Kirjoittaja harlekiini » 14 Touko 2012, 18:19
Tsytan naurahti ihmisen murahdukselle peiteroolista ja venytteli käsiään ja ylävartaloaan antaumuksella ravistaakseen uupumuksen raajoistaan, ennen kuin otti tarjotun pullon vastaan. Hän tunsi jälleen virkistyvänsä, joskin hedelmiä tukevampi ateria ennen paluuvaelluksen aloittamisesta ei olisi pahitteeksi. Haltialinna ei ollut aivan naapurissa, ja hänen tulisi kävellä rivakasti ehtiäkseen hyväksyttävässä ajassa takaisin. Nahor olisi sijainnut lähempänä, mutta se, kuten monet muutkaan sienten lailla ympäriinsä nousseet kyläpahaset eivät tarjonnut lainkaan niin paljon huvitusta kuin kokonainen kaupunki. Hänen retkensä ihmiskaupunkiin tulisivat muutenkin käymään vähiin niin pitkään kuin hän haltiakuningasta palvelisi, mahdollisesti kauemminkin. Ihmiset tuskin tiesivät tuon taivaallista hänen menemisistään ja tulemisistaan, mutta haltioiden silmissä liiallinen ajanvietto viholliskaupungissa liian nopeasti ei olisi ollut suotavaa, eikä hänellä ollut varaa herättää epäilyksiä yhtään laajemmalti kuin mitä sai nyt aikaan yksilötasolla.
Hän seuraili Mäyrän pukeutumista vinosti hymyillen. Ihmisten karkeus verrattuna siroihin ja kauniisiin haltioihin oli aina kiehtonut häntä. Lihaksikkainkaan haltia ei olisi yhtä raskasrakenteinen kuin yhtä ankarasti harjoitellut ihminen, karvaisinkaan haltia ei kasvattaisi samanlaista turkkia kuin useimmat ihmismiehet, eikä ruminkaan haltia yltäisi samaan kuin ihminen, jonka kasvot jumalat olivat raiskanneet. Siinä missä haltioilla oli vuosisatoja aikaa elää ja kasvaa, ihmiset joutuivat supistamaan saman muutamaan kymmeneen vuoteen, kenties vain muutamaan yksittäiseen vuoteen. Ihmiset olivat kaikkea mitä haltiat eivät olleet, sekä yleisellä tasolla lähempänä hänen kaltaisiaan kuin iättömät suippokorvat. Jopa demoni piti epätäydellisyyttä virheettömyyttä kiehtovampana, joskin edes Tsytanin hopeakieli ei kyennyt löytämään sopivia sanoja tuon kiehtovuuden tarkempaan kuvailemiseen.
Tsytan istahti sängyn reunalle yhä alastomana roikottaen viinipulloa sormistaan ja pudisti päätään kysymykselle. Linnaan olisi yli viikon taivallus.
"Vain illansuuhun. En usko, että minua erityisemmin kaivataan linnassa, mutta en halua olla virstojen päässä mikäli niin tapahtuu." Hän ei pitänyt sävystä jolla Cúthalion oli puhunut manaajista hyväksyessään hänet linnaansa, eikä hän epäillyt etteikö kierosieluinen haltia kutsuisi maageja karkottamaan vitkutelleen demonin takaisin Helvetin syvyyksiin vain nähdäkseen, kuinka se tapahtui.
Punahiuksisen silmät pilkahtivat hyvin tutun oloisesti hänen katsoessaan lyhytikäisempää miestä, mutta ilme oli kaikesta huolimatta hyväntahtoinen.
"Ajattelin pysähtyä matkan varrella kylässä tai parissa harjoittamassa hieman lisää samaa noituutta, jonka kimpusta yllätit minut eilen. Sinä arvatenkin jatkat eloasi ah-niin-hurskaana pappina ja nautit kaupunkilaisten vieraanvaraisuudesta, arvatenkin jonkin nerokkaan juonen varjolla?"
Demoni tyhjensi hedelmäviinin loput kurkkuunsa ja, kykenemättä vastustamaan kiusausta, levitti kätensä muka anteeksipyytävästi.
"Kuoripoikaparkoja säästääkseni tarjoaisin sinulle kolmannen kierroksen, mutta en usko meille suodun ajan taipuvan moiseen, nyt kun olet jo pukeissakin. Lisäksi taisin luvata, etten ota tätä tavaksi. Hän laski pullon lattialle ja nojautui sängylle puoli-istuvaan asentoon käsiensä varaan, puhaltaen hiussuortuvan silmänsä päältä. Sen sijaan, Mäyrä, pyydä isännältä poistuessasi tuopillinen ja kerro, että se tulee minun laskuuni."