Kirjoittaja nuha » 03 Helmi 2014, 16:56
Dominik istui paikallisessa kievarissa kadun toisella puolella sepän pajasta. Hän oli tilannut itselleen lounasta, muttei ollut koskenutkaan lautaseensa. Mies tarkkaili liikennettä pajan edustalla mieli mustuutta velloen. Hän oli nähnyt pariskunnan heidän kulkiessaan pajansa edustalla ja hänen täytyi myöntää, että pitkät hiukset harteilleen levitettynä nainen olisi mennyt hyvin kauniista ihmisestä. Tai hyvin rumasta haltiasta, nuorenmiehen mieli lisäsi synkästi. Hän oli maalannut kauhukuvia mielensä perukoilla haltioista ja mokomien suippokorvien demonisista tempuista, mutta seuratessaan tämän pariskunnan täysin tavallisuudesta poikkeavia toimia, mies ei hyvällä omalla tunnollakaan voinut väittää heitä pahoiksi. Juurikin tällä hetkellä nainen - mikä hänen nimensä nyt olikaan - ojensi pienelle, ryysyiselle pojan koltiaiselle aimo palan tuoretta leipää. Sen sisus höyrysi kylmässä talvisäässä. Dominik tunsi voivansa pahoin. Hänen ylpeytensä ei saattanut taipua tämän tunteen alle. Itse kuningas oli välillisesti antanut hänelle tehtäväksi puhdistaa kaupunkia siellä sikiävistä pahuuden ruumiillistumista, mutta pienen pojan riemuisa ilme tämän juostessa pois, leipä kuin hengen hädässä rintaa vasten painettuna, ja naisen hymy tämän seuratessa lapsen kulkua, ei kertakaikkiaan istunut Dominikin käsitykseen pahuudesta. Pariskunnan täytyi vehkeillä jotain kamaluuksia katseilta salassa, niin sen täytyi olla. Ei piispa muuten, ehdoin tahdoin, lähettäisi häntä murhaamaan viattomia kansalaisia. Vaikka Dominikin käsitys haltioista ei ollutkaan kaunis, hän ei kuitenkaan voinut olla tuntematta sääliä tätä naista kohtaan. Nuorukainen saattoi vain kuvitella niitä elämän hankaluuksia ja ihmisten ennakkoluuloja, joihin seppä vaimoineen törmäsivät päivittäin ja... Dominik työnsi kiukkuisesti lautasen luotaan ja nousi tuoli kolisten. Oli vain yksi tapa saada selville asioiden oikea laita.
Kello oven yläpuolella kilahti. Dominik astui varuillaan sisään pieneen kauppatilaan, jossa tuoksui palava hiili ja metallinen katku. Hänen katseensa kiersi seinille ripustettuja työvälineitä ja koriste-esineitä, sepän taidonnäytteitä. Seppä itse jutusteli juuri jonkun pituuttaan leveämmän miehen kanssa, Dominik silmäili seinälle asetettuja miekkoja. Ne olivat huolella taottuja, siististi tehtyjä. "Voisinko olla avuksi hyvä herra?" laulava ääni kysyi hänen olkansa takaa. Nuorukainen pyörähti ympäri. Hänen henkensä oli vähällä jäädä puolitiehen. Haltianainen seisoi aivan hänen vierellään. Mies saattoi haistaa hennon kukkakedon tuoksun leijailevan nenäänsä. Dominik yskähti ja yritti taikoa kasvoilleen luonnollisen hymyn. "Öh, tuota", hän aloitti viisaasti. "Minun... miekkani. Se kaipaisi pientä teroitusta", hän veti miekkansa huotrineen vyöltään ja näytti hieman kolhuille painunutta terää kahvan tyvestä. Haltianainen hymyili aurinkoisesti ja kysyi oliko Dominik valmis jättämään miekkansa yön ylitse sepän hoteisiin, hän voisi noutaa sen heti aamusta. Dominik epäröi. Hän ei ollut valmis luopumaan rakkaasta ystävästään valmistautumatta, eikä varsinkaan tämän naisen huostaan. Hänellä ei ollut paljoa aikaa miettiä. Hymyillen vähintäänkin yhtä aurinkoisesta, vaan tuskin yhtä aidosti, nuorukainen luovutti perintömiekkansa naiselle. Tämä kutsui hänet tiskin luo kirjoittaakseen miehen nimen ylös. Pituuttaan leveämpi mies lyllersi Dominikin ohi, liekkö mahtuisi ulos ovesta. Kohottaessaan katseensa Dominik sai vastaansa ystävällisen hymyn ja kohteliaita sanoja sepän osalta. Mies kehui hänen miekkaansa silmäillessään taonta työtä ammattilaisen arvostuksella. Nuorukainen oli lukossa. Hän yritti saada aikaan normaalia keskustelua, mutta tuntui kuin korvien välissä olisi kihissyt vain herhiläisparvi. Seppä totesi Dominikin tulleen viime hetkellä. Hän olisi huomenna lähdössä muutaman päivän matkalle ja ehtisi juuri hioa hänen miekkansa huomiseksi. Muuten Dominik olisi joutunut asioimaan jonkun vähempitaitoisen sepän kanssa. Nuorukainen yritti nauraa pariskunnan mukana, mutta hänen huomionsa oli kiinnittynyt täysin sepän ja hänen vaimonsa lempeisiin, ohimeneviin kosketuksiin ja pehmeisiin toisille lausuttuihin sanoihin. Dominikista tuntui, että hänen vatsansa taittui vähintäänkin kaksin kerroin.
"Joten, tulkaa huomenna vaikka jo aamusta", seppä sanoi. Dominik hätkähti aatoksistaan ja nyökkäsi. "Lähden jo tänään myöhällä, joten emme tapaakaan enää ennen seuraavaa asiointianne." Mies hymyili ja toivotti hänelle hyvää päivän jatkoa. Nuorukainen pelkäsi antavansa ylen astellessaan ulos vihmovaan tuuleen. Hän käänsi katseensa kohti harmaata taivasta. Voi herranjumala, mitä minä olen tekemässä?
Ilta oli laskeutunut kaupungin ylle ja Dominik pyöritteli sormissaan ajan kuluttamaa puukkoa. Hän istui jälleen kievarissa pajaa vastapäätä tarkkaillen ikkunastaan kadun toiselle puolelle. Hänen edessään seisoi pari tyhjiä tuoppeja. Miehen oli ollut pakko rauhoitella hermojaan, saadakseen käsiensä tärinän loppumaan. Hänen ylpeytensä ja omatuntonsa olivat vääntäneet kättä koko päivän ajan, eikä työn tuoma tekeminenkään ollut tuonut hänelle mielenrauhaa. Nyt, päästyään vapaalle töistä, hän odotti. Seppä oli tehnyt lähtöä jo aikansa ja oli vain ajan kysymys, milloin Dominikin oli määrä laittaa saamansa käsky täytäntöön. Pajan eteen jätetyt kärryt hevosineen olivat illan mittaan täyttyneet matkaan tarvittavista välineistä ja nyt, nuorukainen suoristautui äkisti penkissään, seppä asteli ulos matkaviitta harteillaan. Haltianainen seurasi aivan hänen kannoillaan. Dominik seurasi jousenlailla jännittyneenä pariskunnan vaihtaessa hyvästinsä. Kärryjen kolistellessa pois mies valui alas tuolillaan. Hänen mielessään päivän aikana muodostunut suunnitelma oli uhkarohkea ja ehkä jopa vaarallinen, riippuen täysin haltianaisen vastustuksesta, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Dominik kohotti tuoppinsa kasvojensa tasalle ja huomasi pettymyksekseen juoneensa jo kaiken, viimeistä pisaraa myöten. Kolahtaen tuoppi palasi takaisin pöydälle, kun kaartilaisen asenteen ottanut mies nousi pöydästään. Hetki oli koittanut.
Muutama päivä myöhemmin Dominik asteli määrätietoisesti kirkonpihalla kohti piispan kvartteereja. Hän yritti hieroa silmiensä alle unettomien öiden tuotoksena muodostuneita silmäpusseja saadakseen veren kiertämään, mutta tiesi yrityksen turhaksi. Vyöllään roikkuva pieni nahkainen pussi hyppi hänen lonkkaansa vasten, jokainen hyppy oli kuin tikarin pisto. Hän astui ovelle ja tervehti sen avannutta miestä sanoen: "Pyydän audienssia piispan kanssa."
[[ hyppäsin nyt tekstissä käytännössä itse hyökkäyksen ylitse, mutta dominik tulee kertomaan piispalle väritetyn version ja veljenpojalle sen oikean~ tiivistettynä tapahtui tämä: dominik murtautui sisään pajalle, löysi teroitetun miekkansa ja lähti uhkaamaan haltianaista. Nainen yritti aluksi panna vastaan, mutta dominik enemmän tai vähemmän suoraviivaisesti selitti tilanteen. Keskustelu kuitenkin keskeytyi sepän palatessakin yllättäen hakemaan jotain unohtunutta. Noh, voit kuvitella miehen reaktion, kun näkee vaimonsa miekalla uhattuna. Niin tai näin, tilanne selviää ja dom saa selitettyä suunnitelmansa. Naisen ja sepän on tarkoitus paeta mahdollisimman kauas kaupungista ja pysytellä piilossa, paja lavastetaan niin, että siellä on muka käyty tappelu -> saadaan juoru kiertämään kaupungille. Dominik vie todistusaineiston haltianaisen kuolemasta piispalle (miltä korvannipukat kuulostaisivat?) ja sanansa albille. Tämän jälkeen dom saisi uuden tehtävän, josta sanoisi veljenpojalle, että vain tämä oli poikkeus ja jatkossa työ hoidettaisiin loppuun asti etc. Miltäs kuulostaisi? :) ]]