpäristä joelta hakemaansa vettä ja sitten asettuen nukkumaan nurkassa olevaan sänkyynsä. Sen runko oli tehty oksista ja köydestä, paljon turkkiksia ja lintujen höyhenpukuja päällekkäin että se oli pehmeä nukkua. Sekä lämmin, että kuumaverinen karhumies nukkui ilman mitään päällimmäistä riisuttuaan liivinsä lattialle. Sekä iso sänky jopa hänelle, mikä oli ihan mukavaa.
Hän piti tekemästään sängystä kovasti.
Pian Karhuntakku oli kuorsaamassa syvää unta toinen käsi päänsä takana, maaten selällään.
Ja hän uneksi juoksemisesta neljällä tassullaan, kalastamassa joesta kutemaan nousevia kaloja kuonollaan ja hampaillaan, kaatamassa puita voimillaan näyttääkseen naaraille kuinka vahva uros hän oli. Että hän oli oikea karhu-uros antamaan vahvoja, terveitä pentuja...

Hän heräsi hämärässä kotikolossaan, kun takasta kuului liekkien iloista rätinää ja valoa oli enemmän, kuin mies oli tottunut herätessään sammuneen takan luomassa pimeydessä. Juuri tämä normaalista rytmistä poikkeavuus herätti miehen, joka ensin makasi paikallaan liikkumatta, kuullen tarkilla korvillaan liikettä kotonaan miettien kuka-
Se piski. Ja teki jotain, Karhuntakun kohottaen päätään nähden ihmismäisen muodon ottaneen hurtan padallaan.
"Ja mitä luulet tekeväsi..." mies murisi melkein karhunkielellä, kohoten kyynerpäidensä varaan.
"Teillä ihmismäillä otuksilla tuntuu olevan aina tapoja, mutta kun selkänsä kääntää niin johan olette ottamassa erillisiä vapauksia toimia oman mielenne mukaan."
Se oli aikalailla pisin lause, mitä Karhuntakku oli puhunut "vieraalleen" koko tämän aikana. Itse asiassa, se oli pisin puhe mitä Karhuntakku oli sanonut kuukausiin tai vuosiin, kun ei otettu lukuun erinäisi jutusteluja hänen veljensä kanssa.
Keltaiset silmät mulkoilivat ihmismäistä olentoa vihaisina.
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Joulu 2013, 13:54

Kalma oli sen verran keskittynyt kaivamaan padan pohjalta niitä vähäisiä herkku paloja että oikein nytkähtäen säikähti takanaan kuuluvaa ääntä, kääntyen katsomaan hieman säikähtäneenä isompaa miestä joka tuomitsi häntä. Kalma kurtisti kulmiaan miehen saarnatessa hänelle kuin varkaalle siintä oliko hänen tekonsa luvallisia. Kalma ei heti vastannut mitään vaan kääntyi padan puoleen takaisin. Siintä olikin pitkä aika kun joku oli edes harkinnut kutsuvansa häntä ihmismäiseksi olennoksi, yleensä hän kuuli ne kaikki mahdolliset haukkuma sanat friikeistä mitä hänestä vain saattoi keksiä. Tai sitten hän oli vain rakki, tai piski kerran oikean ulkomuotonsa paljastettuaan.
"Syön ruokasi tähteitä." Kalma totesi nostaessaan yhden lihapalan jälleen padan pohjalta suuhunsa ja suunsa saatuaan tyhjäksi jatkoi sanojaan yrittäen löytää vielä jotakin haukattavaa. Hänen oli nälkä eikä muutama padan pohjalta löytynyt lihakimpale oikein nälkää vienneet minnekkään, ainakaan pitkäksi aikaa. Hänellä olisi kuitenkin tämä koettelemuksen jälkeen vietävä kaikki posti omistajillensa ja selitettävä mitä oli käynnyt. Tuli siintä huutia tai sitten ei.
"Mukavaa kun puhut minusta kuin varkaasta.. En nuku yöllä, olen yöeläjä joten huomasin takkasi tulen hiipuvan joten lisäsin puita. Sitten tunsin itseni nälkäiseksi ja halusin jotakin syötävää mutta niin etten herättäisi sinua, tämän jälkeen sitten varmaan menenkin takaisin nurkkani istumaan yhtä hiljaa mitä olen ollutkin. Voit jatkaa uniasi.. En ole niin säälittävä että varastaisin pelastajaltani tai vetäisi häntä kylmäksi hänen nukkuessa." Kalma saarnasi takaisin miehelle saaden huomata että pata oli nyt tyhjennetty viimeisestäkin lihakimpaleesta ja kääntyi sitten sormiaan nuollen takaisin omalle pienelle talja pedillensä, jolla laski takamuksensa ja veti taljan kehonsa yli jääden istumaan paikoillensa.
"Lähden tänä iltana kunhan pimenee." Kalma totesi vielä ja hiljensi sitten laskeutuen mukavammin istumaan hiekkaiselle istuma-alustallensa talja peittonaan. Toivottavasti hän ei sairastuisi.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 15 Joulu 2013, 18:49

"Syön ruokasi tähteitä."
Niin kuin mikäkin pahainen haaska, Karhuntakku ajatteli suupielet alhaalla ja otsa rypyssä ärtyneisyydestä. Jos toinen halusi ruokaa, olisi voinut vaikka kysyä kuin herättää hänet ja noukkia padasta tähteitä kuin mikäkin harakka! Ja ei, Karhuntakkua ei mietittänyt ajatustensa logiikka juuri nyt. Häntä vain ärsytti vaan peeveleesti hänen vieraansa ottama vapaus toimia omin luvin Karhuntakun kodissa. Mies ei ollut tottunut siihen, että joku toimi ominpäin ilman hänen lupiaan hänen omassa kodissaan. Eikä hän aikonut siihen tottuakaan!
Ja hän jatkaisi unia? Hah! Ihan kuin tässä saakelin metelissä pystyisi nukkumaan, perkele! Hän oli nyt jo herännyt torkuiltaan, kiitos vieraansa, joten ei tässä enää auttanut nukkua...
Ja muka pelastaja hän. Pelkkä päähänpisto se oli noukkia toinen ylös vedestä. Sekä hänen piti muutenkin tehdä avanto nostaakseen vettä joesta, toinen oli vain tiellä.
Hiljaa äristen ja muristen karhumies nousi sängyllään istumaan sängyn reunalle, hieroen kasvoiltaan unen rippeet pois.

"Minä en pelastanut sinua", Karhuntakku korjasi toista. "Olit vain tiellä. Hemmetti..."
Nousten luut natisten pediltään iso mies venytteli kaikkiin suuntiin, astellen huoneen toiselle puolelle missä oli ovi viileään komeroon. Sieltä napaten nyrkkinsä kokoisen palvilihan Karuntakku sulki oven perässään, astellen pöydän ääreen istumaan ja ottaen pöydän pinnalla pystyssä törröttävän veitsen, leikaten itselleen yhden siivun.
Hän oli iso mies, joten hänen tarvitsi myöskin syödä paljon.
Vahti
 

Seuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron