Herran huomaan


Suuri, mahtipontinen kivikirkko. Korkeat, mustat katot kohoavat taivaisiin ylistämään jumalan sanaa. Kirkossa järjestetään jumalanpalveluksia, kuin myös häitä ja hautajaisia.. vain niille, joilla on asemaa moisiin huvituksiin. Kellotornit kohoavat kaikkein korkeimmalle. Torneista kuulee aika ajoin kellojen soittoa, milloin mistäkin syystä. Kirkkosali on suuri ja valoisa. Sivuhuoneet ja sivurakennukset sisältävät tiloja kirkon henkilökunnalle, aina piispasta haudankaivajiin.
Pihamaalla sijaitsee suuri hautuumaa, jonne on haudattu niin kuninkaita kuin kansalaisiakin. Ylempiarvoisten haudat ovat tietenkin suurempia, hienompia, mitä tavallisen kansan. Mutta jokainen on laskettu lepoon asiaankuuluvalla tavalla.
Kirkossa ei katsota hyvällä friikkejä, taruolentoja tai muun uskonnonharjoittajia. Yleensä nuo saatetaan heti ensimmäisenä ulos herran huoneesta, mikäli eivät sopivasti sulaudu massaan, joka saarnaa on tullut kuuntelemaan. Kirkko on auki myös öisin.

Valvoja: Crimson

Viesti Ma Joulu 30, 2013 1:01

Re: Herran huomaan

/ No ennen, jottei se sittekkään vielä hyvästele,vaan läksii saatille, mutta olkoon :D /

Albinus seisoi jähmeänä ja katseli miten Dominikin selkä poistui huoneesta. Asiat etenivät oikealla tavalla oikeaan suuntaan. Hän tunsi suurta tyytyväisyyttä rinnassaan. Rinnassa...se todella tuntui siellä, sydämessä, kuten kaikki yhtään enempi mielenliikutus nykyisin. Albinus paheksui mielessään veljenpoikansa käytöstä. Jos kyseessä olisi ollut joku korkea-arvoinen kansleri tai kirkon päämies, moinen lipevyys ja mielistely olisi ollutkin aivan paikallaan, mutta eihän Dominik ollut kuin pahainen ja vähäpätöinen nulikka vasta. Lähteä nyt saattelemaan tälläistä miestä, kun muutakin tehtävää olisi ollut! Piispa puisteli päätään istuutuessaan takaisin tuoliinsa. Hän oli luullut teroittaneensa näitä hierarkia ja käyttäytymissääntöjä pojalle jo vaikka ja kuinka, ja olettanut tämän saaneen ne ymmärrykseensä, mutta nähtävästi hänellä olisi vielä paljon töitä sen suhteen. Poika tarvitsisi puhuttelun, jahka palaisi saattelemasta nuorta herraa. Käreänä Albinus vilkaisi veljenpojan pöydänkulmalle jättämää paperinivaskaakin, ja huokaisi syvään.

Albinus IV harppoi nopeasti Dominikin kiinni eteishallissa, ja vain nyökkäsi tälle vastaukseksi ensimmäiseen kysymykseen, kasvot yhä kalpeina ja jähmeinä. Seinilläkin oli korvat, ja eritoten piispan palvelijoilla oli sellaiset. Sen Alb tiesi; kokemuksesta. Parempi pitää suunsa ja puhua vasta pihalla. Hän kun ei voisi kuiskaten tai rauhallisesti suutaan nyt avata.
Alb pysähtyi aloilleen odottamaan, kun Dominik kiskoi takkinsa ylleen. Heidän katseensa kohtasivat jälleen. Junior ei osannut päätellä sotilaan katseesta, millaiseen maaperään hänen järkipuheensa lankeaisi. Täytyi vain toivoa, että tämä nuori mies ei ollut vielä niin kylmä ja pahaksi parkkiintunut, kuin mitä sedän määräämä tehtävä vaati. Eihän Dominik sitäpaitsi tiennyt totuutta siitä, millaiset ihmiset olivat kyseessä. Onneksi setä ei sentään ollut osannut epäillä mitään juniorin mukaan lähtemisestä. Sen Alb oli arvannutkin. Piispa piti häntä hajuttomana ja mauttomana rukkasena, joka liiteli sedän mielen mukaan pitkin kirkon kivilattioita. " Se sopii, tulkaa." Kirahti Alb Dominikille lyhytsanaisesti, ja tämän saatua takkinsa päälle oppipoika käveli oven eteen, ja avasi sen itse vetämällä hopeatupsuisesta narusta joka roikkui käytävässä. Ilma tunki viileänä hyökynä hänen harmaan ja yksinkertaisen, ohuen sisäkaapunsa läpi, ja vasten tahtoaankin Alb värähti. " Minulla on teille asiaa sedän määräämästä tehtävästä. Te ette voi...." Albinus aloitti sihahtaen, mutta vilkaisi taakseen ovelle, jossa palvelija katseli heitä kohti tarkkaavaisesti, ollen juuri sulkemassa ovea nuorukaisten perästä..hieman liian hitaasti. " Mennään vielä kauemmas, tätä ei tarvitse kuulla meidän lisäksemme kenekään ylimääräisen."

Viesti Ma Joulu 30, 2013 8:28

Re: Herran huomaan

[[ kävi mielessä, mutta ajattelin että jos se sitten kuitenkin :D muokkailin kuitenkin hieman, etteivät poikaset kättelekään ]]

Dominik astui nuorenmiehen edellä vihmaiseen ulkoilmaan. Hän veti raikasta ilmaa keuhkonsa täyteen vanhan rakennuksen raskaan tunkkaisuuden jäljiltä. Mies katsahti Albinus IV:tä kulmat hämmästyksestä hiusrajaa hipoen tämän aukaistessa vihdoin suunsa. Nähdessään toisen vilkaisevan taakseen Dominik kuitenkin ymmärsi palauttaa ilmeensä peruslukemille kuin nuorempi Hillgore olisi juuri kommentoinut säätä. Nuorimies oli kasvanut keskellä aristokraattisia ympyröitä ja tiesi väärässä paikassa väärään aikaan ilmaistun mielipiteen vaarat. Dominik piti katseensa polulla edessään ja nyökkäsi Albinukselle. Häntä alkoi kiinnostaa, miksi tuo nuorimies uhkasi asemaansa setänsä alaisuudessa puuttuakseen hänelle annettuun tehtävään. Oliko miehellä jotain tekemistä suippokorvien kanssa? Epäilyksen kylmä koura kietaisi näppinsä Dominikin vatsan ympärille. Hän silmäili Albinusta sivusilmällä. Miehen olemuksesta ei olisi kyllä arvannut, hänen vehtaavan kaiken maailman kummajaisten kanssa. Mutta eipä niistä koskaan tiennyt. Dominik rypisti otsaansa ja sätti itseään. Pojalle pitäisi antaa mahdollisuus puhua, ennen kuin hän hyppäisi minkäänlaisiin johtopäätöksiin. Jos mies omine päätelmineen päätyisi kertomaan piispalle hänen veljenpoikaansa koskevista epäilyistään, voisi nuorempi Hillgore joutua vaikeuksiin. Sitä Dominik ei halunnut.

Ovi sulkeutui heidän perässään kuuluvasti kalahtaen. "Mitä tarkoitatte?" mies kysyi ääntään madaltaen. Hänen katseensa pyyhkäisi näennäisesti tyhjällä pihamaalla, mutta tiesi, että kiinnostuneella kuulijalla keinot olivat monet. "Ettekö halua puhdistaa kaupunkiamme yleistä turvallisuutta vaarantavista pettureista? Koko kaupunki on vaarassa, jos haltiat pääsevät uudelleen niskan päälle. Ihmisiä voi kuolla!" Dominik käänsi päätään terävästi Albinuksen puoleen vaatien selitystä. Hänen mielessään kiehui mahdollisuus haltioiden vähittäisestä soluttautumisesta ihmisten keskuuteen niin, etteivät ihmiset ehtisi edes tajuta, mitä tapahtuu kun kaikki olisi jo ohi. "Jos setänne vain tietäisi tästä..." Dominik sihisi. Häntä itseasiassa taisi hieman hävettää. Vaikka hän oli juuri äsken vannonut uskollisuuttaan piispalle ja yleiselle puhdistukselle, niin siinä hän nyt oli. Kuuntelemassa kapinoivaa mielipidettä. Miehen pitäisi olla jo suorittamassa hänelle annettua tehtävää..

Viesti Ma Joulu 30, 2013 10:07

Re: Herran huomaan

Alb kierähti nopeasti kannoillaan ympäri, kääntyen kasvot kohti Dominikia.
" Te ette voi tehdä sitä, mitä setäni juuri äsken pyysi." Hän sanoi kiivaasti, rävähtämättä toisen silmiin katsellen. Hänen teki mielensä huutaa, mutta ei voinut. Niinpä kiihko purkautui hänen sanoihinsa paatoksena, joka olisi voinut kuulua mestarillisen, vuosia saarnanneen ja puhetyötä tehneen miehen äänessä. " Jumalan tähden herra Fritz! Kyseessä ei missään nimessä ole kaupungin, tai kenenkään yleistä turvallisuutta vaarantavat ihmiset! Se olisi murha, Dominik Friz, julma veriteko, ja syyttömän naisen veri olisi käsissäsi! Rouvaa; Chareliaa; Charelia on hänen nimensä; ystävällisempää ja herttaisempaa olentoa on vaikea löytää. Nainen ei ole koskaan tehnyt pahaa kenellekään! Ei kenellekään! Hän ja Borek auttavat köyhiä ja sairaita monin eri tavoin kotonaan ja kylillä...Herra Fritz, minä en voi uskoa, että te olisitte valmis elämään koko lopu elämänne sen asian kanssa, että olette surmanneet tämän viattoman ja hellämielisen olennon, jonka ainoa vika on se, että hän on sattunut syntymään haltiaksi!" Kiihdyksissään Albinus IV oli tarrannut toisella kädellään kiinni Dominikin oikean hihan liepeestä, ja retuutti siitä nyt eestaas huomaamattaan sanojensa tahdissa. " Jos tahdotte surmata, niin etsikää väärintekijöitä ja pahuuden kourissa olevia roistoja, sellaisiakin on takuulla, mutta jättäkää laupiaat ja Jumalan rakkaudessa elävät kansalaiset rauhaan!" Albinuksen ääni oli kaikista aikeista huolimatta kohonnut lopulta kuitenkin huudoksi, ja hän vaikeni nyt nopeasti huomattuaan asian. " Pyydän teitä, Dominik, kuunnelkaa sydäntänne." Albinus sitten vain enää lopulta kuiskasi, katsellen ymmärrystä ja lämpöä etsien toisen silmiin. Sitä olisi löydyttävä! Alb oli tarkoituksella jättänyt teitittelyn sikseen, ja käytti Fritzin etunimeä. Se oli henkilökohtaisempi ja läheisempi, ja ainakin kiinnittäisi sotilaan huomion. " Minulle on suotavaa, ettei setäni tiedä näkökannastani tähän asiaan, mutta en jätä sen vuoksi puuttumatta tähän hirveyteen, että häntä pelkäisin." ALbinus estäisi Dominikin tavalla tai toisella, se oli varma. Ellei nuori mies kuuntelisi järkipuhetta, Albinus ratsastaisi itse sepän pajalle, sotilaan edelle, ja varoittaisi Borekia ja Chareliaa. Ja ellei onnistuisi, hän tiomittaisi sanan pikana isälleen ja kuninkaalle. Ei voinut olla, että tämä oli todella Henryn tahto! Alb puuskutti kiivaasti sanojensa paatoksen jälkeen, ja siinä hänen hengästyneenä pyörittäessään näitä asioita päässään, kiivastunut tuuli puhalsi päin nuorukaisia, tarttui Albinuksen kaavun helmaan ja kävi suoraa ja jäätävänä iholle. Piispakokelas loikkasi sivuun ja kiljahti kammottavan tunteen voimasta. Tuulenpuuska tuntui tuoneen mukanaan lumisateen, sillä samaan aikaan sen juostessa kirkon pihamaan läpi, alkoi taivaalta tipahdella pieniä ja pyöreitä lumihiutaleita, jotka muistuttivat rakeita, ollen kuitenkin pehmeää kuin lumi.

Viesti To Tammi 02, 2014 1:31

Re: Herran huomaan

Dominik tuijotti nuorta Albinusta uskomatta korviaan. Mitä mies oikein selitti! Haltiako voisi olla hellämielinen ja sydämellinen, ihmisiä kohtaan? Mitä puppua..! Kuitenkin miehen vatsaan kipusi pieni kyräilevä Epäilys, joka mulkoili häntä pienillä mustilla silmillään. Hän nykäisi hihansa irti toisen otteesta katsahtaen ympärilleen kuuliko joku nuorenmiehen paatosta. Ketään ei miehen onneksi näkynyt, jos ei muutamaa mustaa korppia laskettu. Dominik kääntyi kiukkuisena katsomaan Albinusta. "On hienoa, että teillä on myötätuntoa tätä sekasikiöpariskuntaa kohtaan", mies murisi, "mutta älkää luulko, että minulta sitä heille riittäisi, herra Hillgore." Dominik yritti puhua tyynesti, mutta huomasi itsekin kiihtyvänsä. Hän yritti pysyä kovana ja olla kuuntelematta nuoren herran vetoomuksia, muttei voinut vain olkiaan kohauttamalla ohittaa, mitä hän oli sanonut. Jos oli pienikin mahdollisuus, että hänelle osoitettu haltia olisikin aikeiltaan puhtoinen, ei Dominik voisi tappaa tätä omantuntonta kustannuksella. Hän ei ollut murhaaja. Puhdistajan miehen mieli vielä käsitti oikeutetuksi, mutta kylmäverinen murha... se ei ollut hänen juttunsa.

"Minä olen antanut sedällenne lupaukseni, hyvä herra Hillgore, ja aikomukseni on myös pitää se", Dominikin ääni tihkui sitä samaa kylmää, joka velloi heidän ympärillään. Tuulen piiska oli ottanut osansa myös häneen. Värähtäen kylmästä mies jatkoi: "Ellen pitäisi teistä, menisin samoin tein kertomaan sedällenne puheistanne, mutta en tee sitä. Tehtäväni aion suorittaa ja toivon kovasti ettette asetu tiellenne." Dominik pysähtyi ja tuijotti Albinusta silmästä silmään. Siinä otettiin miehestä mittaa, ainakin silmä Dominikista itsestään tuntui. Hän ei kuitenkaan voinut katsoa nuoren miehen anovia silmiä pitkään tuntematta oloaan syylliseksi. Mies käänsi katseensa pois hampaitaan yhteen purren. Hän oli säälittävä, kun antoi itseensä vaikuttaa näin. Mitä isäkin sanoisi, jos saisi tietää.. Dominik huokaisi syvään ja katsahti Albinukseen. "Uskon, että tästä löydän portille", hän sanoi ja kumarsi sarkasmia äänessään, "kiitos sanoistanne, arvon herra." Niine sanoineen hän pyörähti kannoillaan ja jatkoi matkaansa odottamatta nuoren Hillgoren seuraavan perässään. Dominik ei kuitenkaan voinut olla vilkaisematta häntä olkansa yli epäilys mieltään kalvaen. Hän päätti tarkkailla tilannetta sepän pajalla ennen kuin tekisi mitään peruuttamatonta..

Viesti Ti Tammi 14, 2014 11:16

Re: Herran huomaan

Nuori piispankoltiainen tuijotti Dominikin silmiin sellaisella uholla ja voimalla, ettei hän todella ollut tiennyt itsessään sellaista olevankaan, ei laisinkaan. " Sinä, Dominik Fritz, menet, ja teet, minkä teet. Ja minä, Albinus Hillgore IV, tiedän, ja muistan, mitä sinä olet tehnyt." Tämän sanottuaan Alb ei jäänyt enää odottelemaan, vaan hän kääntyi kipakasti ympäri yhdessä tuulenpyörteen kanssa, ja lähti hädissään juoksemaan kohti tallia sen, minkä jaloistaan pääsi. Siellä hän käski tallirenkiä satuloimaan ratsunsa..tai siis piispan ratsun, sillä hänen oma ratsunsa oli kadonnut jonnekin joenvarren metsikköön tuolla eräällä kohtalokkaalla ratsastuksella.
Kun Alb oli saanut renkiin liikeettä, hän kiiruhti ulos tallista, takaisin hyytävään ilmaan, ja juoksi kohti jyhkeää Piispan ovea, sillä hänen olisi kaiken hädänkin edessä pakko hakea ylleen jokin lämpimämpi viitta, muutoin hänen matkanteostaan ei tulisi mitään! Alb tiesi lyhyemmän reitin Sepän talolle. Reitin, jota Dominik ei takuulla tietäisi, joten nuorukainen uskoi, että hänellä oli hyvin aikaa tähän. Alb takoi jyhkeää etuovella sellaisella vimmalla, että miespalvelija, joka sen hänelle lopulta avasi, katsoi häntä rumasti ja torui ääneen, kummastelen vielä perään, että mikä nuoreen herraan oli mennyt?! Mutta palvelija pyyhkäistiin sivuun kysymyksineen, ja moinen käytös rauhalliselta ja miellyttävältä Albinukselta sai aikaan vielä lisää siunailuja ja päivittelyjä. Mies ei ollut hämmästykseltään saanut vielä ovea edes suljettua, kun Alb jo kiirehti takaisin ovelle raastaen paksua turkisviittaa harteilleen, sysäten samalla palvelijan syrjään ovinarun luota, jottei tämä suotta enää sulkisikaan sitä.
" Minne matka poika !?" Jyrähti sitten tuttu ja voimakas ääni nuorukaisen takaa, ja rautainen koura iskeytyi painavana hänen olkapäälleen. Alb yritti päästä siitä irti, mutta hänen setänsä ote piti, ja rusennus voimistui, kunnes poikanen oli polvillaan maassa. " Sinä, Albinus. Sinä et lähde yhtään minnekään." Ilmoitti piispa. " Sinä tulet minun kanssani. Kammioon. Olet viime aikoina pahasti laiminlyönyt katumusharjoituksesi, ja se näkyy! Käytöksesi on aivan holtitonta, kuin pahaisen äpärän! Sinne niin, katumuskoppiin, siellä nuo turhat kiemurat karisevat. Kolme päivää, ja kovennettuna, poika. Sillätavalla sitä hyvä piispa tehdään. Noin!""
Alb yritti taistella vastaan, ja puhua sedälleen, mutta mistään ei ollut mitään apua, ja hän oli kykenemätön setänsä edessä. Hänen tahtonsa ja ruumiinsa raahautivat tämän perässä.

KLANG*
Sanoi tyrmän raskas ovi sulkeutuessaan. Alb seisoi yksin, alastonna ja tuskissaan jäätävässä pimeydessä.
Hän itki.

Viesti Ma Helmi 03, 2014 4:56

Re: Herran huomaan

Dominik istui paikallisessa kievarissa kadun toisella puolella sepän pajasta. Hän oli tilannut itselleen lounasta, muttei ollut koskenutkaan lautaseensa. Mies tarkkaili liikennettä pajan edustalla mieli mustuutta velloen. Hän oli nähnyt pariskunnan heidän kulkiessaan pajansa edustalla ja hänen täytyi myöntää, että pitkät hiukset harteilleen levitettynä nainen olisi mennyt hyvin kauniista ihmisestä. Tai hyvin rumasta haltiasta, nuorenmiehen mieli lisäsi synkästi. Hän oli maalannut kauhukuvia mielensä perukoilla haltioista ja mokomien suippokorvien demonisista tempuista, mutta seuratessaan tämän pariskunnan täysin tavallisuudesta poikkeavia toimia, mies ei hyvällä omalla tunnollakaan voinut väittää heitä pahoiksi. Juurikin tällä hetkellä nainen - mikä hänen nimensä nyt olikaan - ojensi pienelle, ryysyiselle pojan koltiaiselle aimo palan tuoretta leipää. Sen sisus höyrysi kylmässä talvisäässä. Dominik tunsi voivansa pahoin. Hänen ylpeytensä ei saattanut taipua tämän tunteen alle. Itse kuningas oli välillisesti antanut hänelle tehtäväksi puhdistaa kaupunkia siellä sikiävistä pahuuden ruumiillistumista, mutta pienen pojan riemuisa ilme tämän juostessa pois, leipä kuin hengen hädässä rintaa vasten painettuna, ja naisen hymy tämän seuratessa lapsen kulkua, ei kertakaikkiaan istunut Dominikin käsitykseen pahuudesta. Pariskunnan täytyi vehkeillä jotain kamaluuksia katseilta salassa, niin sen täytyi olla. Ei piispa muuten, ehdoin tahdoin, lähettäisi häntä murhaamaan viattomia kansalaisia. Vaikka Dominikin käsitys haltioista ei ollutkaan kaunis, hän ei kuitenkaan voinut olla tuntematta sääliä tätä naista kohtaan. Nuorukainen saattoi vain kuvitella niitä elämän hankaluuksia ja ihmisten ennakkoluuloja, joihin seppä vaimoineen törmäsivät päivittäin ja... Dominik työnsi kiukkuisesti lautasen luotaan ja nousi tuoli kolisten. Oli vain yksi tapa saada selville asioiden oikea laita.

Kello oven yläpuolella kilahti. Dominik astui varuillaan sisään pieneen kauppatilaan, jossa tuoksui palava hiili ja metallinen katku. Hänen katseensa kiersi seinille ripustettuja työvälineitä ja koriste-esineitä, sepän taidonnäytteitä. Seppä itse jutusteli juuri jonkun pituuttaan leveämmän miehen kanssa, Dominik silmäili seinälle asetettuja miekkoja. Ne olivat huolella taottuja, siististi tehtyjä. "Voisinko olla avuksi hyvä herra?" laulava ääni kysyi hänen olkansa takaa. Nuorukainen pyörähti ympäri. Hänen henkensä oli vähällä jäädä puolitiehen. Haltianainen seisoi aivan hänen vierellään. Mies saattoi haistaa hennon kukkakedon tuoksun leijailevan nenäänsä. Dominik yskähti ja yritti taikoa kasvoilleen luonnollisen hymyn. "Öh, tuota", hän aloitti viisaasti. "Minun... miekkani. Se kaipaisi pientä teroitusta", hän veti miekkansa huotrineen vyöltään ja näytti hieman kolhuille painunutta terää kahvan tyvestä. Haltianainen hymyili aurinkoisesti ja kysyi oliko Dominik valmis jättämään miekkansa yön ylitse sepän hoteisiin, hän voisi noutaa sen heti aamusta. Dominik epäröi. Hän ei ollut valmis luopumaan rakkaasta ystävästään valmistautumatta, eikä varsinkaan tämän naisen huostaan. Hänellä ei ollut paljoa aikaa miettiä. Hymyillen vähintäänkin yhtä aurinkoisesta, vaan tuskin yhtä aidosti, nuorukainen luovutti perintömiekkansa naiselle. Tämä kutsui hänet tiskin luo kirjoittaakseen miehen nimen ylös. Pituuttaan leveämpi mies lyllersi Dominikin ohi, liekkö mahtuisi ulos ovesta. Kohottaessaan katseensa Dominik sai vastaansa ystävällisen hymyn ja kohteliaita sanoja sepän osalta. Mies kehui hänen miekkaansa silmäillessään taonta työtä ammattilaisen arvostuksella. Nuorukainen oli lukossa. Hän yritti saada aikaan normaalia keskustelua, mutta tuntui kuin korvien välissä olisi kihissyt vain herhiläisparvi. Seppä totesi Dominikin tulleen viime hetkellä. Hän olisi huomenna lähdössä muutaman päivän matkalle ja ehtisi juuri hioa hänen miekkansa huomiseksi. Muuten Dominik olisi joutunut asioimaan jonkun vähempitaitoisen sepän kanssa. Nuorukainen yritti nauraa pariskunnan mukana, mutta hänen huomionsa oli kiinnittynyt täysin sepän ja hänen vaimonsa lempeisiin, ohimeneviin kosketuksiin ja pehmeisiin toisille lausuttuihin sanoihin. Dominikista tuntui, että hänen vatsansa taittui vähintäänkin kaksin kerroin.
"Joten, tulkaa huomenna vaikka jo aamusta", seppä sanoi. Dominik hätkähti aatoksistaan ja nyökkäsi. "Lähden jo tänään myöhällä, joten emme tapaakaan enää ennen seuraavaa asiointianne." Mies hymyili ja toivotti hänelle hyvää päivän jatkoa. Nuorukainen pelkäsi antavansa ylen astellessaan ulos vihmovaan tuuleen. Hän käänsi katseensa kohti harmaata taivasta. Voi herranjumala, mitä minä olen tekemässä?

Ilta oli laskeutunut kaupungin ylle ja Dominik pyöritteli sormissaan ajan kuluttamaa puukkoa. Hän istui jälleen kievarissa pajaa vastapäätä tarkkaillen ikkunastaan kadun toiselle puolelle. Hänen edessään seisoi pari tyhjiä tuoppeja. Miehen oli ollut pakko rauhoitella hermojaan, saadakseen käsiensä tärinän loppumaan. Hänen ylpeytensä ja omatuntonsa olivat vääntäneet kättä koko päivän ajan, eikä työn tuoma tekeminenkään ollut tuonut hänelle mielenrauhaa. Nyt, päästyään vapaalle töistä, hän odotti. Seppä oli tehnyt lähtöä jo aikansa ja oli vain ajan kysymys, milloin Dominikin oli määrä laittaa saamansa käsky täytäntöön. Pajan eteen jätetyt kärryt hevosineen olivat illan mittaan täyttyneet matkaan tarvittavista välineistä ja nyt, nuorukainen suoristautui äkisti penkissään, seppä asteli ulos matkaviitta harteillaan. Haltianainen seurasi aivan hänen kannoillaan. Dominik seurasi jousenlailla jännittyneenä pariskunnan vaihtaessa hyvästinsä. Kärryjen kolistellessa pois mies valui alas tuolillaan. Hänen mielessään päivän aikana muodostunut suunnitelma oli uhkarohkea ja ehkä jopa vaarallinen, riippuen täysin haltianaisen vastustuksesta, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Dominik kohotti tuoppinsa kasvojensa tasalle ja huomasi pettymyksekseen juoneensa jo kaiken, viimeistä pisaraa myöten. Kolahtaen tuoppi palasi takaisin pöydälle, kun kaartilaisen asenteen ottanut mies nousi pöydästään. Hetki oli koittanut.

Muutama päivä myöhemmin Dominik asteli määrätietoisesti kirkonpihalla kohti piispan kvartteereja. Hän yritti hieroa silmiensä alle unettomien öiden tuotoksena muodostuneita silmäpusseja saadakseen veren kiertämään, mutta tiesi yrityksen turhaksi. Vyöllään roikkuva pieni nahkainen pussi hyppi hänen lonkkaansa vasten, jokainen hyppy oli kuin tikarin pisto. Hän astui ovelle ja tervehti sen avannutta miestä sanoen: "Pyydän audienssia piispan kanssa."

[[ hyppäsin nyt tekstissä käytännössä itse hyökkäyksen ylitse, mutta dominik tulee kertomaan piispalle väritetyn version ja veljenpojalle sen oikean~ tiivistettynä tapahtui tämä: dominik murtautui sisään pajalle, löysi teroitetun miekkansa ja lähti uhkaamaan haltianaista. Nainen yritti aluksi panna vastaan, mutta dominik enemmän tai vähemmän suoraviivaisesti selitti tilanteen. Keskustelu kuitenkin keskeytyi sepän palatessakin yllättäen hakemaan jotain unohtunutta. Noh, voit kuvitella miehen reaktion, kun näkee vaimonsa miekalla uhattuna. Niin tai näin, tilanne selviää ja dom saa selitettyä suunnitelmansa. Naisen ja sepän on tarkoitus paeta mahdollisimman kauas kaupungista ja pysytellä piilossa, paja lavastetaan niin, että siellä on muka käyty tappelu -> saadaan juoru kiertämään kaupungille. Dominik vie todistusaineiston haltianaisen kuolemasta piispalle (miltä korvannipukat kuulostaisivat?) ja sanansa albille. Tämän jälkeen dom saisi uuden tehtävän, josta sanoisi veljenpojalle, että vain tämä oli poikkeus ja jatkossa työ hoidettaisiin loppuun asti etc. Miltäs kuulostaisi? :) ]]
Edellinen

Paluu Kirkko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia