[[suskarin ja hänen lohikäärmeensä kanssa sovittu peli. ]]
Lamir
Joki virtasi nopeasti vieressä, kun jättiläismäinen ruohonsyöjä tallusti pitkin sen vartta. Taivas oli lähes pilvetön, mutta oli tukahduttavan kuuma. Varsinkin Lamirille, jonka turkki oli suunniteltu kylmiä tuulia ja kovia pakkasia vastaan, eikä tällaisille helteille. Se käveli ylävirtaan, sillä alavirralla yleensä oli ihmisiä, ja lisäksi, mitä ylemmäs meni, sitä viileämmäksi se vielä menisi. Korkeampi maasto oli kylmempi, ja virta vei painovoiman mukaan. Lamir ei olisi osannut selittää sitä kenellekään, miksi tuonne liikkui, vaikka se olikin järjestään sen päässä. Kynnet hiertyivät inhottavasti pitkien karvojen läpi suoraan ihoon, jättäen pieniä jälkiä. Niitä kirveli, muttei sen enempää. Hetkeksi Lamir pysähtyi ja nuuhki maata, nosti sitten päänsä korkeuksiin, ja nuuhki sitten taas. Aivan kuin jokin olisi tulossa, tai sitten hän oli itse menossa siihen suuntaan. Rauhallinen kasvissyöjä ei osannut odottaa kontaktia toisen olennon kanssa, eikä se odottanut sitä nytkään. Se vain marssi eteenpäin, pysähtyen välillä nuuhkimaan.