Kirkolla taas tavataan

Suuri, mahtipontinen kivikirkko. Korkeat, mustat katot kohoavat taivaisiin ylistämään jumalan sanaa. Kirkossa järjestetään jumalanpalveluksia, kuin myös häitä ja hautajaisia.. vain niille, joilla on asemaa moisiin huvituksiin. Kellotornit kohoavat kaikkein korkeimmalle. Torneista kuulee aika ajoin kellojen soittoa, milloin mistäkin syystä. Kirkkosali on suuri ja valoisa. Sivuhuoneet ja sivurakennukset sisältävät tiloja kirkon henkilökunnalle, aina piispasta haudankaivajiin.
Pihamaalla sijaitsee suuri hautuumaa, jonne on haudattu niin kuninkaita kuin kansalaisiakin. Ylempiarvoisten haudat ovat tietenkin suurempia, hienompia, mitä tavallisen kansan. Mutta jokainen on laskettu lepoon asiaankuuluvalla tavalla.
Kirkossa ei katsota hyvällä friikkejä, taruolentoja tai muun uskonnonharjoittajia. Yleensä nuo saatetaan heti ensimmäisenä ulos herran huoneesta, mikäli eivät sopivasti sulaudu massaan, joka saarnaa on tullut kuuntelemaan. Kirkko on auki myös öisin.

Valvoja: Crimson

Kirkolla taas tavataan

ViestiKirjoittaja Anonymous » 01 Helmi 2008, 16:21

Hana viittoi Daeria tulemaan mukaan. Puoli matkassa Hana kylläkin muuttui linnuksi. 'Omalta osaltani matkasta tulee viihtyisämpi, kun voin lentää' Hana ajatteli ja nousi siivilleen taivaalle. Hana nousi sen verran korkealle, ettei aiheuttaisi hämminkiä ihmisten ilmoilla.
Kirkko häämötti jo aika lähellä. Hana katseli taivaalta maahan ja näki monien ihmisten kulkevan kirkon ohi ja kirkolle sisään. 'Toivottavasti tästä ei synny mitään häikkää, kun haltija tulee tänne'
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 01 Helmi 2008, 18:58

Daer

Daer seurasi Hanaa kun tämä viittoi tulemaan ja seurasi Hanaa mutta tämä muuttui linnuksi. Daer yritti pysyä perässä muttei kauaa kunnes kadotti Hanan. Daer kulki pitkin metsän reunaa saapuen kylälle. Daer muuttui koiraksi ja moni piti häntä kulkukoirana joka asui kylällä. Daer suunnisti kohti kirkkoa siellä oli paljon porukkaa. Daer näki ilmassa olevan Hanan muttei viitsinyt haukkua vaan tallusteli puun alle ja jäi makoilemaan sinne. 'Huomaisi se Hana että olen täällä makoilemassa.' Daer ajatteli puun alla katsellen sen oksistoa.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 01 Helmi 2008, 19:40

'Eihän tuonne ihmisten sekaan voi mennä!' Hana ajatteli ilmassa, kun teki äkkipysähdyksen siellä. Hän rupesi etsimään Daeria, muttei huomanut tätä puun alla. Hana laskeutui kirkon taakse, jossa ihmisiä ei ollut niin hirveästi. 'Mihinköhän se yksi katosi?' Hana ajatteli, ja muuttui yhtä äkkiiä omaksi itsekseen. Hana istuutui kirkon takaseinää vasten ja pisti hupun päähän.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 01 Helmi 2008, 20:11

Daer

'Hana on varmaankin jossakin tuolla ihmisten seassa.' Daer ajatteli maaten selällään katsellen ihmisjoukkiota maata pitkin väärinpäin. Kunnes näki jonkun lentävän kirkon toiselle puolelle. Daer lähti kuljeskelemaan puun alta ja meni ihmisjoukon seasta kirkon toiselle puolelle. Sillä puolen Daer näki jonkun istuskelevan. 'Hmm. Se on Hana arvatenkin puvusta päätellen.' Daer mietti ja käveli tämän luokse. Daer yritti puskea päällään Hanaa nurin herättääkseen tämän kun arveli tämän nukkuvan.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 01 Helmi 2008, 22:42

Hana havahtui ajatuksistaa. ''Ai, terve!'' Hana sanoi Daerille ja nousi pystyyn. Hana antoi Daerille vakuuttavan teko hymyn. ''Toivottavasti ihmiset eivät näe meitä, sillä siitä syntyy ärsyttävä jupakka.'' Hana sanoi ja palasi takaisin istumaan levottomasti. Kohta Hana taas nousi ylös ja lähti kulkemaan edes takaisin. ''Kai kohta tulee pimeää?''
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 02 Helmi 2008, 00:38

Daer and Sa

Daer huomasi sen että Hana havahtui jostakin. "Niin tervepä, terve." Daer sanoi. 'Hymy on jotenkin outo mutta olkoon. Mitähän seuraavaksi, sotilaita kimppuumme jos ihmiset näkevät meidät.' Daer ajatteli. "Epäilyttää onko se yksi liikkeellä, niiden sotilaiden kanssa. Öisin ne saattaa partioida kolmestaan katuja pitkin." Daer sanoi Hanalle ja katseli kun tämä käveli edes takaisin. "Nyt tulee, aurinko laskee." Daer sanoi.

Sa oli kävelyllä kahden vartijan kanssa hän tiesi että muuttuisi jossakin vaiheessa mutta oli oppinut hallitsemaan sitä. 'Nyt osaan pitkittää sen tulemista.' Sa ajatteli ja huomasi kirkolla koiran ja jonkun. "Mennään katsomaan." Sa sanoi. Kaksi vartijaa tukki portti tien ja Sa jäi heidän keskelleen. Ihmiset olivat lähteneet yön tullessa. "Meillä on seuraa taas." Daer sanoi Hanalle ja osoitti nyökäten portille jossa seisoi kolme miestä. Keskimmäinen oli täyteen levyhaarniskaan puettu ja hänellä oli vasara.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 02 Helmi 2008, 12:04

''Jotain tälläista arvelinkin'' Hana sanoi ja lohiti tulesta sauvansa. ''Eikö täälä ikinä saa olla rauhassa?'' Hana sanoi turhautuneen, ja otti kaksi askelta taakseppäin.
'Kai sitä ny on pakko ruveta taisteleen taas. No ei mulla sitä mitään vastaankaan oo.' Hana ajatteli iloisesti.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 02 Helmi 2008, 12:50

Daer and Sa

"Niin aina on joku haastamassa riitaa ja näyttää siltä että tulee pitkä yö." Daer sanoi Hanalle hiljaisesti jotteivät nämä kolme tuolla portilla kuulisi. 'Tästä tuleekin varmaankin aika vaikeaa.' Daer ajatteli. "Te kaksi ottakaa tuo koira, minä hoitelen tytön." Sa sanoi tarpeeksi isolla äänellä jotta koira ja tyttö kuulisi. "Ole varovainen Hana tuo Sa on jotakin muuta kuin siltä näyttää." Daer sanoi hiljaisella äänellä Hanalle. Daer lähti liikkeelle kadoten pimeyteen kaksi vartijaa perässään. "Pikkuinen ystäväsi ei ole auttamassa sinua taistelussa." Sa sanoi ja käveli kohti Hanaa heilutellen yhdellä kädellä vasaraa.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 02 Helmi 2008, 13:45

Hana katsahti Daeriin, kun oli kuullut Sain sanat. 'Kyllä me ilman toisiammekin pärjäämme. Hana ajatteli kun siirsi katseensa pois Daerista.
''Pärjään minä ilman häntäkin.'' Hana sanoi koppavasti.
Hana sanoi jotakin ihmeellistä kielellään ja hänen eteensä tuli yhtä äkkiä tulesta rinki. Ringin sisälle ilmestyi todellakirkas valo pallo. Rinki kääntyi pystypäin osoittamaan kohti Sa:ita. ''Mitäs tästä sanot'' Hana sanoi ja liikutti käsiään niin sulavasti, että ringin sisällä oleva valo pallo räjähti Sain suuntaan. Savu valtasi kirkon takapihan. Hana päätti kaiken varalta suojautua kilpensä siäsään. Se oli vain oranssimainen valo Hanan ympärillä.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 02 Helmi 2008, 14:37

Daer and Sa

Daer oli juossut pitkin katuja eksyttäen vartijat perästänsä. Daer palasi kirkolle eri reittiä ja kun tuli sinne Hana teki jonkinlaisen taian joka osui Sata päin. Savua oli paljon takapihalla ja Daer katsoi sitten Hanaa joka oli tehnyt kilven itsensä päälle sitten Daer katsoi Sata joka seisoi savun keskellä. Levyhaarniskasta oli lähtenyt osia pois ja kypärärikin oli lentänyt pois. Iho oli Salla palanut joistakin osista vartaloa. "Meinaatko riisua minut haarniskasta, että olisi helpompi voittaa. Tiesitkö että helpotat minun hommaani." Sa sanoi ja levitti kätensä sivulle. "Teen ruokaa teistä." Sa sanoi ja alkoi muuttumaan ihmissudeksi.
Sa oli muuttunut ja Daer oli kävellyt tämän luokse. Sa kumartui ja oli vastakkain Daerin kanssa. Kummankin kuonot olivat aika lähellä toisiaan. Daer ja Sa murisivat toisilleen mutta sitten Sa löi Daeria ja Daer törmäsi päin kirkon takaseinää, pudoten sen jälkeen maahan. Sa kääntyi kohti Hanaa ja lähti juoksemaan kohti tätä neljällä jalalla
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 02 Helmi 2008, 16:22

'aah! Pärjään minä ilman sinuakin Daer! Koittasit vähän luottaa minuun!' Hana ajatteli. Hana otti hyvän taistelu asennon ja paksunsi suojaansa. Sitten se pisti joka puolelle ilmaan liekkejä. Liekit alkoivat kuumentua koko ajan, ja maan ruoho syttyi palamaan sieltä täältä. Maa alkoi kuivua korpuksi Hanan vierestä. Ilmaa oli raskasta hengittää. ''Daer! Lähde pois, sillä täällä taitaa tulla kuumat paikat!'' Hana huusi ja alkoi keskittyä kilpeensä.
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 02 Helmi 2008, 16:49

Daer and Sa

Daer oli vähän aikaa taju kankaalla ja yritti nousta pystyyn, lopulta hän onnistui ja katsoi Hanaa kun tämä rupesi tekemään jotakin taikaa. 'Voimakas taika näköjään.' Daer ajatteli ja alkoi köhimään kun ilma alkoi muuttua raskaaksi ja sen jälkeen kuuli Hanan huutavan jotakin. 'Pois ja äkkiä kun tuo tekee jotakin raskasta taikaa.' Daer ajatteli ja juoksi kirkon toiselle puolelle. Sa oli pysähtynyt neljälle jalalle ja hämmästeli sitä mitä tämä tyttö teki. Silloin Sa tajusi kun ruoho syttyi palamaan. Sa hyppäsi yhden patsaan taakse.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 02 Helmi 2008, 17:19

Kivet alkoivat sulaa, ja niistä tuli laavamaista massaa, joka kiertli oudosti maassa. Aivan kuin se olisi elänyt. 'Tämä on pakko saada päätökseen nopeasti. Voimani ovat jo muutenkin hupenemassa' Hana ajatteli. Tuli levisi nopeasti kuivalla ruohikolla. Ilmassa olevat tulet suurenivat isoimmiksi ja isoimmiksi. Pian kuului räjähdys ja yksi tuli pallo räjähti. 'Pakko pidätellä tulipalloja vielä hetki! Pakko!' Hana ajatteli ja keskitti kaiki voimansa nyt nihin, niin että varomattomasti poisti kilpensä päältään. Pian alkoi ilmestyä kirkasta valoa jokaisesta tulipallosta. 'No niin! Nyt tai ei koskaan' Hana ajatteli ja palasi normaaliin seisoma asentonsa. Tämä oli vapauttanut tuli pallot ja räjähdykset alkoivat. Maassa olevat isot kivet sinkoilivat sinne tänne paineen voimasta rikkoen kirkon ikkunoita ja koristeita. Tuli levisi nyt mitä nopeimpaa vauhtia rajaten takapihan yhdeksi alueeksi. Hana makasi maassa selällään huohottaen. 'Toivottavasti se toimi'
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 02 Helmi 2008, 18:00

Daer and Sa

Daer oli sillä aikaa mennyt kirkon sisälle ja oli kiipeillyt nähdäkseen ikkunasta mitä ulkona tapahtui. Sa oli patsaan jalustalla se suojasi häntä kun maa alkoi muuttua tuliseksi. Kohta kuului pamahdus yksi palloista oli räjähtänyt. Sa arveli suden mielellään että oli parempi olla patsaan suojassa takana kuin maassa. Daer katsoi ikkunan takaa touhua kun valo alkoi kirkastua ja alkoi kuulua räjähdyksiä. Daer pudottautui ikkunan luota kun palasia alkoi lentämään hän väisti juuri ja juuri sirpaleet. Sa rupesi kiipeämään patsasta pitkin kun se alkoi sortua hän hyppäsi kirkon katolle ja juoksi sieltä pois. Sa oli saanut tarpeekseen tulesta. Daer kiipesi takaisin ikkunalle ja pudottautui Hanan vierelle neljälle jalalle. "Hän lähti, hieno esitys muuten ja muuten aika lämpimät paikat." Daer sanoi ja käänsi päänsä Hanan puoleen ja yritti nuolaista Hanan kasvoja.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Anonymous » 02 Helmi 2008, 18:28

''Kiitos. Ei tarvitse ainakaan hetkeen nähdä.'' Hana sanoi iloisesti. 'Toivottavasti se ei nyt vain tule takais, sillä en usko että Daer pystyy sitä hoitelemaan, ja minun voimani ovat loppunteet. Hana ajatteli, kun sai nuolaisun Daerilta.
''Minä en taida tästä vähään aikaan liikkua.'' Hana sanoi, kun katsoi Daeriin. ''Käytin kaikki voimani vapautaessani räjähdykset.'' Hana koitti, muttei päässyt edes istumaan. ''Mihin muuten ne kaksi miestä meni?'' Hana ihmetteli.
Anonymous
 

Seuraava

Paluu Kirkko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron