Kirjoittaja Wolga » 01 Kesä 2016, 15:27
Vastaukseksi nyökättiin vain lyhykäisesti, kun Synth hyvästeli hänet. Eikä nainen voinut olla miettimättä sanojen optimistisuutta, olisi niin monta mahdollisuutta siihen, että kaikki menisi pieleen ja hän näkisi molemmat miehet huomenna mestauslavalla. Tai yöllä metsänrajassa palavan ruumisrovion, sekin voisi olla oikein mahdollista. Ajatus ei niinkään kylmännyt metsästäjän vuoksi, vaan tuon susimiehen. Kyllähän hän tiesi, että Synth kaiketi tekisi parhaansa säilyttääkseen puhtoisen maineensa, mutta Fergus… Toinen oli niin käsittämättömän härkäpäinen, joten täytyisi vain toivoa että ei keksisi mitään typeriä tempauksia jotka voisivat osoittautua kohtalokkaiksi. Tuhahti ajatuksilleen, ja sellaiseen miehen hänen on tietenkin mennä sekaantumaan ihan todella – korvia myöten.
Päivä kului hitaasti, jokainen sekunti tuntui minuutilta ja talon elämä tuntui raivostuttavan tavalliselta, ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ainostaan äitinsä ei voinut estää itseään vilkuilemasta toisinaan hänen vatsansa seutua toiveikas ilme kasvoillaan, kaiketi tuo toivoi että se olento olisi vuotanut jo pois eikä mitään tarvetta tyttären pois lähettämiseen olisikaan. Ei Thea voinut äitiään siitä syyttää, kyllä hän ymmärsi miksi toinen niin ajatteli, sillä olihan häntäkin yritetty parhaan mukaan istuttaa tähän aatelisten ja raharikkaiden ajatusmaailmaan. Hän oli kuitenkin liian taipumaton, liian omanarvontuntoinen ja älykäskin voidakseen alistua aatelisnaisenasemaan. Tai no, tietysti hän saattoi nauttia kaikista niistä ylellisyyksistä, mutta sen mukanaan tuomat velvollisuudet kuvottivat. Neito kai aloitti jonkinlaisen henkisen valmistautumisen siihen, että pian jättäisi jäähyväiset tälle yltäkylläisyydelle ja malttoikin istua illallispöydässä vanhempiensa ja veljiensä kanssa hyvän tovin. Keskustelu lähti alkukankeuden jälkeen sorisemaan perheen kesken, eikä kukaan tainnut hetkeen edes muistaa viime päivien tapahtumia. Nainen myös kylpi pitkään ja hartaasti, pesi hiuksensa ja liotti ihoaan makean tuoksuisessa vedessä. Makuukammariinsa vetäytyi kuitenkin hyvissä ajoin, kun tunsi levottomuutensa kasvavan. Oli parempi pysytellä pois näkösältä, että kukaan ei vahingossakaan arvaisi mitä tyrmän luona tapahtuisi. Tai oli tapahtunut. Eihän Thea tiennyt ollenkaan, että milloin metsästäjä toimensa aikoi toteuttaa.
Pehmeä sänky tuntui valtavan yksinäiseltä, kun ajatuksensa seikkailivat jossain Ferguksen luona. Mietti jälleen, että miksi toinen ei ollut vastannut hänen suureen tunnustukseensa – ilmiselvään toki. Toivoi, että toinen olisi saanut avun siitä lääkkeestä, että hoksaisi ottaa kaiken mitä putelissa oli. Toivoi, että pääsisi helposti pakenemaan metsän suojiin ennen kuin kukaan edes tajuaisi, että mitä oli tapahtunut. Ja olisi kai toivonut vielä vaikka ja mitä muuta, mutta ajatuksensa katkesivat kun kuuli rasahduksen ikkunassaan. Tai pienen kolauksen. Toisen ja kolmannenkin. Thea nousi sängystään ja pyyhkäisi hiukset kasvoiltaan ennen kuin asteli ikkunansa luo. Hyvä, että ei saanut kohtausta, kun näki että kuka pihamaalla oikein seisoi. Kiireiset sormet avasivat ikkunan joka päästikin pienen narahduksen. ”Voi helvetti”, kirosi ääneti ja pudisti päätään miehelle ikkunansa alla. ”Odota”, kuiskasi ja kapusi sitten ikkunalaudalle seisomaan, nojasi kätensä ikkunan karmeihin. Viiniköynnöksen puuttuminen harmillisesti hankaloitti kiipeilyä, mutta olihan joskus nuorempana hypännyt ikkunalta suoraan jämerän puun oksaan roikkumaan. Toki siitä oli jo vuosia aikaa. Mutta, yrittänyttä ei laiteta – kaiketi Fergus ottaisi hänet kiinni jos tipahtaisi.
Thea tiesi, että ei ollut aikaa ryhtyä arpomaan joten vain pikaisesti arvioi kuinka pitkän hypyn tarvitsisi saadakseen kätensä tarttumaan tuohon hieman ikkunan yläpuolella kasvavaan oksaan. Se oli liian kaukana, että siihen olisi voinut vain kurkottaa mutta ei hyppääminen ihan mahdotonta ollut. Nainen ponnisti ja lyhyen ilmalennon aikana ei edes ehtinyt pohtia, että mitä tapahtuisi jos ei osuisikaan oikeaan kohtaan. Yömekon kevyt helma otti puun vastaan ensin, ja Thean onnistuikin kiertää kätensä oksan ympärille. Ensin ote oli aika heikko, mutta nopeasti kykeni kampeamaan asentonsa paremmaksi ja tukevammaksi. Sydän hakkasi miljoonaa ja vartaloa kivisti, hän ei todella ollut voimissaan. Mutta mitäpä sitä ei rakkauden vuoksi tekisi,… Ketterästi, tuttuja oksia jaloillaan etsien nainen kapusi alaspäin ja viimeiset oksattomat pätkät vain laskeutui, tai tippui hallitusti. Polvet joustivat jalkojen ottaessa maahan ja alastulo oli pehmeä, lähes äänetön. ”Ääliö, sinun pitäisi olla jossain ihan muualla nyt”, kääntyi sättimään miestä ja pyyhkäisi kämmeniään toisiinsa. Thean oli hankala peittää mielihyväänsä siitä, että toinen todella oli päässyt pakenemaan. Ehkä Synth ansaitsisi kiitoksen. Tosin, ei toisen olisi pitänyt miestä tänne päästää.