Time to tame the beast || Mori K18

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 17 Syys 2016, 15:15

Jäykähkön, ehkä väsähtäneen kehon pyrkiessä ulos kahleistaan ja häkistään. Maassa oleva hahmo alkoi liikkumaan ihan yhtä jäykästi niin kuin petokin oli alkanut. Toisaalta peto oli herännyt jo aikaisemmin ja alkoi saada pikkuhiljaa voimiaan takaisin, kiitos ihmissuden nopean palautumiskyvyn. Kalterit tekivät jonkilaista outoa ääntä, ehkä ne alkoivat venymään pois liitoksistaan. Samaan aikaan hahmo maassa oli alkanut jo elämään nopeammin, pudistellen päätän sekä lopulta tuo näytti tajuavan tilanteen. Vaistot näyttivät ottavan tuonkin valtaansa ja pakottavan liikeelle, vaikka kuinka jäykäyltä se tuntuikin.
Peto huusi kun mies lähti jäykästi karkuun juosten läpi tyrmien ja hyisen ilman saavuttaen viimein päivän valon ja raikkaan ilman. Perässä kuului ainoastana hyinen huuto. Kun hahmo oli mennyt pedon näkyvistä tuo pysähtyi ja alkoi katselemaan kahleitaan. Se hengitti hetken, rauhassa, sulki mustat silmänsä ja tarttui kettingeikin. SE puristi niitä rystyset valkeina ja veti ne irti häkin katosta. Kettinki paskautui vasten maata ja peto oli jo jalkojensa kettingeissä kiinni. Se ärisi ja repi ne irti. Lopulta se rikkoi myös kaulapantansa, jonka jälkeen se tarttui kaltereihin. Ihmissusi karjui ja alkoi kasvattamaan kokoaan, kehon lähti peittämään suuri karvapeite, joka yllätyksellisesti alkoi rikkomaan miehen vaatteita. Ennen nuo vaatteet olivat ikään kuin sulautuneet vaatteiden alle, mutta nyt ne räsähtelivät liitoksistaan ja päästivät vapaaksi jotain paljon suurempaa kuin ennen. Häkki alkoi tuntumaan ahtaalta sille ja se väänsi kaltereiden väliin aukon, josta se pääsi ulos.

Peto lähti höyryävä hengitys mukanaan liikkumaan kohti ihmistä. Sen turkki kiilsi ja sen alta näkyi lihaksikas sekä kookas keho. Ihmissusi lähti juoksemaan kehon tuntuessa palautuneen normaaleihin toimintoihin. Toisin kuin Edward oli kyennyt arvoimaan, oli häkki kyennyt pitämään ihmissuden vain muutaman minuutin sisällään. Oli huonoa valita vanha häkki, joka oli lojunut kosteuden ja ilman ympäröimänä. Se raajat tekivät työtä käskettyä ja julmat islmät etsivät levottomina saalistaan jokaisesta huoneesta, kunnes se nousi hyisestä ilmasta syksyiseen päivään. Ihmissusi näytti hetken siristelevän silmään, mutta päästi sitten suuren ulvonnan, johon vastattiin pian kaukaisuudesta.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 17 Syys 2016, 15:32

Rintakehä nousi raskaan, nopean hengityksen tahtiin ylös ja alas. Sydän hakkasi rinnassa hulluna kuin revähdyksen partaalla. Kalma nojasi yhä puuta vasten yrittäen tasata hengitystään hengittämällä hitaammin kuin puutunut keho tahtoi. Selustaansa Kalma ei ollut unohtanut vaan piti sitä silmällä pedon varalta, mutta ainakaan vielä se ei ollut rynnännyt helpon saaliinsa perään. Kalma sai siis aikaa palautua ehkä minuutin tai toisen, jolloin hengitys alkoi tasaantumaan ja olo alkoi parantumaan hitaasti. Ei parhaaksi, mutta sen kanssa vielä eli.
Kalma suoristautui ylös puunrunkoa vasten nojaamasta ja katseli ympärilleen, nuuhkien ilmaa mutta tuuli ei tuonnut mukanaan epäilyttäviä hajuja. Sen sijaan ilman täytti verta hyytävä ulvonta, johon melkein yhtä nopeasti vastattiin jostakin kaukaisuudesta. Yrittikö Edin peto saada lajitoveria mukaan jahtiin? Ei hyvä.. Hän ei voisi jäädä lojumaan tähän, sillä jos Edin peto olisi fiksu niin se seuraisi kyllä hajujälkeä ja löytäisi hänet ennemmin tai myöhemmin. Hänen olisi päästävä kylään turvaan. Kalma lähti ottamaan askelia eteenpäin jaloillaan, jotka tuntuivat yhä kankeuttaan vastustella liikkumista mutta Kalma pakotti itsensä liikkeelle.

Kalma saapui matkansa päätteeksi purolle, jolloin aavekoira pysähtyi ja katseli ympärillensä ennenkuin kumartui ottamaan käteensä vettä juoden muutaman kulauksen ja nousi aikoen jatkaa matkaansa. Kalma ei aikonut pysähtyä sen enempää mitä oli pakko.. lähistöllä pitäisi olla kylä johon voisi mennä suojaan.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 17 Syys 2016, 17:22

Suhina vain kävi kun suuri peto juoksi halki metsää. Sen suuresta ja ehkä raskaastakin kehosta huolimatta se kulki äänettömästi. Toki se jätti jälkeensä syvät painautumat maahan, mutta äänen ääntä ihmissusi ei tuonut mukanaan. Se seurasi vain pientä ystävänsään ja tämän hajua, joka oli kuin lanka. Lanka leijaili ilmassa ja vei ihmissutta eteenpäin ilman ongelmia. Ihmissusi hidasti yhdessä vaiheessa vauhtiaan se nuuski ilmaa ja puroa, joka sen vierellä oli. Siinä oli aikajälkiä, saalis oli selkeästi pysähtynyt ottamaan juotavaa ja sitten lähtenyt jatkamaan. Peto lähti muristen pienesti liikeellee taas. Se etsi vimmatusti luoltaan paennutta karkulaista.
Lopulta peto saapui lähelle pientä kylää. Se nuuhki ilmaa ja se tunsi pienen ystävänsä hajun. Peto tuijotti kylää sen reunalta ja sen häntä alkoi hitaasti levottoman lailla, mutta samaan aikaan innostuneesti heilua. Se muisti leikkineensä tämän tapaisessa kylässä syntymä päivänään. Se muisti kuvat hyvinkin helposti ja tykästyi siihen ideaan, että pääsisi myös pienen ystävänsä jälkeenkin tappaamaan muita vihollisia. Peto lähti varjoissa, hitaasti liikkumaan alas kylää kohti. Se pyrki pysymään piilossa katseilta ja herättämättä huomiota. Oli kyse hyökkäämisestä, eikä sitä oltu typeräksi onneksi jätetty. Älyä riitti, kiitos ihmisyyden. Se nuuhki ilmaa ja seurasi pienen ystävänsä ihanaa hajua. Se luikki hiljaa äänekkäiden katujen varjoissa. Se pysyi poissa silmistä synkkimmillä kaduilla, talojen takana ja etsi kohdettaan.

Lopulta se saavutti silmiinsä kohteensa ja veti suulleen mitä nautinnollisimman hymyn. Piilossa ja pelokas, mikäs sen ihanampaa. Peto lähti juoksemaan ja nyt se ei juurikaan välittänyt siitä tultiinko se nähdyksi vai ei. Se hyökkäsi kuitenkin kohteestaan toiseen kohteeseen, joka osui sen tielle. Se repäisi ensimmäisen miehen pään irti liitoksistaa ja sai aikaan kaaoksen. Tuo kaaos myös innosti sitä lähtemään juoksevien perään, se oli täysin unohtanut kohteensa, mutta se nautti tätäkin enemmän tappamisen tunteesta.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Syys 2016, 00:32

Kylä näkyi ja Kalma vilkuili taakseen, petoa ei näkynyt eikä kuulunut.. ehkä se oli ottanut suunnakseen muut saalistus maat? Siinä uskossa Kalma ainakin toivoi elävänsä kun astui kylän sisään. Vartijat tulivat heti miestä vastaan ja kyselivät tapahtumia, ja no Kalma kertoi puita heiniä että oli vain hieman eksyksissä ja tarvitsi suojaa yöllisiltä pedoilta. Vartijat neuvoivat aavekoiran paikalliselle majatalolle, jonka aavekoira otti suunnakseen. Matkalla Kalma kuitenkin joutui uudemman kerran vartijoiden pysäyttämäksi, jolloin aavekoira sepitti samaa tarinaa uudemman kerran. Sen kaiken rennon juttelu tuokion keskellä kaikki muuttui hetkessä räjähdysmäisesti.

Kalma kääntyi ympäri kuullessaan takana olevat raskaat askeleet, jolloin vieressä ollut vartija huusi varoituksen, ja Kalma oli kadonnut vaistomaisesti hyökkäyksen tieltä vain metrin päähän. Voimia ei ollut muuhun.. mutta vieressä ollut mies ei ollut yhtä onnekas kun pään lensi verisessä kaaressa ilmassa ja putosi maahan. Kalma katsoi sitä järkyttyneenä sivusta, tai no ei itse tapahtunutta. Niitä Aavekoira oli nähnyt elämänsä aikana aivan tarpeeksi, ettei osannut järkyttyä jonkun pään lentämisestä pois harteilta. Mutta se kenen tekemä hyökkäys oli, se oli se joka aavekoiraa järkytti tässä eniten.
"ED!" Kalma ärähti ihmissuden suuntaan vihaisen kuuloisena. "Tätäkö sinä haluat!? Toistaa saman uudestaan, mistä jo kärsit!?" Kalma huusi kuin Ed olisi ollut kuulemassa, mutta tuskin.. Kalma käveli vartijan elottoman ruumiin luokse ja veti sieltä miekan käteensä. Hopeaa tai ei, hänen oli ajettava peto pois.. tai ainakin estää sitä satuttamatta enään yhtään ketään.
"Olen tässä, tule hakemaan." Kalma murahti hampaiden välistä hengittäen yhä raskaammin kuin normaalisti.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 18 Syys 2016, 10:25

Pedon jahdatessa leikkisästi sekä julmasti saaliitaan tappaen ne tieltään kuului takaa kimeä ääni. Ainakin se kuulosti siltä ihmissuden herkkiin korviin. Joku huusi jonkun nimeä ja kysyi tätäkö nimellinen henkilö halusi. Peto alkoi vain nauramaan. Totta kai se halusi toistaa kaiken, totta kai se halusi tätä. Peto surmasi lisää, nopeasti ja julmasti, mutta taas sen joku keskeytti. Se piipertäjä oli nostanut miekan kohti sitä ja huusi että tänne näin. Tule hakemaan jos uskallat oli viesti mieheltä. Peto mylvi nauraen toisen yritykselle olla vahva ja rohkea. Se tiesi, se haistoi pelon. Se haistoi myös kuinka heikko toinen oli. Hitaasti peto kääntyi pakenevien, kirkuvie, pakokauhussa olevien ihmisten luolta. Se tuijotti miestä silmiin mustilla silmillään ja sen hengitys hörysi edelleen. Toisin kuin Kalma sen keho oli täysin voimissaan ja kykenisi aivan hyvin liikkumaan miten halusi.
Se lähti hitaasti ensin löntystämään kohti vihollista, joka niin haastaa halusi hänet. Jos peto olisi kyennyt puhumaan, se olisi kysynyt: "Ai yrität sinä minut päihittää pahainen ihminen." Sen askeleet lähtivät kiihtymään, mitä lähemmäksi se tuli miestä. Se hyökkäsi, mutta ei kohti miekkaa, miekan se väisti ja yritti purra Kalmaa kyljestä. Se yritti saada mies maahan, jotta kykenisi tappamaan miehen yhdellä tassun heilautuksella. Ihmissusi kuunteli ympäristöään samaan aikaan. Ihmiset pelkäsivät, hakivat suojaa kirkosta ja muusta vähän vahevemmasta talosta. Ihmissusi voisi hyvinkin murtaa ne leikiten. Hänellä oli siä paitsi leikkimielisyys tällä hetkellä päällä tämän kaiken aggressivisuuden keskellä.

Vielä leikkien miekka miehen kanssa, se näki vain hyödylliseksi perääntyä ja lähteä leikkimään suojaan paenneiden ihmisten kanssa. Ihmissusi juoksi ja karjui. Se tappoi tieltään pakenevat, lapset ja vanhukset. Se ryntäsi sisään kirkoon, ensin rikkoen oven yhdellä kehon heitolla. Se surmasi ihmisiä siellä, tuhosi kirkon tavaroita ja nauroi teoilleen. Kirkosta se juoksi hakemaan lisää tapettavaa. Se haki seuraavaksi jostain, jossa oli suojaisaa, se nuuski ihmisten hajua ja löysi pienen määrän heitä ja noiden paetessa ihmissusi surmasi nämä leikiten. Se julmasti nauroi veren tuoksussa ja ruumiiden kasaantuessa kylän somille teille.
Veren haju oli suuri ja sitä tuntui valuvan tuoreena pitkin katuja ja sen kivisiä uria. Kaunista, kuin maalauskonsonaan. Ihmissusi sen lisäksi oli kaiken tämän keskellä nauranen ja repien kuolleita liitoksistaan. Vielä elossa olevat yrittivät hakea edes jonkinnäköistä turvaa tai apua, mutta peto löysi ne aina. Se löysi ne ja tappoi.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Syys 2016, 11:16

Jälleen peto nauroi, tai se vaikutti nauramiselta eläimellisen ääntelyn keskeltä. Hukka oli kuitenkin kuullut miekalla uhoavan aavekoiran ja nyt kääntyi ympäri, yhä nauraen Kalman rohkeudelle. Kalma puristi asetta kädessään ja kieltämättä oli jopa aavekoiralla rohkeus koetuksella.. tämä ei enään ollut se peto, jonka hän oli tavannut jo useammin kuin kerran. Tässä oli jotakin erilaista ja paljon verenhimpisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Peto lähti hitaasti lähestymään virnuillen aavekoiraa jättäen nyt ainakin toistaiseksi pakenevat ihmiset rauhaan.. voi kumpa nuo idiootit tajuaisivat mennä kunnon suojaan. Kalma katsoi hetken pakenevia ihmisiä ja nosti sitten katseensa itseään tuijottavaa petoa suoraan takaisin noihin tunteettomiin silmiin, jotka vain nauroivat tälle kaikelle hirvitykselle. Aavekoiran omalle rohkeudelle.

Peto alkoi lisäämään vauhtiaan ja Kalma siirsi miekkansa kylkensä viereen puristaen sitä rystyset valkoisena kädessään. Peto ryntäsi kohden ja Kalma yritti lyödä sitä, mutta ihmissusi teki väistöliikkeen. Noin isoksi hukka oli yllättävän nopea..
Kalma kääntyi pedon liikkeen mukana pyörähdyksellä ja vain tunsi kuinka pedon suuri keho kaatoi hänet maahan kuin yli ajannut täyslastillinen kärry. Kalma kaatui nelinkotin kivikatuun, mutta puristi yhä asetta kädessään samalla kun pyrki ylös. Kynnet upposivat selkään ja Kalma älähti iskeytyen uudemman kerran maahan kivusta pihisten, selkä veressä. Kalma käänsi itsensä kyljelleen ja joutui pakottamaan itsensä kierähtämään sivuun että olisi saattanut välttää katukivetykseen ja ihmissuden käden väliin murskautumisen. Samalla Kalma yritti viiltää petoa käteen, tai etujalkaan, miten sitä haluttiinkaan kutsua.

Kalma paini henkensä edessä ihmissuden kanssa oman aikanasa, kunnes se vaikutti kyllästyneen leluunsa. Kalma puristi miekkaa kädessään haavoilla, syvillä haavoilla, koko keho täristen. Kalma käski mielessään kehoa liikkumaan, mutta se ei enään halunnut totella vaan mies kaatui polvillensa.. katsoen sitä kaikkea edessään olevaa verta ja ruumiiden määrää kunnes kaatui sinne myös itse. Miekka irtosi kädestä ja jäi lojumaan aavekoiran vierelle. Kalma tuijotti eteensä, tujottaen suoraan elotonta naista edessään, naisen kuolleita silmiä ja veristä ruumista. Se muistitti aavekoiraa Ednasta, hänen omasta perheestä.. He odottivat häntä yhä kotiin, he tarvitsivat häntä. Kalma puristi silmänsä kiinni ja kampesi ylös kivusta täristen samalla kun noukki miekan maasta.
"Ed.. saatana.." Kalma mutisi hamapiden välistä viha pursuten sanoista ja hitaasti hoiperrellen aavekoira seurasi ihmissuden jättämää kuoleman vanaa. Missään ei ollut elollisia, ei missään.. kaikki oli kuollutta, revittyä ja syötyä. Vähän maisteltu sieltä täältä.

Lopulta Kalma oli saannut sen hirviön kiinni ja Kalma seisoi sen takana, kasvot ja koko keho haavoilla. Takki oli pudonnut jo ajat sitten jonnekin ja repaleinen T-paita oli enään aavekoiran päällä. Peto puolestaan ahdisteli perhettä, perheen isää, äitiä ja kolmea lasta. Mies yritti suojella, mutta sai karun lopun pään murskaantuessa pedon leukojen välissä. Nainen ja lapset huusivat kauhusta, järkytyksestä. Ne olisivat seuraavia. Kalma syöksyi tällöin pedon kimppuun takaa yrittäen iskeä miekkansa suoraan pedon nilkan sisään, vääntä se poikki. Kalma siirtyi teleporttauksella lasten ja äidin väliin.
"Menkää, ottakaa hevoset ja menkää!" Kalma käski ja no nainen lapsineen ei jäännyt muuta vaihtoehtoa kuin totella. Ja niin paljon kuin tuo rakki halusi perään lähteä, hyppäsi Kalma sen eteen ja yritti iskeä uhkarohkeasti miekan pedon kitalaen läpi suuhun. Maistelkoot sitä hetken!
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 18 Syys 2016, 11:49

Pedon ahditellessa kaunista viisi henkistä perhettä ja murskatessaan perheen isän pään leuoillaan joku iski sitä jalkaan. Toki ihmissusi oli jo saanut haavoija, syviä kuin kevyitäkin, mutta ne oudon nopeasti katosivat hänen turkkinsa tyvestä ja korvautuivat pian karvapeitteen alle. Oli vain peto, joka oli kasteltu verellä. Nilkassa narahti, rutisi ja räsähti, kun miekan kova terä teki tuhoaan sille. Peto ei kuitenkaan huutanut kivusta. Sen niskakarvat vain nousivat pystyyn kun se kääntyi repiäkseen tunkeilijan nilkansa läheltä. Siellä tunkeilija ei kuitenkaan ollut, oli vain kivulias ja murkattu nilkka. Toisaalta se alkoi lähes sauhuten parantaa itseään, jolloin ihmissusi käänsi päänsä ärtyneenä takaisin perheeseen. Perheen lisäys näytti kuitenkin tapahtuneen, kun se samainen miekkamies huusiperheen eloon jääneitä vielä juoksemaan pakoon. Peto nauroi miehen huutojen päälle ja murisi miekkamiehelle vain protestoidakseen vihaansa ja aggressiivista ärtymystään miehelle. Miksi tuon piti tulla häiritsemään, kun hänellä oli niin hauskaa? Toisaalta peto voisi lopettaa tämänkin miehen hengen helposti jos tahtoisi. Häntä ei estänyt kukaan tai mikään. Hän oli syönyt toisen minänsä kokonaan, jolloin tuon ääni ei edes päässyt häiritsemään häntä. Hän oli tämän kehon herra, tämä keho oli nyt hänen kokonaan.
Miekka mies lähti hyökkäämään petoa päin uhkarohkeasti. Miekka ojossa ja valmiina työntämään sen leukaperistä sisään. Peto kuitenkin väisti miekan ja pyrki puskemaan suurella päällään miehen vatsan kautta kauemmaksi ilmaan. Se syöksyi pakenevien ihmisten perään räjähtävällä nopeudella. Peto murskasi leukoihinsa lasten päät ja saavutti lopulta äidin ja tuon sylissä vielä olevan lapsen. Se hyppäsi niiden päälle ja repi äidin kappaleiksi, joka niin yritti vielä viimeiseen hetkeen suojella lastaan. Lapsi joutui kuitenkin ihmissuden kitaan. Oli hiljaista, kun peto kääntyi, sen verenhimo ei tietenkään ollut tyydytetty. Ei sitä koskaan tultaisi tyydyttämään, se oli ihmissuden luonto, johon kuului ainainen kirouksen levittäminen sekä tappaminen. Peto vain kuunteli hiljaiseksi käynyttä kylää ja haisteli vielä eloon jääneitä.

Kun eloon jääneitä ei tuntunut olevan kuin tämä miekka mies itse peto lähti jolkottamaan kylän ruumiskasoille. Se lähti riipimään nälkäänsä lihaa. Ihmislihaa, jonka veri täytti sen suun rautaisella maullaan ja täyteiläisellä lihallaan. Jokin kuitenkin napsahti sen päässä. Pedon silmien pupillit pienenivät sekunninmurto-osissa ja vihreä väri palasi nopeasti valloittaen alaansa silmissä. Samaan aikaan petomainen hahmo alkoi lähes tulkoon sulamaan pois päältä ja paljasti altaan alastoman miehen, jonka toinen käsi oli jähmettynyt paikoilleen suun yläpuolelle. Se piteli tiukassa otteessaan lapsen ruumista, jostapää roikkui osittain kiinni selän puolella. Edward oli herännyt keskellä verilöylyä ja saattoi maistaa veren ja lihan suussaan. Hän tuijotti kädessään olevaa lapsen ruumista silmät jähmettyneenä. Hän olisi voinut huutaa, itkeä, kirkua, tapattaa itsensä vaikka heti, mutta jokin muu taisi tehdä sen hänen puolestaan.
Yllättävän kivulias ja syvä isku hänen selkäänsä sai ihmissuden horjahtamaan ja tiputtamaan lapsen ruumiin ruumis kasaan, joka päällä mies tajusi seisoivansa. Hän ei lähes ollenkaan havannoinut muuta kuin tappamiaan ihmisiä. Hän tunsi kuinka terä työntyi syvemmälle ja lävisti hänet lopulta kokonaan. Edward käänsi päänsä taakseen, hitaasti, täristen hän näki tappajansa. Kalman, joka työnsi miekan hänen lävitseen. Edwardin kasvoille piirtyi heikko hymy ja hänen silmistään alkoi kyyneleet virrata. Mies lähes kiitti ja toivoi kuolevansa tässä ja nyt, kun hän kaatui ihmisruumiiden sekaan.

Jos hän ei olisi ollut ihmissusi, hän olisi kuollut tähän, hän olisi kuollut ja kadonnut maailmasta, mutta edelleen se sydän pamppaili, kerta miekka ei ollut hopeaa. Hopeaa. Hän tarvitsi hopeaa kuollakseen pois, kuollakseen syntiensä takia. Häilyvä näkö tuijotti ruumiskasoja kyyneleiden läpi, mutta kun hän ei tuntenut, että kuolema haluaisi korjata hänet Edward nousi hitaasti, mutta varmasti. Hän repi miekan selästään välittämättä oliko se siisti vain ruma veto. Veri virtasi hänen kehostaan. Mies ei voinut kuin tuijottaa ruumiita allaan ja tuntea kehonsa verenpeitossa olevaksi. Lopulta mies peitti päänsä, hautasi sen polviinsa ja alkoi kuulua huutoa. Sydäntä raastavaa, surullista ja melkein karjuvaa huutoa.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Syys 2016, 12:53

Kalman uhkarohkea hyökkäys väistettiin ja Kalma iskettiin suurella päällä aina vain korkeammalle ilmaan, jolloin aavekoira putosi maahan kivuliaan ynähdyksen kera kyljellensä kiviseen katukuvaan. Kalma puri hammasta kivusta pudottuaan olkapäänsä päälle täydellä painolla, jotakin oli varmasti mennyt rikki korkeasta pudotuksesta. Kalma piteli olkapäätään inisten kivusta ja yritti ylös, mutta keho ei enään jaksanut. Se vain tärisi ja oli haluton enään liikkumaan. Kalma katsoi niiden kaikkien veristen ruumiiden läpi kuinka Edin peto juoksi perheen helposti kiinni ja tappoi jokaisen yksitellen mitä väkivaltaisemmilla tavoilla. Kalma puristi silmänsä kiinni, eikä voinnut sille mitään että muutama kyynel tirahti tämän perheen takia. Hän oli yrittänyt, mutta se ei ollut riittänyt. Peto oli liian vahva.

Lopulta tuli hiljaisuus.. oli kuoleman hiljaista kirjaimellisesti. Mistään ei kuulunut mitään, vain yli pyyhkäisevä tuuli rikkoi äänen ja lopulta myös lähestyvät hirviön askeleet. Kalma avasi silmänsä ja katsoi lähestyvää ihmissutta ajatellen että nyt olisi hänen vuoronsa, mutta peto käveli ohi. Kalma seurasi sitä yhdellä toimivalla silmällään kun se meni syömään ihmis ruumiita kuin palkinnoksi teoistaan. Se oli liikaa, Kalma liikutti kättään ja kurkotti kauempana olevaa miekkaa. Se ei ollut sama kuin aikaisempi, joten Kalma toivoi sen olevan hopeaa. Aavekoira tarrasi aseen kahvaan ja nousi sen avustamana ylös, lähtien nilkuttamaan pedon taakse hiljaa. Tosin se oli kaukana hiljaisesta kun mies puuskutti raskaan hengityksensä kanssa ja miekka kolisi kivetystä vasten. Peto ei kuitenkaan vaikuttanut huomaavan mitään tekemisiltään, joten Kalma pääsi iskuetäisyydelle ja nosti miekan antaen oman painonsa upottaa miekan pedon lihaan. Se peto oli vain ehtinyt kadota ja sen paikalle oli tullut tuttu mies, joka hymyilisi kiitollisena. Kalman ainoa silmä laajeni ja aavekoira jäi seisomaan vielä huterille jaloillensa kun Ed putosi maahan. Kalman ilme ei värähtänyt kun hän katsoi ystäväänsä, joka makasi hänen edessään ja lähes yhtä pian alkkoi nousemaan ylös. Kalma henkäisi ja kaatui vuorostaan kuuluvan tömähdyksen kera.

Kuolleen ilmapiirin rikkoi Edin tuskainen ja surullinen huuto. Kalma makasi hiljaa aloillaan sulkien silmänsä, eikä puhunut mitään. Hän antoi Edin huutaa minkä keuhkoistaan vain sai. Niin kauan ku se vain kestikin, Kalma odotti hiljaisuutta, sitä hiljaista nyyhkytystä että Ed olisi rauhoittunut. Edes hieman.
"..Tämä on minun syytäni." Kalman hiljainen, heikko ääni rikkoi sen kuolleen hiljaisuuden vuorostaan. Niin paljon kun Kalma olisi vain halunnut napata Edin päästä kiinni ja murjota sitä vasten seinää niin kauan kunnes sitä ei tunnistaisi ja toistaisi sen uudestaan ja uudestaan.. Kalma syytti itseään. Hänhän se oli pistänyt kaiken alulle ja johdattanut pedon tänne.
"Sain.. sinut tekemään.. tämän." Kalma jatkoi murtuneella äänellä ja yritti ylös, kaaduten vain takaisin kyljelleen maahan. Heidän oli päästävä pois, ennenkuin kukaan tulisi ja näkisi tämän. Aamukin sarastaisi pian.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 18 Syys 2016, 13:15

Ah sitä huutoa. Sitä tuli, samaan aikaan kun miehen silmät vuotivat kyyneileistä ja suu tiputteli ruumiiden päälle verta. Hän huusi niin paljon. Edward melkein pystyi tuntemaan kuinka hänen mielensä revittiin kahtia ja siputtiin pois. Tämä ei ollut todellista! Hän oli tehnyt sen taas! Hän oli tappanut kaiken viimeiseen hengen vetoon saakka. Hän, eikä kukaan muu. Turhaa sitä pitäisi syyttää omaa petoaan, kerta se oli osa häntä. Hän oli hävinnyt ja sai aikaan kaiken tämän. Edward kakoi hieman verta ja tunsi kehonsa vain tärisevän. Hän perääntyi hitaasti taakse päin ja tuijotti tyhjillä silmillään maata. Mitään sanomatta hänen kyyneleensä olivat tyrehtyneet ja hänen katseensa oli kuin kuollut. Ainoastaan Kalman ääni kuului takana. Mies tuijotti taivasta hiljaa ja kuuli kyllä ystävänsä syytökset. Hän ei vastannut kuitenkaan siihen. Mielummin hänet saisi löytää ja teloittaa tässä ja nyt. Kalma voisi mennä ilman häntä, ei hän tuota edes ystäväkseen ollut ansainnut. Miksi hän edes eli enää? Ei hän ansainnut kaikkea sitä, mitä hän oli jo suunnitellut tulevaisuudelleen. Ei hän ansainnut sitä, hän ei ansainnut kuolemaa eikä elämää. Kumpikin tuntui liian suurelta asialta kantaa hartioilla.
Kalma näytti vain pihisevän turhaan vammoissaan, jotka hän oli tehnyt. Syytti Kalma sitten itseään tai ei. Edward ei kuullut. Hän ei kuullut enää mitään. Ei yhtään mitään. Hiljaisuus laskeutui hänen kuolleiden kasvojensa ylle, mutta ne tuntuivat heräävän hetkessä eloon, kun jostain kuului itkua. Pientä ja kirkasta itkua. Lapsi. Edward huterasti nousi ylös. Hänen katseensa näytti jähmettyneeltä, kun hän kulki ja kuunteli sitä itkua, joka oli päässyt valloilleen. Hän ei nähnyt enää ruumiita ympärillään hän etsi vain ääntä. Pian hän löysi piene sortuneen vajan, jonka sylistä kuului itkua. Mies tarttui sortuneihin lautoihin ja siirsi laudat pois tieltään. Niiden alta löytyi pieni tyttölapsi, joka parkui viimeistä päivää. Ikää lapsella saattoi ehkä olla 2 tai nelisen vuotta, mutta tuo oli selkeästi työnnetty turvaan, sillä lähellä sortunutta vajaa makasi nainen, joka kädet sojottivat kohti vajaa.

Edward tuijotti lasta mitään sanomatta ja noukki tuon ylös. Lapsi parka ei ymmärtänyt mitä oli tapahtunut, mutta kun tuon sulki syliin tuo hiljentyi ja painautui lämmintä kehoa vasten. Edward haava sitä paitsi oli jo sulkeutunut, vain veri vana jäljellä rinnassaan. Mies käveli pian takaisin Kalman luokse, mutta ei vieläkään sanonut sanan sanaa. Hänen kasvonsa olivat elottomat ja ilmettömät. Hänen silmänsä punoittavat ja hän oli mitä likaisimman näköinen. Hän siirsi lapsen yhden kätensä päälle ja tarttui Kalmaan varovasti. Hän ei halunnut satuttaa ystäväänsä tämän enempää. Hän saattoi pyytää ystävältään anteeksi tuhansia kertoa, rukoillamiestä rankaisemaan häntä vaikka niin paljon, ettei hän tulisi tähän maailmaan enää koskaan, hän ottaisi kaiken. Kaiken. Edward nosti Kalman olalleen ja lähti hitaasti kävelemään pois.
Jokin matkaa ihmissusi käveli, lapsi ja Kalma kyydissään vailla määränpäätä.
Edward tiesi kuolleissa ajatuksissaankin, että Kalma tarvitsi kunnon hoitoa noilla haavoilla. Eikä sitä paitsi ollut varmaan muuttuisiko mies edes ihmissuden tapaiseksi olennoksi nyt kun hän oli raadellut tuota. Tuska, jos sitä enää tuskaksi voisi sanoa, sillä Edward ei tuntenut enää mitään. Hän vain yritti saada ystävänsä ensin johonkin paikkaan, mutta ei hän juurikaan alastomana kyennyt siihen. Hän oli onneksi tajuttunut ottaa mukaansa jostain kylän talosta vaatteita. Ensin mies pysähtyi joen varrelle ja laski lapsen ja Kalman alas. Hän kävi joessa pesemässä kehonsa ja pesi myös lapsen veriroiskeista tuon parkuessa kylmää vettä.

Mies puki päälleen ja siivosi pahimmat veret sekä haavat Kalman yltä. Sitten matka jatkui. He saapuivat hieman suurempaan kylään, jossa Edward pysäytettiin lähes heti. Mieheltä kysyttiin mistä hän oli tullut, kerta ystävä näytti tuolta. Ihmissusi vain ojensi Kalman sotilaalle, joka hämmentyi tästä. Sitten hän ojensi lapsen toiselle sotilaalle ja hitaasti hän pyysi, hiljaisella, lähes anovalla äänellä, että nuo hoitaisivat ystävän haavat ja ottaisivat lapsen huostaan. Sen enempää hän ei sanonut vaan kääntyi ja lähti takaisin metsään. Hän tarvitsi aikaa miettiä, aikaa vihata, surra, syyttää ja tapattaa itsensä.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Syys 2016, 16:23

Ed ei vaikuttanut kuulevan maassa makaavan ystävänsä sanoja yhtään, sen sijaan mies seisoi siinä jonkin aikaa vierellä ennenkuin pinkasi jonnekin. Kalma nosti pienesti päätään maan tasolta ja katsoi loittonevan miehen perään. Kalma yritti nousta Edin perään, mutta sai nostettua itseään vain sentin tai pari toisella kädellään kunnes vain rojahti maahan.
"Ed.." Kalma yritti pihistä miehen perään kun kuuli sen minkä Edkin oli kuullut. Pieni lapsi itko jossakin. Kalman kasvoille levisi heikko hymy, ennenkuin aavekoira sulki silmänsä ja saattoi nukahtaa. Lopultakin.

Edin tullessa hakemaan heikossa hapessa olevaa ystäväänsä, ei Kalma reagoinnut tuon nostamiseen vaan roikkui miehen mukana.. minne Ed ikinä aavekoiraa kantoikin hoitoon. Matkan aikana Kalma heräsi hetkeksi haavojensa hoitoon, mutta sammui lähes yshtä nopeasti muistamatta yhtään mitään tapahtumista.

***

Tapahtumien jälkeen Kalma oli hoidattanut itsensä kuntoon. Oikeastaan haavat taistelun jäljiltä olivat parantuneet epätavallisen nopeasti, mutta Kalma ei osannut ihmetellä sillä parantui muutenkin ihmistä nopeammin vammoistaan. Enemmän aavekoira oli huoliassaan Edin tilasta sillä ne olivat varmasti järkyttäneet nuoremman mieltä ja kaatanut Edin syvemmälle pimeyteen. Ja muutenkin, hänen oli saatava tietää että Ed oli muutenkin kunnossa.
Kalma oli palannut metsään ja kulki koirana pitkin metsän pohjaa kirsu maassa etsien sinnikkäästi tuttua hajua. Kävi läpi paikkoja jonne Ed olisi voinnut piiloutua ja missä Kalma tiesi Edin toisinaan pitävän majaansa. Sovittuja kohtaamispaikkoja. Se tosin oli kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta pieni koira ei antanut periksi ja se tuottikin tulosta. Kalma pysähtyi nuuhkien kiven päältä. Ed oli ollut tässä tunteja aikaisemmin noin suurinpiirtein. Se kuitenkin oli ainoa vinkki ihmissuden löytämiseksi ja koira lähti seuraamaan sitä tiiviisti. Haju alkoi käymään vahvemmaksi kokoajan ja Kalma lisäsi vauhtiaan raviksi, lopulta juoksuksi kunnes näki tutun miehen. Koira syöksyi Ediä vastaan häntä heiluen ja paiskautui vain miestä päin iloisesti koiramaisella tavallaan. Sitä pusujen määrää mitä Ed sai. Kun tervehdykset oli annettu muuttui Kalma ihmismäiseksi muuttuen hieman vakavammaksi.
"Mikä vointi?" Kalma kysyi.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 18 Syys 2016, 16:43

Sen jälkeen kun mies oli vienyt kaiken minkä käsistään oli saanut hoitoon oli tuo viikkoja vain kulkenut. Ihmissusi ei juurikaan ollut pysähtynyt paikoilleen. Hän ei ollut nukunut tippaakaan ja tummat silmän aluset tuntuivat varjostavan hänen silmiään. Hän ei juurikaan tehnyt mitään hyödyllistä päivisin, joi hiukan ja söi minkä syksyn turvin löysi metsistä. Sieniä, marjoja, pieniä eläimiä. Veren näkeminen kuitenkin aiheutti miehen hetkittäisen heräämisen, kun hän pelästyi ja ehkä liian raivokkaasti yritti hätistellä ajatuksiaan pois tuhoten pari nuorta puuta siinä samalla. Yöisin ihmissusi ei saanut unta. Hän tuijotti vai syvää ja synkkää taivasta, jota kuitenkin valaisi ne lukemattomat tähdet. Mitään maailmaa mullistaa ihmissusi ei kyennyt tekemään.
Hän käveli taas tietämättä minne meni. Hän ei voinut palata taloon, jota rakensi. Oliko se enää hänen talonsa? Kykenisikö hän enää tämän virheen tehtyään palaamaan ja hymyilemään tytölle. Hän ei ansainnut tyttöä eikä rakkautta tuolta. Hän ei ansainnut mitään. Niin joskus Edward vain makasi koko päivän kosteaa maata vasten. Hän ei ottanut susimuotoaan edes käyttöön ja vältteli muita kaksijalkaisia jotka haistoi. Hän ei juuri nyt tahtonut tehdä minkäänlaista kontaktia kenenkään kanssa. Hänestä tuntui, että hän olisi sosiaalisesti kuollut. Mieshän muutenkin kulki kuin aivokuollut ilman ajatuksia ja tunteita.

Jonkin matkaa ihmissusi oli kulkeunut ja ilta alkoi laskeutumaan. Taas yksi uneton yö, oliko hän edes nukkunut kertaakaan? Ei Edward tiennyt ja taisivat nuo silmäpussitkin kertoa jo oman tarinansa hänen unettomista öistään. Hän oli saanut vastauksen sille, oliko hän syönyt tappaessaan ja kyllä vain. Hän oli. Sitäkös mies värähti ajatellassaan, hän puristi käsiävarsiaan ja tuntuivat jostain syystä hieman laihemmilta kuin ennen. Ehkä sen takia, ettei hänellä ollut viime aikoina ruokahalua.
Edward ei edes reagoinut siihen, kun joku lähestyi häntä takaa. Parin askeleen päässä hän huomioi tulijan ja melkein jo toivoi kuolevansa vaikka miekan iskuun päähän, siaiskin olla hopeaa niin kuolema koittaisi. Mutta ei se ollut miekka tai vihollinen. Se oli pieni musta koira, jonka toinen silmä hehkui pimeässä. Koira sai hetkessä miehen kaatumaan maahan ja Kalma kävi innokaasti nuolemaan hänen naamaansa. Edward ei sinänsään välittänyt eikä reagoinut, joku sentään kykeni olemaan iloinen. Jollain oli tarkoitus tässä elämässä. Mies nousi hitaasti istumaan ja käänsi kasvonsa koiraan, joka nyt oli muuttunut mieheksi ja kysyi mikä hänen vointinsa oli. Hään tuijotti Kalmaa hetken ja siirsi katseensa maahan. Tyhjä tuijotus.
Mikä oli hänen vointinsa? Ei hän tiennyt. Kaikki tuntui olevan niin sekaisi hänen mielessään, ettei hän osannut edes ajatella miten hän voi. Hän kykeni vain kuvittelemaan tappamiaan ihmisiä. Niitä viattomia ihmisiä. "Mikä... Vointi?" kuului hetken päästä lähes pihisevä ääni. Se ei kuulostanut edes Edwardista hänen omaltaan. Hän rykäisi hetken päästä ja hieman tuon kalpeisiin ja luutuneisiin kasvoihin syntyi eloa. "En tiedä..." hän vastasi ja hieroi silmiään. Häntä väsytti, mutta hän ei saanut unta. Hän ei kyennyt nukkumaan.

Edward nousi hetken päästä huteran näköisenä ylös ja tuijotti eteensä. Pieni puro solisi lähistöllä ja mies sinne päin vain käveli kuin ystävä ei olisikaan tässä. Hän istahti puron eteen ja tuijotti sitäkin kuin lamaantunut. Hänen päässään tikitti. Äkisti siinä puroa tuijottaessaan näytti miehen silmät laajenevan, tuon kasvojen piirteet ja silmät näyttivät syntyvän uudestaan. Mustat silmäpussit katosivat ja luutuneiden kasvojen alle nousi takaisin se eloisa ja lihaisia piirre. Mies näytti ehtken terveeltä, kun tuo nousi ja tarttui Kalmaan. "Ethän! Enhän!? Minä... Kiroukseni!" mies lähes huusi Kalmalle ja puristi tuon käsivarsia omissa käsissään. Hän vilkaisi nopeatsi kuuta kuin vastaherännyt. Hän näytti niin paljon eloisammalta saadessaan taas ajatuksensa kasaan. Kaikki loksahti ja pahasti. Liian lujaa ja kuuluvasti, sillä Edward saattoi nähdä kuinka hänen kätensä alkoivat kasvaa ja samoin tapahtui jotain muutakin.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Syys 2016, 18:03

Kalma sisäisesti hieman säpsähti Edin tyhjää mitään sanomatonta katsetta, mutta ehkä se oli ymmärrettävää sen jälkeen mitä oli tapahtunut. Kalma pystyi ottamaan sen paljon kevyemmin oman kokemuksensa kautta, kerta oli itse tehnyt samaa ja no nauttinut siintä tietoisesti toisin kuin Ed.
"Anteeksi.. en tarkoittanut.." Kalma aloitti pahoittelemaan hätäisesti kun Ed toisti hiljaisella pihisevällä äänenllä hänen kysymyksensä ja kuulosti todella, todella pahasti masentuneelta. Ed kuitenkin rykäisi ja vastasi lyhyesti ettei tiennyt hieroen väsyneen näköisiä silmiään.
"Et ainakaan näytä voivan hyvin." Kalma myönsi katsellen Edin laihaa olemusta edessään. Ed pitäisi taas saada pystyyn, seisomaan, että pystyisi huolehtimaan itsestään ilman että pitäisi olla vahtimassa.
"..Voit kertoa minulle paineesi." Kalma ehdotti, vaikka itse oli ollut näkemässä mitä oli tapahtunut ja yksi uhreista. Toinen henkiinjäänneistä. Kalma ei ehtinyt kuitenkaan enempää leikkimään ihmissuden terapeuttia kun Ed kääntyi ja lähti kävelemään läheiselle purolle. Kalma seurasi perässä kuin hai laivaa ja jäi seisomaan kädet puuskassa miehen taakse kun Ed asettui istumaan.

"Hei, en voi auttaa sinua jos juokset karkuun.." Kalma selitti ja selitteli vielä lisää siinä Edin istukellessa ja katsellessa eteensä puroon, kunnes mies yllättäen pomppasi pystyyn. Kalma säpsähti paikallaan kun Ed hyökkäsi ja tarrasi käsivarsista kiinni alkaen kyselemaan sekavasti.. kirouksestaan? Kalma naurahti hieman hermostuneen huvittuneena ja taputti Ediä päähän.
"Rauhoitu.. ei ole mitään hätää." Kalma vakuutteli Edille, joka vilkuili kuuta taivaalla. Kalma vilkasi sitä myös, mutta aavekoiran katse pysähtyi taivaalla möllöttävään kuuhun. Kalma ravisti päätään ja irrotti katseensa kuusta katsoen Ediä, joka alkoi muuttumaan. Se oli normaalia, mutta samalla tosiaan tapahtui jotain muutakin.
Kalman keho nytkähti, se oli kivulias ja Kalma irvisti pienesti näyttäen säikähtäneeltä. Eikä se jäännyt siihen, nytkähtelyjä alkoi tulemaan enemmän luiden rusahdellessa kivuliaasti. Kalma alkoi taittumaan kaksi kerroin kasaan pidellen rutisevia kylkiään, huutaen kivusta samalla kun miehen kasvon piirteet alkoivat saamaan petomaisia piirteitä. Kalma laskeutui tuskissaan polviellensa haukkoen henkeä.
"E-Ed? Ed mitä tämä on!?" Kalma kuulosti aidosti pelokkaalta ja säikähtäneeltä katsoen nyt karvaisia käsiään, jotka alkoivat ottamaan enemmän tassumaisia piirteitä. "Ed! Auta!" Kalma huusi itku kurkussa taistellen muutostaan vastaan, joka vain pahensi hänen kipujaan ja sai Kalman pyörimään maassa muutoksen kourissa.
"Auta minua.." Kalma aneli vielä viimeisen kerran ennenkuin ääni muuttui eläimelliseksi murinaksi. Miehen lihaksisto ja koko alkoivat kasvamaan samalla kun Kalman yllä olevat vaatteet repeilivät yksitoisensa jälkeen pois aavekoiran päältä, tippuen riekalaisina maahan. Peto oli ottanut muotonsa, sen sysimusta turkki kimmelsi kuun valossa ja loi mustasta pedosta vain pimeydessä nähtävän siluetin. Tuttu punainen silmä hohti pimeydessä ja toinen oli tutun sininen, mutta katse oli täynnä eläimellisyyttä ja verenhimoa. Saalistuksen halua. Musta peto kurkoitti kaulansa kohden taivasta ja ulvoi ensinmäistä syntymäänsä.

Peto laski päänsä ja katseli eriparisilla silmillään lajitoveriaan, kävellen lähemmäksi Ediä.. nuuhkien urosta tarkoin kuin varmistaakseen että se oli varmasti samaa lajia. Ihmissusi muotoinen Kalma urahti ja kääntyi katsomaan taakseen jäänneitä vaatteitaan jolkottaen niitä nuuhkimaan. Ihmissusi murisi ja repi niitä enemmän kappaleiksi hampaillaan ja tassujensa terävillä kynsillä, kunnes niistä ei ollut mitään tarrattavaa. Sitten peto nosti päänsä ja nuuhki ilmaa etsien uutta saalista vainunsa avulla. Metsä oli kuitenkin vain täynnä Kalman omaa hajua ja Edin, joka oli kulkenut viimeiset päivät siellä täällä. Peto lähti jolkottamaan eteenpäin metsän pohjaa pitkin kirsu maassa palaten suuntaan mistä se oli tullut, se muisti kylän jossa oli ollut saalista.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja Mori » 18 Syys 2016, 18:46

Niin paljon kuin Edward tahtoi sen olevan epätodellista. Niin paljon kuin hän toivoi sen vain olevan pahaa unta, hänen hallusionaatiotaan siitä, että oli onnistunut tekemään jotain kamalaa. Hän tuijotti sitä saamatta sanaa suustaan. Samaan aikaan kun hänen oma kehonsa rusahteli ja rätisi, teki Kalma samoin. Edwardin vihreät silmät täyttyivät epätoivosta, hänen vielä inhimmilliset kasvonsa olivat epätoivossa toisen anellessa apua. Mitä hän kykenisi tekemään. Hän vain itki. Hän itki, että oli mennyt ja muuttanut Kalman. Mitä hän oli tehnyt ystävälleen, tehnyt tästä hirviön. Toki hän tiesi Kalman olleen sellainen kerran, mutta ilman ihmissuden ominaisuuksia. Hän tiesi ja silti häntä huudatti se syyllisyys hänen sisäisessä maailmassaan. Sieltä, kaltereiden takaa kuului vain naurua, jota Edward sysäsi pois. Hän otti itselleen muodon, joka pakotti hänet muuttumaan ihmissuden muotoon pääsemättä pois. Hän ei menettänyt itseään kuten Kalma.
Kalman peto, se oli varsin surullista ja hämmentävää katseltavaa. Musta turki kiilsi yön himmeässä valossa. Toiset olisivat voineet ihastella, mutta ei Edward. Hän tiesi kyllä varsin hyvin, mitä hänen piti tehdä. Hän pitäisi Kalman vain koko ön kiireisenä ja estäisi tätä aiheuttamasta mitään vanhikoa itselleen tai toisilleen. Kalman peto ulvoi kuuta, johon Edward yhtyi. Sen täytyi yhtyä, sillä jos hän ei olisi hän varmasti vaikuttanut pedosta kummalliselta lajitoverilta. Toisaalta Kalman peto näytti liikkuvan ja haistelevan häntä ympäriinsä varmistaen hänet lajitoverikseen.

Edward puolestaan piti väsyneillä silmillään Kalmaa silmällä. Hän tunsi roolien vaihtuneen ja hänestä tuntui hyvin kauhealta juuri sillä hetkellä. Ei tällaista saanut tapahtua. Ei Kalmalle. Äkisti susi kuitenkin heräsi ajatuksistaan nähdessään kuinka hänen ystävänsä lähti nuuhkimaan omia riekaleisia vaatteitaan ja sitten se lähti nuuhkimaan selkeästi Kalman omaa hajua. Edward lähti jolkottamaan sen vierelle. Murahtaen ensin. Hän tiesi varsin hyvin, mitä piti tehdä, olihan hän haastanut itse alfankin eräässä ihmissusiyhteisössä. Fergus ei siitä tietenkään pitänyt, mutta oli nuorempi kyennyt ottamaan tästä myös mallia. Ensin piti vain näyttää kumpi ihmissusista oli se alfa tässä yhtälössä. Olihan Kalma häneltä saanut kirouksen, joten kai siinä oli joku yhteys. Siksi kai Kalma ei hyökännyt hänen päälleen tai se oli vain hän itse, joka hyökkäsi kaiken liikkuvan päälle.
Edward liikkui rauhallisesti, mutta selkäesti Kalman eteen ja seisoi siinä pysäyttäen toisen. Hän luimisti korviaan, paljasti hampaansa ja nosti häntäänsä selkeästi tehdäkseen asioista selvää, että hän oli pomo tässä tapauksessa eikä saanut oikkuilla olleenkaan.
Mori
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja suskari » 18 Syys 2016, 19:09

Musta susi jolkotti pimeydessä kirsu maassa ja vain vilkasi ohi mennen vierelleen tulevaa ruskeaturkkia ajatellen tuon vain liittyvän seuraan, jahtiin. Edillä ei ollut kuitenkaan sellaisia ajatuksia vaan se jolkotti Kalma suden ohi ja asettui Kalman eteen tielle. Susi pysähtyi ja nosti päätään kallistellen päätään ihmetellen lajitoverinsa tekemisiä, jotka kuitenkin paljastuivat pian. Ruskeaturkkinen painoi korvansa luimuun, paljasti hampaansa ja alkoi murisemaan aikoen haastaa juuri syntyneen ihmissuden. Kalma urahti ja kääntyi toiseen suuntaan, mutta Ed esti mustaturkkia pääsemättä ohitseen. Se alkoi kismittämään Kalmaa hyvin nopeasti. Se halusi metsästää!
Peto karjasi silkkaa tyytymättömyyttään ja painoi päänsä alas muristen terävät hampaat välkehtien pimeydessä ja sitten se hyökkäsi. Kalma yritti päästä puremaan vastustajaa leuan alta kaulasta, jaloista ja raadella terävillä kynsillään ohi mennen sieltä täältä. Irti vastustajastaan Kalma ei päästänyt vaan ärisi ja puri takaisin sitä mukaan mitä vastustaja takaisin.

Lopulta Kalma päästi irti äristen ja muristen. Se ei kuitenkaan hyökännyt heti vastustajaansa kohden vaan nousi takajaloillensa osoittaakseen vahvuutensa ja suuren kokonsa Edille.
suskari
 

Re: Time to tame the beast || Mori K18

ViestiKirjoittaja Mori » 18 Syys 2016, 19:26

Kalma pyrki ohitse, mutta Edward ei antanut. Hän tuli tuon tielle ja murisi jälleen. Kalma selkeästi turhautui siihen, ettei kyennyt pääsemään ruskean suden ohitse kohti kyliä, jotka sijaitsivat siellä jossakin. Selkeästi se yritti hakea itselleen jotain metsästettävää, mutta olkoon sitten. Edward ei antaisi ja asettaisi ehdot. Hän näyttäisi kuka tässä hallitsi ja ketä. Toki tuo turhautuminen eteni ja lopulta Kalma hyökkäsi. Susi ärisi kun toinen haki hänen kaulaansa joten Edward päätti vain kieriä pois. Kalma ei kuitenkaan päästänyt vaan lähti raatelemaan häntä. Edward oli saanut tarpeekseen kaikesta tappamisesta ja veren himosta, joten see vain otti iskuja vastaan minkä sieti. Veri roiskui, mutta ystäväänsä susi ei juurikaan koskenut. Hän ei kuitenkaan alistunut toisen alistamiseen. Hän oli alfa, joka käski tätä.
Lopulta Kalma perääntyi hieman äristen ja muristen. Samoin teki Edward, joka oli verestä hikinen. Se katsoi, kuinka toinen nousi takajalkojensa varaan ja näyttääkseen olevasa vahva ja suuri. Edward ei edes välittänyt. Se oli liian väsynyt sellaiseen vaan se muutti muotoaan rasahdelle uudestaan. Sen luut kasvoivat ja sen kehon asento muotoitui uudestaan, sillä vaikka Edward oli antanut Kalmalle oman kirouksensa hänen oma kirouksensa oli muovautunut hänelle jotenkin erilaiseksi. Hän ei noussut takajaloilleen, vaan hänen täytyi muuttua. Luiden kasvaessa ihmissusi pakotti itsensä nousemaan jaloilleen. Hänen hengityksensä höyrysi hyisessä yö ilmassa. Edward ulvaisi Kalmalle ja lähti tällä kertaa tuota kohti. Se tarttui tuota syli otteella, eikä päästänyt irti.

Se kaatoi Kalman maahan ja pakotti tuon olemaan aloillaan. Raastoi tai puri toinen sitten kuinka paljon. Hän ei tästä irttoisi, ei ennen kuin aamu tulisi ja kaikki olisi ohitse. Ihmissusi ärisi Kalman korvaan ja tunsi samaan aikaan sisällä oman petonsa huutavan vapauttaan, mutta tällä kertaa Edward taisi syödä vähäksi aikaa petonsa äänen. Hänen kaikki keskittymisensä menivät Kalman alistamiseen ja siihen, että hän piti tuon visusti kiinni tässä maassa ja itsessään.
Mori
 

EdellinenSeuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron