Kirjoittaja Mori » 19 Syys 2016, 16:43
Edward piti päänsä paikallaan ja odotti vain loppuaan. Äkisti Kalma kävi käsiksi, upotti kyntensä hänen lihaansa. Ensin se ei tuntunut miltään. Hän kuuli ainoastaan Kalman anteeksi pyynnön, jota mies vain hymähti. Mutta sen jälkeen, pirstova kipu halkoi miehen. Hän räväytti silmänsä auki ja puri hammasta. Hän katsoi Kalmaa silmiin tuskissaa, kun tuo repi hänen rintansa auki ja kolon peitti vahva verinen haju. Hän tunsi kuinka Kalma repi lihaa enemmän ja enemmän. Kipu sai miehen puremaan entistä enemmän petomaisiksi muuttuneita hampaitaan. Lihakset olivat jännittyneet ja käsien terävät kynnet työntyneet vasten maata. Edward ei kyennyt enää pitämään suutaan kiinni vaan avasi sen ja huusi tuskasta, jonka Kalma hänelle. Raivokas karjunta loppui hetken päästä kuin seinään.
Niin. Edward makasi silmät täysin tyhjinä, veri valuen, lihakset rentoina miehen alla. Hän ei enää kuullut Kalman huutoa ja sitä kuinka toinen hyppäsi muualle nyyhkimään tekoaan. Hänet oli avattu, kirjaimellisesti. Lämmin veri hitaasti valui pitkin kolon lattiaa. Näky miehen rinnalla näytti karmealta. Raastettua ja revittyä lihaa roikkui syvän ja suuren avohaavan ympärillä. Ohuen kerronksen alla pamppaili hitaasti vielä miehen sydän. Hengitys tuntui olevan lähes kadonnut miehen rintakehältä, mutta kyllä se nousi hitaasti ja lasketui yhtä kivuliaasti, mutta mihinkään nuo vihreät silmät eivät enää reagoineet.
Syvimmissäkin sisimpien ovien takana hän istui tällä kertaa täysin kirkaassa ja valkoisessa huoneessa. Hänen edessään istui toinen mies, jonka silmät olivat mustat. Heillä molemmilla oli siistit vaatteet ja huone tuntui lämpimältä. Toinen hahmo katsoi häntä silmiin ja hän teki samoin. Heidän vierellään oli ovi. Puinen, hyvin huolettu ovi. "Aijotko astua tuosta ovesta?" toinen mies kysyi. Edward käänsi päänsä oveen, joka avautui hitaasti raolleen. "En tiedä... Minusta se tuntuu..." hän sanoi hiljaisena ja puristi kätensä nyrkkiin. "Sinusta tuntuu? Etkö juuri sanonut, että sinulla ei ole mitään kaduttavaa?" mustasilmäinen mies kysyi. Edward värähti ja näytti kärsivältä. "Mitä muka olisin voinut tehdä toisin?" hän kysyi murtuneena. "Elää", toinen mies sanoi hiljaa, mutta Edward nousi ylös tuoliltaa ja lähti kävelemään kohti ovea, jolloin toinen mies murahti hänelle. "Aijotko tosiaan pelkurimaisesti mennä? Viet minut mukanasi jos teet sen!" tämä huusi, kun Edward tarttui oven kahvaan. "Sitäkin paremmalla syyllä", hän totesi ja avasi oven. Ovesta syöksyi kirkasta valoa ja kun Edward oli ottamassa askelta sisään, jonkun käsi työntyi ovesta.
Se oli lämmin ja kaunis käsi. Käsi joka laskeutui hänen rintakehälleen juuri siihen, josta Kalma oli alkanut hänen sydäntään kaivamaan irti. Mies pysähtyi ja tuijotti kättä, joka hohti valkeana. Hitaasti käsi työnsi miehen kauemmaksi ovesta. Mies tuijotti kättä, joka lähti naisen kehosta, joka tarttui sisäovenkahvaan ja hymyili hänelle samalla alkaen sulkea ovea. "Ei ole vielä sinun aikasi Edward. Ei vielä. Et ole vielä elänyt meidän puolesta", naisen ääni sanoi lempeästi kaatuvalle miehelle. Edward tuijotti hahmoa, jonka kasvot tulivat juuri hänen näkyviinsä. "Äi-!" hän huusi ja koko tila pirstoutui ja muuttui pimeäksi, jonne mies katosi.
Samaan aikaan kolossa miehen keho reagoi. Hän kouristeli hetken verisessä lammikossaan ja sai miehen oksentamaan verta suustaan. Mies yski minkä sai keuhkoistaan pumpattua ulos. Hän ei kyennyt kylläkään reagoimaan mihinkään ja oli edelleen tajuton, vaikka näyttikin siltä, että olisi elossa.