Sadon
Sadon saapui mutkittelevaa tietä pitkin kirkkopihalle. Hän tunsi luissaan korkean, vanhan ja tumman rakennuksen väreilyn. Hän astui portista hautausmaalle ja tunsi satoja kirkkopihalle pystytettyjä kiviä. Hautakivia... se tuntui tutulta.. Kuin hänen lapsuuden maisemansa... Kirkot.. miksi ne kaikki näyttävät samalta..? Ainakin Sadonin aistein ne olivat täynnä sieluttomuutta. Sadon yritti puroa hautakivien seasta eläviä, mutta hänen aistinsa eivät tunteneet mitään. Tyhjää... Juuri niin kuin pitääkin... Hän irvisti sekopäisesti kirkolle ennen kuin lähestyi sen mustaksi maalattua isoa ovea.
Sadon avasi kirkon oven ja astui sisään. Hän tunsi sen, paikka oli paljon avarampi kuin mikään muu kirkko jossa hän on vieraillut. Sadon käveli keskikäytävää pitkin kohti alttaria. Hän kosketti pehmeästi alttaria ja liututti kättään sen päästä päähän. "Hmph, Kiveä.. Yhtä kylmä kuin kaikki täällä." Hän mumisi hiljaa. Sadon oli hiljaa kävelemässä takaisin kirkon ulko ovelle kunnes tunsi yhden penkkirivin päässä toisen oven. Hän pysähtyi ja kääntyi ovea kohti. Hän tunsi pienen tuulenvireen työntävän häntä ovea kohti... mutta hetkinen, eihän sisätiloissa tuule, eihän? Hän pysähtyi kesekelle penkkirivä ja avasi kaikki toimivat asitinsa. Ei mitään, ei yhtään mitään. Koko kirkko oli kuin nukkuneen ruokous. Vain muutamat hiiret leikkivät kirkon kulmaan kuluneessa kolossa, nekin hyvin hiljaa. Sadon astui taas eteenpäin, pysähtyi ovelle ja vetäisi kahvasta. "Lukossa, miksi?" Miksi kirkossa olisi lukittu ovi? Kirkot ovat aina avoimia, niin ihmisille kuin muullekkin väelle. Hän yritti uudestaan avata ovea, vähän kovemmin. Siltikään itseppäinen ovi ei suostunut edes liikahtamaan. Sadon ei pitänyt tästä paikasta ollenkaan.. Hän istahti alas, suoraan oven eteen, nojasi siihen ja torkahti.
//Kihihii, tähän saa nyt kuka vain on halukas jatkamaan~~ Olkaa kilttejä, älkääkä tappako minun nyyppämäisyytäni :) Ja neuvoja arvostan paljon ;D//