Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Tammi 2014, 00:02

Karhuntakku katsahti Kalmaan epäuskoisena yhtä kulmaansa kohottaen. Toinen oli pentu? Karhumies ei ollut tyhmä, ja tämä oli nähnyt ihan tarpeeksi monia koiraeläimiä että ihan ihmisiäkin, että tiesi toisen näyttävän ihan aikuiselta kummassakin ruumiissaan. Toinen on aikuinen. Ihan kaukana pennusta tai lapsesta vai miksi toista nyt kutsua. Joten toisen väite oli ihan absurdi, miehen tuhahtaen sängystään kuivasti.
"Joo, olet pentu. Ja minä majava." Oli ironinen vastaus takaisin.
Ja taas se alkoi avautumaan! Ei herran jestas... Mies käänsi kylkeään ollen selin ulisevaan hurttaan, painaenpa vielä tyynyn päänsä päälle, mutta toisen kitinä kuului senkin läpi hemmetti vieköön...
Hetken hiljaisuus... Toivo herää...
Ja kuolee samantien.
"Koska varastit minun ruokaani ja olet ärsyttävin olento mikä ikinä on hengittänyt tässä kolossa! Veljenikin jää kakkoseksi." Karhumies mutisi tyynyn läpi.
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 19 Tammi 2014, 14:26

Nalle ei halunnut usko mitään mitä aavekoira oli sanonut ja sekös sai koiran sapen kiehumaan entistäkin pahemmin, siintäkin huolimatta että aavekoira yritti parhaansa mukaan niellä kiukkuaan. Se tosin tuntui mahdottomalta.. Karhutakun mielestä hän ei ollut pentu.. oikeastaan aavekoira olisi ollut pieni kapinoiva teini koira jos ihmisten mittapuulla olisi asiaa katsottu, mutta luulisi asian paljastavan aavekoiran lapsekas touhuaminen -äskeinen leikkiin pyytäminen. Mutta ei, kontio ei tajunnut tai ei halunnut tajuta. Mies vetikin tyynynsä korviensa yli peittääkseen Kalman puheet, mutta ilmeisesti mies kuitenkin kuuli kaiken käyden vastaamaan omaan ärtyneen tyyliinsä.

Kontio syytti aavekoiraa edelleenkin varkaaksi, jota Kalma ei omasta mielestään ollut, ja vielä perään kertoi että ei ollut koskaan tavannut näin ärsyttävää tapausta kuin Kalma oli. Kalma tuijotti Karhutakkua niskakarvat pystyssä hiljaa uristen aavistuksen verran paljastellen hampaitaan ikenien välistä ja näyttikin hetken aikaa että Kalma aikoisi käydä miehen kankkuun kiinni, mutta sen sijaan koira urahti itsekseen ja käänsi miehelle karvaisen selkänsä sanomatta yhtään mitään tuolle. Se oli vain se kiitollisuus henkensä pelastamisesta joka esti pistämään nallea kylmäksi samantien ja raahata päätä ihmisten ilmoille josta saisi muutaman kultakolikon.
Niin huone, tai pikemminkin kolo, täyttyi täydestä hiljaisuudesta kaksikon välillä vain takkatulen rätistessä hiljalleen itsekseen ja ajoittain yksittäisiitä äänistä joita koira päästi kun oli alkanut siistimään jo kuivunutta turkkiaan kaiken maailman takuista sekä roskista mitä uimareissusta oli tullut. Haavojakin nuoltiin hartaasti puhtaaksi vaaleanpunaisella kielellä taipuen ajoittain jopa akrobaattisen ketterästi eri asentoihin.
Keskittyneen oloisesta toimistaan huolimatta Kalma piti selkä puolellaan olevaa kontiota silmällä ja reagoi jokaiseen miehen liikkeeseen, pieneenkin. Otso oli osoittanut jo että ei pitänyt hänestä juurikaan ja sen mitä Kalma oli oppinut epä elämänsä aikana ettei sellaisiin ollut täysi luottaminen.. ja Karhu oli äkkipikaisen oloinen joka hermostui pienestäkin. Hän ei tahtonut taljaksi, vaikka tuskin hänestä saisi noin isolle miehelle edes yhtä hanskaakaan.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Tammi 2014, 22:16

No siinä sitten hurtta urisee, ei paljon vaivannut häntä! Tyhmä piski, hurtta, tollo, riippakivi, sudensontiainen... PISKI! Karhuntakku alkoi laittamaan silmiään kiinni, nukahtaen perin nopeasti kun viimein saatiin hiljaisuutta koloon hyvän äitimaan tähden! Ihanan rauhallista. Ja lämmintä. Mies nukkui ja hetken päästä kuorsasikin pehmeästi, suuri vatsa kohoillen. Välillä liikahtaen paikallaan, jalka nytkähtäen tai suuta maiskauttaen.
Ihanan rauhallista.
Mitä nyt Karhuntakku yhtäkkiä murahti unissaan, potkaisten ilmaa jalallaan ja kääntyen kyljellään kasvot kohti Kalmaa. Yhä unessa, silmät värähdellen silmäluomien takana miehen naama oli vääntynyt entistäkin kurtumpaan.
"Ei... Turk- Etsi... Turkki.... Ei, anna... Karhunturkki... Aurinko. Muuttaa turkki... Eih..."
Painajaista nähden Karhunturkki hengitti hiukan kiivaasti, tarttuen petinsä turkeista kynsin kiinni.
"Loppu..."
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 24 Tammi 2014, 19:30

Hiljaisuus ja rauha kaksikon välillä vihdoinkin kun kontio oli päättänyt jatkamaan uniaan lopultakin. Kalma itse, kunhan oli saannut ensin haavansa ja turkkinsa selvittyä, kävi makaamaan pieneksi karvapalloksi taljan päälle katsellen siintä Karhutakkua joka kuorsasi ja touhusi unissaan. Kalmaa iteään ei nukuttanut kerta oli yö eläjä ja nukkui päivät, joten uni ei tullut koiran silmiin ja hetken aikaa koira pohtikin lähtevänsä ulos käymään nopeasti ja olikin nousemassa kun Karhutakku kääntyi ympäri häntä kohden murahtaen. Kalma säikähti totta kai näin rajua liikettä suuremmaltansa ja häntä koipien väliin laittaen perääntyi muutaman askeleen verran luullen että mies oli hereillä. Valmiina kurittamaan häntä jostakin turhasta. Niin ei kuitenkaan ollut, mies nukkui ja näki unta... painajaista. Koira katseli päätään kallistellen kuinka mies kurtisteli naamaansa unissaan ja alkoi ihan puhumaan unissaan jotakin turkista.. auringosta. Kalma ei ymmärtänyt tavuakaan mitä mies sanoillaan tarkoitti tai edes meinasi.. mutta pientä huolta pelastajaa kohden koira tunsi ja nousi ylös, jolkotellen lähemmäs turkkeihinsa tarrautunutta miestä.
"Karhutakku..?" Kalma kysyi varovasti pysyen vielä toistaiseksi sopivan välimatkan päässä nukkuvasta miehestä saamatta kuitenkaan vastausta tai reagtiota, joten Kalma uskaltautui lähemmäksi sängyn vireen loikaten sitä vasten nojaamaan.
"Nalle?" Kalma kysyi hieman kovemmalla äänellä työntäen kuonoaan lähemmäksi miestä ja alkoi sitten herättämis aikseissa nuolla miestä leuan alta.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 24 Tammi 2014, 22:28

Karhuntakku ei muistaisi jälkeenpäin mitään unestaan, mutta tiesi kyllä jälkeenpäin sen olleen perin epämieluisa. Se muistutti vanhoista tunteista ja ajatuksista, jotka olivat vallanneet karhun mielen, kun tämän mieleen iskostui kuin kylmänä teräksen ajatus, ettei hän enää koskaan voisi muuttua takaisin karhuksi. Hän olisi ikuisesti jotakin karhun ja ihmisen väliltä, pelkkä varjo entisyydestään kun hän oli suuri peto mikä eleli luonnossa.
Eikä helposti haavoittuvana ihmisenä, joka ei kestänyt luonnonoloja vaan kaivautui maan alle asumaan.
Se hetki kun hän oli tajunnut tämän, oli ollut mieltä musertava, todellakin. Mikään raivoaminen, kyyneleet, itsensä vahingoittaminen, rukoileminen tai myöhäisemmät epätoivoiset teot, joita Karhuntakku ei edes unissaan häpeissään uskaltanut muistella, antaisi hänelle takaisin sitä mikä teki hänestä karhun.
Ehkä lopulta hän olisi ottanut sen viimeisen askeleen kohti ikuista tuntematonta, järkensä menettäneenä ja luonnossa nääntyneenä, jos hänen veljensä ei olisi häntä löytänyt.
Ja pelastanut niin hänen kehoaan että sieluaan kuolemalta.

Mutta palaten uneensa, missä Karhuntakku tunsi olevansa niin ypöyksin ja olematon, että se sai hänet vääntelehtimään sängyllään suurissa tuskissa, oli nimensä mukaisesti painajainen.
Joten oliko ihme, että heräten outoon kasvoja nuolevaan tuntemukseen hätkähtäen, karhumiehen kasvoilla paistoi selkeästi pelko. Keltaiset silmät tuijottivat eteen keskittymättä heti Kalmaan, kunnes karhumies tuijotti tätä silmät kosteina ja aina muuten niin jylisevä ääni käheänä kuiskauksensa: "Minä en voi olla enää karhu."
Tuo toteamus, mikä aina tuotti niin suuresti tuskaa Karhuntakulle, sai tämän naaman vääntymään tuskaiseen irveeseen kun tämä kohotti toisen suuren kätensä silmiensä suojaksi.
Mutta hän ei voinut mitään valuville kyynelille tai niiskauksille.
Itkevä, suuri mies ei ole kaunis näky, mutta perin säälittävä se on lähes aina.
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Tammi 2014, 16:33

Kalma säpsähti yhtälailla kuin Karhutakkukin kun iso mies, joka oli uhannut tehdä aavekoiralle vaikka mitä aikaisemmin, heräsi ja katsoi tyhjän säikähtäneenä eteensä.. aivan kuin aaveen olisi nähnyt, tai no todella TODELLA pahaa painajaista. Kalma itse puolestaan oli hieman pihalla kallistaen karvaista päätään kysyvän odottavana että mies avaisi suunsa sanoakseen jotakin tai edes huomaisi hänet.. ja niin mies tekikin pienen jumittamisen jälkeen jolloin Kalma korvat luimussa arastellen astui sänkyä vasten nojaten yhden askeleen taaemmas. Kuitenkin vain taas alkaisi jahtaamaan! Niin ei kuitenkaan koiran epäilyistä huolimatta tapahtunut vaan Kalman yllätykseksi miehen kasvoilla oli suru silmien kostuessa vastoin ison miehen tahtoa ja yksi lause päästettiin Karhutakun suusta.
"Karhu..?" Kalma kysyi hieman ihmeissään, Kalma oli luullut tähän asti että mies oli vain muodonmuutaja, mutta ilmeisesti Karhutakun menneisyydessä oli jotakin syvempää. Paljon syvempää mitä nalle-setä ei tahtonut kertoa. Kalma oli käymässä kysymään lisää surulliseksi kääntyneeltä mieheltä kun Karhutakku purskahti aivan tosissaan itkemään omaa padottua tuskaansa ulos niin että kyneleet valuivat poskia pitkin miehen peittelystä huolimatta.

Kalma katsoi säälien miestä joka nyt vuolaasti itki kyyneleitään ulos kuin pieni lapsi ja uskaltaui lähemmäs suurempaa miestä, vaikka selvästikkin oli varautunut jos Karhutakku päättäisi purkaa häneen huonoa oloaan.
"Mitä karhu muodollesi sitten tapahtui?" Kalma kysyi laskien karvaisen kuononsa Karhutakun pään tasolle ja lipasi hellän varovasti märällä kielellään miehen valuvia kyyneliä poskelta, vaikka ne eivät maistuneetkaan kovinkaan hyvältä.
"V-voisin ehkä auttaa.." Kalma totesi ollen varautunut loikkaamaan kauemmas miehestä.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 25 Tammi 2014, 19:42

Karhuntakku nieli ja yritti hengittää normaalisti. Hän ei itkenyt, karhut eivät hitto itke! Mutta jokin, ehkä väsymys ja unen jättämä suojaamattomuuden tunne, saivat karhumiehen kasvot kostumaan surunkyyneleistä vaikka tämä yritti olla itkemättä. Joskus niin vain kävi. Tämä saattoi olla kauan itkemättä huolimatta mistä oli kyse, mutta pinnan alla tämä koko ajan murehti nykyistä tilannettaan. Ja joskus se kävi liian raskaaksi että tämä ei voinut muuta kuin itkeä murtuneena typerien päätöksiensä seurauksista.
Kalman ääni tunkeutui miehen mieleen joka puri hammastaan muistaessaan että se hemmetin rakki oli vielä paikalla... Mutta, ehkä se oli toisen ystävällisyys tai huolestuminen, mitkä saivat karhumiehen vihan pysymään niin minimaalisena ettei tämä käynyt ärisemään hurtalle.
Nuolaisu kasvoilla hätkäytti miehen, joka katsahti kostein silmin hämmentyneenä Kalmaan, ja sitten kääntymään kyljelleen niin, että oli koiraan päin. Mutta puolet kasvoista turkkistyynyyn painuneena ja toinen käsivarsi peittäen miehen kasvot toiselta.

"...Ei mitään", Karhuntakku totesi vetäen värisevän hengenvedon. "Minä- Olin vain hemmetin typerä penikka, joka halusi leikkiä ihmistä jonkin... Ämmän takia." Karhuntakku sihahti sanan ämmä niin täynnä katkeruutta, ja silti siinä tavassa sanoa, vaikka se oli kuinka täynnä vihaa, oli jotakin erilaista kuin jos oltaisiin puhuttu henkilöstä jota todella vihasi sydämensä pohjasta.
Karhuntakku puhui tästä naisesta kuin olisi suonut tälle jotakin niin tärkeää, minkä tämä nainen sitten rikkoi.
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Tammi 2014, 20:31

Karhutakku kääntyi aavekoiraa kohden ja Kalma veti kuononsa kauemmas suuremmastaan varautuneena hyppäämään suuntan jos toiseen, mutta nalle ei kimppuun onneksi käynnyt vaan ryhtyi avautumaan kertoen mitä hänelle oli tapahtunut. Kalma kuunteli korvat höröllä surullisen miehen tarinan jossa selvästi oli vihaa ja katkeruutta jotakin naista kohtaan johon oletettavasti oli ihastunut. Rakkaus kun oli voima joka sai vahvimmankin miehen kaatumaan polvillensa maahan. Karhun kohdalla tässä tarinassa ilmeisesti ei ollut sitä perinteistä onnellista loppua vaan jotakin synkkää ja surullista, joka oli saannut mies paran nykyiseen tilaansa. Kalma katsoi miestä pistävää kipua rinnassaan tuntien.. ei surua, vaan sitä piinaavaa vihaa ihmisiä kohtaan, joka jo oli ollut pidemmän aikaa piilossa, haudattu maan alle.
"Ihmiset.. ovat sellaisia. Heihin ei pidä luottaa koskaan." Kalma totesi sitten yksikantaan yrittäen piilottaa oman katkeruuteensa kyseistä kaksijalkaista rotua kohtaan, jonka mikään muu tarkoitus tässä maailmassa ei tuntunut oleva kuin sortaa muita erilaisia rotuja -myös omiaan joita mustalaisiksi kutsuttiin.
"Mutta mikä sinua estää elämään nykyisessä minässäsi? Olet elossa ja voit hyvin.. ja näköjään pärjäätkin." Kalma kävi selittämään Karhutakulle.
"Miten ylipäätänsä muutuit ihmiseksi? ..Luulisi sen eläimelle olevan mahdotonta?" Kalma ryhtyi kyselemään.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 25 Tammi 2014, 20:57

"Ei se ole- Sama asia", Karhuntakku murisi surkeana vetäen syvään henkeä. Se että oli elossa ja terveenä ei tarkoittanut että kaikki oli silti hyvin. Hän oli karhu, aina ollut syntymästään asti, ja nyt hänen pitäisi elää säälittävänä kaksijalkana! Hän ei kyennyt samaan kuin oikeassa muodossaan ja hänen oli pitänyt uurastaa kauan, että hän pääsi tähän pisteeseen edes hengissä. Kaksijalkaisten maailma oli niin erilainen ja omituinen, sekä katalampi kuin mitä eläimillä.
Kysymyksen kuulleessaan Karhuntakku hymähti kuivasti, pyyhkäisten kädellään märkiä kasvojaan ja katsoi hurttaa silmillään ärtyneenä.
"Taikuudella pystyy vaikka mihin", karhumies totesi sarkastisesti, kääntyen nyt selälleen ja asettaen molemmat kätensä kasvojensa päälle nieli tukalaa oloa kurkussaan alas. "Halusin... Olla lähellä häntä. Tarjota kaiken mitä hän tarvitsisi ja halusi, mutta- Minä olin karhu. Eläin jolle hän puheli. Hänen hiuksensa olivat hunajan väriset, hän aina... Suki niitä sormillaan." Karhuntakun naama vääntyi uudesta surun aallosta kun tämä rintaa kivisti. Hän oli rakastanut sitä naista, antanut ihan mitä tahansa!
Ja se narttu ei antanut hänen edes selittää!

"Minä pyysin apua joltain maagilta. Hän neuvoi pesemään ja repimään turkkini kuun valossa. Se sattui niin perkeleesti. Joka hemmetin kerta", mies painotti vihaisena, muistaen miten hänen ihonsa oli pistellyt ja tuntunut kuin häntä olisi harjattu nauloilla verille... "Tapasin hänet siitä asti aina ihmisenä, tarjosin kaikkea mitä saatoin. Hän sanoi... Että rakasti minua. Että minä-" Ne olivat olleet sanoja, jotka olivat ilahduttaneet karhua niin paljon, saaneet tämän tuntemaan itsensä maailman onnekkaimmaksi olennoksi.
Nyt ne tuntuivat kuin hänelle olisi syötetty paskaa naulojen kanssa.
"Me sitten menimme sänkyyn. Ja minä hemmetin idiootti unohdin aamuauringon. Se muutti päälläni olleen turkin taas osaksi minua, minusta tuli karhu. Ja hän pelkäsi minua, huusi kylän miehet paikalle ja minä pakenin."
Hän oli ymmärtänyt miksi neito oli pelästynyt, mutta hän oli yrittänyt korjata asiat!
Karhuntakun ääni hiljeni, tunteettomaksi.
"Minä palasin seuraavana yönä. Yritin puhua, kertoa että se olin minä karhuna tai miehenä. Hän antoi heidän vangita minut, viedä turkkini. Enkä muuttunut takaisin karhuksi aamulla. Hän oli poissa. Ja myös- Turkkini", Karhuntakun ääni katosi, tämän joka lihas jännittyen kun tämä peitti kasvonsa, vetäen syviä hengenvetoja hampaittensa välistä. Hän ei itke. Ei hitto itke!
"Se saatanan huora... Minä luovuin itsestäni hänen vuokseen!"
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 25 Tammi 2014, 23:24

Kalma hymähti pienesti Karhutakun lotkautukselle että taikuudella pystyi vaikka mihin, joka siis oli aivan totta. Olihan aavekoiran yksi ystävistä velho ja vielä ihmisten puolella olevista vahvimmasta päästä, jos ei jopa vahvin. Mutta ei siintä kaljuoäästä yhtään enempää, etenkin kun Karhutakku ryhtyi avautumaan enemmänkin aavekoiralle menneisyydestään. Se oli iso yllätys aavekoiralle.. etenkin sen kaiken haukkumisen, uhkailun ja huutamisen jälkeen tämä katkeroitunut mies suostui hänelle avautumaan. Kalma napitti yllättyneen näköisenä Karhutakkua kun tuo kertoi tarinaansa kuinka oli ihastunut naiseen koko sydämmeltään niinkin pahasti että oli suostunut vaihtamaan muotonsa karhusta humaanisemmaksi, mutta joutunut sittenkin petetyksi rajulla tavalla vailla ymmärrystä. Kuulosti koomsen tutulta aavekoiran korvaan, joka hymähti ymmärtäväisenä kun Karhutakku lopulta päätti tarinansa.

Kalma ei sanonut yhtään mitään miehelle enää tässä vaiheessa, sillä ei vain löytänyt sanoja kuvaamaan sitä mitä ajatteli asiasta, vaan vaihtoi muotonsa humaanisemmaksi ja hieman arkaillen varovasti otti isomman miehen halaukseensa kevyesti.. Ei kuitenkaan liian tuttavallisesti.
"On sinulla kovaa ollu.. ilmankos olet tuollanen kärttysä!" Kalma totesi virnistäen.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 26 Tammi 2014, 00:40

Se oli kuin olisi heittänyt kylmää vettä miehen päälle! Tämä jähmettyi jokaista lihastaan myöten ja tällä kesti hetken aikaa ymmärtää, tottua, mitä tapahtui. Se perhanan rakki halasi häntä! Se että hän ehkä hieman vuoti silmistään ja kertoi jotakin menneisyydestään, EI tarkoittanut että Karhuntakku halusi mihinkään... Halaukseen.
Vaikka toinen totesi karhulla olleen rankkaa.
Iso karvainen käsi kohosi taputtamaan Kalman selkää, Karhuntakun tuntien itsensä hyvin hämmentyneeksi ja nolostuneeksi kun joutui nyt halaukseen, vieläpä mieheltä. Ja sekös ärsytti miestä.
"Sinusta saa tuossakin muodossa hyvän nahan rumpuun", Karhuntakku totesi kuivasti, vaikkakin vitsaillen...
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 26 Tammi 2014, 02:15

Ihmis muotoista aavekoiraa taputettiin suurella karvaisella kädellä selkään ja todettiin että hänestä saisi tässäkin muodossa oikein hyvän rummun. Kalma katsoi merkittävästi Karhutakkuun työntäen itsensä irti miehestä ja naurahti katsoen hieman huvittuneenkin näköistä suurempaansa. Suoden Karhun suuntaan jopa kevyen leikkisän tuuppaisun.. ehkä hän sittenkin oli jonkin sortin ystävyyden alun laittanut tulile?
"Kuule, en taida oikein enään uskoa.. olet luvannut jo liian usein tehdä minusta vaikka mitä, toteuttamatta yhtäkään." Kalma totesi vetäen kätensä puuskaan eteensä pudistaen pienesti päätään noille sanoille. Ei hän enään uskonut tavuakaan uhkauksista tehdä hänen nahkoista jotakin tarpeetonta tai tarpeellista tavaraa. Lisäksi hän teleporttaisi tästä kolosta mahdollisimman nopeasti pois jos siltä alkaisi näyttämään, mutta vielä oli jonkin asteen sopu kaksikon välillä. Sanaton, mutta toimiva vaikka Kalma olikin jo kokeillut rajoja rikkoa.
"Enkä tiennyt että olet musikaallinen.. Itse osaan soittaa pienoa!" Kalma heitti asioita aivan muualle kuin itse asiaan, mutta lopetti nopeasti uppoutuen omiin mietteihiinsä.

"Sanoit että ihmiset veivät turkkisi? Mikset hanki sitä takaisin? Olet iso ja vahva, etkä tyhmäkään!" Kalma totesi pirteästi kuin olisi keksinyt loistavan ajatuksen. Ei oikeastaan.. Tuskin Karhutakku voisi vain kävellä ihmisten ilmoille tuon näköisenä, kaikki katsoisivat miestä oudoksuen ja se saattaisi kiinnostaa vartijoita. Eikä tavallinen ihminen noin pitkä mitenkään voisi olla! Joten se siintä.
"Toisaalta kokosi on ongelma.." Kalma tuumi ja käänsi hetkeksi selkänsä Karhulle kävellen muutaman askeleen eteenpäin, vilkasi olkansa yli nalle mietteliäästi.. meni muutama sekuntti kun Kalma kääntyi takaisin Karhutakkua kohden.
"Tietysti voisin pelastamisesta tarjoutua etsimään turkkiasi sieltä minne sinä et pääse... vastineeksi siis pääsen hengissä pois täältä, okei?" Kalma ehdotti.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 26 Tammi 2014, 20:28

Karhuntakku virnuili kostein silmin hurtalle kun tämä antoi hänelle katseen. Mitä? Rummun sai ihan hyvin ihmisistä...
Karhumies hymähti tuuppaukselle, asettuen nyt hiukan miesmäisemmin istumaan sängyllään kädet puuskassa, katsoen hurttamiestä. Toisen sanoille todettiin sitten epämääräisesti: "Mitä sitä kiiruhtamaan." Ei toinen vielä ollut lähdössä edes, joten mitä sitä toista vielä listimään ja nahoiksi laittamaan.
Mutta kun nyt alettiin puhua miehen turkista, alkoi tämä hiukan palata omaksi yrmeäksi itsekseen katsoen hurttaa epäuskoisena. Eikä sillä hyvällä tavalla, vaan niin kuin hurtta olisi sanonut -jälleen- jotakin tyhmää. Joo, Karhuntakulla ei ollut mielessäkään käydä hakemaan turkkiaan vaikka väkisin, mitä hän oli jo kerran tehnyt.
"Et ymmärrä hurtta", karhumies tokaisi katsoen eteensä. "Minä laitoin koko kylän matalaksi, enkä löytänyt naista tai turkkiani. En vaikka etsin koko alueelta. Ne oli viety jo jonnekin, mistä en ikinä löydä niitä. Eikä mikään muu... Turkki palauta minua takaisin karhuksi..."
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 26 Tammi 2014, 22:22

"Mitä sitä kiiruhtamaan." -Kalma kohotti laiskasti toista kulmaansa odottaen enemmänkin selitystä Karhutakulta sanoihinsa, mutta sitä ei tullut vaan mies jätti tämän sanoman pyörimään kysymyksinä aavekoiran mieleen. Oliko mies tosissaan vai oliko tuo vain miehen omaa mustaa huumoria.. Miten lie. Kalma kuitenkin päätti olla varautunut siihen, joka siis tarkoitti sitä että hänen "yö unensa" jäisivät hieman vähemmälle kuin yleensä.

Mutta se mitä tuli jopa Kalman ystävälliseen ehdotukseen auttaa miestä löytämään kadonneen turkkinsa, se evättiin jo melkein esittämisestä alkaen kun Karhutakku huomautti että oli itse kylän matalaksi laittaen käynnyt etsimässä turkkiaan että naistaan.
"Siksi siis olet piilossa.. ja kartat muita." Kalma totesi hymähtäen lähinnä itsekseen ja polvistui lattialle kasvot kohden Karhutakkua, joka oli noussut ihan istumaan asti ja vaikutti muuttuneen jo takaisin omaksi kärttyiseksi itsekseen. Oliko se nyt hyvä vai huono asia.
"Mutta kuinka sinä tiedät onko turkkisi tällä saarella vai ei?" Kalma totesi Karhutakulle takaisin kun tuo tuntui jo heittäneen hanskat tiskiin vain tutkittuaan sen yhden tietyn alueen jossa turkki voisi olla.
"Tällä saarella on monia ihmis kyliä.. ja mistä tiedät vaikkei turkkisi monen mutkan kautta olisi päätynyt haltoiden asumuksiin?" Kalma kävi kyselemään Karhulta, joka tuntui olevan jo niin varma turkkinsa menettämisestä. Jos hän olisi ajatellut noin kostoa hankkiessaan.. hän olisi tehnyt jo itsemurhan ajat sitten. Mutta sitkeydellä sekin oli saatu tehtyä mitä julmemmalla tavalla. Lisäksi sodan aikana huono-onninen matkamies saattaisi helposti menettää omaisuutensa että henkensä muutamalle haltialle, tai rosvoille.
"Joten hyvä mies ryhdistäydy! En minäkään koskaan antanut kostoni suhteen periksi.. ja tässä olen sen tehneenä~"
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 30 Tammi 2014, 11:54

"Ihan muutenkin pysyn loitolla muista, varjelen mielentervettäni", Karhuntakku tähdensi ihmishurtalle ärtyneeseen äänensävyyn. Häntä ei kiinnostanut jos häntä etsittiin hänen tekojensa tähden. Antaa tulla vain jos halusivat, mutta hän ei vain sietänyt kenenkään kaksijalkaisen läsnäoloa lähellään kovinkaan kauaa. Kävivät hermoille, että alkoi tehdä mieli laittaa ne lihoiksi ja syödä. Vaikkakin tämän nykyisen olomuodon oli joskus vaikeuksia sulattaa kaikkea, mitä Karhuntakku söi kuten oli syönyt karhuna. Kaikki melkein piti keittää tai paistaa mikä oli taas vain ajanhukkaa sekä turhan vaivalloista. Kaksijalkaiset olivat niin heikkoja...

Kun alettiin sitten puhua turkin sijainnista, Karhuntakku mulkoili Kalmaa. Karhuna moinen etsintä olisi ehkä onnistunut, mutta tässä olomuodossa- Karhuntakku ei tiennyt paljonko elinaikaa hänellä oli jäljellä, ihmisasutuksissa hänessä aina suhtauduttiin varauksella. Turkin etsintä ilman minkäänlaista vihjettä, johtolankaa sen sijainnista tai viimeisimmästä olinpaikasta... Heh, ei. Karhuntakku ei tuntenut halua alkaa sellaiseen uudelleen. Viime kerta meinasi viedä häneltä hengen. Eikä hän halunnut käyttää viimeisiä elinaikojaan samoamalla sokeasti turkkinsa perässä yksin, ilman veljeään joka oli ainoa karhu joka häntä lähestyi.
Vaikkakin Kalma tuntui puhuavan kokemuksesta.
"Ai? Mitä sinä kostit?" Karhuntakku kysyi hiukan välinpitämättömästi, vilkaisten miekkoseen. "Veikö joku luusi?" karhumies vitsaili pienen suupielen kohotuksen kera.
Vahti
 

EdellinenSeuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron