Jahti || Ros

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

Jahti || Ros

ViestiKirjoittaja suskari » 28 Touko 2009, 19:46

Ankoku Yakuta

Vesi virtasi uomassaan hiljakseen tai ainakin siltä se näytti, mutta tuokin virtaus voisi yhtä hyvin viedä kenet tahansa varomattoman mukaansa. Pohja virtaukset olivat vaarallisia jos ei osannut varoa... Tosin näin kaunina ja aurinkoisena päivä voisi kuka tahansa typerys mennä uimaan viileään jokeen, joka vaikutti päällisin puoli turvalliselta, jota se ei ollut. Ankoku tiesi sen, eikä edes kuvitellut meneväsnä polskuttelemaan tuonne. Sen päällä hän tosin voisi kävellä kuten hän teki nytkin kokoajan. Ai mitenkö hän pysyi veden päällä? Yksinkertaista kunhan työnsi jaloistaan energiaan ulos niin että pystyi seisomaan saati kävelemään veden päällä. Todella hyvä tapa eksyttää jäljittäjiä perästä jos sellaisia sattui olemaan lähistöllä. Eikä lohikäärmeen puolikas sitä yhtään ihmetellyt vaikka olisikin kärpääsiä perseessä pyörintykin. Oli hän sentään sen verran kuuluisia tapaus, eikä todellakaan missään hyvässä mielessä. Moni halusi hänen päänsä tarjottimelle.

Lohikäärmeen puolikas käveli rannalle ja kiipesi kiipesi sitten erään lähellä olevan puun okasalle istumaan, joka oli ainakin viisi metriä korkealla puussa. Harva sinne älysi käydä tähyilemään ihan heti. Yakuta asetti miekkansa paremmin nojaamaan selkäänsä vasten, ettei se painaisi.

//Ros siis tänne näin herransa kanssa//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 29 Touko 2009, 07:52

Rudyard(in alainen)

Rudyardin miehet olivat tarkkailleet jo päivien ajan lohikäärmeen puolikasta. Tuo ei ollut kuitenkaan antanut heille mitään uutta tietoa heikkouksistaan, ei mitään sellaista mitä mies ei olisi osannut sanoa etukäteen.
Ainoa hyödyllinen tieto, jonka he olivat saaneet, oli noiden 15 miehen, jotka toimivat olennon ryövärialaisin, arvojärjestys. Tuota tietoa voisi käyttää hyväkseen, etenkin kun oli näiden päivien aikana nähnyt, miten tuo suhtautui alaisiinsa.
Näiden päivien aikana vakoojilla oli ollut inhottava tunne siitä, että heistä oltiin edes puoliksi tietoisia. Ninja oli usein vilkuillut olkansa yli ja tehnyt kaikkensa karittaakseen vakoojat kannoiltaan, tämän päiväinen vettenpäällä kävely oli vain yksi monista niistä kerroista. Rudyard oli useamman kerran kironnut vastuksena varovaisuutta - he tarvitsivat tilaisuuden hyökätä.
Suunnitelman muodostaminen ei ollut ollut helppoa. Ryövärin heikkoudet olivat vähäiset, lähes ainoa joka heillä oli, oli hopea.

Nuori jousimies nousi esille piilostaan ryövärin majoituttua puuhun ja suuntasi nuolen tuohon kasvoillaan neutraali ilme. Nuoli ammuttiin kohti varasta ja nuori mies seisoi naurettavan näkyvällä paikalla. Toinen pystyisi helposti näkemään tuon piilostaan, mutta todellisuudessa mies oli vain keino saada toinen alas puusa ja keskittämään huomionsa tuohon.
Seuraava nuoli ammuttiin nopeasti toisen perään, ne olivat hämäyksestä huolimatta tarkasti tähdättyjä, sillä ihanteellista olisi, että olento kaatuisi näin aluksi nuolista, joiden päät oli silattu hopealla.
Jousimies oli turvallisesti joen toisella puolella, hieman puiden suojassa joten lohikäärmeen puolikkaan olisi lähes pakko laskeutua alas päästäkseen tuohon käsiksi. Muutenkin mehukas ihmisliha varmasti houkutti tuota.
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Touko 2009, 22:43

Ankoku Yakuta

Ei sitä sitten saatu olla edes muutamaa sekunttia rauhassa kun joku torvi pomppasi pusikosta esiin ja päästi nuolen irti. Ankoku nousi sillä sekunnilla ja ylös pomppasi kepeän oloisesti seuraavalle oksalle ja häneen tähdätty nuoli jäi törröttämään puuhun, sitten tulikin seuraava nuoli melkeinpä perään. Kieltämättä se oli tullut pienenä yllätyksenä ja Ankoku aivot raksuttivat sekunnin sadasoassa jo seuraavan siirtonsa ja mies vain yksinkertaisesti koppasi nuolen käteensä niin että nuolen kärki oli enää vain muutaman sentin irti miehen rinnasta. Huh, onneksi ei osunnut, olisi muuten voinut käydä köpelösti jatkoa ajatellen.
Lohikäärmeen kasvoille levisi sadistinen virne ja tuo katkasi kädessään olevan nuolen vain painamalla peukalolla sen poikki. Nuolen katkenneet osat putisivat maahan...
Tämä oli selvästikkin suunniteltu hyökkäys hänen kiinni saamisekseen, mutta varsin kökkö kylläkin jos ei muuta. Lohikäärmeen mielessä kyllä kävi että häntä nyt näin alussa testailtaisiin ja sitten vasta lopussa iskettäisiin kunnolla. Mutta taistelemaan hän ei jäisi, sillä ties kuinka monta noita miehiä tuolla pusikossa vielä olisi. Ankoku kääntyi sitten kannoillensa ja lähti pomppimaan puusta puuhun jahtaajiensa ulottumattomiin. Missään vaiheessa kuitenkin laskemasta suojustaan, kaikkeen oli varauduttava. Ankoku vilkasi olkansa yli taakseen...
Nuo olivat varmasti niitä tyyppejä jotka olivat vahdanneet häntä jo tässä useamman päivän. Ja niiden äskeistä puvuista päätellen vielä oikein kuninkaallista poppoota, ettei ihan mitä tahansa palkkasotureita, jotka vain olisi komennettu käymään hänen päällensä ja tuomaan hänen pääsnä vadilla kuninkaan eteen. Sitä ei varmasti kovinkaan helpolla tulisi tapahtumaan jos häneltä kysyttiin.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 01 Kesä 2009, 10:17

Rudy + Alaiset

Nuori jousimies huokaisi helpotuksesta ja päästi ryhtinsä valahtamaan. Jousi laskettiin vapisevista käsistä mutta sydän jatkoi lohikäärmeen mentyäkin hullusti takomista. Kädet olivat nahkaisten hansikkaiden alla hiestä kosteat ja otsa hikikarpaloiden täplittämä. Mies ei ollut hyökännyt hänen kimppuunsa - nuorukainen oli ollut lohikäärmeen silmissä liian mitätön rikkirevittäväksi ja jousimies oli onnellinen siitä.
Pienen hetken ajan, kummallisesti pukeutuneen miehen katsellessa nuorta tuo oli ollut laskea alleen. Herra Rudyard oli luvannut tämän olevan helppo tehtävä aloittelevalle sotilaalle, mutta tällä hetkellä jousimies olisi ollut mieluusti lähes missä tahansa muualla, vaikka vaara olikin jo mennyt ohitse.

Lohikäärmettä päin ammuttiin vielä muutaman kerran nuolia - tällä kertaa toisista pusikoista ja piilopaikoista, mutta kukaan ei näyttänyt lähtevän tuon perään ja tuota ohjattiin huomaamattomasti ja hienovaraisesti haluttuun suuntaan. Sitä toisen oli tietenkin lähes mahdotonta tajuta - usean kerran tuo olisi voinut valita toisen reitin ja osittain johdattelu oli pelkkää tuuri peliä. Miehet olivat tarkkailleet tuon tapoja ja päätelleet, mihin suuntaan tuo milloinkin kääntyisi.
Lopulta hyökkääjiä ei tullut enää lainkaan. Pitkän matkan toinen saisi kulkea täysin yksinään, ilman ketään läähättämässä selkäänsä tai ampumaan hopealla päällystettyjä nuolia lohikäärmeen selkään.

Leiri oli pystytetty hieman kauemmas joesta. Se oli tällä hetkellä lähes täysin autio, ilmeisesti ainoat, jotka olivat jääneet sinne joukkojen lähtiessä jahtiin, oli pitkä mies ja nuorehko mies.
Pidemmän miehen ryhti oli hyvin sotilaallinen, kasvot vakavat ja auringonpaahtamat ja asustuksestakin näki miehen arvoaseman. Toinen leiriin jäänyt oli punatukkainen nuorukainen, jonka kasvot aurinko puolestaan oli paahtanut miellyttävästi pisamille. Toisin kuin mies, punatukkainen oli yksinkertaisemmin vaatetettu, selvästi ainoastaan opas. Vaaleat kädet oli peitetty hansikkailla ja pisamaisia kasvoja suojasi maalaismainen hattu.
Pitkä mies seisoi hyväryhtisenä, selvästi jotakin odotellen, punatukkainen puolestaan hääräsi hieman kauempana selkä sotilaaseen päin.
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Kesä 2009, 11:00

Ankoku Yakuta

Nuoli tuli lisää ja vain todella hyvällä tuurilla nuolien viilätessä hänestä vain muutaman sentin päästä, mutta sitäkin ihmeellisempää oli se ettei kukaan lähtenyt hänen peräänsä juoksemaan. Tämä pisti Ankoku epäilemään, että tämän kaiken takana oli vain kiero ansa. Eikä lohikäärme sitä olisikaan ihmetellyt. Kun Ankoku varmisti ettei kukaan enää pompi hänen perässään vaan olettaisivat hänen pomppivan karkuun häntä kopien välissä tuo pysähtyi sammakko kyykkyyn erään puun oksalle, johon jäi hetkeksi aikaa odottamaan seuraajiaan... joita ei kuulunut. Tässä oli koira haudattuna! Ankoku vetäsi siipensä selästään esille ja ponkasi hurjaan kiito vauhtiin niin, että perässä tuli valtava paine aalto, joka heitteli oksia ja jopa katkoi niitä. Ankoku oli kääntynyt takaisin, vastoin kaikkia odotuksia.

Ei siinä mennyt kuin sekutti kun lohikäärmeen puolikas oli taas joella, jossa tuo oli nyt kasvotusten tuon nuoren jousi ampujan kanssa. Ankoku tuijotti tuota hetken aikaa vakavasti siivet vedettynä tiukasti selkää vasten. Nuori mies taisi pelätä häntä? Kannattikin, ja yhdellä iskulla tuo kaatui maaha vatsa auki Ankokun revittyä kasvatetulla kynsillään sulet pihalle. Mitään tuo ei ehtinyt edes huutamaan, onneksi.
Kynnet vedettiin takaisin sisään ja muutamalla hassulla loikalla hyppäsi siihen samaiseen puuhun jossa oli ollut hetki sitten, mutta kapusi tälläkertaa ihan latvaan asti jääden tähystelemään. Noilla hyypiöillä oli pakko olla jossakin tukikohta... Eikä sitä tarvinnut kauaa etsiä kun Ankoku saikin sen kiikariinsa. Hän voisi kyllä tuhota sen helposti, mutta ollaan nyt leikissä mukana. Ankoku hyppäsi alas puusta ja lähti kävelemään joen viertä pitkin- ihan päinvastaiseen suuntaan missä noiden leiri rakas oli. Ken leikkiin ryhtyy sen leikin kestäkööt.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 02 Kesä 2009, 07:23

Rudyard

Rudyard oli jo ollut näkevinään vihollisen hieman kauempana. Hän oli kuitenkin kuullut tuon juoksevan pois. Leveä hymy nousi pisamaisille kasvoille ja mies sipaisi punaisia hiuksiaan. Miten vain, menköön sitten hankalamman kautta. Hänellä oli aina varasuunnitelma ja varasuunnitelman varasuunnitelma. Toinen voisi vältellä häntä kuinka pitkään tahansa, mutta lopulta tuon olisi pakko tehdä, kuten hän halusi.
Valitettavasti, mitä pidemmälle tämä menisi, sitä enemmän nappuloitaan Rudyard menettäisi. Hän oli yllättynyt siitä, että toinen kuitenkaan vaikuttanut tappaneen pahemmin ketään vaikka tuon olisi ollut helppo lähellä ollessaan hyökätä kahden miehen asuttamaan leiriin.

Leiristä vastaisella suunnalla ei vaikuttanut olevan ketään, mutta maa tuoksui oudolta. Joissain kohdin näkyi palanutta nurmikkoa ja jos kulkija vaivaantui seuraamaan näitä jälkiä hän päätyi leirille. Tuon leirin omistajista toinen ei tietenkään voisi olla varma, mutta ilmeisesti he olivat olleet ihmisiä. Teltat olivat selvästi ihmisten telttoja.
Paikasta pystyi kuitenkin aistimaan väijytyksen. Yksikään ihminen ei vaikuttanut kuolleen täällä, mutta toisenlainen, epäihmismäinen veren tuoksu sai aikaan paikan oudon hajun.
Veren lemun haistaakseen ei tarvinnut olla vainukoira, vaikka ihminen pystyisi aistimaan sen vain juuri ja juuri. Myöskään sen jälkiä ei ollut mahdotonta seurata, vaikka ne oli yritetty kätkeä mahdollisimman hyvin. Maata oli tampattu useaan otteeseen mutta niin vankien kuin vangitsijoidenkin jäljet oli yritetty peittää.
Välillä maasta löytyi katkenneita oksia. Avunpyyntönä, että joku tulisi pelastamaan, kuin Hannun ja Kertun jättäminä valkeina kivinä.

((Viitsisitkö edes taivuttaa hahmoasi sen verran, että voisin pelata Rudyardilla enkä ainoastaan alaisilla?
Anteeksi, saatan kuulostaa kamalan huumorintajuttomalta, mutta ei minuakaan nyt saa miten tahansa kohdella. Kanssapelaaja olisi hyvä ottaa viesteissäkin hieman huomioon.
Ja olisin halunnut käyttää sitä nuorta jousimiestä uudelleenkin jossain pelissä, hän oli söpö..))
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 02 Kesä 2009, 19:27

Ankoku Yakuta

Rauhallista... Kukaan ei juossut perässä tai mitään muutakaan, mikä oli sinänsä aika outoa ja pisti lohikäärmeen varovaiseksi jokaiseen liikkeeseen ja ääneen Ankoku reagoi, muttei välttämättä näyttänyt sitä ulkoisesti. Yksi ninja taito muiden joukossa. Kuitenkaan koko matkan aikana mies huomannut mitään mainittavaa tai uhkaavaa. Kai ne sitten luovuttivat jo? Ei, tuskin tässä on jotakin isompaa... Paljon isompaa.

Ei siinä sitten mennyt kauaakaan kun Ankoku saavutti tämän nämä oudot jäljet. Maa haisi suorastaan oudolle ja maa oli poltettu joistain kohdin. Ansa? Ansa saamiseksi saada hänet kiinni? Voi olla, voi olla... Ankoku kyykistyi maahan ja tutkiskeli maata kädellään löytäen varsin ämätöörimäiset jälkien hävittämis yrityksen ja jälkiä oli vielä useammalta kannalta. Selvä hän ryhtyisi tähän leikkiin, jos näin kovasti kutsutaan. Niinpä lohikäärmeen puolikas lähti seuraamaan noita tuli läiskiä... Mistä sitten ikinä olivatkaan tulleet.
Pian Ankoku saapui leirille ja vielä varsin selvästi ihmis leirille, jonka ympärillä leijui erittäin voimakas veren tuoksu. Suorastaan luonottoman suuri veri määrä, kuin jossakin taistelu kentällä olisi kävellyt mikä oli täynnä ruumiita. Olikohan tällä sitten tarkoitus peittää väijyjien hajut?
Ankoku asteli peremmälle leririä ja katse kohdistui maahan, jossa oli tampattu jotakin maahan. Verkko? Ansakuoppa? Olisi syytä olla nyt erittäin varovainen. Oli toinenkin asia mihin Yakuta kiinnitti huomionsa ja ne olivat nuo kepit maassa jotka oli selkeästi ripoteltu maahan tarkoituksella. Tsih, noin lapselliseen ansaan ei menisi tyhmäkään, mutta toisaalta hän oli utelias näkemään minne tämä johtaisi, joten lohikkärme lähti seuraamaan varovasti tuota keppi riviä jokainen aisti valmiina ja valppaana.

//Sinä saat päättää mitä sieltä "maailsta" löytyy, sillä en oikein ollut varma mitä hait tuolla leirillä ja voithan aina raahata herrasi sinne vaikka seuraamaan sivusta. Eiks? Sori, luulin että sen saa tapattaa, mutta voisihan se selvitäkin nopealla hoitoon pääsemisellä. Ankokuhan vain raapasi herran vatsaan, voihan siintä selvitä hyvällä tuurilla ja hyvällä hoidolla.//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 03 Kesä 2009, 08:35

Rudyard

Leirissä ei vaikuttanut olevan ketään. Mihinkään ei ollut kätketty ansoja, missään ei ollut oikeastaan mitään epäilyttävää. Leirin keskellä ollut nuotio oli ollut lämmin luultavasti eilen, mutta tänään se oli kylmä. Siellä oli kuitenkin aistittavissa edelleen painostava ilmapiiri kuin se olisi leijuinut epämiellyttävän lemun joukossa ilmassa. Tämä oli niitä paikkoja, jotka tulisivat saamaan metsämiehet muutamankin kymmenen vuoden päästä ahdistumaan ja huolestumaan oman henkensä vuoksi.
Epäselväksi jäi, oliko tuon veren tarkoitus peittää väijyjien haju. He olisivat oletettavasti pystyneet tekemään sen helpomminkin tai voineet käyttää yksinkertaisesti eläimen verta. Kaiken tämän lisäksi näin voimakas veren lemu herätti vain saalistajien huomion - muutamassa teltassa istui kettu nuuhkimassa ilmaa, mutta nekään eivät saaneet paljoakaan irti tästä. Niidenkään kuonot eivät löytäneet tuoksun lähdettä ja ne olivat liian varovaisia lähteäkseen seuraamaan jälkiä.

Keppejä ja voimakasta hajujälkeä seuratessa sai kävellä pitkään. Reitti oli omituisen pujotteleva, kuin hajun lähde olisi eksynyt metsään kulkiessaan siellä kartan kanssa. Kaikki nuo käännökset ja kurvit olivat metsää tuntemattomalle suuntavaistoa sekoittavia ja sitä tuntevankin olisi oletettavasti vaikea pysytellä tiellä.
Lopulta jäljet päättyivät kuin seinään. Maassa näkyi pienet painaumat, mutta oli lähes mahdotonta sanoa, mikä ne oli saanut aikaan. Jotain oli oletettavasti nostettu johonkin kuljettamista varten - se oli helppo päätellä, jos osasi käyttää yhtään päätään.
Jäljet oli kuitenkin peitetty täydellisesti. Jos niitä lähti seuraamaan, sai huomata parinkymmenen metrin päästä eksyneensä niiden jäljiltä ja palaamaan takaisin. Kokonaisuudessaan niiden seuraamiseen tuhlautuisi huomattava määrä aikaa.

Rudyard laskeskeli puun lehtiä. Tässä vaiheessa toisen olisi jo pitänyt tajuta, mitä epäilyttävää tuossa veren tuoksussa oli. Se tuoksui voimakkaasti epäihmisille, sitähän joukkoa tuon ninjan alaiset olivat olleet.
Punatukka haroi väsyneesti hiuksiaan. Hän ei pitänyt metsästä, kaikki tämä aurinkoisuus sai hänen päänsä särkemään ja jollei hän käyttänyt hattua, se paahtoi hänen kalpeat kasvonsa punaisiksi ja pisamaisiksi. Hänen poskipäänsä olivat jo palaneet kerran ja uudestaan mies ei ollut valmis polttamaan.

Mies vilkaisi aurinkoa. Näihin aikoihin toinen luultavasti olisi vaunujen lastauspaikalla. Juuri tähän aikaan tuo astuisi ansaan, joka yksinkertaisesti kaataisi nuolet tuon päälle. Noita nuolia oli satoja ja vaikka toinen oli tähän mennessä osoittanut pystyvänsä torjumaan lähes jokaisen hyökkäyksen, usean niistä pitäisi silti osua.
Nuolien hopeoiminen oli tullut kalliiksi. Ansan olisi paras haavoittaa toista. Sen laukeamismekanismi oli niin yksinkertainen, että se tulisi laukeamaan. Siihen ei tarvittu minkäänlaisia typeriä ansoja, köysiä maassa tai kuoppia.

//Et tietenkään tajunnut, koska en kertonut sinulle mitään viestissäni. Huomasin, että lähdet tekemään päinvastoin, jos yritän johdatella sinua joten en sitten kerro sinulle mitään. Muuten hahmosi lähtee jälleen juoksemaan päinvastaiseen suuntaan. Anteeksi.\\
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Kesä 2009, 17:12

Ankoku Yakuta

Kyllä vain tätä inhottavaa, mutta toisaalta ihanaakin hajua sekä tätä keppi riviä oli tosiaan hyvin rasittavaa seurata, jopa kyllästymiseen asti. Etenkin kun matkan aikana ei tapahtunut yhtään mitään mainittavaa, korkeintaan vain sinne tänne poikkoilua. Ihan kuin joku yrittäisi eksyttää ja ihan kunnolla, ettei pääsisikään ihan heti takaisin. Joki nimittäin taisi kauentua ja vauhdilla. Selkeä ansa, liiankin selkeä ja hän vielä käveli siihen suoraan tyhmyyttään, vaikka tiesi siintä. Joitakin minuutteja käveltyään tyhjän perässä kepit loppuivatkin kuin seinää, ihan tyhjästä. Tässä oli maali? Ei mitään... Paitsi maassa olevat oudot jäljet, kuin jotakin painavaa olisi nostettu ylös. Häkki? Lohikäärme ei osannut sanoa sitä tarkkaan, mutta jotakin täällä oli tehty ja vain saadakseen hänet kiinni. Eikä Yakuta edes vaivautunut lähteä seuraamaan noita jälkiä. Haskahti liian pahasti, jopa yli tämän veren hajun. Mutta miksi tässä oli pitänyt käyttää friikkien verta? Kyllä Ankokulla kävi päässään, että hänen miestensä päälle oltiin käyty joukolla ja vangittu... Hän olisi ilmeisesti sitten viimeinen.
Sitten jostakin takaa kuului sujahtava ääni kuin monia nuolia olisi tullut suoraan kohden. Ankoku kääntyi ja vain epäonnekseen saadakseen ainakin kymmen kunta nuolta toiseen jalkaansa. Lohikäärme sähähti ja kaatui osittain maahan toisen kätensä ja toisen jalan varaan, joka oli säästynyt. Miksikö hänen toinen jalka oli säästynyt? Se oli yksinkertaisesti ollut toisen jalan takana täydellisesti, joten näin pelastunut.
Jalka vuosi verta ulos kuin vanha laho vene vanhus vettä. Hän heikkeni vauhdilla, mutta veti siipensä esille jotka olivat olleet tähän asti piilossa selkää vasten. Mies nousi ilmaan muutamalla siiven iskulla jättäen peräänsä jonkin sortin veri vanan itsestään minne oli menossa. Tai oikeastaan hän lensi vain paikallaan nostaen toisen kätensä miekkansa kahvalle Seuraavaksi varmaan tulisivat joukolla päälle. Oli hiiren hiljaista ja Ankoku saattoi kuulla vain oman sydämmensä hakkaanvan tuhatta ja sataa silkasta jännityksestä. Se joka tämän kaiken on tehnyt niin on ollut todella fiksu, ajatellut kaikkea mahdollista.
Ankoku mietintä hetki päättyi kuin seinään kun tunsi kuinka lihaan upposi nuoli, suoraan siipi tyvien väliin ja Ankoku putoisi maahan tömähtäen. Mies veti siipensä pois, sillä niillä oli enää ihan turha yrittää karkuun, saati muutenkaan. Jalat olivat paskana kirjaimellisesti.

//Editoin teksitiä hieman//
Viimeksi muokannut suskari päivämäärä 11 Kesä 2009, 20:49, muokattu yhteensä 1 kerran
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 11 Kesä 2009, 20:46

//...tuota. Mitä tuolla lopulla meinasit? Että joku random kolkkaa sen..? Kuka? Rudyn miehet ovat kuitenkin periaatteessa minun omaisuuttani vaikka NPCitä ovatkin ja muutenkin... nuija ei ole hänen tyyliään. Rudyard on niitä, jotka haluavat itse päästä nauramaan räkäisesti, ei niitä jotka kolkkaavat toisen kuin tavallinen ryöstäjä.\\
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Kesä 2009, 20:52

//...Neh, sori luulin että alaisia saa myös hieman pelitellä, mutta korjasin nyt kuitenkin tekstiä. Joten sinä nyt saat päättää mitä tuossa käy.//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 11 Kesä 2009, 21:43

//En kyllä itse lähtisi liikuttelemaan kenenkään alaisia, jos en tietäisi mikä toisen hahmon päämäärä on...
Anteeksi, olen kamalan törkeä. Järkytyn vain aina, jos kuvioitani lähdetään sotkemaan.\\

Rudyard

Rudyard kuunteli, kuinka hänen ansansa laukesi. Kuten mies oli itsekseen todennut, se oli ollut yksinkertainen - yksinkertaisuudessaan tehokas. Ensin hän antoi saaliin luulla, että tuota johdatettiin leiriin ja kun tuo kääntyi takaisin, olettaen nyt tekevänsä fiksusti, sekin oli ansa. Harmi, että hän oli menettänyt nuoren, lahjakkaan alaisen mutta shakkipelissä menetti aina pikku sotilaita, siitä ei valitettavasti päässyt yli eikä ympäri. Joten punatukan olisi vain hankittava toinen tilalle, jos jaksaisi vaivaantua.
Poika ei ollut ollut muuta kuin houkutuslintu. Lintu, joka olisi ollut valmiina laulamaan miehen suunnitelmat julki jos se olisi säästänyt tuon kurjan hengen. Jos tuo olisi ollut muutaman vuoden vanhempi, tuosta olisi voinut tulla jotain.
Rudyard lähti kävelemään laiskasti kohti ansaansa. Se oli kaukana, mutta hän tiesi ehtivänsä sinne ajoissa nähdäkseen säälittävän vihollisensa - herransa vihollisen - kukistuvan.

Toinen jousimies oli odottanut lähellä ansaa. Täysin eri paikassa, mistä voisi tuossa tilanteessa olettaa nuolien tulevan. Hän ei ollut samanlainen kauhusta vapiseva surkimus vaan yksi komentajan luotetuimmista alaisista. Tuon nuoli suunnattiin suoraan lohikäärmeen levitettyjen siipien väliin ja tuo ampui tuota tyytyväisenä.
Juuri tämän tapahtuessa Rudyard asteli paikalle. Pulssi hakkasi kiihkeästi, sydän tuntui olevan pakahtumaisillaan riemusta. Tämä ei edes ollut ollut hänen varasuunnitelmistaan viimeinen, mutta toinen oli langennut siihen. Ensimmäinen suunnitelma oli mennyt pieleen, mutta enää hän ei jaksanut vatpoa sitä.
"Vaikuttavaa, eikö vain?" punatukkainen kysyi, punaisia hiuksiaan omahyväisesti sivellen. Katse oli kiinnittynyt haavoittuneeseen olentoon. "Hämähäkitkin pystyvät vangitsemaan leijonan jos ovat tarpeeksi viekkaita."
Mies katseli toista, tarkasteli tuon huonoa tilannetta. Hänen tarvitsisi enää iskeä viimeinen iskunsa. Ei hän voisi tuota tappaa, mutta haavoittaminen ja vangitseminen kuului hänen suunnitelmaansa.
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Kesä 2009, 10:55

Ankoku Yakuta

Niin hän todellakin oli astunut suoraan ansaan ja sekös tässä kismittikin. Toisekseen hän oli melkeinpä kykenemätön kävelemään, kiitos neulatyyny jalkansa. Onneksi oli vielä toinen jalka käytössä ja häntä... Eiköhän niillä tästä jotenkin selvittäisi. Sitten ilmestyikin kaksi saapas paria hänen eteen ja Ankoku nosti katsettaan ylemmäs, nähdäkseen vain tuon puna pään. Ja sanoista päätellen tuo oli sitten suunnitellut kaiken. Ankoku tuhahti ja mumisi jotakin itsekseen omalla kielellään, onneksi nuo eivät sitä voineet ymmärtää tavuakaan. Siintä Ankoku oli erittäin kiitollinen. Mutta mitäs nyt? Mitä nuo aikoisivat hänelle tehdä? Eivät ainakaan tappaa sillä hänen kimppuunsa olisi käyty paljon kovemmin ottein. Napatakseen vain? Jee, täältä tullaan vankila ja sitä kautta teloitus lava.
"...Äläkä sinä tukehdu omaan ylpeyteesi." Ankoku naurahti kuivasti hieman jälki kädessä tuon miehen sanoihin. Ei kannata vielä nuolaista ennenkuin tipahtaa. Niin kauan kuin hän olisi tajuissaan hän myös kykenisi taistelemaan, vaikkeivat jalat enää pahemmin kantaneet- tai olisivat kyllä kantaneet, mutta liikkuminen olisi ihan toinen juttu.
Ankoku hymähti ja hänen silmänsä vaihtoi väriä kullan keltaiseksi kera viirumaisen pupillin.
"Et sinä ole mitään vielä voittanut ihminen!" Ankoku karjasi ja veti valtavan ruoskamaisen häntänsä esille koittaen ihan surutta ottaa tuon komentajan sen kuolettavaan syleilyyn, puristaa hengiltä niin että suolet tulisivat suusta ulos. Sen jälkeen hän nauraisi ja kovaa.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ros » 12 Kesä 2009, 11:50

Rudyard

Punatukkainen hymyili. Toinen puhui hänelle tuntematonta kieltä, mutta se ei kismittänyt nuorta komentajaa juuri lainkaan. Ne olivat kuitenkin vain kirosanoja ja törkeyksiä - juuri sellaisia, mitä tuollaisen maantierosvon huulilta saattoi odottaakin. Juntti mitä juntti, siitä ei päässyt yli eikä ympäri.
Toisen sanat tulivat hieman myöhässä ja saivat miehen hymyilemään huvittuneesti. Tuolla tavalla verta vuotavana ei kenenkään pään toiminut kaikkein nopeimmin.
Mies nyrpisti nenäänsä toisen solvatessa häntä ihmiseksi.
"Voisit edes yrittää puhua hieman sivistyneemmin", punatukkainen totesi samalla kun lohikäärmeen häntä ojentui häntä kohti rusertavalla voimalla. Mies ei väistänyt mutta sen sijaan tuon takaa astuivat kaksi suurempi kokoista miestä - luottoalaisia. He asettivat hopeiset miekkansa suojaamaan komentajaansa, joka ainoastaan pyyhkäisi olemattoman tomuhiukkasen takiltaan. Kuin lohikäärmeen hyökkäys ei olisi ollut huomion arvoinen.
Todellisuudessa pienempikokoisemman alaisen jalat oltiin painettu syvälle nurmikkoon. Tuo joutui näkemään suurta vaivaa pysyäkseen pystyssä.
"Mutta minä olen jo voittanut", komentaja totesi hymyillen. "Etkö ymmärrä - sinulla ei ole enää pakopaikkaa. Sekä jalkasi, että siipesi ovat toimintakyvyttömät."
Mies sipaisi pisamaista poskeaan.
"Minä voitin. Lopultakin, sain nähdä paljon vaivaa ja polttaa kasvoni kahdesti."
Ros
 

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Kesä 2009, 13:08

Ankoku Yakuta

Noiden miesten astuessa esille ja vetäessä hopeisia miekkojaan esille, Ankoku veti äkkiä häntänsä pois miekkojen ulottuvista itsensä taakse heilumaan edes takaisin. No voi harmi, ei ihan onnistunut. No toisaalta hän voisi vaikka kärventää nuo hengiltä tai jopa jäädyttää, mutta ei hän siltikään pakoon pääsisi kinkkaamalla puoli kuntoisena. Huoh, pitäisi odottaa parempaa tilaisuutta.
"Oikeastaan taidan olla sivistynein koko jengistä..." Ankoku puuskahti hieman tylsistyneen oloisesti tuon herran sanoihin, pään nojatessa käteen samalla kun toisella nypittiin maasta ruho tupsuja. Ihan kuin ei herralla muuta tekemistä olisi ollut ollenkaan? Näh, hämäystä vain että häntä luultaisiin tyhmemmäksi mitä edes on. Osasi hänkin olla kiero. Ja saattoihan se vaikuttaa siltäkin että hän olisi luovuttanut jo. Häntä vedettiin takaisin sisään. Sitä hän ei halunnut menettää.

"Et kuitenkaan sotaa nuori mies." Ankoku tuumasi sorneaan heristäen kuin pikku lapaselle, joka ei ymmärtänyt mistään mitään. No Ankokun silmissä tämä mies olikin vasta lapsi iässä. Nuori ja niin kokematon- ainakin häneen verrattuna.
"...Voin polttaa ne kolmannenkin kerran, kolmannen asteen palovamman kera. Koristaisi kasvojanne varsin mukavasti... Ja onhan ne nytkin oikein kauniit oikein hehkeä puna kasvoilla." Niin siis, Ankoku päätti sitten ryhtyä kaikessa vittumaisuudessan käydä ilkkumaan tuota sota miestä. Hän ei vain voinut sille mitään että ei pitänyt ihmisistä tai pitänyt näitä missään arvossa. Samanlaisia kaikki.
suskari
 

Seuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron