Kirjoittaja Suzume » 24 Maalis 2014, 19:26
// Crimson~
Minun brooo otsikkoni 8D Aloittelen tänne jonnekkin joen rauhallisemmalle reunalle, metsikön laidalle... //
Caladhiel
Yö oli jo laskeutunut, kun haltianeito asteli metsänrajassa lähellä jokea. Vesi liplatti hiljaisesti, eikä mistään kuulunut ääntäkään. Joskus, pieni tuulenpuuska muistutti, että talvi ei ollut vielä minnekkään kadonnut, ehei: kylmä viima sai haltian kietaisemaan vihreän, lämpimän kaapunsa vielä hieman tiukemmin ympärilleen. Yöilma oli viileä ja kirkas: joskus kuunsirppi näyttäytyi hieman ohuiden pilvenhattaroiden takaa, luoden sinisenhohtoista valoa maahan. Lunta oli vain nimeksi, hieman siellä, hieman täällä ja pienen joenuoman varrella levittäytyikin kuurainen nurmikko. Joenuomassa virtasi vesi, miksi se tällaisilla lämpöasteilla olisi mihinkään jäätynytkään.
Pientä rahinaa kuului, kun Caladhiel käveli kuuraisella nurmikolla. Hänellä ei ollut kiire mihinkään, pikemminkin kiire olla kiirehtimättä liikaa. Öinen kävely oli tuntunut vain mukavalta ajatukselta, nyt kun kuukin oli noin kirkas. Neito olisi halutessaan voinut liikkua äänettömästikin, mutta muutenkin hiljainen yö olisi ollut silloin jo liian hiljainen, eikä Caladhiel pitänyt ajatuksesta että hän väjyisi täällä. Metsä oli hänen kotinsa, turvapaikkansa, miksei hän siis olisi ylpeä siitä, eikä hiiviskelisi kuin varas yössä. Toki neito pysyi puiden lähellä, varjossa. Eihän sitä koskaan voinut tietää, mikä puskissa väijyi. Joenranta oli kuitenkin liian avoin paikka neidon käveltäväksi keskellä yötä....
Järjellinen ajattelu kuitenkin jäi, ja Caladhiel asteli joen rantaan hypähdellen. Hän jatkoi kävelyään vielä hetken, ihaillen kuun luomia valonsäteitä ja heijastuksia vedenpintaan. Haltia kyykistyi ja joi puron kylmää vettä janoonsa ja pesi kasvonsa päivän seikkailujen tomusta.
Samalla pieni, hädissään oleva ääni kuitenkin kiinnitti hänen huomionsa muutaman metrin päästä joen reunasta. Samoojan katsoessa eteenpäin, muutama paksumpi oksa oli kaadettu heppoiseksi sillaksi joen yli. Kuitenkin, näiden oksaisten puiden ansiosta kaikki joen mukana kulkeva ja puista tippuva pikkuroska oli tukkoutunut sillan eteen risuisaksi kasaksi. Neito juoksi lähemmäs, tajutessaan että vedessä räpisteli siivensä loukannut linnunpoikanen, joka oli takertunut näihin oksiin.
"Auta ole kiltti," shokissa oleva linnunpoikanen hoki eläinten kanssa jutteluun kykenevälle samoojalle.
Caladhiel astui varovasti joen ylle kaadetuille puille, tietämättä kestäisivätkö heppoiset puut. Hän kurkotti kätensä veteen, ja kuin ihmeen kaupalla sai noukittua linnunpoikasen pois risujen välistä. Neito loikkasi ketterästi takaisin nurmikolle ja asetti linnunpoikasen nurmikolle kuunvaloon.
"Hoidan sinut kuntoon" Caladhiel rauhoitteli samalla kun alkoi tarkistaa haavojen tilannetta.
Ensimmäinen ja pahin ongelma olisi keuhkoihin joutunut vesi. Neito asetti kätensä linnun avonaisen nokan päälle ja keskittyi.
Hän poisti veden nokan kautta pois linnun keuhkoista ja kumartui katsomaan siipeä. Parantaja henkäisi. Oikea siipi oli kauttaaltaan mutkalle väänytynyt, siipiluu työntyi ulos ihosta. Sulkapeite oli irtoillut ja rikki mennyt nahka paljasti osan muistakin luista. Tämä poikanen oli joutunut todennäköisesti isomman petolinnun hyökkäyksen kohteeksi, josta tämä oli syöksynyt toinen siipi toimintakyvyttömänä veteen hukkumaan. Rankka päivä linnulle.
"Minulla ei ole minkäänlaisia kivunlievitysyrttejä tällä hetkellä mukana, olen pahoillani. Tämä saattaa sattua vähän," Caladhiel totesi parhaimmalla kaikki-järjestyy-äänellään. Siipi oli pakko saada paikalleen. Haltia otti siivestä napakan otteen ja irvisti linnulle pahoittelevasti.
Onneksi hän ei kuullut kunnolla linnun tuskaista ääntä, hän keskittyi seuraavaan vaiheeseen. Siipi oli nyt paikoillaan, vaikkakin hieman kovakouraisesti väännettynä. Sitten luun korjaaminen. Parantaja kiiruhti takaisin veden luo. Hän painoi kätensä veteen, ja ne pois nostaessaan käsiä peitti ranteisiin asti sentin paksuinen vesikerros. 'Kuin vedestä tehdyt hansikkaat,' hän hymähti mielessään polvistuessaan linnun luo ja painaessaan kätensä rikkinäisen luun päälle.
Sitten Caladhiel sulki silmänsä. Hänen tummanruskeat hiuksensa heiluivat, kuin tuulenvire olisi napannut niihin kiinni, vaikka tällä hetkellä oli tyyntä. Vesi hänen käsissään alkoi hohtaa kirkkaasti, ja hohde levisi linnun siipeen.
Hetken päästä hohde hiipui. Caladhiel avasi silmänsä. Siipi oli nyt täysin korjaantunut, jopa sulkapeite oli kasvanut takaisin. Osaan sulista jäi hopeansinisiä raitoja. Lintu pomppasi kuin energiapiikin saaneena pystyyn, katsellen ja räpytellen uutta siipeään. Se pomppi innoissaan, kiitellen parantajaa joka vastasi lempeällä hymyllä. Caladhiel ravisti lopun veden käsistään: Vesipisarat jäivät kuitenkin ilmaan leijumaan. Haltia pyöräyttin käsillään erilaisia kuvioita, ja vesi seurasi ilmassa perässä. Linnunpoikanen katseli ihmeissään kun hän leikki pisaroilla, loi niistä kuvioita: ensin kuun, josta vesi muotoutui lentäväksi linnuksi joka pörräsi Caladhielin pään ympärillä. Sitten vesi muotoutui juoksevaksi haltiaksi, joka hajosi vesihöyryksi jonka samooja levitti maahan kuurana.
Kuu oli tullut taas esiin, ja vedenpinta kimalteli joessa kuin kristallit.
Hetken istuskeltuaan ja naureskeltuaan parantajan jutuille lintu jähmettyi. Se tuijotti hetken metsään ja lennähti paniikissa pois, niin kovaa kuin osasi. Caladhiel käänsi katseensa vedestä metsänreunaan. Mikä oli saanut linnun nyt noin säikähtämään?
// Pelastellaan pikkulintuja :D Tässäpäs aloittelin, yhhyh lyhyt.. :(//