Ankoku Yakuta
Päivä oli aurinkoinen eikä pilviä paljoa taivaalla näkynyt, mutta silti ilma oli viileä ja kylmän kostea, kuin syksyllä vaikka kesä lähestyi jo kohisten. Ilmeisesti tämä hieman outo sää pokkema johtui kuitenkin vain kylmästä pohjois tuulesta, joka puhkui kylmyyttä kevääseen ja ihan kuin yrittäen saada taas talven, kylmän ja jäätävän talven kevään keskelle.
Vesi kohisi hiljaisena umoassaan kun jäät ovat alkaneet väistymään ikuisesti virtaavan veden tieltä ja vedessä kellui välillä erikokoisia jäälauttoja, joidenkin jäädessä rantoihin tai kiviin kiinni mennessään eteenpäin. Päivä oli siis rauhallinen ja hyvää lupaava kaikin puolin.
"Sanohan Robert... Oliko tämä sinusta yhtään järkevä idea?" Musta puna tukkainen mies kysyi vieressään istuvalta pari senttiä pidemmältä mieheltä, joka istui kiven päällä vilkaisten kuitenkin tuohon nuoren näköiseen mieheen tuon kysymyksen kuullessaan. Mutta ennenkuin tämä pitkä mies- jota kutsuttiin myös Robertiksi -ehti sanoa mitään herransa kysymykseen kun tuo jatkoi: "...Ajatellen ettei meitä loppu peleissä ole montaa ja meidän pitäisi viellä kyetä valloittamaan se pahuksen linnoitus. Nykyisessä tilassamme siintä ei tulisi mitään." Robert nyökkäsi herransa sanoihin pienestä äänähtäen hyväksyvästi ja jäi sitten hetkeksi aikaa miettimään asiaa ja Ankokun kysymystä, joka oli tuo puna musta tukkainen nuorukainen.
"Voisimme kerätä muita pimeyden olentoja tältä saarelta. Kyllä niitäkin täällä varmasti on." Robert sitten kertoi oman mielipiteensä Ankokun sanoihin, joka nyökkäsi ja siirsi selässään olevaa valtavaa miekkaa paremaan asentoon kun se painoi ikävästi selkää. "Sama on käynyt mielessä... Mutta, entäs jos joukot eivät siltikään riittäisi vaikka olisimmekin keränneet kaikki liikenevät soturit. Tämä kun on oikea ihmis pesäke..." Ankoku selitti Robertille katsellen ajatuksisaan ainoalla silmällään hiljasena jokeen ja siinä lipuvia lauttoja.
"Sitten meidän on luotettava oveluuteenne herrani..." Robert sanoi ja Ankoku vilkasi tuota kulmiensa alta pienesti nyökäten. Olisihan se noinkin, mutta silti tämä oli riski alttista peliä kaikin puolin. "Robert... Poistuisitko?" Lohikäärme pyysi vanhalta toveriltaan ja tuo poistui pienen nyökkäyksen kera metsän pimentoihin Ankokun katsellessa hiljasena tuon perään kun tuo lähti palaamaan muiden luokse.
Lohikäärme veti ilmaa keuhkoihinsa ja päästi ne pienen huokauksen kera pois. Ehkä hän voisisi hetkeksi aikaa unohtaa tuollaiset murheet ja rentoutua edes hetken aikaa kerrankin. Mies rentoutti lihaksensa täysin ja sulki silmänsä antaen itsensä edes hetken rentoutua rauhassa ilman huolen häivää. Viimeiset viikot kun ovat olleet enimmäkseen aikamoista menemistä. Etenkin parin päivän takainen juttu jossa hän ja hänen joukkonsa hyökkäsivät kuninkaallisten joukkojen päälle ja teurastivat niistä puolet omiin ruoka varastoihin. Loput päästettiin tahallaan pakoon. ...Mikä oli oikeasti aika tyhmä veto sillä ne vartijat varmasti kertoivat kuninkaalle heistä ja siintä tulisi varsin mukava kierre... etenkin jos hän joukkoineen törmäisi kuolevaisten herraan, joka kuulemma seisoi jo toinen jalka haudassa vanhuuttaan. Mikä helpottaisi tuon surmaamista.