// Onsenhime Lightmorella tänne :3 //
Shiro
Poika kantoi oikeassa kädessään kynttelikköä. Hän oli sytyttänyt jokaisen nelihaaraisen kynttilänjatkeen kynttilät palamaan, ja hitaasti hän lipui sisälle kirkon ovista. Shirolla oli yllään suuri ja tumma kaapu, joka peitti hänen kasvonsa. Tai pikemminkin silmät, otsan ja muut nenän yläpuolella. Hän yritti kävellä normaalisti. Melkein kaikkialla oli tummaan kaapuun pukeutuneita munkkeja, joilta osalta oli pää ajettu kaljuksi. Shiroa puistatti. Tämä ei ollut hänen paikkansa. Tänne hän ei kuulunut. Ihmisten luota hänet oli ajettu, ja tultaisiin ajamaan vielä ties kuinka monesti, ellei hän oppisi olemaan poissa täältä. Oli hankalaa koittaa kuvitella, kuinka pahasti asiat olivat jossakin toisaalla kuin kotona. Kotona kaikki olivat sovussa.. ihmiset, enkelit, puolipedot.. vain suuremmat voimat. Hyökyaallot, mutaatiot, ihmisten ja muiden suuruudenhullujen tekemät, veistämät omakuvansa olivat heidän ongelmansa. Heidän vihollisiaan. Täällä, se oli puoli-osa kansaa. Kokonaan joku laji oli hänen vihollisensa. Se oli mahdotonta ymmärtää.
Shiro oli letittänyt visusti pitkät hiuksensa taaksensa letille, etteivät ne pilkottaisi epäilyttävinä hänen kasvojensa vieressä. Ihmiset tunnistivat hänet viime kerrasta, eivät ne tyhmiä olleet. Ehkä hiukan hyväuskoisia, mutta se oli pojan etuna vain. Hän tarkistaisi täällä kuitenkin nyt vain luostarin kirjastosta muutamia lukelmia ja häipyisi sitten. Hän ei todellakaan aikonut osallistua jumalanpalvelukseen, ei todellakaan. Eikä niin ollen häihin, kastajaisiin tai muuhunkaan huuhaahan, mihin häntä oli yritetty uskotella. Hitto. Jumalaa ei ollut, se oli elämän peruspointti numero yksi.
"Siunausta," joku tuntematon munkki sanoi kädet toisiaan vasten Shiron suuntaan.
"Siunausta veli," Shiro nyökkäsi ja teki ristinmerkin rintakehäänsä.
Toinen lähti tyytyväisenä pois hänen edestään. Shiro ei jäänyt miettimään asiaa sen enempää, vaan jatkoi matkaansa. Päästäkseen kirjojen kimppuun, oli nähtävä hiukan vaivaa ja joustettava tietystä kohdista, mihin hän oli elämäänsä uskonut. Poika kamppaili tunnetta vastaan, jossa jumala olisi. Jossa jumala olisi, tulisi ja pelastaisi hänet tai vatsaavaa. Oli rasittavaa tuntea, tässä rakennuksessa, kuin sellainen muka oikeasti olisi jossakin. Nurkan takana, hengittämässä niskaan ja kuulemassa kaiken mitä hän ajattelee. Shiro pyytäisi anteeks- ei, ei, EI! Jumalaa ei ollut. Shiro halusi täältä äkkiä pois, joten hän kiiruhti mukamas ajatuksissaan hyllyjen luo.
Huone oli lähes tyhjä. Mitä nyt muutaman muun kynttilöiden valo osui Shiron silmiin, hyvä vaan. Saisipa hän olla hetken rauhassa. Poika katsoi kirjojen kansia, jotka olivat pinossa ja niiden selkiä, jotka olivat hyllyssä rivissä. Hän etsi oikean vuosilukeman, ja nappasi kirjan käteensä, vilkuillen ympärilleen. Hän asetti kynttelikön pöydälle ja avasi kirjan sattumanvaraisesta kohdasta, varovasti, sillä paperi voisi olla heikkoa tai lukukelvotonta, jos näillä oli kovakin kysyntä. Shiro etsi sukunimeään luetteloista. Hän äkkäsi onnekseen sen. Sivulla 165. Mies pläräsi nopeasti siihen kohtaan kirjaan ja ahmi tietoja sisälleen. Ensin hän kuitenkin kummasteli tietojen vähäisyyttä. Shiro käänteli sivuja edestakaisin. Eikö tietoa ollut enempää? Pelkkä sukupuu.. melkein. Mutta tässä olisi kaikki tarvittava varmasti. Hän siirteli etusormeaan sivuilla ja yritti lukea huomiota herättämättä.