Kirjoittaja Pappis » 08 Touko 2012, 21:04
Mäyrä antoi tietä Tsytanin noustessa istumaan sängyn pääntyyn. Mies hengitti vieläkin raskaammin aiempien tapahtumien takia, mutta ilmapiiri oli selvästi muuttunut. Tsytan vaikutti siltä, että tuo pyörtyisi kohta. Mäyrä ymmärsi kyllä, miltä demonista mahdollisesti tuntui pyhällä maalla, mutta hän ei ollut arvannut uskonnon voimaa näin väkeväksi.
"Ymmärrän", Mäyrä vastasi demonin käydessä pukeutumaan. Kyllä hän ymmärsi, mutta olisi valehdellut, jos olisi väittänyt etteikö tapahtumien yllättävä suunnan muutos ollut pieni harmi. Mies pystyi vieläkin muistamaan toisen lämmön itseään vasten ja nyt huoneen kylmyys alkoi taas tuntua.
"En ole kultasesi", Mäyrä vastasi melkein kivahtaen hetkeä ennen kuin tunsi Tsytanin kädet hiuksissaan ja sulki silmänsä suudelmaan vastatessaan. Sen kiihkeän hetken ajan, mitä se kesti, miehen olisi tehnyt mieli kiskaista punatukka takaisin sänkyyn, mutta hän hillitsi itsensä ja tyytyi vain pitkittämään suudelmaa sellaisella himolla, ettei sitä oikein voinut enää laskea itsensä hillitsemiseksi. Ennen erkanemistaan Tsytan lipaisi vielä kerran miehen ylähuulta, mistä hyvästä Mäyrän olisi tehnyt mieli vaikka kirota toinen, jos olisi omannut tarpeeksi luonnetta sellaiseen. Se tuntui vain yhdelltä ärsyttävältä muistutukselta, että tämän yön tapahtumat olivat loppuneet aivan liian lyhyeen.
Mies seurasi sängyltään Tsytanin lähtöä, jonka jälkeen ikkunat sulkeutuvat ja huoneen laskeutui taas hiljaisuus.
"Tapaamisiin..." Mäyrä sanoi ja istui hetken tummaa seinää tuijottoaen ennen kuin nousi ylös korjaamaan vaatteensa lattialta sängynpäädyn arkkun kannelle. Lievästi kiroillen mies kömpi lämmitetyn peiton alle ja tajusi sen haisevan Tsytanilta. Lisää kiroilua. Ihmisten tai haltioiden edessä Mäyrä ei juuri koskaan kiroillut ellei se kuulunut hänen rooliinsa. Omana itsenään hän kiroili hyvin harvoin, mutta, kun sitten kiroili, jopa kääpiöiden varpaankynnet olisivat kiertyneet rullalle. Mäyrän nukahtaminen vei hyvän tovin ja, kun tuo viimein sai unen päästä kiinni hänestä tuntui, että hän ehti vain silmänsä sulkea, kun ovelta kuului koputus.
"Hyvää huomenta, isä Ferhnill", kuului kuoropojan äänenmurroksen vielä kohtaava ääni oven takaa. Mies haukotteli pitkään ja voimakkaasti ennen kuin nousi varovasti istumaan.
"Huomenta..." tuo vantasi ja kuoropoika siirtyi koputtamaan toista ovea, kun papin hereillä olo oli varmistettu. Aurinko oli juuri noussut ja Mäyrän onnistui kuulla lintujen laulua ulkoa. Kuten aina, ne eivät kuulostaneet piristäviltä, vaan tappokoneilta, jotka pilasivat päivän moniksi tunneiksi. Hitaasti Mäyrä pukeutui ja painui aamiaiselle risti kaulassaan leväten.
Iltapäivän aikoihin, kaikki aamun arkiaskareet suorittaneena, Mäyrä astui ulos kirkon porteista. Hän oli tehnyt sinä päivänä tavallistakin ahkerammin, koska halusi edellisen yön päälle muuta ajateltavaa. Lisää oli tulossa sillä hänelle oli papin askareita täksi illaksi. Kirkkoon oli aiemmin tullut nuori matkalainen, joka oli kertonut isänsä tekevän kuolemaa. Toivoa ei ollut, joten haluttiin edes, että mies saisi Herran siunauksen ennen kuin kuolo korjaisi. Mäyrä laitettiin asialle, eikä tuo ollut valittanut vaan noutanut Raamattunsa ja lähtenyt matkaan majatalolle, jonne kaksikko oli asettunut, kun isässä oli havaittu tappava sairaus. Taaskin Mäyrää tervehdittiin kadulla ja tuo vain nyökkäili ja toivotti herrasiunaata, kuunneellessaan samalla tarkkaavaisena ihmisten puheita kaduilla, jotka olivat yhtä vilkkaat mitä eilenkin. Päästessään majatalolle nuorukainen oli siellä jo odottamassa. Isä on vielä elossa, tuo kertoi ja näytti Mäyrälle tietä tuon huoneeseen. Sillä siunaamalla, kun mies avasi oven, hän haistoi kuoleman ja sairauden löyhkän. Sängyllä makaava vanha mies näytti siltä, että oli jo kuollut, mutta tuon rintakehä kohoili katkonaisesti ja hengitys rohisi lähes ääneti. Aikaa ei tosiaan ollut paljon. Mäyrä asteli miehen luokse ja tervehti tuota kertoen samalla, kuka oli(olen isä Ferhnill ja niin edelleen ja niin edelleen) ja mitä oli tullut tekemään. Kuoleva hymyili heikosti ja yskäisi. Mäyrä haki ilmevarastostaan huulilleen lempeän, myötätuntoisen hymyn ja kaivoi taskustaan pienikokoisen Raamatun, jonka jälkeen hän suoritti perinteisen rituaalin, mitä kuoleville yleensä tehtiin. Rukoili, siunasi ja lainasi Raamattua, kunnes oli valmis. Kuoleva mies näytti kiitolliselta, mutta käheästi tuo tunnusti, että ei ollut elänyt hurskainta mahdollista elämää. Mäyrä nyökkäsi ymmärtäen ja kysyi halusiko tuo tunnustaa syntinsä Herran edessä. Mies nyökkäsi ja pyysi poikansa luokseen hyvästelläkseen tuon. Hyvästit olivat nopeat, mutta vaikeat, minkä jälkeen nuori mies lähti huoneesta sulkien oven perässään.
"Teillä on hyvä poika", Mäyrä sanoi hymyillen.
"Tiedän", mies kähisi ja hymyili ylpeänä. Hymy laski kuitenkin nopeasti. Mäyrä sulki hiljaa Raamatun, muttei laittanut sitä pois.
"Haluatko nyt tunnustaa syntisi?" Mäyrä kysyi hiljaa käydessään istumaan sängyn viereiselle jakkarella. Mies nyökkäsi ja aloitti.
Monta tuntia myöhemmin, kun ilta oli jo hämärtynyt, huoneessa oli viimein hiljaista. Sairas mies oli nukahtanut, pitkän syntilistansa jälkeen ja Mäyrä oli antanut ne Herran nimessä anteeksi. Hetken hän istui paikallaan ja kuunteli toisen hengitystä, joka pian loppui kokonaan. Majatalon alakerrasta kuului vaimeaa puhetta ja musiikkia, mutta huoneessa ainoastaan enää Mäyrän hengitys. Huoneen kahdesta sielusta yksi oli poistunut Herran huomaan eikä tuon tarvinnut enää kärsiä maallisista suruista.
"Maasta sinä olet tullut, maaksi olet jälleen tuleman", Mäyrä lausui rististään pidellen ja nousi tekemään ristinmerkin kuolleelle, jonka jälkeen hän laski valkoisen kankaan tuon kasvoille. Mäyrä oli aikeissa poistua huoneesta ja mennä ilmoittamaan pojalle tuon isän poismenosta, mutta tehtävän suorittamiselle ilmestyi odottamaton este.