Kayden
Vaunun puiset pyörät kolisivat epätasaisella tiellä raskasrakenteisen hevosen löntystellessä kirkon tietä kiireettömästi. Hevosta taluttava mies sytytti ties kuinka monetta tupakkaa sinä päivänä. Vaunujen pehmusteeton penkki yhdistettynä kivikkoiseen tiehen oli tehnyt matkasta erityisen epämukavan, mikä lopulta johti päätökseen kävellä. Tekihän tuo etenemisestä hiukan hitaampaa, mutta hiljainen Ed oli hyvää juttuseuraa, eikä vaunun peräosassa lojuvilla ruumiilla vaikuttanut olevan mitään kiirettä tulla haudatuiksi. Ainoa joka saattaisi vitkuttelua kritisoida oli haudankaivaja, jonka oli määrä odottaa hautausmaalla lastin saapumista.
Taivas jo punersi hiukan, lähestyvää yötä ennakoiden. Tiellä oli vesilammikoita aiemman sateen jäljiltä. Kayden pysäytti hevosensa hautausmaalle johtavan puisen portin eteen ja avasi sen. Hevosen hän jätti paikoilleen, Edmund oli luonteeltaan niin rauhallinen ja jähmeä, ettei sen karkaamisesta ollut huolta. Nurmikko lotisi miehen jalkojen alla, kun hän käveli ympyrää hautakivien ohitse ja imi ahnaasti lisää savua keuhkoihinsa. Hän oli yllättynyt ettei haudankaivaja ollut vielä paikalla - kenties oli kyllästynyt odottamaan sateessa ja painunut sisälle kirkkoon.
Ruumiille oli määrätty paikat ennestään, kuten yleensä. Teloitetut rikolliset haudattiin omalle alueelleen, hiukan syrjemmäksi kirkosta kuin muut. Kayden oli kaivanut useita hautoja tänne ennenkin, yleensä tosin vain yhden kerrallaan, niin että hän saattoi tehdä koko homman itse. Nyt ruumiita oli kolme. Kaikilla irralliset päänsä mukanaan. Ei ollut vannomista, että saman parin pää ja ruumis päätyisivät myös samaan kuoppaan. Mutta kukapa siitä piittasi oliko varkaan pää omassa vai naapurin haudassa.