Kirjoittaja Mori » 18 Syys 2016, 11:49
Pedon ahditellessa kaunista viisi henkistä perhettä ja murskatessaan perheen isän pään leuoillaan joku iski sitä jalkaan. Toki ihmissusi oli jo saanut haavoija, syviä kuin kevyitäkin, mutta ne oudon nopeasti katosivat hänen turkkinsa tyvestä ja korvautuivat pian karvapeitteen alle. Oli vain peto, joka oli kasteltu verellä. Nilkassa narahti, rutisi ja räsähti, kun miekan kova terä teki tuhoaan sille. Peto ei kuitenkaan huutanut kivusta. Sen niskakarvat vain nousivat pystyyn kun se kääntyi repiäkseen tunkeilijan nilkansa läheltä. Siellä tunkeilija ei kuitenkaan ollut, oli vain kivulias ja murkattu nilkka. Toisaalta se alkoi lähes sauhuten parantaa itseään, jolloin ihmissusi käänsi päänsä ärtyneenä takaisin perheeseen. Perheen lisäys näytti kuitenkin tapahtuneen, kun se samainen miekkamies huusiperheen eloon jääneitä vielä juoksemaan pakoon. Peto nauroi miehen huutojen päälle ja murisi miekkamiehelle vain protestoidakseen vihaansa ja aggressiivista ärtymystään miehelle. Miksi tuon piti tulla häiritsemään, kun hänellä oli niin hauskaa? Toisaalta peto voisi lopettaa tämänkin miehen hengen helposti jos tahtoisi. Häntä ei estänyt kukaan tai mikään. Hän oli syönyt toisen minänsä kokonaan, jolloin tuon ääni ei edes päässyt häiritsemään häntä. Hän oli tämän kehon herra, tämä keho oli nyt hänen kokonaan.
Miekka mies lähti hyökkäämään petoa päin uhkarohkeasti. Miekka ojossa ja valmiina työntämään sen leukaperistä sisään. Peto kuitenkin väisti miekan ja pyrki puskemaan suurella päällään miehen vatsan kautta kauemmaksi ilmaan. Se syöksyi pakenevien ihmisten perään räjähtävällä nopeudella. Peto murskasi leukoihinsa lasten päät ja saavutti lopulta äidin ja tuon sylissä vielä olevan lapsen. Se hyppäsi niiden päälle ja repi äidin kappaleiksi, joka niin yritti vielä viimeiseen hetkeen suojella lastaan. Lapsi joutui kuitenkin ihmissuden kitaan. Oli hiljaista, kun peto kääntyi, sen verenhimo ei tietenkään ollut tyydytetty. Ei sitä koskaan tultaisi tyydyttämään, se oli ihmissuden luonto, johon kuului ainainen kirouksen levittäminen sekä tappaminen. Peto vain kuunteli hiljaiseksi käynyttä kylää ja haisteli vielä eloon jääneitä.
Kun eloon jääneitä ei tuntunut olevan kuin tämä miekka mies itse peto lähti jolkottamaan kylän ruumiskasoille. Se lähti riipimään nälkäänsä lihaa. Ihmislihaa, jonka veri täytti sen suun rautaisella maullaan ja täyteiläisellä lihallaan. Jokin kuitenkin napsahti sen päässä. Pedon silmien pupillit pienenivät sekunninmurto-osissa ja vihreä väri palasi nopeasti valloittaen alaansa silmissä. Samaan aikaan petomainen hahmo alkoi lähes tulkoon sulamaan pois päältä ja paljasti altaan alastoman miehen, jonka toinen käsi oli jähmettynyt paikoilleen suun yläpuolelle. Se piteli tiukassa otteessaan lapsen ruumista, jostapää roikkui osittain kiinni selän puolella. Edward oli herännyt keskellä verilöylyä ja saattoi maistaa veren ja lihan suussaan. Hän tuijotti kädessään olevaa lapsen ruumista silmät jähmettyneenä. Hän olisi voinut huutaa, itkeä, kirkua, tapattaa itsensä vaikka heti, mutta jokin muu taisi tehdä sen hänen puolestaan.
Yllättävän kivulias ja syvä isku hänen selkäänsä sai ihmissuden horjahtamaan ja tiputtamaan lapsen ruumiin ruumis kasaan, joka päällä mies tajusi seisoivansa. Hän ei lähes ollenkaan havannoinut muuta kuin tappamiaan ihmisiä. Hän tunsi kuinka terä työntyi syvemmälle ja lävisti hänet lopulta kokonaan. Edward käänsi päänsä taakseen, hitaasti, täristen hän näki tappajansa. Kalman, joka työnsi miekan hänen lävitseen. Edwardin kasvoille piirtyi heikko hymy ja hänen silmistään alkoi kyyneleet virrata. Mies lähes kiitti ja toivoi kuolevansa tässä ja nyt, kun hän kaatui ihmisruumiiden sekaan.
Jos hän ei olisi ollut ihmissusi, hän olisi kuollut tähän, hän olisi kuollut ja kadonnut maailmasta, mutta edelleen se sydän pamppaili, kerta miekka ei ollut hopeaa. Hopeaa. Hän tarvitsi hopeaa kuollakseen pois, kuollakseen syntiensä takia. Häilyvä näkö tuijotti ruumiskasoja kyyneleiden läpi, mutta kun hän ei tuntenut, että kuolema haluaisi korjata hänet Edward nousi hitaasti, mutta varmasti. Hän repi miekan selästään välittämättä oliko se siisti vain ruma veto. Veri virtasi hänen kehostaan. Mies ei voinut kuin tuijottaa ruumiita allaan ja tuntea kehonsa verenpeitossa olevaksi. Lopulta mies peitti päänsä, hautasi sen polviinsa ja alkoi kuulua huutoa. Sydäntä raastavaa, surullista ja melkein karjuvaa huutoa.