Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Helmi 2014, 21:04

"Ai, minä luulin että olit jo tullut mökki höperöksi vanhukseksi." Kalma totesi ivaillen vetäen kasvoillensa huvittuneen virneen katsoessaan suurempaansa kohden, mutta vakavoitui nopeasti kun Karhutakku ei pitänyt koiran huulen heitosta itseään kohtaan.. tai sitten tuo oli muuten vain taas örmynä. Kuten oli tähän asti kokoajan ollutkin!

Kalma kohotti kulmaansa kysyvän ärtyneenä kun Karhutakku kävi kyselemään mitä aavekoira oli kenties kostanut. Se oli aihe josta Kalma ei käynnyt puhumaan, tai etenkään avautumaan puoli tutulle joka voisi viedä hänen henkensä ihan vain omaksi huvikseen.. tai hyödykseen. Kalma ei siis tähän käynnyt mitään selittämään sen erikoisemmin, eikä vaikuttanut lämpenevän Karhutakun seuraavallekkaan kysymykselle. Vaikka se kuinka olisi tarkoittu Karhun omana kierona vitsinä koiran kiusaksi. Kalmaa se ei huvittanut.
"Tuskin sinua kiinnostaa." Kalma sitten murahti ärtyneeseen sävyyn ja nousi seisomaan kyykystään kävellen hiettämään muutaman puun jälleen pikku hiljaa hiipuvaan tuleen, käyden ohessa myös keräämässä kirjeet ja lappuset kuivumasta pois kerta alkoivat olemaan jos suht kuivia.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 10 Helmi 2014, 22:36

Karhuntakku kohotti paljon puhuvasti kulmiaan, katsellessaan ihmishurttaa joka oli juuri hänelle tokaissut, ettei tämän asiat "kuulunut hänelle". Selvä, toinen oli aika itsekäs hurttakin kaiken lisäksi. Karhuntakku heitit jalat alas sängyltä, istuskellen vielä ja katsellen Kalmaa tavalliseen tapaansa murjottaen.
"Kuule, sinä sait kuulla minun tarinani. Ja jos aiot olla täällä, saat kyllä kertoa omasikin", karhumies murahti ja asetti kätensä puuskaan päättäväisen näköisenä. Jos toinen aikoi olla hänen kodissaan ilmaiseksi, toinen sai luvan myöskin kertoa omasta elämästään. Muutenhan tämä olisi aika epäilyttävää, eikä Karhuntakku muutenkaan kertonut menneisyyttään kenelle tahansa.
Itsekäs hurtanpenikka...
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Helmi 2014, 10:03

Kalma oli juuri laittelemassa kirjeitä kauniiseen pinkkaan vielä toistaiseksi märän reppunsa viereen kun havahtui Karhutakun sanoihin, sanoihin jotka oikein vaativat häntä kertomaan oman tarinansa tuolle hunajan nuolijalle. Kalma kurtisti kulmiaan katsoen harvianisen tuimana miestä kääntäen sitten katseensa pois miestä sanomatta yhtään mitään miehelle, ei ainakaan muutamaan sekunttiin. Näyttikin siltä kuin aavekoira olisi pidättänyt suu tiukkana viivana tulevaa räjähdystä, jota koiramies pidättelikin. Hänen tarinansa ja hän päättäisi kenelle hän sen kertoisi! Ei kenellekkään puoli tutulle tyypille joka uhkasi pistää häntä kokoajan pataan porisemaan tai tekemässä sukkiaan itselleen! Tuo mies ei ollut luottamuksen arvoinen!
"Se ei kuulu sinulle pätkän vertaakaan! Saisit vain vähä lisää syytä haukkua minua!" Kalma lopulta murahti agresiivisena Karhutakulle ja asettui sitten takaisin istumaan taljansa päälle vetäen sen jälleen puoliksi yllensä lämmikkeeksi. Jotenkin tuntui olevan kylmä, vaikka pesäkolossa oli lämmin tai ainakin pitäisi olla.. takka kuitenkin paloi iloisesti.
"Ja etköhän ole jo tarpeeksi usein uhkannut tehdä minusta ties mitä.. tekemättä yhtäkään niistä." Kalma murahti vielä aikaisempia sanoja täsmentääkseen. Tuo mies oli uhannut tehdä hänestä vaikka mitä kuitenkaan toteuttamatta yhtäkään.. ei Kalma oikein osannut enää sen suuremmin miestä pelätä, vaikka varautunut olikin.
"Joten harvinaisen huono uhkaus kontio kunhan yrität pelotella."
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 05 Maalis 2014, 23:41

Karhumies kohotti kulmiaan yllättyneenä Kalman vastaärähdykselle. Se oli melko yllättävää että pienempi mies ärisi itseään paljon isommalle. Varsinkin kun Karhuntakku saattoi olla halutessaan aikamoinen peto, olihan hän oikeasti karhu vaikkakin pedonmuotonsa menettäneenä. Ja kun se ensimmäinen reaktio eli yllätys oli ehtinyt mennä ja muuttua melkoiseksi ärtyneisyydeksi, mies mietti että hänellähän oli kylläkin varakirves sänkynsä alla...
Hemmetin vesihurtta, olisi se pitänyt vaan jättää sinne hemmetin jokeen!

Karhuntakun käsi sitten ojentui, katsellen koiramiestä mulkoillen. Tarttui ja sitten heitti täysillä yhden nahkaisista, hanhensulilla täytetyn tyynynsä kohti koiraa. Perhanan piski...
"Toivottavasti tuo lisää mukavuutta siellä lattialla, koira", Karhuntakku totesi viileästi, laittautuen makuulle sänkyynsä ja peitto päälle. Hah. Ei hän ollut niin lapsellinen että alkoi pikku piskin irvistelyiden vuoksi heilutella kirvestä omassa kodissaan.
Nauttikoot kylmästä lattiasta, hemmetti.
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Maalis 2014, 00:52

Kalma tuijotti Karhutakkua siinä missä turkkinsa menettänyt otsokin, hyvin ärtyneenä, mutta käänsi katseensa kuitenkin pois miehestä vain aikomuksenaan palata taljallensa.. kun jokin pamahti päin selkään. Se ei ollut kovinkaan kova isku, oikeastaan hyvin pehmoinen eikä juurikaan sattunut missään, mutta siintä huolimatta Kalma oli kyllä säikähtänyt moista lentävää esinettä, joka sittemmin osoittautui tyynyksi aavekoiran laskiessa eriparisen katseensa lattiaan.. ja siintä takaisin Karhuun. Mieheen joka jälleen herjasi koiraa minkä ehti käyden sitten pitkällensä, oletettavasti nukkumaan. Kalman olisi tehnyt mieli sanoa jotakin mutta päätti loppujen lopuksi olla aivan hiljaa noukkien tyynyn maasta ja raahaten takamuksensa taljalle, jonka veti yllensä ja tyynyn päänsä alle. Nukahtamatta kuitenkaan minkä oletettavasti karhutakku oli jo tehnyt.. Kalma vain makasi taljan alla ajan tuntuessa matelevan eteenpäin hitaasti pikku hiljaa koiran vain odottaessa milloin itselleens se uni tulisi.

Lopulta, kun aamu alkoi valjeta ja päiväeläjät alkoivat heräämään oli Kalmakin saannut jo unen päästä kiinni tuhisten kyljellään ihmismuodossaan taljan alla karvainen nahkasta tehty tyyny päänsä alla. Patijan puutos ei juurikaan koiraa haitannut.. ei ollut ensinmäinen kerta lattialla.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 19 Maalis 2014, 18:16

Karhuntakku nukkui tukevasti ja hiljaa kuorsaten koko aamun. Mutta lopulta hän ei enää jaksanut nukkua, maaten hetken aikaa valveilla sängyssään. Ja muistaen vieraansa, joka näköjään vieläkin nukkui. Hmp. Karhumies sitten nousi sängyltään haukotellen, rapsutellen rintakarvojaan ja aloittaen aamurutiininsa.
Sytyttäen tulen takkaan, asettaen padan tulen ylle roikkumaan. Lisäten vähän vettä pohjalle ja alkaen siten tekemään aamiaiseksi keittoa. Vähän maitoa, juureksi, lihapaloja ja mausteita. Vielä vilkaisten vieraaseensa Karhuntakku mietti hetken aikaa, lisäten lihaa keittoon hieman lisää. Toinen kun ei ollut antanut kuvaa että pahemmin nautti mistään muusta kuin lihasta.
Nirso piski.

Kun keitto sitten porisi hiljalleen valmiiksi padassa, mies asteli kolonsa lattialla olevan salaluukun luokse, ottaen sieltä nopeasti yhden hunajapurkeistaan ennen kuin Kalma sitä näkisi. Karhuntakku ei halunnut antaa toiselle minkäänlaista mahdollisuutta nähdä hänen salapiilonsa... Se oli hänen vaivalla keräämä hunaja hemmetti vieköön.
Joten lopulta Karhuntakku istui takan äärellä lämpenemässä, nautiskellen puulusikalla hitaasti kauhoen hunajaa purnukasta.
Ihanan rauhallinen aamu...
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Huhti 2014, 22:24

Lattia ei ollut monelle mukavin paikka nukkua, se olisi häirinnyt monen unia ja herätellyt aika-ajoin hereille, mutta aavekoiraa se asia ei tuntunut haittaavan millään tavalla. Koira veteli hirsiä kuin mukavimmassa sängyssään tai kotonaan. Mikään ei tuntunut häiritsevän koiran unia.. ei edes Karhutakun liikkumiset. Ainoa asia joka sai aavekoiran hitaasti pikku hiljaa heräämään uni maailmastaan todelliseen maailmaan oli ruoka, Karhutakun hiljalleen valmistuvan sopan tuoksu. Aikaisemmasta sopasta syödyt pienet tähteen himput eivät juurikaan täyttäneet aavekoiran vastaan, joten nälkäisen vatsan huutaessa ruokaa pakotti vatsa herraansa heräämään rauhallisesta unestaan.
Aavekoira aukoi varovasti silmiään siristellen.. katsoen ympärillensä säikähtäen murto-osa sekunnin ajaksi missä oli, mutta muistettuaan mitä oli tapahtunut ja miksi rauhoittui koira venytellen jäseniään nousten istumaan peitto tippuen syliin. Kalma katseli unisilla eriparisilla silmillään koloa läpi.. hän oli hengissä, ehjänä, yhtenä kappaleena JA HÄN NUKAHTANUT TÄYTEEN UNEEN. Ei ehkä olisi ollut paras ajatus nallen kaikkien uhkauksien jälkeen, mutta kai ne sitten vain niitä olivat.. Katse kääntyi takan luona istuvaan kookkaaseen mieheen joka nautti jotakin purkista. Asia johon Kalma ei juuri sillä hetkellä jaksanut kiinnittää huomiota juurikaan.
"Huomenta..." Kalma mutisi unisena ja pöpperöisemänä kuin vasta talviuniltaan herännyt karhu. Hän olisi halunnut vielä nukkua, mutta nälkä huusi vatsassa eikä sen kanssa ollut kiva nukkua.
"Oletko ollut kauankin hereillä?" Kalma kysyi kömpien pystyyn siirtämällä peiton sivuun saaden muistutuksen koskessa kolhituista paikoistaan kun jalka ilmoitti äkkinäisestä liikkeestä aavekoiralle. Kalma aavistuksen irvisti.. ei se eile ollut kipeä, mutta ehkä se johtui kylmästä ja shokista ettei hän ollut tuntenut sitä. No ei se varmaan ollut mitään vakavaa, jalka sieti kuitenkin painoa ja tuntui ikävältä vain koukistaessa.

"Mitä keittelet?" Kalma kysyi katsoen pataan joka tulen alla hiljaa porisi, ehkä hieman myös ohessa vinkaten että oli nälkäinen. Se vain olisi eri asia saisiko hän..
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 04 Huhti 2014, 21:40

Karhuntakku vilkaisi olkansa yli hänelle huomenia toivottavaan koiramieheen ynseänä, keskeyttäen hunajansyömisensä hetkeksi. No, kai se oli vain ajan kysymys, koska toinen heräisi. Ennemmin tai myöhemmin toisen olisi pitänytkin herätä, tai karhumies olisi heittänyt tyypin ulos kuin leppäkeihään. Hän ei sietänyt luvattomia vieraita kodissaan turhan pitkään. Varsinkin, kun nämä eivät pahemmin olleet hyödyksi hänelle... Eikä Kalma pahemmin ollutkaan. Mokoma piski.

Joka sitten kyselikin karhumiehen hereillä olosta, johon mies vastasi yksinkertaisesti murahduksen kera, jo kääntyneenä takaisin purkkinsa puoleen hunajaa syöden: "Kauan." Tuskin toista edes oikeasti kiinnosti tietää kuinka kauan tarkalleen ottaen mies oli ollut hereillä, ainakin sen verran että oli saanut tehtyä aamiaista, mitä toinen tekisi sillä tiedolla edes?
Hölmö koira...
Joka kyseli sitten keitosta, mihin vastaamiseen mies otti aikansa, laskien lusikkansa purkkiin ja pyyhkäisi karvaisia suupieliään tuumivana. "Keittoa. Eilistä. Laitoin sinulle ylimääräistä lihaa sinne", mies mutisi katsellen takan liekkejä.
Saisi sitten kanssa maistua, kun kerran tehtiin toiselle ruokaa! Hemmetti vieköön!
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Huhti 2014, 23:47

"Kauan." - se oli ainoa vastaus karhumieheltä aavekoiran kysymykseen, kuinka kauan mies oli ollut hereillä ennen aavekoiraa, joka ei siis juurikaan suoraa vastausta antanut koiralle. Kauan oli melkolailla laaja käsite.. Tosin mitään muuta tuskin olisi voinnut odottaakaan tuolta karvaiselta sitruuna naamalta, joka tuntui inhoavan aavekoirassa jokaista mahdollista asiaa. No oli miten oli.. sen verran kauan Kalma oli ilmiesti nukkunut että Nalle oli saannut yksinään touhuta jonkin aikaa ruuasta ja hunajasta päätellen.

Kalma hierasi silmiensä väliä haukotellen antaen kätensä valua viereensä ja katsoen Karhutakkuun, joka pienen ehkä hieman tahallisenkin hitaan vastaamisen jälkeen vastasi aavekoiralle. Kalma katsoi unisena miestä ja nyökkäili jotakin "juu joo näin asia on" -tyylisesti, mutta joutui murto-osa sekunnin ajan kelaamaan filmiä takaisin päin ja kuuntelemaan hidastuksena sen mitä tuo sitruunan ja ampiaisen pistämä turkkinsa menettänyt kontio oli juuri äsken hänelle sanonut! Tuo oli siis HÄNELLE ja vain ja ainostaan hänen vuokseen laittanut lisää lihaa pataan, ei itsensä.. Kalma tuijotti muutaman sekunnin hyvin yllättyneenä suu hölmönä raollaan Karhutakun selkää, hieman sivusta, miettien oliko oikeasti kuullut ihan oikein. Uusintaa Kalma ei kuitenkaan käynnyt kysymään mieheltä. Ei kehdannut vaikka olikin ollut melkoinen järkytys sen kaiken jälkeen.. Ilmeisesti tällä miehellä oli sittenkin sydän jossakin kovan kuoren alla piilossa, kuten oli eräällä toisellakin aavekoiran tuttavalla. Kalma hymähti pienesti huomaamattomasti.
"No kiitos paljon." Kalma totesi astetta pirteämmältä, vaikka kuulostikin aamu tokkuraiselta.. yö tokkuraiselta. Hän olisi tähän aikaan nukkumassa vielä Edna kainalossa.

Seurasi hetken hiljaisuus, Kalma ei sanonut mitään miehelle, eikä toisinpäin joten Kalma kääntyi nukkumapaikkaansa kohden noukkien maasta taljan jota oli käyttänyt peittonaan hiettäen sen takaisin lattiamatoksi kuten se oli ollutkin ja heitti tyynyn Karhutakun sängylle takaisin.. Sitten mies kääntyi hieman mietteliäänä Karhutakkua kohden uskaltautuen jopa lähestyä tuota, mutta ei liian lähelle, varo metrin aavekoira jätti kaksikon välille. Karhu oli hyökännyt jo kerran ja voisi tehdä sen toisten. Kalma katsoi Karhutakkua selvästikkin haluen sanoa jotakin isommallensa selvästikkin aratellen, ehkä jopa peläten.
"Öisestä... anteeksi että huusi ja aloin riehumaan." Kalma totesi pienesti hymähtäen pahoittelevasti vahtien Karhun reaktiota tarkkaan.
"Se vain.. on niin vaikea asia minulle.. Varmaan ymmärrät?" Kalma selitti ja veti henkeä kuin hakeakseen rohkeutta.
"Haluatko kuulla sen..?" Kalma kysyi nielaisten. Kyllä, Kalma pelkäsi jollakin tasolla Karhutakkua mutta toinen puoli hänestä tahtoi mieheen tutustua paremmin. Olla ystävä.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 05 Huhti 2014, 00:48

Karhuntakku ei pahemmin viitsinyt -tai todellisuudessa kehdannut- vilkaista sen enempää Kalmaan vain jääräpäisesti näytti muka olevan niin paljon kiinnostuneempi takkansa liekeistä jotka keittivät vihanneslihakeittoa. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä että hän teki ruokaa toiselle, hän vain ajatteli että olisi myöhemmin paljon rauhallisempaa, kuin jos koiramies valittaisi nälästään jos ei saisi ruokaa. Karhumies söi hunajaansa hitaammin, antaen paksun makeuden sulaa hitaasti kielellä ja nielaisten sitä.
Hunaja oli niin hyvää... Erityisesti tuoreena. Harmi ettei hänellä ollut enää paksua turkkiaan, jotta hän voisi napata mehiläisten pesiä useammin ilman hengenvaaraa...
Kalman outo hiljaisuus ja hidas lähestyminen herättivät Karhuntakun vaistot hälytystilaan, tämän vilkaisten sivusilmällä epäileväisenä. Mitä toinen nyt halusi? Hemmetti kun mikään ei riitä ja aina valitetaan kaikesta mokoma rasittava, karvainen, laiska tyh- Joka pyysi nyt anteeksi. Karhuntakun piti oikein kääntää päänsä Kalman puoleen todella varmistaakseen, että oli kuullut oikein, kulmatkin koholla hämmästyneinä. Toinen pyysi anteeksi? Johan pomppasi.

...
"Kerro miten mielit, keitto on valmista", Karhuntakku tokaisi olkiaan kohauttaen, laskien hunajapurkin lattialle ja nousi nostamaan padan tulelta seinästä ulostyöntyvään koukkuun. Ihan kuin häntä enää kiinnostaisi, vaikka se olisikin reilua kuulla. Kyllä hän halusi kuulla toisen tarinan. Mutta enää hän ei alkanut kyselemään uteliaana ja anellen, käyden hakemaan itselleen kaapista puukulhon ja rautakauhalla ottaen itselleen annoksen syötäväksi.
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 05 Huhti 2014, 12:30

Ei huutamista, kimppuun käymistä, ei sarkastisia kommentteja.. ei mitään sellaista mitä Kalma oli odottanut tältä mieheltä kysymyksensä jälkeen. Kalma tuijotti Karhutakkua hieman yllättyneenä, mutta tyytyväisenä antaen mielensä hieman rauhoittua, etenkin kun puheeksi tuli ruoka. Hänellä oli nälkä! Eikä mennyt muutamaa sekunttia kauempaa kun nälkäinen aavekoira oli jo ottamassa Karhutakun perästä ruokailu välineitä, sekä soppaa padasta nihrien sieltä jälleen kaiken mahdollisen lihan minkä vain saikaan irti. Lautanen ruokaa pulollaan aavekoira sitten kävi istumaan pöydän ääreen Karhutakkua vastapäätä haukaten muutaman palan keitosta ennenkuin edes ajatteli aloittaa kertomuksensa. Tyhjällä vatsalla mitään kerottu!

Kalma laski lusikkansa lautasen reunalle ja katsoi karhutakkua.. Nyt hän voisi enää vain toivoa sormet ristissä ettei Karhutakku alkaisi nauramaan hänelle tai mitään muutakaan vastaavaa. Pilkan vuoksi aavekoira ei tarinaansa miehelle kertoisi! Kalma veti henkeä keuhkoihinsa ennenkuin aloitti.
"Kun elin, olen nyt siis kuollut, olin koira tavallinen kotikoira.." Kalma aloitti pienesti surkuhupaisasti hymähtäen, että hän kaipasi niitä aikoja elämäänsä. Ei tarvinnut murehtia ihmisten maailman monimutkaisista asioista.. vain olla ja välillä temmeltää lapsien kanssa ja kerjätä rapsutuksia.
"Minulla oli siihen aikaa perhe, tai no pikemminkin omistajani jotka pitivät hyvän huolen minusta. Kunnes he vain lähtivät.." Kalma selitti ja hiljeni hetkeksi äänensävyn muuttuessa loppu lauseessa katkeroituneeksi ja myrkyn siivittämäksi.
"Sanoivat että palaisivat hakemaan minut myöhemmin.. minä odotin lukitussa vankilassani kuolemaani asti ja sen jälkeenkin vielä.. Mutta kukaan ei koskaan tullut, ei edes katsomaan.. ei edes muistamaan minua. Lopulta lähdin vankilastani itse koston haluisena." Kalma lopetti tarinansa siihen kertomatta sen erikoisemmin yksityiskohtia tarinastaan, kuolemastaan. Tuskin ne tuota Nallea kiinnostivat sen erikosemmin.
"En sitten kertonut tätä että voisit sanoa jotakin sarkastista." Kalma sanoi katsoen merkittävästi Karhutakkuun ja alkoi sitten lusikoimaan ruokaansa alas kurkustaan.. kuin ei olisi sitä koskaan nähnytkään.
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 05 Huhti 2014, 22:54

Karhuntakku otti itselleen oman annoksensa, siirtyen oitis pöytään syömään keittoaan pahemmin koiramiehestä välittämättä. Vaikkakin hän oli hiukan utelias kuulemaan toisen tarinan. Ihan vain hiukan, ei häntä kiinnostanut jos toinen ei halunnut kertoa. Hmp.
Kuitenkin nyt näköjään halusi sen kertoa, aloittaen tarkentamalla mikä itse asiassa olikaan, mille karhumies kohotti hiukan kulmiaan. Hän oli kyllä ajatellut toisen olleen jokin erikoinen olento, muodonmuuttaja tai jotain muuta vastaavaa, mutta että aave? Karhuntakkua hiukan huolestutti asia, vaikkei sitä pahemmin näyttänyt ulospäin. Hän ei ollut koskaan nähnyt tai tavannut epäkuollutta, ja jotenkin se kuulosti... No, epänormaalilta. Kuolleidenhan piti pysyä kuolleina, eikö? Tai no, sanoo karhu joka on nykyään ihmisenmuodossa.

Toinen sitten kertoi menneisyytensä, melko tiivistetyssä muodossa, mutta karhumies kyllä totesi, että saattoi samaistua toiseen. Petetyksi tuleminen, kostonhalu... Tuttua tavaraa. Mistä toinen oli kovin arka, puhuen puolustavasti miehelle.
"...Ymmärrän kyllä motiivisi ja menneisyytesi", Karhuntakku totesi syödessään samalla. "Mutta... Kenelle sitten kostit? Oliko sinut hylännyt perhe vielä elossa, kuvioissa, kun lähdit heidän perään?"
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Huhti 2014, 00:17

Kalma keskeytti syömisensä nostaen kulmiensa alta katseensa karhumieheen, nielaisten ruuan rippeet alas kurkustaan, kuin olisi halunnut tappaa miehen siihen paikkaan. Ei oikeastaan. Kysymys oli vain hieman yllättävä.. Kalma ei ollut odottanut että Karhutakku kävisi kyselemään enemmän. Ilmeisesti Nallea kiinnosti uuden tuttavuutensa menneisyys enemmän kuin tahtoi antaa kuvaa. Kalma tosin pohti hetken aikaa avaisiko enemmänkin sanasen arkkuaan tälle miehelle. Tosin Karhutakku ei ilmeisesti aikonut häntä maahan lytätä sanojensa perusteella, joten Kalma uskaltautui avaamaan suutaan vastatakseen.
"No perheeni perään lähdin, mutta se oli sama kuin olisin etsinyt neulaa heinäsuovasta.. joten etsimisessä meni kauan, todella kauan.. ja lopulta etsintäni päättyivät vain heidän haudoillensa kun vanhuuten ehtivät kuolla ennenkuin sain edes kynsiäni heihin." Kalma selitti samalla kun kauhoi soppaa suuhunsa hyvää vauhtia.
"Se turhautti, joten aloin raivoissani purkamaan vihaani niihin joilla ei edes ollut osaa tai arpaa asiaan, samalla kun aloin jahtamaan heidän sukunsa jälkeläisiä.. ihan ketä tahansa jossa oli heidän vertaan." Kalma selitti laskien lusikan nyt alas lautasen reunalle ja työnsi nyt tyhjäksi kauhotun lautasen hieman kauemmas itsestään. Muutaman kerran nuollen suupieliään puhtaaksi olemattomasta ruuasta.
"Mitä kostooni tuli.. sain sen vasta vähän aika sitten ja nyt yritän kaikesta mahdollisesta sonnasta huolimatta kerätä menettämääni elämää takaisin kokoon." Kalma vielä selitti ja katsoi padan suuntaan, sitten Karhutakkuun.
"Saanko ottaa lisää?"
"
suskari
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja Vahti » 06 Huhti 2014, 18:47

Karhuntakku mietti tätä Kalman koko kostotoimea. Ensimmäisenä mieleen tuli, että oliko se reilua alkaa metsästämään isäntäperheensä suvun muita jäseniä, joilla tuskin -kuten koiramies itsekin sanoi- oli mitään osaa taikka arpaa koko Kalman hylkäämiseen. Mutta toisen kerran ajatellen, kuka Karhuntakku oli tuomitsemaan, kun hän itse oli käynyt kokonaisen kylän kimppuun, naisten ja lasten, jotka olivat hyvinkin viattomia karhumiehen menetykseen. Eikä Karhuntakku halunnut olla tekopyhä.
Toisen kysymys ruuan hakemisesta herätti Karhuntakun syvistä ajatuksistaan, miehen vain murahtaen nyökkäyksen kera. Juu juu, mene jo siitä... Hän söisi omansa loppuun.
Mutta hänen oli pakko kysyä: "Oliko se sen arvoista sitten? Kaikki se metsästäminen ja tappaminen tähän asti?"
Vahti
 

Re: Vesihurtista ei ole kuin harmeja! || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Huhti 2014, 20:40

Aavekoiran kasvoille kiipi kiitollinen hymy kun Karhutakku antoi koiralle luvan hakea lisää soppaa padasta. Kalma oli odottanut aikalailla kieltävää vastausta Karhutakulta, mutta näköjään mies oli sitten joko hyvällä päällä tai muuten van leppynyt vierastaan kohtaan. Miten vain.. Kalma nousi tuolilta ja oli kävelemässä padalle lautanen kourassaan kun Karhutakun täysin nurkan takaa tullut kysymys pysäytti aavekoiran kokonaan, täysin kokonaan seisomaan paikoillensa muutaman sekunnin ajaksi, kääntäen päätään aavistuksen miestä kohden. Pieni ääni päässä sanoi että nyt nalle saisi nenillensä aavekoiran puristaessa lautasta kevyesti kädessään.. Oliko mies tuo Karhun kutale mukamas häntä parempi muka sitten hyökättyään kylään.. mököttäen yksin omassa olemuksessaan menneisyyttään! Kalma oli vähällä, hyvin vähällä käydä ärähtämään miehelle jotakin ei_niin_sopivaa mutta päätti kuitenkin pitää suunsa tiukasti kiinni.

Mitään puhumatta Kalma otti padan reunalla olevan kauhan ja kauhoi padasta ruokaa lautasellensa, vähemmän kuin aikaisemmin uskoen ettei jaksanut samaa määrää kuin aikaisemmin. Lautanen siis puolillaan täynnä aavekoira palasi takaisin pöydän ääreen istumaan aloittaen syömään.. Katse kuitenkin valui Karhutakkuun joka tuntui odottavan edelleenkin vastausta aavekoiralta. Kalma tuhahti..
"Minulla ei silloin ollut mitään.. Mutta nyt, haluaisin vain hirttää itseni sen tähden mitä olen tehnyt." Kalma vastasi hieman kärkkäisesti palaten syömään ruokaansa.
"Mutta entä sinä? Auttaako sinua täällä yksin istuminen?" Kalma kysyi puolestaan Karhutakulta.
"Tunnut yksinäiseltä mieheltä.... joka vain haluaa halin." Kalma naurahti hieman lopulle.
suskari
 

EdellinenSeuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron