Jumalanpilkkaa//varattu

Suuri, mahtipontinen kivikirkko. Korkeat, mustat katot kohoavat taivaisiin ylistämään jumalan sanaa. Kirkossa järjestetään jumalanpalveluksia, kuin myös häitä ja hautajaisia.. vain niille, joilla on asemaa moisiin huvituksiin. Kellotornit kohoavat kaikkein korkeimmalle. Torneista kuulee aika ajoin kellojen soittoa, milloin mistäkin syystä. Kirkkosali on suuri ja valoisa. Sivuhuoneet ja sivurakennukset sisältävät tiloja kirkon henkilökunnalle, aina piispasta haudankaivajiin.
Pihamaalla sijaitsee suuri hautuumaa, jonne on haudattu niin kuninkaita kuin kansalaisiakin. Ylempiarvoisten haudat ovat tietenkin suurempia, hienompia, mitä tavallisen kansan. Mutta jokainen on laskettu lepoon asiaankuuluvalla tavalla.
Kirkossa ei katsota hyvällä friikkejä, taruolentoja tai muun uskonnonharjoittajia. Yleensä nuo saatetaan heti ensimmäisenä ulos herran huoneesta, mikäli eivät sopivasti sulaudu massaan, joka saarnaa on tullut kuuntelemaan. Kirkko on auki myös öisin.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja harlekiini » 07 Touko 2012, 20:11

Ihmisen herääminen kävi tällä kertaa paljon nopeammin. Kenties Mäyrä oli vihdoin saanut viikkojen univelkansa kuitattua, ja olilähes yhtä apaattinen kuin ensitapaamisellakin, näin tarkemmin ajatellen. Kahden kuukauden takaisesta kohtaamisesta poiketen ihmisen kasvot levisivät hymyyn, joka vaikutti hieman eksyneeltä päätyessään yleensä niin ilmeettömään ympäristöön. Lausutut sanat olivat nekin eri maata verrattuna manauksiin, joita haltialinnassa oli kuultu. Tsytan vastasi virnistykseen ja kuljetti pitkää etusormeaan miehen rintakehällä.
"Oh, mikäs on muuttanut kellon äänen? Älä turhaan murehdi tavasta. Kaksi kuukautta sitten ärsytit minua, mutta tällä kertaa sinä kutsuit minut, muistatkos?" Kutsu ei ollut kenties sitä sanallisinta lajia, mutta kelpasi.

Punahiuksinen siirsi olemuksensa istumaan sängyn laidalle, kun ei huonekalun kapeuden tähden sille paremmin mahtunut asettumatta suoraan ihmisen päälle. Kieltämättä houkutteleva ajatus, mutta saisi odottaa toteuttamistaan hieman kauemmin. Hänelläkin oli sentään jonkinlainen käsitys tavoista.
"Entä tiedätkö, mitä tapahtuu kun kutsuu demoninpappi?" Tsytan nykäisi Mäyrän kaapua ja naksautti kieltään muka paheksuvasti. "Tsk tsk. Ja aivan Herran huoneen vieressä. Mitä uskonveljesikin sanoisivat?"
Demonin silmät harhautuivat mulkaisemaan pöydällä lojuvia uskonesineitä, joita hän oli huoneeseen tullessaan karttanut kuin ruttoa. Pelkästään ne olivat tarpeeksi suuri kannustin edetä mahdollisimman hitaasti. Hän tuuppasi ihmisen jalkoja paljonpuhuvasti valloittaakseen itselleen suuremman reviirin, nykien samalla Mäyrän kaavun etumusta virnistellen niin, että kuunvalossa kiiltävät hampaat vilkkuivat.
"Huomaan, että Ruusunen on sentään vaihtanut päälleen jotain sopivampaa. En voisi kuvitellakaan prinsessaani maankiertäjäksi pukeutuneena."
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 07 Touko 2012, 21:06

"Se oli takaisinmaksu ei kutsu..." mies huomautti seuratessaan Tsytanin sormen kulkua rintaansa pitkin. Vaikka välissä oli paita ja papin kaapu kosketus tuntui silti kutkuttavalta. "Ja olkoon vaikka myös korvaus kahden kuukauden takaisesta ärsytyksestä", hän jatkoi Tsytanin siirtyessä sängyn laidalle istumaan. Mäyrä vilkaisi nopeasti oven suuntaan ja yritti muistella oliko lukinnut sen ennen nukkumaanmenoa ja kuinka ääntä eristävät seinät sivurakennuksessa oli. Jos puolen metrin paksuiset kiviseinät olivat äänen suhteen paperia, kävisi miehille hyvin, hyvin kehnosti.

"En osaa sanoa, arvon herra" Mäyrä vastasi käyden mukaan Tsytanin leikkiin ja veti kasvoilleen isä Ferhnillin olemuksen, "He kaiketi heittäisivät meidät kyselemättä roviolle. Olemmehan molemmat nyt kaksi syntistä ja sinä olet vielä kajoamassa pyhään mieheen. Helvetti meitä molempia vartoo, se on taattu", mies sanoi ja osoitti alas päin, missä Helvetti oletettavasti sijaitsi. Mäyrä oli tuomittu sinne jo sillä hetkellä, kun oli syntynyt ja Tsytan... No, hän oli syntynyt siellä, ties minne tuo päätyi, kun kuolisi. Mäyrä antoi demonille tilaa, mikä oli hivenen vaikeaa tuon pidellessä ja nykiessä samalla miehen kaavusta.
"Älä kutsu minua Ruususeksi", Mäyrä sanoi vakavasti Tsytanin huomautukseen tämän vaateparresta, "Tai prinsessaksi..." Hän ei pitänyt typeristä lempinimistä, mikä tuntui aika oudolta siihen nähden, ettei kukaan ollut kutsunut häntä tuon omalla nimellä yli kahteen kymmeneen vuoteen. Mäyrän työkin oli pelkkiä salanimiä. Tosin feminiinit nimet hyvin harvoin, jos koskaan, kuuluivat hänen työnimiinsä.
"Vai kutsunko minä sinua sitten neiti Punahilkaksi?", Mäyrä kysyi kulmaansa nostaen, "Se järjestyy kyllä, vai mitä luulet, neiti Punahilkka?"
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 07 Touko 2012, 21:50

Vai että takaisinmaksu. Tsytanin kasvot olivat huvittuneen epäilyn naamio. Ihmisen aiemmin päivällä lausutut sanat eivät olleet ainakaan saaneet sitä siltä kuulostamaan, ja olivat myös antaneet ymmärtää takaisinmaksun olevan vasta edessä. Hän tuhahti ja pyöräytti silmiään Mäyrän käydessä leikkimään pappia toistamiseen hänen edessään.
"Älä viitsi, sinussa on yhtä paljon pyhää kuin veljeskatraassani. Mikäli satumme tapaamaan toisen kahden kuukauden päästä Helvetissä, muistuta, että näytän sinulle paikkoja. Tulet varmasti ihastumaan siihen, Malebolgen kuilu on poikkeuksetta vilpillisten suosiossa." Väärentäjien ja valehtelijoiden piiri oli hänen oman arvonsa yläpuolella, mutta Tsytan arveli Cryptissä ja Sepulchressa viettäminään vuosina kohonneen vähintään neljännelle tasolle. Kilpailu Helvetin sisällä oli kovaa, ja maanpinnalle päässeet kohosivat arvossa jo silkasta kutsumisen voimasta. Loppu tulisi olemaan pelkkä järjestelykysymys. Nimittäin helvetinaseiden järjesteleminen sopiviin kohtiin korkea-arvoisimpien ruumiita.

Mäyrä ei vaikuttanut erityisen ihastuneelta lempinimiinsä. Tsytan oli naurahtamaisillaan, kun ihmisen takaisinisku hyppäyttikin hänen kulmakarvojaan. Neiti? Auts.
"Auts", hän myös sanoi. "En olisi odottanut sinunlaiseltasi paatuneelta valehtelijalta noin huonoa makua vastaiskun valinnan suhteen. Vaikutanko minä mielestäsi puhtoiselta neidolta?"
Punahilkkanimitykseen oli vaikea sanoa vastaan. Punaisena demonina oleminen ikään kuin puolsi sitä melkoisesti, toisin kuin hänen ihmiselle keksimänsä nimitykset. Niin kutkuttavilta kuin roolileikit tuntuivatkin, hän myönsi tappionsa lievästi halventamien lempinimien kentällä ennen kuin tilanne äityisi pahemmaksi, ja vaihtoi aihetta nyökäten työpöydällä lojuvan kirjan suuntaan.
"Kerrohan, miksi juuri pappi? Kaupunki pursuaa erilaisia tarjolla olevia virkoja, ja sinä valitsit papin." Demonin äänestä kuuluva halveksunta oli käsinkosketeltavaa. Hän siirtyi keskemmälle sänkyä vaivautumatta turhaan riisumaan saappaitaan. Yöllisillä hiipimisillä milloin kenenkin Ruususen huoneeseen oli tapana päättyä äkkilähtöön. Se hellepäivien puolesta oli sanottava, että ainakaan kuivina keleinä muta ei tarttunut saappaisiin ja varissut siitä ympäriinsä. Tsytanin punaiset saappaat olivat korkeintaan vähän tomuiset.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 07 Touko 2012, 22:16

Takuulla ihastumaan, Mäyrä ajatteli silmiään pyöräyttäen. Totta oli, että hän ei ollut oikeasti pyhää juuri nähnytkään ja kaiken tekemänsä jälkeen hänen ei kannattaisi harkita edes Taivaaseen vilkaisemista, mutta ei Helvetti paikkanakaan kuulostanut sen paremmalta, ainakin mitä Raamattua oli uskominen ja, rehellisesti sanottuna, Mäyrä ei uskonut.
"Tietäisitpä vain mitä jotkut papit tekevät kuoropoikien kanssa..." mies sanoi ja osoitti päällään viereisiin huoneisiin, "Heihin verrattuna", Mäyrä jatkoi ja käänsi katseensa demoniin, "veljesi ovat takuulla varsin mukavaa porukkaa."

Miehen suupielet kohosivat pari milliä, kun lempinimi oli osunut ja uponnut niin, että napsahti. Tsytan toi esille epäuskonsa nimityksen johdosta, mihin Mäyrä vain kohautti olkapäitään.
"Varmasti osaisit kauniilla sanoillasi vakuuttaa jonkun ihmisen luulemaan niin", tuo sanoi ja oli varma ettei ihmettelisi, jos niin olisi käynyt. Mäyrä oli muutamia vuosia sitten onnistunut rumilla sanoilla vakuuttamaan muuan miehen siitä, että oli vähintäänki 80-vuotias leskimuori, jonka hammasrivi oli jäänyt vetämään henkeä tienvarteen joskus 40-vuotta sitten. Mäyrän roolien kirjo oli ollut laaja ja tämä oli varmaan jo kolmas kerta, kun hän esitti isä Ferhnilliä. Tsytan uteli halveksuvasti valinnan syytä, mihin mies vain virnisti ja kohautti olkiaan. Oli kaksi asiaa, joista Mäyrä ei liiemmin puhunut ja ne olivat yksityis- ja työasiat. Kaikesta muusta hän saattoi avautua ehkä muutamien virkkeiden verran, mutta ei mainitusta kahdesta. Tosin Tsytanille hän oli mennyt puhumaan liian paljon pojastaan vaikka tuo olikin mainninnut ettei omannut minkäänlaista kiinnostusta tätä kohtaan. Mikään ei kuitenkaan välttämättä kestä ikuisesti ja asia saattaisi hyvinkin muuttua, kun vuodet kulkivat eteenpäin.
"Inhoatko ristiä niin paljon, että ahdistut jopa valepapin läsnäolosta?", Mäyrä kysyi hakien toisella kädellään ristiä kirjoistuspöydän päältä. Aiemmin Tsytan oli tosiaan tainnut reagoida hivenen voimakkaasti, kun risti oli vahingossa hipaissut tuota, joten ilmeisesti kantajan hengellisyydellä ei ollut vaikutukseen mitään tehoa.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 07 Touko 2012, 22:39

Tsytan ei niin kutsutuista veljistään osannut sanoa yhtään sen enempää kuin ihminenkään. Hänelle he olivat vain kasa samanikäisiä häiriötekijöitä, jotka hän aikanaan joutuisi poistamaan arvossa nousemisensa tieltä elleivät muut ehtisi ensiksi. Sikäli kun hän tiesi, yksi heistä oli jo palanutkin pappien rukousten liekeissä kuin soihtu, eikä kukaan ollut jäänyt kaipaamaan. Alempiarvoisten demonien joukossa taistelu vahvimpien selviytymisestä oli vieläkin brutaalimpaa, kunnes päästiin aivan alhaisimpiin jotka eivät olleet siinä asemassa, jotta olisivat saattaneet edes yrittää sen parantamista. Taivaan puolella esiintyi kilpailua aivan yhtä lailla, mutta ah-niin-puhtoiset enkelit tuppasivat tekemään sen sivistyneemmin, tai ainakin vähemmän näkyvästi.

"Ah? Entä paljonko vaatisi, jotta sokaisisin sinun kauniin ruskeat silmäsi todelliselta muodoltani?" Hän naurahti ja nojautui lähemmäs kuljettaen etusormensa miehen rintakehältä kaulan poikki poskelle, kääntäen kättään saadakseen lukittua ihmisen kasvot etusormensa ja peukalonsa väliin. "Sinä tunnut olevan varsinainen virtuoosi hämäämisen saralla, tai sitten kirkkokansa on täällä vain typerää. Kuljet naamio kasvoillasi ja kudot ympärillesi valheiden verkon, joiden läpi ulkopuoliset eivät näe, mutta jonka kautta sinä kyllä tunnistat valepuvun, hm? Vaan ihmettelenpä, Mäyrä, etkö ole koskaan pelännyt olevasi vaarassa kadottaa itsesi noihin valheisiin?" Vaikka mikäpä demoni oli puhumaan.

Punaiset silmät kääntyivät seuraamaan tummahiuksisen käden liikettä demonin omien sormien valuessa ihmisen kasvoilta sitä mukaa, kun ihmisen käsi läheni ristiä. Hymy suli pois haltiakasvoilta paljastaen vastenmielisyyden ja tyrmistyksen sekaisen ilmeen, ja Tsytanin käsi syöksähti tarttumaan ihmistä kouristuksenomaisesti ranteesta pysäyttääkseen liikkeen.
"Anna sen olla!" Hän sähähti silmät palaen. Eikö jo riittänyt, että pelkästään huoneen ilmapiiri tuntui puristavan hänet kasaan, puurouttavan hänen ajatuksensa ja kivistävän hänen sydäntään, pitikö ihmisen leikkiä voimilla, jotka ylittivät hänen surkean ymmärryksensä? Viha pyhää esinettä kohtaan kyti yhä hänen silmissään Tsytanin kootessa itsensä ja rentoutuessa, päästämättä kuitenkaan irti Mäyrän kädestä.
"Olisin mieluiten ottamatta riskejä", hän sanoi pehmeästi, tiukentaen otettaan painottaakseen sanojaan. Hän ei ollut tarpeeksi vahva napsauttaakseen ihmisen ranteen poikki, mutta katse lupasi, ettei mitään hyvää seuraisi, mikäli parrakas osapuoli rohkenisi yrittää ristin tahi raamatun kurottamista toisen kerran. "Sinun siunauksellasi on varmasti yhtä paljon arvoa kuin kaalimadolla, mutta tuon ristin on pyhittänyt henkilö, joka osaa asiansa. Neuvon sinua jättämään kärsivällisyyteni koettelemisen sikseen. En tullut tänne leikkimään."
Tsytan harkitsi sanojaan uudelleen hymynkareen noustessa takaisin hänen huulilleen.
"En ainakaan näillä leluilla", hän korjasi, ja asetti vapaan kätensä ihmisen hartialle.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 07 Touko 2012, 23:16

Mäyrä sai taas tuntea toisen kädet pitelemässä kiinni hänen kasvoistaan. Tsytanin puheista pystyi päättelemään, että tuo taisi pitää toisten luonteiden ja tapojen analysoinnista todella paljon. Mäyrä hymähti surumielisesti. Hän arveli punatukan huomaavan eleen valhellisuuden, koska mies harvemmin tunsi surua varsinkaan tuollaisesta asiasta.
"Ei ole mitä kadottaa..." tuo sanoi ja katsoi määrätietoisesti Tsytania kauniilla ruskeilla silmillään niin kuin demoni oli itse niitä kuvaillut. Mäyrä oli elänyt luomissaan valheissa, mutta kertaakaan hän ei ollut hairahtunut uskomaan niihin. Ihmisten alueilla ympäröivä todellisuus oli paljolti hänen muokattavissaan sanoilla ja valepuvuilla. Hän voisi ilmestyä saman ihmisen eteen eri asuissa eikä tuo näkisi mitään yhtäläisyyttä näiden välillä. Kokeiltu oli.

Ristin hapuilu kirjoituspöydältä oli jäänyt lyhyeen, Tsytanin tarttuessa tiukasti Mäyrän ranteeseen. Aiempi huoleton ja itsevarma vaikutelma oli kuin muisto vain, kun demonin ote tiukentui käden ympärillä, joka oli alkanut puristuksen voimasta tärisemään. Miehen ilme ei muuttunut vaikka kipeää teki ja katse demonin silmissä näytti siltä, että ranteen sijasta tuo olisi voinut survaista kätensä Mäyrän rinnan läpi. Hetken molemmat olivat jännittyneinä, mutta Tsytanin rentoutuminen antoi miehellekin taas tilaa hengittää. Demoni varoitti riskien ottamisesta ja Mäyrä painoi sanat mieleensä samalla, kun ote ranteen ympärillä tiukentui. Seuraavalla kerralla, kun Mäyrä aikoisi ottaa riskin ristin kanssa, hän pitäisi huolen, että se olisi turvallisesti hänen kaulansa ympärillä eikä käden mitan päässä kuten nyt.
Hymy nousi Tsytanin kasvoille, kun tuo laski kätensä Mäyrän olkapäälle. Mies seurasi käden liikettä ja hänestä tuntui inhottavasti siltä, että oli valssit alkamassa, kun demoni piti yhä kiinni hänen toisesta kädestään.
"Otanko tuon sillä, että puheiden aika on nyt ohi ja on aika sille, mitä ikinä olet tullut minulle tekemään?" Mäyrä kysyi kulmaansa kohottaen. Mies ei välttämättä halunnut tietää, mihin leluihin Tsytan viittasi...
Pappis
 

k15

ViestiKirjoittaja harlekiini » 08 Touko 2012, 00:10

Demoni viittasi kintaalla ihmisen vihjailuun sielun ja identiteetin puuttumisesta. Mäyrän minuus kenties oli riippuvainen lukuisista rooleista, mutta se ei tarkoittanut, etteikö jossain piillyt sen ydintä. Naamioistaan ja yleisestä apaattisuudestaan huolimatta ihminen ei ollut pelkkä kuori; jos olisi ollut, kommunikointi olisi ollut varsin haastavaa. Tsytan näki ihmisen sielun esiin kaivamisen kuvainnollisessa mielessä mukavana ajanvietteenä, ja suhtautui siihen kuin sipulin kuorimiseen: tarpeeksi monta kerrosta kuorittuaan hän pääsisi käsiksi itse ytimeen. Mäyrän hymyilyä saattoi pitää jonkinlaisena edistysaskeleena.

Hän hymähti kysymykselle.
"Puhut kuin koston enkelille! En ole tullut vaatimaan sinulta yhtään mitään. Voit sanoa sitä takaisinmaksuksi jos se saa olosi tuntumaan paremmalta, mutta kujalla sinä kutsuit minut, ja voit uskoa, että tiedän mistä puhun." Hän väläytti ihmiselle useamman hampaan hymyn. Olen tullut tänne sinun pyynnöstäsi ja mitä tässä huoneessa ikinä tapahtuukin, on siitä pyynnöstä lähtöisin. Pyydän, että pidät sen mielessä.
Irrottamatta otettaan ihmisen ranteesta hän laski hartialla käväisseen kätensä kaavun helmalle ja kiskaisi sitä ylöspäin.
"Isä Ferhnill kenties hurskauttaan nukkuukin vaatteet päällä, mutta minun on sanottava, ettei ruskea erityisemmin pue sinua. Ota tämä pois." Tietäen riisumisen olevan haasteellista vain yhdellä kädellä, hän päästi hivenen vastentahtoisesti irti Mäyrän kädestä. Vaikka ihmisen toiveet yön aktiviteettien suhteen olivat varsin selvät ja kieltämättä yhteneväiset hänen omiensa kanssa, demoni ei ollut poissulkenut mahdollisuutta, että lyhytikäisempi yrittäisi temppuilla pyhän kirjan ja ristin kanssa mahdollisesti hänen karkottamistaan yrittäen. Kenties hänen olisi pitänyt vähentää Mäyrän härnäämistä kaksi kuukautta sitten Kirkkomaa heikensi hänen voimiaan, ja hän saattoi vain kuvitella kujalla polttaneen ristin vaikutusta Jumalan omalla maaperällä.

Tsytan oli hylännyt naurettavan hattunsa ennen pappien asuinrakennukseen murtautumistaan, mutta takkinsa hän oli kiskonut ylleen vapauttaakseen kätensä. Sen hän nyt riisui, ja punaisen vaatteen mukana lattialle putosi myös hänen keltainen paitansa paljastaen haltiavartalon, joka ei vetänyt lihaksissa vertoja ihmiselle, mutta oli jäntevä. Demonin liikkeet niin taistelussa kuin rauhassakin perustuivat notkeudelle ja nopeudelle voimaa enemmän, ja haltiaruumis oli ihanteellinen siihen tarkoitukseen.
Hetken miettimisen jälkeen punahiuksinen nojautui suutelemaan ihmistä uudestaan, eikä tällä kertaa vain kerran. Huulien maistelu ja suun kiusoitteleva tutkiminen kielenkärjellä olivat asioita, joita ilmankin olisi pärjännyt, mutta jotka yksinkertaisesti kuuluivat kuvaan.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 08 Touko 2012, 01:05

//Ja nyt lähtee sanakiertämään, että NYT ON MENOSSA HOMOEROTIIKKAA!! KAIKKI ALAIKÄSET LUKEMAAN ASAP!!!

"Hyvä, minä pidän mielessäni..." Mäyrä vastasi ja kohotti vapaata kättään sovittelevasti. Kumpikin sai ajatella miten tahtoi kuinka tilanteeseen oli päädytty, koska lopputuloksen kannalta sillä ei juuri ollut merkitystä. Kumpikin oli selvästi halukas, vaikka Mäyrä omalla erikoisella tavallaan, eikä kumpikaan nähnyt syytä perääntyä. Tosin meteliin heräävä pappi tai kuoropoika olisi kyllä mitä mainion syy jättää hommat kesken, mutta ainakin Mäyrä toivoi, ettei niin kävisi.
Tsytan kehotti miestä ottamaan kaapunsa pois, minkä tuo tekikin viskaten sen myttyyn kivilattialle kenkiensä päälle. Ylle jäi vielä housut sekä valkoinen paita, mutta ei varmaan tulisi menemään kaukaakaan, että nekin saisivat väistyä välistä. Tsytan oli jo keventänyt vaatetustaan ja hyväkuntoinen yläruumis oli paljaana. Vaikka Mäyrä olikin nähnyt demonin kokonaan ilman pukineita jo aiemmin, tuon näkeminen nyt tässä tilanteessa,
pelkästään vain ilman paitaa, herätti pieniä kuumottavia tuntemuksia miehen kehossa. Punatukan nojautuminen suudelmaan ei parantanut asiaa yhtään, eikä Mäyrä antanut sen häiritäkään. Välillä vedettiin henkeä ja jatkettiin taas toisen hampaiden laskemista kielellä, mutta pelkästään suudelmissa ei pitäydytty.

Mies vei toisen kätensä hyväillen Tsytanin reittä pitkin tuon kyljelle, toisen käden pitäessä vielä tukea patjaa vasten. Varsin pian käsi ei jaksanut enää kannatella omistajaansa sekä tuota paraikaa, joten Mäyrä teki taktisen pyörähdyksen, jonka seurauksena tuo ja Tsytan vaihtoivat paikkaa ja nyt punatukka oli se joka sai katsoa ihmistä vaihteeksi alhaaltä päin. Mies virnisti pienesti ennen kuin kumartui Tsytanin ylle ja jakeli kevyitä näykkäisyjä ja suudelmia kaulalle ja huulille, hyväillen samalla toisella kädellään punatukan kylkeä.
Pappis
 

k18

ViestiKirjoittaja harlekiini » 08 Touko 2012, 01:54

¤¤ Alaikäisiä on nyt varoitettu, ainakin teoriassa, ja samasta syystä otsikkoon ei laiteta mitään jottei puoli foorumia ryntäisi tätä peliä lukemaan, tuollaisia perverssejä kun olette. ¤¤

Saappaita ei oltu suunniteltu sänkyjä varten, ja jalkineet tuntuivatkin varsin epämukavilta demonin istuessa polvillaan patjalla, jonka täytteissä oli parantamisen varaa. Kirkon miehillä oli pyrkimyksessään hyveelliseen ja askeettiseen elämäntapaan taipumus kitsastella aivan vääristä asioista. Köyhän elämän taustalla tosin saattoi olla todellinenkin köyhyys, mikä seurasi kun kaikki liikenevät varat kulutettiin toinen toistaan häikäisevämpien kirkkojen rakentamiseen samalla kun kansalaiset kuolivat nälkään ja tauteihin, ja nukkuivat alustalla jollaista eivät olisi antaneet kotieläimilleenkään. Toiminnan taustalla saattoi olla jokin yksinkertainen uskonnollinen motiivi, joka ei kuitenkaan ollut koskaan auennut Tsytanille. Hän asetteli jalkansa mahdollisimman mukavasti.

Toisen miehen suu oli kuuma hänen omaansa vasten, ja karhea sänki pyyhki hänen sileää leukaansa samaan tapaan kuin kuukausia aiemmin, joskin kiihkeys oli aivan eri luokkaa. Suudelmat yltyivät kerran pari alahuulen näykkäisyiksi, ja demoni kieli vastasi innokkaasti ihmisen oman tutkimusretkiin. Rajatut silmät olivat painuneet kiinni osittain mielihyvästä, osittaen välttyäkseen näkemästä sitä häiritsevää näkyä, jonka liian lähelle painuneet kasvot aiheuttivat, ja aukenivat vasta niin maailman kuin demoninkin keikahtaessa yllättäen ylösalaisin. Tsytan päätyi makaamaan selälleen patjalle, jonka ihminen oli lämmittänyt miellyttäväksi ruumiillaan, kummastunut katse silmissään käväisten. Hän ei ollut osannut odottaa passiivisen oloisen Mäyrän ottavan johtavaa roolia, mutta mitäpä hän ihmisestä tiesi?
Asetelma ei kenties ollut hänelle kovin tavanomainen, mutta ei myöskään täysin tuntematon. Hänen elinvuotensa huomioon ottaen olisikin ollut pieni ihme, jollei hän olisi milloinkaan alistunut myös sängyn puolella. Tsytan kohotti kätensä tarttumaan vakoojan paidanhelmaan, vetäen sitä päättäväisesti ihmisen korvia kohti. Hän ei tulisi kekkuloimaan puolialastomana yksinään.

Demoni hymisi tyytyväisenä kyljen silittelylle ja huokaisi vaimeasti suudelmien siirtyessä kaulalle. Hänen toinen suupielensä nytkähti virnistyksen suuntaan. Kaikesta harmaudestaan ja ensitapaamisen hämmennyksestään huolimatta Mäyrä ei ollut suinkaan aivan kokematon, ja demoni tunsi haltiaruumiin vastaavan kosketukseen. Tsytan juoksutti kättään ihmisen rintakehällä lihaksia ja karvoitusta tunnustellen, toinen käsi nousten lepäämään ruskeatukkaisen lantiolle painamaan sitä lähemmäs omaansa. Punaiset silmät raottuivat useaan otteeseen hieman huolestuneina. Hän ei kyennyt rentoutumaan kirkon ympäristössä, ja niin nautinnolliselta kuin esileikki tuntuikin, puhumattakaan siitä mitä oli luvassa, hän olisi suonut leikin olevan piakkoin ohitse päästäkseen tuulettumaan. Paholaisen palvelijoita oli varmasti lähimaastossa, ja hän lupasi itselleen pistäytyvänsä heidän luonaan visiitillä saadakseen tuntumaa luonnolliseen ympäristöönsä kaiken tämän jälkeen.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 08 Touko 2012, 18:18

Mäyrä tunsi pientä huvittuneisuutta nähdessään yllättyneen ilmeen Tsytanin katseessa, kun tuo löysi itsensä yllättäen eri paikasta. Mies oli useimmiten ottava osapuoli, eikä se häntä varsininaisesti haitannutkaan. Nyöristely ja muiden katsominen ylöspäin oli jotakin, mikä oli taottu Mäyrän selkäytimeen, joskin ei ehkä tässä asia yhteydessä. Mies värähti tuntiessaan Tsytanin lämpimän käden hakevan tietänsä tuon paidan alle, joka päätyi pian muiden vaatteiden seuraksi lattialle. Huoneessa oli vieläkin viileää, mutta tällä hetkellä sitä tuskin enää tunsi. Jokainen suudelma ja kosketus lisäsivät kierroksia molemmissa ja kylmä oli takuulla pienin heidän huolenaiheistaan. Mäyrä yritti muistuttaa itseään, että seinän takana nukkui ihmisiä, joilla oli valta tuomita ja teloittaa heidät molemmat, jos he sattuisivat jäämään kiinni.

"...Muista hillitä äänesi..." Mäyrä kuiskasi ohimennen Tsytanin korvaan ennen kuin näykkäisi sitä kevyesti. Mies oli viettänyt laatuaikaa ennenkin haltioiden kanssa, jotka tuppasivat yleensä ottamaan täyden hyödyn ihmisen nöyrästä asenteesta suippokorvia kohtaan. Tuo ei pistänyt sitä pahakseen. Päinvastoin.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 08 Touko 2012, 19:28

Tsytan pyöräytti rajattuja silmiään ihmisen käydessä varoittelemaan häntä itsestäänselvyydestä. Pelkän valepapin läsnäolo oli riittävän paha, kuvitteliko parrakas tosiaan hänen riskeeraavan kaiken kutsumalla virkaansa vihittyjä Jumalan miehiä paikalle? Hän ei vastannut verbaalisesti, hymähti vain tyytyväisenä hampaiden näykkäistessä hänen herkkää korvanlehteään lähettäen heikon sähkövirran kulkemaan hänen kehonsa läpi. Korvat ja kaula olivat haltiaruumiin kosketusherkimpiä kohtia, ja ihminen käsitteli niitä varsin taitavasti. Altavastaavan asemalla oli hyvätkin puolensa, mutta punahiuksinen ei ollut helposti alistuvaa maata. Työnantajiensa ylemmyydentunteenkin hän useimmissa tapauksissa aikanaan riisti vallan ja takaisinmaksun tunteesta nauttien.

Karvoituksen karhentamalla rintakehällä seikkaillut käsi pysähtyi ja painoi päättäväisesti ylöspäin, demonin kiertäessä ruumistaan ihmisten alta. Silmäkulmastaan hän loi ties monennenko silmäyksen kirjoituspöydän esineiden suuntaan kuin latotansseissa kaihotuimman parinsa etsijä, joskin hänen suhteensa ristiin ja Raamattuun olivat huomattavasti kylmemmät. Kylmä oli huonekin, mutta siitä huolimatta Tsytanin vaalea iho oli hiestä nihkeä. Hänen ahdistuksensa kasvoi jokaisella kuluvalla sydämenlyönnillä, eikä Mäyrän kuuman kehon hyväily tuonut liiemmin helpotusta asiaan.
Kierähtäessään ihmisen alta hänen selkänsä painui hetkeksi vasten kiviseinää, joka hyyti kuin jää. Punahiuksinen sihahti vastenmielisyydestä. Hänen kehonsa reagoi kirkkomaahan aina vain voimakkaammin, ja vuosikymmenten aikana hiljaa lausutut rukoukset itseensä imenyt rakennus torjui hänet sekin.

Demoni väisti kauemmas seinästä ja saman tien Mäyrästäkin, jääden istumaan polvilleen sängyn jalkopäähän hiuksiaan haroen, silmät suljettuina. Hän hengitti raskaammin kuin siinä tilanteessa olisi luullut olevan tarpeellista, mutta yksikään hengenveto ei tuntunut riittävältä. Oli ollut virhe lähteä seikkailemaan alueelle, joka oli hänenlaisiaan vastaan suojattu; nyt vasta hän ymmärsi, kuinka suuri virhe se olikaan ollut.
"Minä en pysty tähän", hän mutisi voipuneesti. Kuulokynnyksen rajamailla vaaninut korvien soiminen yltyi päätä puristavaksi ininäksi, minkä hän otti poistumiskehotuksena. Niin suurta hupia kuin olikin ollut luvassa, hän ei riskeeraisi nahkaansa ihmisen takia. Tsytan hieroi ohimoitaan voimakkaasti, pyyhkäisi hikihelmiä otsaltaan ja nousi sängyltä tyytyväisenä päätöksestään olla riisumatta saappaitaan.
"Valitan", hän sanoi kumartuessaan poimimaan vaatteitaan, "mutta yliarvioin itseni. Tämä paikka vihaa minua yhtä paljon kuin minä sitä, ja yrittää puristaa minut kasaan kuin rätin, josta väännetään vettä. Ei mikään miellyttävä tunne."
Demoni kiskaisi paitansa päänsä yli, ja vilkaisi sängylle hylkäämäänsä miestä.
"Inhottaa olla ilonpilaaja, kultaseni, mutta minkäs teet." Hän ojensi kätensä tarttuakseen Mäyrää kuontalosta ja suuteli ihmistä intohimoisemmin kuin kertaakaan aikaisemmin, kieli tutkien ruskeatukkaisen suuta vaativasti kuin olisi halunnut valloittaa sen. Suudelmasta irrottautuessaan hän lipaisi kielensä kärjellä kevyesti vakoojan ylähuulta ja houkutteli kivun jähmettämälle hymylleen anteeksipyytävän vivahteen.

Tsytan laski kämmenensä lipastolle poistuakseen samaa tietä kuin oli saapunutkin, mutta kiskaisi sen pois sähköiskun kaltaisen tunteen lyödessä vastaan. Punaiset silmät tuijottivat pyhiä esineitä hetkisen demonin pidellessä kipeytynyttä kättään suojelevasti rintakehänsä lähellä. Hänen ilmeensä koveni, ja takkiaan apuna käyttäen hän pyyhkäisi esineet pöydältä vaivautumatta pyytämään Mäyrältä apua. Hän suojasi toisen kämmenensä kankaalla ponnistaessaan pöydälle ja tönäistessään ikkunan auki. Tsytan vilkaisi ihmistä.
"Jätetään Jumala tästä pois seuraavalla kerralla, hm? En ole orgioita vastaan, mutta sitä ukkoa en haluaisi edes fantasioihini. Tapaamisiin." Viivyttelemättä enempää hän loikkasi yöhön sulkien ikkunaluukut perässään. Tilanne muistutti joiltain osin tapaa, jolla hän oli hyvästellyt ihmisen kaksi kuukautta aiemmin.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 08 Touko 2012, 21:04

Mäyrä antoi tietä Tsytanin noustessa istumaan sängyn pääntyyn. Mies hengitti vieläkin raskaammin aiempien tapahtumien takia, mutta ilmapiiri oli selvästi muuttunut. Tsytan vaikutti siltä, että tuo pyörtyisi kohta. Mäyrä ymmärsi kyllä, miltä demonista mahdollisesti tuntui pyhällä maalla, mutta hän ei ollut arvannut uskonnon voimaa näin väkeväksi.
"Ymmärrän", Mäyrä vastasi demonin käydessä pukeutumaan. Kyllä hän ymmärsi, mutta olisi valehdellut, jos olisi väittänyt etteikö tapahtumien yllättävä suunnan muutos ollut pieni harmi. Mies pystyi vieläkin muistamaan toisen lämmön itseään vasten ja nyt huoneen kylmyys alkoi taas tuntua.
"En ole kultasesi", Mäyrä vastasi melkein kivahtaen hetkeä ennen kuin tunsi Tsytanin kädet hiuksissaan ja sulki silmänsä suudelmaan vastatessaan. Sen kiihkeän hetken ajan, mitä se kesti, miehen olisi tehnyt mieli kiskaista punatukka takaisin sänkyyn, mutta hän hillitsi itsensä ja tyytyi vain pitkittämään suudelmaa sellaisella himolla, ettei sitä oikein voinut enää laskea itsensä hillitsemiseksi. Ennen erkanemistaan Tsytan lipaisi vielä kerran miehen ylähuulta, mistä hyvästä Mäyrän olisi tehnyt mieli vaikka kirota toinen, jos olisi omannut tarpeeksi luonnetta sellaiseen. Se tuntui vain yhdelltä ärsyttävältä muistutukselta, että tämän yön tapahtumat olivat loppuneet aivan liian lyhyeen.

Mies seurasi sängyltään Tsytanin lähtöä, jonka jälkeen ikkunat sulkeutuvat ja huoneen laskeutui taas hiljaisuus.
"Tapaamisiin..." Mäyrä sanoi ja istui hetken tummaa seinää tuijottoaen ennen kuin nousi ylös korjaamaan vaatteensa lattialta sängynpäädyn arkkun kannelle. Lievästi kiroillen mies kömpi lämmitetyn peiton alle ja tajusi sen haisevan Tsytanilta. Lisää kiroilua. Ihmisten tai haltioiden edessä Mäyrä ei juuri koskaan kiroillut ellei se kuulunut hänen rooliinsa. Omana itsenään hän kiroili hyvin harvoin, mutta, kun sitten kiroili, jopa kääpiöiden varpaankynnet olisivat kiertyneet rullalle. Mäyrän nukahtaminen vei hyvän tovin ja, kun tuo viimein sai unen päästä kiinni hänestä tuntui, että hän ehti vain silmänsä sulkea, kun ovelta kuului koputus.
"Hyvää huomenta, isä Ferhnill", kuului kuoropojan äänenmurroksen vielä kohtaava ääni oven takaa. Mies haukotteli pitkään ja voimakkaasti ennen kuin nousi varovasti istumaan.
"Huomenta..." tuo vantasi ja kuoropoika siirtyi koputtamaan toista ovea, kun papin hereillä olo oli varmistettu. Aurinko oli juuri noussut ja Mäyrän onnistui kuulla lintujen laulua ulkoa. Kuten aina, ne eivät kuulostaneet piristäviltä, vaan tappokoneilta, jotka pilasivat päivän moniksi tunneiksi. Hitaasti Mäyrä pukeutui ja painui aamiaiselle risti kaulassaan leväten.

Iltapäivän aikoihin, kaikki aamun arkiaskareet suorittaneena, Mäyrä astui ulos kirkon porteista. Hän oli tehnyt sinä päivänä tavallistakin ahkerammin, koska halusi edellisen yön päälle muuta ajateltavaa. Lisää oli tulossa sillä hänelle oli papin askareita täksi illaksi. Kirkkoon oli aiemmin tullut nuori matkalainen, joka oli kertonut isänsä tekevän kuolemaa. Toivoa ei ollut, joten haluttiin edes, että mies saisi Herran siunauksen ennen kuin kuolo korjaisi. Mäyrä laitettiin asialle, eikä tuo ollut valittanut vaan noutanut Raamattunsa ja lähtenyt matkaan majatalolle, jonne kaksikko oli asettunut, kun isässä oli havaittu tappava sairaus. Taaskin Mäyrää tervehdittiin kadulla ja tuo vain nyökkäili ja toivotti herrasiunaata, kuunneellessaan samalla tarkkaavaisena ihmisten puheita kaduilla, jotka olivat yhtä vilkkaat mitä eilenkin. Päästessään majatalolle nuorukainen oli siellä jo odottamassa. Isä on vielä elossa, tuo kertoi ja näytti Mäyrälle tietä tuon huoneeseen. Sillä siunaamalla, kun mies avasi oven, hän haistoi kuoleman ja sairauden löyhkän. Sängyllä makaava vanha mies näytti siltä, että oli jo kuollut, mutta tuon rintakehä kohoili katkonaisesti ja hengitys rohisi lähes ääneti. Aikaa ei tosiaan ollut paljon. Mäyrä asteli miehen luokse ja tervehti tuota kertoen samalla, kuka oli(olen isä Ferhnill ja niin edelleen ja niin edelleen) ja mitä oli tullut tekemään. Kuoleva hymyili heikosti ja yskäisi. Mäyrä haki ilmevarastostaan huulilleen lempeän, myötätuntoisen hymyn ja kaivoi taskustaan pienikokoisen Raamatun, jonka jälkeen hän suoritti perinteisen rituaalin, mitä kuoleville yleensä tehtiin. Rukoili, siunasi ja lainasi Raamattua, kunnes oli valmis. Kuoleva mies näytti kiitolliselta, mutta käheästi tuo tunnusti, että ei ollut elänyt hurskainta mahdollista elämää. Mäyrä nyökkäsi ymmärtäen ja kysyi halusiko tuo tunnustaa syntinsä Herran edessä. Mies nyökkäsi ja pyysi poikansa luokseen hyvästelläkseen tuon. Hyvästit olivat nopeat, mutta vaikeat, minkä jälkeen nuori mies lähti huoneesta sulkien oven perässään.
"Teillä on hyvä poika", Mäyrä sanoi hymyillen.
"Tiedän", mies kähisi ja hymyili ylpeänä. Hymy laski kuitenkin nopeasti. Mäyrä sulki hiljaa Raamatun, muttei laittanut sitä pois.
"Haluatko nyt tunnustaa syntisi?" Mäyrä kysyi hiljaa käydessään istumaan sängyn viereiselle jakkarella. Mies nyökkäsi ja aloitti.

Monta tuntia myöhemmin, kun ilta oli jo hämärtynyt, huoneessa oli viimein hiljaista. Sairas mies oli nukahtanut, pitkän syntilistansa jälkeen ja Mäyrä oli antanut ne Herran nimessä anteeksi. Hetken hän istui paikallaan ja kuunteli toisen hengitystä, joka pian loppui kokonaan. Majatalon alakerrasta kuului vaimeaa puhetta ja musiikkia, mutta huoneessa ainoastaan enää Mäyrän hengitys. Huoneen kahdesta sielusta yksi oli poistunut Herran huomaan eikä tuon tarvinnut enää kärsiä maallisista suruista.
"Maasta sinä olet tullut, maaksi olet jälleen tuleman", Mäyrä lausui rististään pidellen ja nousi tekemään ristinmerkin kuolleelle, jonka jälkeen hän laski valkoisen kankaan tuon kasvoille. Mäyrä oli aikeissa poistua huoneesta ja mennä ilmoittamaan pojalle tuon isän poismenosta, mutta tehtävän suorittamiselle ilmestyi odottamaton este.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 08 Touko 2012, 22:28

Tsytan poistuminen kirkkomaalta ei käynyt erityisen sulavasti. Hän tömähti ruohikkoon kuin sängystä pudonnut ja haparoi seinänvierustalta keihäänsä, mihin tukeutuen poistui samaa tietä kuin oli tullutkin kävellen hankalan oloisesti kuin olisi ontunut kumpaistakin jalkaansa, kuten asia olikin. Hänen saappaansa tuntuivat kutistuneen aivan liian pieniksi, ilma tuntui musertavalta hänen ympärillään, ja kirkon tyhjät ikkunat tuntuivat katsovan halveksivasti hänen jälkeensä. Demoni kompuroi matalan muurin yli ja jatkoi matkaansa suoraa reittiä loitommas pyhästä maasta sitä nopeammin ja varmemmin askelin mitä suuremmaksi välimatka kasvoi. Hän seurasi mutkittelevaa katua taakseen katsomatta kunnes tunsi voivansa hengittää vapaammin, poikkesi sivukujalle ja eteni talojen väleissä kunnes kirkko oli kadonnut kattojen taakse. Silloin hänen itsehillintänsä petti. Keihäs putosi kalisten maahan demonin nojautuessa raskaasti seinää vasten ja yökätessä. Oli onni, ettei hän ollut syönyt vähään aikaan, mutta hänen vatsansa kouristeli siitä huolimatta pakottaen hänet kontilleen kylmentyneeseen maahan, jossa saattoi ilman auringon tuomaa kuumuuttakin aistia häivähdyksen katuojien lemahduksesta. Tsytan pyyhki suunsa hihallaan ja istui pitkään kadunreunalla palautumassa. Hän nautti puhtaasta, viileästä ilmasta keuhkoissaan ja jäseniensä keveydestä kuin olisi toipunut ankarasta sairaudesta. Henkinen helpotus toi kuitenkin esille fyysisen turhautumisen, ja hän manasi raskaasti.

Kirkon kello näytti pitkälle yli puoltayötä kun Köyhän Aatelisen majatalon ovi kävi, ja tiskin takana passissa torkkunut nuorukainen herätettiin muutamalla napakalla keihään kopautuksella tiskin puuta vasten. Tympääntyneen näköinen punapää vaati itselleen huonetta loppuyöksi, mutta majatalon käytäntöjen mukaan joutui varaamaan sellaisen koko valkenevaksi päiväksi. Tilanne ei miellyttänyt kumpaakaan osapuolta, joista Tsytan oli saanut tarpeekseen illan vastoinkäymisistä ja kaipasi omaan rauhaan, ja työntekijä oli huumorintajuttomalla tuulella herättyään kesken unien huolehtimaan hymystään huolimatta ärsyyntyneestä matkalaisesta, ja kaipasi hänkin vain takaisin nukkumaan. Punahiuksisen kadottua yläkertaan majoitustiloihin nuorukainen nojaili unisena käteensä, kunnes yöllinen vieras tömisti äkisti portaita alas ja palasi tiskille vaatimaan huonetta, jonka seinällä ei roikkuisi krusifiksia. Ärtynyt työntekijä kuunteli happamasti miehen perusteluja (kuulemma uskonnolliset syyt) ennen kuin pitkin hampain vaihtoi avaimen toiseen, joka hänen muistinsa mukaan vei uskonnollisvapaaseen huoneeseen, joka sattui sopivasti olemaan myös vapaa vieraista. Silmänsä rajannut mies kiitti ja katosi, eikä Jumalan kiitos vaivannut nuorukaista enää sinä yönä.

Päästyään vihdoin kelvolliseen huoneeseen Tsytan lukitsi oven, asetti keihäänsä nojaamaan seinää vasten ja tipautti takkinsa sängyn jalkopäähän patjan reunalle istuutuessaan. Vuodevaatteet olivat punaisia, kuten aina tämäntapaisissa majataloissa; isännät uskoivat niiden torjuvan sairauksia. Demoni huokaisi raskaasti ojentaessaan koipensa pitkälle eteensä ja potkiessaan saappaansa jaloistaan. Nyt kun kirkko oli tukahduttavine ilmapiireineen jäänyt taakse, normaali olo alkoi vääristellä hänen kärsimyksensä määrää saaden hänet katumaan äkkilähtöään. Tsytan pureskeli huultaan vastapäiseen seinään tuijottaen. Kenties hänen olisi pitänyt pyytää Mäyrä mukaansa. Pihamaalla ei ollut liikkunut ketään. Tai kenties hän olisi kestänyt loppuun asti. Demoni kellahti sängylle pitkin pituuttaan ja kiukutteli itsekseen. Kiihkeä tunnelma oli herättänyt hänen kehonsa tavalla, johon ei järkipuheella ollut vaikutusta, mutta johon hän saattoi silti vaikuttaa omakätisesti. Hän ei kuitenkaan voinut pitää ratkaisua erityisen hyvänä vaihtoehtona.

Tsytan pysytteli huoneessaan varsin pitkälle aamuun. Hän arveli ajan olevan jokseenkin neljättä, viidettä tuntia auringonnousun jälkeen poistuessaan viimein kaupungin vilinään edellispäivän voitot vyöllään iloisesti kilisten nautittuaan ensin majatalon ruokasalin puolella puuroa ja limppua. Ateria oli kuivahko, joten punahiuksinen kulutti osan jäljellä olevista ansioistaan pullolliseen raikasta hedelmäviiniä, jota hän siemaili istuessaan kylän keskustan kaivon reunalla. Ilma oli mitä miellyttävin: aurinko ei porottanut vielä täydellä mahdillaan, vaan lämmitti ilman optimaaliseksi, ja viileä tuulenvire takasi suhteellisen raikkaan hengitysilman. Tsytan tunsi mielialansa aikaa myöten kohenevan, ja pian hän hymyili jo aidosti intoutuessaan jutustelemaan ohikulkevien ihmisten kanssa ja esittelemään korttitemppuja. Huolimatta hänen yrityksestään kätkeä terävän korvansa yksi ihmisistä tunnisti hänet haltiaksi, mitä seurasi pitkään kestänyt vakuuttelu ja rauhoittelu siitä, ettei kansalla ollut mitään pelättävää hänen suhteensa. Monet ihmisistä poistuivat kiireesti, mutta osaa hänen eksoottinen rotunsa ja kiehtoi, ja hänen rauhallisen yksinäiseksi kaavailtu aamupäivänsä pilattiin tarinavaatimuksilla varhemmista ajoista. Demoni tyydytti yleisönsä uteliaisuuden muutamalla muistelolla ennen kuin hankkiutui heistä eroon. Aamu olisi kuitenkin voinut alkaa huonomminkin; hän oli saanut kaksi kuparista kiitokseksi tarinoista, eikä kukaan ollut ainakaan toistaiseksi hälyttänyt kaartilaisia.

Hän vietti päivän ulkosalla, varoen visusti kulkemasta kirkon suuntaankaan. Palatessaan takaisin Aatelisen suuntaan ohraleipäpalaa pureskellen hän sattui kulkemaan reittiä, jonka varrelle osui toinenkin majatalo, ja pysähtyi kuin seinään nähdessään hyvin tutuiksi tulleet kasvot majatalon ovesta katoavan papinkaavun ruskean hupun alla. Välimatkaa oli jonkin verran, mutta Tsytanilla oli haltiasilmät, ja hän oli nähnyt Mäyrän kasvot riittävän läheltä riittävän monta kertaa tietääkseen, miltä ne näyttivät. Hän puraisi leipää silkasta hämmästyksestä, ja seisoi hyvän tovin aloillaan saaden ärtyneitä tönäisyjä ohikulkijoilta, joiden tien hän oli tukkinut. Mäyrä! Se kirottu papinkaapuinen, ristiä kantava, lyhytikäinen, intohim-- ilmeetön cambion! Demoni söi leipänsä loppuun yhä tiellä seisten miettien, mitä tekisi. Yöllinen hauskanpito oli keskeytynyt ikävästi, mutta oliko hän enää edes sillä tuulella? Hän väistyi ohi kulkevien vankkureiden tieltä. Kenties. Saattoi hyvinkin olla. Olikin. Mutta hän määräisi tapaamispaikan, ja risti saisi lähteä. Tsytan nyökkäsi itsekseen ja jatkoi kulkuaan kostuttaen kurkkuaan herkullisella hedelmäviinillä.

Päästyään majataloonsa hän etsi käteensä joutilaan näköisen työntekijän, joka nuoresta iästään päätellen oli sukua joko isännälle tai jollekin työntekijöistä ja ohjeisti viikaria juoksemaan hieman kauempana sijaitsevaan majataloon kertomaan Isä Ferhnilliä, että häntä odotettaisiin Aatelisen yläkerrassa. Hän antoi nuorukaiselle huoneensa numeron välitettäväksi papille ja pronssikolikon vaivanpalkaksi ja kannustimeksi. Pennun kirmatessa polleana tehtäväänsä suorittamaan demoni vetäytyi huoneeseensa. Hän jätti oven lukitsematta, mutta nappasi keihäänsä ja istuutui epämukavalle tuolille sängyn vierelle, kaivoi hiomakiven massistaan ja paljasti pitkän terän. Hetkisen kuluttua huoneen täytti teroittamisen metallinen suhina. Täytyihän hänelläkin tekemistä olla.
Tsytan ei pitänyt turhaa kiirettä, ja hyvä niin. Pojalla kesti kauan juosta takaisin ilmoittamaan, että viesti oli toimitettu, ja vielä enemmän aikaa ehti kulua ennen kuin hän kuuli raskaampien askeleiden lähestyvän käytävästä. Hän piti katseensa työssään, mutta hänen hymynsä leveni.
"Meillä taisi jäädä jotain kesken", kuului demonin rauhallinen tervehdys.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 08 Touko 2012, 23:10

Mäyrä oli juuri kävelemässä portaita alas vilkkaaseen alakertaan, kun hänen luokseen vipelsi nuori poika, jolla oli kuulemma asiaa isä Ferhnille. Tätä odotettiin läheisessä majatalossa saavuttavaksi. Mies vilkaisi poikaa kummastuneesti tuon kertoessa majatalon nimen ja huoneen numeron, muttei mitään muuta. Tuossa oli kaikki, mitä häntä oli pyydetty sanomaan, poika kertoi, mutta Mäyrä ei ollut vakuuttunut.
"Kuka sinut lähetti?", hän kysyi ja samalla hänen mieleensä muistui edellinen yö, minkä seurauksena hän osasi melkein arvata kenestä oli kyse.
"Hän ei kertonut nimeään, sir, mutta hän oli todella pitkä ja hänellä oli pitkät punaiset hiukset, sir!" Arvelinkin. Mäyrä kiitti poikaa työstään, toivotti tälle hyvää elämää ja perinteistä herrasiunaata ja sanoi lähtevänsä matkaan, kun olisi saanut työt hoidetuksi ensin täältä. Hän ei aikonut pitää kiirettä, koska Tsytanilla oli varmaan varaa odottaa, sikäli, jos hänestä oli kyse, ja lisäksi Mäyrää odottettaisiin kirkossa varmaan muutenkin myöhään saapuvaksi sinä yönä. Aikaa olisi yllin kyllin. Lisäksi edellisen yön ja kuluneen päivän tapahtumien jälkeen mies ei ollut kovin innokas demonia tapaamaan, joten hän päätti ensimmäisenä kertoa pojalle isänsä kuolemasta.

Puolisen tuntia ja muutamia pakollisia toimenpiteitä myöhemmin Mäyrä sai viimeinkin lähdettyä kohti Köyhän Aatelisen majataloa, jossa häntä oltiin saatu odottaa jo mukava tovi. Matka sinne vei mieheltä melkein toiset puoli tuntia, koska tuo ei vieläkään malttanut pitää kiirettä. Tsytan oli jotenkin onnistunut menettämään ison osan siitä kunnioituksesta, mitä Mäyrä yleensä tunsi haltioita tai heidän näköisiä kohtaan, minkä takia demoni sai osakseen keskivertoa enemmän sarkasmia tai ilmeitä. Oliko se sitten hyvä vai huono, sen saisi demoni itse päättää. Mäyrä ei itse laskenut sitä mitenkään hyväksi asiaksi...

Kun Mäyrä viimein saapui majatalolle, hän meni ensimmäisenä kysymään isännältä(oh, arvon isä, miten voi auttaa teitä?) reitin huoneeseen, jonka numeron oli saanut(rappuset ylös ja ovi käytävän päässä). Mies kiitti(Herran siunausta) ja käveli toiseen kerrokseen viimeisen oven luokse, jonka takaa hän kuuli terän teroittamisen kirskuvan äänen. Mäyrä koputti oveen ja astui sisään, koska se oli auennut jo siitä pelkästään. Tsytan toden totta oli huoneessa ja teroitti paraikaa asettaan.
"Toivon todella ettei se liity tuohon keihääseen", Mäyrä huomautti ja sulki oven takanaan. Hän oli varsin varma, ettei Tsytan missään vaiheessa uhkaisi hänen henkeään. Varsinkin täydessä majatalossa, josta yli puolet tiesivät isä Ferhnillin. Demonin pää olisi vartaassa ennen aamunkoittoa, jos jotain sattuisi tuon keihään kanssa. Sitä kumpikaan ei varsinaisesti toivonut...
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 08 Touko 2012, 23:55

"Johonkin keihääseen melko varmasti", Tsytan kommentoi käännellessään keihästä puolelta toiselle valon välkehtiessä sen kaartuvassa terässä. Asetta ei ollut liiemmin käytetty, mutta demoni ei ollut laiminlyönyt sen huoltoa, ja niinpä terä oli vailla ensimmäistäkään ruostetahraa ja niin terävä, että pitkän, lujan varren vipuvoiman avulla olisi voinut halkaista haltian. Hän nosti viimein katseensa teräaseesta ja viittasi sen tylpällä päällä ihmisen rinnalla roikkuvaa ristiä kohti.
"Olisin kiitollinen, jos et toisi tuota huoneeseeni, tai ainakin jättäisit sen ovensuuhun." En minäkään kanna mitään itseäni epäpyhempää mukanani. Tylppä pää kääntyi osoittamaan sänkyä, joka matalan lipaston lisäksi tarjosi ainoan mahdollisen istumapaikan.
"Istu toki."

Punahiuksinen kumartui ottamaan keihään tupen lattialta ja sammutti terän loiston kuin kynttilän. Ase oli jälleen pelkkä matkasauva, toisesta päästään hieman leveämpi kuin toisesta, väriltään yhtä punainen kuin demonit silmät ja koristeltu monimutkaisin, pienin köynnöskuvioin. Vaikka hän olikin saanut aseen huoltamisen päätökseen, Tsytan ei laskenut sitä käsistään vaan sormeili sen sileää pintaa kuin ase olisi tarjonnut suojaa valepapin hyvin aitoa ristiä vastaan. Tavallaan se tarjosikin; keihäs oli ostettu sääntöjen mukaisella sopimuksella ja siten demonille arvokkaampi kuin mikään muu toisten vahingoittamiseen tarkoitettu esine, paitsi kenties hänen kirvessirppinsä. Keihäs muistutti häntä siitä kuka hän oli ja mihin halutessaan pystyi, ja toi lohtua viheliäisen uskonnon symbolin edessä.
Meillä tuntuu olevan taipumusta huonoihin alkuihin, demoni jatkoi virnistäen. Hän nosti kiikkerälle yöpöydälle asettamansa puolitäyden hedelmäviinipullon kaulasta pidellen ja ojensi sitä Mäyrän suuntaan.
"Vastoinkäymisten sanotaan kuitenkin tekevän päämäärästä entistä antoisamman. Myönnän tehneeni virhearvion viime yönä; tämä ruumis ei olekaan niin vastustuskykyinen kuin olin olettanut. Oli sääli, ettei hän ollut rohjennut selvittää sitä aikaisemmin. Tämä majatalo on kuitenkin suurimmaksi osaksi neutraalia aluetta, ja voinemme jatkaa siitä, mihin jäimme. Tai ainakin keskustelua, näin aluksi. Viiniä? Ei kenties parhainta laatua, mutta parempaa kuin se laimea moska mitä kirkolla on tarjottavanaan."
harlekiini
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kirkko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron