Kirjoittaja Wolga » 17 Huhti 2016, 21:20
-Thea-
Jos olisi tiennyt, että pian hänen eteensä tupsahtaisi mies joka juuri hetki sitten oli jolkotellut sutena pitkin erämaita, ei hän välttämättä olisi suhtautunut ympäristöönsä aivan niin huolettomasti kuin nyt. No, eipä tiennyt tyttö. Niinpä oli sulkeutunut ihan omaan maailmaansa tällä tutulla polulla, jonka ympärille jo pienenä oli kuvitellut jos jonkinlaista vaaraa ja seikkailua. Hyvin harvoin oli täällä sattunut tapaamaan ketään, tai ainakaan ketään joka olisi ollut potentiaalisesti vaarallinen. Tumma hipiäisellä naisella oli ollut hyvä tuuri, harva sai liikkua pitkin metsiä niin vähäisin häiriöin kuin mitä hän. Niinpä tuo yhtäkkinen varjo, joka lankesi hänen eteensä, sai Thean säpsähtämään ja kohottamaan katseensa melko… No, sanotaan nyt suoraan, kauhistuttavaan näkyyn. Tuo näky hymyili hänelle petomaista, pientä virnettä ja kysyikin jotain. Katse seisahtui hetkeksi terävinä suupielistä pilkistäviin hampaisiin, tämän jälkeen huuliin josta viimein kasvoihin joita koristi silmälappu. Kylmät väreet juoksivat aatelisen selkärankaa pitkin, iho nosti jokaisen karvansa pystyyn ja varsi jännittyi valmiiksi pinkaisemaan karkuun – vaikka kasvojen ilme pyrkikin pysymään neutraalina. Punaisena kuopassaan vilkkuva silmä, se jota lappu ei peittänyt, tuntui viimeistelevän petomaisen olemuksen, sen katse vaikutti tarkkaavaiselta. Vaikka, ei Thea olisi hetkeäkään epäillyt, jos hänelle olisi väitetty ettei sillä voisi nähdä mitään.
”Tämä neito viihtyy metsässä”, vastasi olkiaan kohauttaen, haki olemukseensa rentoutta vakuuttaakseen itselleen, että hänellä ei ollut syytä huoleen. Olihan hän ennenkin kohdannut hieman erikoisia persoonia. Tosin, tämä olento oli ensimmäinen näin selvästi jotain muuta kuin puhtaasti ihminen. ”Ruukaatteko useinkin hiipiä pusikoissa säikyttelemässä naisparkoja?”, kysyi kulmaansa kohottaen, tuntien hiljalleen kuinka itsevarmuus hiipii takaisin kolostaan, jonne se hetkeksi tuntui kaivautuneen. Eihän tämä kulkija ollut osoittanut olevansa vaaraksi, ainakaan toistaiseksi. Oikeastaan, olisi mielenkiintoista tietää mitä toinen edusti. Ainakaan äkkiseltään hahmo ei vaikuttanut haltialta. Vaikka, eipä Thea niitäkään mainittavasti ollut onnistunut tapaamaan. Viimein sai irrotettua katseensa erikoisista kasvoista ja laskettua katsettaan alemmas, häpeilemättä antoi sen vaeltaa pitkin vieraan vartaloa – häpeily nyt ei kuulunut hänen repertuaariinsa, ellei siitä sattunut sillä hetkellä hyötyä olemaan. Tämä mies ei vaikuttanut siltä, että olisi vaikuttunut ujosti punastelevasta neitosesta.
Miehen käsivarret vaikuttivat lihaksikkailta, vartalo muutenkin voimakkaalta ja jotenkin hän saattoi kuvitella toisen olevan voimakkuuden lisäksi myös nopea. Vaikka, yleensä tuon malliset miehet olivat enemmänkin kömpelöitä – ketteryys ja nopeus oli kevyempien juttuja. Ainakin Thean kokemuksen mukaan. Kulma kohosi ajatusten myötä. Jospa hänen ei tarvitsisi selvittää näistä luuloista kumpaakaan. ”Oli miellyttävä tavata, mutta minun pitäisi jatkaa matkaa”, ilmoitti vakaalla äänellä, haalean ruskeissa silmissä pilkahteli päättäväisyys. Hän ei aikonut jäädä rupattelemaan pidemmäksi aikaa. Astui muutaman askeleen kohti kulkijaa, hieman polun sivuun tosin. Hänen puolestaan toinen saisi seistä vaikka siinä sijoillaan jos vain päästäisi hänet ilman vikinöitä ohi.