Jahti || Ros

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Ros » 12 Kesä 2009, 18:36

Rudyard

Rudyard nauroi. Joskus hän olisi saattanut provosoitua noista sanoista - hän vihasi sitä, kuinka ihmiset ja muut aliarvioivat häntä. Hän oli kuitenkin nero! Miksi kukaan ei ymmärtänyt sitä? Eivätkö jo hänen sotilasarvonsa kertonut hänen kyvyistään enemmän kuin tarpeeksi? Etenkin kun otti sen tosiasian huomioon, että mies ei ollut kuin keskinkertainen aseiden käsittelijä.
"Huomaan sen. Nurmikon tarkastelu ja tylsistyneen esittäminen on sivistyneintä, mitä olla voi", mies totesi hymyillen ivallisesti.

Rudyard hymyili lumoavaa hymyään toisen kommentille ja ylenkatseelleen, vaikka sisällään tuo alkoi vähitellen kiehua raivosta.
"Minun ei tarvitse voittaa sotaa. Siinä minä olisin pelkkä herrani pelinappula - kuten sinäkin olisit sodassa jonkun pelinappula, jollet tulisi täysin pyyhkäistyksi pelilaudalta", mies totesi hymyillen. Hän raapi hienoisesti kesakkoista ihoaan toisen mainitessa, että voisi polttaa hänen kasvonsa vielä kolmannen kerran.
"Sille tuskin tulee olemaan tarvetta", komentaja totesi ja heilautti kättään. Jousimiehet jännittivät jousensa valmiiksi, paksun hopeisen nuolen jousen sirolle jänteelle. He hakkaisivat uhrin sellaiseen kuntoon, ettei tuo pääsisi aivan heti uhkailemaan heidän armasta komentajaansa. Jo sormien napsautus - vaikuttava, pieni ele - sai nuo nuolet irtoamaan jousistaan.
Punatukka oli kyllästynyt lohikäärmeeseen. Tuolla ei ollut herkullista heikkoutta - ei mitään, millä suorastaan pakottaa tuo yhteistyöhön.
"Harmi, että minun on pakko tehdä näin. Tällainen barbaarisuus ei ole tapaistani."
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Kesä 2009, 20:27

Ankoku Yakuta

"Ei voi mitään lapsi minä vielä olenkin, jos katsotaan oman lajini ikä puuta." Ankoku tuumasi tuolle miehelle kulmiaan kohottaen ja lopetti tuho tupsujen nyppimisen maasta. Ei mennyt läpi vai? Sääli, tyhmempi olisi mennyt. No se todisti vain sen että tuo heppu oli älykäs kaveri.

"Baka..." Ankoku hymähti mumisten kun tuo alkoi pöpöttämään jotakin shakkilaudoista ja sen peli nappuloista. Ehei noin poikaseni. Hän tarkoitti sitä että hänellä oli vielä olemassa ässiä hihoissaan jos jonkin verran, mutta ei vielä suostunut käyttämään niitä. Huono hetki, etenkin kun oli muutaman miehen piirittämänä. Ei kiva. Tässä kunnossa pakeneminen oli käytännössä mahdotonta, kuten oltiikin jo todettu.
Everstiluunatti heilautti kättään ja jousimiehet nostivat nuolet jousille. Voi paska... Ankoku tapitti noita hiljaa tekemättä elettäkään. Minnekkäs hän tästä lähtisi? Aivan, ei minnekkään. Sormien napsautus ja nuolet päästettiin irti suoraan lohikäärmettä kohden. Hän aina halunnutkin olla elävä maalitaulu... Häntä vedettiin esille ja sen avulla Ankoku onnistui ainakin osan nuolista estämään, mutta toinen puolisko sitten osuikin miehen lihaan ja tuo sai purra hammasta yhteen tuskissaan. Huutamaan Ankoku ei alentuisi. Ruumis värisi jonkin verran kivusta ja Ankoku nielasi kipuaan alas parhaansa mukaan. No nyt ainakaan liikkumisesta ei tulisi yhtään mitään.

Ankoku nosti katseensa tuohon mieheen ja tuijotti tuota lähes raivoissaan. Se ei tiennyt koskaan hyvää. Ja hänhän ei vieläkään suostuisi luovuttamaan. Ja niillä vähäisillä voimillaan mitä vielä oli Ankoku loi muutaman jääpuikon ilmaan ja tähtäsi yhden komentajaan, sekä pari muuta ihan randomeihin miehiin. Ihan sama mihin ne osuisivat, mutta hyvällä hän ei lähde. Hänhän oli sanonut: sota ei ole vielä ohi.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 13 Kesä 2009, 08:27

Rudyard

Rudyard kohautti olkiaan.
"Jos me molemmat olemme nuoria, miksemme kohtelisi toisiamme ikätovereinamme", mies totesi pehmeästi. Suhteessa hän oli huomattavasti vanhempi, kuin tuo rikollisnuorukainen. Tuo näytti kuitenkin olevan kuitenkin vasta teini-iän loppusuoralla, vaikka suurta osaa kasvoista ei pystynytkään näkemään.
Komentaja repisi mieluusti tuon naamion pois.

"Eikö toisen solvaaminen olisi helpompaa hänen omalla kielellään?" punatukkainen totesi ivallisesti. "Ymmärrätte kai, että jos tarkoituksesi on provosoida minua, se ei onnistu, jos en ymmärrä mitä sanot." Alaiset kuulivat jo ivasta, että komentaja oli provosoitunut, vaikka lohikäärme tuskin huomasi sitä. Toinen ei ollut vielä kenties provosoitunut sillä vaarallisella, tavaroita paiskovalla ja typeriä riskejä ottamalla tavalla, mutta siihenkin voisi vielä päästä.
Sormien napsautuksen jälkeen nuolet tosiaan lähtivät lohikäärmettä kohti. Häntä vedettiin esille ja se suojasi toista puolta miehestä. Toinen puoli jäi kuitenkin suojattomaksi ja lohikäärme sai siihen usean nuolen.
Nuolten kärjet oltiin muotoiltu siten, että ne oli vaikeaa repäistä irti omin voimin. Jos toinen lähtisi repimään niitä ulos, hän saisi repiä samalla huomattavan paljon omaa lihaansa - mikä ei välttämättä olisi toiselle mahdotonta, tuota kun ei kuulemma tuntunut tappavan mikään - ja siinä samalla ansaitsisi uuden nuolikuuron niskaansa.

Pisamakasvoinen vastasi toisen raivoisaan tuijotukseen. Hän näki noista silmistä, ettei lohikäärme halunnut vielä luovuttaa. Hän tiesi, että joutuisi suorastaan tainnuttamaan tuon, jos haluaisi saada tuon nopeasti mukaansa.
Muuten Rudyard saisi odottaa, kunnes vuotavat haavat ja hopea olisivat tehneet tehtävänsä.
Lohikäärme lähetti jääpuikon kevyesti pukeutunutta komentajaa kohden. Tuon vaatteista näki, ettei tuo ollut haarniskoinut itseään mitenkään, mutta hetken päästä tuli selväksi, miksei. Vieressä ollut kookas mies kohotti viittansa - paksun, kovapintaisen kankaan - komentajansa eteen. Siihen törmääminen pysäytti jääpuikon. Mies astui pois Rudyardin edestä ja repäisi jääpuikon viitastaan.
"Huomaan, että haavat alkavat tehdä tehtävänsä", punatukka totesi ja kallisti päätään. "Ihastuttavaa nähdä alennustilasi. Rakastan sitä."
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Kesä 2009, 10:10

Ankoku Yakuta

Ei jumalauta tuon kanssa.... Tuohan tuntui varautuneen ihan kaikkeen mitä hän sitten tekikään, toisekseen hän oli ihan liian heikko luomaan enää tarpeeksi voimakasta jääpuikkoa, jolla voisi lävistää tuon henkivartijan hengiltä. Voimat todellakin alkoivat olla ihan lopussa, melkeinpä tunsi kuinka joku imi akuista kaiken virran. Voisihan hän toki ottaa hetkellisesti kaikki voimansa käyttöön, mutta lohikäärme tekisi silloin vain hallaa itselleen. Etenkin tässä kunnossa.

"Mukava saada faneja..." Mies naurahti joksikseen väsyneesti tuon miehen sanoille ja laski toisen hieman tärsievän kätensä miekkansa kahvalle, vetäen melkein itsenä pitusen miekan ulos tupestaan. Miekka pamahti maahan ja upposi sinne joitakin senttejä. Ei häntä ole vielä voitettu tytöt hyvät. Ankoku nousikin miekkansa avulla ylös ja käytti sitä jonkin sortin kävelykeppinä itselleen kun toinen jalka ei kantanut nimeksikään. Jalat tärisivät ja hän vuosi kuin vanha laho vene verta ulos, mutta silti tämä nuori lohikäärme nousee ylös. Ankoku hymähti ja puristi hennosti miekkaa kädessään, johon nojasi jonkin verran. Tämä miekka leikkaa helposti jopa tuon everstiluunantin henkivartijoiden panssarit palasiksi. Ei tämä suinkaan ole tavallinen miekka, vaan demoni tekoa ja vielä saanut mestariltaan tämän mahtavan aseen. Sillä oli uskomattoman paljon tunne arvoa hänelle.

Lohikäärme oli hetken aloillaan ja koitti unohtaa kipunsa, kuten hänen mestari oli hänelle sanonut aikoinaan: "kipu ei ole tarpeeksi hyvä syy luovuttamiseen" Ainoa ihminen jota hän oli kunnioittanut ja pitänyt vertaisenaan. Hyvin lahjakas ukko, vaikka hän olikin ensinmäisillä kerroilla aliarvoinnut tuota ja sitten hävinnyt nenä veressä.

Ankoku sulki silmänsä ja nosti miekan maasta seisoen molemmilla jaloillaan, vaikka kipu olikin mieletön ja kroppa loppu suoralla. Silti hän aikoisi tehdä tämän vaikka sitten viimeisenä iskunaan tuohon mieheen.
Miekka syttyi tuleen ja loimusi kuin juhannus kokko konsanaan ollen kuuma kuin polttava laava, silti miekka ei sulanut. Ankoku avasi silmänsä ja nosti miekkansa pamauttaen sen kohti maata, josta sitten lähti valtavan kuuma ja ennenkaikkea tuhoisa liekki patsas kohti tuota miestä. Koittakaas vaan estää. Oli osunnut tai ei, Ankoku ei ollut enää näkemässä sitä vaan kaatui vihdoinkin maahan jääden siihen melko elottoman oloisena vain hengitys kertoi lohikäärmeen olevan hengissä vielä. Nyt sitä kyllä saa kiittää, että oli tehnyt sopimuksen Luciferin kanssa.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 13 Kesä 2009, 18:07

Rudyard

Komentaja tarkkaili toista uteliaana. Mitä tuo nyt aikoi? Olihan hän tietoinen kaikista toisen erikoiskyvyistä, muttei oikeastaan jaksanut uskoa, että toisella oli voimaa niihin. Tuo vuosi verta kuin seula - miten tuo siis voisi enää hyökätä hänen kimppuunsa?
Miekka otettiin esille ja mies katseli tuosta entistä kiinnostuneemmin. Hän ei astunut kauemmas, vaan jäi ylimielisesti seisomaan paikalleen. Hänhän ei lähtisi kävelemään kauemmas. Pakenemaan jalkapuolta, nilkuttavaa miestä. Ei, ennen kuin tuo tosiaan näyttäisi, että aikoisi tehdä miekallaan muuta kuin uhkailla.

Tulipylväs sai miehen säpsähtämään. Samalla hänen vyötärölleen kirtoutuivat kaksi käsiparia. Alaiset kiskaisivat hidasrefleksisen johtajansa pois tulen tieltä. Rudyard ei kärsinyt lainkaan vahinkoa, mutta jälkimmäisellä alaisella oli kuumat oltavat. Kuumuus veti hänen hiuksensa kippuralle ja mies huohotti hikisenä maassa maatessaan.
Kymmenet nuolet oli tähdätty lohikäärmeeseen, mutta tuo näytti luhistuneen maahan täysin.

Punatukkainen komentaja nousi ylös.
"Ottakaa hänet kiinni. Lähdemme kuljettamaan häntä vangitsemisen jälkeen samantien linnalle. Toivottavasti ehdimme sinne, ennen kuin tuo herää", mies totesi katsellen lohikäärmettä. Eräs alainen kosketti tuon kylkeä kengällään, mutta kun minkäänlaista liikettä ei näkynyt, he vangitsivat olennon.
Rautaneitsyt otettiin esille. Piikit eivät olleet tarpeeksi pitkiä tappaakseen toissa, eivätkä tarpeeksi kriittisissä paikoissa saadakseen aikaan sen suurempia tuskia. Se olikin rakennettu ennenmmin tämän lohikäärmeen kuljetusta varten. Paksut sisäseinät eivät luultavasti menisi rikki, vaikka toinen lähtisi muuttamaan muotoaan rakennelmassa vaan tuo oletettavasti litistäisi itsensä piikkeihin.
Tätä ei oltu voitu testata valitettavasti käytännössä.

Rudyard katseli, kuinka tajuton lohikäärme asetettiin vankilaansa. Häntä puistatti edelleen, mutta suurempana tunteena oli yksinkertainen riemu.
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Kesä 2009, 20:23

Ankoku Yakuta

Siinä miesten asetellassa Ankoku paikallensa vankilaansa mies heräsi osittain ja raotti jopa silmäänsä, joka sai muutaman jo varautuneeksi. Valitettavasti lohikäärme omaksi epäonnekseen oli sen verran pahassa pöysissä vielä, että mentti uudestaan tajuntansa- äskenkään kylläkään tajuamatta ainakaan tietoisesti yhtään mitään. Niinpä everstiluunatin miehet saivatkin ihan rauhassa lukita nuoren lohikäärmeen vankilaansa. Mikä ei todellakaan ollut niitä kaikkein mukavampia, mutta kuskasivathan nuo sentään täydellistä hirviötä linnalle. Hirviötä joka ei kuole koskaan. Onneksi eivät tienneet Ankoku suurimmasta heikkouksesta yhtään mitään ja tuskin lohikäärme edes kertoisi sitä.
Vankilan "ovi" painettiin kiinni ja lukittiin ulkopuolelta kiinni lohikäärmeen ollessa vielläkin täysin tiedoton omasta tilastaan, hyvin surkeasta sellasiesta.

Sitten jonkin minuutin päästä lohikäärme heräsi ja raotti silmäänsä katsellen hieman sekavan oloisena ympärilleen kykenemättä pahemmin liikkumaan minnekkään. Piikkejä? Ankoku tunsi ne... Hän taisi sitten olla jonkin sortin "kotelossa". Ankoku hymähti itsekseen heikosti, ihan häntä varten tehty. Hänet todellakin haluttiin elävänä kuninkaan eteen.
Tosin tästä häkistä hän ei ihan noin vain pakenesikaan, sillä vahingoittaisi itseään vain lisää. Niinpä nuori lohikäärme tyytyi olemaan aloillaan yrittämättä pahemmin vielä mitään. Perillä juttu olisi toinen.

//Linnalle?//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 14 Kesä 2009, 08:08

Rudyard

Rudyardin alaiset nostivat hauta-arkkumaisen vankilan kärryihin. He saisivat tämän nopeasti linnalle. Sotilaskomentaja antoi lähtökäskyn jääden itse tarkkalemaan kiinni sidottua vankilaa muutaman alaisensa kanssa. He eivät uskoneet lohikäärmeen pääsevän pakoon, mutta oli kuitenkin parempi vahtia arkkua.
Vankila oltiin lukittu parilla lukolla, joten Rudyard olisi mieluusti nähnyt, kuinka toinen pakenisi sieltä. Silloin hän tietäisi, oliko hänen ratkaisussaan suuria heikkouksia.

Nuori lohikäärme ei kuitenkaan edes yrittänyt päästä vapaaksi, mistä sadistinen sotilaskomentaja olis hieman pettynyt. Toinen olisi saanut teloa itsensä piikkeihin, päästää tuskan ja kauhun värittämiä huutoja sekä yrittää kiemurrella ulos vankilasta.
Arkussa oli kuoleman hiljaista. Aivan kuin toinen olisi tosiaan ollut tajuton.

((Linnalle!))
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Kesä 2009, 11:40

suskari
 

Edellinen

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron