Jumalanpilkkaa//varattu

Suuri, mahtipontinen kivikirkko. Korkeat, mustat katot kohoavat taivaisiin ylistämään jumalan sanaa. Kirkossa järjestetään jumalanpalveluksia, kuin myös häitä ja hautajaisia.. vain niille, joilla on asemaa moisiin huvituksiin. Kellotornit kohoavat kaikkein korkeimmalle. Torneista kuulee aika ajoin kellojen soittoa, milloin mistäkin syystä. Kirkkosali on suuri ja valoisa. Sivuhuoneet ja sivurakennukset sisältävät tiloja kirkon henkilökunnalle, aina piispasta haudankaivajiin.
Pihamaalla sijaitsee suuri hautuumaa, jonne on haudattu niin kuninkaita kuin kansalaisiakin. Ylempiarvoisten haudat ovat tietenkin suurempia, hienompia, mitä tavallisen kansan. Mutta jokainen on laskettu lepoon asiaankuuluvalla tavalla.
Kirkossa ei katsota hyvällä friikkejä, taruolentoja tai muun uskonnonharjoittajia. Yleensä nuo saatetaan heti ensimmäisenä ulos herran huoneesta, mikäli eivät sopivasti sulaudu massaan, joka saarnaa on tullut kuuntelemaan. Kirkko on auki myös öisin.

Valvoja: Crimson

Jumalanpilkkaa//varattu

ViestiKirjoittaja Pappis » 06 Touko 2012, 13:49

Mäyrä

Kesä oli viimein saapunut Cryptiin pitkän talven jälkeen ja sen saattoi huomata muustakin kuin pidemmistä ja valoisimmista päivistä tai rehevästä luonnosta. Varsinkin kaupungeissa kesän merkki oli auringon porotuksessa haisevat jätteet sekä viemäri, joka tuntui kyllä lemuavan raikkaasti ympäri vuoden. Koko ihmisten kylä oli kuin yksi sauna ja ilmapiiri oli sen mukainen. Kaikki yrittivät nauttia kauniista säästä niin hyvin kuin työn ohessa vain pystyi, mutta osa oli sitä mieltä, että kyllä viileämpikin passaisi. Maanviljelijät varsinkin olivat huolissaan satonsa puolesta, jos sadetta ei kuuluisi.
Kaduilla ilmapiiri oli hieman korkealla vaikka siellä täällä saattoi nähdä muutamia köyhiä käsi ojossa, joiden ohi kävely oli varmaan ainoa kylmä asia koko päivänä. Katutaiteilijat olivat miellyttävämpi näky katukuvassa ja he tuntuivat olevan talonpoikien ja käsityöläisten päivän ainoa piristys, satunnaisia huoria lukuunottamatta, jotka välillä poistuivat näkyviltä muutamiksi kymmeniksi minuuteiksi.

Mäyrä, tai sillä hetkellä "isä Ferhnill", asteli ulos kirkon suurista puisista ovista ruskeassa hupullisessa kaavussa, kaulassaan pieni rautainen risti. Hän oli tullut kirkkoon pari viikkoa aikaisemmin väärennetyllä suosituskirjeellä, jonka jälkeen hän oli tehnyt erinäisiä askareita kirkossa, kierrellyt kylässä auttamassa ihmisiä Jumalan nimissä ynnä muita papin toimia. Syy? Hänen piti tarkkailla. Viime kuukaudet olivat olleet verenvuodatuksen kannalta rauhallista aikaa ja Mäyrän piti vain käydä katsomassa mikä tilanne kaupungissa on ja millaisia puollustustoimia siellä tehtiin. Mies olisi voinut vain käydä salakuuntelemassa armeijan johtohahmoja, mutta tuo oli heti alkuun huomannut, miten tarkasti vartioidut heidän kokouspaikkansa olivat, joten suora toiminta oli mahdotonta. Mäyrä oli päättänyt toimia ensimmäiset pari viikkoa kuunnellen ihmisten puheita ja juoruja, käyden välillä siunaamassa kuolleita sotilaita. Silläkin tavalla saavutti paljon tietoa vaikka paras tapa olisi päästä kuuntelemaan suoraan pääkallopaikalta. Sellaista on elämä.

Mäyrä ei ollut ehtinyt edes astua kunnolla pois kirkon mailta, kun hänen luokseen tuli rouva pyytämään Herran siunausta saadakseen ties minkä vaivan kaikkoamaan. Mäyrä siunasi, toivotteli rouvalle hyvää loppuelämää Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja jatkoi matkaansa. Moni vastaantulija tervehti "isä Ferhnilliä" niin teki tuokin. Hän hymyili ystävällisesti ja toivotti "Herran siunausta" tai "Herran huomaan" kuten papit yleensäkin. Tosin kuumassa kaavussa kulkemin kesähelteillä sai Mäyrän aprikoimaan milloin hän joutuisi Herran huomaan lämpöhalvauksen takia. Mies pyyhki hikeä otsaltaan saapuessa lähimmälle torille, jossa oli jo päivän kiivain hetki menossa. Kauppiaat myivät tuotteitaan kovalla huudolla ja jossain taidettiin jo leikata varkaalta kättä pois. Se muistutti Mäyrää hänen tapaamastaan miehestä, jolta oli leikattu molemmat kädet ja jalat pois, koska tuo ei ollut ottanut opikseen eikä enää ollut, mistä ottaa.
Mies käveli torin poikki ihmisiä väistellen ja suuresti pahoitellen, jos vahingossa osui. Toisella laidalla ei ollut yhtään sen hiljaisempaa, koska siellä huomiota keräsi hieman omalaatuisempi kerjääjä, jonka edessä oli pitkä jono ihmisiä. Mäyrä käveli lähemmäs katsomaan, mistä oli kyse ja katui sitä heti, kun huomasi kenelle talonpojat vartoivat pääsevänsä.

//Mahtavasoosi ja tuon pupupoika tänne!
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 06 Touko 2012, 15:16

Kesäauringon lämpö oli saanut luonnon puhkeamaan väriloistoonsa ja innostanut samalla ihmisetkin valitsemaan ylleen iloisenväriset vaatteet, jotka varakkaimmilla kaupunkilaisilla olivat myös riittävän hienosta kankaasta tehty, jotta kuumuus ei tuntuisi yhtä tukalana. Ne, joilla ei ollut varaa hienoimpaan silkkiin ja pellavaan, joutuivat tinkimään joko mukavuudesta tai värikkyydestä. Värjärit, kankurit ja vaatturit hyötyivät lämpimistä päivistä kenties eniten pyrkiessään täyttämään kaupunkilaisten toiveet heittää talven harmaus yltään. Kevät oli ollut ehdottomasti vilkkainta aikaa, mutta asiakkaita riitti vielä ainakin kiertelevien ilveilijöiden ja minstrelien muodossa. Se, että vaatekaappinsa päivittäneet kaupunkilaiset hetken kuluttua joutuivat kuumissaan riisumaan päällysvaatteensa, ei ollut heidän ongelmansa.

Värien suosiminen sai aikaan sen, ettei punakultaiseen pukeutunut matkalainen herättänyt vaatetuksellaan suurta huomiota. Hänen leiskuvanpunaisiin hiuksiinsa oli toki luotu kummastuneita katseita, mutta kuten usein ennenkin kaupunkiin saapuessaan, hän häivytti ulkonäkönsä kummallisuudet vähintään yhtä värikkään käytöksensä mukaan.

Tsytan oli vallannut itselleen paikan puusälelaatikon päältä olkikattoisen talon seinustalta syrjässä auringon suoralta porotukselta. Hänen pitkät hiuksensa olivat pörrössä kuin metsänväellä kätkien näkyvistä hänen suippokärkiset korvansa, ja päässään hänellä oli niin suurikokoinen, punainen lierihattu, että se oli suorastaan mauton. Hatun lieri oli käännetty ylöspäin toiselta sivulta ja siihen oli kiinnitetty sulka. Hänen edessään oli kulunut, punaisella takilla peitetty puupölli, jonka hän oli kierittänyt mukaansa nähdessään sen olevan sopivasti kulkureittinsä varrella. Pöllin omistaja, hellettä raskaasti kiroava kengitysseppä, oli saanut voimattoman raivokohtauksen nähdessään istuimensa kadonneen ennen palaamistaan työhönsä. Istuin oli demonin käsissä muuttunut väliaikaiseksi pöydäksi, jolla kökötti viattoman oloisesti savikulho, jonka pohjalla oli vihjaavasti muutama kolikko. Tsytan itse istuksi keltaisen paitansa hihat kyynärpäihinsä käärittyinä pidellen toisessa kädessään kierteiselle viuhkalle levitettyä korttipakkaa, jota hän sormeili huikkiessaan ohikulkijoille vihjauksia heidän tulevaisuudestaan. Demonin esityksen ja puheen tempo vaihteli vilkkaasti, mikä yhdessä hänen suurten eleidensä ja kaunopuheisuutensa kanssa keräsivät varsin nopeasti pienen yleisön hänen ympärilleen. Lämpimänä päivänä ihmiset tarttuivat mielellään kevyeen viihteeseen.

"Joku voisi pitää toimiasi jumalanpilkkana, tiesitkö sitä", yksi hänen asiakkaistaan sanoi. Tsytan sekoitteli korttejaan hymynkare huulillaan, eikä vastannut hetkeen. Kortit soljuivat hänen kädessään taidokkaasti painovoimaa uhmaten, hyppivät toistensa yli ja seurasivat kuin venyvä jousi hänen nousevaa kättään ennen kuin asettautuivat takaisin paikoilleen. Pelkästään hänen taidokkaat sekoitustaitonsa olivat saaneet kolikot kilahtelemaan savikulhoon ja yleisön silmät laajenemaan hämmästyksestä. Demoni kohotti punaisten silmiensä katseen puhujaan.
"En suinkaan väitä puuttuvani Herran asioihin. Minä vain tarjoan kunnioitetuille asiakkailleni mahdollisuuden kurkistaa tulevaisuutensa verhon taakse."
"Jumalan tien sanotaan olevan tutkimaton. Kuka sinä olet väittämään tietäväsi hänen aivoituksensa?"
"Hyvä herra, olette käsittänyt väärin! Minä vain raotan verhoa, en vedä sitä syrjään. En kykene selvittämään mitä Jumala on säätänyt ja olen liian vähäinen sitä muuttamaan, mutta korteillani pystyn saamaan maistiaisen Hänen suunnitelmistaan ja tarjoamaan teille mahdollisuuden varautua epäonnen aikoihin, katua syntejänne ennen kuin olette niitä tehneetkään ja riemuitsemaan Hänen siunauksistaan."
"Kuulostaa silti noituudelta minusta", mies tokaisi haastavasti. Tsytan kohautti hartioitaan. Yleisön joukosta kuului ääni, joka myönsi punahiuksisen ennustusten ja nykyhetken kuvausten osuneen maalitauluun, vaikkei kenties ihan keskelle. Demoni jätti huomautuksesta syntyneen kinan huomioitta, ja viittasi yhden jonottajista lähemmäs.

Kesken hänen kolmannen kortin tulkintansa hän huomasi silmäkulmastaan uuden katselijan liittyneen katselijoiden joukkoon ja vilkaisi ylös. Hänen kulmikkaat silmänsä kapenivat tuskin huomattavasti auringonvalon heijastuessa rautarististä. Pappi. Kirottu pyhimystenpalvoja kirottuine pyhine esineen. Hän viimeisteli tulkintansa Sauvojen Ässästä (luovuus, rohkeus, intomielisyys; Tiedossanne on energisiä päiviä, jolloin kohtaatte haasteita ja annatte kaikkenne. Uskotte itseenne ja löydätte ratkaisun haasteisiinne. Käänteinen Miekkojen Yhdeksikkö viittasi tavoitteeseen, jota ette ole vielä saavuttaneet; kenties tämä on merkki vastuksienne voittamisesta. Kaksi kuparista, jos olisitte niin ystävällinen) ja suoristautui, pyöritellen jälleen korttejaan vaaleissa sormissaan.
"Entäpä te, pyhä isä?" Hän huikkasi kaavussa hikoilevalle hahmolle. Jonottajat ja katselijat käänsivät hekin katseensa pappiin, monet mutisten tervehdyksiään.
"Kenties teillekin katsaus tuleviin riemuihin, tai varoitus vastoinkäymisistä jotta ehditte niihin varautua? Haasteiden vuoksiaalloissa tarjoan teille airot, joilla soudatte turvaan, ja epävarmuuden pimeydessä korttini ovat kynttilä, joka sitä valaisee. Kenties--" Hänen äänensä hiipui. Papissa oli jotain häiritsevän tuttua. Demoni tutkaili uteliaasti hupun varjostamia kasvoja. Parrakkaan, kulmikkaan leuan lähistöllä näkyi muutama tumma hiussuortuva, ja sen yläpuolella tuikki kauhistunut silmäpari. Tunnistaminen levisi myös Tsytanin kasvoille, ja hän onnistui vain vaivoin hillitsemään virnistyksensä. Hän oli ollut hiljaa vain muutaman sydämenlyönnin jatkaessaan: Kenties valontuoja tarvitsee hänkin johdatusta Jumalan kirkkaudessa, joka saattaa häikäisyllään vaikeuttaa tulevaan katsomista.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 06 Touko 2012, 16:11

Mäyrä kuuli kuinka osa jonottavista ihmisistä puhui jotain noituudesta ja jumalanpilkasta. Papiksi pukeutunut mies huokaisi. Hänen olisi siis pakkoa puuttua peliin, jos aikoi pitää valeasustaan kiinni. Mieluummin Mäyrä oli kääntynyt kannoillaan, kipittänyt takaisin torin toiseen päähän ja suoraan kirkolle, mutta hän ei voisi tehdä sitä kaikkien näiden ihmisten edessä, jotka jo muutenkin katsoivat häntä odottavasti. Osa jopa oli tunnistanut hänet ja kertoi asiasta muillekin. "Katsokaa, isä Ferhnill", ja katsoivat miestä kunnioittavasti. Mäyrä vilkaisi kirkasta taivasta ja ajatteli, että, jos siellä ylhäällä nyt joku kerran on, sen olisi paras tehdä jotain ja äkkiä, koska miehestä alkoi tuntua, ettei vastoin tapojansa selviäisi Tsytanista yksin. Demoni itsekin oli huomannut Mäyrän, mutta luuli tuota vielä papiksi tullessaan tarjoamaan tulevaisuuden verhojen raottelua. Mielessään mies yritti pyyhkiä pois muistoja edellisestä parin kuukauden takaisesta tapaamisesta ja keskittyä nykyhetkeen, mutta pelkkä punatukan näkeminen herätti pieniä sekavia tuntemuksia, jotka pyrkivät näkymään myös ulkoisesti.
"Minun ei tarvitse huolehtia tulevaisuudestani niin kauan, kun Herran valo minua johdattaa", Mäyrä vastasi hengelliseltä kuulostaen vaikka todellisuudessa puhui pelkkää potaskaa, "Vastoinkäymiset ovat Jumalan tielle asettamiamme koetuksia, joita ei tule kiertää tai paeta. Ne tulee kohdata ja voittaa." Ensimmäistä kertaa vakoojan uran aikana Mäyrä tunsi itsensä oikeasti tekopyhäksi, kun hän esitti jotakuta, joka ei ollut, henkilölle, joka tunsi hänet. Tsytanin ilme leveni siihen suuntaan, että tuo oli tunnistanut miehen.
"Herra on minun paimeneni, ei mitään minulta puutu", Mäyrä vastasi Raamattua lainaten, "Pyydän, että poistutte harjoittamaan noituuttanne jonnekin muualle tai lopetatte sen kokonaan ennen kuin Helvetin liekit korventavat teitä." Jälkimmäinen kuulosti typerältä, koska mies tiesi, että oli käytännössä käskenyt Tsytania painumaan kotiinsa.

Mäyrä katsoi esittäneensä pyhää miestä tarpeeksi ja kääntyi niin, että kaapu heilahti. Hänen lähtönsä myötä väki hajaantui eikä Tsytanin luokse mennyt enää kukaan pyytämään verhojen raottelua. Mies aikoi palata kirkolle, ja arveli, että joutuisi eksyttämään punatukan jälleen kerran, tosin edellisten kertojen perusteella siitä ei olisi mitään hyötyä. Jotenkin oudosti Tsytan löytäisi hänet silti ja sillä perusteella, että tuo oli nähnyt Mäyrän papiksi pukeutuneena ja pappia esittämässä, häntä kannattaisi etsiä kirkosta. Mies mutisi ääneen muutanan siveellisen kirouksen sukeltaessaan ihmisvilinään ja puikahtaessaan kujalle, jonka kautta kirkolle olisi vain muutamia minuutteja. Päästessään kujan päähän Mäyrä pysähtyi. Halusiko hän välttämättä, että demoni seuraisi häntä kirkolle, Herran huoneeseen asti? Varsinkin jumalanpilkkaajaksi kutsuttu demoni. Ei. Mies päätti siirtyä pari kujaa kauemmas suojaiselle paikalle, jonne hän jäisi odottamaan ilmestyisikö Tsytan sinne niin kuin tuo oli ilmestynyt kahtena edellisenä kertana. Paikka, jonne Mäyrä siirtyi oli suojainen umpikuja kahden talon välissä, jonka edestä harvoin käveli ketään. Kuja itse oli voimakkaan auringonvalon takia niin pimeä ja varjoinen, ettei sinne nähnyt, jos itse seisoi valossa. Mäyrä nojautui seinää vasten ja laski hupun pois kasvoiltaan saadakseen edes hivenen viilennystä tukalaan oloonsa, joka ei enää johtunut vain auringosta. Tsytanin parin kuukauden takainen yllätyssuudelma vaivasi häntä vieläkin... Se yhdistettynä aiempaan kylkpykohtaukseen ja soppa oli valmis.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 06 Touko 2012, 17:16

Kätketyt haltiakorvat nappasivat kuiskatun nimen, joka sai demonin hymykuopat piirtymään selkeämmin näkymiin. Tokihan valeasuun kuului myös valenimi. Mäyrä oli mitä ilmeisimmin ollut roolissaan hyvän aikaa ottaen huomioon, kuinka nopeasti ihmiset tunnistivat hänet. Kaikki ne kaksi kuukauttako, jotka heidän tapaamistensa väliin olivat jääneet? Se oli toki mahdollista. Hän oli yrittänyt etsiskellä apaattista ihmistä piakkoin heidän ensitapaamisensa jälkeen onnistumatta pyrkimyksessään. Joko Mäyrä oli vältellyt häntä taitavasti mikä oli todennäköistä tai mies oli häipynyt varhain aamulla leikkimään pappismiestä, mikä saattoi olla aivan yhtä totta. Kuinka pieni Cryptin täytyi ollakaan, että he tapasivat moisissa olosuhteissa.
Tsytan painoi päänsä kohteliaan myöntyvästi papin perustelujen edessä. Kortteja pitelemättömällä kädellään hän poimi viuhkasta kaksi korttia pidellen niitä rennosti sormissaan yleisön nähtävillä. Toinen kuvasi vaaleansiniseen pukeutunutta kuningasta miekka käessään, toinen kymmentä sauvaa selkä painuneena kantavaa nuorukaista. Älykkyys, analyyttisyys ja oikeudentaju yhdistyneenä rasittumiseen ja itseltä liikoja vaatimiseen. Ihmisen pappisrooli ei kestäisi kauaa.

"Epäonnensa yllättämä päätyy kiroamaan Jumalaa", Tsytan vastasi hieman happamalla äänensävyllä, "kun taas niistä tietävä on varautunut ja lopussa kiittää Häntä." Hänen sanoillaan ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt uskonnollisen mielen liikkeitä (hänen ei ollut koskaan tarvinnut uskoa; jumalat, enkelit ja demonit olivat olemassa ilmankin) ja papin puheet kävivät yleisöön vakuuttavampina. Demoni levitti kätensä ja kumarsi lyhyesti vastaukseksi kaapumiehen hyvästeihin ulkoisesti tyynenä, mutta sisäisesti hän nauroi. Helvetin liekit, totta tosiaan!
Papin lähdettyä myös asiakkaat alkoivat liikehdellä levottomasti, ja yleisö hipsi vaitonaisena kukin taholleen. Yksi asiakkaista ojensi varovasti kätensä kerjuukuppia kohti kuin ottaakseen maksunsa takaisin, mutta punahiuksinen läimäisi suojelevasti kämmenensä kupin päälle ja kiskaisi sen lähemmäs. Hän loi asiakkaaseen katseen, jossa huulet olivat kääntyneet hymyyn, mutta silmät kuvastivat murhaa. Ihminen poistui nopeasti ja pian Tsytan oli jäänyt yksin sälelaatikkonsa ja korttiensa luokse. Hän laski huokaisten savikulhon syliinsä siksi aikaa, että sai piilotettua korttinsa vyönsä alle ja laski voittonsa. Saalis oli kaiken kaikkiaan arvoltaan kaksi hopeaista ja kolme kuparista. Ei lainkaan hassumpaa, hän ajatteli pudottaessaan kolikot rahamassiinsa ja noustessaan ylös tomuja takistaan pudistellen. Vaan kuinka ollakaan, olen taas itsekseni.
Hänellä ei ollut lintuystäväänsäkään mukanaan. Se oli lennähtänyt tiehensä, kun hän kaksi kuukautta aiemmin oli innostunut jahtaamaan Mäyrää pitkin linnaa, eikä hän ollut nähnyt sitä kuin muutamia kertoja sen jälkeen.

Tsytan siirsi pöllin seinänviereen, kumartui ottamaan maasta istumapaikkansa takaa punaisen matkasauvansa, joka oli myös hänen naamioitu keihäänsä, ja heitti takkinsa toiselle käsivarrelleen taisteluun valmistautuvan soturin mahtipontisuudella. Oli aika keskustella synneistä erään tietyn papin kanssa. Demoni lähti reippain askelin kävelemään samaan suuntaan mihin oli nähnyt isä Ferhnillin katoavan tahdittaen keihäällä askeliaan. Varastetun hatun sulka keikkui askelten tahdissa.
Punahiuksisen ilme synkkeni hänen lähestyessään kirkkoa. Kaikki tarut, joiden mukaan demonit, vampyyrit ja muut yön olennot vaanivat hautausmaalla, olivat naurettavia. Kukaan pahaksi määriteltävä olento ei kulkisi läheltäkään kirkkomaata, joka oli niin moneen kertaan siunattu että sen saattoi odottaa tekevän jo omia ihmetöitään. Hän toivoi, ettei Mäyrä ollut kadonnut kirkkoon asti. Niin paljon kuin hän pitikin ihmisen härnäämisestä, se ei ollut itsekidutuksen arvoista. Kirkko oli kuitenkin todennäköisin valinta miehelle, joka halusi epätoivoisesti päästä demonista eroon.

Tsytan vilkuili kujille niiden ohi kulkiessaan varmistaakseen, ettei pappi ollut kadonnut millekään niistä. Nähdessään ruskean kaavun heilahtavan yhden toisessa päässä hän pysähtyi parin sydämenlyönnin ajaksi, ennen kuin poikkesi kujalle kaapuun verhoutuneen miehen perään. Pappeja liikkui häiritsevän paljon, ja hänen seuraamansa henkilö saattoi olla kuka tahansa, mutta oli parempi varmistua asiasta. Hän ei menisi kirkolle.

Demonin kasvot rentoutuivat ja niille levisi tyytyväisyys hänen huomatessaan osuneensa oikeaan kirkonmiehen pysähtyessä ja laskiessa huppunsa. Varsinaisen paikan ainakin-melkein-pyhä-isä oli valinnutkin; kuja oli syrjässä ja varjot kirkkaasta päivästä huolimatta niin syvät, että niistä olisi voinut kutsua piruja. Tsytanin kiirehtineet askeleet hidastuivat rennoksi kulkemiseksi ennen kuin hän pysähtyi kujan suulle.
"Kun kerran olet päättänyt ryhtyä sielunpaimeneksi, voisit ainakin paimentaa niitä minun suuntaani." Hän antoi katseensa kiertää kujaa reunustavissa taloissa. "Taas kerran karkotit kaikki ympäriltäni."
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 06 Touko 2012, 17:37

Mäyrä oli arvannut oikein, sillä demonilla ei mennyt kauaa ilmestyä kujan suulle. Joko tuon jäljitystaidot olivat omaa luokkaansa tai hänellä oli vain pirun hyvä tuuri, mutta jotenkin Mäyrän oli eksyttää häntä kokonaan. Tällä kertaa hän ei tosin edes yrittänyt kunnolla, mutta sieltä se Tsytan oli taas kerran tullut. Ero aiempiin kertoihin oli siinä, että mies oli odottanut tuota.
"Tein vain työni isä Ferhnillinä", Mäyrä vastasi ja erkani seinästä. Hän uskoi Tsytanin kuulleen jo hänen valenimensä aiemmassa välikohtauksessa, joten hän ei vaivautunut selittelemään sitä sen enempää.

"Mitä riivattua haltioiden puolella oleva demoni tekee ihmisten kylässä?", Mäyrä kysyi punatukalta vaikka arveli vastauksen liittyvän jotenkin sielujen syömiseen tai muuhun vastaavaan. Mies ei voinut uskoa, miten Tsytanin oli onnistunut osua ihmisten kylään samaan aikaan kuin hän ja vielä tällaisissa merkeissä. Kohtalo on julma, niin julma.
"Ja vielä povaamassa talonpojille heidän tulevaisuuttaan. Tietääkö Hänen korkeutensa tästä?", Mäyrä kysyi kättään ilmassa heilauttaen.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 06 Touko 2012, 17:58

Tsytan kohotti kulmiaan ihmisen tivauksille. Pata kattilaa, vai miten se meni?
"Samaa voisin kysyä sinulta. Mitä haltioiden puolella oleva ihminen tekee kirkonmiehen roolissa?" Hän pyyhkäisi hattunsa lieriä ylemmäs nähdäkseen paremmin. Leveä hattu suojasi toki porotukselta, mutta se peitti häiritsevästi hänen näkökenttäänsä. Demoni otti ihmisen tuohtumuksen vastaan seesteisesti hymyillen.
"En ole sidottu Hänen Majesteettiinsa, ja hänellä on tärkeämpiäkin asioita hoidettavanaan kuin yhden palvelijansa olinpaikka. Hän tietää, että olen uskollinen ja se riittää. Olen täällä tienaamassa." Sanojensa vakuudeksi hän kilisytti rahapussiaan. Haltiaylimykset olivat todennäköisesti vain tyytyväisiä demonin päätettyä jättää heidät palvelijoineen rauhaan ja lähdettyä nauttimaan lämpimistä päivistä matkustamisen merkeissä. Oli totta, ettei hän ollut kertonut tarkkaa päämääräänsä, mutta sillä ei ollut merkitystä.

"Vakuutan, että mitä hyvänsä talonpoikien ja porvarien tulevaisuus pitää sisällään, sillä ei ole mitään tekemistä suurempien kuvioiden kanssa. Heidän vähäpätöiset ongelmansa eivät ole muuta kuin pisaroita valtameressä, eivätkä kykene nostattamaan edes lainetta. Keräsin heiltä vain rahat. Vastineeksi he saivat elämänohjeita ja maalaisjärkeä, tosin riitaa haastaneen ihmisen päähän hän voisi hyvinkin takoa ne tiiliskivellä kun seuraavan kerran mieheen törmäisi, joita heiltä löytyisi itseltäänkin jos he vain rassaisivat aivojaan. En ole tehnyt mitään väärää."
Demoni pysytteli koko ajan kujan suulla. Vaikka Mäyrä ei ollutkaan pappi, risti miehen kaulassa ei ollut yhtään vähemmän aito. Haltian ruumis suojeli häntä sen vaikutukselta etäältä, mutta hän karttoi silti moisia esineitä silkasta periaatteesta. Tsytanin punaiset silmät vilkuilivat pahaenteisen näköistä rautaristiä tuon tuostakin, vaikka kasvot olivat muuten tyynen oloiset.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 06 Touko 2012, 18:18

"Olen töissä", Mäyrä vastasi ympäripyöreästi, kun Tsytan heitti kysymyksen takaisin. Enempää toisen ei tarvitsisi tietää, eikä mies aikoisi kertoakaan. Lisäksi demonin tienaamisyritykset tuntuivat ainakin Mäyrän mielestä hivenen vilpillisiltä, vaikka hän ei ollut mikään paras mies siitä huomauttamaan. Hän pokkanaamalla esitti pappia, lainasi Raamattua, siunasi ihmisiä ja vakuutti, että Jumala on olemassa ja sitä rataa, kun demoni vain kertoi ihmisille heidän mahdollisesta tulevaisuudestaan ja vei rahat samalla. Tsytan totesi ettei ollut tehnyt mitään väärää, mihin Mäyrä ei voinut sanoa mitään. Hän ei ollut oikea henkilö tuomitsemaan muita ja katsoihan hän itsekin ihmisiä alaspäin. Liikaa näkymättömään voimaan luottaminen oli tuon mielestä typerää ja sen takia olikin pienesti ironista, että juuri hän esitti pyhää ja hurskasta pappia.

Mäyrä huomasi Tsytanin vilkuilevan koko ajan levottomasti hänen kaulansa ristiä. Aluksi mies ei tajunnut miksi, mutta pelkästään tieto, että se teki toisen levottomaksi, oli tärkeä. Syy saattaisi ehkä selvitä myöhemmin, mutta se ei kuitenkaan jäänyt päällimmäiseksi huolenaiheeksi Mäyrän mieleen. Nyt, kun pakolliset jälleennäkemiskysymykset ja utelut oli hoidettu pois alta, oli tie auki henkilökohtaisuuksille. Mies oli hetken aikaa hiljaa, epäröiden kannattaisiko hänen tuoda esille sitä, mitä haltioiden linnassa silloin tapahtui ja miksi. Asia oli palannut vaivaamaan hänen mieltään aina silloin tällöin ja taas tänään. Mäyrä puraisi pikaisesti huultaan ja päätti, ettei kestä epätietoisuutta edes tässä asiassa.
"Voinko kysyä yhtä asiaa", hän aloitti ja yritti katsoa toista silmiin, mutta katse karkaili aina välillä demonin selän taakse, tarkistamaan, että he olivat yhä kaksin, "Miksi suutelit minua... Silloin kaksi kuukautta sitten?" Jos joku ulkopuolinen olisi tuolloin paikalle tullut, tuo ei olisi uskonut korviaan tai silmiään.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 06 Touko 2012, 19:04

Vai että töissä. Demonin kulmat kohosivat uudemman kerran, mutta hän ei vastannut mitään. Mahtoi olla mielenkiintoinen työnkuva, jos siihen kuului vihollisen kaupunkiin soluttautuminen ja pyhän miehen esittäminen. Tsytan ei keksinyt kuin kaksi ammattiryhmää, joihin naamioituminen ja ympäriinsä hiiviskeleminen kuuluivat: vakoojat ja salamurhaajat. Mäyrä oli hyvässä fyysisessä kunnossa, sen hän oli saanut huomata heidän ensitapaamisellaan kylpylöiden puolella, ja miehen luonnetta hallitseva välinpitämättömyys saattoi hyvinkin olla sovelias piirre kummalle tahansa. Vakoojan ei sopinut hermostua eikä salamurhaajan kärsiä tunnontuskista. Kirkonmiehen oli mahdollista kulkea hengellisten asioiden nimissä siellä, minne tavallista kansaa ei päästetty, ja tottahan lähes jokainen ihminen kävi tunnustamassa syntinsä jossakin kohtaa. Tsytan ei ilmiselvistä syistä ollut liiemmin tutustunut kirkkoihin, mutta hänen käsityksensä mukaan papeille puhuttiin jonkinlaisessa kopissa. Kaavun alle kätkettävällä varsijousella olisi helppo naulata syntinen vastakkaiseen seinään ennen kuin kukaan ehti aamenta sanoa.

Punahiuksinen muistutti itseään Mäyrän työnkuvan tarkemmasta selvittämisestä tulevaisuudessa ja kallisti päätään kiinnostuneena ihmisen pyytäessä lupaa kysymyksen esittämiseen. Leveä hymy, jota Mäyrälle oli kuukausia aiemmin väläytetty enemmänkin, levisi haltiakasvoille partasuun esittäessä juuri sen kysymyksen mikä oli odotettavissakin. Demoni siirsi painonsa toiselle jalalleen ja katseli ihmisen tummia silmiä omansa tuikkien.
"Haluaisitko, että teen sen uudestaan?"
Hänen oli vaikea perustella äkillistä tekoaan, sillä hän oli toiminut hetken mielijohteesta. Hän oli käyttänyt hyvän aikaa villisieluiselle Ercassielille juttelemiseen ja huumaantunut naisen sielun viekoittelevasta tuoksusta. Mäyrän ilmestyminen oli ajanut naisen tiehensä jättäen Tsytanin kärsimään huumastaan, mitä seurannut kylpykohtaus ei ollut ainakaan latistanut hänen tuultaan. Häneen oli iskenyt halu suudella jotakuta, ja Mäyrä oli ollut sopivasti käsivarrenmitan päässä. Jälkikäteen demoni ei ollut katunut sitä. Hän katui ylipäätäänkään varsin harvoja asioita.
"Kunnolla tällä kertaa, kenties? Maistuit vallan kelvolliselta." Demonin punainen kieli pistäytyi lipaisemassa huulia kiusoittelevasti.

Kauempana kirkon kellot kumahtivat.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 06 Touko 2012, 21:11

Loppujen lopuksi Tsytan ei sitten vastannut Mäyrän kysymykseen. Mies ei vieläkään tiennyt syytä toisen teolle, mutta lisää oli ainakin luvassa, riippuen Mäyrän vastauksesta. Tai oikeastaan, riipumatta yhtään mistään. Tähän mennessä mies oli saanut demonista sen kuvan, että tuo otti sen, minkä halusi, keinolla millä hyvänsä. Useimmiten kauniilla sanoilla tai suoralla flirttailulla, mitä tuo nyt käytti. Mäyrä kohotti huulen lipaisuun toista kulmaansa ja puri sitten pienesti poskensa sisäpintaa, ilmeen pysyen kuitenkin yhä mahdollisimman mitäänsanomattomana. Kujan ohi käveli juuri sillä hetkellä joku talonpoika, joka ei huomannut mitään, mutta sai silti Mäyrän heti paljon varautuneemmaksi sen suhteen, minkä vastauksen tuo demonille antaisi. Kyllä vai ei? Mies vilkaisi Tsytania ja muisti taas kylpyläkohtaamisen. Pimeässä sitä ei huomannut, mutta tuon kasvot taisivat punehtua aavistuksen verran.

"En usko, että piittaisit, vaikka sanoisin ei", Mäyrä vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen vaikka mies huolestuneena epäili, ettei se tulisi olemaan hänen lopullinen vastauksensa. Järki varoitti, että sinä olet nyt kirkon mies! Et käy kuksimaan vastaantulevia demoneita, ainakaan heti, mihin muut ajatukset sitten vastasivat, niin. Ei heti. Mutta myöhemmin. Miksei? ajatteli mies itse. Ei hän nähnyt varsinaista syytäkään kieltäytyä. Paitsi sen, että hän oli tällä hetkellä papin kaavussa.
"Ja vaikka vastaisin kyllä", Mäyrä jatkoi asettaen sormenpäänsä yhteen, "En usko, että piittaisit siitäkään." Mies alkoi epäillä, ettei kohta hän itsekään piittaisi, mitä toinen vastaisi. Mäyrä ei pitänyt siitä, kun järki ja logiikka menettivät paikkansa ajattelussa jollekin aivan muulle oudolle ja alkukantaiselle.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 06 Touko 2012, 21:42

Tsytan seurasi virnistellen ihmisen sisäistä kamppailua. Useimmat vastasivat esitettyyn kysymykseen jyrkän kieltävästi ja pyrkivät kauemmas punahiuksisen miehen luota, mutta Mäyrä vaikutti suorastaan kiinnostuneelta. Demoni vilkaisi olkansa yli ohi kulkevaa talonpoikaa ja otti muutaman askeleen peremmälle kujalle, jättäen kuitenkin reilun välimatkan itsensä ja ihmisen kaulassa roikkuvan ristin väliin. Muutos oli huomattava verrattuna hänen aiempaan iholle tunkemiseensa, mutta nyt ihmisellä olikin puolellaan tietty kannustin.

Papin vastaus sai hänet kohauttamaan hartioitaan. Ei hän ollut aiemminkaan lupaa kysellyt. Tällä kertaa väkisin yrittäminen sai kuitenkin odottaa, kunnes vakooja/salamurhaaja oli vaihtanut vaatteensa ja korunsa johonkin säädyllisempään. Mäyrän jatkamiseen vastattiin naurunpurskahduksella.
"Oletko tosiaan sitä mieltä? Mikäli en piittaisi, en olisi kysynyt mielipidettäsi. Huomaat, että olen huomattavasti hyvätapaisempi kuin ensitapaamisemme antoi ymmärtää." Hän kumarsi lyhyesti eleganttiin tapaansa, joskin hänen päässään yhä koreileva sulkahattu teki vaikutelman hyvin keikarimaiseksi. Tsytan huomasi sen itsekin ja otti päähineen päästään nakaten sen keihäänsä kärjelle kuin naulakkoon. Kujan viileässä varjossa ei haitannut, vaikka hän paljastikin päänsä kesäauringolle. Pörrötetyt hiukset olivat hieman latistuneet, mutta ne kätkivät yhä korvat näkyvistä ja kelpasivat siten oikein hyvin.

Demoni osoitti Mäyrän rinnalla lepäävää ristiä.
"Ota tuo pois." Risti ei kaikeksi onneksi ollut hopeinen, mutta rauta ei ollut kovinkaan paljon parempi vaihtoehto. Ei auttanut kuin toivoa, ettei ihminen olisi erityisen uskonnollinen. Siunaukset tekivät pyhistä esineistä epämiellyttäviä, mutta usko antoi niille voimaa. Sitä hän ei tiennyt, mitä tapahtuisi jos joku, joka tietäisi jumalten olevan olemassa käyttäisi pyhitettyjä esineitä, eikä hän halunnut ottaa siitä selvää.
"Näyttäähän se nätiltä kaapuasi vasten, mutta turhat krumeluurit tuppaavat olemaan vain tiellä."
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 06 Touko 2012, 22:21

Mäyrän mielestä Tsytanin sanat olivat aluksi hieman vaikeasti uskottavia. Ensivaikutelma oli tosiaankin antanut demonista sen vaikutelman, että tuo ottaisi sen mitä tahtoisi, omilla säännöillään, muusta piittaamatta. Silloinkin, kun punatukka oli sanonut, että Mäyrä saisi tulla pois ajetun palvelijattaren tilalle, mies oli ollut jo aika varma, että niin olisi myös käynyt.
"Mielipiteen kysyminen ei velvoita sen noudattamiseen", Mäyrä huomautti Tsytanin yrittäessä antaa kuvaa hyvätapaisesta itsestään.
"Eivätkä hyvät tavat tai kauniit sanat kerro aina totuutta", hän jatkoi viitaten eri toten itseensä. Samalla, kun hän oli neuvonut ja siunannut ihmisiä, hän oli tehnyt työtä sen eteen, että haltiat voisivat joku päivä hyökätä helpommin heidän kyläänsä. Ihmisiä kuolisi ja se olisi osittain Mäyrän syytä tai ansioita. Monien ihmisten henget lepäsivät miehen olemattoman omantunnon päällä, mutta tuo ei ollut koskaan piitannut niistä. Hänen ei tarvinnut.

Tsytan pyysi Mäyrää ottamaan ristin pois kaulaltaan. Mies vilkaisi ristiä ja sitten demonia ja huomasi olleensa oikeassa näiden kahden suhteen. Tsytanillakin oli epämukavuutta ristin kanssa, kuten demoneilla kuulemma tapasi olla yleensäkin. Punatukka näytti kuitenkin niin haltiamaiselta, ettei asiaa tullut välttämättä ajatelleeksi. Pidän tämän mielessä Mäyrä ajatteli ja nosti kätensä ristin ketjulle, mutta sen sijaan, että hän olisi ottanut sen pois hän liutti kätensä hupulle ja nosti sen takaisin päähänsä.
"En vastannut myöntävästi vielä", hän sanoi laskien kätensä alas ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Niine hyvineen hän käveli Tsytanin ohi, mutta parin askeleen jälkeen hän pysähtyi.
"Haluan huomauttaa sinua yhdestä asiasta, jos aiot pysyä kylässä pidempään", Mäyrä sanoi ja kääntyi katsomaan toista. Pikaisesti hän kuulosteli lähiympäristön ja ollessaan varma, ettei lähistöllä ollut villejä talonpoikia hän avasi suunsa sanoakseen- tai sanoakseen on väärä termi. Oikeampi olisi, että hän tarttui oikealla kädellään Tsytanin takin kauluksesta, kiskaisi tuon lähemmäs ja maksoi kahden kuukauden takaisin teon takaisin korkojen kera, kieltäkin käyttäen. Suudelma kesti silloista pidempään ja siitä erkanessa Mäyrä ei sanonut sanakaan, vain käänsi selkänsä ja poistui kujalta.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 06 Touko 2012, 23:28

"Eivät, mutta kummasti niillä on painoarvoa", demonin näpäytti takaisin. Oikealla käytöksellä kulkuristakin tulee paroni, oikealla äänensävyllä loukkaus muuttuu kohteliaisuudeksi ja oikeilla sanoilla saat naisen rakastumaan. Kaikki yhdistettynä totuus puolestaan oli muokattavissa aivan toisenlaiseksi, ja puhekumppani saatettaisiin kutoa verkkoon, jossa totuus ja valheet kietoutuivat erottamattomasti toisiinsa jättäen niihin langenneen tyhjän päälle riistäen tältä kaiken, aivan viimeisenä luottamuksen ja jopa sielun. Kauniit puheet herättivät luottamusta, ja siksi niitä käyttivätkin usein olennot, joille luottamuksen saavuttaminen muilla keinoin oli mahdotonta. Se oli yleisesti tiedossa, mutta siitä huolimatta hyväuskoiset hölmöt käänsivät selkänsä karkeakäytöksisille luottamuksen arvoisille ja lankesivat korupuheisiin.

Tsytan mutristi paheksuvasti huuliaan Mäyrän päivänjatkoille. Jälleen kerran ihminen aikoi karata paikalta aivan kuin asia olisi ollut loppuun käsitelty. Heillä ei kenties ollut erikseen määriteltyä asiaa käsiteltävänä, mutta demoni ei ollut suunnitellut katkaisevansa keskustelua aivan niin pian. Tuppisuisen ihmisen olisi suonut olevan seurallisempi. Punapää seurasi katsellaan ihmisen kävelyä pitäen silmänsä pääosin ristiin kohdistettuina, aivan kuin hän olisi pelännyt sen hyökkäävän kimppuunsa.
"Ah? Ja mikähän se mahtaa olla?" Hän tiedusteli sarkasmin särähdys pehmeässä äänessään. Hän ehti valmistautua saarnaan sielujen rauhaan jättämisestä ja yleisestä hyvästä käytöksestä kun pappi kiskaisi yllättäen hänet lähemmäs sangen miellyttävään huomautukseen. Demoni toipui hämmästyksestään nopeasti ja vastasi suudelmaan mielellään, hymyillen leukaansa raapivalle sängelle pehmeiden huulien kontrastina. Hän maistoi ihmisen suussaan ja vastasi tutkivaan kieleen tyypillisen kiusoittelevasti.

Läheisyys kuitenkin kostautui. Ihmisen kaulassa roikkuva risti kääntyi liikkeen sysäisemänä, ja sen poikkipuu painui demonin paidanrinnusta vasten. Tsytan kavahti välittömästi taaksepäin kuin rauta olisi puraissut päättäen suudelman kiivaammin kuin olisi tahtonut. Mäyrä katosi omille teilleen ennen kuin demoni ehti koota itsensä, jättäen hänet kujalle aivan yhtä hämmentyneenä kuin hän oli kaksi kuukautta aikaisemmin jättänyt ihmisen. Punahiuksinen hieraisi rintakehäänsä siitä, mihin risti oli osunut. Näin jälkikäteen ajatellen kosketus oli ollut mitätön. Hän oli reagoinut voimakkaasti, koska oli odottanut paljon pahempaa, ja manasi nyt herkkänahkaisuuttaan tyhjälle kujalle. Jälleen kerran kun asiat olivat käymässä mielenkiintoisiksi, ne keskeytettiin brutaalisti. Tsytan hymähti. Ainakin hänelle oli selvinnyt jotain hyvin kiinnostavaa Mäyrästä. Demoni puraisi mietteliäänä alahuultaan katsellessaan tummatukkaisen perään. Jotain hyvin kiintoisaa, todellakin. Hän silotteli pörrötukkaansa hajamielisesti ja läimäisi hatun päähänsä poistuessaan kujalta ja suunnatessaan askeleensa kohti toria. Vaaleille kasvoille oli kohonnut jälleen lievän piruileva hymy. Hänen täytyisi selvittää, oliko kirkkoon muutakin sisäänkäyntiä kuin paraatiovi.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 07 Touko 2012, 00:39

Mäyrä tunsi Tsytanin maun suussaan vielä myöhemmin kirkolle päästyäänkin. Kuoropojat ja nuoremmat noviisit olivat ihmetelleet, kun isä Ferhnill oli palannut niin pian kävelyltään, mihin tuo oli vain hymyillyt ja taputellut heidän pieniä viattomia päitään sanoen, että oli uupunut, kun oli niin kuuma ja kaikkea. Kivikirkossa ilma oli sen sijaan jäätävää runsaasta valosta huolimatta ja hikipisarat tuntuivat melkein jäätyvän hikihelmiksi miehen otsalle. Pojat kehottivat isää menemään lepäämään, minkä tuo päätti tehdäkin. Miehen askeleet kaikuivat lähes tyhjän kirkon seinissä. Ne tuntuivat painostavan jumalanpilkkaajaa, joka tekopyhästi esittää Herran palvelijaa ja asustaa tuon huoneessa aikeinaan vain nopeuttaa tuon kansan tuhoa. Päästessään huoneeseensa kirkon väelle tarkoitettuun sivurakennukseen Mäyrä riisui ristinsä heti ensimmäisenä puiselle kirjoituspöydälle, jonka päällä lepäsi paksu nahkakantinen Raamattu sekä mustepullo sulkakynineen. Huoneessa ei pöydän ja sängyn lisäksi ollut muuta. Vain lukitty arkku sängyn jalkopäässä, jossa mies säilytti tavaroitaan. Ja omia vaatteitaan, joita hän ei ollut tarvinnut sitten kirkkoon saapumisen. Mäyrä kävi istumaan sängylle ja hieroi kädellään silmiänsä. Liian paljon oli tapahtunut viimeisen puolen tunnin aikana. Liian paljon tulisi tapahtumaan, nyt kun Tsytan tiesi, kuka oli kylässä myöskin. Mäyrä oli aika varma, että hän heräisi yöllä taas siihen, että hänen vieressään makaisi demoni. Sikäli, jos tuo pystyi kirkon alueelle tulemaan.

Mäyrä kuuli koputuksen huoneen ovelta.
"Käykää sisään", hän kehotti ja laski hupun päästään. Ovi aukesi ja sisään astui kirkon pastori Mendel. Hän oli pyöreä, lempeän oloinen mies, muutamia vuosia Mäyrää vanhempi. Kalju oli jo alkanut valloittaa tietään tuon ruskean hiuspehkon keskelle, mutta se ei tuntunut vaivaamaan tuon ainaista hyvää tuulta ja hymyä.
"Hyvää iltaa, isä Ferhnill", pastori tervehti hymyillen. Mäyrä oli nousemassa ylös tervehtiäkseen, mutta toinen kohotti kätensä osoittaakseen ettei se ollut tarpeen. "Hyvää iltaa, pastori", Mäyrä sanoi ja vastasi pastorin hymyyn. Tämä astui miehen sängyn eteen ja sulki oven perässään.
"Kuinka olette jaksanut, Ferhnill hyvä?" pastori kysyi Mäyrää katsoen.
"Oikein hyvin, kiitos kysymästä", tuo vastasi ja esitti jaksavansa hyvin, "Tosin tunnen oloni hieman uupuneeksi, se johtuu luultavasti vain helteestä", mies lisäsi, kun pastori oli kysymässä syytä.
"Lisäksi en ole vielä tottunut kylän elämään. Oma kyläni ja kirkkoni oli paljon pienempi ja elo oli siellä paljon rauhaisampaa."
"Ymmärrän... Ymmärrän oikein hyvin", pastori sanoi ja risti paksut kätösensä, "Tulen itsekin vaatimattomista oloista ja totutteleminen vei aikansa. Tiedän oivan neuvon, mikä auttaa koti-ikävään", tuo jatkoi myhäillen.
"Mikä se on?" Mäyrä kysyi uteliaan oloisesti vaikka odotettavissa oli uskonnollista soopaa ja ehkä lainaus raamatusta. Niitä oli jo kuultu.
"Koti on siellä, missä perhe. Jumala on meidän kaikkien Isämme. Kun tajusin, että olen aina kotona, ikävä helpotti", pastori kertoi muhkeaa mahaansa taputtaen. Mäyrä hymyili kuin pastorin neuvossa olisi ollut paljonkin perään ja kuinka hänen koti-ikävänsä helpottaisi nyt suuresti.
"Kiitos pastori."
"Ei kestä." Tämän sanottuaan pastori Mendel toivotti Mäyrälle herran siunausta ja että tämän olo parantuisi pian. Sitten hän poistui huoneesta jättäen Mäyrän sinne yksin sängyllensä. Ainoasta ikkunasta paistoi aurinko sisään, mutta ilta teki tuloaan ja muutaman tunnin päästä aurinko laskisi. Mies kaatui sängylle selälleen ja kävi päivän tapahtumat mielessään läpi, sekä työ- että yllättäen ilmestyneet yksityisasiat. Mäyrä kirosi Tsytanin hiljaa mielessään sillä tuon yllättävä ilmestyminen häiritsi huomattavasti hänen työskentelyään siltä päivältä, koska hän ei periaatteessa saanut tehtyä töitä yhtään. Auringon painuessa mailleen Mäyrä oli syvässä unessa.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 07 Touko 2012, 01:53

Kaupungeissa tuskin löytyi parempaa paikkaa kuulla uusimmat huhut kuin tavernat, mutta tiedon hankitaan torit olivat mitä parhaimpia. Tsytan kuluttikin hyvän aikaa kiertelemällä torin vilinässä sieraimet tukossa mausteiden, hajusteiden ja kauppatavaroiden hajusta juttelemassa ihmisille tuttavalliseen sävyyn, toisinaan riemastuttaen keskustelukumppaniaan monimutkaisilla korttien sekoittamistekniikoilla. Ennustamaan hän ei kuitenkaan ryhtynyt, vaikka pari hänet aiemmin päivällä nähnyttä sitä pilke silmäkulmassaan tiedustelikin. Hänen ei ollut vaikea selvittää toista sisäänkäyntiä kirkkoon; ihmisten silmissä näkyi peräti hänen tietämättömyydestään kummastunut katse heidän kertoessaan asehuoneesta, jonka kautta aseistautuneet tai kastamattomat uskovaiset saattoivat astua kirkkoon, sekä pienistä sivuovista, jotka olivat kirkonväen omassa käytössä. Demoni selitteli tietämättömyyttään esittäytymällä muukalaisena, jolta hän totisesti näyttikin, ja sai eräältä naiselta hyvinkin tarkan selonteon kirkon alueesta. Erityisen paljon huomiota hän kiinnitti mainintaan kirkonväen asuttamasta sivurakennuksesta, josta hän uteli lisätietoja niin kohteliaasti kuin kykeni. Nainen ei kuitenkaan tiennyt enempää, ja Tsytan poistui lämpimästi kiitellen. Oli ollut huojentavaa kuulla, etteivät papit asuneet kirkossa, vaikka tarkemmin ajatellen se olikin ollut varsin kummallinen odotus. Asuntorakennus sijaitsi kuitenkin kirkkomaalla.

Tappaessaan aikaa torilla kiertelemällä ja pistäytymällä pariksi tunniksi tavernaan juomaan tuopillisen mukavan viileää olutta kiertelevä tarinankertoja viihdyttäjänään hän harkitsi tarkkaan, oliko Mäyrä tarpeeksi kiinnostava jotta hän uhraisi terveytensä pyhälle maalle astumalla. Mies oli tehnyt selväksi, ettei ollut kiinnostunut minkäänlaisista sopimuksista, eikä omannut erityisen merkillepantavaa sieluakaan. Ihminen oli kuitenkin kiinnostunut hänestä. Demoni hörppäsi oluttaan ja hymyili tarinankertojalle, joka eläytyi kertomukseensa yleisöäänkin innokkaammin. Tarpeeksi voimakkaalla mieltymyksellä oli taipumus osoittautua ajan mittaan hyödylliseksi. Tsytan viimeisteli juomansa ja taputti kohteliaasti muun asiakaskunnan mukana tarinankertojan päättäessä tarinansa. Juotuaankaan hän ei ollut innokas lähtemään; tavernassa oli viileää, ja hänen tulisi odottaa yötä mikäli päättäisi pistäytyä papin luona visiitillä. Päiväsaikaan kirkko olisi täynnä pyhiä miehiä, joiden kohtaamista hän halusi välttää viimeiseen asti. Joku saattaisi vaikka yrittää siunata hänet!

Ilma oli jo viilentynyt ja taivas hämärtynyt punahiuksisen lähtiessä viimein tavernasta ja suunnatessa askeleensa kirkon suuntaan. Rakennuksen varjossa hänen hymynsä muuttui levottomaksi, eikä hän astunut portista. Tsytan tutkaili vakavin silmin kivikirkkoa ja sen seesteistä ympäristöä alahuultaan pureksien. Tämä oli hulluutta. Kyseessä oli pelkkä ihminen. Ihminen, jonka hän näkisi turvallisessa haltialinnassa milloin tahansa! Miksi pirussa -hah!- hän riskeeraisi nahkansa toisen turhan yöllisen keskustelun tähden?
Suudelman muisto kuitenkin kummitteli yhä hänen huulillaan, jotka kaartuivat synkkään virneeseen. Mäyrän ele oli tulkittavissa kutsuksi, eikä hänen tiedetty koskaan kieltäytyneen kutsusta.
"Voinko auttaa, herra?"
Tsytan säpsähti hereille ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan vaatimattomaan kaapuun pukeutunutta nuorta ihmistä, kuoripoikaa kaikesta päätellen. Poika silmäili punaisen matkalaisen ulkomuotoa epäillen, ja yhden erityisen pitkän katseen hän soi ylisuurelle hatulle.
"Huomasin, että olette seisseet siinä varsin kauan, ja mietin josko kenties tarvitsisitte jotain?"
Demoni hymyili säteilevästi.
"Näkösi on tarkka. Minulla olisi asiaa isä Ferhnillille. Toivoakseni ei ole jo liian myöhä."
Kuoripoika näytti anteeksipyytävältä. "Valitettavasti isä on jo käynyt levolle. Haluaisitteko, että noudan jonkun--?"
Tsytan keskeytti pojan kätensä huitaisulla. "Älä suotta, älä suotta! Mutta voi, kun saavuinkin näin myöhään! Minun olisi välttämättä toimitettava hänelle eräs viesti, ja voin luovuttaa sen vain henkilökohtaisesti. Olisiko mahdollista päästä käymään hänen luonaan?"
"Valitettavasti vain kirkonmiehet pääsevät sivurakennukseen."
"Sepä harmillista. Minun ei kai auta kuin tulla huomisella uudestaan. Tuo on kai hänen ikkunansa?"
"Ei, sir, se on kaksi ikkunaa siitä vasemmalle."
Loistavaa. "Ah, vai niin. Kiitoksia, nuori ystäväni. En voine tehdä täällä enempää, joten toivotan sinulle rauhallista yötä."
"Samoin teille, sir. Herran siunausta."
Poistuva kuoripoika ei huomannut värähdystä, jonka hänen sanansa punahiuksisessa aiheuttivat. Siunausta. Toivottavasti ei. Tsytan katseli pitkään ikkunaa, jonka nuorukainen oli paljastanut kuuluvan valepapille, ja hymyili itsekseen.

Hieman myöhemmin, kun kuunvalo oli noussut hallitsevaksi tummenevalla yötaivaalla Tsytan vihdoin rohkaisi mielensä ja loikkasi matalan kivimuurin yli kirkkomaan puolelle. Hän odotti maan iskevän salaman lailla häntä vastaan, ja yllättyi kuin mitään ei tapahtunutkaan. Lähtiessään astelemaan tiettyä ikkunaa kohti varmistettuaan ensin olevansa yksin hän alkoi tuntea poltetta jalkapohjissaan, ja kiihdytti askeleitaan. Maa ei pitänyt hänestä, eikä hän siitä. Oli onni, ettei sivurakennus sijainnut hautausmaan puolella. Hänen saappaansa olisivat todennäköisesti sulaneet ennen puoltaväliä.
Verrattuna hänen kaksi kuukautta sitten hiuspuikoilla tiirikoimaansa lukkoon asuinrakennuksen ikkunaa ei ollut erityisen vaikea saada auki. Se ei ollut edes salvattu, eikä onneksi pilattu ristikaiverruksin, niin kuin hän oli vuosikausia aikaisemmin nähnyt yhden talonpojan tehneen ikkunankarmeilleen. Aivan kuin hänenlaistensa elämä ei olisi tarpeeksi haasteellista ilmankin! Luukut kolahtivat vaimeasti Tsytanin hivuttaessa ne erilleen. Kuunvalo heijastui hänen keihäänsä terästä, jonka hän oli paljastanut saadakseen ujutettua ikkunan auki. Reitin huoneeseen ollessa selvä hän sujautti tupen keihäänkärjen peitoksi ja laski aseen tiukasti seinän viereen. Jalkapohjien polttelu oli levinnyt polviin asti tukalana kihelmöintinä, aivan kuin veri olisi yllättäen alkanut kiertää puutuneissa jaloissa. Demoni laski irvistäen kätensä ikkunalaudalle ja ponnisti sille istumaan kurkistaen samalla sängyllä makaavaa hahmoa. Kaiken sen jälkeen olisi ollut sietämätöntä päätyä väärään huoneeseen. Ihmisen piirteistä ei kuitenkaan voinut erehtyä, ja punapää hilasikin itsensä varovasti pöydälle sulkien ikkunaluukut perässään. Saappaiden korot kopsahtivat vaimeasti osuessaan lattiaan, joka ei pihamaan vastaisesti hyökännyt häntä vastaan. Ilma tuntui kuitenkin painostavalta; näkymätön nyrkki tuntui tarttuneen hänen sydämestään valmiina puristamaan.
Tsytan siirtyi aivan sängyn vierelle ja kumartui nukkuvan miehen yläpuolelle.
"Kaikkea minä sinunkin vuoksesi teen", hän kuiskasi pyörään korvaan, ennen kuin soi ihmiselle kevyen suudelman. Ruususen oli aika herätä.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Pappis » 07 Touko 2012, 18:19

Mäyrä heräsi siihen, että hänen ikkunaansa tiirikoitiin. Haltioiden kylässä hän ei ollut herännyt oven tiirikoimiseen, koska oli ollut kuoleman väsynyt, mutta rutiininomainen kirkkoelämä oli saanut unirytmin kuntoon ja Mäyrä saattoi taas huoletta havahtua jokaisesta rasahduksesta. Oli kertoja jolloin jopa miehen henki oli riippunut hänen unenlahjoistaan. Tuolloinkin Mäyrä oli herännyt ajoissa ja ehtinyt paeta paikalta ilman verenvuodatusta. Ikkunan lukko kilahti auki ja tulija astui sisään. Mies ei vaivautunut nousemaan tai edes esittämään olevansa valveilla, koska oli aika varma kuka paikalle oli saapunut. Kuului hiljainen ääni, kun Tsytan sulki ikkunan. Ilmeisesti tuo ei ollut aikeissa lähteä heti, joten Mäyrä päätti jatkaa nukkuvan esittämistä. Sängyn patja notkahti ja mies tunsi yläpuolelleen kumartuneen olemuksen, joka kumartui kuiskaamaan tutulla äänellä hänen korvaansa jotain, mikä jatkui keveällä suudelmalla. Mäyrä ei avannut silmiään eikä liioin vastannut suudelmaan. Hän oli liian keskittynyt puremaan omaan huultaan, koska hän ei voinut olla ajattelematta tilanteen suurta huvittavuuta ja ironiaa. Tai, no, lähinnä ironiaa. Demoni, joka tiirikoi salaa tiensä kirkkoon suutelemaan nukkuvaa valepappia oli jo ajatuksena todella erikoinen. Varsinkin, kun molemmat yksilöt olivat miespuolisia.

Mäyrä päästi syvän huokaisun ja aukaisi viimein silmänsä. Tsytan oli vain muutamian senttien päässä hänen kasvoistaan ja huulten maku oli vielä tuoreena muistissa.
"Tee mitä lystäät, kunhan tästä ei tule tapaa..." mies sanoi virnistäen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen täysin vilpittömästi. Kuitenkin Tsytan jatkaisi ilmestymistä hänen huoneeseensa öisin, herättäen tuon ties millä keinoilla. Hetken Mäyrä harkitsi vakavasti kotinsa ovien ja ikkunoiden suojaamista risteillä, mutta tuo antoi ajatuksen olla. Ei Tsytan ollut tehnyt hänelle mitään pahaa varsinaisesti. Tai, jos häneltä kysyttäisiin samaa kirkkoisän ominaisuudessa, punatukka tulisi polttaa roviolla saman tien. Herra ei luonut miestä ja naista vain sen takia, että miehet voisivat vehdata keskenään. Onneksi en ole uskonnollinen, Mäyrä ajatteli häpäisten samalla papin kaapunsa. Tosin hän ei ole ollut missään vaiheessa kelvollinen tai oikeutettu sitä kantamaan. Miehet olivat muutenkiin aina miellyttäneet tuon silmää naisia enemmän.
Järki pyysi taas miestä hillitsemään itsensä, tajuamaan, että he olivat kirkossa ja, että Mäyrällä oli tehtävä menossa. Tunteet eivät suoneet taaskaan mielipidettään, mutta määrittelemättömät ajatukset tekivät kantansa varsin selväksi ja joita mies päätti vaihteen vuoksi noudattaa. Hän teki sitä niin harvoin, että joskus oli sallittua vain kuunnella niitä sokeasti.
Pappis
 

Seuraava

Paluu Kirkko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron