Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 22 Huhti 2016, 23:46

Fergus nosti kätensä eteensä ja näytti laskevan sormillaan jotain. "Tunnen... yhden ihmisnaisen." Mies lopulta totesi, jättäen etusormensa pystyyn, joka kääntyi osoittamaan Theaa itseään. "Et kuitenkaan paljoa poikkea muiden rotujen naaraista." Fergus lisäsi hymähtäen.
Keskustelun päätyessä Thean kylkeen, ei miehen tarvinut siitä paljoa huolehtia. Hyvä jos neito itsekkään olisishaavaa enää muistanut. Tuo kyllä jäisi henkiin, Thean omia sanoja lainaten.
Huvitunut virnistys nousi huulille naisen kysymyksen myötä, vai sai hän maistaa omia lääkettään. "Älä imartele itseäsi. Jos menet ja tainnut johonkin verenhukkaan, niin mitä ajattelit, että susimiehelle näissä metsissä tapahtuu ilman siroa ja nätiä pelotetta?" Fergus letkautti takaisin, mutta ei tämän pokka kauaa tuntunut lauseen jälkeen pitävän, tyrskähdys ja nauru karkasi miehen suusta.

Tirinästä ja tuoksusta päätellen liha alkoi kypsentymään hiljakseen. Kohta sen voisi kääntää toiselle kyljelle. Thean ehdotellessa miehelle omankylkensä tarkistusta, vilkaisi mies kulmaansa kohottaen naisen puoleen, mutta napien maininta sai kulman laskemaan kurttuun nopeasti. Fergus kohosi hieman paikaltaan napatakseen takanreunuksella olevat pullot. "Jos joudun niiden kanssa vielä tappelemaan, minun on paras rauhoittaa mieleni etukäteen." Mies totesi korkaten viinipullon, jättäen viskin odottamaan lattialle. Yksi hörppäys kotitekoista alkoholia sai miehen irvistämään, mutta kyllä tämä otti vielä pienen siemauksen siihen perään.

//Jep, pakkohan se on :D //
Janni
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Wolga » 23 Huhti 2016, 00:07

”Se olisi hirveää”, voihkaisi ja pudisti päätään lähes vauhkosti, ”sinuthan revittäisiin kappaleiksi”, lisäsi vielä perään, esittäen koviinkin vakuuttavasti järkyttynyttä. Toki esityksen hieman mursi tuo edelleen kasvojen ilmettä leimaava vino, huvittunut hymy. Ferguksen naurua oli vapauttavaa kuunnella, se kuulosti rennolta ja riemukkaalta. Eipä olisi ensikohtaamisella arvannut, ei todellakaan. Ei olisi arvannut edes säilyvänsä hengissä näinkin pitkään. ”Ja vallan nättiä, tehän rupeatte aivan hempeilemään. Löitköhän pääsi pahemmin, kuin arvasitkaan?”, myhäili päätään puistellen ja keskittyi jälleen liekkeihin, sekä kasaamaan oman päänsä sisältöä. Jälleen järki huusi täysin palkein lopettamaan, että söisi ja menisi sitten nukkumaan ja toimittaisi susimiehen lattialle. Niin hän aikoikin tehdä, koska muuta vaihtoehtoa ei edes ollut. Tai no, kyllä hän tiesi sen toisen vaihtoehdon mutta sen vaarallisuutta ei voinut tämän enempää painottaa. Tietenkin aina voisi nukkua vierekkäin, tietäisipähän ainakin toisen pysyttelevän hänen luonaan sillä ei tosiaan halunnut jäädä yksin tähän myllyyn.

”Kuinkahan villin ihmissuden mieli sitten rauhoitetaan?”, kysyi uteliaana. Pää kallistui, kun Fergus kurottautui tarttumaan tuohon oudon tuoksuiseen, kaiketi jonkinlaiseen kotipolttoiseen, pulloon ja rohkeana miehenä siemaisi siitä huikan. Naisen kulmat kohosivat, kun litku sai pedonkin irvistelemään eikä hän edes yrittänyt peittää kihertelyään. ”Mitä myrkkyä se on?”, ylähuuli rypistyi kielimään inhosta, kun esitti kysymyksensä. Samalla tarttui lattialle laskettuun viskiin, josta itsekin hörppäsi pienen ryypyn – hyvin muodollisen ja vähäisen. Humaltuminen ei olisi vaihtoehto, mutta pieni rentoutuminen ei toki olisi pahaksi. Auttaisipa nukahtamaankin. Toisaalta, jos ottaisi konttaus humalat, ei tarvitsisi huolehtia että jaksaisi tehdä tyhmyyksiä. Tietysti olisi senkin edestä noloa, jos Fergus joutuisi taluttamaan hänet petiin ja kaitsemaan kuin lasta.

Venytellen nousi jaloilleen ja tunsi kuinka nuo kaksi viskihörppyä olivat pehmentäneet lihaksensa miellyttävään raukeuteen, hän kun ei ollut mikään kova juomanainen. Kävi tarkistamassa alusmekkonsa tilanteen, se oli yhä edelleen kostea joten jos ihmeitä ei tapahtuisi, joutuisi nukkumaan mekossa joka oli nyt yllään. Ei se erityisen mukava vaate sitä varten ollut, mutta olipahan edes jotain. Katse käväisi sängyssä, jonka taljat näyttivät kutsuvan häntä asettumaan niille. Mitään sanomatta ryhtyi jakamaan taljoja, osan lattialle Fergusta varten ja osan itselleen sänkyyn – kyllähän oli ihan sanomattakin selvää että mies lepäisi yönsä lattialla ja hän sängyssä.
Wolga
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Huhti 2016, 00:29

"Hemepeilemään? Nyt kyllä ylitit itsesi." Fergus naurahti, ei hän omasta mielestään kovin hempeilyt ollut ja se muutenkaan ei oikein tuntunut sopivan kohdilleen karskin olemuksen kanssa.
Mies ravisteli päätään siemailujensa päätteeksi, samalla kun Thea pohdiskeli kuinka ihmissuden mieli sitten rauhoitettiin. "No siihenhän on monia keinoja. Helpointa on olla sudelle mieliksi, vaikeinta taas on tappaminen, joka kuitenkin on tehokkain tapa. Ei susi pahemmin hermoile sen jälkeen." Mies totesi kepeästi, laskien pullon lattialle. "Ja en minä tiedä mitä tässä on. Pää-asia että se on väkevää, eikä se tapa." Mies selitti, kuitenkin lisäten varmuuden vuoksi; "Tai ei ainakaan tapa minua, joten jos sinä pysyt siinä viskissä."

Fergus kurotti kynsillään paistuvan pihvin puoleen ja nosti sen kulmaa varovasti, vilkaisten sen pasitunutta puolta. Hyvältä näytti, joten nopeasti nosti pihvin ylös ja pyöräytti ympäri. Mies oli nopea liikkeissään ja nyt ravisteli sormiaan, jotka oli miltein polttanut. "Sinä voit syödä tämän." Fergus totesi, katsahtaen Thean puoleen, joka oli ryhtynyt jakamaan taljoja. "Aijot siis karkottaa minut omasta vuoteestani lattialle?" Mies harmitteli, puistellen vielä päätään tyytymättömänä. "Vai käsitinkö väärin?" Tämä vielä varmisteli kiusallaan.
Janni
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Wolga » 23 Huhti 2016, 00:51

Oli oikeastaan ihanan nurinkurista, jos ajatteli tilannetta muiden silmin. Lihaksikas mies kulmahampaineen ja ronskeine kynsineen hörppi viinipullosta ja kehotti naista puolestaan pysymään viskissä – hölmöä eikö? No, Thealla ei ollut mitään sitä vastaan, vaikka tuskin hänelle viskikään sen suuremmin maistuisi. Vilkaisi toimiensa lomassa hukkaa, joka oli saanut käännettyä pannulla paistuvan pihvin. Nyökkäsi sanoille, hän kyllä mielellään söi lihansa kypsänä, ei ollut ihan niin metsäläinen kuitenkaan vaikka luonnossa viihtyikin. Ilme muuttui maireaksi viimeisten sanojen myötä ja Thea kääntyikin jälleen hukan puoleen, virnisti ja kohautti olkiaan pahoittelevaan sävyyn. ”Kauneus vaatii hyvät unet ja minulla on tunne, että ne jäisi saamatta jos hyväksyisin sinut viereeni”, sanaili ja tiesi, että ei ollut väärässä siitä mitä miehen läheisyys tekisi hänen yöunilleen. ”Ja mitä tulee nukkumapaikkoihin, niin oletan että sinä karskimpana metsänkävijänä nukut mielelläsi lattialla, menet vaikka kerälle kuin koiranpennut ikään”, tökki jälleen mehiläispesää sanoillaan, halusi nähdä oliko hänellä mitään vaikutusta tuohon, yhtä turhautumisen hetkeä lukuun ottamatta, tyyneyden tyyssijaan.

Saatuaan lattialle asetellut taljat riittävälle etäisyydelle sängystä, jotta viesti menisi varmasti perille, palasi takaisin tulen äärelle ja jäi odottamaan saaliin jakoa. Ennen istuutumista nappasi sen saman ruosteisen puukon jolla oli aiemmin askarrellut puiden parissa, täytyihän hänellä nyt jonkinlainen syömäase olla kuitenkin – ei ollut erityisen miellyttävää syödä sormin kuumaa pihviä, jonka vielä kaikenlisäksi joutuisi huuhtomaan viskillä alas, jos ei halunnut mennä takaisin veden ääreen. Hämärtyneessä illassa se ei houkutellut. Kun pihvi oli valmis, nainen tökkäsi veitsensä kärjen sen reunaan ja nosti hyvin ruskettuneen lihan pois pannulta. Antoi sen hetken jäähtyä ennen kuin ryhtyi, toisen käden sormiaan apuna käyttäen, puremaan siitä varovaisia palasia. Theaa nauratti tilanteen eläimellisyys, hän joka oli tottunut käyttämään veistä ja haarukkaa joutui nyt tyytymään vain veitseen ja sormiinsa syödessään peurasta paloiteltua lihapalaa hylätyssä myllyssä. Tästä ei enää ketun elämä paranisi, jos olisi kettu. Hänen tuttunsa kai ajattelisivat tilannetta aatelisneidon elämän aallonpohjaksi, jos vain tietäisivät.
Wolga
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Huhti 2016, 01:13

"Tai, saisit todella mukavat kauneusunet. Väsyneenä uni maittaa paremmin eikö?" Fergus totesi virnuillen, mutta näytti kuitenkin tyytyvän kohtaloonsa lattialla, siitä oli muutenkin helpompi luikahtaa ulos. "No sen sinä varmasti haluaisit nähdä, naiset kun pitävät söpöistä asioista. Tosin minä kyllä olen kaukana pentupäivistäni." Mies tokaisi, kääntäen huomionsa takaisin pihviin, jääden vahtimaan sen paistumista.
Naisen illallisen valmistuessa, otti tuo esille ruosteisen puukon ja kävi toimeksi. Mies oli tyytyväinen siihen, ettei Thea ollut niin hienohelma, mitä olisi voinut luulla. Se ehkä pisti hieman pohtimaan kuinka varakkaasti nainen todllisuudessa sitten eli, vai oliko tuo vain luonnostaan niin villi ja vapaa? Noh, se selviäisi ajallaan.

Fergus asetti oman pihvinsä pannulle paistumaan, jääden tuijotteleman sitä nälkäisenä. "Maistuuko?" Mies kysäisi vieraaltaan. Eihän lihassa mitään mausteita ollut, joten maku saattoi olla hyvin lattea, mutta pää-asia oli että se täyttäisi vatsan. "Jätä sitä aamiaiseksikin, niin minun ei tarvitse lähteä ruokaa jahtaamaan." Fergus totesi, päättäen malttamattona kääntää oman pihvinsä. Ei se haitannut jos se jäi vähän raa'aksi, ainakin se oli mehukas.
Takassa alkoi hiljalleen olla jäljellä vain hehkuva hiillos. Sille pitäisi tämän pasitamisen jälkeen lisätä puita, jotta mylly pysyisi lämpimänä yön läpi. Mies irroitti vyöltään omanpuukkonsa, jonka oli unohtanut pestä verestä, mutta ei se häntä estäisi syömästä. Mieskin seivästi lihan puukon terään ja antoi sen hetken aikaa jäähtyä, ennen kuin iski hampaansa siihen.
Janni
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Wolga » 23 Huhti 2016, 01:34

Eihän pihvi aivan vetänyt vertoja niille herkuille, joita kotikartanonsa kokki loihti päivittäin, mutta tähän nälkään se maistui taivaalliselta. Olisi sääli jättää se kesken, mutta kieltämättä ajatus nälkäisestä aamusta tuntui ikävältä – toisaalta, mikä estäisi häntä ehdottamasta uutta saalistusretkeä seuralaiselleen. Tai ehkä hän voisi yllättää ja napata heille jäniksen, olihan jo aiemmin oppinut kuinka ansalanka viritetään, tietysti olisi vain sattumankauppaa löytäisikö vieraasta metsästä paikkaa missä jäniksen kulkivat. Ehkä jossain puron suussa? Kyllä kai niidenkin täytyi joskus juoda. Ei kuitenkaan uskaltanut jättää aamupalaansa moisen ajatuksen varaan, joten jätti kuin jättikin lihansa kesken siinä vaiheessa kun mies sai iskettyä omat hampaansa ruokaan. Nainen tiputti puoleksi syödyn pihvinsä takaisin pannulle ja jätti ruosteisen puukon nojaamaan sen kahvaa vasten, nuolaisi sormensa puhtaaksi lihan jättämistä nesteistä ja käänsi katseensa hetkeksi aterioivaan. Yhä edelleen tämä tilanne kummastutti häntä tuttuudellaan, ihan kuin olisi ollut kovin normaalia aterioida myllyssä vasta kaadetun peuran lihalla ihmissuden kanssa. Ihan hullua. No, ehkä tämä oli kuitenkin kiehtovampaa kuin mikään tuttu ja turvallinen.

”Kiitos ruuasta”, kiitti ja kulautti vielä kolmannen hörpyn polttelevaa viskiä nieluunsa, se toimisi jo mukavana unilääkkeenä pitkän päivän jälkeen. Vaihtoi asentoaan hieman kumartuessaan kohti Fergusta, nojasi oikean kätensä lattiaan ja nojautui suikkaamaan kevyen suudelman tuon karhean tuntuiselle poskelle. ”Öitä hukkaseni, äläkä uskallakaan kadota sillä välin kun nukun”, lausahti ja heristi sormeaan sanojensa tueksi, alkava hiprakka oli selvästi murtanut muureja naisen siveyden ympäriltä. Vaikka, ei tuo kevyt suudelma toki erityisen eroottinen ollut, lähinnä tuttavallinen mutta kenties pienellä viivyttelevällä vivahteella. Nousi sitten jaloilleen ottaen tukea vahvasta olkapäästä, ja hipsutteli kohti sänkyä eikä sen kummemmin viivytellyt, kun asetteli yhden taljan patjaksi jonka päälle asettui ja kiersi loput ympärilleen. Uni vei mennessään nopeasti, olihan hänen nälkänsä tyydytetty ja viski toimi omalta osaltaan rentouttavana unilääkkeenä.
Wolga
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Huhti 2016, 02:33

Fergus repi puoliraakaa lihaa hampaillaan ja huuhtoi sitä välillä alas väkevällä juomallaan. Hänen ei paljoa kannattanut enää juoda, eihän yöllisestä reissuta tulisi yhtään mitään. Thean saadessa oma ateriansa syödyksi, päätti tuo suunnata vällyjen väliin. Tosin sitä ennen tuo kävi suikkaamassa suukon miehen poskelle. Fergus pysähtyi aloilleen ja käänsi katseensa yllättyneenä neitoon, joka toivotteli hyvät yöt. "Enhän minhä ihinä." Mies vastasi suu täynnä ruokaa, jääden tuijottamaan toisen kulkua pedille. Viski oli tainnut pistää neitoon hieman varomattomuutta, mitäköhän koko pullollinen olisi saanut aikaan? Sitä pohdiskellessaan, Fergus viimeisteli pihvinsä, huomaten liian myöhään syöneensä viimeisenkin palan mitä oli jäljellä. Kai hän jättäisi aamiaisen väliin tai sitten vaivautuisi jahtaamaan jotain herättyään?
Pyyhkien suupieliään mies nousi ylös ja lisäsi pari polttopuuta takkaan. Pian huoneen täytti jälleen liekkien lämmin valo. Pullot nostettiin takan päälle talteen ja katse kääntyi taljoihin kääriityneeseen Theaan. Neito oli jo vaipunut uneen, päivä oli ollut tapahtumarikas niin ihmekkös tuo. Fergus asteli vuoteen vierelle, silmäillen nukkuvaa naista. Mies kallisti päätään toista tuijottaessa, odottaen jos Thea avaisi silmänsä. Saattoihan tuo nukkua varuillaan, mutta ei, sikeästi tuo tuhisi.
Fergus polvistui vuoteen vierelle, tuijottaen edelleen naista tiiviisti. Toivoiko hän että toinen heräisi? Estäisi menemästä toteutamaan ilkeitä juoniaan? Mitä jos hän vain jäisi ja tekisi mitä todella halusi?
Ajatuksistaan havahtuen Fergus huomasi kumartuneena lähemmäs neidon kasvoja, joka saikin miehen säpsähtäen perääntymään ja nousemaan kiireesti ylös. Ei, hänellä oli lauma elätettävänä.

Aurinko oli painunut aikaa sitten mailleen ja kuunsirppi oli kiipeämässä horisontin takaa tähtien seuraksi. Mies oli astunut ulos myllystä mahdollisimman vähin äänin ja juoksi nyt sudenturkkiinsa sonnustautuneena kauemmas piilopaikastaan. Suuntana oli se samainen metsä-alue, mistä hän oli napannut Thean mukaansa. Tällä kertaa reitti ei mutkitellut ja määränpää saavutettiin alle parissa tunnissa. Tosin seuraavana täytyi löytää joku jolle tämä ikävä uutinen kertoa.
Jonkin aikaa susi puikkelehti metsässä hasitellen maastoa, kunnes erotti tuoreen ihmisen ja hevosen vainun. Sitä seuraten korviin kantautui ääniä, huutelua ja huhuilua. Pääosin joku toisti Thean nimeä. Kommunikoinin tarpeessa Fergus joitui muuttamaan muotoaan ja se pari tuntia sutena oli jo pistänyt miehen olon jännittyneeksi ja pakkohan hänen oli kehonsa rauhoittaa yhdellä sätkällä.
Siitä lähtivät rennot askeleet kulkemaan äänien suuntaan, löytäen lopulta kaksi ihmismiestä ratsujensa kanssa. Varustuksesta päätellen kyseessä ei ollut sellainen etsintäpartio, joka oli pelkän maalaistytön perässä. "Iltaa!" Fergus tervehti hämärän keskeltä, saaden miesten huomiot itseensä, mutta nopeasti nämä näyttivät varautuvan lähestyvään mieheen. Noh kuka tahansa olisi, kun punainen silmä hehkui niin kirkkaana pimeässä. Hevosetkin ryhtyivät levottomiksi.
"Pysähtykää siihen!" Toinen miehistä käski, vetäen miekansakin esiin ja osoittaen sillä Fergusta, joka totteli, nostaen kätensä rauhan merkiksi. "Hyvät herrat, olen vain tuomassa viestiä." Susimies ilmoitti, poltellen rauhassa savukettaan. "Minulla taitaa olla hallussani se mitä etsitte."
Ihmisten ilmeet olivat näkemisen arvoisia, nuo näyttivät tajuavan samantien mitä tämä vieras torahampainen kummajainen tarkoitti, mutta silti oli pakko todeta ääneen; "En tiedä mitä oikein tarkoitat." Fergus naurahti. "Minulla on Thea. Älkää huoliko, hän on hyvässä tallessa ja turvassa. Tulin vain kertomaan, että jos haluatte tytön takaisin, se maksaa." Mies selitti virnistäen. "Ja miksi emme vain tappaisi sinua tässä ja nyt?" Niin typeriä kysymyksiä, jestas sentään. "No miten luulette löytävänne hänet? Ette ilman minua, joten välittäkääpä viestini oikealle henkilölle. Voimme tavata huomenna iltapäivän aikoihin lähijoen varressa. Minä tuon tytön, te tuotte hmmm, sanotaanko... Hei olen reilulla tuulella, tuokaa minulle sen verran minkä arvoinen luulette Thean olevan. Pitäkää toki mielessänne, että summan pitää kuitenkin minua miellyttää." Fergus kertoi ehtonsa, toinen miehistä oli avaamassa suunsa, mutta susimies nosti kätensä keskeyttääkseen tuon. "Ja minua on myös turha seurata." Toinen miehistä tuhahti huvittuneena Ferguksen kommenttiin, mutta se ilo jäi lyhyeen, kun torahammas päästi petomaisen karjaisun ja väänti kasvoilleen ilkeän ilmeen. Se oli tarpeeksi saada hevoset pillastumaan ja kääntymään paetakseen. Turhaa miehet noita yrittivät hillitä. Susimies jäi naureskellen katsomaan miesten menoa, samalla kun kasvojen piirteet plautuivat susimaisesta takaisin inhimilliseksi. Nyt vaikein osuus oli hoidettu.

Fergus ennätti palaamaan ennen auringon nousua ja kun tämä myllyn edustalle pääsi, saattoi nähdä kuinka susi oli väsynyt. Hän ei ollut nukkunut moneen tuntiin ja tässä vaiheessa lattia taljoineen oli ihan hyvä paikka levätä. Susi yritti repiä myllyn oven auki mahdollisimman hiljaa ja luikahti siitä sisälle. Tämä vielä vilkaisi Thean puoleen ja jos tuo nukkui, mateli Fergus lattialle nukkumaan.

//Sano jos noi npc:t ei oikein sopinu Thean etsintäpartioon :D //
Janni
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Wolga » 23 Huhti 2016, 08:58

Hänen oli tosiaan ollut tarkoitus nukkua koiranunta, niin sanotusti toinen silmä auki siltä varalta että tapahtuisi jotain johon hänen pitäisi reagoida. Jos vaikka partasuu päättäisikin jättää hänet yksin hämärään myllyyn, tai kutsua ne sudenpentunsa ja naisensa tekemään hänestä hakkelusta. Eipä ollut arvannut kuinka nopeasti syväuni vei mennessään tällaisen päivän päätteeksi, kuinka täydellisen sopivalta tuntui nukkua päällimmäisessä mekossa keskellä pientä taljaläjää hiipuvan takan hämärässä valossa. Eikä häntä havahduttanut myöskään liekkien lisääntyminen, kun tulta kohennettiin tai liikkuminen jonka se vaati. Totta totisesti nukkui kuin tukki, kuin lapsi vailla huolta huomisesta – tosin, tämä huolettomuus oli pitkälti viskin ansiota, ei hän sentään ihan näin huoleton ollut, vaikka vähin töyssyin oli elämästään selvinnytkin. Jalat vetäytyivät kippuraan ja vain varpaat pilkistivät lämpimien taljojen alta, polvet painuivat vatsaa vasten, mutta uni pysyi samana. Hengitys kulki levollisena ja rauhallisena, sen tasainen rytmi vaikutti siltä, ettei mikään voisi tätä unta häiritä.

Mitä olisi ajatellut, jos olisi tiennyt hukan arpovan sänkynsä vierellä että suorittaisiko loppuun sen, jonka vuoksi hänet oli tänne tuonutkin. Jos olisi tiennyt tämän vision tapahtumien kulusta, koko suuren kuvion laumoineen kaikkineen. Ehkä jossain kieron mielensä syvyyksissä olisi voinut antaa myönnytyksensä, hänen perhettään ei pieni rahan meno kaataisi ja nuo olivat tottuneet kuluttamaan rahaa täydellisen hurmaavaan tyttäreensä. Rahan sai aina takaisin, työllä, sijoittamalla tai oikeille henkilöille lirkuttelemalla. Kuitenkin, kun kaikki tämä oli tarkoituksella pimitetty, johdettu harhaan sitä joka oli tottunut pitämään ohjat käsissään ja pysymään kärryillä… Se tulisi selvitessään loukkaamaan naista enemmän kuin perheensä pelottelu ja sille aiheutettu lisähuoli. Osuisi ja uppoaisi, pistäisi ikävästi suojamuuriin särön ja toisi kipeän muistutuksen että hän ei ollut ainoa olento maailmassa, joka osasi manipuloida ja näytellä. Ehkä tuntisi itsensä petetyksi ja käytetyksi, niin kuin ne lukuisat jotka olivat ymmärtäneet tulleensa Thean huijaamaksi , eikä oman lääkkeen maistaminen ollut koskaan mukavaa. Joten, jos olisi herännyt hukan vielä arpoessa, mitä olisi tehnyt? Olisi käskenyt miestä unohtamaan moiset suunnitelmat, asettumaan hänen viereensä ja nauttimaan virheettömän ihon lämmöstä ja hänen heräilevästä myötämielisyydestään. Mutta ei herännyt, ei tiennyt tai osannut moisia skenaarioita ajatellakaan. Nukkui vain unetonta unta taljojen seassa, hiukset kiharaisena kruununa päänsä ympärillä.

Uni ei kuitenkaan kestänyt ikuisesti ja kun havahtui, oli vielä yö. Suu tuntui kuivalta ja päätäkin aavistuksen kivisti, eihän hän ensimmäistä kertaa viskiä ollut nauttinut, mutta liekö edellisestä kerrasta oli aikaa vai tekikö väsymys tämän hieman krapulaisen olotilan. Ja vain kolmen hörpyn jälkeen. Thea kampesi itsensä istumaan sängyn laidalle ja räpytteli silmistään unta pois, takan liekit olivat hiipuneet punaiseksi hiillokseksi ja aamuyön viileys tunki tupaan. Katse etsiytyi taljaläjään, ehkä siellä nukkuvalta saisi lämpöä ilman takan kohentamista. Hetkessä loputkin unesta tuntui katoavan. Ei taljojen seassa nukkunut ketään. Kurkkua kuristi ja itse syytökset iskivät päähän, piiskasivat typerää tyttöä joka oli antanut itsensä tulla huijatuksi vieraaseen metsään ja outoon myllyyn. Ajatus yksin kotiin vaeltamisesta sai inhon väreet juoksemaan iholla, sen hän joutuisi tekemään jos tuo kiero ketku ei palaisi retkeltään pian. Raivosta kihisten viimeisetkin puut sörkittiin takkaan ja hetki odotettiin, että ne leimahtaisivat uudelleen liekkiin. Thean vakaa aikomus oli odottaa, että aamu valkenisi ja lähteä sitten liikenteeseen. Pimeällä ei kannattaisi edes yrittää vieraassa metsässä ihmisten ilmoille löytämistä. Nainen palasi sänkyyn, ehkä olisi sopivaa suoristaa selkänsä vielä hetkeksi, ei hän kuitenkaan enää nukahtaisi. Olisipa tiennyt paremmin. Taljojen tuudittava lämpö vei pian menneessään, eikä oven avauskaan saanut naista säpsähtämään.

Kauanko oli nukkunut? Ei osannut sanoa, mutta huomio kyllä nousevan auringon säteet jotka hiipivät sisälle myllyyn. Typerä, typerä tyttö. Ei hänen pitänyt enää nukahtaa. Venytellen nousi istumaan ja laski varpaansa lattialle, haukotteli ja puisti päätään karistaakseen unen rippeetkin mielestään. Ei enää edes etsinyt katseellaan Fergusta, joten oli saada sydänkohtauksen huomatessaan taljojen seassa nukkuvan hahmon. Ensi säikähdyksen jälkeen tunnisti toisen kyllä, kulmat rypistyivät ja ilme muuttui ärtyneeksi katsellessaan nukkuvaa. Kuinka toinen kehtasi asettaa hänet sellaiseen vaaraan keskellä yötä? Thea hiipi, jotta ei herättäisi, hakemaan lihapalansa joka oli liekkien lämmössä kuivahtanut hieman kuivalihaa muistuttavaksi, se sai kuitenkin kelvata aamupalaksi – jos oli jo valmiiksi äreä, ei kukaan katselisi häntä nälkäisenä. Nappasi toiseen käteensä ruosteisen puukon. Ferguksen luo hiivittyään nainen istuutui toisen päälle, mihin nyt parhaiten sattui takapuolensa saamaan istutettua. Ei suinkaan kahareisin, vaan enemmänkin kuin tuoliin jalat samalla puolelle hukan vartaloa, polvet yhdessä siveinä ja ilme tiukkana. Pyöritteli hyppysissään ruosteista puukkoa, joka oli enemmänkin vain lavaste kuin mihinkään oikeaan käyttöön ja mutusteli lihanpalaansa mietteliäs ilme kasvoillaan. ”Jos et olisi ainoa karttani pois täältä, niin pistäisin sinua tällä puukolla viime öisen vuoksi”, sätti rauhalliseen, pahaa enteilevään sävyyn kun mies vain havahtuisi painoon päällään. Hän ei kyllä tosipuheessa tuikkaisi yhtään ketään, jos oli vain vara valita, mutta pitihän susimiehen saada jonkinlainen suullinen kurinpalautus moisesta ajattelemattomuudesta ja puukko voisi toimia pienenä kannustimena. ”Missä olit?”, kysyi ja silmät kaventuivat viiruiksi naisen hakiessa punaista katsetta itselleen.


//npc:t sopi oikein hyvin! Sano puolestaan, jos tuossa menen liiallisuuksiin ja Fergus esim. herääkin aiemmin.
Hah, heti aamutuimaan sainkin ihan oikean biisin soittolistalle:
"And this is not a case of lust, you see / it's not a matter of you versus of me / It's fine the way you want me on your own / but in the end it's always me alone". :D
Wolga
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Huhti 2016, 12:02

Susi nukkui tyytyväisenä, päästäen välillä kuorsauksen kuonostaan. Hän oli sen verran väsynyt, ettei havahtunut hiljaisiin ääniin huoneessa. Normaalisti hän olisi ollut valpaana, mutta pitkä päivä oli tehnyt kepposensa, siitä väkevästä alkoholista puhumattakaan.
Lopulta epämukava paino asettui kyljen päälle ja se sai suden äännähtämään epämukavuuttaan. Se oli myös tarpeeksi Ferguksen herättämään. Laiskasti tämä nosti päätään nähdäkseen, mikä oikein kylkeä painoi ja näki Thea istuvan hänen päällään kuin tuolilla. Susi sirristeli silmäänsä väsyneenä, samalla kun neito ilmaisi pahaamieltään. Toinenhan oli nukkunut kun hän oli palannut, vai oliko neito herännyt aiemmin ja pistänyt takaisin nukkumaan?
Susi päästi valittavan äänen, samalla kun pää lössähti takaisin taljoja vasten. Häntä väsytti.

Thea kuitenkin tahtoi tietää missä hän oli ollut. Fergus tuijotti toista takaisin hetken aikaa, kunnes tuhahtaen pyrki kyljeltään ylös ja yritti työntää Theankin pois päältään siinä samalla. Jos istumaan pääsi susi vei kuononsa naisen kasvoja kohti, ryhtyen nuolemaan toisen poskea anteeksi pyytävästi. Ystävällistä vikinääkin Ferguksen kurkusta kuului.

//Joo tuo oli hyvä :'DD ja mikä biisi? Kuulosti oikein nappiin osuvalta >:3 //
Janni
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Wolga » 23 Huhti 2016, 12:22

Katseli heräilee sutta nyrtyneenä, siinä se niin viattomana ja kilttinä lepäsi epäilemättä raskaan yöjuoksun jälkeen. Thea ei tuntenut sääliä, mitäs oli lähtenyt vaikka toisen piti huolehtia hänen hyvinvoinnistaan ja turvallisuudestaan – huono henkivartija moinen, joka näin epäilyttävässä paikassa jätti vartioitavansa nukkumaan yksin. ”Joku olisi voinut kaapata minut”, mutisi nyreänä ja vastahakoisesti antoi allaan liikahtelevalle karvaturrille tilaa, istuutui itse taljan päälle ja risti jalkansa. Kädet laskettiin syliin, toisessa edelleen tuo ruosteinen ase ja toisessa puoleksi nakerrettu lihapala. Nälkäkin oli mennyt ohi, suunnaton ärsytys oli vienyt sen mennessään. Ensin Thea nojautui taaksepäin, kun hukka ojensi kuonoaan häntä kohden, mutta kirsun koskettaessa poskea ja märän kielen lipaistessa sitä ei nainen kyennyt peittämään hykertelyään ärtymyksen alle. ”Älä vikise siinä, ei tuo auta mitään. Olen edelleen vihainen”, ärisi ja mutristi huuliaan näyttääkseen vakuuttavalta. Silti toisen eläimellinen kosketus sai naisen hieman leppymään, ehkä se johtui kutittavasta tunteesta ihollaan kun suuri susi sitä maisteli. Pyyhkäisi kämmensyrjällään poskeaan ja irvisti.

”Niin varmasti joo pahoillaan”, tupisi itsekseen ja vilkaisi miestä kulmiensa alta, ”varmaan joku salakavala juoni päästä maistelemaan millaista suolaa minun päälleni pitää heittää”, tuhahti ja pyöräytti silmiään, saattoi melkein nähdä itsensä vartaassa roikkumassa ja kymmenet kiiluvat silmäparit ja kuolaiset suut ympärillään. Jos ajatus ei olisi ollut niin puistattava, olisi se voinut vaikka naurattaa. Sitä paitsi, tuskin hukat kypsensivät ruokaansa. Eiköhän nuo kyennyt raakaakin aterioimaan oikein hyvin. ”Haluan lähteä, nyt riittää tämä retkeily”, ilmoitti, mutta ei tiennyt oliko ihan tosissaan. Tönäisi hukkaa olkapäällään kauemmas ennen kuin nousi jaloilleen ja lähti harppomaan, toki mielenosoituksellisesti jalkojaan tömistellen, pois tämän luota. Tiputti ruosteisen puukon, jolla ei taikaa toisen kovistelussa ollutkaan, takan eteen ja lihapalan pannulle. Kirouksia jupisten työnsi oven auki ja kohotti kasvonsa kohti nousevaa aurinkoa. Säteet tuntuivat hyväilevän kiristynyttä otsaa, kun askeleet veivät veden äärelle. Siihen nainen istuutui ja upotti sitten paljaat varpaansa veteen, hengitti muutaman kerran syvään. Ärsyttävä, ärsyttävä susimies, jättää nyt hänet oman onnensa nojaan.


//The Cardigans - My Favourite Game :) //
Wolga
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Huhti 2016, 12:46

Hieman anteeksi pyytäminen tuntui auttavan, mutta ei Thea näyttänyt leppyvän täysin. Neito jupisi turvallisuudestaan ja siitä kuinka joku voisi tuon napata. Voi tuolla ei ollut aavistustakaan. Fergus luimisteli vielä korviiaan pahoittelevasti, mutta Thea ilmoitti haluavansa jo lähteä. Noh, he olisivat lähteneet muutenkin piakkoin. Susi katseli toisen menoa ulos, nostaen korvansa takaisin pystyyn. Millainen myrsky syntyisi, kun tämä seikailu saisi päätöksensä? Jotenkin Fergus ei tahtoisi sitä niskaansa, mutta se oli tässä vaiheessa liian myöhäistä katua.
Susi nousi paikaltaan aikeena seurata neitoa ulos, mutta pysähtyi huomatessaa takan lähellä roikkuvan alusmekon. Uros kävi sen nappaamassa suuhunsa ja vilkaisi vielä takkaan, hiillos hohkasi vielä lämpöä, mutta siitä tuskin tarvitsi murehtia. Hän kävisi paluumatkalla siisitimässä paikat, jos jaksaisi.

Susi asteli mekko suussaan ulos. Ovi työnnettiin kiinni kuonolla, ennen kuin tämä tassutteli puron äärelle Thean luo. Fergus tökkäsi päällään naista kylkeen tarjoten tuolle mekkonsa takaisin ja toivoi että tuo nyt piristyisi hieman. Ei hän halunnut pitää seuraa kiukkupussille, se saisi hänetkin äreäksi ja varsinkin kun vatsa oli tyhjä.

//Uuuh hyvä biisi~ //
Janni
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Wolga » 23 Huhti 2016, 13:03

Viileä vesi vei mennessään pahimman ärtymyksen, kyllähän hukalle täytyi hieman antaa kunniaa siitä että oli kuitenkin palannut. Ehkäpä toisella oli vain ollut jotain tärkeitä susijuttuja, vaikka, olisihan miehen pitänyt tietää niistä jo ennen kuin otti hänet matkaansa. Onneksi mitään ei ollut sattunut. Oikeastaan olisi kurjaa päättää tämä retki näin ärtyneisiin tunnelmiin ja jos sattuisi, että mies pitäisi sanansa hänen henkivartijakseen ryhtymisestä, täytyisi hänenkin yrittää olla ihmisiksi. Eihän kukaan haluaisi niskojaan nakkelevan prinsessan henkivartijaksi, ainakaan kovin vapaaehtoisesti ja hänen mahdollisuutensa miehen pakottamiseen olivat aika heikot. Huokaisi muutaman kerran syvään ja tunsi kuinka pieni huvittuneisuus teki tilaa mielessään, kuinka säälittävältä tuo harmaa eläin oli näyttänyt yrittäessään lepytellä hänen ärtymystään. Miten niin suuri ja pelottava saattoikin olla niin… Hellyyttävä? Ainakin hetkittäin.

Ei suonut hukalle katsettaan, vaikka kuuli toisen lähestyvän. Vasta tökkäys kyljessään sai huomion siirtymään tulijaan ja tarttuikin valkoiseen alusmekkoon. Se tuntui kuivalta, ei ehkä enää ihan niin pehmeältä kuin eilen mutta ihan sopivalta laitettavaksi päällimmäisen mekon alle. Laski asun jaloilleen ja ujutti sitten toisen kätensä ulos mekkonsa hihasta, sitten toisen. Hän ei soisi hukalle katsomisen iloa, joten pujotti valkoisen mekon ylleen ennen kuin nousi jaloilleen ja ryhtyi operoimaan toisen mekon nappeja auki. Kääntäessään vartaloaan päästäkseen parempaan kulmaan, tuntui kyljessä ikävä vihlaisu ja eilinen ruhje muistutti olemassa olostaan. Thea irvisti. Puoliksi aukaistu mekko jäi roikkumaan takapuolenpäälle, kun nainen laski sen käsistään kohottaakseen alumekkonsa helmaa, jotta näkisi miltä kylki näytti. ”Voisitkohan katsoa sitä hieman tarkemmin?”, kohotti katseensa hukkaan ja kallisti päätään. Tästä kulmasta ei erottanut kuin muikean mustelman ja pientä rupea. Ehkä se oli myös osoitus leppymisestä, kutsu takaisin lähelleen. ”Meinaatko koko loppu päivän vain olla sutena?”, kysyi kulmaansa kohottaen. Oli ehkä odottanut pientä, väsynyttä sanallista hauskanpitoa, mutta voihan olla että oli onnistunut kuluttamaan kaiken innon tuosta ihmissudesta jo aiemmin eilen. Ehkä se olikin käynyt siksi omalla retkellään, että pystyisi pitämään päänsä kasassa hänen kanssaan. Thea hymähti ajatuksilleen, saavutus sekin, että saa ihmissuden kyllästymään.
Wolga
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Huhti 2016, 13:28

Thean otettua mekkonsa, kävi susi kumartumaan puron puoleen ja litki raikasta vettä janoonsa, juoden ehkä hieman extraakin nälkäänsä. Neito oli päättänyt ryhtyä pukemaan alusmekkoa paikalleen, mutta jännästi tuo sen osasi tehdä näyttämättä turhaa likaa ihoa. Tosin nainen näytti huolehtivan kyljestään, jota ei oikein itse nähnyt.
Susi tuhahti vielä, hän ei ollut vaivautunut muuttamaan muotoaan, jos Thea oli tosissaan halunnut lähteä kottiin päin samantien, mutta kenties oli paras tähän hätään tehdä se. Murahdellen ja luut rutisten susi väänteli itsensä takaisin inhimilliseen muotoon, joka näytti olevan hieman kurjemmassa kunnossa, mitä susimuodosta olisi luullut. Miehen silmänalukset olivat tummat vähien unien takia ja hyvä että tämä pysyi kahdella jalalla kaikken sen tärinän takaia.
"En... En vain halunnut, tuh-lata sätkiäni, mutta sama-pa tuo." Fergus selitti yrittäen pitää äänensä vakaana huonon olonsa keskellä, kaivellen jo esiin vyönsä laukusta savukkeen. Näitä oli jäljellä enää yksi tämän jälkeen.

Savuke värisi huulien välissä sillä välin, kun mies yritti raapia tulitikkuun tulta. "Tsh... Perkele." Tämä kirosi, tikun katketessa ja joutui kaivamaan uuden esille. Lopulta savukiehkurat kohosivat ilmaan ja Fergus huokaisi syvään silkasta helpotuksesta. "Aaaaaaah... Niin katsotaan sitä kylkeä." Mies totesi kääntäen huomionsa Theaan.
Janni
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Wolga » 23 Huhti 2016, 13:42

Thean kulmat rutistuivat ja kiinnitti vasta nyt huomiota siihen kuinka voimakkaasti mies reagoi tuohon muodonmuutokseen, tai muuttuessaan takaisin ihmiseksi. Huomasi väsyneet silmät ja vapisevan äänen, katseli kuinka tikkuja näytti olevan hankala raapaista syttymään. Tunsi kummallista syyllisyyttä vaadittuaan toista kaksijalkaiseksi, ehkä hän voisi korvata sen jotenkin vielä. ”Tupakat vie tärinän?”, kysyi ja kohotti mekkonsa helmaa juuri sen verran, että mies pääsisi kunnolla katsomaan kyljen sinisen-mustaa ruhjetta. Ei siinä isoja haavoja ollut, lähinnä pintanaarmua. Enemmän naista huolestutti, että oliko kuitenkin saanut jonkinlaisen murtuman kylkiluihinsa, tosin, eipä Ferguskaan sitä voisi hänelle diagnosoida. Tuntui vain hyvältä tietää, että joku toinenkin oli sitä mieltä, ettei tässä nyt henkeä oltu heittämässä moisen takia. ”Ihmissuden elämässä taitaa olla varjopuolensakin?”, kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja katsahti mieheen, joka nyt tarkasteli hänen kylkeään. Mikäli toinen koskisi mustelmaan, pakenisi Thea hieman toisen sormia. Muuten läheisyys otettiin vain nautinnolla vastaan.

”Ei meidän tarvitse vielä lähteä, minun puolestani voit levätä hetken. Voin yrittää etsiä jotain syötäväksi kelpaavaa sillä välin, minne lie piilotit loput siitä eilisestä peurasta?”, puheli ja katseli veden liikettä edessään. Moista avokätisyyttä ei ollut tarjonnut hetkeen kenellekään, että olisi noin vain suostunut etsimään jotain syötävää ja luvannut suojelijansa levätä ihan rauhassa. Toki tähän ehdotukseen toi hohtoa naisen halu päästä näkemään metsä yksin ja rauhassa, halu nuuskia ilmaa ja ihmetellä niin samanlaista mutta silti erilaista maisemaa. Se kävi paljon helpommin yksin kuin kaksin. Ilmassa oli kummallista haikeuden ja ärtymyksen tuntua, ihan kuin pian tapahtuisi jotain joka vesittäisi kaiken hauskanpidon. Ja no, niinhän siinä tulisi käymään, mutta aatelisneito ei sitä vielä tiennyt.
Wolga
 

Re: Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Huhti 2016, 14:01

"Ei tämä tupakkaa ole." Fergus hymähti Thean kysymykseen, suoden samalla vinon hymyn, laskien sitten katseensa mekon alta paljastuneeseen kylkeen. Mustelmahan siinä oli ja ruvella oleva haava. Sormempää kurottaui tunnustelemaan ruhjeen ympärillä olevaa ihoa, vaikka neito tuntui vähän pakenevan. "Mustelma ja rupea. Se ei näytä turvonneelta, joten tuskin mikään on rikki." Mies totesi arvionsa.
Thea tuntui leppyneen hyvin nopeasti, tuo kuulosti jopa hieman hulestuneelta ihmissuden elämästä. "Onhan sillä, mutta varjojen kanssa kun oppii elämään, ei se niin hirveää ole." Mies totesi, suoristautuen ja imien keuhkollisen savukkeestaan.

Virne levisi miehen huulille, kun neito meni perumaan sanojaan lähtemisen suhteen, mies voisi otaa ja levätäkin hieman. "Et ole enää vihainen?" Fergus hymähti, laskien painonsa toiselle jalalleen, siinä kun tuijotteli Theaa hieman huvittuneena. "Voin kyllä käydä itsekin repimässä sitä raatoa, kyllä minä jaks-haaaanhm." Mies haukotteli makeasti lauseensa loppuun, vetäen sätkänskin sormiensa väliin. "Älä tee johtopäätökisä." Tämä kuitenkin kommentoi haukotuksensa perään.
"Ja muutenkin, meidän täytyy päästä takaisin kotiseudullesi iltapäivään mennessä." Fergus selitti venytellen käsivarsiaan.
Janni
 

EdellinenSeuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron