Demoni ja Enkeli || Suskari

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Syys 2015, 17:12

Samkiel

Päivä oli kaunis ja lämmin, vaikka syksy oli selvästi tulossa kellertävistä puista päätellen. Tuulikin iroitteli lehtiä mukaansa. Heinikko kahisi askelien alla miehen kulkiessa eteenpäin verrkaisesti. Samkielin varustus ei poikennut tutuista vaatteista ja kuluneesta miekasta. Selässä roikkuva nahkareppu kertoi langenneen vaeltaneen paikasta toiseen jo pitkään, ei hänellä mitään määränpäätä ollut, ei sen jälkeen kun hän oli menettänyt rakkaan Jennan. Siitä oli miltei jo neljä kuukautta, oli oikeastaan ihme ettei hän ollut heittänyt vielä omaa elämäänsä hukkaan kaiken sen surun keskellä. Jenna kuitenkin oli kieltänyt häntä seuraamasta, se olisi loppujen lopuksi pelkurillista ja hän halusi kostaa rakkaansa kuoleman ennen kuin itse astuisi tuonpuoleiseen. Ongelmana Samkielilla oli kuitenkin siivet, joita hän ei enää omistanut. Ne olivat ainoa seikka mikä piti hänet kaukana niistä, jotka olivat Jennan häneltä riistäneet.

Siinä kulkiessaan veti langennut vesileilin reppunsa sivutaskusta ja ajatteli juoda huikan vettä. Miehen harmiski leili osoittautui tyhjäksi, joka sai tämän murahtamaan turhautuneena. Samkielin ei auttanut muuta kuin toivoa löytävänsä paikan missä voisi leilinsä uudelleen täyttää. Karttaa miehellä ei ollut, joten hänen täytyi turvautua seuraamaan ympäristöään. Jonkin aikaa mies sai kulkea ennen kuin korviin kantautui kohinaa. Jossakin mahtoi olla joki. Ääntä seuraten päätyi Samkiel joen varrelle, joka virtasi kohisemalla. Juokseva vesi oli aina juotavaa, joten mies kumartui täyttämään vesileilinsä ja juomaan nyt kun vettä riitti loputtomiin.

//Ei mikään paras alotus, mut menkööt :D //
Janni
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 05 Syys 2015, 12:24

Ghost (Rony)

Ghost kiikkui puussa istuen paksulla oksalla ja antoi selkänsä nojata vasten puu runkoa vasten samalla kun mussutteli menemään laiskan puoleisesti leipää, jonka väliin oli laitettu makkaraa ja voita. Demonin viereisellä oksalla roikkui ruskea nahkainen laukku entiseltä omistajaltaan. Kyllä, varastettu kunhan itse epäonninen matkaaja oli ensin tapettu ja syöty viimeistä palaa myöten. Veriset luut vain makasivat enää jossakin tien poskella jonkun löydettävänä. Leipää olisi voinnut sanoa vain jälkiruuaksi ja oikeastaan demoni tunsi itsesä kylläiseksi pitkästä aikaa. Kätensä menettämisen jälkeen kaikki oli ollut hankalaa ja kovin vaivalollista kun käden parantumisessa oli mennyt kovin kauan ja no yksikätisenä kaikki oli vaikeaa kun ei ollut toista kättä auttamassa. Vyöllä roikkuvaa miekkaakin oli paljon vaikeampi käyttää kun ei päässyt vaihtamaan välillä kättään jos tarvitsi ja no puuttuva käsi oli paha puolustuksillinen aukko. Ghost ei pystynyt niin hyvin torjumaan iskuja sieltä suunnalta.

Valkoisen demonin ajatukset ja syömiset keskeytyivät kun se huomasi allaan kävelevän miehen. Onneksi puun lehdet peittivät demonin ja no Ghost istui oksalla aivan hiljaa, joten ääniä ei kuulunut demonin toimesta. Ghost seurasi hiljaisuudessa kuinka mies käveli hänen ohitsensa mitään huomaamatta ja samalla demoni äänettä nousi tunkien sen viimeisen leipä palan suuhunsa. Tämän ihmismäisen olennon aurassa oli jotakin outoa... se näytti ihmiseltä, mutta ei tuntunut sellaiselta. Kun tämä mies olisi ollut jotakin.. suurempaa. Se muistutti Ghostia Shilosta, siintä pirun enkelistä mikä oli melkein teurastanut hänet hengiltä, tai olisi ellei demoni olisi luikkinut karkuun häntä koipien välissä. Se olikin ainoa asia mikä demonin mielenkiinnon tällä hetkellä herätti tätä miestä kohtaan. Hän oli kylläinen, kuten myös hänen sisällään oleva toinen demoni, joten ruokaa ei tarvittu juuri nyt.
Ghost lähti ketterästi ja hiljaa liikkuen seuraamaan miestä puista käsi päästämättä itsestään ääntäkään. Edes lehdet eivät rapisseet demonin liikkuessa puusta toiseen seuratessaan miestä, joka lopulta pysähtyi joelle täyttämään vesileilinsä. Vettä.. Ghost tunsi kylmien väreiden kiipeävän pitkin selkäänsä. Hän ei sietänyt tuota litkua! Se poltti häntä ja satutti osuessaan! Ghost siis jäi itselleen sopivan matkan päähän joesta ja laskeutui nelinkontin alas hiljaa puusta katsoen miehen touhuja kun lopulta oli laskeutunut maahan. Demonin häntä heilui hieman hermostuneena takana, eikä astunut valitsemaltaan paikaltaan lähemmäs miestä tai sitä jokea. Kuin se olisi voinnut hyökätä demonin kimppuun koska tahansa.
"Tervehdys matkalainen.." Ghost tervehti kuitenkin hymyillen tätä miestä nojaten selällään takanaan olevaan puunrunkoon.
"Mitä sinä täällä keskellä metsää teet?" Demoni kysyi levitellen käsiään ympärillään olevan metsän suuntaan. Tosiaan mitä yksinäinen mies täällä keskellä korpea teki.

// anteeksi että on kestänyt, mut on ollu koulu juttuja D: //
suskari
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 05 Syys 2015, 20:24

Korkki laitettiin tiukasti kiinni ja laitettiin takaisin repun sivutaskuun, joka heitettiin takaisin selkään roikkumaan. Samkiel vielä kauhoi molemmin käsin vettä ja kasteli kasvonsa ihan vain raikastamaan oloa ja muutenkin piristymään. Kyllähän se väsymyksen vei silmistä, mutta ei se oloa mitenkään parantanut. Mies oli aikeissa nousta ja jatkaa matkaa, kun kuuli äänen selkänsä takaa. Se sai langenneen nousemaan ja pyörähtämään ympäri vilkkaasti. Hän kun ei luottanut enää minkään laisiin yllättäviin ääniin. Käsikin löysi tiensä vilkkaasti miekan kahvalle, joka vedettiin nopeasti esiin, Samkielin tajutessa millaista olentoa oikein tuijotti. Seisoi kuin ihminen kahdella jalalla, mutta oli ulkonäöltää kaukana ihmisestä.
Otus oli tervehtinyt häntä ja kysyi nyt mitä langennut teki keskellä metsää. Se sai jo ennestään vakavan ilmeen kiristymään. "Se ei kuulu sinulle... mikä lie oletkin." Mies totesi kärkkäästi, silmäillen toista päästä varpaisiin. "Eikä ole hyvä yllättää minua tuolla lailla, minulla on paha tapa käyttää asettani kättelemiseen." Samkiel totesi, pitäen miekkan kärken visusti otusta kohti. "Mitä sinä minusta haluat?"

//Eipä tuo haittaa, itelläki on ollu hoppua :D //
Janni
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 05 Syys 2015, 20:52

Ghost sai osakseen hyvin agresiivisen ja äkäisen tervehdyksen miekan kera, jonka kiiltävää ruosteista terää demoni silmäili hiljaisena. Huonosti hoitanut mies aseensa ja myös asenteensa näillä näkymin. Ei sillä etteikö Ghost olisi yhtään sen parempi.
"Sinulla on huonot tavat." Ghost tokaisi ollen nostamassa ainoata kättään puuskaan, mutta tajusi nopeasti ettei sellainen ollut mitenkään mahdollista kerta hänellä ei ollut toista kättään. Joten käsi laskeutui demonin kyljen vierelle. "Oh anteeksi hyvä herra!" Ghost pahoitteli hieman naurahtaen kun muukalainen kävi huomauttamaan että hänen ase kätensä oli hyvin.. herkkä ja olisi varmasti katkaissut hänen toisen kätensä. "Ehkä minä ensikerralla muistan!" Demoni virnisti, mutta vakavoitui nopeasti miehen kysyessä mitä hän halusi. Ghost hieroi mietteliäästi leukaansa.
"Jaaa.. no normaalisti veisin pääsi, söisin ruumiisi kunhan olisi hieman murentanut sitä.. rikkonut luusi." Demoni pohti vetäen kasvoillensa sadistisen psykopaattisen virneen silkasta mielikuvasta katsoen outoa auraa omistavaan mieheen. "Mutta ei nyt! Älä huoli.. olen kylläinen.. aurasi on vain kovin.. mielenkiintoinen. Se ei ole ihmisen, vaikka siltä näytät." Ghost korjasi nopeasti ettei saisi miestä kimppuunsa ja paljasti aikomuksensa. Hän oli vain utelias, vaikka miehellä kyllä oli harvinaisen komeat kasvot.
"Joten mikä sinä olet?" Ghost kysyi suoristautuen nojaamasta puuta vasten, mutta ei astunut askeltakaan lähemmäs. Se joki oli edelleenkin liian lähellä miestä!
suskari
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 06 Syys 2015, 01:51

"Niin monet sanovat." Samkiel totesi otuksen kommentiin hänen tavoistaan. Ei mies välittänyt mitä muut hänestä tai hänen käytöksestään ajatteli, ainahan voisi vain jättää hänet rauhaan, jos hänen seuransa ei mielyttänyt.
Langenneen ote tiukentui miekasta, kuin myös ruosteinen terä kohosi hivenen ylemmäs, kuin varoittamaan toista, varsinkin nyt kun mokoma lateli mitä normaalisti voisi tehdä. Samkiel oli siis tehnyt oikein vetää miekkansa niin pian kuin oli kyennyt. Vaikka toinen yritti selittää todellisia aikomuksiaan, ei Samkielin miekka hievahtanut mihinkään, ei hän tähän outoon olentoon luottanut. Varmaan tuon helvetin liekeistä oli maan päälle kömpinyt tai siltä toinen ainakin näytti.

Otus puhui aurasta, Samkiel itse ei moista nähnyt tai tuntenut, mutta kenties toisella oli kuudesaisti. Otus tahtoi tietää mikä hän oli. "Voin harkita asiaa, jos kerrot ensin mikä itse olet." Langennut totesi, tuijottaen toista tiukalla lähes ärtyneellä katseellaan. Häntä ei huvittanut alkaa tappelemaan tämän otuksen kanssa juuri nyt, ties minkälainen peto toinen oli. Ei Samkielia tietenkään pelottanut, hän vain ei ollut tyhmän rohkea, mutta oli myös valmis siihen jos otus muuttaisi mieltään pään viemisen suhteen.
Janni
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Syys 2015, 09:43

Ghost napitti hiljaisena kuinka mies kohotti miekkaansa kuin varoituksena demonille tulla lähemmäksi, eikä selvästikkään ollut halukas laskemaan sitä. Tosin harva olisi jos olisi tiennyt demonin aikomukset alunperinkään. Nyt kun demoni oli kertonut niistä ääneen ja se tuskin sulattaisi miehen mieltä demonia kohtaan, vaikkei Ghost omien sanojen mukaan halunnutkaan pahaa miehestä. Ainakaan vielä. Toisaalta miehen takana oli se joki, josta demoni ei niin välittänyt.

Mies ei halunnut käydä kertomaan mikä oli ja Ghost murtisti harmistuneen näköisenä suutaan katsoen miestä edessään, joka nyt sen sijaan kysyi mikä hän oli. Ghost katsoi itseään ja sitten miestä. "Sinä olet törkeyden huipentuma!" Ghost huomautti ja asteli hieman miestä lähemmäs poistuen vain hieman pois metsän rajasta ja jäi sitten siihen muutamien metrien päähän katsoen miehen takanaan iloisesti virtaavaa jokea. Tämän lähemmäksi hän ei menisi! Pelkkä veden näkeminen sai hänet voimaan pahoin! Mitä taas tuli miekalla osoittavaan mieheen.. Ghost oli jäännyt sen verran kauas ettei olisi voinnut edes kurottamalla osua mieheen. Hyppääminen oli eri asia tietenkin, mutta hän ei halunnut kastua vahingossakaan.
"No miltä minä näytän?" Ghost kysyi itseään osoittaen ja katsellen itseään, ja epämuodotunutta olemustaan joka oli kaukana ihmisestä. "Tuskin paikallinen marjanpomija." Demoni virnisti, mutta vakavoitui katsoen kaunis kasvoista miestä. "Et taida olla demonia ennen nähnyt hapannaama?" Ghost sitten lopulta vastasi mikä hän oli ja jäi sitten toiseen jalkaansa nojaten odottamaan herran omaa vastausta.
suskari
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 06 Syys 2015, 13:36

Samkielin suupieli värähti kun otus meni kutsumaan häntä törkeäksi, kysyttyään mikä tuo oikein oli. Ei se värähdys hymyksi kuitenkaan revennyt ja oli ärtynyt ilme nopeasti entisellään. Langennut ei liikahtanut, vaikka toinen otti nyt muutaman askeleen lähemmäs häntä, ehkä vain antoi varottavan katseen. Otus jäi kuitenkin hyvän matkan päähän, ei kumpikaan pystynyt kurkottamaan toista kohti.
"Näytät siltä kuin tipuit helvettiin ja raahauduit takaisin." Samkiel vastasi toisen kysymykseen, eikä tuon vitsi miestä naurattanut.

Otus lopuksi paljasti mikä oikein oli, demoni. Se sai Samkielin ilmeen hetkeksi höltymään yllätyksen takia, mutta vakavuus hankki paikkansa takaisin nopeasti. "En siis ollut kaukana arvauksestani." Langennut totesi. "Joku saattaisi jopa nauraa tälle tilanteelle. Minä kun taannoin omistin siivet, kuolevaiset kutsuivat minua enkeliksi." Langennut selitti jotenkin kitkerään sävyyn, hän kun ei tahtonut olla enää minkäänlaisissa tekemisissä entisen elämänsä kanssa... jos ei tämän entisen yhteisön sukupuuttoon vientiä laskettu.
Janni
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Syys 2015, 16:48

Näytti siltä että tippui helvettiin ja oli kiivennyt ylös vai? Ghost nauroi. Vitsikäs mies! Vakavasta olemuksestaan huolimatta tästäkin kaverista löytyi pieni huumori mies. Sääli vain että mies oli harvinaisen oikeassa sen suhteen mistä hän oli tullut. Mies meni siis hyvin lähellä arvaustaan siintä mikä hän oli ja oli suloista katsella sitä pientä hetkellistä ilmettä mikä miehen kasvoille piirtyi kun Ghost kertoi mikä hän oli. Demoni, jo ihmisten vuosisatoja pelkäämä laji joista nuo pirut yrittivät päästä eroon. Epäonnistuen kerta toisensa jälkeen.. he olivat täällä aina!
"Ilmeesi oli suloinen~" Ghost sanoi hymyillen herttaisesti, mutta vakavoitui kun mies kävi kertomaan mikä itse oli. Oli demonin vuoro olla yllättynyt. Vai oli tämä mies siipensä menettänyt enkeli. Sellaista hänellä ei vielä ollut kokelmassaan! Enkelit olivat harvinaisuus tällä mantereella! Tai no jopa yleisesti. Niitä näki harvoin tai piilottelivat vain todella hyvin tavallisen kansan seassa.
"Olet yllättävän hapan enkeliksi, vaikka kasvosi ovat kuin enkelillä." Ghost sanoi virnuillen katsellen nyt miehen kasvoja nyt hiljaisuudessa ja sitten vilkasi miehen takana olevaa jokea. Äh! Hänen oli pakko! Tälläistä tilaisuutta ei tulisi toisten! Ghost ponkasi liikkeelle paikaltaan ja oli yhdellä hypyllä miehen vierellä pyörähtäen ympäri yrittäen viiltää miestä myrkyllisellä hännällään miestä tasoittaakseen hieman tilannetta. Myrkky ei hännässä ei ollut tappavaa, mutta lamaannutti aisteja ja teki olosta heikomman kuin tavallisesti. Tämän jälkeen Ghost perääntyi hieman pois miekan tieltä ja hyppäsi miehen yli ottaen ainoalla kädellään maasta tukea ja yritti potkaista enkeliä selkään.. tai mihin se nyt ikinä osuisikaan. Kuitenkin aikomus oli rikkoa enkelin luita mahdollisimman pahasti. Ghost kuitenkin pystyi saada aikuisen ihmisenkin vaikeroimaan maahan murskaantuneita luitaan yhdellä hyvällä iskulla, puhumattakaan tappamisesta. Ghost nousi jälleen ja perääntyi kauemmas itsekseen virnuillen, sekä tarkistaen oliko saannut mitään aikaiseksi.
suskari
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 06 Syys 2015, 18:10

Hapan enkeliksi demoni kommentoi. "Olen kaukana enkelistä, en ollut tarpeeksi hyväsydämminen." Samkiel kertoi toisen kommentiin, kuulostaen jopa ylpeältä. Oli kuitenkin aika lopettaa keskustelu, demonin muuttaessa mieltään tai toteuttaessa todelliset aikomuksensa. Tuo hypäsi kevyesti paikaltaan Samkielin vierelle, joka reakoi tilanteeseen kääntämällä miekkansa hyökkäävää demonia kohti. Otus pyörähti paikallaan, antaen häntänsä liikkua ilman halki. Samkiel yritti väistää syöksymällä sivuun, mutta hännän myrkyllinen pää repi langenneen paidan auki kyljestä ja teki ihoon viillon. Se ei ollut syvä, mutta verta siitä vuosi ja hännässä ollut myrkky pääsi miehen verenkiertoon. Samkiel ei kuitenkaan näyttänyt välittävän haavastaan, tämä oli liian kiireinen keskittymään demoniin, joka väisteli miekan iskuja ja hypääsi jälleen. Otus laskeutui langenneen seläntaakse, joka tietenkin oli kääntymässä ympäri ja sai toiselta iskun kylkeensä. Se tietenkin sattui, ehkä pari kylkiluutakin murtui. Mies menetti iskusta tasapainonsa, mutta oli pian taas jaloillaan, eikä välittänyt kivuista jota tunsi. Tämä näytti vain entistä vihaisemmalta.
Myrkyn vaikutuksia ei päältä päin vielä nähnyt, mutta Samkiel kyllä tunsi tarvetta puristaa miekkaansa kasin kerroin kovempaa. "Joten haluat pääni vai kuinka?" Samkiel tuhahti, mutta ei jäänyt kuuntelemaan toisen vastausta, oli hänen vuoronsa pelata likaisella yllättämisellä. Pari nopeaa askelta ja langennut oli miltei demonin iholla, miekkan terä lähestyi toista tuon olemassa olevan käden puolelta, mutta pieni kaari liike vei aseen hämäyksen jälkeen tuon kädettömälle puolelle, joka tietenkin oli toiselle heikkous.
Janni
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Syys 2015, 19:29

Ghost katseli virnuillen aikaansa saannutta vahinkoa tähän tuomittuun enkeliin, eikä voinnut olla virnuilematta itsekseen. Vielä muutama kunnon isku ja enkeli olisi maassa päättömänä! Hän menisi heti kotiinsa ja täyttäisi tuon kaunokaisen naamavärkin ja asettaisi muiden tavoin esille. Keräily oli sitten hauskaa puuhaa.
Enkeli kävi sitten kysymään halusiko demoni nyt sitten langenneen pään. Ghost veti kasvoillensa harvinaisen mairean virneen, joka suorastaan kertoi demonin aikomukset, mutta ääneen sitä Ghost ei ehtinyt kertomaan kun mies olikin yllättäen miekkansa kanssa demonin kimpussa. Miekka tähdättiin kohden demonin ainoata kättä, jota Ghost alkoi luonnollisesti suojaamaan hyökkäykseltä, mutta yllättäen enkeli vaihtoi näppärästi aseensa suuntaa kääntäen asettaan kohden demonin iskuille herkkää olevaa kädetöntä puolta. Ghost kirosi ja yritti jopa epätoivoisen oloisesti väistää iskua saaden vain pitkän viillon kylkeensä. Demoni naurahti ja pysähtyi liikkeestään ja nosti toista jalkaansa iskeäkseen sen vasten miekkaa pitävän enkelin vatsaan sellaisella voimalla että herkemmällä menisi sisuskalut solmuun ja no saisi ilmalennon. Eikä Ghost jättänyt tähän vaan syöksyi vielä miehen perään, jos oli osunut, ja yritti päästä potkaisemaan selkärankaan.
suskari
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 06 Syys 2015, 20:12

Isku meni perille asti, miekka viilsi toiselta kyljen auki, mutta ei mies odottanut että demoni tapettaisiin näin helposti. Otus jopa oli haavastaan huolimatta antamaan langeneelle samalla mitalla takaisin, iskemällä jalallaan Samkielia vatsaan, joka ei ollut tarpeeksi nopea estämään toista. Miehen suusta karkasi älähdys, kun tämä iskun voimasta lensi muutaman metrin ja demoni oli yrittämässä onneaan uudestaan. Iskun kohteena oli Samkielin selkäranka. Langennut ei kuitenkaan moista suvainnut, joten väisti täpärällä liikkeelä iskun, tosin joen pennar oli ikävästi tiellä ja langennut kompuroi ja kaatui viileään virtaukseen. Joki ei ollut sivä, yli korkeintaan polviin. Langennut kampesi itsensä kiireesti ylös, eikä välittänyt märistä vaatteistaan.
Mies huohotti jo hieman, joka oli sinäänsä outoa, hänellä yleensä oli hyvä kunto, mutta väliäkö nyt tuolla. Langennut paranteli asetoaan, mutta tällä kertaa ei lähtenyt hyökkäämään, vaikka seisoikin virtauksessa. Toisen vuoro tulla luokse.
Janni
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Syys 2015, 22:19

Demoni nauroi pahan kerran kun enekli otti ja kaatu pärskähtäen jokeen niin että vesi roiskui. Ghost ei kuitenkaan lähemmäs tullu vaan jäi rannalle katselemaan kuinka enkeli kasvoinen nousi vedestä ylös ja jäi sinne... demoni ilme muuttui vakavemmaksi ja Ghost jäi suorastaan rukuttamaan rannalle kun ei itse voinnut mennä uimasille.
"Mitä uimaanko sinä pirulainen jäit?" Ghost kysyi mieheltä vetäen nyt kasvoillensa takaisin sen kujeilevan virneen, vaikkei hän pystynyt oikein vetämään miestä pois vedestä. "Tule ylös ja taistele!" Ghost yritti enkeliä houkutella ylös, vaikka siihen sopivat keinot olivat harvinaisen vähissä. Hän ei voinnut muuta kuin houkutella tuon pirulaisen ulos vedestä sanallisesti. Sinne hyökkääminen olisi vain typeryyttä. Silloin tuo saisi etulyönti aseman häneen ja saisi tietää hänen heikkountensa silloin. Tosin miehen vaateet olivat nyt märät.. jos hän osuisi siihen paljaalla iholla se polttaisi. Pirulainen!

"Vai ajattelitko että ongin sinut ylos enkeli kulta?" Ghost kysyi kiiveten kiven päälle seisomaan nähdäkseen miehen paremmin, mutta ei astunut lähellekkään rantaa. Hän ei antaisi miehen vetää itseään veteen.. se olisi kuolemaksi.
suskari
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 07 Syys 2015, 00:04

Samkiel jäi kuuntelemaan kuinka demoni ryhtyi yllyttämään häntä pilkkaavaan sävyyn. Langennut tahtoi harkita seuraavaa siirtoaan, edellinen oli maksanut kylkiluita. Toinen edelleen jatkoi yllytystään, tahtoi hänet ylös vedestä ja taistella.
Tilanne ei muuttunut pieneen hetkeen, otus ei hyökännyt, vaikka tuolla oli hyvä asema nyt kun tuo oli noussut kivelle. Hyökkäämisen sijaan tuo jatkoi vinoilevia sanojaan. Samkiel ei tiennyt miksi toinen soi hänelle hengähdys tauon, mutta hän otti sen kernaasti.

Lopulta langennut oli ottamassa askelta pois vedestä, mutta yllättävä heikkous iski mieheen puun takaan. Askel tuntui lyövän tyhjää ja jalka vajosi polven varaan jokeen. Samkiel kun oli siinä liikkumatta seissyt, ei tämä ollut huomannut oloaan, joka tuntui huteralta. Käsikin vei miekan iskemään joen pohjaan tueksi. "Mi... Mitä sinä teit?" Langennut kysyi hampaidensa välistä, samalla kun ajatukset palasivat hännän mitättömään viiltoon.
Aikaa ei ollut levolle ja langennut pyrki pääsemään ylös kahdelle jalalleen, mutta se tuntui hyödyttömältä. Katse ainakin nostettiin tuijottamaan demonia, ettei tuo yllättäisi.
Janni
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Syys 2015, 06:41

Ghost odotti kärsivällisesti että enkeli nostaisi sen pahuksen perseensä ylös vedestä, kunnes lopulta päätti tehdä sen. Ghost veti kasvoillensa mairean tyytyväisen virneen ja odotti kivellään että mies pääsisi ylös, mutta yllättäen enkeli kaatui toisen polvensa varaan ottaen tukea miekastaan. Ghost kohotti kulmiaan tyytyväisen yllättyneenä. Myrkky alkoi vaikuttamaan miehen kehossa. Pian tuo alkaisi heikkouden lisäksi näkemään näkyjä ja muutenkin kärsimään kehonsa heikkoudesta. Sääli ettei myrkky tappanut, sillä se olisi tehnyt tästä vielä helpompaa. Mutta eihän enkelin sitä tarvinnut tietää laisinkaan. Enkeli kysyi mitä hän oli tehnyt. Ghost naurahti pilkallisesti heilutellen häntäänsä tyytyväisenä. Voisi antaa lisä annostuksen.
"Myrkkyä.. kuolet hitaasti siihen, tai minun käsissäni." Ghost sanoi virnuillen miehelle, joka pyrki ylös seisomaan. Ghost itse hyppäsi alas kiveltä ja asteli hieman ikään kuin miestä vastaan.
"Joten.. ole hyvä ja polvistu.. en haluaisi tehdä tästä turhan sotkuista." Ghost ehdotti hymyillen, vaikka tuskin mies siintä ehdotuksesta otti vaarin. Jotkut hänen uhreistaan olivat menneet siihen lankaan ja no lopulta vain luovuttaneet kuolemalle demonin edessä.
"Ja tule jo pois sieltä!" Demoni sähähti jo hermostuneena.
suskari
 

Re: Demoni ja Enkeli || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 07 Syys 2015, 15:48

Vai myrkkyä, se selitti paljon, tosin oli harmillista kuulla että se oli tappavaa hitaasti mutta varmasti. Ei Samkiel ollut ajatellut päiviensä päättyvän kurjan demonin takia ja sekös ärsytti, hän ei ollut päässyt edes askelta lähemmäs tavoitettaan kostaa rakkaansa kuoleman. Langennut ei kuitenkaan pelännyt, hän oli ollut valmis kuolemaan moneen otteeseen elämänsä aikana, tämä ei ollut mitenkään uutta. Hänen täytyi vain tappaa demoni, ennen kuin olo muuttuisi kyvyttömän heikoksi, se olisi vähintä mitä hän voisi tehdä tyydyttääkseen mieltään.

Samkiel pääsi takaisin kahdelle jalalle, samalla kun toinen hypähti alas kiveltään ja asteli joen penkereelle häntä odottamaan. Tuo jopa soi mahdollisuuden tehdä kuolemasta puhtaan ja sotkuttoman. Langennut vain vastasi äkäisellä miekan sivälluksella, yrittäen onneaan jos ylettäisi tästä demoniin, joka hoputteli häntä nousemasta jo pois vedestä. Tuo oikeastaan kuulosti hermostuneelta, verrattuna aiempaan sulavaan vinoiluun. Samkiel katsoi toista hetken pohtivasti, ennen kuin miekansivalluksen sijaan teki jalallaan äkkinäisen liikkeen joessa, roiskuttaen rutkasti vettä demonin suuntaan.
Janni
 

Seuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron