Kuolleiden päivä

Suuri, mahtipontinen kivikirkko. Korkeat, mustat katot kohoavat taivaisiin ylistämään jumalan sanaa. Kirkossa järjestetään jumalanpalveluksia, kuin myös häitä ja hautajaisia.. vain niille, joilla on asemaa moisiin huvituksiin. Kellotornit kohoavat kaikkein korkeimmalle. Torneista kuulee aika ajoin kellojen soittoa, milloin mistäkin syystä. Kirkkosali on suuri ja valoisa. Sivuhuoneet ja sivurakennukset sisältävät tiloja kirkon henkilökunnalle, aina piispasta haudankaivajiin.
Pihamaalla sijaitsee suuri hautuumaa, jonne on haudattu niin kuninkaita kuin kansalaisiakin. Ylempiarvoisten haudat ovat tietenkin suurempia, hienompia, mitä tavallisen kansan. Mutta jokainen on laskettu lepoon asiaankuuluvalla tavalla.
Kirkossa ei katsota hyvällä friikkejä, taruolentoja tai muun uskonnonharjoittajia. Yleensä nuo saatetaan heti ensimmäisenä ulos herran huoneesta, mikäli eivät sopivasti sulaudu massaan, joka saarnaa on tullut kuuntelemaan. Kirkko on auki myös öisin.

Valvoja: Crimson

Kuolleiden päivä

ViestiKirjoittaja Melia » 06 Heinä 2010, 00:33

//Vapaasti saa häiriköidä, jos siltä sattuu tuntumaan. //

Miten hassua onkaan kuinka sitä pitkien aikojen jälkeen voi muistaa asioita tarkasti? Mélia, hän ei sinällään vanhennut vuosista huolimatta, mutta silmistä oleili monia nähtyjä elämiä ja vuosia. Nyt asteli paikassa jossa lepäsi sellaisia, jotka olivat jo elämänsä eläneet loppuun. Ei ollutkaan pitkään aikaan käynyt tällä hautausmaalla, eikä ollut varma olisiko eräs hautakivi enää täällä. Punapää oli tällä hetkellä tummahiuksinen,sillä oli turhia konflikteja välttääkseen värjännyt hiuksensa väliaikaisesti. Rivi riviltä oli yhä lähempänä vanhempia hautoja, joista osa oli hiukan heikossa kunnossa kasvillisuuden tähden. Hetken etsittyään hän lopulta löysi etsimänsä.

Puhdistaessaan hautakivejä rönsyilevästä kasvillisuudesta, muisteli useita asioita hyvin kaukaa menneestä. Kuinkahan monta vuotta olikaan siitä jolloin tapasi tämän ihmisen? Nainen muisti vieläkin hyvät muistot jotka koki lääkärin seurassa. Kaksikko oli molemmin puolin saanut haluamansa, demonitar tarvitsemansa elinvoiman ja mies jonkun joka pysyi seurana loppuun saakka. "Miksi ihmisen elämän pitää olla niin lyhyt?" Mélia kuiski hautakiveä silittäessään. Ihmisen mittapuullahan tämä ihminen oli elänyt ihan kohtuullisen pitkän elämän, mutta sellaiselle joka ei vanhene aika oli hyvin lyhyt. Jos olisi voinut, olisi halunnut antaa tälle henkilölle ikuisen elämän. Hänen kaltaiselle se kuitenkin oli mahdotonta, eli muiden energiasta eikä se yhtälö toimi toisinpäin. Hetken päästä jo naurahti omille ajatuksilleen, koska ei tosiaankaan ajatellut nyt siten miten itsensä kaltaiset yleensä ajattelivat. Tavallisimmin succubus demonit olivat kaikkea muuta kuin uskollisia olentoja. On tuntenut itsensä kaltaisia ja on tietoinen niistä, jotka ovat päätyneet ihmisten tappamiksi. Harvemmin kukaan menehtyi elinvoiman puutteen takia, koska hänen kaltaiset kyllä osasivat ottaa tarvitsemansa vaikka väkisellä.

Lopulta sai hautakiven siistittyä, se oli kuin ennenkin jos lasketaan pois se miten vuodet olivat kuluttaneet itse kiveä. Sentään oli aikoinaan valinnut tukevan hautakiven, heikompi olisi varmaan jo tuhoutunut. "Kiitoksia niistä hyvistä vuosista." Mélia sanoi ennen kuin alkoi valmistautua lähtemään. Demonitar oli ollut tällä hautausmaalla jo riittävän kauan, vaikkei kavahtanut uskonnollia symboleita niin ei kyennyt oikein tuntemaan itseään tervetulleeksi tälle hautausmaalle. Olosta tuli painostavaa, ja halu päästä pois vaan kasvoi. Syy oli varmaan osittain olemuksen syytä ja loput muistojen takia.

Aurinko oli laskeutumaan päin, varjot kasvoivat ja öinen pimeys alkoi vähitellen nousta. Yksi yö lisää ikuista untaan nukkuville... Yksi pimeys lisää niille jotka vielä jatkoivat eloaan. Kuinkahan monta hän olikaan jo ehtinyt kokea, kuinkahan monta kokisi ennen kuin voisi itse vaipua ikuisten unten maille.
Melia
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 03 Elo 2010, 19:43

//Tänne sitten tuppauduin ja toin mukanani Calebin tänne kuokkimaan :DD//

Caleb

Caleb oli taas kerran harrastamassa lempi puuhaansa: lentämistä puiden latvojen yläpuolella. Voi että miten vapauttavalta lentämien tuntuikaan. Hän nautti siitä joka kerta täysin rinnoin.
Mies venytteli käsiään ja pyörähti pari kertaa ja jatkoi sitten ihmisten tarkastelua. Oli kiinnostavaa katsella, kun ihmiset tekivät puuhiaan. Jossain lapset leikkivät pihalla ja torilla käytiin kauppaa ruuasta sun muista tavaroista. Kaipa siellä ainakin pari ihmistä osoitti taivaalla lentävää miestä hämmästellen tai ihmetellen mikä tuo mahtoi olla. Ric ei jaksanut moisesta välittää, vaan jatkoi matkaansa.
Pian miehen syvänruskeisiin silmiin osui kirkko. Caleb ei ollut tuskin eläissään käynyt kirkossa.. tai noh eihän hän edes muistanut menneisyyttään, mutta silti hän halusi käydä katsomassa lähempää kirkkoa. Mies laskeutui takaisin maan pinnalle kirkon eteen ja veti siivet selkänsä sisään. Se tuntui joka kerta oudolta. Kyllä se kirpaisi, mutta ei se sen enempää sattunut.
Ric mietti kirkon historiaa, kaikkia niitä ihmisiä, jotka nyt olivat jo haudoissaan. Monetkohan hautajaiset siellä oli pidetty? Monetko häät tai ristiäiset?
Hän ei oikein tiennyt edes miksi, mutta oli kiehtovaa kuvitella kirkon kulta ajat. Kaikki ne iloiset, kuin surullisetkin tapahtumat. Hassua.
Caleb kumminkin havahtui, kun kuuli jonkinlaista mutinaa hautausmaalta. Hän kurkkasi kirkon nurkasta hautuumaalle. Siellä olikin joku tummahiuksinen nainen. Hän oli jonkin vanhan hautakiven luona. Voi ei.. jos naista pitäisi lohduttamaan ruveta.. noh Ric oli surkea siinä. Hän vain tuntisi olonsa epämukavaksi.
Iltapäivä alkoi kääntyä jo pikkuhiljaa illaksi. Ei se Calebia haitannut, yössä olivat omat viehätyksensä, mutta niin oli päivissäkin. Ei hänellä oikein ollut lempi vuodenaikaa.
Miehellä oli mukaan miekkansa, niin kuin melkein aina. Hän laski kätensä miekan kahvan päälle ja huokaisi nojaten kirkon kiviseinään. Mutta toisaalta kyllä se juttuseurakin kelpaisi.
Ric käveli hieman lähemmäksi naista, mutta piti kuitenkin pienen välimatkan.
Iltaa.. mitä te täällä hautuumaalla yksin teette, jos saan kysyä? Näin tuo sitten päätti aloittaa, ei hän oikein mitään osannut muutakaan sanoa.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja Melia » 03 Elo 2010, 20:45

Mélia ei ollut osannut odottaa tänne enää ilmestyvän ketään tälläiseen aikaan, mutta ei varmaankaan kannattanut olettaa mitään. Onnekseen oli värjännyt hiuksensa, oli kokenut sen verran ennakkoluuloja punaisten kutriensa takia, että parempi oli ottaa varman päälle. Nainen pysähtyi vieraan tultua lähemmäs ja kuunteli mitä toisella oli sanottavana. Kyllä toinen aika harmittomalta näin ensi näkemältä vaikutti?
"Iltoja teillekin. Muistamassa vanhaa hyvää ystävää, sillä eihän tukevinkaan hautakivi ikuisuutta kestä ellei sitä välillä hoida."

Mélia vastasi rauhallisella äänellä, ajattelematta kovin tarkkaan sitä miten oli äskeisen sanonut. Hauta jolla oli ollut sijaitsi hautausmaan vanhimmissa osissa, jos vähänkään tutki kivien merkintöjä huomaisi niiden olevan vuosisatojen takaa. Naisen 'ystävän' hauta oli varmaan noin 900 vuoden takaa. No jos aiheuttaisi ihmetystä niin ei voi mitään, se oli ihan odotettavaa koska näytti ulkoisesti parikymmentä vuotta vanhalta.

"Saanen sitten kysyä mikä teidät on tälle hautausmaalle tuonut?"
Nainen kysyi vastakysymyksenä muukalaiselta. Kokoajan tuntui siltä ettei ollut tervetullut näille kirkon maille, mutta yritti olla miettimättä sitä asiaa. Minkä demoni sille mahtoi ettei demonit ja kirkko oikein sopineet yhteen keskenään? Mélia vilkaisi vihreillä silmillään toista päästä varpaisiin, kunnes lopulta siirsi silmänsä takaisin kasvoihin. Jossain muualla ja ihan toisessa tilanteessa demonin olemus olisi voinut miettiä hävyttömyyksiä, mutta nyt kuitenkin oli nekin taipumukset paremmassa kurissa. Ainakin sen verran kurissa, että osasi asiallisesti käyttäytyä.
Melia
 

ViestiKirjoittaja Daniella » 19 Elo 2010, 21:43

//Anteeksi kamalasti kesto :/ //

Caleb

Ei ollut kovinkaan Ricin tapaista arvostella ihmisiä ulkonäön perusteella, mutta ystävänsä hän osasi valita tarkoin. Ja niin sanottu friikki oli itsekin, joten vaikka neidillä olisikin ollut punaiset hiukset, ei hän olisi välittänyt. Tapojakin tuolla Ajanlanilla oli, eikä hän ihan heti tavattuaan lähtenyt sinuttelemaan toisia.
Naisen seuraaville sanoille mies nosti hieman kulmaansa ja nyökkäsi Totta.. ja otan osaa.
Caleb ei oikeastaan tuntenut myötätuntoa naista kohtaan, sillä eihän hän itse muistanut läheisiään suurin piirtein ollenkaan, joten hän ei edes osannut tuntea myötätuntoa, koska ei ollut kokenut tai ainakaan hän ei muistanut - mitään tuon tapaista kokeneensa.
Hän oli ajautunut Cryptiin muutama päivä sitten ja hänen oikeaa kättään kivisti vieläkin ikävästi jostain syystä. Mitäköhän lie tapahtunut ennen ajautumista Cryptiin?
Ric vilkaisi pariin otteeseen hautakiveä ja se näytti hyvin vanhalta, mutta ei hän kumminkaan perehtynyt siihen sen tarkemmin.
Hän havahtui, kun kuuli naisen kysyvän, että mikä toi hänet hautuumaalle ja siirsi katseensa naisen kasvoihin. Saavuin Cryptiin muutama päivä sitten, joten päätin käydä pienellä kierroksella, että oppisin tuntemaan paikat.
Kerrankin joku ei ollut hämmästynyt tai ei katsonut miestä kummastellen tämän pituuden takia, tai ainakaan vielä ei nainen ollut kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Ei tuo nainen mitenkään sinäänsä lyhyt ollut jos verrataan joihinkin muihin tyttöihin, mutta kyllä hän sai hieman katsettaan kohottaa nähdäkseen miehen kasvot.
Ric otti kätensä pois miekkansa kahvan päältä. Olen Caleb Ricardo Bentone. Entä te? Tuo sitten kysyi pienen hiljaisen hetken jälkeen.
Daniella
 

ViestiKirjoittaja Melia » 19 Elo 2010, 22:51

Mélia nyökähti pikkuisen toisen sanoille, ei alkanut sanomaan enempiä. Eihän tuollaiselle ollut tarvetta, mutta olihan se tavallaan kohteliasta. Mutta ei nainen ollut surullinen, toki tietyssä suhteessa kaipasi monia elämässään osana olleita.. Ei kuitenkaan jaksanut olla asiasta surullinen. Menneet olivat vain menneitä?
'Kuinkahan pitkä aika siitä on kun minä tänne tulin?', Melia ajatteli hiljaa mielessään miehen kertoessa vasta tulleensa Cryptiin. Oma tulo oli jo etäinen muisto... Melkoisten kommelluksien täyteinen sellainen itseasiassa. Se oli silloin kauan sitten, jolloin nainen jopa oli oikeastikin suhteellisen nuori.
"Ihan matkustanut vai tänne ajautunut?" Mélia kysäisi, tarkoittaen sitä oliko tulo ollut ihan tavallinen ja ongelmaton, vai oliko toinen ihan muuten ajautunut tänne. Eikä miehen ollut tarve vastata ellei halunnut, mutta minkäs pienelle uteliasuudelle mahtoi. Oma tänne tulo ei ollut ihan ongelmaton tapaus, ajautuminen oli aikalailla lähellä totuutta.

"Mélia, hauska tutustua." Mélia vastasi kysymykseen ja hymyili hiukan. Ei ollut kiinnittänyt huomiota miehen pituuteen tai ei oikeastaan vaan nähnyt siinä mitään epänormaalia. Kaiketi se osaltaan johtui naisen demoniudesta, täysin tavallinen ihminen ehkä voisikin nähdä asiat toisin? No ei voinut tietää, mutta tiesi ihmisten olevan välillä kummallisia ja ennakkoluuloisia otuksia.
Melia
 


Paluu Kirkko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron