//Vapaasti saa häiriköidä, jos siltä sattuu tuntumaan. //
Miten hassua onkaan kuinka sitä pitkien aikojen jälkeen voi muistaa asioita tarkasti? Mélia, hän ei sinällään vanhennut vuosista huolimatta, mutta silmistä oleili monia nähtyjä elämiä ja vuosia. Nyt asteli paikassa jossa lepäsi sellaisia, jotka olivat jo elämänsä eläneet loppuun. Ei ollutkaan pitkään aikaan käynyt tällä hautausmaalla, eikä ollut varma olisiko eräs hautakivi enää täällä. Punapää oli tällä hetkellä tummahiuksinen,sillä oli turhia konflikteja välttääkseen värjännyt hiuksensa väliaikaisesti. Rivi riviltä oli yhä lähempänä vanhempia hautoja, joista osa oli hiukan heikossa kunnossa kasvillisuuden tähden. Hetken etsittyään hän lopulta löysi etsimänsä.
Puhdistaessaan hautakivejä rönsyilevästä kasvillisuudesta, muisteli useita asioita hyvin kaukaa menneestä. Kuinkahan monta vuotta olikaan siitä jolloin tapasi tämän ihmisen? Nainen muisti vieläkin hyvät muistot jotka koki lääkärin seurassa. Kaksikko oli molemmin puolin saanut haluamansa, demonitar tarvitsemansa elinvoiman ja mies jonkun joka pysyi seurana loppuun saakka. "Miksi ihmisen elämän pitää olla niin lyhyt?" Mélia kuiski hautakiveä silittäessään. Ihmisen mittapuullahan tämä ihminen oli elänyt ihan kohtuullisen pitkän elämän, mutta sellaiselle joka ei vanhene aika oli hyvin lyhyt. Jos olisi voinut, olisi halunnut antaa tälle henkilölle ikuisen elämän. Hänen kaltaiselle se kuitenkin oli mahdotonta, eli muiden energiasta eikä se yhtälö toimi toisinpäin. Hetken päästä jo naurahti omille ajatuksilleen, koska ei tosiaankaan ajatellut nyt siten miten itsensä kaltaiset yleensä ajattelivat. Tavallisimmin succubus demonit olivat kaikkea muuta kuin uskollisia olentoja. On tuntenut itsensä kaltaisia ja on tietoinen niistä, jotka ovat päätyneet ihmisten tappamiksi. Harvemmin kukaan menehtyi elinvoiman puutteen takia, koska hänen kaltaiset kyllä osasivat ottaa tarvitsemansa vaikka väkisellä.
Lopulta sai hautakiven siistittyä, se oli kuin ennenkin jos lasketaan pois se miten vuodet olivat kuluttaneet itse kiveä. Sentään oli aikoinaan valinnut tukevan hautakiven, heikompi olisi varmaan jo tuhoutunut. "Kiitoksia niistä hyvistä vuosista." Mélia sanoi ennen kuin alkoi valmistautua lähtemään. Demonitar oli ollut tällä hautausmaalla jo riittävän kauan, vaikkei kavahtanut uskonnollia symboleita niin ei kyennyt oikein tuntemaan itseään tervetulleeksi tälle hautausmaalle. Olosta tuli painostavaa, ja halu päästä pois vaan kasvoi. Syy oli varmaan osittain olemuksen syytä ja loput muistojen takia.
Aurinko oli laskeutumaan päin, varjot kasvoivat ja öinen pimeys alkoi vähitellen nousta. Yksi yö lisää ikuista untaan nukkuville... Yksi pimeys lisää niille jotka vielä jatkoivat eloaan. Kuinkahan monta hän olikaan jo ehtinyt kokea, kuinkahan monta kokisi ennen kuin voisi itse vaipua ikuisten unten maille.