”Olen vihainen ja sinun pitäisi kyllä tehdä kaikkesi lepytelläksesi minua”, tuhahti puolivakavissaan ja antoi helman laskeutua takaisin ihonsa peitoksi. Vaikka tosi puheessa Ferguksen näkeminen tärisevänä ja väsyneenä oli kyllä aika tehokkaasti vienyt ärtymyksen mennessään. Eiköhän se sieltä vielä palaisi, kun saisi tietää miksi mies oli ollut yöllä pois. Siirsi huomionsa nyt nappeihin, työnsi valkoisen mekon helman nopeasti päällimmäisen alle ja yllättävän ketterästi olikin saanut mekon vedettyä ylleen. Kyllähän tuo nappi jono jäi lapojen seudulta auki, se sai riittää että puku pysyi yllä ja peitti sen mitä tarvitsi. Olisi kai näky, kun pääsisi ihmisten ilmoille hiukset villiintyneenä harakanpesänä ja mekko nukutusta yöstä rypistyneenä.
Haukotus keskeytti lauseen ja sai neidon pudistamaan päätään naurahduksen kera. ”Ei tästä mitään johtopäätöksiä tarvitse vetää, näenhän minä”, hymähti ja pyöräytti silmiään. Iltapäivään mennessä kotiin, oikeastaan se tuntui ihan hyvältä ajatukselta vaikka olisi saattanut viihtyä toisenkin yön tässä myllyssä – kuka tietää olisiko sänkypaikkaa tarjottu hukallekin. ”Sinähän se tämän retken johtaja olet, joten tee miten haluat”, härnäsi, mutta tarkoitti sanojaan sävystä huolimatta. Ei Thealla ollut nokan koputtamista, oli saanut syödäkseen, vähän juodakseen, sängyn, pysynyt hengissä ja selvinnyt muutenkin vain vähäisillä ruhjeilla. Lähti astelemaan veden luota myllylle, antoi lanteensa keinua askelien tahtiin ja venytteli samalla käsivarsiaan, haukotuksen peitti kädellään – väsymys oli tarttuvaa sorttia näemmä.
”Miksi muuten iltapäiväksi”, kysyi päästyään myllyn ovensuuhun, mikäli Fergus oli kävellyt hänen seurassaan sinne asti. Tai pysytellyt kuuloetäisyydellä. Oli jotenkin outoa, että hukalla oli noinkin selkeänä mielessä mihin mennessä hänen pitäisi palata – eiväthän he mitään sellaista olleet sopineet, ei mitään päivänaikoja siihen milloin hän haluaisi palata kyläänsä.