Time to tame the beast || Mori K18

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Elo 2016, 07:50

Kalmankoira

Muutama viikko oli mennyt nopeasti Kalman lähinnä parannellessa itseään viimeisimmästä yhteen otosta Ferguksen laumalaisten kanssa. Mustelmia ja muutama kylkiluu, siinä vahingot olivat lähinnä olleet. Ne olivat onneksi parantuneet nopeasti kiitos levon.

Kalma oli luvannut tavata Edin uudestaan, että tuon peto saataisiin kuriin ja että Ed pääsisi juttelemaan sen kanssa. Kalma oli luvannut auttaa siinä menemällä Edin sisään ja joka itsessään olisi vaarallista niin hänelle itselleen kuin Edille. Kukaan ei tiennyt mitä tapahtuisi kun he löytäisivät sen pedon jostakin sieltä mielen pimeydestä ja hän ei voisi olla muutamaa minuuttia kauempaa poissa kehostaan tai voisi tapahtua jotakin peruuttamatonta. Kuten se ettei keho enään elpyisi eloon, tai se vammautuisi. Pelko tietysti oli Edin pedostakin jos tuo pääsisi vapaaksi ja päättäisi runnoa hänen kehonsa siinä ohessa, ennenkuin hän ehtisi takaisin sisään. Ne olisivat kuitenkin sen ajan murheita.
Kalma oli saapunut illan pimeyden turvin sovittuun tapaamis paikkaan, hylätylle tyrmä kidutuskammio yhdistelmään jossa Jack oli heitä pitänyt jonkin aikaa. Muistot eivät olleet parhaita, mutta tämä oli ehkä paras paikka jonne ketään ei tulisi vahingossakaan paikalle. Paikka kun ei ollut se kaikkein kutsuvin edes yö sijaksi. Kalma ei kuitenkaan viitsinyt jäädä näkyville seisomaan vaan muuttui koiraksi ja käveli auki jätetystä aukosta sisään, jääden sinne makaamaan ja odottamaan Ediä.
Viimeksi muokannut suskari päivämäärä 18 Syys 2016, 18:08, muokattu yhteensä 1 kerran
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 10 Elo 2016, 17:17

Edward

Illan myöhäisessä pimeydessä kulki yksinäinen mies. Ruskeat hiukset pienesti kosteasti liimautuneena otsalle. Pitkät ripset räpsivät vettä irti pisaroina. Hengitys raskasta niin, että se melkeinpä höyrysi, kun katseli miehen menoa. Ihmissudeksi sitä kykenisi sanomaan, mutta ei ehkä heti päältä päin. Enemmänkin säihkätäneeltä mieheltä, joka oli juossut kymmenen kilometrin matkan jotakin karkuun. Oli se sitten omaa sisäistä petoaan tai jotain ulkoista, oli mies hienon hien peittämä. Vihreät silmät liikkuivat villisti yössä, kun askeleet jatkoivat rivakkaan.
Ei Edward ollut juossut ketään pakoon. Hän oli vain sopinut Kalman kanssa tapaavansa tuon muutaman viikon päästä, jotta he pääsisivät "keskustelemaan" hänen petonsa kanssa. Pienesti ihmissusi kuitenkin tunsi, ettei se kanssa noin vain voinut "puhua". Sillä oliko todisteita siitä, ymmärsikö se edes puhetta. Kyllähän jokainen ääneen reagoi, mutta ei hän ollut niin varma koko jutusta.

Tasaisesti Edward kuitekin vei kulkunsa kohti luvattua paikkaa. Pian tuon ihana tuttu haju nousi miehen nenään. Edwardin niskakarvat lähes tulkoon nousivat pystyyn, kun hän astui hylätyn tyrmän suulle. Hänellä ei ollut mitään parhaimpia muistoja siitä. Hetkellisesti hänen silmissään lehahti viha, raivo, kauhu, pelko, suru ja muutama muu negatiivinen tunne. Hän piti päätään hetken ja puristi silmänsä kiinni. Hänen kätensä tärisivät. Hän pelkäsi astua tänne, mutta kai se oli pakko. Ihmissusi avasi oven ja sukelsi pimeyden uumeniin.
Heti ensimmäisenä miehen teki mieli vain tyhjentää vatsansa sisällys jonnekin. Lemu tyrmissä ei ollut sitä parasta, hyvä kun hän tunnisti Kalman hajun siitä. Hän voi sitä paitsi hirveän huonosti tässä hajussa. Ehkä senkin takia, että tätä paikkaa oltiin käytetty vastikään ja mädäntyny veri haisi, vaikkei se verelle enää haissut. "Kalma?" mies huhuili ja vilkaisi hehkuvia silmiä kauempana. Punainen ja sininen. Kalmahan se siinä.

"Et sitten viitsinyt hankkia paremmalta haisevampaa paikkaa?" Edward kysyi nenäänsä pidelle.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Elo 2016, 07:41

Koira nosti päätään korvia höristellen kun kuuli ääniä pääoven suunnalta, kirsun nuuhkiessa sitä hirvittävän hajuista ilmaa, jonka seasta oli vaikea erottaa minkään elollisen hajua. Kalma kuitenkin kuuli kuinka askeleet kaikuivat käytävällä ja ne lähestyivät. Kalman niskakarvat nousiva pienesti pystyyn ja koira urisi hiljaa, lähes äänettömästi lihasten nykiessä ja valmiina toimintaan.. kun kirsuun tulvahti tuttu haju ja hetken päästä näkyviin astui tuttu mies. Kalma heilutti häntäänsä ja nousi seisomaan, ollen jo kääntymässä peremmälle tyrmien pimeyteen kun Ed päästi valituksen sanan. Kalma loi kylmän katseen Ediin.
"Mennään sitten ihmisten tyrmiin, siellä on siistimpää." Kalma urahti korvat luimussa ja kääntyi sitten jolkottamaan syvemmälle pimeyteen. Hän ei alkanut kuuntelemaan nuoremman valituksia sisäilmasta ja sen laadusta. Tämän parempaa paikkaa ei ollut, jos sen tahtoi olevan Edin toiveiden mukainen.. turvallinen heille kummallekin.

Kalma johdatti nuorempaansa syvälle tyrmien pimeyteen, johon ei enään mikään valo ei päässyt sisään ja oli aivan säkkipimeää. Lattialla oli vettä ja pahimmat mädäntyneet hajut alkoivat jäädä taakse, vaikka ilma oli yhä tunkkainen ja vanhaa. Kalma avasi yhden lukuisista ovista muuttuessaan ihmiseksi ja sieltä tulvahti raikasta ilmaa ulos kuin taivaan lahjana. Se ei ollut tyrmä vaan suuri sali, mahdollisesti toinen kidutuskammioista, ja sen katto oli osittain romahtanut alas. Kivisellä lattialla oli maa-ainesta, kiviä, iso kasa vettä ja jossakin nurkassa oli kasa luurankoja pitkin lattiaa.. tiedä sitten keiden ne olivat, mutta Kalma ei niitä mennyt tutkimaan. Kalma meni tutkimaan nurkassa lojuvaa ahdasta korimaista häkkiä jossa aikuinen ihminen pystyi juuri ja juuri seisomaan, katosta roikkuivat ranne kahleet ja hieman alempana oli "kaulapanta" terävän piikin kanssa. Se oli tarkoitettu pitämään vangit hereillä pakotetusti. Se oli henkistä kiduttamista, fyysisen kiduttamisen jälkeen.
"Luuletko tämän kestävän?" Kalma kysyi Ediltä vuorostaan. Häkki kestäisi, ruostepinnasta huolimatta, hänet kyllä mutta Kalma ei ollut laisinkaan varma Edistä. Häkin olisi kestettävä tai sattuisi paljon vahinkoja. Hän ei pystynyt herättämään kehoaan sekunneissa, siinä voisi mennä minuutteja tai tunteja.. riippuen erossa olemisen pituudesta. Siinä ajassa Edin peto olisi jo syönnyt hänen kehonsa alkupaloiksi.
"..Ja oletko aivan varma tästä?" Kalma kysyi vielä Ediltä varmistaakseen että Ed olisi valmis tähän. Olisi ikävää jos nuorempi alkaisi empimään kun kaikki alkaisi.. sillä riivaaminen ei ollut koskaan kivutonta, vaikka se tehtäisiin ystävällisellä mielellä. Kaksi eri sielua yhdessä kehossa, ne taisteliisvat aina.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 15 Elo 2016, 22:44

Haah. Edward ajatteli. Kalma ei tainnut vain tajuta pientä näpäytystä vaan otti ehkä vähäsen nokkiinsa. Ei ihmiasusi sinällään moittinut paikan valinnasta, vaikka hänellä täältä traumoja olikin. Ihmisten tyrmät, hah! "Ehkä minä sinne kuulunkin lopoujen lopuksi", hän totesi toisen urahteluihin. Koira lähti minkä jaloistaan pääsi syvemmälle tyrmiin päin ja ihmissusi seurasi. Sanaakaan sanomatta. Hänellä oli kova työ pitää hajuaistinsa aisoissa sekä traumansa kurissa. Melkein olisi voinut vannoa, että miehen hiukset nousict pystyyn niskakarvojen lailla.

Syvemmälle mentäessä kova haju hälveni vain vähäsen. Mitä se muka lohdutti. Kun tätä haju sensaatioita Edward tuumaili, avasi jalma erään oven. Sen takaa paljastui suuri sali kidutuskammioineen. "Milloin ehdit tutkia tämän paikan?" Edward hämmästeli ja nosyi kulmiaan.
Sali ei kuitenkaan ollut mitään uusinta uutta vaan näytti juurikinbsiltä, kuin olisi romahtanut pelkän hajun perusteella. Luurankojakin löytyija ne ihmissusi vain pyrki pitämään poissa näkö kentästään. Kun Edward katseli ympärilleen, Kalma köpöteli korimaisen häkin luokse. Ihmissuden katse kääntyi. Häkki ei näyttänyt mukavalta, mutta eihän se tarkoitus ollutkaan.

"Luulenko sen kestävän?" hän toisti ystävänsä kysynyksen. Edward tuli lähemmäs, kokeili kaltereita sekä kettinkeitä. "Ainakin parituntia, jos petoni tosiaan vain purkautuu", hän totesi ja katsoi Kalmaan. Sitten ystävä hyvä vielä varmisti, että oliko hän varma tästä.

Itse asiassaEdward ei ollut varma jyurikaan mistään. Hän ei tiennyt mitä mahdollisuuksia heillä olisi ja toimisiko se lainkaan. "Kyllä minä olen. Kestän kyllä, mutta sinä saat raahata itse hyvän matkan päähän", hän totesi ja sukelsi häkin sisään. Kettingit hän sai vain toisrn tehtyä ja kaulapanta asetettiin varovasti kaulalle. "Jos en selviäkään... Surmaathan minut?" Edward sanoi aran hymyn kera. Vielä kun hän olisi häkissä kahlittuna, voisi Kalma hyvinkin vain survaista hotakin hänen lävitseen tappaa hänet. Jos jotain menisi pahasti vikaan hän toivoi kuolevansa edes oikeissa käsissä.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Syys 2016, 18:48

"Tarkistan aina piilopaikaksi sopivat paikat, kuten tämän, jos sellaisen löydän. Hyvä paikka eksyttää vihollinen." Kalma vastasi Edille tuon uteluihin milloin Kalma oli hylättyjä tyrmiä käynnyt tutkimassa. Silloin kun aikaa oli vain löytynyt ja sattunut ohi kulkemaan. Kaikki oli tutkittava jos vaikka tästä paikasta olisi joskus hyötyä, kuten tällä kertaa.. vaikkei viholliselta pakenemiseen.
"Joten kävin heti jahka itseni liikkeelle sain tapahtumien jälkeen." Kalma hymähti.

Kalma katseli vierestä kuinka Ed käveli lähemmäksi korimaista häkkiä ja kokeili itse sen kestävyyttä, ja vastaukseksi tuli noin pari tuntia jos Edin peto tulisi esille. Kalma nyökkäsi pienesti. Ainakin siinä ajassa hän ehtisi karkuun hyvin ja toivottavasti palauttamaan kehonsa taas toimintaan. Mitä itse riivaamiseen tulee, Ed vakuutteli kestävänsä sen ja sanoi että Kalma saisi raahata hyvän matkan päähän hietä että löytäisivät sen mitä he olisivat etsimässä. Kalma hymähti pienesti.
"Teen parhaani." Kalma totesi ja katseli kuinka Ed astui häkin sisään alkaen laittamaan itseään jo ketjuihin kiinni ja Kalma itse asuttoi niiden kanssa jota mies ei saannut itse kiinni. Lopuksi suljettiin häkin ovi. Olipas huvittava asetelma.. Kalma ilme synkkeni kun Ed pyysi yllättäen häntä tappamaan hukan jos jokin menisi pieleen. Kalma huokaisi.
"Millä? En varannut hopeaa mukaan palastakaan." Kalma tokaisi ja katseli ympärillensä. "Tuskin täälläkään mitään on.. joten anna olla. Ei mikään mene pieleen." Kalma vakuutteli palauttaessaan katseensa Ediin.

"Mutta ennenkuin aloitamme, haluan antaa pari neuvoa.. ole kiltti äläkä vastustele turhaan.. se vain sattuu sinuun ja hidastaa kaikkea. Ja olosi voi olla hieman hassu tämän jälkeen." Heikko jopa, mutta sitä Kalma ei maininnut. Parempi jos pedolla olisi energia lopussa kun se alkaisi riehumaan ja vielä tietämättä siintä.
Kalma ei tämän jälkeen sanonut mitään vaan asettui itse makaamaan lattialle selälleen sulkien silmänsä ja muutaman hengitys liikkeen jälkeen hengitys pysähtyi ja keho velttoni. Elottoman ruumiin vieressä seisoi vaalea koiramainen hahmo eriparisilla silmillä ja se katsoi ruumistaan ja sitten Ediä. Kalma käveli Edin luokse, astui miehen sisään mitään kysymättä aiheuttaen varmasti kipua mitä oli hyvin vaikea kuvailla. Kuin kylmä kivulias piikki olisi isketty ihmissuden rinnasta sisään. Kalma vain toivoi että Ed pysisi rauhallisena tai tästä tulisi hyvin vaikeaa.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 12 Syys 2016, 19:06

Kalma totesi tekevänsä parhaansa mihin pystyil. Mies nyökkäsi rauhallisesti. "Lutan sinuun", hän totesi rauhallisesti ja katseli itsekin asetelmaa, johon he olivat päässeet. Kalma vaikutti siltä, kuin olisi aikeissa kiduttaa häntä. Ehkä tuo olikin, kerta kaksi sielua pyrkivät samassa kehossa olemaan. Kai se meni kidutuksesta. Kalma myös kieltäytyi tappamasta ystäväänsä, kerta ei omistanut hopeaa sillä hetkellä, eikä kyllä varmaan täälläkään löytyisi hopeaa. Luulisi, ettei Jackin hopea nuolikaan löytyisi mistään. Edward laski katseensa ja nyökkäsi koiralle. Hän kyllä ymmärsi, hän saattoi kuulostaa vähän itsetuhoiselta, mutta kaiken kaikkiaan hänellä oli jaksoja kun hän oli masentunut. Kalma myös vakuutteli, ettei mikään mennyt pieleen ja ihmissusi nyökkäsi siihen vaisusti. "Toivon niin", hän sanoi.
Hän kuunteli ystävänsä ohjeet. Kalma neuvoi, ettei hän pyrkisi vastustelemaan häntä, joka sattuisi häntä hyvinkin paljon. Kun Kalma olisi tullut pois hänen kehostaan hänestä tuntuisi hassulta. Mies nyökkäsi sille. "Otan ne huomioon ja yritän olla vastustelematta", hän sanoi ja todellakin toivoi, ettei vastustelisi. Toisaalta tämä vastustelu saattaisi tulla refleksin omaisena. Kalma oli sanottavansa sanonut ja Edwad laski hitaasti painonsa kahleisiin ja sulki silmänsä. Hän odotti koiraa, ystäväänsä.

Hetki kului, kunnes ihmissusi tunsi kuinka joku meni hänen sisäänsä ja heti kun se joku oli astunut sisään hänen silmänsä rävähtivät auki ja hänen kehonsa tärisi pakon omaisesti. Mies ynisi hampaat irvessä, kun kylmä hiki valui hänen otsaansa pitkin kohti häkin kylmää lattiaa, jonka jälkeen mies romahti kahleisiinsa keinumaan. Edward avasi silmänsä jossakin tietyssä pimeydessä ja lähes heti ponnisti ylös. Hän haukkoi henkeään hetken ja kokeili rintaansa. Oi kyllä, hän oli tuntenut suurtakin tuskaa Kalman tullessa sisään, eikä se ollut mitään mukavinta. Sitä paitsi mies katsoi ympärilleen nähden vain pimeyttä ymrpäillään. "Kalma?" hän kyseli kaikuvan äänen kera.
Tälläistä oli Edwardin sisällä, synkkää ja pimeää. Kylmää, eikä missään ollut valoa. Sellainen oli ihmissuden mieli. "Kalma, oletko täällä vai puhunko yksikseni tajuttomuudessani?" hän kysyi ehkä hieman vitsikkäänä.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Syys 2016, 16:17

Kalma astui Edin sisään ja sitten tuli synkkä pimeys, joka kuitenkin katosi kun eteen ilmesty Edin mieli muistoineen. Se oli kuin suuri labyrintti, jossa oli kaikki Edin muistot ja opitut asiat. Kalman kehoton sielu kävi läpi ihmissuden mieltä etsien Edin olemusta, jos sitä sellaiseksi olisi voinnut kuvailla tästä Edin muistojen ja ajatusten sokkelosta, jota läpi musta koira kulki etsien ystäväänsä. Mitään Kalma ei kuitenkaan käynnyt tutkimaan, sillä se olisi saattanut myöhemmin vahngoittaa Ediä henkisesti.

Mitä syvemmälle Kalma tallusti pitkin suden mieltä, sitä tummemmaksi ja pimeämmäksi se alkoi muuttumaan, ja pian edessä oli silkkaa pimeyttä. Kalma kuuli tutun ystävänsä äänen.
"Tietenkin.." Kalma puuskahti ja jolkotti neljällä jalallaan keskelle huonetta, joka oli kylmä ja täysin synkkä. Ed oleskeli sen kaiken keskellä kun Kalma käveli ihmissuden selän taakse.
"Yksin minun kanssani." Kalma naurahti ja katseli oudosta kulmasta Ediä. Kalma oli koiramuodossaan Ediä jopa päätä pidempi, joka tuntui hassulta sen jälkeen kun oli tottonut katsomaan kaikkea alakantista, omasta pienestä ruumiista.
"Mutta nouse selkääni niin mennään, aikaa ei ole paljoa." Kalma hoputti Ediä päättämättä jäädä rupattelemaan enempää. Heillä oli kiire, sillä kello kävi ja jokainen minuutti vahingoitti hänen kehoaan. Kun Ed oli noussut selkään, Kalma jännitti lihaksensa ja lähti kiitoon pitkin pimeyttä. Mitä syvemmälle he pimeyttä menivät sitä kylmemmäksi ilma tuntui käyvän ja sitä raskaammaksi se kävi, kuin olisi taistellut jäätävässä lumimyrskyssä.

Lopulta Kalma pysähtyi, he olivat todella syvällä Edin mielessä.. jonka kaiken keskellä oli se jota he olivat tulleet etsimään.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 15 Syys 2016, 16:40

Yksin minun kanssani kuului miehen takaa ja sitä mies myäs säpsähti aikalailla. Hän kääntyi ja oletti, että Kalma olisi ollut pieni ja suloinen koira, niin kuin tuo oli fyysisesti, mutta taisi Edward olla melko väärässä. Koiralla taisi olla aika iso sielu. "Oletpas sinä syönyt", hän totesi ja sai pian käskyn kiivetä selkään. Oli ihan totta, ettei Kalmalla ollut paljoa aikaa jahkailla. Kerta koiran "keho" lojui elottomana hänen kehostaan kauempana. Edward nyökkäsi ja kiipesi koiran selkään juurikaan sanomatta sen enmpää sanoja. Edward ei ollut tietoisuutensa kanssa ollut täällä. Hän oli toki nähnyt vilahduksia siitä, kuinka hänen sisin oli pimeää ja kylmää. Niin kovin ankeaa ja synkkää. Se myös lähti muuttumaan sellaiseksi.
"Olenko minä luonut itselleni tälläisen... Tiedäthän?" ihmissusi yritti selittää, mutta näytti vähän epätoivoiselta siitä, ettei kyennyt siihen. Ilma hänen mielessään, joka tuntui varsin oudolta ilmaisulta, muuttui kylmemmäksi. Kalmalla selkeästi oli raskasta mennä eteen päin ja Edwardkin kykeni tuntemaan sen tunteen ympärillään. Se oli painostava, kylmä ja luoltaan pois työntävä. Sai todellakin pinnistellä eteen päin, että he löytäisivät sen mitä olivat tulleet hakemaan. Edward tuijotti näkyä. Siinä se oli, hänen petonsa.

Pimeyden keskellä oli hahmo, mutta se ei näyttänyt vapaasti kulkevalta. Pimeydessä alkoi kuulua ääniä. Kettingin kalinaa ja kilinää. Saattoi jopa nähdä, kuinka kettinkiä sinkoili pimeydestä kohti keskellä olevaa hahmoa ja sitoi tuon kehoa. Mikä oudointa kylläkin oli, ettei peto omannut kunnollista muotoa. Se erottui kyllä mustastat taustasta, mutta muistutti enemmänkin varjoa tai jotain sen tapaista, joka pyrki pakenemaan kahleistaan. Sen muoto oli ihmissuden, mutta muoto ei aina pysynyt kasassa. Välillä se kasvoi ja kutistui ikään kuin peto olisi käynyt Edwardin eri muotoja.
Edward tuijotti näkyä hetken, mutta lähti luisumaan alas koiran selästä. Hän pääsi maahan tai missä se maa ikinä olikaan. Hän lähti kävelemään raskain askelin kohti olentoa, joka niin pyristeli minkä jaksoi aina lisääntyville kettingeille. Toisaalta osa kettingeistä murtui ja hävisi, mutta pian sen paikalle ilmestyi uusi, joka pyrki pitämään sen aisoissa. Oliko tämä sitä ihmissuden mielenlujuutta, joka piti hänen petonsa kiinni. "Onko... Tämä turvallista? Pakenethan nopeasti kehoosi?" Edwrad kysyi vielä epävarmana ystävältään astellessaan kohti petoa.

Ei miehen tarvinnut alkaa esittelemään itseään. Hän tunsi kyllä, että peto ja hän olivat hyvinkin läheisiä ja tuttuja. Ei siihen sanoja tarvittu, mutta kun hän saapui niinkin lähelle, että saattoi koskea kettinkejä, peto avasi suunsa ja mylvi hyytävästi. Se halusi irti.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Syys 2016, 17:55

Kalma vilkasi olkansa yli Ediin, joka kysyi oliko Ed luonnut mielestään tälläisen mitä he nyt näkivät ja tunsivat. Kylmän ja kuolleen paikan, jossa ei ollut oikeastaan mitään muuta kun ikuinen kylmyys ja pimeys.
"...Mahdollisesti." Kalma vastasi epäsuorasti samalla kun käänsi katseensa eteensä, mutta uskoi Edin jo tietävän vastauksen itsekin. Kyllä, mies oli luonnut mieleensä tyhjiön, jossa peto asui ja ehkä ruokki itseään pimeydessä, tai sitten nämä olivat miehen padotut tunteet. Arvailuja, mutta mikä ikinä olikaan nämä luonnut se piti pahoista asioista.. tyhjyydestä ja kylmästä kuolemasta.

Ilma, jos sitä sellaiseksi olisi voinnut kutsua, muuttui jäätäväksi jokaisella askeleella jolla aavekoira lähestyi petoa ja Kalmalla alkoi olemaan vaikea liikkua. Kylmyys tuntui tunkeutuvan luihin ja ytimiin.. vaikkei ironisesti aavekoiralla ollut niitä tässä tilassa.
Kalma oli pysähtynyt turvallisen välimatkan päähän Edin pedosta ja katsoi sen ketjuja.. epämuodostunutta kehoa kun sen yritti kokoajan vapaaksi, mutta aina uudestaan ja uudestaan peto kahlittiin takaisin kahleisiinsa. Kalma murisi sille pienesti niskakarvat pörröllä samalla kun Ed laskeutui alas hänen selästään. Ed lähti itse, omatoimisesti lähestymään petoa, ja Kalma seurasi tiiviisti pää alhaalla painettuna kuono kurtussa tarkkailen pedon liikkeitä.
"Suojelen sinua jos jotakin tapahtuu." Kalma sanoi vilkaisten Ediä, mutta ei vastannut mitään pyyntöön palata takaisin omaan kehoonsa jos kaikki menisi pieleen. Luulisi Edin jo tuntevan koira kaverinsa: ystävää ei jätetty pulaan, oli tilanne miellainen hyvänsä. Edin peto puolestaan alkoi metelöimään ja ulvomaan tuskastaan. Se halusi irti. Kalma luimisti korviaan ja katsoi Ediä työntäen suuren päänsä ihmissuden ja tuon pedon väliin kieltäen näin ystävällisesti Ediä olematta koskematta. Ed ei ehkä olisi valmis siihen..
"Herrasi on täällä.. peto . Puhu hänelle!" Kalma jyrähti peittäen pedon ulvomiset äänellään. "Haluamme tehdä kanssasi sopimuksen!"
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 15 Syys 2016, 18:58

Kalma oli tosi ystävä, tuo sanoi suojelevansa häntä hänen omalta pedoltaan loppuun asti. Edward nyökkäsi vain hieman apeasti hymyillen. Ajatus siitä, että he molemmat kuolisivat hänen mielensä sisällä tuntui jotenkin tympeältä. Ei hän halunnut sellaista. Hän astui askeleen lähemmäs petoon ja tunsi kuinka kylmyyn lähes lävisti hänen jalkansa.
Ei Edward sinällään ollut halukas koskemaan petoonsa, mutta Kalma suojelevasti työnsi suuren päänsä hänen eteensä ja nosti aiheeksi mylvivälle pedolle. Kalma kyllä ilmaisi asian jotenkin Edwardille vieraalla tavalla. Oliko hän pedon herra? Kai, jos sitä pitäisi yrittää pitää peto kiinni. Kalma ehdotti sopimusta, johon Edward myös yhtyi. Hän kurtisti kulmiaan ja yritti pitää itsensä kylmänä, mutta pedon ympärillä leijaileva kylmyys tuntui jäädyttävän hänen tietoisuuden kehoaan siihen paikalleen. "Haluan tehdä sopimuksen, haluan että lakkaat satuttamasta viattomia tai edes ystäviäni!" mies pyysi. Peto pyrki edelleen irti, mutta hetkeksi se näytti pysähtyvän ja avaavan suutaan jos sitä suuksi voi sanoa. Ei hahmo ei kuitenkaan muodostanut sanoja suustaan vaan se nauroi ja alkoi sitten vain mylvimään lisää, se yritti nojata Kalman kuonoa kohti kurkottaa aineettomalla kädellään, jota koristi kasa kettinkejä. Ne murtuilivat, palautuivat, vetivät takaisin ja hahmo kurkotti taas. Kaikki tuntui toistuvan aina vain uudestaan ja uudestaan.

Loputtomassa pimeydessä kaikui nauru ja ulvonta. Se rääkyminen ja kettinkien kiliseminen. Edward tärisi, hän katsoi petoaan nyt tietoisesti silmästä silmään ja tunsi olevansa hyvinkin syvällä. Peto alkoi hitaasti, mutta varmasti taipua kettinkiensä kanssa lähemmäs kaksikkoa. "Kalma... En usko, että se haluaa kommunikoida kanssamme nyt.." mies totesi ja tunsi, kuinka hänen kehonsa tai miksi tätä voisi sanoa alkoi jähmettyä paikoilleen. Hän tunsi kuinka jokin kuiski tässä kaikuvassa tilassa hänen korvaansa. Peto nauroi ja näytti siltä, että kettingit jotka pitelivät sitä alkoivat murtua, eikä paikalle tullut yhtä nopeasti vahvoja kettinkejä tai yhtä paljon. Ne näyttivät murtuvan nopeammin mitä ne palautuivat.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Syys 2016, 21:02

Ed yhtyi ystävänsä sanoihin, sopimukseen joka mahdollisesti voisi helpottaa kummankin riitapukarin elämää. Vaatia petoa lopettamaan järjettömän tappamisen ja teurastamisen, edes lopettaisi Edin ystävien vahingoittamisen. Edin läpinäkyvä asenne vain oli ongelma.. Ed näytti heikkoutensa ja pelkäsi. Kalma yritti hellällä kuonon kosketuksella rohkaista ystäväänsä jatkamaan ja murtamaan tämän pedon itsensä alle, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Peto vaikutti kuitenkin kuuntelevan ja ikään kuin olisi yrittänyt vastata jotakin, mutta ääntä ei tullut vaan tuo hirviö ryhtyi nauramaan kuin Ed olisi laukonut huvittavankin vitsin. Kalma luimisti korviaan muristen äänekkäästi pedolle, joka nojautui aavekoiraa kohden. Kalma ei liikkunut vaan murisi niskakarvat pystyssä äristen pedolle hampaat esillä. Hän ei pelännyt tuota rakkia!

Kuitenkin sen kaiken keskellä aavekoiran katse siirtyi Ediin, joka tärisi ja näytti kalpenevan silmissä. Samaan aikaan Edin peto alkoi lähestymään kaksikkoa kuin olisi halunnut väkipakolla syödä heidät nyt ja tässä. Kalma ärisi sille haukkuen ja muristen, astuen Edin eteen korvat luimussa valmiina suojelemaan ystäväänsä.
Pedon ympärillä olevat ketjut alkoivat heikkenemään, ne katkeilivat ja niiden takaisin kasvu alkoi hidastumaan. Kalma katsoi Ediä, joka jo sanoikin ettei tämä otus halunnut kommunikoida heidän kanssa. Olisi ehkä ollut parempi vain perääntyä ja poistua, mutta jos peto oli pyrkimässä vapaaksi.. sille oli tehtävä jotakin! Kalma päästi kurkustaan karjahduksen, jonka myötä koira hyökkäsi mustaa outoa petoa päin yrittäen napata tuon varjomaisesta päästä kiinni ja purra sitä.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 16 Syys 2016, 08:47

"Älä Kalma!" Edward huusi ystäväänsä, joka lähti hyökkäämään kettinkien murtuessa vain yhä enemmän. Kalma ehkä luuli, että saattaisi purra pedon aineetonta kehoa. Kyse oli kuitenkin siitä, että peto oli persoona, ei keho. Peto otti kalman vastaan, mutta tuon pää vain katosi ja palautui koiran purentayrityksen jälkeen. Se nauroi ja samaan aikaan, äkisti. Kaikki kävi nopeasti. Kaikki ketjut pedon ympärillä saivat ylleen halkeamia ja kalisivat kiivaasti. Sitten salaman lailla ne räjähtivät rikki. Joka ikinen niistä. Kuului ääniä, jotka muistuttivat sitä, kun erilaiset pienet sirut kilisivät lattialle. Peto tuntui kasvavan ja nylvivän vapauttaan, mutta sitä esti ainoastaan tuo pieni ihminen. Edward tuijotti jähmettyneenä petaan, mutta ei tuntenut enää kylmyyttä. Hän oli kohdannut oman petonsa aina uudestaan ja uudestaan. Ei ollut vaikeaa kuinka kauan hän pyrki vastustamaan toista puoltaan. "Kalma! Sinun on päästävä nyt pois!" Hän huidahti ja syöksyi jättimäistä petoa päin. Samaan aikaan hänen kokonsa kasvoi, hänen muotonsa ihmissuden muotoon. Äsken niin pelokas ja pieni ihminen oli kasvanut äkisti ja yllättäen ihmiasudeksi, joka kykeni mittelöimään petonsa kanssa hidastaakseen sitä.
Peto mylvi, se iski ja puski. Se pyrki ulos omasta vankilastaan ja syvästä sisimmästä, johon se oli kahlittu. Uudet kettingit toki yrittivät päästä sitomaan sitä, mutta ne murtuivat pedon edelleen kasvaessa tässä silmittömässä pimeydessä. Se oli viitisen kertaa isompi kuin kalma, Edwars egkä oli kolmisen kertaa. Hän puski petoa takaisin siihen paikkaan josta se oli paennut Kahleisiinsa, jotka hamusivat kohti pedon raajoja ja kurkkua.

"Kalma! Minä pidättelen itseäni? Mutta sinun on mentävä ulos! Jos jäät tänne... Kyllä sinä tiedät! Minä olen taistellut tämän kanssa jo kaksi vuotta", hän sanoi ja puski vastaan petoaan, kun peto vuorostaan puski takaisin ja yritti työntää häntä aina taakse päin. Koko tämä pimeys ja kylmyys tuntui jyrisevän pedon kasvaessa. Se karjui aggressiivisuudestaan.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 16 Syys 2016, 18:26

Terävät hampaat haukkasivat tyhjää ilmaa loksahduksen kera. Koira ravisti päätään äristen ja muristen Edin pedolle samalla kun perääntyi hampaita paljastellen. Oli selvää ettei Kalma pystynyt petoa vahingoittamaan, kuten Kalma oli hetken luullut. Peto nauroi koiran yritykselle, hajotti ketjuja ympäriltään kunnes ne lopulta räsähtivät rikki ja peto oli vapaa.. Kalman ilme muuttui huolestuneeksi ja se kääntyi katsomaan Ediä, joka jo käski aavekoiraa lähtemään.
"Mutta.." Kalma oli käymässä sanomaan vastaan Edille kun mies juoksi aavekoiran ohi petoaan kohden ja kohtasi sen, muuttuen ihmissudeksi. Kalma ei voinnut kuin katsoa sivusta kuinka Ed taisteli, viivytti, alati kasvavaa hirviötään vastaan että miehen karvainen ystävä pääsisi poistumaan turvallisesti.
"VOITAKIN SE SITTEN!" Kalma jyrähti sen kaiken metelin läpi ja kääntyi poistuakseen sieltä mistä oli tullutkin, suoraan ulos. Edin kehosta lensi ulos musta tumma hahmo ja se liikkui maassa elottomana olevan miehen sisään nopeasti. Keho oli täyson kuollut, joten sen elvyttämiseen meni aikaa ja voimia vaikka aika oli ollut todella lyhyt. Ehkä minuutti tai kolmas.. silti sydämmen saaminen uudestaan lyömään ja hengityksen saaminen toimimaan.. se kaikki oli paljon vaadittu yhdeltä sielulta.

Hitaasti aavekoiran sydän alkoi lyömään verta kehoon, johon pian liittyi pinnallinen hengitys. Kalma oli elossa, mutta yhä tajuton ja kalpea kuin jauhosäkissä uitettu poika.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 16 Syys 2016, 22:44

Edward kuului kuinka Kalma huusi hänelle, että hänen täyti voittaa. Ihmissusi irvisti vain ja öröhti sitten työntäen petoon kauemmaksi, syvemmälle. Hän ei katsonut taakseen, ei hänellä ollut aikaa. Hänen täyti tapella kasvavan petonsa kanssa, johon jo heikon näköiset kettingit yrittivät turhaan tarttua. Peto tuntui kasvaneen jopa Edwardia viitisen kertaa suuremmaksi. Hän tunsi jalkojensa alkavan jähmettyä paikoilleen, ikään kuin jäinen ilma kurkottelisi hänen polviaan kohti. Ihmissusi katsahti alas ja näki kristallisen omaista kaunista, mutta kylmää sekä kuollettavaa jäätä jaloihinsa takertuneena. Hän mursi ne kuitenkin ja yritti saada itselleen ja Kalmalle aikaa. Hän ei halunnut satuttaa ystäväänsä ja vaikka häkki pitäisikin hänet parisen tuntia kiinni. Edward puski jo kohtaa, jota voitaisiin sanoa vyötäröksi. Hän tunsi pedon yhä enemmän vain kasvavan ja äkisti se tarttui häneen työntämisen ja taistelemisen sijaan. Edward säpsähti, hän tuijotti mustaa hahmoa, jonka aineettomat kädet alkoivat sulautumaan hänen käsiinsä. Mies yritti saada kätensä irti, mutta tummuus alkoi niellä häntä itseään kohti. Peto nauroi ja hyökkäsi ihmissutta päin, jolloin vaistomaisesti mies nosti jo niellyt kädet suojakseen. Toisin kuitenkin kävi. Suuri kita söi hänet kokonaisena ja kuului huutoa, ikuista, tippuvaa huutoa, joka tukahtui.
Häkissä oleva miehen keho lepäsi kahleissaan. Tuosta kauempana oleva hahmo makasi ja hengitti, mutta niin teki myös Edwardin keho. Ei se koskaan lopettanutkaan hengittämistään, mutta nyt tuo hengitys tuntui muuttuneen hitaaksi ja kylmäksi. Edwardin keho nytkähteli ja kahleiden kilinä alkoi täyttämään tyhjää sekä kaikuvaa huonetta. Sitten mies tuntui vetävän henkeä ja aukaisevan silmänsä, joiden vihreys tuntui muuttuneen syövyttävän mustaksi. Pupilli silmän keskellä oli laajentunut täysin peittäen alleen vihreän sävyn. Miehen suu avautui paljastaen terävät hampaat. Lisäksi miehen piirteisiin oli ilmestynyt tiettyä särmikkyyttä ja susimaisuutta. Toisaalta piirteet tuntuivat ailahtelevan ihmisyyden ja susimaisuuden välillä huolettomasti.

Peto henkäisi vielä kertaan henkeä ja karjui sen jälkeen mitä keuhkot sietivät. Se lähti väsyneen kehon kanssa repimään kettinkejään. Se näki jo vihollisen makaamassa lattialla ja repi itseään kehleistaan vasten kaltereitaan. Se huusi ja rimpuili, vaikka se tuntui hengästyvän helposti.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Syys 2016, 14:47

Näkökenttä oli sumuista ja jostakin kuului ääntä, se ei ollut puhetta vaan kuin jokin olisi hakannut jotakin rautaa, kolistellut niillä yhteen kaikella mahdollisella voimallaan. Sekaan tuntui sekoittuvan jotakin eläimellistä karjuntaa. Silti ääni kuulosti kaukaiselta ja epätarkalta. Kalma puristi silmänsä kiinni ja yritti irvistäen ylös. Keho tuntui jäykältä ja vastahakoiselta liikkumaan nopeasti, mutta se oli ymmärrettävää kerta keho oli varmasti ehtinyt kylmettymään kivisellä lattialla.
Aavekoira nosti katseensa eteensä ja erotti liikettä, mies ravisti päätään silmät kiinni puristaen ja katsoi uudestaan nähden edessään nyt häkissä tempovan pedon. Silloin kaikki pamahti aavekoiran mieleen kuin salama kirkkaana taivaalta ja ainoa käsky, jota aivot käskivät tehdä oli juosta, juosta niin kauas pois kuin olisi vain mahdollista pedon hampaista. Normaalisti Kalma olisi ehkä haastanut petoa, mutta nyt kun keho oli vielä palautumassa "kuolemastaan" ei Kalma aikonut sitä tehdä.

Kalma nousi puuhaloilta tuntuville jaloillensa ja lähti vain vaiston ajamana juoksemaan pimeitä käytäviä pitkin katsomatta taaksensa, aina ulos asti ja siintä vielä yön synkentämään metsään. Siellä aavekoira pysähtyi haukkoen henkeään ja pidellen rintaansa. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa yllättävästä liikunta rasituksesta ja kylmän hiki kiipesi aavekoiran kasvoille. Hänen kehonsa ei ollut valmis tähän.. Kalma pihisi hengityksensä kanssa ja puuta vasten nojaten yritti tasata sitä.
suskari
 

Seuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron