Kirjoittaja Zaubares » 11 Marras 2008, 21:05
Dante
Safilye tuntui painavammalta kuin vedessä ollessa, mutta Dante jaksoi kantaa hänet helposti. Hmm? Monta? Dante ihmetteli Safilyen kertoessa, että ansoja oli metsän reunaan asti, Miksi niitä niin monta on? Jos ansoja kerran oli monta, se tarkoitti, että metsästäjä tiesi, että siitä kohdasta menisi eläimiä. Kenties tuo metsäpalo ei ollut mikään sattuma... Dante aprikoi ja otti hiukan paremman otteen Safilyestä. Vilustuu muuten vielä, jos ottaa enemmän vaatetta pois, Dante ajatteli ohimennen ja vilkaisi Safilyen silmiä ohimennen, hiukan punastuen. Ääh, keskity Dante, Dante komensi itseään ja lähti kävelemään ripeämmin, mutta samalla varovasti, ettei itse astuisi rautoihin, kuten Safilye.
Varovasti, Dante ajatteli kävellessään puiden lomitse puurajan lähellä. Ihme etten minä ole astunut näihin, Dante tuumi. Nyt kun hän tiesi, että puiden juurilla oli ansoja, hän näki ne itsekin ohimennessään. Hän oli laskenut jo kahdeksan ansaa. Taitaa olla isompi metsästäjäjoukko asialla, kun näitä on näin paljon, Dante tuumi ja tunnusteli toisella jalallaan kohtaa, johon oli astua. Onko tämä juuri, vai ansan laukaisin? Dante mietti jalkansa kohdatessa jotakin kovaa. Hän ei voinut kunnolla katsoa mihin astui, koska Safilye oli hänen sylissään. Dante luotti siihen, että kuhmura oli juuri tai kivi ja astui sille. Mitään ei tapahtunut, joten kaikki oli hyvin. Vaikein ohi, Dante ajatteli päästessää ulos metsästä.
"Perillä", Dante sanoi Safilyelle ja laski hänet oksilla pehmustetulle alustalle. Vieressä oli keskeneräinenkin alusta. "Tämä lienee mulle?" Dante kysyi Safilyeltä ja nyökkäsi keskeneräistä alustaa kohti.