Kalassa... Vai ei sittenkään ||Ryo

Quinn metsän halki virtaa pääasiassa yksi suuri joki, joka koostuu monesta pienemmästä. Pienemmät joet ja purot liittyvät aika ajoin tähän suureen jokeen, jota kutsutaan nimellä Meinrad. Meinrad laskee kaukaa pohjoisista aina etelärannikolta mereen. Sen matkalle mahtuu niin rauhallisia, leveitä väyliä, kuin valtoimenaan kuohuvia koskia. Meinrad virtaa myös Aodhá järven läpi, joka on Cryptin suurin järvi.
Meinrad on myös syyllinen suoalueeseen Aodhá järven lähettyvillä, joen tulvien aika ajoin muutenkin kostealla metsämaalla.

Valvoja: Crimson

Kalassa... Vai ei sittenkään ||Ryo

ViestiKirjoittaja suskari » 03 Kesä 2009, 20:13

Kalmankoira

Kaunis ilta taas vaihteeksi, kuun sirppi möllötti taivaalla osittain pilven takaa pieni tuulen vire kävi kokoajan. Saattaa ollakkin että alkaa satamaan jossakin välissä. Ilmassa leijui voimakas sateen tuoksu, tai ainakin häneen nenäänsä, hänen tarkkaan nenäänsä joka ohitti ihmisen hetkessä. Tosin hän ei kylläkään ehtisi mietenkään takaisin ihmis kylälle jos alkaisi satamaan, joten kastutaan sitten jos kastutaan. Ei se mitään haitannut.
Kalma käveli rennosti pitkin joen vartta ja etsi itselleen hyvää sekä tyyntä kalastus paikkaa. Oli tässä hieman nälkä nimittäin, eikä jaksanut isompaa riistaa käydä pyydystämään. Olisihan hän toki päässyt linnan vankilaakin ihmisiä syömään, mutta ei tarkemmin ajateltuna nyt juuri maistunut. Uskomatonta, mutta totta hän taisi olla hieman kyllästynyt pelkkään ihmis lihan mupeltamiseen. Olihan sitä tässä tullutkin syötyä jonkin verran. Kyllä sitä vähemmästäkin alkoisi kyllästyttämään. No lopulta Kalma löysi mieleisensä paikan ja riisui kenkensä vetäen housujen puntteja ylemmäs noin poviin asti. Mies kahlasi veteen vetäen veitsen esielle johon oli tarkoitus seivästää mahdollinen fisu. Kalma jäi seisomaan aloillensa ja etsi Kaloja katseellaan vedestä. Tseh, tseh fisut Kalma-setä haluaa ruokaa.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ryo » 03 Kesä 2009, 21:27

Exile

Tuuli suhisi puitten latvoissa ja loi hieman aavemaisen tunnelman. Pilvet virtasivat taivaalla ja kuu loisti välillä niitten lomasta. Exile katseli sitä hetken aloillaan joen rannassa, kunnes sulki silmänsä lähes kokonaan ja kuunteli joen solinaa. Yllättäen kala pomppasi jossain lähistöllä ja rikkoi tuon rauhaisan sävelmän lopullisesti.
Ääh pitäisi mitä luultavimmin jatkaa matkaa.” Exile tuumi haltioitten kielellä samalla kun kapusi itsensä istumaan. Onneton välittäjä oli onnistunut ajamaan itsensä metsän syövereihin juostuaan karkuun mitä todennäköisimmin susilaumaa, joka oli hänestä saanut vainun. Luultavasti mies oli erehtynyt niitten alueelle, kun niin olivat riehaantuneet. Exile piti kuitenkin tärkeimpänä seikkana sitä että oli vielä elossa kaikesta tästä huolimatta. Mutta nyt hän oli eksyksissä, eikä se ollut läheskään niin mieltä lohduttavaa kuin aikaisempi.

Exile katsahti taivaalle ja haukotteli. Ilta oli vasta nuori, mutta miehen univelka ei jättänyt häntä rauhaan. Monen yön typerä ja täysin turhaksi kehkeytynyt rikoskumppanin odottaminen oli vienyt hänen yöunensa. Miekkonen ei koskaan palannut saaliinsa kanssa, josta puolet olisivat nyt kuuluneet Exilelle suuren avun palkaksi. Kuitenkin miekkonen oli onnistunut huijaamaan nuorukaisen avukseen niinkin halvalla, ettei muuta saattanutkaan odottaa. Petturuutta sanon minä. Niin halpamaista kuin suinkin. Kerta Exilelle ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, sen hän saattoi myöntää itselleen, mutta nyt hänellä oli muuta ajateltavaa kuin kadonneen kumppaninsa perään haikaileminen.

Exile nosti kätensä korkealle ilmaan ja venytteli makeasti. Mies asettautui uudelleen makuulle kädet pään alle ja mumisi hetken jotain itsekseen. Hänen tulisi löytää yösija ja nopeasti, ellei haluaisi koiranruuaksi metsän nelijalkaisille. Puun oksatkaan eivät houkuttaneet, eikä nuorukaisella oravan lahjoja ollut. Exile tuhahti sijoillaan hiljaa ja laski taas silmäluomensa alas. Pian mies olikin jo vaipunut uneen, josta saattoi valjeta hetkenä minä hyvänsä takaisin hereille. Lähettyviltä haltian korviin kantautuva kahlaukselta kuulostava ääni kantautui miehen korviin, mutta nuorukainen ei antanut sen häiritä untaan.
Ryo
 

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Kesä 2009, 10:49

Kalmakoira

Kalma kahlasi hieman viileässä vedessä noin vähän alle polviin asti ja jäi sitten paikallensa odottamaan jotakin kala parkaa liian lähelle puoli metrinen veitsi toisessa kädessään valmiina iskemään. Kalat kun olivat niin tyhmiä, että saattoivat tulla hänen varjonsa alle "turvaan". Tiedä sitten mikä siinä sitten kokonaisuudessa oli, mutta tyhmyyttä ainakin jos ei muuta. Kalman eripariset silmät tuijottivat veden pintaa, josta juuri ja juuri näki veden pohjaan. Onneksi alla ei ollut teräviä kiviä tai muutakaan ylinmääräistä, vain pehmeää hiekkaa, joka tuntui oikein hyvälle jalkapohjissa.
Ei siinä sitten mennyt minuuttia kauempaa kun ihan mukavan kokoinen fisu uiskenteli hänen jalkoihinsa. Kalma puristi kevyesti veistään kädessään ja odotti kiltitsi, että kala uiskentelisi lähemmäs, että saisi kunnolla survaistua terävän veitsensä tuon kylkeen. Vai miksi sitä sanottiinkaan? Veitsi välähti pimeydessä ja molskahduksen kera kala lävistyi veitseen "kaulastaan" ja sätki siinä vielä senkin jälkeen jonkin aikaa. Kalma ei kuitenkaan erehtynyt nostamaan tuota ylös pinnalle vaan painoi pohjaa vasten. Karkaisi vielä. Kala sätki aikansa kunnes nekin hiljenivät ja lopulta fisu kupsahti. Kalma hymähti ja nosti kalan vedestä napaten sen irti veitsestä käsiinsä päästä roikottan. Kalma kahlasi rantaan ja nakkasi kalan rannalle.
Mies kääri puntit alas ja laittoi sukat takaisin jalkaansa, joiden kanssa olikin pieniä ongelmia kun jalat märkänä olivat, sitten päälle kengät joiden varsiin tungettiin housujen puntit. Kalma kääntyi pyydystämänsä kalan puoleen ja noukki sen maasta, iskien varsin kylmästi hampaansa tuon päähän joka rusahti rikki valtavan paineen alla. Raakana? Kyllä vain, Kalma ei pitänyt paistetusta lihasta mitenkään paljoa, etenkin jos lihan maku olisi pilattu joillakin mausteilla. Hyh!
Tosin siinä syödessään Kalma havaitsi tuulen mukana vieraan hajun ja varsin lähellä vielä ilmeisesti. Kalma käänsi katseensa hajun suuntaan ja nuuhki ilmaa kuin vainukoira konsanaan. Haltia? Ehkä? Vaikea sanoa kun ei ole vielä oikein sisäistänyt haltioiden hajua. Pari kertaa vain tavannut noita suippokorva otuksia, eikä ole niitä paljoa nuuskutellut saati jättänyt hajua mieleen.
Kalasta riuhtaistiin vielä muutama pala lihaa irti rotoineen päivineen ja viskattiin sitten maahan. Uteliasisuus heräsi nyt, niinpä Kalma lähti kävelemään hissukseen tuota hajua kohden joka voimistui kokoajan. Lopulta Kalma sai näkyviinsä tuon rannalla makoilevan hahmon ja pysähtyi siihen paikkaan, tuota miestä katsoen hiljaa.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ryo » 04 Kesä 2009, 14:54

//Aah voihan jumaliste tätä kirjaston näppäimistöä *____* no täytyy yrittää selviytyä tästä kunnialla //

Exile

Exile tuhisi unissaan omiaan, kuten useasti onnistui käskemättäkin tekemään. Onnellisena antamatta minkään murheen vaivata mieltään nuorukainen köllötteli joen penkalla heleään uneen haltioituneena. Kunnes se oli historiaa. Vain muutamat pienet rasahduksen puitten latvojen liepeiltä, mitkä oletettavasti lintu tai pari sai aikaiseksi, havahduttivat miehen hereille. Ei suinkaan haltia nuorukainen pelästynyt ollut. Sitä hän ei olisi sallinut myönnettävän itselleen. Miksi muutama vaaraton metsän asukki saisivat hänen kaltaisensa maailmaa nähneen kauppiaan pelon valtaan, kun ei pahin vastuskaan siinä ollut vielä onnistunut.

Sade pisara tipahti miehen nenälle.
Perhana alkaako täällä sataa? Exile tuumi ääneen ja kuivasi pisaran takkinsa punaiseen hihaan. Sade. Exile piti sitä luontoäidin vitsauksena hänen kaltaiselleen. Kyllä hän uida osasi kuin kala, mutta laivassa tai pienemmässäkin paatissa hänelle onnistui aina tulemaan huono-olo. Kun muut haltia lapset temmelsivät aikoinaan vedessä, istui Exile rannalla kaarnaveneitä vuoden. Hänen mielestä moinen riehuminen ei ollut sopivaa, johtuiko sitten aatelisen arvosta. Exile katsoi joessa hitaasti virtaavaa vettä. Miehen olisi tehnyt mieli sujahtaa uinnille ja pärskiä vettä sinne tänne. Mutta hän kun ei koskaan nuorempana onnistunut näyttämään millainen vesipeto hän todellisuudessa oli, ei hänellä ollut syytä näyttää sitä nytkään.

Exile venytteli jälleen makeasti. Haltia nousi horjuen seisomaan ja venytteli raajojaan niin pitkälle kuin suinkin vain sai. Venyttely teki kelle tahansa hyvää pienten nokosten jälkeen, jotta keho tajuaisi jälleen toimia niin hidasälyisenkin mielen mukaan. Exile laski kätensä sivuilleen ja marssi aivan virtaavan veden rajalle. Mies ojensi toisen kätensä veteen, jonka jälkeen pyyhkäisi sillä väsyneitä silmiään. Vesi raikasti mukavasti kasvoja, joilla hiki oli vielä hetki sitten valunut valtoimenaan. Myös katse avartui, kun silmäluomia sai edes hitusen enemmän ylöspäin. Haltia kuivasi kasvonsa takin liepeeseen ja suoristi selkänsä kunnolla.

Kaikki tuntui olevan mitä mainioimmassa kunnossa. Lähistöltä ei kuulunut susien ulvontaa tai muutakaan rapinaa, mutta Exilen mielestä jokin oli vinossa. Joen ranta ja sen ympärillä kohoava metsä oli liiankin hiljainen, mikä normaalisti enteili aina pahan alkua. Haltia katsoi taakseen, sitten molemmille sivuille ja lopuksi eteen, jonka jälkeen tuo kohautti olkapäitään pieni typerä virne suullaan ja valmistautui jatkamaan matkaansa. Yllättäen haltia kuitenkin huomasi jonkin matkaa edessään jotain, hahmon, joka vaikutti kaksijalkaiselta aivan kuten hänkin. Oliko kyseessä ihminen, haltia vai jokin muu alueen olennoista, halusi Exile ottaa siitä selvää.
Kuka siellä? Haltia nuorukainen rohkeni kysymään haltioitten kielellä ja vaistomaisesti asetti toisen kätensä sapelinsa kahvalle.
Ryo
 

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Kesä 2009, 20:54

Kalmankoira

Pisara tipahati Kalman ostaan ja Kalma vilkasi taivaalle, joka vaikutti pahasti tummenevan. Kohta sataisi ja kovaa tai sitten vain tihuttaisi, hän ei ollut sää ennustaja joten mistä hitosta hän tietäisi. Tipahti toinen olkapäälle ja kohta alkoi satelemaan hiljalleen, tihuttaen. Toivottavasti ei yhtään kovempaa. Katse laskettiin takaisin maan pinnalle suoraan eteen kun joku lähestyi häntä ja vielä saman hajuinen henkilö kuin aikaisemmin. Hyvä, ei tarvinnut kävellä tuon luokse kun tuo itse pomppii syliin. No okei tuskin ihan syliin asti, mutta kuitenkin. Lähemmäs joka tapauksessa. Kalma pysähtyi tuosta turvallisen välimatkan päähän ja katsoi kun tuo laski kätensä miekkansa kahvalle, Kalma ei tehnyt samaa temppua perässä, ei ainakaan vielä. Kurtisti vain kulmiaan aavistuksen ja nosti katseensa tuon miehen kasvoihin, kalpeisiin sellaisiin joita korosti vielä tuon mustat hiukset ja muutenkin tumma vaatetus. Toinen avasi suunsa ja Kalma ei valitettavasti ymmärtänyt tavuakaan tuon miehen puheesta. Hän ei osannut haltia kieltä pätkän vertaakaan.
"Sorry, I don`t understand you..." Kalma tuumasi takaisin, vaikka osasikin puhua ihan tämänkin maan kieltä... tai oikeastaan saaren. Sääli vain, että hänen nykyinen alkuperäinen äidinkieli on hieman unohtunut tässä sivussa, joten hän ei oikein osaa muodostaa enää pitkiä lauseita. Hän puhua huono suomi muuten, eikä hän sellaiseen alentuisi.

Kalma asteli rauhallisesti lähemmäs tätä miestä käyden tuota arvioivasti läpi silmillään joista toinen hohti punaisen hiilen lailla pimeydessä, varsin pelottavaa siis. Kalma kiesri tuon takaa takaisin tuon eteen ja silmääkin nopeammalla liikke vetäsi veitsen vyöltään tuon miehen kurkulle. Hän oli pelottavan nopea... Kalman kasvoille levisi kettumaisen julma virne.
"Kuka olet? ...Mikäli ymmärrät minua ollenkaan." Kalma kysyi ja mumisi lopun lähinnä itsekseen. Jos tuo ei osaisi muuta puhua kuin haltia kieltä hän voisi varsin nopeasti päätellä tuon olevan haltia. Heh, sitten pienen kähäkän jälkeen tuo päätyisi kuninkaan eteen suoraan ja häkkiin istumaan muiden sekaan. Miten pirullinen hän onkaan.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ryo » 06 Kesä 2009, 12:55

Exile

Exile oli hieman hämmentynyt tilanteesta. Muukalainen ei selvästi ymmärtänyt haltioitten kieltä, tai sitten vain leikitteli nuoren välittäjän kustannuksella. Olihan keskustelu nyt kuitenkin yltynyt siihen pisteeseen, ettei kumpikaan ymmärtänyt toistaan. Mitä ikinä tuo punasilmäinen otus olikaan Exilelle sanonut oli se mennyt nuorukaisen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Haltia ei ollut tottunut puhumaan maata ympäröivillä vierailla kielillä kovinkaan usein, vaikka kauppias olikin. Hän kelpuutti sen, että tuli toimeen haltioitten ja ihmisten kanssa vain muutamalla tutulla ja turvallisella kielellä. Exile piti niinkin vähäistä kielipäätään suurena lahjana, sillä hänen suvussaan ei oltu väkerretty mitään tämän maan ihmisten - niin kuin hänen äitinsä sanoi - typerällä kielellä.

Tämäkin vielä … olisi pitänyt vain pysyä kotona.” Exile tuumasi hiljaa jälleen haltioitten kielellä ja haroi hiuksia hämmentyneenä. Kun törmää tummaan punasilmäiseen hahmoon sateisessa, hämärässä metsässä, enteilikö se koskaan hyvää? Ei. Olihan hänellä itselläänkin punaiset silmät, mutteivät ne todellakaan hohtaneet samaan tapaan kuin tuon muukalaisen toinen. Karmivaa. Haltia ajatteli ja nielaisi hätääntyneenä. Kuitenkaan pelkoa tässä ei ollut hyvä näyttää tuntemattomalle.

Muukalainen lähti astelemaan kohti Exileä. Se sai haltian selässä kulkemaan kylmät väreet. Välittäjä seisoi paikoillaan toinen kulma hieman ylempänä ja suu hieman auki, kun toinen kiersi tämän ympäri. Oliko tuo nyt soveliasta? Exile ei pitänyt vastaavanlaisesta tungettelusta vaan vieroksui vastaavaa. Ajatuksistaan taas todellisuuteen tipahtaessaan, Exile huomasikin jo olevansa pulassa. Veitsi kurkulla ei tuntunut parhaalta mahdolliselta.
“Kuulehan nyt kaveri!” Exile sai tokaistua nopeasti suustaan ja tarttui toisen kädestä kiinni yrittäen laskea sitä veitsineen päivineen alas kaulaltaan.
“Mikä saa sinut toimimaan noin äkkipikaisesti!” Haltia kurtisti kulmiaan ja sanoi sanansa astetta uhkaavammin toiselle.
Ryo
 

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Kesä 2009, 16:12

Kalmankoira

Toinen pelkäsi häntä... Kalma vaistosi sen tuosta kun koira sattui olemaan. Oli jotenkin ihailtavaa kun häntä pelättiin pitkästä aikaa, siintä oli niin pitkä aika kun joku oli edes kiljaissut hänet nähdessään. Kuitenkin Kalma keskeytti ajatuksensa kun tuo mies tarrasi hänen ranteestaan ja laski veitsi kättä alemmsa, yrittäen samalla rauhoitella häntä sanoillaan. Kalma hymähti kuivasti ja laski veitsen kylkensä viereen, mutta valmiina kuitenkin varrastamaan tämän herran jos tarve oli. Tappaminen ei ole ongelma hänelle, ei ole koskaan ollutkaan.
"Alanko luettelemaan? 1. En luota jokaiseen urpoon johon törmään, huonoja kokemuksia 2. herran käsi lepää aseella... 3. Tämä saari on sodassa." Kalma vastasi tuon miehen kysymykseen vetäen toisen kätensä lantiolle hyvin nuhtelevan näköisenä, vaikkei ääni sitä ollutkaan. Hän ei ollut edelleenkään varma mikä hitto tuo oikein oli, mutta kyllä tämä tästä. Hän ottaisi sen kyllä selville. Mikseikö hän sitten epäillyt tuota haltiaksi? Kuten todettu hän ei oikein tunnistanut pelkästään hajun perusteella haltiaa ja pelkästään haltia kielen osaaminen ei riitä todisteeksi hänelle. Kuka tahansa voi sen oppia.

"Mutta kuka ja mikä sinä olet herra?" Kalma kysyi ja veti veitsensä takaisin takin alle ihan vain väliaikaisena rauhan merkkinä. Ei sitä tiennyt mitä tästä vielä tulisi.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ryo » 06 Kesä 2009, 21:14

Exile

Välittäjän onneksi hänen temppunsa oli tepsinyt. Enää ei veitsi kaulaa koristanut ja haltia sai henkäistyä syvään helpotuksesta. Vastaavia tilanteita hän oli kokenut monesti, mutta tämän hepun käytös alkoi ottaa Exileä päähän. Kaveri oli hyökkäävä ja nuori haltia oli laskenut hänet vieläpä epäkohteliaan ja näsäviisaan käytöksensä vuoksi typerien laatikkoon.
Hah! Vai alat sinä luennoimaan minulle pahainen. Exile tuhahti toisen sanottua sanottavansa ja jatkoi, Kuules nuori herra tätä, 1. Ulkonäkösi kertoo sen puolestasi 2. Itse hyökkäsit veitsesi kera kaulalleni 3. Olen puolueeton sodan käyntiin, joten en kanna osaa taikka arpaa siitä, kuka teloitetaan seuraavaksi. Välittäjä hymähti sanojensa jälkeen ja suoristi selkänsä näyttääkseen pidemmältä toisen silmissä, vaikkei siitä loppujen lopuksi mitään hyötyä ollutkaan.

Ilta alkoi olla jo niin hämärä, että hyvä kun eteensä näki. Jos olisi ollut hiukankin lämpimämpää, olisi joki nostattanut kunnon sumun metsikön keskelle. Se olisi lisännyt aavemaisuuden tasoa vielä korkeammalle. Ei sadekaan tilannetta parantanut. Pisarat ropisivat voimakkaasti maahan peittäen kaikki muut äänet joen solinaa laskematta alleen. Exile tajusi nyt että hänellä olisi mahdollisuus vilustua ja pahasti, jos hän joutuisi viettämään kylmässä sateessa pitemmänkin tovin tämän muukalaisen kanssa. kyllä nyt katto pään päälle kelpaisi kerrankin. Onnekseen haltia nuorukainen oli varustautunut edes viittaansa, joten tämä saattoi vetää hupun päähänsä välttääkseen hiustensa kastumisen. Olihan sekin parempi kuin ei mitään, vaikka lopulta läpimärkää paksua mustaa viittaa olisi erittäin epämukavaa kantaa mukanaan sen painavuuden takia.

Mutta kuka ja mikä sinä olet herra? Exile hämmästeli toisen kysymystä. Mikä olen? Välittäjä tuumi toinen kulma ylhäällä.
No pahuksen vertaako se sinulle kuuluu kuka tai mikä olen! Exile tiuskaisi kiusallaan haltia kielellä toiselle, kun tiesi ettei toinen sanaakaan siitä tulisi ymmärtämään. Tosin siitä muukalainen saattoi epäillä toisen olevan haltia, joka saattoi olla huonossa tapauksessa erittäin pahasta. Toinen kun ei haltialta vaikuttanut, kun suipot korvatkin puuttuivat. Siitä sieti olla enemmänkin kuin peloissaan. Miekkosen silmä puolestaan kertoi, ettei tuo aivan tavallinen ihminenkään ollut. Exile nielaisi tultuaan ajatelleeksi, minkä olennon kanssa olikaan taas tekemisissä. No, siitä ei auttanut kuin ottaa selvää, jos se niin häntä kiinnostaisi.

Voit kutsua minua Exiaksi sen puolesta, että herroittelisit minua jatkuvasti. Mutta mikä olen, sitä sinun ei tarvitse tietää. Exile tokaisi hieman syyttävästi. Nuorukainen päätti olla kertomatta täysin oikeaa nimeään. Näin hän yleensä toimi vieraitten muukalaisten kanssa. Kukaan ei osaisi etsiä häntä jälkeenpäin käsiinsä, ellei tietäisi hänen täysin oikeaa nimeään. Vielä hämäävämpää olisi, jos hän olisi rohjennut käyttää Paroni titteliään, mutta siitäkös vasta soppa olisi syntynyt. Tyyppi olisi osannut etsiä hänen koko sukunsa helposti käsiinsä, mutta ei siitä sen enempää.
Nyt voitkin esittäytyä itse ja kerrohan, mikä on tuon punaisen silmäsi tarina. Exile vääntäytyi aivan toisen naaman eteen ovelasti hymyillen, mutta silti varuillaan, jos toinen nostaisi jälleen veitsensä häntä vastaan. Toista kertaa hän ei mielellään antaisi anteeksi, mutta tämän kaverin tilanteessa hän voisi sitä harkita.
Ryo
 

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Kesä 2009, 22:18

Kalmankoira

Täh!? Oliko hän ollut jotenkin loukkaava kun noin pitää käydä vittuilemaan takaisin. Hän kyllä tiesi olevansa joissakin tilaintessa varsin ärsyttävä tapaus, mutta ei hän nyt tuota tällä kertaa tahalleen ollut ärsyttämässä. Hän ei välillä ymmärtänyt näitä jotka luulivat olevansa jotakin ja vain "suuren" asemansa takia luulivat olevansa jotakin. Ja kehtasikin sanoa häntä nuoreksi! Kas kun ei nappulaksi mennyt sanomaan.
"Ei aina pidä poika kulta ulkonäön perusteella muita tuomita. You know that? ...Enkä jaksa toistella itseäni sataan kertaan: en ole kovinkaan luottavainen. Menikö kaaliin?" Kalma sanoi vakavalla äänen sävyllä tuolle herralle ja koitti tehdä varsin selväksi sanansa. Hän ei ollut sanojensa mukaan niitä jotka jaksoivat toistella itseään satoja kertoja.
"...Ja pakko huomauttaa että olen sinua vanhempi, joten äläppäs poikattele vanhempaa." Kalma lisäsi vielä ihan pakostakin. Oli inhottavaa kun häntä pidettiin vain parikymppisenä pelkän ulkonäön perusteella... Ei näkö aina kertonut kaikkea. Ja mistäkö hän sitten tuon ikää lähti arvailemaan? Hänen nenänsä oli pelottava ase sen asian suhteen, kuin monen muunkin asian kanssa.

Alkoi satelemaan kovempaa, mutta Kalma ei siintä pahemmin välittänyt. Ei häntä kastuminen pahemmin haitannut, eikä hän ihmis kylään ehtisi mitenkään. Teleporttauskin veisi ihan liikaa voimia häneltä ja sadetta pakoon meneminen oli vain ja ainoastaan voimien tuhlausta. Joten kastutaan kun oltiinkin jo märkänä.
Sitten pamahti esille sama kysymys jonka hän kysyi tuolta ja perään tuo sähisi jotakin oudolla kielellään. Kalma kurtitsi kulmiaan ja saattoi vain arvailla mitä tuo puhui itsekseen.
"Se kuuluu sinulle yhtä paljon kuin se miksi rapu kävelee aina sivuittain..." Kalma sähähti mielessään tuon kysymykselle ja olisihan hän voinut toki pamauttaa sen ääneenkin esille, mutta päättipähän olla hieman "kohteliaampi" tällä kertaa.

"Exia... Kutsun sinua pelkästään Exäksi, helpomi lausua katos." Kalma tuumi ensin ääneen ja lopun pamautti esille hyvin pirteänä. Ei hän siinä mitään pahaa nähnyt kun väänteli muiden nimiä jos niitä oli vaikea lausua. Eihän hän tuota sentään pilkkaamaan ollut käymässä, ei ainakaan vielä. Sekin saattaisi tapahtua jos tuo ei hieman sitoisi liukasta kieltään solmuun.
Sitten kyseltiin hänen nimeään ja KEHTASI tuo vielä kylmästi kysellä hänen silmästään. Eeei kuule tuolle kuulunut yhtään. Tosin ei kyllä tuntunut yhtään hyvälle kun tuo työnsi naamansa hänen omaa vasten melkeinpä. Kalma astui pari askelta taaemmas tuota, ahdisti kun joku tuli noinkin lähelle.
"Jack ja silmähän se muiden joukossa, ei siinä mitään "tarinaa" ole." Kalma tuhahti viileästi tuolle miehelle ja vilkasi pikaisesti pilviselle taivalla, mutta laski katseensa sitten tuohon nuorukaiseen astellen lähemmäs tuon vasemmalle puolelle. Kalma oli siinä hetken, kunnes sitten siirsi toisella kädellään tuon miehen tummia hiuksia pois korvan edestä. Kettumainen virne levisi miehen kasvoille kun tuo sitten laski kätensä.
"...Arvasin." Kalma mumisi saatanallisesti hymyillen ja veti terävät kyntensä tuon kurkulle, kyllä hän niilläkin aina voi kurkun repiä auki.

"Nyt olet poika kulta kusessa pää edeltä mentynä..." Kalma hymähti.

//Toivottavasti tuo pieni hitti ei haittaa? Korjaan kyllä jos vaivaa :)//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ryo » 06 Kesä 2009, 23:08

Exile

Ollaanpas sitä äksyjä. Exile hymähti. Välittäjän olisi tehnyt mieli naurahtaa moiselle käytökselle, mutta kuitenkin vältti turhaa puhekontaktia toiseen. Välillä Exilestä tuntui että toinen vastoin yritti saada hänet vittuilemaan, mutta hän olisi sen asian suhteen enemmän kuin kärsivällinen. Ainakin hetken. Jos nuori herra ei kelpaa, voin ehkä yhtä hyvin kutsua sinua vanhukseksi, ääliö. Exile ajatteli kopassaan ja heilautti samalla päätään hieman saadakseen otsahiuksensa pois toisen silmänsä edestä. Mikäpä hän oli toisten ikää arvailemaan. Usein hän onnistui arvaamaan väärin, joten siihen leikkiin hän lähtisi vain harvoin. Nuorelle haltialle ulkonäkö puhui eniten puolestaan, joten hän seurasi sitä kaistaa. Siltä polulta hän ei harhautuisi vielä pitkiin aikoihin.

Vai että Ex. No, jos se sinua miellyttää. Välittäjä mumisi itsekseen ja katsoi toisaalle pientä paheksuntaa lietsoen. Kuinka tuo tyyppi uskalsikaan sanoa häntä Exäksi. Hermolanka alkoi hiljattain kiristyä ja ei veisi enää kauaakaan, kun se napsahtaisi poikki tuosta noin vain. Siitä olisi leikki kaukana, jos alkoi pelleilemään Exilen kaltaisen kanssa. Hän ehkä oli erakko eikä hän näyttänyt kummoiselta vastukselta, mutta jos todella menisi tuohon lankaan olisi pahemman kerran väärässä. Exile oli karaistunut sotilas, joksei kuitenkaan ollut ottanut osaa sotaan, mutta taistellut elämän tieltään useammat esteet. Lisäksi hänessä oli pahaa maantierosvon vikaa. Hän ei jättäisi ketään itselleen uhkaavaa henkilöä eloon, jos siltä sattui tuntumaan. Myöskään kaltereitten taakse häntä ei saisi, siitä myös tuo heppu saattoi olla varma, jos sitä tahtoi yrittää.

Jaahas, ja mitähän tulit täältä ikinä hakemaankin, Jack, voit olla varma ettet sitä tule mukaasi saamaan. Exile höpötti jälleen itsekseen niin, että toinen saattoi vain erottaa nimensä kauhean soperruksen keskeltä, jos sitäkään. Välittäjä huokaisi. Tilanne alkoi hermostuttaa häntä hetki hetkeltä enemmän. Varsinkin kun toinen alkoi jälleen lähestyä häntä. Exilestä tarkemmin ajateltuna, Jack toimi kuin koira. Tuo nuuski asioita selville hänestä ja vastasi niihin samalla mitalla. Tuo halusi osoittaa asemansa ja olla varma, että hänellä olisi suuremmat mahdollisuudet voittoon ja ajaa tunkeilija loitommalle. Aivan kuin tämä olisi hänen reviiriään. Ja pyh. Nyt Exilelle myös selvisi, että Jack oli astetta uteliaampi, kuin välittäjä nuorukainen olisi saattanut aluksi arvata. Tuo nosti hänen hiuksiaan ja pitkästä aikaa Exilestä tuntui että hän paljastui pahimpaan mahdolliseen hetkeen.

Kirottu! Välittäjä ehti tuskin lausahtaa kun tunsi jälleen jotain kaulallaan. Kynnet. Nuo petojen pahimmat aseet. Mikä hitto oikein olet! Haltia tuumi mielessään. Exile ei vieläkään tahtonut ymmärtää, mitä Jack ajoi takaa, mutta toivoi jäävänsä eloon sen jälkeen mitä kohtalo hänelle olikin nyt järjestänyt.
Vai kusessa! Phah! Exilen kasvoille levisi pelokas katse ja hymy, muttei antanut saman tunteen levitä muualle kehoonsa. Se olisi vain lamaannuttanut hänet paikoilleen, ja sen jälkeen hän olisi ollut täysin puolustus kyvytön. Haltia nosti nopeasti kättään, jossa piti kahta vahvimmista aseistaan, terillä varustettuja kynsiä. Exile yritti vääntäytyä hieman taaksepäin ja ujuttaa niitä Jackin kynsien väliin, estääkseen ylimääräiset viillot kurkullaan. Siitä olisi nauru kaukana, jos toinen saisi väännettyä yhdenkin haavan Exilen kaulalle. Mies vuotaisi kuiviin hyvinkin nopeasti. Keskellä metsää kun tuskin apua heruisi, ja Jack olisi viimeinen henkilö keneltä Exile apua pyytäisi. Välittäjä tiesi ettei tästä tilanteesta enää päästäisi pelkästään puhumalla.
En tiedä mitä tavoittelet, mutta jos kyseessä on henkeni, voit unohtaa suunnitelmasi ja palata takaisin sinne mistä ikinä tulitkin! Exile sanoi pelon ja uhon sekaisella äänellä. Hän ei juuri pystynyt tekemään mitään muuta, kuin pitää päänsä ja yrittää pysyä hengissä.

//Huuh tämähän peli menee jännäksi X) ... mutta eipä tuo hitti haittaa 8) Jouduin hetken haeskelemaankin että missäs moinen mahtaa olla, mutta lopulta löysin senkin pienen vaivan näön jälkeen >_______< Jos on muuten epäselvyyttä siitä, millaisia Exilen 'kynnet' ovat, niin käy vilkaisemassa kuva hahmon esittelysivulta :) sieltä löytyy linkkiä aseitten kohdalta...//
Ryo
 

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Kesä 2009, 23:39

Kalmankoira

"Kiroamisesi ei pelasta sinua." Kalman naurahti kevyesti tuolle haltaille... Kalma vaistoisi tai melkeinpä haistoi tuosta miehestä pelon ja se sai Kalman jonkin ihme syyn takia yllättävän hyvälle tuulelle. Virne tuon kasvoilla levisi entisestään. Se virne kuitenkin katosii kun tuo mies huitasi kynsi kädellään häntä kohden ja Kalma perääntyi. Hän ei mielellään alaknut kokeilemaan oliko noissa hopeaa vain ei ja jos ei ollut... Tuo mies oli oikeasti kusessa hänen kanssaan. Tuo ei kykenisi vahingoittamaan häntä mitenkään, ei ainakaan pitkäksi aikaa, eikä edes tappamaan.
Niin, niin häneltä tuskin sitä apua edes heruisi ellei hänen mielensä satu muuttumaan, mutta tuskin niin kävisi. Hänen kukkaron nyöri oli varsin tiukalla ja hän oli melkeinpä puilla paljailla. Hänenkin oli hankittava elantonsa jostakin ja tämä oli ainoaa "työtä" mitä hän sai tai pystyi tekemään. Toisin sanottuna raahata kuninkaalle vankeja tai muuten vain teurastaa. No hän ehkä oli haltioiden "vakooja" ihmisten seassa, mutta hänen olisi pakko viedä noita suippokorviakin välillä tuomionsa eteen ettei epäilyt herää.

"Ei, ei minun tarvitse välttämättä henkeäsi viedä ollenkaan. Vien sinut kotiini elävänä." Kalma tuumasi tuon miehen sanoille olkiaan kohauttaen laiskasti, jonka jälkeen katoisi ja ilmestyi tuon miehen eteen koittaen iskeä nyrkillään suoraan tuota pallea lihakseen kylkiluiden alle. Varmasti tuntuisi. Hän oli saanut tuota kokea useammin kuin kerran. Oli osunnut tai ei Kalma koitti sitten lyödä vielä kyynerpäillä tuota harioihin ja sitten perääntyä kauemmaksi. Hänellä kyllä taisi olla etu lyönti asema tämän pimeyden keskellä, sillä Kalma epäili pahasti ettei haltoilla ole kovinkaan hyvää yö näköä puolellaan. Ei ainakaan yhtä hyvää kuin hänellä.

//Jep, kävin kyllä kattomassa hahmosi jo ennen peliä :)//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ryo » 07 Kesä 2009, 13:21

Exile

Haltia kurtisti kulmiaan ja hymähti typerän oloisena hiki otsaltaan valuen. Juuri kun Exile oli tuuminut saavansa hetken lepo tauon. Nyt hänellä oli lisää ongelmia harteillaan Jackin takia. Exile ei ollut suunnitellut palaavansa samaan lähtöruutuun, josta oli aikaisemmin lähtenyt. Hänhän pistäisi tuon miehen kuriin ja karkaisi sopivan tilaisuuden tultua, pois tästä kirotun metsästä, pois kaikista hankaluuksista jotka oli onnistunut peräänsä saamaan vain vähässä ajassa. Toisena vaihtoehtona haltia lähtisi Jackin mukaan, mutta siihen hän ei alentuisi. Ei ikinä. Ainakaan vapaaehtoisesti.

Sade alkoi kiihtyä. Se ropisi yhä voimakkaammin maahan ja alkoi tuntua kuin vettä kaadettaisiin suoraan niskaan kannusta. Tunne ei ollut miellyttävä. Exile katsahti nopeasti taivaalle arvioidakseen kauanko sade mahdollisesti kestäisi. Loppumisesta tosin ei ollut merkkejäkään, sillä tumma pilviverho oli tukkinut kaikki mahdolliset aukot allensa. Sateen jälkeistä auringon paistetta oli siis aivan turha odottaa vielä pitkiin aikoihin. Eihän välittäjä mikään meteorologi tai tähtitieteilijä ollut, mutta useitten sateitten jättämän kokemuksen myötä, hän osasi arvioida hieman sään vaihteluja. Jos Exileltä kysyttiin, hän mielellään olisi opetellut hallitsemaan tuulta magian avulla. Se olisi erittäin hyödyllinen taito vastaavanlaisissa tilanteissa, mutta eipä poika ollut mitään saanut aikaiseksi.

Jack tokaisi että hän voisi hengen riistämisen sijaan viedä Exilen vain kotiinsa. Haltia ei tahtonut edes ajatella, mitä hän moisen rakin kotoa mahtaisi löytää. Ja mikä tämä herran koti edes mahtoi olla. Välittäjä oli hetken hiljaa kunnes aivasti. Tuon aikana Jack oli ehtinyt hänen eteensä. Exile oli tunnettu joskus hitaista reflekseistään ja nyt tuo seikka piti enemmän kuin paikkaansa. Haltia nuorukainen lyyhistyi polvilleen yrittäen saada ilmaa taas sisäänsä. Tuo pahainen kakara oli onnistunut selvästi iskemään häntä palleaan, kuten oli suunnitellutkin. Ilkeä kipu myös hartioissa tuntui lamaannuttavan Exilen paikoilleen. Mitähän tästä vielä tulisi.

Kun vihdoin välittäjä sai taas vedettyä ilmaa, tuo nousi haparoiden, hieman horjuen pystyyn. Vaistomaisesti mies otti muutaman askeleen taaksepäin ja vetäisi miekan käteensä.
Saat vielä turpaasi. Exile sanoi kylmän rauhallisesti märkien hiustensa alta. Hän tiesi ettei tulisi pärjäämään tuolle typerykselle, mutta ainahan saattoi yrittää. Exilen näkö kun ei pimeässä ollut yhtään niin pitkälle kehittynyt kuin valossa. Mutta luovuttaa hän ei aikoisi, sen hän oli päättänyt juuri. Exile katkaisi viittansa kiinnikkeen kynnellään poikki ja yritti sen jälkeen viskata koko kangas kappaleen hämäävästi Jackiä kohti. Tuon jälkeen hän yritti survaista toista pistolla ylävartaloon suoraa vielä ilmassa lentävän viitan lävitse.
On varmaan sanomattakin selvää, etten lähde mukaasi vapaaehtoisesti. Exile tuhahti ja katsoi Jackiä.

//Hyvä hyvä X)//
Ryo
 

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Kesä 2009, 13:53

Kalmankoira

Hän oli osunnut toiseen enemmän kuin täydellisesti saaden samalla todisteet siintä, että tuo oli varsin hidas älyinen tai paremmin sanottuna omisti säälittävän hitaat refleksit. Ja hän kun sattuu olemaan juuri se toinen puoli kolikosta... Hän oli se nopea kaveri. Kuin jänis ja kilpikonna, mutta pitäisi varoa sitä ettei mentäisi liian itsevarmaksi. Se voi koitua kohtaloksi. Mies nousi ylös ja heitti uhoaan, Kalma naurahti niille vain kevyesti.
"Uhoa vasta sitten kun saat minut maahan." Kalma tuhahti vakavana ja saikin sitten viitta hyökkäyksen päällensä, joka peitti näkyvyyden häneltä täysin. Miten alhainen temppu.

Sapeli tuli viitasta läpi ja lävisti Kalman suoraan rinnasta läpi ällöttävän äänen kera kun luita katkesi sapelin terän mentäessä läpi sydämmeen asti. Kalma riuhtasi itsensä irti heittäen viitan maahan ja jäi seisomaan tuosta miehestä jonkin matkan päähän, ihan kuin haavaa ei hänen rinnassa olisikaan ikinä ollutkaan. Eipä tavallaan ollutkaan, hänen kehon puolustus mekanismi paransi sitä jo hurjalla vauhdilla. Kiitos vain siintä, ettei tuohon sapeliin ole laitettu hopeaa.
"Otan sinut sitten väkisin. Teen sinusta vaikka raaja rikon, jos ei muuta!" Kalma päästi ilmoille tyytyväisen oloisesti ja katashti ohi mennen rinnassaan olevaa haavaa, joka sulkeutui umpeen jo ihan silmissä. Vain takkiin jäi jälki miekan iskusta. Huoh, hän joutusi kohta osstamaan uuden jos tätä vauhtia jatketaan. Siispä Kalma riisui takkinsa päältään ja viskasi sen maahan, helpompi liikkua.

Kalma pyöräytti niskojaan pienen rusahduksen kera ja lähti jälleen hyökkäykseen tuosta haltiaa kohden koittaen raadella tuon rintakehän auki terävillä kynsillään ja sitten potkaista vielä kylkeen heti perään. Kalma perääntyi ja koitti sitten vain ihanaa ihanuuttaa potkasita tuon herran sukukalleuksille, joita myös muniksi kutsutaan. Säälittävääkö? Ehkä, mutta yksi arimmista paikoista ja johon oli vielä varsin helppo iskeä. Kalma ei antanut armoa vaan koitti kaataa tuon miehen allensa ja iskeä terävät hampaansa tuon toiseen olkapäähän ja repiä lihaa irti.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Ryo » 07 Kesä 2009, 15:38

Exile

Mikä helvetti tuo on?! Exile tuumi hätääntyneenä tuntiessaan, kun toinen vääntäytyi sapelista irti. Mies katsoi toista vielä enemmän hämmentyneenä kuin aikaisemmin. Jack ei ollut moksiskaan vaikka miekka oli selvästi uponnut tuon rinnasta lävitse. Nyt itse piru taisi olla irti. Exile ei saanut sanottua suustaan sanaakaan. Nyt hän saattoi olla varma, ettei tämä tyyppi ollut lähelläkään ihmistä. Oliko hän kuolematon? Sitä Exile ei tiennyt, eikä varmasti jäisi ottamaan asiasta selvää. Jos asiat olivat todella näin hullusti, Exilen mahdollisuudet voittaa taisto olivat erittäin olemattomat. Välittäjä ei jäänyt enää arvailemaan toisen rotua, vaan antoi asian lopullisesti olla. Exile pääsisi täältä elossa, oli hän sitten kuinka ruhjottu tahansa, hän ei antaisi asian häiritä.

Samassa Jack lähti jo rynnistämään uuteen iskuunsa - mitä pähkä hullulta kaverilta saattoikin odottaa. Toisen terävät kynnet syöksyivät jälleen kohti ja Exile ehti jo päästä ajatuksesta pysyä elossa. Haltian onnistui kuitenkin väistää taaksepäin tuo tappava raatelu, mutta kylkeensä tuo sai puolestaan tuntuvan iskun, joka horjutti miestä hetken. Exile katsoi vaivihkaa rintaansa. Musta paita oli repeytynyt viiltomaisin jälin useammasta kohtaa ja niitten läpi saattoi erottaa kuinka muutamat pinta naarmut punoittivat hänen nahassaan verta tihkuen.

Exile osasi odottaa Jackin katalia temppuja. Sukukalleuksiin rakki ei sentään päässyt käsiksi, ja sen parempi. Haltia väisti ja huitaisi vain miekallaan varoitukseksi. Vaikka tuo ase olikin osoittautunut aikaisemman perusteella hyvinkin turhaksi, saattoi sillä pitää toista edes hetken kauempana. Odottamatta Jack oli taas kiinni Exilessä. Toisen säälittävä yritys kaataa välittäjä alleen oli yksi epäonnistuminen, mutta puolestaan haltia osasi kompuroida omiin jalkoihinsa hädissään ja kaatua tömähti selälleen maahan. Pahus! Tuo ehti vain tuumia kun tunsi polttavan kivun oikeassa olkapäässään. Exile huomasi Jackin olevan hampain kiinni itsessään, ja mikä pahinta, tuo ei selvästikään aikonut päästää irti ilman että saisi haltiasta palasen mukaansa.

Haltia pystyi nyt vain liikkuman tuon vihulaisen liikkeiden mukaan. Jos hän pyristäisi vastaan, sitten loppua Exile ei halunnut edes ajatella. Ajatus tuntui niin karulta, että se vain sotkisi hänen keskittymisensä lopullisesti. Haltia irvisti. Hänen olisi nyt pakko pistää vastaan. Exile yritti jälleen hyödyntää kynsiä, jotka hänelle oli toisessa, vapaassa kädessään. Haltia huitaisi niillä suurella nopeudella kohti Jackin kasvoja toivoen, että se havahduttaisi toisen hänestä irti. Tuon jälkeen haltia yritti vielä potkaista toisen yltään, jotta saisi mahdollisuuden nousta ylös. Jos tuo onnistuisi, Exile harkitsisi vetäytymistä hyvinkin pian.
Ryo
 

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Kesä 2009, 16:13

Kalmankoira

Voi sitä nautinnon määrää kun hän sai upotettua leukansa tuon haltian lihaan. Lämmin veri valui miehen suuhun ja tuo oli melkein oman nautinsa huipulla, että hän nauttikaan rautaisen veren mausta suussaan. Ja tuon haltian tuskalliset kasvoit olivat yksi nautinto mukana ja Kalma tuijottikin tuota miestä silmiin samalla kun puri tuota.
Sitten kaikki pimenikin täydellisesti kun tuo saasta onnistui puhkomaan kynsillään hänen silmänsä ja jonkin sortin paniikissa Kalma hyppäsi ylös hoiperrellen silmiään pidellen... Se sattui ja se merkkasi vain sitä, että tuon kynsissä oli hopeaa. Saasta! Kalma aukasi varovasti silmiään, jotka eivät hänen onnekseen täydellisesti oltu menetetty, mutta toinen se punainen oli likimain sokea ja hellä. Sen silmän Kalma siis suostui pitämään ihan mieli hyvin kiinni. Toinen silmä taas toimi kuten pitikin pienen haeskelun jälkeen. Kalma kokeili kasvojaan toisella kädellään ja saattoi todeta ainostaan vain, että hän vuosi. Hän ei tiennyt minkä näköiset hänen kauniit kasvonsa olivat tuollaisen iskun jälkeen, eikä kyllä halunnutkaan. Kaksi pitkää ja syvää arpea joista toinen meni pitkin otsaaja, toinen juuri ja juuri ohi hänen vasemman silmän ja jatkoi nenän yli toisen silmän päälle aina ohimoon asti. Ei ollut kaunis näky.

Eikä Kalmakaan ollut yhtään tyytväinen tilanteeseensa, ei sitten yhtään ja sen näki hänen melkein liekehtivästä silmästään, joka loimusi puhtaasta raivosta. Kalma pyyhki käteensä verta josta myös sade teki osansa. Okei tuo ei enää pääsisi ihan helpolla tästä leikistä. Hän veisi tuon vaikka päättömänä ihmis kylään ja saisi lunnaansa.
Kalma otti muutaman siksak askeleen haltiaa kohden ja syöksähti jälleen vauhtiin ja koitti lyödä kylmästi tuota turpaan pariinkin otteeseen. Kalma perääntyi ja ilmestyi tuon taakse koittaen vetää terävät kyntensä aina yläselästä tuon alaselkään ja sitten napata tuon pillistä kiinni takaa, vääntää taakse ja potkaista kaikella voimalla tuota selkärankaan. Siintä voisi kuolla tai muuten vain halvaantua, mutta voisi myös vain sattua ihan jumalattomasti. Arpa peliä.

//Vähän tasoitusta :)//
suskari
 

Seuraava

Paluu Joet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron