Running away... from You

Suuri, mahtipontinen kivikirkko. Korkeat, mustat katot kohoavat taivaisiin ylistämään jumalan sanaa. Kirkossa järjestetään jumalanpalveluksia, kuin myös häitä ja hautajaisia.. vain niille, joilla on asemaa moisiin huvituksiin. Kellotornit kohoavat kaikkein korkeimmalle. Torneista kuulee aika ajoin kellojen soittoa, milloin mistäkin syystä. Kirkkosali on suuri ja valoisa. Sivuhuoneet ja sivurakennukset sisältävät tiloja kirkon henkilökunnalle, aina piispasta haudankaivajiin.
Pihamaalla sijaitsee suuri hautuumaa, jonne on haudattu niin kuninkaita kuin kansalaisiakin. Ylempiarvoisten haudat ovat tietenkin suurempia, hienompia, mitä tavallisen kansan. Mutta jokainen on laskettu lepoon asiaankuuluvalla tavalla.
Kirkossa ei katsota hyvällä friikkejä, taruolentoja tai muun uskonnonharjoittajia. Yleensä nuo saatetaan heti ensimmäisenä ulos herran huoneesta, mikäli eivät sopivasti sulaudu massaan, joka saarnaa on tullut kuuntelemaan. Kirkko on auki myös öisin.

Valvoja: Crimson

Running away... from You

ViestiKirjoittaja Juudas » 03 Elo 2012, 13:28

//Jatkoa pelistä Vanki voi olla monella tapaa//

Kayden

Kirkon jykevä, tumma hahmo kohosi pilvistä taivasta vasten. Kivipatsaiden syyttävän katseen alla pyövelin vaunut kolistivat kirkon porttien ohitse. Kayden veti kevyesti ohjaksista saadakseen hevosensa pysähtymään. Paikka oli ennestään tuttu sekä pyövelille, että hänen hevoselleen. Käveltyään vaunujen taakse mies avasi luukun ketjujen kilistessä ja nyökkäsi lyhyesti, vaikkei toinen sitä varmaan nähnytkään. "Voit lopettaa esityksen", hän sanoi puolidemonille, joka makasi vaunujen kyydissä, nostaen sitten lapionsa vaunuista olalleen. Darionin itsemurha ei olisi onnistuneesti lavastettu, ellei hautausmaan laidasta löytyisi tälle kaivettua hautaa.

Darion oli tehnyt oman osuutensa esityksestä harvinaisen hyvin, mutta Kayden ei vaivautunut kehumaan tämän suoritusta. Huolimatta hetken herpaannuksestaan ja yhdestä lämpimästä halauksesta, hän ei ollut muuttanut mieltään. Hän ei halunnut Darionin ymmärtävän, miten paljon mies todellisuudessa kaipasi hänen huomiotaan. Pyöveli uskotteli itselleen edelleen, että kunhan puolidemoni lähtisi kaupungista, hän pystyisi unohtamaan tämän ja jatkamaan elämäänsä niinkuin tähänkin asti. Ilman tunnontuskia yhdenkään kiduttamisesta.

Viha ja pelko oli hänelle tuttua, niihin oli helppo suhtautua ja niiden kanssa hän oli oppinut elämään. Mutta tunne hyväksynnästä ja välittämisestä sai hänet ahdistumaan. Se tuntui hyvältä, mutta myös synnytti paineita. Hänestä tuntui, että jotta sama voisi jatkua, hänen pitäisi olla tietynlainen, käyttäytyä tietyllä tavalla... Ja tuo tunne, tunne että hänen pitäisi jatkuvasti miettiä toimintaansa toisen näkökulmasta - se sai hänet perääntymään.

"Tule", Kayden kehotti heilauttaen kättään suuntaansa ja käveli puisesta portista hautausmaalle lapio olallaan. Darionin näkökulmasta hän oli varmaankin jo tehnyt osuutensa... mutta pyöveli ei halunnut ottaa sitä riskiä, että jokin menisi pieleen. Hän aikoi itse huolehtia siitä, että puolidemoni poistuisi kaupungista vielä tänä päivänä. Hän painoi lapion maahan kohdassa, johon Darionin valehauta tulisi, muiden vierelle, muttei alkanut vielä kaivamaan, vaan nojasi lapioonsa sytyttäen itselleen tupakkaa. "Kelpaisiko?" hän kysäisi, ojentaen askia Darionia kohden. Hänellä ei ollut kiire selvittää ajatuksiaan tälle, mutta eipä heillä ollut muutenkaan mitään hätää, ainakaan toistaiseksi. Kirkon piha vaikutti paljolti autiolta ja vaikka siellä joku olisikin, niin tuskin kukaan joka tietäisi Darionin kuolemaantuomituksi "rikolliseksi".

"Vien sinut Länsikujille", Kayden sanoi sitten, puhaltaen valkeaa savua ilmaan, "Sieltä pääset helpoimmin ulos kaupungista... Mutta tarvitset hevosen." Pyöveli olisi valehdellut jos olisi väittänyt, ettei Darionin lähtö olisi vaivannut häntä. Mutta hän yritti parhaansa mukaan esittää, niinkuin tuo ei koskettaisi millään tavalla. Juuri nyt hän laittoi mielessään puolidemonin turvallisuuden omien tarvitsevuuden tunteidensa edelle... Kaupunki ei ollut turvallinen paikka Darionille.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 03 Elo 2012, 13:55

Darion ei enää ikinä lähtisi samanlaiseen huijaukseen mukaan. Vasta nyt hän kunnolla käsitti, kun oli aikaa ajatella, millainen tapahtumasarja oli lähtenyt liikkeelle. Kaikesta vaeltelustaan huolimatta tämä oli varmaan kaikista typerin, kummallisin ja kivuliain tapahtuma nuoren puolidemonin elämässä. Vaikka selvästi kärryjä vetävällä hevosella oli rauhallinen ja pehmeä askellus, vanhat kärryt kyllä liikahtelivat ja jossain vaiheessa osuivat selkään ikävästi. Oli vaikea alkaa pitää esitystä yllä. Onneksi kärryt pysähtyivät lopulta ja Kayden ilmoitti esityksen olevan ohi. Viimeinkin Darion sai avata silmänsä ja nousta istumaan. Kesti hetken totutella uudelleen valoon, ja ympäristöön, jossa he olivat. Kirkon luona, tarkemmin ottaen hautausmaalla. Darion silmäili hautoja, joissa selvästi näkyi luokkaeroja jopa kuoleman jälkeen. Rikkailla oli hienoja, upeita muistokiviä ja kukkia, köyhillä laitapuolen kulkijoilla ei välttämättä ollut mitään, pelkkä monttu maassa ja pari kiloa multaa päällä. Darion olisi keksinyt muutaman osuvan naljailun paikasta, mutta juuri nyt hän ei jaksanut olla humoristinen.

Puolidemoni seurasi mitään sanomatta Kaydenia portista hautausmaalle. Hänelle ei ollut ihan vielä selvinnyt, miksi he olivat hautausmaalla, jos kerta huijaus oli jo ohi, eikä Kaydenilla ollut nähtävästi mikään kiire selittää. Darion katseli hetken aikaa Kaydenin ojentamaa tupakka-askia, kunnes otti yhden. Hän ei juurikaan polttanut, mutta tämä päivä oli jo ollut niin kummallinen, niin miksikäs ei. Menkööt vielä vähän oudommaksi.
"Haluatko jo kenties kertoa, miksi olemme täällä?"
Darion kysyi samalla, kun sytytti myös omaa tupakkaansa, Kaydenin tulentekovälineillä tietysti, ja hetkeksi istui takaisin maahan.

"Tietysti tarvitsen, mutta sen pitää olla se sama hevonen, jolla tulin. Se kun ei ole omani. Onko sinulla tietoa, missä se voisi olla?"
Darion nosti katsettaan hautausmaasta takaisin Kaydeniin, ilmeen muuttuessa hieman vakavaksi.
"Kerrohan, nyt kun on aikaa, miksi näet tämän kaiken vaivan? Autatko kaikkia yhden yön hoitojasi yhtä paljon?"
Kommentti olisi voinut olla sarkastinen ja hauska, mutta Darion oli ihan tosissaan, sen kuuli hänen äänestään.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 03 Elo 2012, 14:38

"Olemme täällä, koska sinä olet kuollut ja minun tehtäväni on kaivaa sinulle hauta", Kayden selitti, naurahtaen vaisusti. "Kunhan näyttää selvästi siltä, että tähän on kaivettu kuoppa, kukaan tuskin lähtee tonkimaan syvemmälle. Mutta haudan puuttuminen voisi herättää tarkkasilmäisissä epäilyksiä", pyöveli selitti. Hän ei aikonut kaivaa kovinkaan syvää kuoppaa pelkästään huijaukseksi. Mahdolliset haudanryöstäjätkään tuskin tonkisivat teloitettujen hautoja, yleensä nämä suuntasivat suoraan arvovaltaisemman väen haudoille.

Darionin sanoessa, että hevosen olisi oltava sama, jolla hän tulikin, Kayden painoi kulmiaan. "Et ole tosissasi, Darion", hän puuskahti. Mikä tahansa hevonen olisi helppo järjestää, mutta että vielä kaikenlisäksi pitäisi vaivautua etsimään se tietty, jonka varastamisesta Darionia jo valmiiksi syytettiin, valheellisesti tietysti, mutta silti. "Miten helvetissä luulet minun tietävän, missä luuskasi on? Voi olla vaikka missä, kenties myyty jollekin hyväkkäälle, joka on jo ratsastanut sillä kilometrien päähän", Kayden vauhkosi käsillään elehtien. Tapahtumat olivat muutenkin jo koetelleet hänen hermojaan monet kerrat ja unettomat yöt eivät olleet omiaan pitkittämään miehen pinnaa. Hänen mielestään oli typerää miettiä jotakin hevosta, kun Darion oli ollut jo hyvää vauhtia joutumassa mestauspölkylle. Kaydenin mielestä oli tärkeintä saada puolidemoni pois kaupungista ja pian.

"Kerrohan, nyt kun on aikaa, miksi näet tämän kaiken vaivan? Autatko kaikkia yhden yön hoitojasi yhtä paljon?"

Pieneksi hetkeksi pyöveli jähmettyi paikalleen, suoran kysymyksen yllättämänä. Hänen mielensä tuntui tyhjentyvän kaikista mahdollisista vastauksista, kun hän käänsi toiselle selkänsä ja imi kiivaasti tupakan savua sisäänsä, poimien lapion käteensä alkaakseen kaivaa. "Mitä väliä", hän murahti, painaen lapion terän maahan jalallaan. Esityksestä ei kuitenkaan ollut enää apua. Hän ei keksinyt mitään uskottavaa selitystä sille, mistä muusta syystä olisi auttanut Darionia kuin siitä, että yksinkertaisesti välitti tämän kohtalosta edes jonkun verran. Ja päätellen vaivannäkönsä määrästä... varsin paljon. Sanoi hän mitä tahansa, Darion varmasti jo näki hänen lävitseen. Niinpä mies koitti vain parhaansa mukaan vältellä aihetta.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 03 Elo 2012, 15:26

Nähtävästi Kayden alkoi olla sen verran kiukkuinen, ettei ollut enää hyvä puhua hevosen takaisin hankkimisesta. Kyllä Darion sen itsekkin hommaisi takaisin, tavalla tai toisella, kun kerta oli hukannutkin. Tai sitten hän tosiaan palaisi toisella hevosella takaisin ja kertoisi alkuperäisen ratsun omistajalle jonkun eeppisen tarinan, miten hänen hevosensa oli kadonnut tai joutunut syödyksi tai ihan mitä vain. Ainakaan silloin häntä ei voisi teloittaa, eikä varmaan muutenkaan. Darion ei ollut vielä kertaakaan tavannut täyspäiväistä pyöveliä kotiseuduillaan.

Ehkä Kaydenin paha tuuli tarttui, mutta hänen välttelevä vastauksensa ei miellyttänyt Darionia yhtään. Tähän asti Kayden oli vältellyt ja kierrellyt heidän kiihkeän yönsä aihetta parhaansa mukaan. Ja mikä ärsyttävintä, Kayden ei tuntunut osaavan päättää. Välillä hän oli ystävällinen Darionille, sitten taas heti perään näytti haluavan eroon. Se oli kieltämättä raivostuttavaa, koska silloin Darion ei itsekkään tiennyt, miten pitäisi käyttäytyä. Hän piti Kaydenista, paljon, mutta jos hän sai pelkästään kylmää kohtelua, silloin Darion tajuaisi pysyä etäällä. Ristiriitaiset viestit aiheuttivat vain päänsärkyä.
"No sillä on väliä."
Darion nousi seisomaan ja käveli Kaydenin eteen. Samalla Darion myös tarttui lapion varteen, estääkseen kaivamisen ja saadakseen huomion itseensä.
"Haluan kuulla kerrankin totuuden Kayden. Olet hankala, en käsitä, mitä haluat minusta. Pidätkö minusta vai et? Koko tämän ajan olet ollut ihan mukava minulle, kunnes otan tämän aiheen esille, ja se alkaa olla lievästi ärsyttävää. Voit uskoa, etten lähde yhtään minnekkään, ennen kuin olen saanut kunnollisia vastauksia."
Darion oli tosissaan, hän ei halunnut nyt vain luovuttaa ja lähteä, kuten yleensä. Kaydenista oli tullut liian tärkeä menetettäväksi niin helpolla.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 03 Elo 2012, 16:09

Pyöveli kohotti hiukan yllättyneen katseensa Darionin tarttuessa lapion varteen ja estäessä häntä jatkamasta työtään. Puolidemonin sanat saivat hänet painamaan kulmiaan, mutta ei uhkaavasti, vaan alistuvasti. Hän ei tiennyt mitä sanoa enää vastaan. Katsoessaan puolidemonin kysyviin silmiin hän ei enää löytänyt pakoreittiä. Mies käänsi päätään välttääkseen Darionin katseen. Hän ei tiennyt miten vastata. Enää hän ei voinut valehdella tai esittää, Darionin katseen alla hän tunsi olevansa täysin läpinäkyvä. Mutta hän ei myöskään löytänyt sanoja, joilla tunnustaa. Toisia oli helppo solvata ja arvostella... mutta kiintymyksen osoittaminen oli vaikeaa. Liian vaikeaa.

Kayden huokaisi. Jotain oli pakko sanoa. Mutta suora tunnustaminen oli hänelle liian suuri haaste. "Haluan vain... että pääset turvallisesti ulos kaupungista", hän sanoi, yrittäen kiertää varsinaista kysymystä. Vastaus oli epätyydyttävä myös hänelle itselleen. Mutta hän lausui sen vilpittömästi, aidosti huolissaan ja välittäen Darionin turvallisuudesta ja voinnista. Hän ei tunnustanut kiintymystään Darionia kohtaan avoimesti, mutta se näkyi hänen alistuneilta kasvoiltaan ja silmistä, jotka eivät olleet valmiita kohtaamaan Darionin katsetta.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 03 Elo 2012, 16:45

Darion huokaisi syvään ja päästi irti lapiosta. Nähtävästi aiheesta puhuminen ei ollut Kaydenilla helppoa, hän ei sittenkään vältellyt Darionia, koska ei pitänyt puolidemonista. Kayden näytti todella miettivän, mitä vastaisi. Vastaus oli ehkä rehellinen, muttei tyydyttävä. Se ei selittänyt ristiriitaista käytöstä lainkaan. Mutta toisaalta, Darion pyrki olemaan reilu, Kayden saisi rauhassa aikaa koota ajatuksiaan ja kertoa totuuden sitten kun pystyi, mikäli kesti sen, ettei Darion aikonut lähteä minnekkään ennen sitä. Darion hymyili, hän voisi itsekkin kertoa oman näkemyksensä asioista, silloin ainakin se olisi tasapuolista. Ei sillä, että puolidemoni olisi muutenkaan yrittänyt pimittää tuntemuksiaan ja ajatuksiaan Kaydenilta.
"Tuo on kieltämättä aika kauniisti ajateltu, ei kukaan ole ennen miettinyt turvallisuuttani."
Darion oli aikeissa jakaa ajatuksiaan Kaydenin kanssa, mutta jäikin hiljaiseksi. Mitä jos Kayden ei olisikaan pitänyt siitä tiedosta, että Darion piti hänestä? Olisi kamalaa joutua aloittamaan koko tämä monimutkainen kanssakäyminen alusta, koska heidän näkemyksensä välittämisestä eivät kohdanneet. Joten toistaiseksi, Darion ei tuonut asiaa esille.

"Olet kyllä oikeassa, minun pitää päästä ulos kaupungista. Minua on vähän hankalaa sekoittaa muihin täällä asuviin, joten jos joku tapaamistani sotilaista löytää minut uudelleen, luultavasti minut teloitetaan siihen paikkaan. Mutta jos haluat, voin kyllä tulla takaisin tervehtimään sinua joskus?"
Darion hymyili ystävällisesti Kaydenille, toivoen vastauksen tähän olevan myöntyvä.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 03 Elo 2012, 18:57

Kayden hieroi hiukan nolona niskaansa Darionin vastauksen kuullessaan. Hän tunsi itsensä typeräksi kuin pikkupoika, joka yritti tunnustaa tunteensa ensi-ihastukselleen. Hänen tunteensa eivät olleet aivan niin yksinkertaisia... mutta hän oli aivan yhtä kehno ilmaisemaan niitä.

"Mutta jos haluat, voin kyllä tulla takaisin tervehtimään sinua joskus?" Mies uskaltautui kohottamaan katseensa puolidemonin puoleen. Osa hänestä olisi halunnut vannottaa Darionia olemaan tulematta enää kaupunkiin. Osittain tämän oman turvallisuuden takia... osittain siksi, että Kayden voisi vältellä omia tunteitaan. Mutta enää äskeisen keskustelun jälkeen hän ei kehdannut ryhtyä komentelemaan Darionia. Sitäpaitsi puolidemonilla tuskin oli juuri muita syitä palata... vain hän. Se pisti pyövelin aika hiljaiseksi. Silti häneltä meni vain hetki reagoida kysymykseen. "Ja sinä tulisit tänne... Keskelle valehtelijoita ja kusipäitä... nähdäksesi minut?" Kayden kysyi epäuskoisena viitaten kädellään itseensä. Hän huokaisi ja käänsi katseensa sivuun. "Luulisi, että kotoasi haltiakylästä löytyisi parempaakin seuraa", hän jatkoi nyrpeästi. Hetken hän tunsi jotain mustasukkaisuuden kaltaista nähdessään mielessään Darionin seurustelemassa pitkien ja kauniiden haltiamiesten kanssa.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 03 Elo 2012, 19:20

Joku toinen olisi luultavasti ollut suloinen noin nolona ja hämmentyneen oloisena, muttei Kayden. Se sana ei sopinut hänelle lainkaan. Siltikin, Darion alkoi pakostikkin hymyillä, hänen nähdessä Kaydenin reaktion ja ilmeen. Hänestä oli miellyttävää huomata, ettei pyöveli samantien kieltänyt häntä tulemasta takaisin, vaikkei tosin toivottanutkaan myöskään tervetulleeksi.
"No, olen tavannut valehtelijoita ja kusipäitä koko elämäni. Ei täällä nyt niin ihmeellistä ole."
Darion kohautti vähän harteitaan, ennen kuin lisäsi;
"Mutta kyllä, nähdäkseni sinut."
Darion oli tosiaan tavannut monia, erilaisia olentoja elämässään, muttei sellaista, kuin Kayden. Kaydenissa oli hyvin erikoista viehätysvoimaa. Hän ei turhia kaunistellut asioita eikä tuntunut suuremmin välittävän muiden mielipiteistä. Hän oli mitä oli ja eli miten eli. Sellaista elämänasennetta Darion osasi arvostaa. Niin monet tekivät asioita vain miellyttääkseen muita ja kelvatakseen hyvään seuraan, mutta se ei ollut aitoa. Niin ihmisillä, haltioilla kuin monilla muillakin roduilla, oli kymmeniä naamioita omien kasvojensa päällä.

Mutta koko tapahtumasarja taisi olla Kaydenilla aika paljon, siinä kieltämättä oli sulattelemista, joten Darion pyrki ottamaan asiat hyvin rauhallisesti. Kaydenin kommentin kuullessaan puolidemoni nosti päätään ja nauroi hetken.
"Kieltämättä siellä osataan arvostaa taidettani eikä minua heitetä tyrmään ulkonäön takia. Mutta jos olen rehellinen, viihdyn kanssasi, koska saan olla oma itseni. Et ole kertaakaan katsonut minua oudosti tai kohdellut kuin eläintä, koska poikkean sekä ihmisistä että haltioista. Ja kuten aikaisemmin sanoin, kukaan ei ole välittänyt minusta, kuten sinä."
Darion katseli hetken aikaa Kaydenia, kunnes nojautui lähemmäs ja antoi pienen suukon miehen poskelle, ennen kuin käveli hieman kauemmas.
"Lähden joka tapauksessa tänään, joten sinulla on aikaa miettiä tätä kaikkea."
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 03 Elo 2012, 22:28

Toisin kuin Kayden, Darion ei kierrellyt vastauksissaan tai peitellyt tunteitaan. Hän teki vastauksellaan hyvin selväksi, että välitti Kaydenistä ja halusi tavata tämän uudelleen. Kayden käänsi katseensa tähän, katsoen puolidemonin kapeita kasvoja palavilla silmillään. Hän ei ollut uskonut, että kukaan voisi välittää hänestä niin kuin Darion välitti. Darion oli nähnyt pyövelin vihamielisyyden ja kyvyttömyyden ilmaista tunteitaan rakentavasti. Silti hän oli edelleen siinä.

"Kukaan ei ole välittänyt minusta, kuten sinä." Kaydenin oli vaikea uskoa noita sanoja. Ne saivat hänen katseensa harhautumaan jälleen muualle. Darionin poskisuukko yllätti miehen täysin, saaden lievän punan nousemaan jopa kovapintaisen pyövelin kasvoille. Kayden kääntyi katsomaan Darionia, joka oli nyt selkäpäin häneen. Yllättyneet kasvot sulivat pieneen hymyyn. Puolidemoni oli kyllä todella viehättävä, sitä ei ollut kieltäminen. Kayden huokaisi. Hän näki mielessään veljensä tietäväisesti hymyilevät kasvot. "Rentoudu", ne viestivät sanattomasti. Ehkä Kayden otti itsensä tosiaan liian vakavasti. Mies huokaisi ja nosti lapion olalleen kävellen puolidemonin perään. "Mennään etsimään se luuskasi", hän sanoi väläyttäen toiselle pienen, vinon hymynsä ja käveli Darionin edeltä takaisin vaunuilleen. Hänen kaivamansa "hauta" ei huijaisi edes sokeaa, mutta eipä kovin moni edes tiennyt Darionista tai tämän oletetusta kuolemasta. Ehkä Kayden palaisi takaisin kaivaakseen uskottavamman haudan... tai sitten ei.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 03 Elo 2012, 23:20

Asiat alkoivat mennä taas mallilleen pikkuhiljaa. Ehkäpä vanha sanonta siitä, miten myrsky puhdisti ilmaa, oli ihan totta. Ainakin Darionista tuntui, että heidän välillään oli jälleen sopusointu, ainakin jonkinlainen. Darion ei ollut unohtanut Kaydenin aikaisempia sanoja siitä, ettei hänestä kannattanut etsiä poikaystävää, ja puolidemoni aikoi kunnioittaa sitä päätöstä. Jos Kayden ei ollut kiinnostunut, niin sitten ei. Kieltämättä se harmitti Darionia, mutta jottei hän nyt sössisi tätä kaikkea, oli parempi pitää asia omana tietonaan.

Darion käänsi hieman päätään, kuullessaan lapion äänen multaa vasten ja Kaydenin askeleet. Puolidemoni käänsi hymyilevän, myöskin kiitollisen, katseensa pyöveliin.
"Jos vain siitä ei ole liikaa vaivaa. Saan sen kyllä varmaan jotenkin mukaani, minusta olisi voinut tulla hyvä varas, ellen olisi ryhtynyt taiteilijaksi."
Darion virnuili hieman ja katsahti varmuuden vuoksi vielä taakseen.
"Ai tuoko nyt on minun hautani? Säälittävää. Siihen pitää pystyttää patsas."
Oikeastaan Darion ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi hautojen piti olla niin mahtipontisia. Omistaja oli kuitenkin mullan alla, ei hän näkisi hienoja patsaita tai kivilaattoja. Kai sitä nyt voi surra sukulaisiaan ilman tonnin painoista lohkaretta. Ehkäpä kuoleman jälkeinen elämä tarkoittikin lähinnä omaisia.

Darion kiipesi jo myös vaunuihin, mutta hän oli lievästi epäileväinen, jos hänet tunnistettaisiin kaupungin keskustassa. Varsinkin, jos hänen hevosensa olisi samalla kauppiaalla, joka hänet oli alunperin antanut ilmi.
"Toivottavasti sinulla on jonkinlainen suunnitelma sen varalle, jos löydämme hevosen. En mielelläni palaisi takaisin vankilaan."
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 03 Elo 2012, 23:52

"Pidän sinusta enemmän taiteilijana", Kayden kommentoi naurahtaen, "Teikäläisiä tulee harvemmin teloitettua." Mies hymyili leveästi. Hän ei ollut hyvä keskustelemaan syvällisiä tai avautumaan tunteistaan, mutta kun pysyttiin kevyissä aiheissa, hän oli Darionin seurassa tavallista sosiaalisempi. Puolidemoni oli sanonut viihtyvänsä Kaydenin seurassa, koska tämä ei katsonut tätä oudosti tai kohdellut kuin eläintä. Koska hän hyväksyi tämän sellaisena kuin tämä oli. Kayden tunsi samoin. Pyöveli naurahti puolidemonin mielipiteelle haudastaan. "Patsas? Saat korkeintaan kukkasia", hän sanoi hymähtäen.

Pyöveli heitti lapionsa vaunuihin ja kapusi niiden kyytiin, viskaten tupakkansa maahan. "Ei huolta", hän vakuutteli ja ojensi Darionille hupullisen viitan, jonka oli ottanut mukaansa lähtiessään vankilalle. "Kun laitat tuon yllesi, sinua ei voida ihan helposti tunnistaa. Noin pukeutuneena tosin herätät joka tapauksessa epäilyksiä... joten pidetään matalaa profiilia", Kayden sanoi, kannustaen hevosensa liikkeelle.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 04 Elo 2012, 00:22

Darion tarkasteli saamaansa viittaa hetken aikaa. Huppuhemmot näyttivät suunnilleen yhtä epäilyttäviltä, mitä hän näytti ilmankin, joten mahtoikohan siitä nyt olla suurtakaan eroa? No, ehkei pyövelin seurassa liikkuva kaapumies ollut niin epäilyttävää. Jos ei muuta, Kayden voisi esitellä hänet vaikka Viikatemieheksi. Joka tapauksessa Darion puki viitan ja veti hupun päänsä yli, virnistäen sen alta. Se saattoi näyttää hieman maaniselta hymyltä.
"Matala profiili, tiedätkö edes sellaista sanayhdistelmää?"
Darion tönäisi leikkisästi olkapäähän vieressään istuvaa Kaydenia. He molemmat vaikuttivat sillä hetkellä hyvin rennoilta ja hyväntuulisilta, aikaisemmat tapahtumat vankilassa tuntuivat olevan pelkkä muisto. Niistä valitettavasti oli jäänyt hyvin fyysinen jälki, muuten Darion olisi luultavasti unohtanut koko asian heti alkuunsa. Varovasti Darion kosketti selkäänsä viitan läpi, kuin varmistaakseen, että tapahtuma oli totta, eikä vain pahaa unta. Jep, totta se oli, haavat olivat kipeät.

Vaivihkaa Darion katseli huppunsa alta ympärilleen, yrittäen huomata jossain harmaavalkean hevosensa. Kayden saattoi hyvinkin olla oikeassa, niin nätti ori varmasti myytäisiin äkkiä, ja se saattoi olla missä vain.
"Ehkä kannattaa sittenkin vain hankkia täkäläinen hevonen, pääsisin nopeammin lähtemään."
Darion mutisi hiljaa. Selitystähän siitä tulisi kotipuolessa, mutta kaupungissa pyöriminen oli riskialtista peliä, ja voisi aiheuttaa ikävyyksiä myös Kaydenille. Sitä Darion ei missään tapauksessa haluaisi. Hän jäi katselemaan hupun varjoista pyöveliä. He todella olivat kokeneet vaikka mitä yhdessä näiden muutamien päivien sisällä. Oli erikoista, miten yhden ainoan tuntemattoman seura saattoi vaikuttaa näin paljon, ja kaikki lähti liikkeelle vain muutamasta baariöykkäristä. Heitähän pitäisi melkein kiittää.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 04 Elo 2012, 13:20

//Jatkuu pelissä Never say goodbye//
Juudas
 


Paluu Kirkko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron