Time to tame the beast || Mori K18

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Syys 2016, 19:47

Kalma murisi palajastellen kidan täydeltä teräviä hampaita uhitellen niskakarvat pörhöllä vastutajallensa, todistaakseen että oli iso ja suuri kyvykäs uros haastamaan ruskeaturkin. Se oli kuitenkin saannut jo paljon tuhoa aikaiseksi vastutajaansa, joten susi ajatteli olevansa jo voitolla. Tuleva alfa tälle sudelle! Ed vastasi mustasuden uhitteluun muuttamalla muotoaan uudemman kerran, jolloin Kalma nosti korviaan katsellen ihmetellen lajitoverinsa touhuja. Kalma oli aikomassa laskeutua takaisin nelinkotin maahan, mutta vastutaja iski silloin jolloin se sai kätensä pedon vyötärön ympärille ja tässä asetelmassa peto kaatui maahan pyrkien muristen ylös. Ed kuitenkin painoi vastutelevan aavekoiran susimuodon pään maata vasten, joka esti mustaturkkia puremasta. Siinä Kalma räpiköi susimuodossaan Edin alla äristen, muristen ja karjuen kuin mielipuoli samalla kun Ed ärisi korvaan takaisin yrittäen käskyttää uutta tulokasta.

Se oli tahtojen taisto kun Kalma pyrki ylös maasta jääräpäisesti vielä monta minuuttia kaatamisen jälkeenkin. Se yritti työntää takajalkojaan Edin alle ja heittää ruskeaturkkinen pois päältään, mutta se ei tuottanut tulosta millään tasolla. Ed istui siinä jääräpäisesti ja piti ystäväänsä aloillaan. Kalma yritti kierähtää selälleen päästäkseen raapimaan terävillä etujalkojen kynsillään Ediltä silmät irti päästä, pakottaisi tuon rakin päästämään hänet irti!
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja Mori » 18 Syys 2016, 22:01

Edward piti Kalmaa otteessa kuin painoja konsonaan herpaantumatta. Vaikka ihmissusi olikin nukkunut jos tippaakaan siitä yöstä, hän kykeni silti pitämään tulokkaan kurissa. Hän piti tuosta kiinni ja puristi tiukkaan itseään vasten. Lihaa lihaa vasten. Kaikki keinot toisella oli mielessä mutta se ei saanut verillä olevaa ihmissutta heltymään. KYllä sen haavat paranivat nopeasti silmissä, hetki aina niissä kesti, kerta vampyyrin tasolla ei oltu. Ihmissusi ärisi aina kun toinen pyrki irroittautumaan hänestä. Se oli kuin klassista ehdollistumista. Teki Kalma sitten yhdenkin väärän liikeen ja Edward ärähti toiselle.
Lopulta Kalma pyrki käännähtämään jotekin oudosti selälleen, jotta voisi raadella häntä. Ihmissuden kädet kuitenkin väänsivät ystävän kädet kipeästi paikoillee ja pitivät siinä. Sen lisäksi hän avasi kitansa ja lähes pyysi anteeksi ajatuksissaan, että teki näin, mutta hänen oli pakko. Edward puri Kalmaa hartiaan tiukkaan ja hartaasti. Hän piti kuitenkin päänsä niin lihassa, ettei se revennyt toisen riuhtoillessa irti hänen otteessaan. Hän ei halunnut tehdä enempää haavoja toiseen kuin vähän kipua. Luuli sitten voittaneensa tai ei, Edward kyllä osoittaisi, että vielä haavoittuneenakin kykenisi taltuttamaan tulokkaan.

***

Hiljaa, hitaasti ja hartaasti toivottu aamun ensisäteet laskeutuivat kaksikon ylle. Hitaasti ihmissuden muoto häipyi alastoman miehen kehon yltä. Hän halasi ystäväänsä tiukasti, verisenä ja väsyneenä. Edward huohotti minkä keuhkoiltaan kykeni ja nousi hitaasti ylös. Hän katsoi Kalmaa ja vain istahti alas maahan sen enempää välittämättä. Hänen kätensä tärisivät siitä lihasten jännittämisestä ja puristusotteesta, jonka hän oli jääräpäisesti pitänyt käsissään ja koko kehollaan. Eivät he juurikaan oleet liikkuneet minnekään. Suurin piirtein vain pyörineet ympäri maata Kalman pyristellessö irti hänen otteessaan.
Edward nousi ylös horjuvasti, hän tunsi voimiensa ehtyneen ja hänen piti käydä edes hieman hakemassa vettä toi joitain, jolla saisi itsensä taas tolkkuihin. Mikä oudointa kyllä oli se, ettei hänen katseensa ollut enää kuollut. Enemmänkin tuo katse oli muuttunut määrätietoisesti. Se oli muuttunut sellaiseksi katseeksi, jolla oli tarkoitus sekä tehtävä, ennen sitä mies ei suonut itselleen kuolemaa. Hän tiesi kyllä, että kuolema korjaisi hänet vielä joskus, vielä joskus hänen rauhaisi kuolemansa. Ehkä jo melkein tutuksi tullut läheinen. Kaikki se viikottainen valvominen ja muu kuitenkin sai miehen kaatumaan maahan, vaikka katse olikin reipastunut. Hänen silmissä pyöri, kun hän kaatui maahan makaamaan ja sulki pyörivät silmänsä. Häntä väsytti niin turkasen paljon, että taisi Edward sitten ottaa oikein talviunet osakseen ja saada itsensä kuntoon siinä samalla.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja suskari » 19 Syys 2016, 08:33

Ed ei suostunut päästämään vasta syntynyttä ihmissutta irti vaan piti sitä tiukasti otteessan, tapahtui mitä hyvänsä, teki Kalma mitä hyvänsä. Se painettiin aina takaisin maahan Edin toimesta, jolloin Ed käskytti tulokasta muristen pysymään aloillaan. Miksi? Se halusi metsästämään!! Eikö lajitoveri ymmärtänyt sitä!? Kalma ei ymmärtänyt Edin, lajitoverinsa, käytöstä sitten yhtään.
Mustaturkkinen sai itsensä käännettyä kohden vastutajaansa ja terävät kynnet pyrkivät vastutajan silmiin, mutta etujalkoihin tarruttiin kiinni ja painettiin kivuliaasti sivulle. Peto ärisi ja murisi terävien leukojen yrittäessä hamuta tästäkin asennosta Edin lihaa äristen ja muristen. Ed ei kuitenkaan aikonut kauempaa katsella ystävänsä riehumista vaan avasi kitansa ja upotti hampaansa pedon hartiaan. Kalma ulvahti kivusta kehon värähtäessä, yrittäen rimpuilla ja riehua otteessa kahta pahemmin, mutta Ed oli lukinnut Kalman niin pahasti kiinni ettei liikkumisesta tullut yhtään mitään. Tässä asennossa Kalma ja Ed viettivät tunteja, jolloin Kalmakin alkoi väsähtämään tuntien kuluessa. Se läähätti nopeasti ja raskaasti, mutta edelleen murisi välistä ehkä hieman yrittäen liikkua, mutta voimat olivat menneet ja liikkeissä ei ollut enään voimaa.

Aurinko loi ensi säteensä maankamaraan ja se alkoi poistamaan aavekoiran ympärillä olevaa kirousta, jolloin keho pieneni ja pian paikalla oli täysin alaston mies. Kalma räpäytti silmiään ja katsoi Ediä, joka päästi miehestä irti ja vain istahti siihen viereen. Kalma katsoi itseään, sitä verta ympärillään ja huomasi myös Edin tekemät purema jäljet hartiassa. Kalma laski kätensä niiden päälle ja tunsi kätensä alla kuinka haavat parantuivat jo hyvää vauhtia. Kalma laski kätensä ja katsoi ylös nousevaa Ediä, joka ei ehtinyt ottamaan kuin muutaman askeleen ja sitten mies vain kaatui siihen maahan. Kalma säpsähti ystäväänsä kaatumista ja nousi ylös maasta, käyden ainakin kääntämässä Edin kyljelleen. Sitten Kalma muuttui koiraksi ja jolkotti lähimmälle kumpareelle ryhtyen kaivamaan. Muta ja maa-aines lensi kun koira kaivoi vimmalla koloa niin itselleen kuin Edille täksi päiväksi. Kalma ei miettinyt muutostaan, se ei halunnut muistaa sitä.. ei nyt. Kun kolo oli valmis, pehmusti koira sitä vielä lehdillä ja sitten Ed raahattiin sinne. Kalma muuttui mieheksi ja jäi istumaan Edin viereen, jolloin tunteet ottivat miehestä vallan. Hiljaiset kyyneleet alkoivat valumaan Kalman poskilla ja tippuivat aina syliin asti. Hän ei halunnut olla tälläinen koko ikäänsä, sillä toisin kuin Ed hän ei vanhentuisi ja kuolisi sillä tavalla pois. Hän kuolisi vain jos joku tappaisi.. ja hänen perheensä. Voisko hän enään palata sinne ja hymyillä kuten ennen? Olla iloinen perheestään kun takana seisoi kokoajan varjo. Juuri kun hän oli Jackista päässyt eroon niin nyt oli toinen kimpussa.. Edin luoma kirous. Itsesääli alkoi muuttumaan vihaksi Ediä kohtaan ja mitä tuo oli hänelle antanut.

Kalma katsoi vierellään nukkuvaa Ediä ja pyöri tunteidensa myrskyssä, mitä tehdä. Lopulta mies tarrasi Ediä naamasta kiinni ja painoi alas väkivaltaisesti. Kalma yritti päästä Edin ylle istumaan, estää tuota liikkumasta samalla kun terävät kynnet oli tähdättynä Edin rintaan. Kalma aikoi kaivaa pojan sydämmen irti rinnasta ja syödä sen.. se oli vain vanha legendä, jonka toimimisesta ei ollut mitään takuita. Mutta tässä tilanteessa hänellä ei ollut muutakaan.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja Mori » 19 Syys 2016, 09:59

Edillä ei ollut harmaintakaan aavistutta siitä, mitä Kalma teki tai kun Kalma raahasi hänet kuoppaan. Hänen unensa oli tyhjää piemyttä, jonka kylmällä lattialla hän makasi. Hän tuijotti kattoa, jos sitä kykenisi siksi kuvailemaan. Siinä näkyi hänen peilikuvansa. Edward tuijotti itseään pitkään silmiin, kunnes kuva vääristyi kettinkeihin sekä petoon, joka yllättävän rauhallisesti oli kettinkeissä. Se ei riehunut, mylvinyt tai tehnyt mitään. Se tuijotti häntä takaisin. "Mikä sinä olet?" Edward kysyi hiljaisuuden kaiuttaessa hänen ääntään pitkin loputonta pimeyttä. "Osa sinua tietenkin", kuului vastaus samalla äänellä, mutta peto ei näyttänyt puhuvan. Edward jo,luuli, että hän puhui yksikseen peilikuvalleen. "Jos tahdot elää, kannattaisi varmaan herätä" kuului sama ääni uudestaan ja mies näytti hetken tuijottavan petoa, joka vaihtui hänen kuvakseen ja sitten uni sirpaloitui.
Pää oli painettu alas, vasten maata. Joku istui hänen päällään, mutta ihmissusi ei juurikaan reagoinut siihen suuremmin. Hän avasi silmänsä hitaasti. Hän tiesi kuka hänen päällään istui. Hän tiesi Kalman olevan siinä, valmiina kostamaan. Edward siirsi hitaasti väsyneen katseensa mieheen, joka niin vihaisena ja surullisena hengitti hänen yllään. Edwardin vihreät silmät kimalsivat kyyneleistä, mutta hänen kasvoilleen piirtyi rauhallinen, lähes onnellinen hymy. "Tee se... Jos se auttaa sinua... Minulla ei ole mitään kaduttavaa... En minä ansaitse mitään... " hän kuiskasi miehen alta ja hän sulki silmänsä väsyneenä. Tässä oli hyvä olla, tähän olisi ihan hyvä kuolla. Jos se olisi Kalma, hän voisi hyvin kuolla pois. Tietenkään takuita toisen parantumiselle ei ollut, mutta silti. Edward ei välittänyt. Hänen kyyneleensä olivat turhia, hän ei sanonut mitään ja mielummin vain kuolisi pois.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja suskari » 19 Syys 2016, 16:24

Edward heräsi ja Kalma käänsi katseensa ihmissuden vihreisiin, kyyneleen täyttämiin silmiin. Silti Edin katse oli niin rauhallinen, kuin Ed olisi tiennyt tapahtumista etukäteen. Kalma hengitti raskaasti itku kurkussa ja siirsi katseensa muualle kuin ystävänsä silmiin. Kalma puristi terävä kyntisen kätensä täristen nyrkkiin. Hei ei-!! Katse kääntyi Edin suuntaan kun ihmissusi alkoi puhumaan, pyysi Kalmaa tekemään sen mikä oli pakko, jos se koiraa auttaisi. Edillä ei olisi mitään kaduttavaa elämässään, ei mies ansainnut mitään. Kalman silmät kostuivat ja ne alkoivat vuotamaan kun mies taisteli itsensä kanssa, katsellen kolon multaisia seiniä yrittäen unohtaa kuka hänen allaan istui.

Kalma puristi käsiään nyrkkiin, kunnes lopulta nosti kätensä ja terävät kynnet upposivat Edin rinnan sisään. Kalman käsi tärisi ja aavekoira katsoi kuinka veri pursusi ulos hiljalleen kynsien luomien haavojen välistä.
"Anteeksi.. Ed.." Kalma kuiskasi hiljaa samalla kun upotti toisen kätensä terävät kynnet Edin lihaan, repäisi koko kynsiensä pituudelta allaan olevan ihmisuden rinnan auki. Kalma katsoi tekemäänsä jälkeä ja silmät kiinni puristaen iski uudemman kerra, repi lihaa lisää irti niin että Edin kylkiluut näkyivät. Veri valui kirkkaana ja Kalma katsoi käsiään, jolloin se herätti muostokuvia mieleen. Ei hyviä sellaisia. Kuolleita ruumiita joka paikassa ja lihan syöntiä niin lasten, aikuisten kuin vanhusten.
"EI!" Kalma parkasi sulkien silmänsä ja hyppäsi pois Edin päältä peittäen kasvonsa painautien kasaan hiljaa nyyhkyttäen, mumisten jotakin epäselvää.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja Mori » 19 Syys 2016, 16:43

Edward piti päänsä paikallaan ja odotti vain loppuaan. Äkisti Kalma kävi käsiksi, upotti kyntensä hänen lihaansa. Ensin se ei tuntunut miltään. Hän kuuli ainoastaan Kalman anteeksi pyynnön, jota mies vain hymähti. Mutta sen jälkeen, pirstova kipu halkoi miehen. Hän räväytti silmänsä auki ja puri hammasta. Hän katsoi Kalmaa silmiin tuskissaa, kun tuo repi hänen rintansa auki ja kolon peitti vahva verinen haju. Hän tunsi kuinka Kalma repi lihaa enemmän ja enemmän. Kipu sai miehen puremaan entistä enemmän petomaisiksi muuttuneita hampaitaan. Lihakset olivat jännittyneet ja käsien terävät kynnet työntyneet vasten maata. Edward ei kyennyt enää pitämään suutaan kiinni vaan avasi sen ja huusi tuskasta, jonka Kalma hänelle. Raivokas karjunta loppui hetken päästä kuin seinään.
Niin. Edward makasi silmät täysin tyhjinä, veri valuen, lihakset rentoina miehen alla. Hän ei enää kuullut Kalman huutoa ja sitä kuinka toinen hyppäsi muualle nyyhkimään tekoaan. Hänet oli avattu, kirjaimellisesti. Lämmin veri hitaasti valui pitkin kolon lattiaa. Näky miehen rinnalla näytti karmealta. Raastettua ja revittyä lihaa roikkui syvän ja suuren avohaavan ympärillä. Ohuen kerronksen alla pamppaili hitaasti vielä miehen sydän. Hengitys tuntui olevan lähes kadonnut miehen rintakehältä, mutta kyllä se nousi hitaasti ja lasketui yhtä kivuliaasti, mutta mihinkään nuo vihreät silmät eivät enää reagoineet.

Syvimmissäkin sisimpien ovien takana hän istui tällä kertaa täysin kirkaassa ja valkoisessa huoneessa. Hänen edessään istui toinen mies, jonka silmät olivat mustat. Heillä molemmilla oli siistit vaatteet ja huone tuntui lämpimältä. Toinen hahmo katsoi häntä silmiin ja hän teki samoin. Heidän vierellään oli ovi. Puinen, hyvin huolettu ovi. "Aijotko astua tuosta ovesta?" toinen mies kysyi. Edward käänsi päänsä oveen, joka avautui hitaasti raolleen. "En tiedä... Minusta se tuntuu..." hän sanoi hiljaisena ja puristi kätensä nyrkkiin. "Sinusta tuntuu? Etkö juuri sanonut, että sinulla ei ole mitään kaduttavaa?" mustasilmäinen mies kysyi. Edward värähti ja näytti kärsivältä. "Mitä muka olisin voinut tehdä toisin?" hän kysyi murtuneena. "Elää", toinen mies sanoi hiljaa, mutta Edward nousi ylös tuoliltaa ja lähti kävelemään kohti ovea, jolloin toinen mies murahti hänelle. "Aijotko tosiaan pelkurimaisesti mennä? Viet minut mukanasi jos teet sen!" tämä huusi, kun Edward tarttui oven kahvaan. "Sitäkin paremmalla syyllä", hän totesi ja avasi oven. Ovesta syöksyi kirkasta valoa ja kun Edward oli ottamassa askelta sisään, jonkun käsi työntyi ovesta.
Se oli lämmin ja kaunis käsi. Käsi joka laskeutui hänen rintakehälleen juuri siihen, josta Kalma oli alkanut hänen sydäntään kaivamaan irti. Mies pysähtyi ja tuijotti kättä, joka hohti valkeana. Hitaasti käsi työnsi miehen kauemmaksi ovesta. Mies tuijotti kättä, joka lähti naisen kehosta, joka tarttui sisäovenkahvaan ja hymyili hänelle samalla alkaen sulkea ovea. "Ei ole vielä sinun aikasi Edward. Ei vielä. Et ole vielä elänyt meidän puolesta", naisen ääni sanoi lempeästi kaatuvalle miehelle. Edward tuijotti hahmoa, jonka kasvot tulivat juuri hänen näkyviinsä. "Äi-!" hän huusi ja koko tila pirstoutui ja muuttui pimeäksi, jonne mies katosi.

Samaan aikaan kolossa miehen keho reagoi. Hän kouristeli hetken verisessä lammikossaan ja sai miehen oksentamaan verta suustaan. Mies yski minkä sai keuhkoistaan pumpattua ulos. Hän ei kyennyt kylläkään reagoimaan mihinkään ja oli edelleen tajuton, vaikka näyttikin siltä, että olisi elossa.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja suskari » 19 Syys 2016, 19:41

Kalma havahtui shokkimaisesta tilastaan kuullessaan kakomista ja yskimistä, kääntäen katseensa Ediin joka yski verta. Ihmisusi oli tukehtumassa omaan vereensä.
"Ed!" Kalma syöksähti Edin luokse ja käänsi miehen kyljelleen, jolloin veri valui lehti pohjaisella pesän lattialle. "Älä kuole, kiltti.." Kalma anoi ja yritti tyrehdyttää verenvuotoa, mutta veri vain pursusi aavekoiran sormien välistä pursuen, tahraten aivan kaiken. Hän ei pystyisi hoitamaan miestä tässä, joten Kalma otti Edin syliinsä ja kantoi miehen ulos. Aurinko häikäisi puiden välistä aavekoiran silmiä, jolloin Kalma joutui sulkemaan silmänsä. Hän ei voinnut juosta näin pitkin metsiä. Kalma yritti ajatella matkallaan nähtyä kylää, jonne Kalma myös teleporttasi portille. Kalma kaatui ja pudotti Edin maahan.

Vartijat kääntyivät kuullessaan meteliä ja no eivät voinneet olla virnuilematta kahdelle alastomalle miehelle, mutta se pyyhkiytyi kun vartijat tajusivat kummankin olevan verissään.
"Pyydän.. auttakaa häntä." Kalma aneli silmät kiinni painettuna samalla kun kyyneleet valusivat hänen kasvoilla. Vartijat empivät, mutta suostuivat ottamaan kaksikon sisään.

Myöhemmin Kalma istui hiljaa penkillä, mutta se ei ollut siisti hoitohuone vaan tyrmä. Ed makasi pitkällään aavekoiran vierellä, haavat oli hoidettu ja kääritty. Kalma katsoi hiljaa lattiaa ja vain odotti.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja Mori » 19 Syys 2016, 20:23

Se mitä tapahtui maailmassa hänen ympärillään oli pimennossa. Hän ei tiennyt siitä, että Kalma teleporttasi ja pyysi apua. Tiesty kaksi miestä alastomina näytti hauskalta, mutta verisenä ei kyllä ja herätti omia ajatuksia miksi nuo näyttivät siltä. Sairastuvalla Edward taidettiin paikatta. Menetettyä lihaa ei tietenkään voitu palauttaa ja lääkärit joutuvat tekemään kompromissejä hänen elossa pitämiseksi. Mies tikattiin kovalla työllä ja monet hämmentyivät kuinka joku kykeni pysymään elossa ja miten tuon rinta näytti tältä, kylkeä pitkin. Haavat sidottiin ja mies asetettiin paareille. Näillä mies kuljettiin tyrmään, jossa tuon ystävä odotti. Onneksi miehille oli sentään annettu housut, etteivät aivan alastomina olleet.
Edward sijoitettiin makuupaikalle ja jätettiin siihen. Tuon ystävälle kerrottin, että ei kannattaisi pitää kovin suurta toivoa miehen elossa pitämiseksi. Olisi hyvin todennäköistä, että mies menehtyisi vammoihin. Sotilaat jättivät kaksikon rauhaan tyrmän hiljaisuuteen, jossa kaksikko oli.

Edwardilla oikeastaan ei mennyt kovin kauaa herätä koomantuntuisesta tilastaan. Hänen silmänsä avautuivat hitaasti, tuijottivat tyhjyyttä. "Mikset repinyt sydäntäni?", hänen heikko äänensä pihisi kurkusta. Mies ei kääntänyt katsettaan Kalmaan, vaan piti sen edelleen kuolleena. Hän sulki silmänsä väsyneenä. Hän tunsi sydämensä pamppailevan tiukasti rinnassaan kiinni. Hän tunsi hengittävänsä kylmää ilmaa ympärillään. Paikkoja särki ja erityisesti rintaa. Hän nosti hitaasti jäykältä ja painavalta tuntuvan kätensä tunnustelemaan rintaansa. Hän tunsi vieläkin Kalman kädet hänet ihollaan ja lihassaan. Siitä varmasti jäisi rumat jäljet, mutta se saisi olla hyvä muistutus hänelle siitä. Hän oli sitä paitsi varmasti muuttanut muitakin ihmissusiksi ja nuo nähtävästi etsivät kostoa hänelle.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja suskari » 19 Syys 2016, 20:53

Kalma nosti päätään kun kuuli heikon äänen viereltään, joka kysyi mikesi hän repinyt Edin sydäntä irti rinnasta. Kalma huokasi ja nosti kätensä nuoremman otsalle pörröttäen pienesti Edin otsahiuksia hymyillen pienesti.
"..En ole sellainen." Kalma sanoi hiljaa ja nosti kätensä pois Edin pään päältä, jolloin aavekoiran kasvoilta ollut hymy katosi ja siirtyi tyrmän rautaiseen oveen. Kalma ei tiennyt mitä nämä miehet, tai kaupunkilaiset, heistä halusivat. Hänelle ei oltu kerrottu yksityiskohtia, vain se että he olivat hieman epäluotettavia ja hiedät oli sen perusteella sullottu tänne. ystävällisyyttä kuitenkin oli löytynyt sen verran että Ed oli hoidettu ja vähän vaatteita annettu.

"Älä koske siihen hölmö.. se voi aueta vielä." Kalma sanoi ehkä hieman topakasti kun Ed lähti hipelöimään rinnassa olevaan haavaansa, jolloin Kalma tutun isällisesti tarrasi Edin kädestä kiinni ja laski alas kyljen vierelle. Kalma kasvoilla kuitenkin näkyi musta pilvi, suru omasta tilastaan.. ja väsymys.
"Sinä lepäät nyt, nukut.. olemme turvassa." Kalma vakuutteli Edille.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja Mori » 19 Syys 2016, 21:09

Kalman lämmin käsi tarrasi hänen omaansa. Se tuntui tiukalta otteelta, joka ei päästänyt irti ennen kuin mies luovuttaisi haavansa hiplaamisen suhteen. "Mutta olit tekemässä niin...", hän kuiskasi ja avasi silmänsä, joiden tyhjä katse oli muuttunut määrätietoiseksi. Hänen äänessään ei ollut tippaakaan syytöksiä, vaan hänen ktäensä kiertyi Kalman kädessä irti ja tuo tarttui heikosti toisen käteen puristaakseen sitä. Hän irvisti, mutta piti katseensa Kalman eriparisissa silmissä. Niin surulliset ja väsyneet silmät hän kohtasi, mutta ei taineet paljoa erota hänestä. "Etsitään sinulle apua... Mielesi ei ole jakautunut kahtia... Kuten minun", Edward sanoi tiukasti pitäen miehen kädestä kiinni. Hän uskoi, että Kalman kykenisi vielä pelastamaan kiroukselta, jos hänen sydäntä ei revitty irti, eikä kirousta kyennyt poistamaan täysin, niin kai sitä voisi jotankin lievittää?
Lopulta Kalma vain patisti häntä nukkumaan sanommalla heidän olevan turvassa. Turvassa, tämä oli tyrmä jossa he loijuivat ja vähäenerginenkin mies tajusi sen. "Turvassa..." hän yskäisi sanan sisuksiistaan ja naurahti sille jotenkin kuivalla tavalla. Hän ei koskaan ollut turvassa. Hänestä tuntui, että Kalma oli saanut aikaan jotain hänessä. Muuta kuin sydämmen melkein ulos sisuksista.

"Minä avasin oven..." mies kuiskasi painaen silmänsä kiinni. Hän muisti selkeästi kuka hänet oli työntänyt pois kuoleman portilta. Se oli ollut hellä, eikä naisen kasvoilla ollut katkeruutta. Nainen oli hymyillyt, ehkä se oli hänen mielensä illuusioita tai sitten totta. "Uskotko heidän antaneen anteeksi...?" Edwardin ääni särähti, kun hän kuiski Kalmalle pimeydessään. Hän puri hammastaan kivuiltaan, mutta jatkoi. "Sinä et anna anteeksi... Olen niin pahoillani, vaikka sanani eivät voi korvata tekemääni", hän äänensä murtui ja hänen huulensä nykivät hallittomasti, kun hänen kasvoilleen piirtyi tuskallinen ilme. Tuskaa ilman kipua. Kyyneleet vierivät alas miehen kasvoilta. Hän avasi silmiään ja räpytteli niitä. Hän aneli hiljaa suu irvistyksessä armoa, vaikkei sitä ansainnutkaan. Hänellä ei ollut oikeutta sellaiseen.
Edward itki minkä kykeni, hän oli tuskissaan ja itki tekoaan, vaikkei itkemiselle ollut oikeutta. Saisi se helpottaa ihmissuden tuskaa. Hän ei tehnyt sitä äänekkäästi vaan äänettömästi.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja suskari » 19 Syys 2016, 21:58

Kalman väsynyt katse siirtyi Ediin, joka hiljaa puhui että hänelle etsittäisiin apua. Kalman kasvoilla kävi heikko hymy, mutta aavekoira pudisti päätään. Ihmissuden kirousta ei voinnut poistaa.
"Ed.. emme ole saanneet edes sinun kiroustasi pois. Mikä minun omastani tekisi erilaisen?" Kalma kysyi Ediltä katsoen miehen väsyneisiin silmiin. "Tulen kantamaan tätä aina.." Hänen olisi opittava elämään sen kanssa, tai kuoltava sen tähden. Kalma ei kuitenkaan perheensä tähden voinnut vain tappaa itseään tai kadosta metsiin, kuten Ed teki. Hän ei voinnut vain hylätä niitä joista välitti niin paljon. Hän ei pystynyt siihen luontonsa takia.
"Enkä usko että se eukko haluaisi minua auttaa.. tai löytäisimme ketään kyllin vahvaa." Black toki saattaisi olla, mutta tällä hetkellä Kalma halusi pitää väliä velhoon sattuneista syistä.
"Ei tähän ole hoitoa." Kalman ääni murtui ja mies puri hammasta yhteen niellen kyyneleitään.

Kalma ei sanonut mitään kun Ed vähätteli hänen valitsemaa turvapaikkaa. Tämä sai nyt kelvata ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo ja sitä rataa. Kyläläiset kertoisivat aikomuksensa aikanaan.Edin seuraaville puheille Kalma kohautti kulmiaan.. ja vain katsoi Ediä hiljaa osaamatta vastata sen erikoisemmin, kuin siihen yhteen.
"Jos he oikein kantaisivat kaunaa.. he olisivat yhä täällä hakemassa kostoa." Kalma vastasi ja hiljeni vakavoituen kun Ed sanoi ettei Kalma antaisi anteeksi. Ed oli oikeassa, ei Ed saisi anteeksi..
"Omaa tyhmyyttäni suojelin kyläläisiä, vaikka näin ettei mitään ollut tehtävissä.. olin liian heikossa kunnossa." Kalma huokasi. "Ja se oli petosi, et sinä." Kalma vastasi ja hiljeni, mutta käänsi katseensa Ediin joka alkoi itkemään.
"Hei, hei.. Älä.. jooko, et sinä tuolla asenteella saa minulle apua!" Kalma huomautti yrittäen kehnosti piristää ystävänsä, mutta siintä ei ollut mitään apua, joten Kalma huokasi ja vaihtoi muotonsa koiraksi hypäten Edin kanssa sängylle ja köpertyi seinän puolelle Edin viereen. Ed sai pari märkää pusua leukansa alle.
"Ktasotaan tätä paremmin kun ollaan levätty." Koira sanoi ja sulki ainakin omat silmänsä.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja Mori » 19 Syys 2016, 22:22

Kalma vösyneesti yritti lohduttaa ystäväänsä, joka niin niiskutti. Ei Edward itseään itkenyt, hän itki Kalmaa ja tappamaansa kylää. Hän kyllä tiesi, että hänen petonsa oli tehnyt sen, mutta hänen kehollaan ja hänen mielellään. Hän oli tehnyt sen. Hän, eikä kukaan muu. Raivoisat tunteet saivat miehen vain kääntämään päänsä lohduttavan miehen puolelta toiselle, kunnes tuo näytti muuttuvan koiraksi ja tuli hänen viereensä makaamaan. Levätä hänen toki pitäisi, jos seuraavaa aamua edes tulisi hänelle. Koira nuoliais miehen märkiä poskia, joka sai aikaan lohduttoman ja hiljaisen itkun. Itku kuitenkin tyrehtyi pian, kun mies valui tajuttomuuden ja unen tapaiseen tilaan.
Hän istui taas tuolilla ja taas hänen edessään istui joku. Edward kohotti katseensa kohti tätä hahmoa. "Mitä haluat?", hän kysyi äristen. Mies häntä vastapäätä hymyili vain. "Etkö huomaa, kuinka olet aiheuttanut muille tuhoa? Etkö ymmärrä, että olet tuhonnut minun kehollani monen ihmisen elämän!" Edward sanoi ja puristi kätensä reisiään vasten nyrkkiin. Hän halusi itkeä täälläkin, mutta ääni keskeytti hänet. "Se on luontoni ja sinun on hyväksyttävä se", mies sanoi, joka sai Edwardin vain murahtamaan toiselle. "En koskaan!" hän sähähti. Mies nauroi hänelle. "Se ei sitten ole vielä ohi", tuo sanoi ja katosi penkki mukanaan. Edward jäi tuijottamaan tyhjyyttä ja sitä mitä vaihtoehtoja heillä olisi. Mitä vaihtoehtoja, ei Kalma tainnut aivan ymmärtääkään, ettei hän tarkoittanut kirouksen poistoa vaan pedon poistoa tai edes lievitystä. Hän puristi päätään käsiensä välissä ja nyyhkytti.

Vihreät silmät avautuivat heikosti pääsevän valon myötä. Oli ehkä keskipäivä tai iltapäivä. Hän kuunteli tyrmän ääniä ja sulki silmänsä uudestaan. Hän puristi ne tiukasti yhteen ja räpäytti pari kertaa ja laski katseensa mustaan koiraan. Tuo nukkui hänen vierellään tyytyväisen, mutta Edward ei ollut tyytyväinen. Hän tunsi kipunsa lisäksi myös jotain, joka kihelmöi aivan hänen luissaan. Luissaan jotka särkivät ja halusivat muutosta alleen. Ihmissusi käänsi hitaasti päätään katsoakseen tyrmän ikkunaan, josta auringon himmeä valo pääsi sisään. Ihmissudelle se ei ollut lainkaan vaikeaa tuntea sitä luissa ja sen ytimissä, mitä yöllä tulisikaan tapahtumaan. Huonoin asia vain oli se, ettei hänellä ollut voimia nousta ylös tai pidätellä Kalmaa. Kyllä hän voisi, mutta se ehkä veisi hänen henkensä ja hän halusi kuolla vasta sitten, kun Kalma olisi oppinut elämään petonsa kanssa tai sen jälkeen kun peto olisi saatu livitetyksi.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja suskari » 20 Syys 2016, 09:01

Kalma uinui monta tuntia täydessä unessa välillä kehon nytkähdellessä, kunnes lopulta koira heräsi. Kalma haukotteli ja venytteli itseään pienessä ahtaassa tilassaan. Vatsa huusi ruokaa.. Kalma ei ollut kuitenkaan kohta syönnyt kokonaiseen päivään yhtään mitään, kerta petokaan ei ollut päässyt metsästämään kun Ed oli estänyt sitä. Eikä Kalma kyennyt metsästämään itse päivällä. Kalma tunsi olonsa heikoksi ja hyvin, hyvin väsyneeksi. Kalma katsoi Edin suuntaan.
"Ketään ei ole näkynyt?" Kalma kysyi ja nousi ylös hypäten lattialle, josta koira muuttui mieheksi venytellen lihaksiaan. Hartiassa oleva, Edin tekemä, haava tuntui olevan jo täysin parantunut. Toisin kuin hänen tekemät haavat Edille. He tarvitsivat ravintoa ja juotavaa kummatkin, etenkin Ed joka vielä parantui. Kalma käveli sellin ovelle.
"Vartijat!" Kalma huhuili käytävään ja kuunteli, mitään ei kuulunut. Kalma huusi uudestaan ja muutaman sekunnin päästä kuului tuolin raahausta lattiaa vasten ja käytävää pitkin askeleita. Pian kaksi vartijaa tuli sellin ovelle täydessä aseistuksessa ja kysyivät mitä vanki tahtoi. Kalma selitti että he tarvitsivat ruokaa ja vettä, etenkin hänen ystävänsä. Vartijat vaikuttivat empivän, mutta lupasivat järjestää jotakin kerta vankeja ei ollut tarkoitus kiduttaa. Vielä. Kalma jäi odottamaan ovelle vartijoita ja pian miehet toivat tarjottimen jossa oli leipää, yksi juusto pala ja vesikannu jossa kummallekin oli juotavaa. Kalma kiitti vartijoita.

"Syö nopeasti silmäpuoli, sinua kysellään pian." Yksi vartijoista totesi ennenkuin poistui kaverinsa perään. Kalma katsoi vartijoiden perään ja meni sitten istumaan Edin viereen ja laski tarjottimen miehen sängyn reunalle. Kalma kasteli kuivaa leipää vedessä, vaikka se saattoikin kuulostaa ällöttävältä, ja repi siintä paloja joita alkoi syöttää Edille. Hän ei jaksanut nyt kuunnella yhtään vasta väitteitä mieheltä. Kun Ed oli syötetty, söi Kalma itse ja joi vettä, laittaen lopun talteen sängyn alle. Sitä ei tiennyt milloin tulisi seuraava jos he olisivat täällä kauan.
Kului minuutti tai pari eteenpäin kun vartijat tulivat hakemaan Kalmaa pois. Kalma ei vastustellut vaan asettui kiltisti rautoihin, jolloin vartijat kävivät saattamaan aavekoiraa pois tyrmiltä aina siistimpään saliin jonka keskellä istui mies tuolilla. Tai ainakin se näytti kaukaa katsottuna mieheltä, mutta lähestyessään Kalma erotti miehen haltiaksi. Aavekoiran sydän hyppäsi kurkkuun. Olivatko he haltia kylässä!?
"Älä näytä noin pelästyneeltä nuorukainen. Mikä on nimesi?" Kylän johtaja aloitti kyselemisen ja Kalma kertoi kuka oli, myös Edistä Kalma kertoi ja mitä oli tapahtunut. Kertoi lähinnä jonkin hyökänneen heidän kimppuunsa ja he olivat paenneet tänne.

Kuulustelut kestivät muutaman tunnin kun Kalma palautettiin takaisin tyrmään ja aavekoira näytti silminnähden järkyttyneeltä kun käveli penkille istumaan.
"Ed.. he.. hän.. tajusi kuka olen ja.. hän aikoo viedä minut huomenna haltioiden pääkaupunkiin." Kalma selitti Edille järkyttyneellä äänensävyllä. Edin kohtalosta Kalma ei tiennyt, ehkä orja? Tai teloitettaisiin pois pyörimästä. Kalma oli sotarikollinen ja raahattaisiin oikeuden eteen koko kansan huviksi.
"Meidän on lähdettävä, nyt." Kalma anoi Ediä nousemaan ylös.. heidän oli lähdettävä!

// Kaunista draamaa :3 //
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja Mori » 20 Syys 2016, 12:54

Edward oli vaipunut sikeään uneen, eikä juuri reagoinut vierellään liikehtivään muataan pötköön. Hän ei reagoinut myöskään siihen kun Kalma nousi ja venytteli hieman, kunnes pomppasi alas pediltä ja muuttui ihmiseksi kysyen oliko ketään näkynyt. Tuolloin mies avasi silmänsä hiukan ja mutisi jotain mitä-kysymyksen tapaista. Edward oli taas vaipunut hetkeksi uneen, kunnes Kalma alkoi huutamaan vartijaa ja ruokaa. Edward ei juurikaan siihen keskusteluun puuttunut, hän kuunteli kyllä.
Meni vähän aikaa kun vartijat katosivat ja tulivat taas ruuan kanssa. Sanoivat, että Kalmaa kuulusteltaisiin pian, joten tuon olo hyvä syödä nopeasti. Pian vartijoiden poistuttua Kalma tuli hänen viereensä ja rupesi sullomaan vedessä pehmennettyä leipää suuhun. Ensin Edward yllättyi, sitten hän vain valittamatta otti minkä sai ja nieli minkä sai alas asti. Kun Kalma oli ruokkinut kananpoikansa söi tämä itse, jonka jälkeen häntä jo haettiin kuulusteluun.
Sinä aikana Edward makasi paikallaan hiljaisuuden vallitessa tyrmän. Hän kuitenkin alkoi hitaasti liikkua paikallaan ja ensimmäisenä nousi hitaasti irvistellen istumaan. Hänen kehonsa oli heikkona ja tuntui tärisevän samaan aikaan kun moes nousi ylös. Hän inisi pienesti jähmeiksi käynyttä kehoaan.

Edward nousi istumaan pedin reunalle suurella vaivalla ja tunnusteli haavaansa, joka ei ollut avautunut. Hän istui siinö venytellen jäseniään ja nousi hitaasti seisomaan jaloilleen, mutta istu varsin pian takaisin pesin reunalle. Hän kuunteli itseään hetken ja sulki silmänsä. Meni muutama tunti hiljaisuudessa, kun Kalma tuotiin takaisin tyrmään. Edward istui edelleen pedin reunalla. Kalma alkoi hiukan hätääntyneenä selittämään hänelle, mitä oli juuri tapahtunut. Mies piti silmänsä kiinni ja kuunteli ystäväänsä loppuun. Sitten hän veti henkeä ja katsoi Kalmaa. "Ymmärrän", hän sanoi ja kuunteli hiljaisuudessa tyrmän asukeja. Tavallista pölinää, ei häiriöntekijöitä. Hän alkoi nousta hitaasti jaloilleen, hieman horjahdellen. "Auta minua", hän pyysi Kalmaa tuekseen kainaloonsa ja osoitti sitten kohti kaltereita. Hän opettaisi Kalmalle jotain uutta.

Kaltereiden luo päästyään Edward tarttuu niihin pitääkseen itsensä pystyssä. "Nyt Kalma. Et ole enää ihminen. Olet ihmissusi, joten tartut tuohon kalteriin ja väännät sitä sivulle niin paljon kuin pystyt. Älä sano, ettet kykene, eikä sinulla ole voimaa... Kyllä sinä huomaat kohta", mies sanoi ja tarttui omaan kalteriinsa ja veti sitä sivulle. Kipu särähti miehen rinnassa, mutta hän ei välittänyt vaan, alkoi veti minkä heikoilta käsiltään kykeni. Hitaasti kalteri alkoi vääntymään hänen puoleensä ja lopulta heidän teoksensa oli valmis. Juuri sopivan kokoinen aukko poistua.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja suskari » 20 Syys 2016, 16:41

Kalma katsoi Ediä, joka nyökkäsi ja kuunteli käytävän ääniä nousten ylös pediltään. Kalma seurasi miestä hieman huolestuneena viereltä valmiina ottamaan Edistä koppia jos tuo päättäisi kipata pitkin pituuttaan kiviselle lattialle. Ed kun ei ollut vielä, edelleenkään, missään parhaimmassa kunnossa. Ihmissusi pyytikin apua aavekoiralta ja Kalma koppasi Edin kainaloonsa kävellen miehen kanssa kaltereille jättäen miehen siihen seisoskelemaan oman onnensa nojassa. Toki Kalma syöksyisi tyynyksi heti jos Ed kaatuisi.

Kalma katsoi Ediä, joka lausui hänen nimensä, ja sanoi sen faktan ettei hän ollut enään ihminen vaan ihmissusi. Kyllä hän sen tiesi, sitä ei tarvinnut muistuttaa. Ed kuitenkin käski aavekoiraa tarttumaan kalteriin ja vääntämään sitä niin paljon kuin pystyi. Kalma katsoi hieman pöllähtäneenä ja epäuskoisena Ediä edessään, joka kuitenkin vakuutti että aavekoira tulisi varmasti huomaamaan eron entisen ja nykyisen välissä. Kalma tunsi olonsa idiootiksi, mutta tarrasi kalteriin ja alkoi vääntämään sitä. Kalteri nitisi ja natisi kun Kalma alkoi vääntämään sitä hitaasti kurville kuin lusikkaa konsanaan ja pian paikalla oli miehen mentävä aukko. Kalma katseli käsiään pöllähtäneen hölmönä ja yritti tajuta tapahtunutta.
"...Mennään.." Kalma puuskahti ihmettelyltään ja nappasi Edin syliinsä ja tajusi miehen tuntuvan kevyeltä kuin höyhen.. Se tuntui hassulta, mutta hänellä ei ollut aikaa ihmetellä uusia voimiaan vaan Kalma astui aukosta ulos katsellen ympärillensä ennenkuin lähti kävelemään ulos tyrmästä. Aavekoiran kävely kuitenkin keskeytyi kun tuttu kipu keskeytti hänet. Kalma älähti kivusta kun kylkiluut rutisivat muutoksen alkaessa, mutta Kalma ei pudottanut Ediä.. Kalma kantoi Ediä jääräpäisesti eteenpäin, taistellen muodonmuutostaan vastaan joitakin metrejä, kunnes jalat antoivat periksi ja Kalma ei voinnut sille enään mitään. Miehen tuskan huudot muuttuivat murinaksi kun keho laskeutui neljälle jalalle lihaksikaan ja karvaisen pedon hahmon astuessa Kalman paikalle.

Vartijat juoksivat paikalle aseidensa kanssa ja no säikähdys oli melkoinen kun käytävällä seisoi kaksi täysikasvuista ihmissutta. Kalma innostui silmin nähden saaliitaan ja otti jo jaloillaan vauhtia pyydystääkseen saaliinsa ja syödäkseen ne!
suskari
 

EdellinenSeuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron